VERO-VH/138/00.01.00/2025
Suomi
VERO-VH/138/00.01.00/2025 — Kiinteistöjen arvostaminen kiinteistöverotuksessa
Oikeudellista tietoa, ei oikeudellista neuvontaa. Tarkista voimassa oleva teksti virallisesta lähteestä.
Analysoi tämä laki tekoälylläKiinteistöjen arvostaminen kiinteistöverotuksessa
Syventävä vero-ohje
Antopäivä
23.4.2026
Versiohistoria
Diaarinumero
VH/138/00.01.00/2025
Voimassaolo
28.4.2026 - Toistaiseksi
Valtuutussäännös
Laki Verohallinnosta (503/2010) 2 § 2 momentti
Korvaa ohjeen
VH/6667/00.01.00/2023, 13.3.2024
Tässä ohjeessa käsitellään kiinteistöjen arvostamista kiinteistöverotuksessa. Aikaisempaa samannimistä ohjetta on päivitetty vastaamaan uusimpia arvostamiseen liittyviä asetuksia ja oikeuskäytäntöä.
Erityisalueiden arvostamista koskevaa lukua 2.4.1 on muutettu vastaamaan Verohallinnon uutta kantaa haja-asutusalueen alennuskaavan soveltamisesta erityisalueisiin. Verohallinnon muuttuneen kannan mukaan myös erityisalueisiin sovelletaan haja-asutusalueen alennuskaavaa.
Rakennusoikeuden vajaakäyttöä koskevaa lukua 2.5.4 on muokattu korkeimman hallinto-oikeuden antaman ennakkopäätöksen KHO 2025:60 mukaisesti siten, että maapohjaa arvostettaessa on lähtökohtaisesti otettava huomioon sen tosiasiallinen käyttötarkoitus.
Ottaen huomioon lentoasematerminaaleja ja metroasemia koskevat päätökset (KHO 24.4.2018 taltio 194 ja KHO 2021:79), ovat linja-auto-, rautatie-, ja satamaterminaalit paremmin verrattavissa myymälä-, varasto-, tehdas-, työpaja- ja talousrakennuksiin kuin asuin- tai toimistorakennuksiin.
Lisäksi ennakkopäätöksen KHO 2025:38 perusteella pääasialliselta käyttötarkoitukseltaan ja teknisiltä ominaisuuksiltaan sairaalakäytössä olevat osarakennukset rinnastuvat paremmin myymälä-, varasto-, tehdas-, työpaja- ja talousrakennuksiin kuin asuin- ja toimistorakennuksiin, kun otetaan huomioon sairaalarakennusten käyttörasitus, tekniset vaatimukset ja uusimistarpeisiin vaikuttavat seikat. Päätöstä sovelletaan myös terveyskeskuksiin. Rakennusten verotusarvoa vahvistettaessa tällaisiin rakennuksiin sovelletaan arvostamislain 30 §:n 1 momentin 2 kohdan (puinen 5 %, kivinen 4 %) mukaista ikäalennusprosenttia aiemmin sovelletun 1 kohdan (puinen 1,25 %, kivinen 1 %) sijaan.
Vesivoimalaitoksia ja muita voimalaitoksia koskevat asiat on poistettu tästä ohjeesta. Voimalaitosten arvostamista käsitellään Verohallinnon ohjeessa
Voimalaitokset kiinteistöverotuksessa
.
Korkeimman hallinto-oikeuden ennakkopäätöstä KHO 2025:6 rakennusten osien jälleenhankinta-arvon ja ikäalennusten määräytymisestä on käsitelty rakennusten ja rakennelmien arvostamista yleisesti koskevassa luvussa 3.1.
Luvun 3.5.11.1 tietoliikennerakennuksia koskevaa kohtaa on täydennetty maininnalla datakeskuksista.
Eräiden rakennusten ja rakennelmien arvostamista koskevaan lukuun 3.5.14 on lisätty omat lukunsa akkuvarastojen arvostamisesta.
Korkein hallinto-oikeus on antanut paloasemarakennusten ikäalennusta koskevan ennakkopäätöksen KHO 2023:94. Päätöstä on käsitelty ikäalennusten määräytymistä koskevassa luvussa 3.6.1.
Kiinteistön käyvän arvon määrittämistä koskenut luku 4 on poistettu tästä ohjeesta. Näitä asioita käsitellään erillisessä Verohallinnon ohjeessa
Kiinteistön käypä arvo kiinteistöverotuksessa
.
Muilta osin ohje vastaa pieniä tekstitarkennuksia lukuun ottamatta aikaisempaa ohjetta.
Verohallinto on lisäksi antanut
kiinteistöverolain soveltamisohjeen
, jossa käsitellään sitä, mitkä kiinteistön osat kuuluvat kiinteistöveron piiriin ja mitkä jäävät sen ulkopuolelle.
1 Kiinteistön verotusarvon määräytymisperusteet
Kiinteistöverolain (654/1992, KiVL) 15 §:n mukaan kiinteistön arvona pidetään varojen arvostamisesta verotuksessa annetun lain (arvostamislaki 1142/2005) 5 luvun ja sen nojalla annettujen säännösten ja päätösten mukaisesti laskettavaa arvoa kiinteistöveron määräämisvuotta edeltävältä kalenterivuodelta. Yritysvarallisuuteen kuuluvan kiinteistön arvo määrätään samojen perusteiden mukaan.
KiVL 23 §:n mukaan verovuosi on kalenterivuosi, jolta kiinteistöveroa on suoritettava eli veron määräämisvuosi. Tässä ohjeessa verovuodella tarkoitetaan kiinteistöverotuksen verovuotta.
Kiinteistöverotuksessa noudatettavan arvostamislain viidennessä luvussa säädetään, että kiinteistön verotusarvo on määrättävä erikseen maapohjan ja rakennuksen osalta.
Maapohjan verotusarvon määrittämistä koskevat seikat sisältyvät arvostamislain 5 luvun 29 §:än. Saman säädöksen 4 momentissa Verohallinnolle on annettu valtuutus päättää niistä perusteista, joiden mukaan rakennusmaan verotusarvo lasketaan (
Verohallinnon päätös rakennusmaan verotusarvon laskentaperusteista
).
Verohallinnon vuosittain antamassa päätöksessä rakennusmaan verotusarvo lasketaan käyttäen kuntakohtaisiin tonttihintakarttoihin ja arviointiohjeisiin perustuvia tietoja rakennusmaan käyvistä aluekohtaisista arvoista (aluehinta), joissa on huomioitu arvostamislain 29 §:n edellyttämät maapohjan verotusarvon laskentaan vaikuttavat seikat. Näitä ovat muun muassa sijainti, liikenneyhteydet, kunnallisteknisten töiden valmiusaste sekä laadultaan ja sijainniltaan vastaavista kiinteistöistä paikkakunnalla vapaassa kaupassa normaaleissa oloissa maksettujen hintojen perusteella todettu kohtuullinen hintataso.
Rakennusten ja rakennelmien verotusarvon määräytymistä koskevat säännökset sisältyvät arvostamislain 30 §:än. Sen mukaan rakennuksen, rakennelman ja vesivoimalaitoksen arvona pidetään jälleenhankinta-arvoa vähennettynä vuotuisilla rakennustyypeittäin määrätyillä ikäalennuksilla.
Valtiovarainministeriö antaa vuosittain asetuksen niistä perusteista, joiden mukaan jälleenhankinta-arvot eri rakennustyypeille lasketaan, katso esimerkiksi VvMA rakennusten jälleenhankinta-arvon perusteista (jälleenhankinta-arvoasetus
1073/2025 (Finlex)
). Asetuksen arvoissa on huomioitu muun muassa rakennuskustannusindeksin vuosittaiset muutokset.
Rakennuksen jälleenhankinta-arvolla tarkoitetaan kyseessä olevaa rakennusta vastaavan uudisrakennuksen todennäköisiä rakennuskustannuksia arviointihetkellä. Rakennusten arvostuksessa ei oteta huomioon rakennuskustannusten alueellisia eroja, vaan rakennukset arvostetaan samoin perustein koko maassa. Rakennuskustannuksilla tarkoitetaan arvonlisäverottomia rakennuskustannuksia.
Jos rakennus on sen laatuinen, että siihen ei voida lainkaan soveltaa jälleenhankinta-arvoasetuksessa määriteltyjä rakennustyyppikohtaisia arvoja, pidetään rakennuksen jälleenhankinta-arvona 75 prosenttia vastaavan rakennuksen rakennuskustannuksista. Samoin menetellään rakennelmien kanssa. Toisin kuin maapohjan verotusarvoon, rakennuksen sijainti ei vaikuta sen verotusarvoon, vaan se lasketaan pelkästään rakennustyypin, rakennuksen ominaisuuksien ja iän perusteella.
Asetuksen arvot ovat sitovia, eikä rakennuksen myyntihinnalla tai todellisilla rakennuskustannuksilla ole siten yleensä merkitystä rakennuksen jälleenhankinta-arvoa määrättäessä.
Valtiovarainministeriö antaa vuosittain asetuksen myös vesivoimalaitoksen ja sen rakenteiden jälleenhankinta-arvon perusteista, katso esimerkiksi VvMA vesivoimalaitoksen ja sen rakenteiden jälleenhankinta-arvon perusteista (
1072/2025 (Finlex)
).
Edellisestä poiketen maa- ja metsätalouteen kuuluvien tuotantorakennusten verotusarvo kiinteistöverotuksessa on niiden tuloverotuksessa poistamaton hankintameno.
Verohallinnon vahvistamista verotusarvoista voidaan yksittäistapauksissa verovelvollisen niin vaatiessa poiketa arvostamislain 32 §:n perusteella, jos kiinteistönveronalaisten osien ja etuuksien verotusarvojen yhteismäärä on näiden osuuksien ja etuuksien yhteenlaskettua käypää arvoa suurempi. Säädöksen soveltamisesta sekä siitä, mitä käyvällä arvolla kiinteistöverotuksessa tarkoitetaan, kerrotaan Verohallinnon ohjeessa
Kiinteistön käypä arvo kiinteistöverotuksessa
.
2 Maapohjan arvostaminen
2.1 Maapohjan arvostamisen yleiset periaatteet
Arvostamislain 29 §:n 1 momentin mukaan maapohjan verotusarvoa määrättäessä on otettava huomioon kiinteistön käyttötarkoitus, rakennusoikeus, sijainti, liikenneyhteydet, sopivuus rakennustarkoituksiin, kunnallisteknisten töiden valmiusaste sekä laadultaan ja sijainniltaan vastaavista kiinteistöistä paikkakunnalla vapaassa kaupassa normaaleissa oloissa maksettujen hintojen perusteella todettu kohtuullinen hintataso.
Maapohjana pidetään myös sellaista maatilaan kuuluvaa rakennusmaa-aluetta, jolle on vahvistettu asemakaava. Maapohjan verotusarvoon luetaan myös oikeus rakennettuun tai rakenteilla olevan kosken vesivoimaan.
Arvostamislain 29 §:n 2 momentin mukaan sellaiselle maatilaan kuuluvalle rakennusmaa-alueelle, josta verovelvollinen on myynyt ja voi edelleen myydä maata rakennustarkoituksiin, arvo määrätään noudattaen soveltuvin osin 1 momentin säännöksiä. Lisäksi on otettava huomioon rakennusmaa-alueesta teiksi ja yleisiksi alueiksi käytettävän maan osuus sekä se aika, jonka arvioidaan kuluvan ennen kuin maata todennäköisesti tullaan käyttämään rakennusmaana.
Jos tontin tai rakennuspaikan rakennusoikeutta ei ole käytetty täyteen määrään ja jos sillä olevien rakennusten arvo ei ole tontin arvoon verrattuna vähäinen, tontin arvoa on arvostamislain 29 §:n 3 momentin mukaan alennettava kohtuullisesti (katso luku 2.5.4.).
Arvostamislain 29 §:n 4 momentissa Verohallinnolle on annettu valtuutus vahvistaa vuosittain verotusta varten kunkin kunnan osalta tarkemmat laskentaperusteet, joiden mukaan rakennusmaan verotusarvo lasketaan. Verohallinto voi rajoittaa laskentaperusteiden muutoksesta aiheutuvaa verotusarvojen vuotuista nousua.
2.2 Rakennusmaan arvostaminen
Verohallinnon päätöksellä
rakennusmaan verotusarvon laskentaperusteista
vahvistetaan vuosittain verotusta varten kunkin kunnan rakennusmaan verotusarvon tarkemmat laskentaperusteet. Esimerkiksi verovuodelta 2026 toimitettavassa kiinteistöverotuksessa sovellettavan päätöksen mukaan rakennusmaan verotusarvo lasketaan käyttäen kuntakohtaisiin tonttihintakarttoihin ja arviointiohjeisiin perustuvia tietoja rakennusmaan käyvistä aluekohtaisista arvoista (aluehinta).
Verohallinnon päätöksen taustalla oleva rakennusmaan nykyinen arviointimenetelmä on kehitetty Valtion teknillisen tutkimuslaitoksen (VTT) ja Verohallinnon yhteistyönä. VTT selvitti rakennusmaan kohtuullisen käyvän arvon koko maassa ja rakennusmaan verotusarvon laskentaperusteista annetussa Verohallinnon päätöksessä mainitut kuntakohtaiset arviointiohjeet laadittiin vuonna 1993 tuon selvityksen pohjalta.
Arviointiohjeita on tämän jälkeen aika ajoin tarkistettu ja niihin on tehty rakennusmaan hintatason muuttumisesta johtuvia korjauksia. Viimeisin laajempi päivitys arviointiohjeisiin ja tonttihintakarttoihin tehtiin vuosina 2005–2006, jolloin laadittiin kaikkien merkittävimpien kasvukeskusten ja niiden kehyskuntien rakennusmaan hintaselvitys. Vuonna 2008 valmistui haja-asutusalueiden asunto- ja lomakiinteistöjä sekä tunturialueiden ja muiden vapaa-ajan keskusten lomakiinteistöjä koskeva selvitys. Tämän jälkeen selvityksiä ei ole tehty.
Kuntakohtaisiin arviointiohjeisiin sisältyvät niin sanotut tonttihintakartat, joihin on asemakaavan mukaisen käyttötarkoituksen perusteella merkitty erilaisten rakennuspaikkojen yksikköhinnat eli niin sanottu aluehinta joko asema- tai rakennuskaavan mukaista rakennusoikeuden kerrosneliömetriä tai rakennuspaikan pinta-alan neliömetriä kohti.
Asuinkerrostalo-, myymälärakennus- ja toimistorakennuspaikkojenhintatasot on arviointiohjeissa ilmaistu rakennusoikeuden mukaisina kerrosneliömetrihintoina. Omakoti-, teollisuus- ja huoltoasemarakennusten rakennuspaikkojen hintatasot on puolestaan ilmaistu yleensä pinta-alaneliömetriä kohden, mutta joissakin kunnissa on myös esimerkiksi omakoti- ja rivitalotontteihin sovellettu rakennusoikeuden mukaista arvostamista.
Tonttihintakartoissa ja arviointiohjeissa vahvistetut arvot ovat keskimääräisiä käypiä arvoja ja ne perustuvat pääsääntöisesti toteutuneisiin rakentamattoman maan kauppahintoihin. Hintatason lisäksi hinta-alueiden muodostumisen kannalta merkityksellisiä ovat olleet arvostamislain 29 §:n mukaisesti sijainti, liikenneyhteydet sekä kaavatietojen mukainen käyttötarkoitus ja rakennusoikeus. Tonttihintakartoissa ja arviointiohjeissa esitettyjä arvoja ei tämän vuoksi erikseen alenneta lentomelun, liikenteen melun, pölyhaittojen tai muiden sellaisten syiden takia.
Haja-asutusalueilla käytetään rakennusmaan arvostuksessa kuntakohtaisia perushintoja neliömetriä kohti. Lisäksi arviointiohjeissa on selvitetty erikseen ne kunnan rakennuspaikkojen perushinnat, jotka ovat muiden rakennuspaikkojen hintoja korkeampia, kuten esimerkiksi loma- ja rantarakennuspaikat. Joissakin kunnissa rantarakennuspaikoille on arviointiohjeissa annettu eri hintoja myös sen mukaan, millaisen vesistön rannalla rakennuspaikka sijaitsee. Jos arviointiohjeissa ei ole annettu erikseen hintaa rantarakennuspaikoille, sovelletaan niidenkin arvostamisessa alueen rakennusmaan perushintaa.
Jos rakennusmaalle ei ole annettu arviointiohjetta tai tonttihintakartassa arvoa, verotusarvo lasketaan noudattaen soveltuvin osin vastaavanlaista aluetta koskevaa kuntakohtaista arviointiohjetta ja tonttihintakarttaa. Samoin menetellään, jos niissä perusteissa, jotka rakennusmaan käypää arvoa määrättäessä on otettava huomioon, on tapahtunut oleellinen muutos.
Verohallinto voi arvostamislain 29 §:n 4 momentin nojalla rajoittaa rakennusmaan verotusarvojen laskentaperusteiden muutoksista aiheutuvaa verotusarvojen nousua vuotuisessa rakennusmaan verotusarvon laskentaperusteista annettavassa päätöksessä. Esimerkiksi vuonna 2025 rakennusmaan verotusarvo on päätöksen mukaan 75 % edellä mainittujen ohjeiden mukaisesta aluehinnasta (tavoitearvo).
Jos vuoden 2024 verotusarvo on ollut alle tavoitearvon, vuoden 2025 verotusarvo lasketaan Verohallinnon päätöksen mukaan korottamalla vuoden 2024 verotusarvoa seuraavalla tavalla:
jos vuoden 2024 verotusarvo on alle 80 % tavoitearvosta, korotus on 30 % tai
jos vuoden 2024 verotusarvo on vähintään 80 % tavoitearvosta, korotus on 20 %.
Rakennusmaan verotusarvoksi vahvistetaan kuitenkin Verohallinnon päätöksen mukaisesti vähintään 0,75 euroa neliömetriltä ja enintään tavoitearvo.
2.3 Maatilan rakennusmaa
2.3.1 Maatilan asuinrakennuspaikat
Arvostamislain 21 §:n 2 momentin mukaan maatalouden asuinrakennuksen rakennuspaikan arvo määrätään siten kuin 29 §:ssä säädetään eli luvussa 2.1. kuvatuin perustein. Asuinrakennuksia ovat sekä vakituiseen asumiseen että vapaa-ajan asumiseen tarkoitetut rakennukset. Siten esimerkiksi maatilalla olevan rakennetun lomamökkitontin arvo määrätään kuten vastaavan muun rakennusmaan arvo. Rakennetun rakennusmaan verotusarvon määräämisessä ei ole merkitystä sillä, että lomamökkitontit eivät ole itsenäisiä kiinteistöjä.
Korkeimman hallinto-oikeuden ennakkopäätöksen
KHO 2001:5 (Finlex)
mukaan rannalla sijaitsevan maatilan asuinrakennuksen rakennuspaikan arvo on määrättävä arviointiohjeen omarantaisen lomarakennuspaikan eikä haja-asutusrakennuspaikan arvon perusteella.
2.3.2 Maatilan tuotantorakennusten rakennuspaikat
Maa- tai metsätalouteen kuuluvan tuotantorakennuksen rakennuspaikan, joka käsittää rakennuksen alla olevan maan sekä sen välittömässä läheisyydessä olevan pihamaan, arvo on arvostamislain 31 §:n 2 momentin 2 kohdan mukaan vastaavan suuruiselle maatalousmaalle määrätty arvo kerrottuna neljällä. Maatalousmaan arvo on puolestaan arvostamislain 20 §:n 1 momentin mukaan maatalousmaan keskimääräinen vuotuinen tuotto kerrottuna luvulla seitsemän.
Verohallinto vahvistaa vuosittain erillisellä päätöksellä maatalousmaan arvoa kuvaavan pellon keskimääräisen vuotuisen tuoton hehtaarilta kunnittain. Käytännössä maa- ja metsätalouden tuotantorakennuksen rakennuspaikan arvo hehtaaria kohti saadaan siis kertomalla Verohallinnon arvostamisvuodelle vahvistama rakennuspaikan sijaintikunnan mukainen pellon keskimääräinen vuotuinen tuotto luvulla 28.
2.3.3 Maatilan muu rakennusmaa
Maatilaan kuuluvan, asemakaavassa tai vanhan kaavoituslainsäädännön mukaisessa edelleen voimassa olevassa rakennuskaavassa rakennusmaaksi varatun alueen verotusarvo vahvistetaan arvostamislain 29 §:n 1 momentissa säädetyllä tavalla noudattaen rakennusmaan verotusarvon laskentaperusteista annettua Verohallinnon päätöstä. Siten asemakaava-alueella olevan maatilan rakennusmaa arvostetaan rakennusmaata koskevien perusteiden mukaan, vaikka sillä kasvaa vielä metsää tai sitä käytetään maatalousmaana.
Arvostamislain 29 §:n 2 momentin mukaan myös sellaisen maatilaan kuuluvan rakennusmaa-alueen, josta verovelvollinen on myynyt ja voi edelleen myydä maata rakennustarkoituksiin, arvo määrätään noudattaen soveltuvin osin vastaavia perusteita. Tällöin on arvioinnissa kuitenkin lisäksi otettava huomioon alueesta teiksi ja yleisiksi alueiksi käytettävän maan osuus sekä se aika, jonka arvioidaan kuluvan ennen kuin maata todennäköisesti tullaan käyttämään rakennusmaana. Maatilaan kuuluvan rakennusmaan ja kiinteistöverosta vapaan maapohjan välistä rajanvetoa on selvitetty tarkemmin
Kiinteistöverolain soveltamisohjeessa
.
Maatilaan kuuluvia ranta-asemakaavoitettuja alueita ei arvosteta rakennusmaana pelkästään sillä perusteella, että alueelle on vahvistettu ranta-asemakaava. Sama koskee yleis- ja rantayleiskaavaa, vaikka niissä olisi osoitettu maata esimerkiksi loma-asutukseen.
2.4 Erityisalueet
2.4.1 Laskettelurinteet, golfkentät, moottoriradat ja vastaavat erityisalueet
Laskettelurinteiden, golfkenttien, moottoriratojen, aurinkovoimaloiden maapohjien ja vastaavien erityisalueiden (esimerkiksi ampumaradat ja raviradat) läheisyydessä olevat ravintola-, asuin-, klubi- ja huoltorakennusten rakennuspaikat arvostetaan kuten muiden vastaavien rakennusten rakennuspaikat.
Erityisalueiden arvostamisessa ei ole merkitystä sillä, onko alue annettu vuokralle vai harjoittaako sillä toimintaa kiinteistön omistaja vai joku muu. Erityisalueiden verotusarvo voidaan muun selvityksen puuttuessa määrätä alueen pientalotonttiin sovellettavan arvon mukaan.
Tätä arvoa alennetaan haja-asutusalueen alennuskaavan perusteella. Tämä on muutos Verohallinnon aiempaan kantaan siitä, että haja-asutusalueen alennuskaavaa ei sovelleta. Haja-asutusalueen alennuskaavasta on kerrottu enemmän luvussa 2.5.5.
Rakennusmaan verotusarvon laskentaperusteista annettavassa päätöksessä on kuitenkin määritelty vähimmäisarvo kiinteistöveron alaisille alueille. Esimerkiksi vuoden 2025
1
aluehinta on alennuskaavasta huolimatta vähintään 1 euro/m2. Verotusarvo on tällöin vähintään 0,75 euroa/m2.
Alueen rakentamisesta aiheutuneet kustannukset, kuten maanraivaus-, louhinta-, tasoitus- ja muut sellaiset kustannukset sisältyvät maapohjan arvoon. Golfkentän ja moottoriradan kastelujärjestelmään kuuluvat pumppauslaitteet, johdot ja kastelulaitteet samoin kuin laskettelurinteen hissit tukirakenteineen ovat koneita ja laitteita, jotka eivät kuulu kiinteistöveron piiriin. Myöskään moottoriradan asfaltointi tai muu pinnoitus ei kuulu kiinteistöveroon piiriin.
Erityisalueilla sijaitsevia kiinteistöverotuksen ulkopuolelle jääviä metsiä käsitellään kiinteistöverolain soveltamisohjeen luvussa 3.2.
1
Verohallinnon päätös rakennusmaan verotusarvon laskentaperusteista (25.11.2025, VH/5812/00.01.00/2025) 2 § ja 4 §.
2.4.2 Kauppapuutarhat ja muut vastaavat alueet.
Muut kuin maatilalla sijaitsevat kauppapuutarha-, kasvitarha-, viljely- yms. erikoiskäyttöalueet voidaan arvostaa alueen pientalon rakennuspaikan arvon mukaan, jos kuntakohtaisessa arviointiohjeessa ei ole toisin määrätty.
Vähäinen marjojen ja hedelmien yms. puutarhatuotteiden viljely ei vaikuta kyseisen rakennusmaan verotusarvoon. Vain maatalouden tulolähteeseen kuuluvat taimien, kukkien, marjojen yms. viljelyn alueet ovat kiinteistöverosta vapaata maatalousmaata.
2.4.3 Kiven-, soran-, saven- ja turpeenottopaikka ja muu etuus
2.4.3.1 Yleistä
Maa-ainesten ottoalueiden arvostamisesta säädetään arvostamislain 31 §:n 1 momentissa. Sen mukaan kiven-, soran-, saven- ja turpeenottopaikka tai muu etuus, jota käytetään muuhun kuin maa- tai metsätalouden omiin tarpeisiin, arvostetaan siihen pääoma-arvoon, joka sillä laskettuna etuudesta saatavan puhtaan tulon, etuuden todennäköisen kestoajan ja 8 prosentin korkokannan mukaan on kiinteistöveron määräämisvuotta edeltävän vuoden päättyessä. Merkitystä ei ole sillä, onko kyse maataloudesta, elinkeinotoiminnasta vai tuloverolain mukaan verotettavasta toiminnasta.
Verotusarvoon vaikuttaa siis kaksi tekijää: etuudesta saatavan puhtaan tulon määrä ja sen todennäköinen kestoaika. Kestoaikaa on rajoitettu määrällisesti (nostettavissa oleva määrä) ja ajallisesti (voimassaoloaika). Nostettavissa oleva määrä ja luvan voimassa oloaika käyvät ilmi luvasta, jonka perusteella maa-ainesta voidaan nostaa.
Maa-aineslain (555/1981) mukaan kiven, soran, hiekan, saven ja mullan ottamiseen tarvitaan kunnan myöntämä maa-aineslupa. Luvassa määritellään maa-aineksen ottoalueen rajat ja otettavan maa-aineksen määrä. Turpeen nostoon vaaditaan ympäristönsuojelulain (527/2014) ympäristölupa, jonka myöntää aluehallintoviranomainen. Turvemäärä voidaan selvittää vuokra- ja myyntisopimuksista.
Edellä mainitut luvat myönnetään rajoitetuksi ajaksi, jonka perusteella etuuden todennäköinen kestoaika voidaan laskea. Pääsääntöisesti voidaan maa-ainesten ottoalueiden arvostamisessa nojautua lupien ja sopimusten tietoihin.
Kiinteistön verotusarvo lasketaan verovuotta edeltävän vuoden lopun tilanteen mukaan. Aluetta ei pidetä enää maa-aineksen ottoalueena, jos sitä koskeva maa-aineslupa on umpeutunut verovuotta edeltävän vuoden aikana. Tällöin sen kiinteistöverotus määräytyy alueen uuden käyttötarkoituksen mukaan. Esimerkiksi maatilalla sijaitsevasta alueesta, joka on tarkoitus metsittää ottotoiminnan päätyttyä, ei määrätä kiinteistöveroa ottoluvan umpeutumista seuraavana vuotena, vaan sitä pidetään kiinteistöverosta vapaana metsänä.
Alueella mahdollisesti olevien rakennelmien tai rakennusten maapohjille lasketaan kiinteistövero kyseisen alueen rakennusmaan arvolla.
Silloin kun maa-aineslupa on päättynyt verovuotta edeltävän vuoden aikana mutta samalla alueelle myönnetään uusi lupa verovuoden aikana, ei maa-aineksen ottotoiminta pääty. Tällaisessa tilanteessa etuuden todennäköinen kestoaika on selvästi muuttunut. Tällöin alkuperäisen luvan viimeisen vuoden arvo lasketaan jatkoluvalla myönnetyn ottomäärän ja alkuperäisen luvan viimeisen vuoden ottomäärän summasta.
Esimerkki alkaa
Esimerkki 1:
Alueelle on 1.10.2015 myönnetty maa-aineslupa 400 000 k‑m3:lle 10 vuoden ajalle. Luvan päättyessä 1.10.2025 nostamatta on vielä 200 000 k-m3. Vuoden 2025 aikana maa-ainesta on myyty 10 000 k-m3. Talven aikana ottotoimintaa ei ole.
Ottotoimintaan on saatu 1.3.2026 uusi lupa 130 000 k-m3:lle. Tällöin verovuoden 2026 kiinteistöverotuksessa ei katsota ottotoiminnan päättyneen 1.10.2025, vaan kiinteistöverotuksessa käytettävä arvo 31.12.2025 lasketaan ikään kuin vuonna 2026 olisi myönnetty lupa 140 000 k-m3:lle (10 000 k-m3 + 130 000 k-m3).
Kun verovuoden 2026 verotusarvoa laskettaessa 140 000 k-m3:sta vähennetään 2025 myyty 10 000 k-m3, jää seuraavalle vuodelle 130 000 k-m3, jolle on myönnetty uusi lupa. Poistamaton osa maa-aineksen ottoalueen alkuperäisistä perustamis- ja maisemointikuluista lisättynä uuteen lupaan liittyvillä kuluilla (lupamaksut, selvitykset yms.) jaksotetaan uuden luvan voimassaoloajalle.
Jos vuonna 2015 myönnetyn luvan ajalla puhdasta tuloa laskettaessa maa-aineksen hankintahinta, perustamiskulut ja arvioidut maisemointikulut ovat olleet esimerkiksi 10 000 €, on niistä jo vähennetty 4 750 €
2
ja 5 250 € siirtyy vähennettäväksi uuden maa-ainesluvan aikana sitä mukaa, kun maa-ainesta nostetaan.
Verovuoden 2025 puhdasta tuloa laskettaessa on jo tiedossa, että toiminta jatkuu, joten puhdasta tuloa laskettaessa vähennetään maa-aineksen hankintamenoa ja perustamis- ja maisemointikuluja 0,0375 €/k-m3 (5 250 €/140 000 k-m3). Lisäksi uuteen lupaan liittyvät mahdolliset lupamaksut yms. jaksotetaan vähennettäväksi vastaavalla tavalla sitä mukaan, kun maa-ainesta nostetaan.
Esimerkki päättyy
Verotusarvo määräytyy verovuotta edeltävän vuoden lopun tilanteen mukaan. Verotusmenettelystä annetun lain (VML, 1558/1995) 3 §:n 2 momentin mukaan verovuosi on kalenterivuosi tai, jos kirjanpitolaissa (1336/1997) tarkoitettuna tilikautena ei ole kalenterivuosi, se tai ne tilikaudet, jotka ovat kalenterivuoden aikana päättyneet. Kuten ohjeen alussa on mainittu, kiinteistöverolakiin on verovuodesta 2018 alkaen lisätty verovuoden määritelmä. KiVL 23 §:n mukaan verovuosi on kalenterivuosi, jolta kiinteistöveroa on suoritettava.
Verovelvollisen on verotusarvon laskemista varten selvitettävä, paljonko maaperässä on vielä nostamatonta maa-ainesta. Jäljellä olevan maa-aineksen määrä on selvitettävä myös siinä tapauksessa, että alue on vuokrattu ulkopuoliselle.
Varastoon nostettua maa-ainesta ei oteta huomioon kiinteistön verotusarvoa määritettäessä, vaan sitä pidetään irtaimena omaisuutena (esimerkiksi murskattu kivi, seulottu sora ja hiekka tai kuivumaan nostettu turve). Jos varastoon nostetaan käsittelemätöntä maa-ainesta, on verovelvollisen annettava hyväksyttävä selvitys toimenpiteen syystä. Muussa tapauksessa maa-ainekselle voidaan edelleen laskea verotusarvo kuten nostamatta olevalle maa-ainekselle. Verotusarvo perustuu puhtaan tulon ja jäljellä olevan ottoluvan lisäksi nostamatta olevan maa-aineksen määrään.
Verotusarvoa ei voi keinotekoisesti pienentää nostamalla maa-ainesta maaperästä ja läjittämällä se kasaan. VML 28 §:n 1 momentin mukaan verotusta toimitettaessa on meneteltävä niin kuin asiassa olisi käytetty oikeaa muotoa, jos jollekin olosuhteelle tai toimenpiteelle on annettu sellainen oikeudellinen muoto, joka ei vastaa asian varsinaista luonnetta tai tarkoitusta. Maa-aineksen nostamiselle varastoon on siis oltava muu kuin verotuksellinen tarkoitus.
Verovelvollisuus määräytyy KiVL 6 §:n ja 5 §:n mukaan eli omistaja tai omistajan veroinen haltija ovat velvollisia maksamaan kiinteistöveroa, vaikka alue olisi vuokrattu ulkopuoliselle.
2
(10 000 € / 400 000 k-m3) x 190 000 k-m3
2.4.3.2 Puhdas tulo
Etuudesta saatavalla puhtaalla tulolla tarkoitetaan sitä tuottoa, joka etuudesta saadaan, kun verovuotta edeltävän vuoden päättyessä jäljellä oleva etuus on käytetty loppuun
3
ja kaikki siihen liittyvät kustannukset on vähennetty siitä saatavasta tulosta. Etuudesta saatavalle puhtaalle tulolle lasketaan pääoma-arvo 8 prosentin korkokannan mukaan etuuden todennäköisen kestoajan perusteella.
Puhdas tulo lasketaan seuraavasti:
Etuudesta saatava tulo kokonaisuudessaan, josta vähennetään
- Maa-aineksen osuus maa-alueen hankintamenosta
- Perustamiskulut
- Kulut toiminnan lopettamisesta (maisemointi ynnä muut)
- Kulut maa-aineksen nostamisesta
= Puhdas tulo
Puhdas tulo jaetaan nostettavissa olevalle maa-ainekselle, jotta verovuotta edeltävän vuoden päättymishetkellä käyttämättä olevan maa-aineksen arvo voidaan arvioida ja laskea sen pääoma-arvo 8 prosentin korkokannan ja etuuden todennäköisen kestoajan perusteella.
Jäljempänä esimerkkiliitteessä on selostettu tarkemmin, miten eri tekijöitä käsitellään laskettaessa puhdasta tuloa.
Etuudelle määrätään arvo siitä jäljellä olevana aikana saatavan puhtaan tulon perusteella. Arvioitaessa myöhemmin saatavia tuloja eli jäljellä olevan maa-aineksen arvoa, käytetään pohjana lähtökohtaisesti toiminnan aloittamisvuoden puhdasta tuloa per kuutiometri. Verovelvollinen voi kuitenkin halutessaan valita laskentatavan, jossa hän ilmoittaa vuosittain nostetusta maa-aineksesta saatavat myyntituotot ja sen nostamisesta aiheutuneet kustannukset.
Myös silloin kun verotusarvo lasketaan aloittamisvuoden puhtaan tulon mukaan, voidaan puhtaan tulon määrä laskea uudelleen, jos siinä tapahtuu olennaisia pysyviä muutoksia (esimerkiksi myyntihinta nousee tai laskee olennaisesti tai nostamisesta aiheutuneet kustannukset muuttuvat olennaisesti).
Joskus maa-ainesta ei myydä lainkaan, vaan se käytetään muuhun kuin maa- ja metsätalouden omiin tarpeisiin (esimerkiksi maatalousyrittäjän harjoittamaan muun yritystoiminnan tarpeisiin). Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että etuudelle ei määrättäisi verotusarvoa kiinteistöverotuksessa. Tällöin voidaan jäljellä olevan maa-aineksen arvo määrittää käyttäen alueen keskimääräistä puhdasta tuloa. Samoin myytäessä maa-ainesta poikkeuksellisen edullisesti esimerkiksi sukulaiselle tai intressipiirissä olevalle taholle, voidaan käyttää alueen keskimääräistä puhdasta tuloa jäljellä olevan maa-aineksen arvon määrittämisessä.
Jos puhtaan tulon laskemisessa tarvittavia tietoja ei saada selville, voidaan puhdas tulo arvioida alueen keskimääräisen puhtaan tulon mukaan. Jos tätä ei saada selvitettyä, voidaan maa-aineksen ottoalueen arvoksi muun selvityksen puuttuessa arvioida sen tasearvo.
Vuokratulle maa-ainesalueelle määrätään verotusarvo etuudesta saatavan vuokratulon ja verovuotta edeltävän vuoden päättyessä jäljellä olevan maa-aineksen tai etuuden perusteella. Merkitystä ei ole sillä, saadaanko vuokratulo kertavuokrana etukäteen vai vuosittain.
Jos kiinteistöverotuksen piiriin kuuluva maa-ainesalue ei kerrytä omistajalleen tuloa tai saava tulo ei vastaa luovutetun maa-aineksen arvoa, voidaan sen verotusarvo poikkeuksellisesti laskea myös maa-ainesta hyödyntävän muun kuin omistajan puhtaan tulon mukaan. Näin voidaan toimia esimerkiksi tilanteissa, joissa maa-ainesalueen omistaja on saanut korvauksen nostettavasta maa-aineksesta etukäteen tai lahjoittanut oikeuden nostaa maa-ainesta.
Esimerkki alkaa
Esimerkki 2
Maanomistaja luovuttaa vuokralaiselle oikeuden nostaa maa-ainesta kertakorvausta vastaan. Kiinteistöllä on kiinteistöverotuksen piiriin kuuluva maa-aineksen ottoalue, mutta maanomistaja ei saa siitä kertakorvauksen jälkeen muuta tuloa.
Maa-ainesalueen verotusarvo voidaan laskea maa-aineksen nostajan (vuokralainen) saaman puhtaan tulon, etuuden todennäköisen kestoajan ja kahdeksan prosentin korkokannan mukaan (arvostamislain 31 §:n 1 momentti).
Verotusarvoa laskettaessa maa-aineksen nosto-oikeudesta maksettu kertakorvaus jaetaan nostettavissa olevan maa-aineksen määrällä ja vähennetään sitä mukaan, kun maa-ainesta nostetaan.
Esimerkki 3
Maanomistaja lahjoittaa oikeuden nostaa maa-ainesta. Kiinteistöllä on kiinteistöverotuksen piiriin kuuluva maa-aineksen ottoalue, mutta maanomistaja ei saa siitä tuloa.
Maa-ainesalueen verotusarvo voidaan laskea maa-aineksen nostajan saaman puhtaan tulon, etuuden todennäköisen kestoajan ja kahdeksan prosentin korkokannan mukaan (arvostamislain 31 §:n 1 momentti).
Verotusarvoa laskettaessa maa-aineksen nosto-oikeuden lahjaverotusarvo jaetaan nostettavissa olevan maa-aineksen määrällä ja vähennetään sitä mukaan, kun maa-ainesta nostetaan.
Esimerkki 4
Maanomistaja on ostanut kiinteistön siten, että myyjälle on jäänyt oikeus nostaa kiinteistöltä maa-ainesta tietyn ajan tai tietty määrä ilman eri korvausta. Kiinteistöllä on kiinteistöverotuksen piiriin kuuluva maa-aineksen ottoalue, mutta maanomistaja ei saa siitä tuloa.
Maa-ainesalueen verotusarvo voidaan laskea maa-aineksen nostajan saaman puhtaan tulon, etuuden todennäköisen kestoajan ja kahdeksan prosentin korkokannan mukaan (arvostamislain 31 §:n 1 momentti).
Esimerkki päättyy
3
Etuus on käytetty loppuun, kun maa-aineksen ottoa varten annetussa luvassa määritelty ottomäärä tai voimassaoloaika tulee täyteen.
2.4.3.3 Maa- ja metsätalouden oma käyttö
Maa- ja metsätalouden omaa käyttöä palvelevat maa-aineksen ottoalueet eivät kuulu kiinteistöveron piiriin, jos ne sijaitsevat asemakaava-alueen ulkopuolisella maa- tai metsätalouden käytössä olleella maalla. Omaan käyttöön rinnastetaan myös tiekunnan osakkaana tapahtuva maa-aineksen luovutus tiekunnan käytettäväksi joko vastikkeetta tai tiemaksun kuittausta vastaan.
Omaan käyttöön ei rinnasteta omalle yritykselle tapahtuvaa maa-aineksen luovutusta, koska tällöin maa-ainesta otetaan yritystoiminnan tarpeisiin eikä maa- tai metsätalouden tarpeisiin. Yhtiömiehen tai osakkaan omalle, maa- tai metsätaloutta harjoittavalle yhtymälle tai yhtiölle tapahtuvassa luovutuksessa taas ei ole kyse omiin tarpeisiin käyttämisestä, koska kyse on erillisistä oikeussubjekteista.
Alue, jolta tapahtuu maa-aineksen ottoa sekä omaan käyttöön että myyntiin, on kokonaisuudessa kiinteistöverotuksen piirissä. Puhdas tulo lasketaan tällöin myös oman käytön osalta sen mukaan, mitä maa-aineksesta olisi saatu myytäessä se ulkopuoliselle.
2.4.4 Muut erityisalueet
2.4.4.1 Kaivokset
Kaivoslain (621/2011) nojalla hallittavien alueiden arvo määritellään kuntakohtaisen arviointiohjeen mukaan, kuten muidenkin teollisuuslaitosten maapohja
4
. Verotusarvo on kuitenkin vähintään Verohallinnon rakennusmaan verotusarvon laskentaperusteista antaman päätöksen mukainen vähimmäisarvo.
Kaivosalueen rakennukset arvostetaan niiden rakennustyypin mukaan teollisuus- ja varastorakennukseksi tai toimistorakennukseksi. Prosessin osana toimivat altaat ja muut vastaavat rakennelmat arvostetaan rakennuskustannusten mukaan.
Kaivostoiminnassa käytettävät kuljetushihnat, putkistot ynnä muut sellaiset järjestelmän osat ovat koneita tai laitteita. Niitä pidetään kuitenkin rakennuksina tai rakennelmina siltä osin kuin niille on myönnetty rakennuslupa.
Kaivoskäytöstä muuhun käyttöön (ravintola, elämysmatkailu, taidegalleria, tms.) siirretyt kaivoskäytävät arvostetaan rakennelmina. Jälleenhankinta-arvona pidetään 75 % vastaavan rakennelman keskimääräisistä rakennuskustannuksista ja vuotuisena ikäalennuksena 10 %. Rakennuskustannuksiin ei lasketa kaivostoiminnan kuluja, vaan tilan muuttamisesta uuteen käyttöön aiheutuneet kustannukset.
4
Päätöksessä KHO 9.5.2014 taltio 1536 todettiin, että kaivosoikeus ei ole samanlaisessa riippuvuussuhteessa maapohjaan kuin arvostamislain 31 §:n 1 momentissa tarkoitettu kiven-, soran-, saven- ja turpeenottopaikkaan liittyvä oikeus, eikä sitä voida pitää lainkohdassa tarkoitettuna etuutena. Katso myös kiinteistöverolain soveltamisohjeen luku 3.11 Kaivokset.
2.4.4.2 Voimajohtolinjat ja –aukeat
Asema- ja yleiskaava-alueella sijaitsevat johtoaukeat rajoittavat rakennuspaikan käyttöä mutta eivät pääsääntöisesti vaikuta rakennuspaikan rakennusoikeuteen. Rakennusoikeus lasketaan koko maapohjan pinta-alan perusteella eikä rakennuspaikkojen verotusarvoja siten alenneta tällä perusteella.
Maatilalla sijaitsevat vähintään 10 metriä leveitä voimajohtoaukeita pidetään joutomaana eikä niille määrätä arvoa. Sinänsä kiinteistöveron piiriin kuuluvaa, mutta arvottomana pidettävää joutomaata voi olla vain maatilalla (arvostamislain 31 a §). Muulla kiinteistöllä kuin maatilalla sijaitsevat alueet arvostetaan normaalisti aluehinnan mukaan.
2.4.4.3 Muut erikseen mainitsemattomat alueet
Kaava-alueella sijaitseva muu kuin edellä käsitelty erityisalue arvostetaan muun selvityksen puuttuessa alueen pientalon rakennuspaikan alimman arvon mukaan, jos erityisalueella on rakennusoikeutta tai se on rakennettu. Jos alueella ei ole rakennusoikeutta, voidaan arvostuksessa käyttää esimerkiksi puistoalueiden arvoa, joka on 20 % rakennusmaan arvosta.
Verotusarvo on kuitenkin näissäkin tapauksissa vähintään Verohallinnon rakennusmaan verotusarvon laskentaperusteista antaman päätöksen mukainen vähimmäisarvo. Haja-asutusalueella erityisalueet arvostetaan muun selvityksen puuttuessa haja-asutusalueella yleisesti sovellettavan rakennuspaikan arvon mukaan.
2.5 Maapohjan arvostamisen erityiskysymyksiä
2.5.1 Verohallinnon päätöksen, tonttihintakarttojen ja arviointiohjeiden merkityksestä
Verohallinnon vuosittain antama päätös rakennusmaan verotusarvon laskentaperusteista ja päätöksessä tarkoitetut kuntakohtaiset tonttihintakartat ja arviointiohjeet ovat sitovia. Päätöksen 1 §:n 2 momentin mukaan, jos rakennusmaalle ei ole annettu arviointiohjetta tai tonttihintakartassa arvoa tai jos niissä perusteissa, jotka rakennusmaan käypää arvoa määrättäessä on otettava huomioon, on tapahtunut oleellinen muutos, verotusarvo lasketaan noudattaen soveltuvin osin vastaavanlaista aluetta koskevaa kuntakohtaista arviointiohjetta ja tonttihintakarttaa.
Kaavamuutoksen vaikutus otetaan arvostamisessa huomioon heti asemakaavan lainvoimaiseksi tulosta lukien. Jos uudistetun kaavan takia arvostamisperuste muuttuu pinta-alaperusteisesta rakennusoikeusperusteiseksi, otetaan käyttöön tonttihintakartan mukainen rakennusoikeuden kerrosneliömetrihinta. Pinta-alaperusteisesta hinnasta saadaan kerrosneliömetrihinta jakamalla pinta-alaperusteinen hinta tonttitehokkuutta osoittavalla e-luvulla.
Rakennusmaan arvonnousua rajoitetaan päätöksen 4 §:ssä tarkoitetulla tavalla silloin, kun alueelle on vahvistettu ensimmäinen kaava ja kaavoitettu maapohja on ennestään ollut kiinteistöverotuksen piirissä. Sen sijaan uuden kaavan mukaista aluehintaa, tavoitearvoa ja siitä laskettua verotusarvoa sovelletaan heti sellaisiin maapohjiin, jotka ovat aiemmin olleet kiinteistöverotuksen ulkopuolella.
Jos rakennusmaan verotusarvon perusteena on ollut virheellinen laskentaperuste, aluehinta tai rakennusoikeuden määrä, virheen korjaamisesta aiheutuvaa mahdollista verotusarvon nousua ei rajoiteta päätöksen 4 §:n mukaisesti. Pelkästään yleisestä hintatasosta johtuvia muutoksia maapohjan arvoon ei voida tehdä. Tämä tarkoittaa käytännössä sitä, että vaikka yleinen hintataso olisi noussut, vastaavaa tasokorotusta verotusarvoihin ei voida tehdä ilman arviointiohjeiden muutosta. Toisaalta verotusarvojen tasoa ei voida myöskään yleisesti alentaa hintatason laskiessa.
Jos rakennusmaan käypä arvo kuitenkin on yksittäistapauksessa Verohallinnon päätöksen mukaan laskettua arvoa alempi, rakennusmaan verotusarvo on Verohallinnon päätöksen 5 §:n mukaan sen käypä arvo. Käyvän arvon soveltamista on selvitetty tarkemmin Verohallinnon ohjeessa Kiinteistön käypä arvo kiinteistöverotuksessa.
2.5.2 Asemakaavan mukaisen rakennusoikeuden ylittyminen
Joissakin kaupungeissa on tiettyjen alueiden rakennusmailla asemakaavan mukainen rakennusoikeus säännönmukaisesti ylitetty. Kaavoittaja on voinut pyrkiä hillitsemään olemassa olevien rakennusten purkuhaluja merkitsemällä uudistettavana olleeseen asemakaavaan olennaisesti pienemmän rakennusoikeuden kuin olemassa olevan rakennuksen toteutunut rakennusala on ollut.
Yllä mainittuja rakennussuojelua edistäviä asemakaavoja tehtiin erityisesti 1960–1980-luvuilla. Nykyään rakennuksia suojellaan muilla tavoin, mutta tällaisia välillisesti suojelevia kaavoja on edelleen voimassa esimerkiksi Helsingin kantakaupungissa. Myös muita satunnaisempia syitä asemakaavan merkityn rakennusoikeuden ylittymiselle voi olla.
Ennakkopäätöksessä KHO 2018:45 käsiteltiin asemakaavan mukaisen rakennusoikeuden ylittymisen huomioon ottamista kiinteistön maapohjaa arvostettaessa. Korkeimman hallinto-oikeuden mukaan maapohjan verotusarvoa vahvistettaessa on otettava huomioon, mihin tarkoitukseen kiinteistön omistaja on maapohjaa käyttänyt. Yhtiö oli käyttänyt omistamaansa kiinteistöä voimassa olevan asemakaavan tarjoamaa rakennusoikeutta suuremman asuinrakennuksen rakennuspaikkana. Yhtiön omistaman tontin maapohjan verotusarvoa vahvistettaessa käytettävänä rakennusoikeutena ei ollut pidettävä verovuonna voimassa olleen asemakaavan mukaista rakennusoikeutta, vaan yhtiön tosiasiassa hyödyntämää alkuperäisen asemakaavan mukaista rakennusoikeutta.
Korkeimman hallinto-oikeuden päätös ei muuttanut kaavan mukaisen rakennusoikeuden lisäksi sallittujen lisärakennusten kohdalla noudatettua vakiintunutta tulkintaa ja käytäntöä. Mukaan lasketaan siten kerrosalat vain niistä rakennuksista, jotka suoraan varsinaisen kaavamerkinnän mukaan saa rakentaa eli lähtökohtaisesti vain pääkäyttötarkoitusta toteuttava kerrosala.
2.5.3 Maanalainen rakennusoikeus
Kiinteistöllä voi olla myös maanalaista rakennusoikeutta, joka oikeuttaa sijoittamaan rakennuksen pääasiallisen käyttötarkoituksen mukaisia tiloja maan alle. Maanalainen rakennusoikeus on tällaisessa tapauksessa rinnastettavissa maanpäälliseen rakennusoikeuteen ja rakennusoikeus puolestaan vaikuttaa maapohjan arvoon.
Arvostamislain 29 §:n 1 momentin mukaan maapohjan verotusarvoa määrättäessä on otettava huomioon kiinteistön rakennusoikeus, eikä säännöksessä tehdä eroa maanpäällisen ja maanalaisen rakennusoikeuden välillä (KHO 1.8.2012 taltio 2101).
2.5.4 Rakennusoikeuden vajaakäyttö
Rakennusmaan verotusarvo määrätään sen mukaan, mihin tarkoitukseen rakennusmaa on kaavassa osoitettu. Jos rakennusmaan käyttötarkoitusta muutetaan uudella kaavalla, rakennusmaa arvostetaan uuden käyttötarkoituksen mukaan.
Arvostamislain 29 §:n 3 momentin mukaan tontin arvoa on alennettava kohtuullisesti, jos tontin tai rakennuspaikan rakennusoikeutta ei ole käytetty täyteen määrään ja jos sillä olevien rakennusten arvo ei ole tontin arvoon verrattuna vähäinen.
Edellä mainitun säännöksen nojalla verotusarvoa voidaan kohtuullistaa, jos rakennuspaikan todellinen käyttö poikkeaa huomattavasti kaavan mukaisesta käytöstä ja rakennuspaikalla sijaitsee käytössä oleva hyväkuntoinen rakennus. Rakennuspaikka on kaavassa sijoitettu esimerkiksi asuinkerrostalojen (AK) tai liike- ja toimistorakennusten korttelialueelle (K) ja rakennuspaikalla on hyväkuntoinen pientalo. Tällöin rakennuspaikalla on käyttämätöntä rakennusoikeutta, jota ei mahdollisesti voida kuitenkaan hyödyntää purkamatta rakennuspaikalla olevaa rakennusta.
Esimerkki alkaa
Esimerkki 5:
Maapohjan pinta-ala on 1 500 m2 ja vuonna 2000 vahvistetun asemakaavan mukaan sillä on rakennusoikeutta 750 k-m2. Tontilla sijaitsee vuonna 1970 rakennettu asuinkäytössä oleva pientalo. Aluehinta K-tontille (toimistorakennusten kortteli) on 500 €/k-m2 ja AO-tontille (asuinpientalojen korttelialuetta) on 150 €/m2.
Verotusarvot ovat 375 €/k-m2 (500 € x 75 %) ja 112,50 €/m2 (150 € x 75 %). Maapohjan verotusarvo ennen kohtuullistamista on 281 250 euroa (750 k-m2 x 375 €/k-m2) ja kohtuullistamisen jälkeen 168 750 euroa (1.500 m2 x 112,50 €/m2).
Esimerkki päättyy
Arvostuksessa voidaan ottaa huomioon, että käyttämätöntä rakennusoikeutta ei voida hyödyntää pitkään aikaan alentamalla verotusarvoa kuntakohtaisten arviointiohjeiden mukaisesti. Jos sitä vastoin rakennuspaikalla olevat rakennukset ovat niin huonokuntoisia, että niillä on käytännössä vain purkuarvo, säännöstä ei sovelleta. Jos liike- tai toimistotonteilla on käyttämätöntä rakennusoikeutta, se yleensä nostaa kiinteistön arvoa, mistä syystä rakennuspaikka arvostetaan normaalisti.
Korkein hallinto-oikeus on 29.8.2025 antanut ennakkopäätöksen KHO 2025:60.
KHO 2025:60:
Yhtiö omisti 35 153 neliömetrin suuruisen kiinteistöverotuksen kohteena olevan tontin. Kiinteistö sijaitsi asemakaava-alueella, joka oli kaavassa merkitty toimitilarakennusten korttelialueeksi. Kiinteistön rakennusoikeuden määrä oli 19 333 kerrosalaneliömetriä. Kiinteistölle sai rakentaa toimistorakennuksia ja teollisuus- ja varastorakennuksia. Yhtiö oli käyttänyt omistamaansa kiinteistöä kahden yhteensä 15 791 neliömetrin suuruisen teollisuus- ja varastorakennuksen rakennuspaikkana.
Asiassa oli ratkaistavana, miten yhtiön omistaman kiinteistön maapohjan verotusarvo oli määritettävä tilanteessa, jossa kiinteistön tosiasiallinen käyttö poikkesi asemakaavan mahdollistamasta korkeampaan arvostamiseen johtavasta käyttötarkoituksesta. Kysymys oli erityisesti siitä, oliko maapohja arvostettava teollisuuskäyttöä vastaavasti maapohjan pinta-alan vai toimistokäyttöä vastaavasti rakennusoikeuden mukaan.
Korkein hallinto-oikeus totesi, että maapohjaa kiinteistöverotuksessa arvostettaessa on lähtökohtaisesti otettava huomioon kiinteistön tosiasiallinen käyttötarkoitus. Asemakaavan sallimalle tätä korkeampaan arvostukseen johtavalle käyttötarkoitukselle voidaan antaa merkitystä lähinnä silloin, kun rakennukset ovat purkukuntoisia ja koko kiinteistön arvo muodostuu ainakin valtaosin maapohjasta ja siihen kuuluvasta rakennusoikeudesta, tai silloin, kun osa tontista on olemassa olevat rakennukset säilyttäen erotettavissa asemakaavan mahdollistamaan lisärakentamiseen. Lisäksi on kiinnitettävä huomiota kiinteistöverotuksen kaavamaiseen luonteeseen. Kuntakohtaisen tonttihintakartan tai arviointiohjeen mukaan lasketusta arvosta on aihetta yksittäisen kiinteistön kohdalla poiketa vain silloin, kun se poikkeaa olennaisesti sellaisesta arvosta, jossa mainitut lähtökohdat on otettu huomioon.
Arviointiohjeissa on otettu huomioon se, että kaavan mukaista rakennusoikeutta ei yleensä käytetä aivan täysimääräisesti. Käyttämättömän rakennusoikeuden perusteella rakennuspaikan verotusarvoa ei alenneta, jos ei osoiteta, että mahdollisuus hyödyntää rakennusoikeus täyteen määrään on rajoitettu.
Kiinteistöverotuksessa maapohjaa arvostettaessa on lähtökohtaisesti otettava huomioon kiinteistön tosiasiallinen käyttötarkoitus. Rakennettu maapohja on arvostettava tosiasiallisen käyttötarkoituksensa perusteella silloin, kun tosiasiallinen käyttötarkoitus poikkeaa asemakaavan mukaisesta käyttötarkoituksesta ja johtaa kaavamaista tonttihintakartan ja arviointiohjeen mukaista arvostamista alempaan arvoon. Tätä on pidettävä perusteltuna lähtökohtana erityisesti tilanteessa, jossa alueen asemakaavamerkintä on muuttunut maapohjan rakentamisen jälkeen tai alueelle on tullut uusi kaava. Verotusarvon kohtuullistaminen ei tule kyseeseen, jos rakennuspaikka on hankittu ensin ja sille on sen jälkeen rakennettu vähemmän kuin rakennusoikeus sallisi.
Asemakaavan sallimalle tosiasiallista käyttötarkoitusta korkeampaan arvostukseen johtavalle käyttötarkoitukselle voidaan antaa merkitystä lähinnä silloin, kun rakennukset ovat purkukuntoisia ja koko kiinteistön arvo muodostuu ainakin valtaosin maapohjasta ja siihen kuuluvasta rakennusoikeudesta, tai silloin, kun osa tontista on olemassa olevat rakennukset säilyttäen erotettavissa asemakaavan mahdollistamaan lisärakentamiseen. Lisäksi on kiinnitettävä huomiota kiinteistöverotuksen kaavamaiseen luonteeseen. Kuntakohtaisen tonttihintakartan tai arviointiohjeen mukaan lasketusta arvosta on aihetta yksittäisen kiinteistön kohdalla poiketa vain silloin, kun se poikkeaa olennaisesti sellaisesta arvosta, jossa mainitut lähtökohdat on otettu huomioon.
Verovelvollisen on esitettävä selvitys niistä seikoista, jotka osoittavat, että maapohjan tosiasiallinen käyttötarkoitus poikkeaa kaavanmukaisesta käyttötarkoituksesta. Lisäksi verovelvollisen on esitettävä selvitystä siitä, ettei maapohjalla sijaitsevien rakennusten arvo ole tontin arvoon verrattuna vähäinen ja siitä, onko maapohja olemassa olevat rakennukset säilyttäen osaksi hyödynnettävissä myös kaavanmukaista käyttötarkoitusta varten tapahtuvaan lisärakentamiseen. Jos jäljellä olevaa rakennusoikeutta voidaan hyödyntää kaavanmukaiseen lisärakentamiseen, maapohja arvostetaan tältä osin kaavanmukaisen käyttötarkoituksen mukaisesti.
2.5.5 Alennuskaava haja-asutusalueella
Rakennuspaikan tavanomaista suurempi koko otetaan haja-asutusalueilla huomioon soveltamalla arvostamisessa erityistä alennuskaavaa. Alennuskaavaa sovelletaan rakennuspaikkakohtaisesti – ei kiinteistökohtaisesti. Jos kiinteistöllä on useampia rakennuspaikkoja, alennuskaavan vaikutus kunkin rakennuspaikan arvoon lasketaan erikseen.
Alennuskaavaa sovelletaan myös ranta-asemakaava-alueilla. Esimerkiksi Verohallinnon päätöksessä rakennusmaan verotusarvon perusteista vuodelle 2026 alennuskaava on määritelty 2 §:ssä seuraavasti:
Haja-asutusalueilla rakennuspaikan tavanomaista suurempi koko otetaan arvostuksessa huomioon soveltamalla siihen alennuskaavaa. Rakennuspaikan pinta-alan kasvaessa yksikköhintaa (aluehintaa) alennetaan siten, että rakennuspaikka arvostetaan 3 000 m2:iin saakka täyden arvon mukaan, tämän ylittävältä osalta 5 000 m2:iin saakka puoleen arvoon perushinnasta ja 5 000 m2:ä ylittävältä osalta 10 000 m2:iin saakka neljännekseen perushinnasta. Yli 10 000 m2:ä ylittävältä osalta yksikköhintana käytetään 10 % perushinnasta.
Niiden haja-asutusalueella olevien jo muodostettujen rakennuspaikkojen osalta, joissa rakennuspaikka on arvostettu 2 000 m2:iin saakka tai sen alle täyden arvon mukaan, rakennuspaikka arvostetaan 2 000 m2:iin saakka täyden arvon mukaan, tämän ylittävältä osalta 5 000 m2:iin saakka puoleen arvoon perushinnasta ja 5 000 m2:ä ylittävältä osalta 10 000 m2:iin saakka neljännekseen perushinnasta. Yli 10 000 m2:ä ylittävältä osalta yksikköhintana käytetään 10 % perushinnasta.
Alennuskaavasta huolimatta yksikköhinta (aluehinta) on kuitenkin aina vähintään 1 euro neliömetriltä.
Alennuskaava on tarkoitettu sovellettavaksi rakennuspaikkakohtaisesti eikä kiinteistökohtaisesti. Verotusarvo lasketaan siten jokaiselle rakennuspaikalle erikseen. Jos kiinteistöllä on useita erottamattomia rakennuspaikkoja, alennuskaavaa sovelletaan kuhunkin rakennuspaikkaan itsenäisesti. Maatilan rakennusmaan osalta tämä merkitsee sitä, että jos alueelle on esimerkiksi rantakaavassa osoitettu erilliset rakennuspaikat, tutkitaan kunkin rakennuspaikan alennuskaavan soveltamisen edellytykset erikseen.
Jos rakennuspaikoista ei ole selvitystä, on koko kaavoittamaton rakennusmaa-alue, lukuun ottamatta rakennettuja ja vuokrattuja rakennuspaikkoja, yksi rakennuspaikka alennuskaavaa sovellettaessa.
2.5.6 Rakennusoikeudeton lisämaa
Verovelvollisen rakennuspaikan viereinen, rakennusoikeutta vailla oleva, lisäalue arvostetaan yhdessä varsinaisen rakennuspaikan kanssa ikään kuin ne olisivat samaa rakennuspaikkaa ja samaa kiinteistöä. Molemmat maapohjat otetaan yhdessä huomioon rakennusmaan kokoon perustuvaa alennusta edellä kuvatun alennuskaavan mukaisesti sovellettaessa.
Vastaavaa periaatetta sovelletaan myös tilanteissa, joissa toinen kiinteistöistä rajoittuu rantaan. Kun kiinteistöt arvostetaan yhtenä rakennuspaikkana alennuskaavaa sovellettaessa, ne molemmat myös arvostetaan rantarakentamispaikkana.
Esimerkki alkaa
Esimerkki 6:
Rakennuspaikan pinta-ala on 2 750 m2 ja rakennusoikeutta vailla olevan lisämaan pinta-ala on 6 120 m2. Alennuskaava otetaan huomioon siten, että lisämaasta pidetään täysihintaisena pinta-alana 250 m2 (2 750 m2 + 250 m2 = 3 000 m2).
Esimerkki 7:
A omistaa yleiskaava-alueella sijaitsevan kiinteistön, jonka maapohjan pinta-ala on 5 000 m2. Maapohjan verotusarvo on laskettu 5 €/m2 aluehinnan ja 3,75 €/m2 verotusarvon perusteella (5 € x 0,75). Maapohjan suuri koko on otettu huomioon soveltamalla alennuskaavaa ja verotusarvo on laskettu seuraavasti:
3 000 m2 x 3,75 €/m2 + 2 000 m2 x 1,875 €/m2 = 11 250 € + 3 750 € = 15 000 €.
A hankkii viereisen 4 500 m2 suuruisen lisämaa-alueen hintaan 2 250 €, eli 0,50 €/m2. Hinta on edullinen, koska maa-alueella ei ole rakennusoikeutta eikä entinen omistaja omista muita maa-alueita kyseisessä kunnassa. Lisämaan verotusarvo voidaan laskea ikään kuin kysymyksessä olisi yksi kiinteistö, jonka pinta-ala on 9 500 m2. Lisämaan arvo lasketaan alennuskaavan kolmannen portaan mukaan seuraavasti:
4 500 m2 x 0,937 €/m2 = 4 218,75 €. Koko maapohjan verotusarvo on näin laskettuna 19 218,75 €.
Esimerkki päättyy
Laskenta suoritetaan arvon osalta kolmen desimaalin tarkkuudella.
Asemakaava-alueella sijaitsevan lisämaan verotusarvo lasketaan asemakaavamääräysten perusteella. Alennuskaavaa ei näissä tapauksissa sovelleta.
2.5.7 Alennuskaava asemakaava-alueella
Asemakaava-alueella ylisuurien teollisuus- ja varastoalueiden yksikköhintaa alennetaan Verohallinnon päätöksen mukaan siten, että rakennuspaikka arvostetaan 20 000 m²:iin saakka täyteen arvoon, tämän ylittävältä osalta 50 000 m²:iin saakka puoleen perushinnasta ja yli 50 000 m²:n osalta neljännekseen perushinnasta.
Muissa tilanteissa asemakaava-alueella ei sovelleta alennuskaavaa, vaan rakennusmaan verotusarvo lasketaan suoraan sen pinta-alan tai rakennusoikeuden mukaan sekä kuntakohtaisissa tonttihintakartoissa ja arviointiohjeissa esitettyjen perusteiden mukaisesti.
2.5.8 Verotusarvon kohtuullistaminen asemakaava-alueella
Kuntakohtaisissa arviointiohjeissa on saatettu kohtuullistaa muidenkin kuin ylisuurien teollisuus- ja varastoalueiden verotusarvoja. Verohallinnon ohje ei kumoa näitä kuntakohtaisia arviointiohjeita. Jos niissä on ohjeistettu kohtuullistamaan suurien kiinteistöjen verotusarvoja portaittain, noudatetaan näitä ja muita kuntakohtaisia arviointiohjeita edelleen.
2.5.9 Rantaan rajoittuvat rakennuspaikat
Haja-asutusalueella oleville rantarakennuspaikoille on arviointiohjeissa annettu korkeampi arvo kuin muille rakennuspaikoille. Rakennuspaikka on rantarakennuspaikka, kun se rajoittuu vesialueeseen ja rantaviivan pituus on yli 10 metriä. Myös yhteisrantaisia rakennuspaikkoja pidetään rantarakennuspaikkoina, jos rakennuspaikka rajoittuu yhteisrantaan. Vesijättöalueeseen rajoittuvia rakennuspaikkoja käsitellään seuraavassa luvussa.
Rantaoikeus on saatettu ottaa huomioon kuntakohtaisissa arviointiohjeissa. Jos rantaoikeuden omaavalle rakennuspaikalle ei ole arviointiohjeissa vahvistettu erillistä arvoa, rakennuspaikan arvo on muun selvityksen puuttuessa 75 prosenttia vastaavan omarantaisen rakennuspaikan arvosta.
2.5.10 Vesijättöalue
Vesijättöalue on yleensä maan kohoamisen tai vedenpinnan pysyvän laskemisen takia vapautunutta maa-aluetta. Vesijättöalue voi syntyä myös vesialuetta täyttämällä tai kuivattamalla taikka joen patoamisen tai laskusuunnan muuttamisen takia. Tilapäisen vedenlaskun seurauksena paljastunutta maa-aluetta ei pidetä vesijättöalueena.
Vesijättöalue ei yleensä kuulu kiinteistöön, vaan vesialueen omistajalle. Tavallisesti vesialueen omistaa osakaskunta eli esimerkiksi vesialueen ympärillä olevat osakastilat (yhteinen vesijättö). Yksityinen vesijättö on kyseessä, kun vesialue, josta se on muodostunut, kuuluu kokonaisuudessa tietylle kiinteistölle.
Kiinteistönmuodostamislaki (554/1995) antaa vesijättöön rajoittuvan kiinteistön omistajalle varsin laajan oikeuden lunastaa vesijättö ja tietyissä tilanteissa jopa velvollisuuden vesijätön lunastamiseen. Vesilaki (587/2011) ja yhteisaluelaki (758/1989)
Vesijättöön rajoittuvan kiinteistön omistajan mahdollisuus käyttää vesijättöä ei lopulta suuresti eroa siitä, että tämä lunastaisi vesijätön itselleen. Tällöin vain osakaskunnan muiden osakkaiden kulkuoikeus lunastetulla vesijätöllä lakkaisi. Tosin kiinteistön muodosta riippuen kulkuoikeus jokamiehen oikeuden nojalla saattaa edelleen säilyä.
Vesijättöalueeseen rajoittuvan kiinteistön maapohja arvostetaan ilman vesijättöalueen liittämistäkin rantarakennuspaikkana, jos se vastaa rantarakennuspaikkaa tai yhteisrantaista rakennuspaikkaa. Vesijättöalueen lunastaminen tai lunastamatta jättäminen ei pääsääntöisesti vaikuta kiinteistön käyttöön eikä sen aluehintaan.
Tätä vesijättöalueeseen rajoittuvan kiinteistön arvostamistapaa tukevat myös lunastamiskorvausta koskevat korkeimman oikeuden (KKO) ratkaisut KKO 1996:103 ja KKO 2000:38.
KKO 1996:103:
Lunastuksen kohteena olevaa vesijättöaluetta voitiin käyttää siihen rajoittuvan lomatonttikiinteistönä käytetyn tilan yhteydessä. Vesijättöalueen lunastamisella tilasta muodostui omarantainen lomarakennuspaikka. Lunastuskorvauksen määrään, jota harkittaessa otettiin huomioon vesijättöalueen arvo luovuttajan hallussa, katsottiin vaikuttavan muun ohella vesijättöalueen käyttömahdollisuus lunastavan kiinteistön yhteydessä, kun sen voitiin arvioida vaikuttaneen alueen arvoon.
KKO 2000:38:
Lunastuksen kohteena oleva vesijättöalue rajoittui tilaan, joka oli rantakaavassa osoitettu osaksi lomarakennuspaikaksi ja osaksi yhteiskäyttöön varatuksi puistoksi. Arvioitaessa kiinteistönmuodostamislain 200 §:ssä tarkoitettua lunastuskorvausta otettiin huomioon vesijättöalueen vastainen käyttömahdollisuus lomarakennuskäytössä olevan tilan yhteydessä.
Arvostamislain mukaan maapohjan verotusarvoa määrättäessä on otettava huomioon muun ohessa kiinteistön sijainti, käyttötarkoitus, rakennusoikeus, liikenneyhteydet ja kunnallistekninen valmiusaste sekä paikkakunnalla maksettujen kauppahintojen perusteella todettu kohtuullinen hintataso. Verohallinnon päätöksen mukaan rakennusmaan verotusarvon laskennassa käytetään kuntakohtaisia tonttihintakarttoja ja arviointiohjeita.
Jos vesijättöä ei voi poikkeuksellisesti hyödyntää kiinteistön käytössä, ei vesijättöä oteta huomioon siihen rajoittuvan kiinteistön maapohjan arvoa määritettäessä. Vesijättöalueen kiinteistöön liittämisen jälkeen kiinteistön maapohja arvostetaan kuten muutkin alueen rantarakennuspaikat.
Vesijättömaalla saattaa sijaita kiinteistöveron piiriin kuuluvia rakennuksia tai rakennelmia. KiVL 2 §:n 2 momentin 3 kohdan mukaan yhteisaluelaissa (758/1989) tarkoitettuun yhteisalueeseen tai yhteismetsälaissa (109/2003) tarkoitettuun yhteismetsään kuuluva rakennusmaa kuuluu kiinteistöverotuksen piiriin. Niin ikään KiVL 2 §:n 2 momentin 1 kohdan mukaan rakennukset ja rakennelmat, joilla on eri omistaja kuin maapohjalla, kuuluvat kiinteistöveron piiriin.
2.5.11 Katu- ja puistoalueet
Alun perin rakennusmaaksi kaavoitettu alue verotetaan rakennusmaana niin kauan kuin se tosiasiallisesti on tässä käytössä, vaikka siitä kaavamuutoksella osoitetaan maata muuhun kuin rakennustarkoitukseen, esimerkiksi katu- tai puistoalueeksi. Kaavan vahvistamisen perusteella rakennusmaan pinta-alaa ei siis pienennetä.
Puisto- ja katualueiden arvo on 20 prosenttia vastaavan alueen pientalon rakennuspaikan aluehinnasta. Verotusarvo on kuitenkin näissäkin tapauksissa vähintään Verohallinnon rakennusmaan verotusarvon laskentaperusteista antaman päätöksen mukainen vähimmäisarvo.
2.5.12 Yleisten rakennusten rakennuspaikat
Yleisten rakennusten rakennuspaikoille on yleensä vahvistettu arvot kuntakohtaisissa arviointiohjeissa. Tällaisia yleisten rakennusten rakennuspaikkoja ovat muun muassa hallintorakennusten, koulujen, sosiaali- ja terveydenhoitorakennusten, kirkkojen, museoiden sekä muiden kulttuurirakennusten rakennuspaikat samoin kuin urheilukentät, jos niillä on rakennusoikeutta.
Rakennuspaikkaa arvostettaessa otetaan huomioon se, sijaitseeko rakennuspaikka asemakaava-alueella vai kaava-alueen ulkopuolella.
Jos yleisten rakennusten rakennuspaikoille ei ole kuntakohtaisissa arviointiohjeissa tai tonttihintakartassa annettu arvoa, verotusarvo lasketaan noudattaen soveltuvin osin vastaavanlaista aluetta koskevaa kuntakohtaista arviointiohjetta ja tonttihintakarttaa.
Vaikka rakennuspaikka on kaavassa merkitty yleisen rakennuksen rakennuspaikaksi, sillä voi olla myös muu kuin yleiseksi rakennukseksi katsottava rakennus, esimerkiksi tavallinen toimistorakennus. Tällöin kiinteistöllä on myös vaihtoehtoiskäyttöä, mistä syystä rakennuspaikka arvostetaan todellisen käytön mukaan.
2.5.13 Kiinteistöt, joille ei saa rakentaa ja joita ei voida hyödyntää osana rakennuspaikkaa
Kiinteistöveronalaisia ovat muun muassa myös sellaiset kiinteistöt, joille ei voida myöntää maankäyttö- ja rakennuslain (MRL 132/1999) 19 luvun mukaista rakennuslupaa tai 23 luvun mukaista poikkeamispäätöstä, eikä kiinteistöä ominaisuuksiensa vuoksi voida hyödyntää rakennuspaikan lisämaana taikka kiinteistö ei sen maaperän takia sovellu rakentamiseen.
Verovelvollisen on esitettävä luotettava selvitys ominaisuuksista, joiden perusteella verotusarvoa vaaditaan alennettavaksi. Tällainen selvitys voi olla esimerkiksi selvitys siitä, että kiinteistölle ei saa rakentaa edes poikkeusluvalla. Lisäksi verovelvollisen on selvitettävä, miten rakennuskielto vaikuttaa kiinteistön arvoa alentavasti.
Edellä mainitut kiinteistöt voidaan vähimmäisarvosta poiketen arvostaa muun selvityksen puuttuessa 20 prosenttiin aluehintakartan osoittamasta rakennusmaan aluehinnasta, ellei kuntakohtaisissa aluehintakartoissa ole erikseen määrätty hintaa näille alueille. Arvostamisessa ei oteta huomioon aluehinnasta normaalisti tehtävää tavoitearvon vähennystä (arvostaminen 75 prosenttiin), vaan alennus lasketaan suoraan aluehinnasta. Maapohjan arvo ei kuitenkaan voi alittaa 0,20 €/m2, koska maapohjan vähimmäisarvo on Verohallinnon antaman rakennusmaan verotusarvon laskentaperusteita koskevan päätöksen 2 §:n mukaan kuitenkin aina vähintään 1,00 €/m2.
Määräaikaisen rakennuskiellon vuoksi kiinteistön verotusarvoa ei alenneta. Kunta voi esimerkiksi määrätä alueelle MRL 53 §:ssä tarkoitetun rakennuskiellon asemakaavan laatimisen tai muuttamisen takia. Tällainen rakennuskielto on luonteeltaan määräaikainen, koska se päättyy kaavan saadessa lainvoiman.
3 Rakennusten ja rakennelmien arvostaminen
3.1 Yleiset periaatteet
Rakennuksen ja rakennelman arvo on, sen mukaan kuin valtiovarainministeriö tarkemmin määrää, rakennuksen ja rakennelman jälleenhankinta-arvo vähennettynä vuotuisilla ikäalennuksilla (arvostamislain 30 §). Valtiovarainministeriön asetus ra
Teksti jatkuu virallisessa lähteessä.
