← Suomi
    VERO-VH/2356/00.01.00/2026
    Suomi

    VERO-VH/2356/00.01.00/2026 — Verotuksen yleiset menettelysäännökset

    Oikeudellista tietoa, ei oikeudellista neuvontaa. Tarkista voimassa oleva teksti virallisesta lähteestä.

    Analysoi tämä laki tekoälyllä
    Verotuksen yleiset menettelysäännökset Syventävä vero-ohje Antopäivä 25.6.2026 Versiohistoria Diaarinumero VH/2356/00.01.00/2026 Voimassaolo 25.6.2026 - Toistaiseksi Valtuutussäännös Laki Verohallinnosta (503/2010) 2 § 2 momentti Korvaa ohjeen VH/6743/00.01.00/2023, 21.12.2023 Ohje liittyy kokonaisuuteen: Verotuksen muuttaminen ja muutoksenhaku , Perheoikeus ja verotus Tässä ohjeessa käsitellään verotuksen yleisiä menettelysäännöksiä ja verotuksessa noudatettavia periaatteita. Nämä menettelysäännökset sisältyvät pääsääntöisesti verotusmenettelystä annettuun lakiin (1558/1995, verotusmenettelylaki, VML) ja oma-aloitteisten verojen verotusmenettelystä annettuun lakiin (768/2016, oma-aloitteisten verojen verotusmenettelylaki, OVML). Hallintolaissa (434/2003, HL) säädetään hyvän hallinnon perusteista ja hallintoasian käsittelystä viranomaisessa. Hallintolakia sovelletaan verotuksessa verolainsäädännön säännöksiä täydentävästi sekä silloin, jos verolainsäädännössä ei ole toisin säädetty. Ohjeessa on huomioitu 14.4.2026 voimaan tulleita lakimuutoksia siten, että ohjeen lukuun 3.2 on lisätty tekstiä Verohallintoon toimitetun sähköisen veroilmoituksen ja muun asiakirjan määräajasta ja lukuun 7 sähköisen oikaisuvaatimuksen määräajasta sekä lukuun 10.3 päätöksen ja muun asiakirjan sähköisestä tiedoksiannosta. Ohjeen lukuun 5.3 on myös lisätty tekstiä tekoälyn hyödyntämisestä veroasian tutkimisessa ja käsittelyssä. Lisäksi ohjeeseen on tehty eräitä teknisiä muutoksia. 1 Johdanto Tässä ohjeessa käsitellään verotuksessa noudatettavia yleisiä menettelysäännöksiä ja periaatteita. Verotuksessa noudatettavat yleiset menettelysäännökset sisältyvät pääasiallisesti verotusmenettelystä annettuun lakiin ja oma-aloitteisten verojen verotusmenettelystä annettuun lakiin. Myös veronkantolakiin (11/2018, VKL) ja autoverolakiin (777/2020, AutoVL) sisältyy näissä verolajeissa sovellettavia menettelysäännöksiä. Verotusmenettelylain säännöksiä sovelletaan tuloverotuksen lisäksi viittaussäännösten perusteella useissa eri verolajeissa, esimerkiksi perintö- ja lahjaverotuksessa sekä kiinteistöverotuksessa ja osittain myös autoverotuksessa. Oma-aloitteisten verojen verotusmenettelylakia sovelletaan lain soveltamisalaan kuuluvien oma-aloitteisten verojen kuten arvonlisäveron ja valmisteveron verotusmenettelyyn. Lain säännöksiä sovelletaan myös viittaussäännösten perusteella esimerkiksi varainsiirtoverotuksessa. Ennakkoperinnässä suorituksen maksajan verotusmenettelyssä ja muutoksenhaussa sovelletaan oma-aloitteisten verojen verotusmenettelylakia ja suorituksen saajan kohdalla verotusmenettelylakia. Hallintolaki on hallintoasioissa noudatettava yleislaki. Hallintolaissa säädetään yleisistä menettelyistä ja periaatteista, kuten yhdenvertaisuuden ja puolueettomuuden periaatteista. Hallintolakia sovelletaan aina, kun lain soveltamisalaan kuuluvasta asiasta ei ole säädetty muussa laissa. Hallintolakia sovelletaan siten myös verotuksessa, jos verolainsäädännössä ei ole toisin säädetty. Hallintolaista poikkeavien erityissäännösten merkitystä hallintolakiin nähden arvioidaan aina säännöskohtaisesti. Jos poikkeava verolain sääntely on tarkoitettu tyhjentäväksi, sovelletaan ainoastaan erityissäännöstä. Poikkeava verolain säännös voi olla kuitenkin muotoiltu myös siten, että hallintolakia tulee soveltaa verolain erityissäännöstä täydentävästi sen rinnalla. Tässä ohjeessa käsitellään monia asiakirjoihin liittyviä menettelyjä. Asiakirjalla tarkoitetaan sekä sähköistä että paperista asiakirjaa. 2 Hyvän hallinnon perusteet 2.1 Yleistä Hyvän hallinnon perusteet ohjaavat myös Verohallinnon toimintaa veroasian käsittelyssä. Hyvän hallinnon perusteita ovat hallintolaissa säädetyt hallinnon oikeusperiaatteet (HL 6 §), palveluperiaate ja palvelun asianmukaisuus (HL 7 §), neuvonta (HL 8 §), hyvän kielenkäytön vaatimus (HL 9 §) ja viranomaisten yhteistyö (HL 10 §). Hallintolaissa on omaksuttu laaja asianosaisen käsite. Asianosainen on se, jonka oikeutta, etua tai velvollisuutta asia koskee (HL 11 §). Tällaisia päätöksen välittömiä kohteita ovat esimerkiksi vero- ja maksuvelvolliset. Asianosainen voi tarkoittaa myös vero- tai maksuvelvollista, johon tehtävä päätös ei nimenomaan kohdistu, mutta jonka oikeutta, etua tai velvollisuutta asia koskee (katso myös HE 72/2002). Verotuksessa asianosainen on siten esimerkiksi verovelvollisen puoliso, jos tällä on verotusmenettelylain 62 §:n perusteella muutoksenhakuoikeus verovelvollisen verotukseen sen perusteella, että verovelvollisen verotus vaikuttaa puolison verotukseen. Verotuksessa vallitsee kaksiasianosaissuhde verovelvollisen ja veronsaajan välillä. Yleisesti veronsaajien puhevaltaa verotuksessa käyttää Veronsaajien oikeudenvalvontayksikkö, jota pidetään asianosaisena. Oikeudenvalvontayksikön asianosaisasemasta säädetään Verohallinnosta annetun lain (503/2010, verohallintolaki, VHL) 24 §:n 1 § momentissa. Varsinaisia veronsaajia, kuten kuntaa ja seurakuntaa, pidetään verotuksessa myös asianosaisina ja niiden asianosaisasemasta säädetään erikseen asiakohtaisesti. Esimerkiksi tuloverotuksessa verovelvollisen kotikunnalle on säädetty oikeus hakea muutosta verovelvollisen verotukseen (VML 62 §:n 2 momentti). 2.2 Hallinnon oikeusperiaatteet Hallinnon oikeusperiaatteita ovat yhdenvertaisuuden, tarkoitussidonnaisuuden, puolueettomuuden, suhteellisuuden ja luottamuksensuojan periaatteet (HL 6 §). Hallinnon oikeusperiaatteista yhdenvertaisuusperiaate velvoittaa asianosaisten tasapuoliseen kohteluun, johdonmukaisuuteen ja syrjimättömyyteen. Samanlaisissa tapauksissa noudatetaan yleensä samanlaista menettelyä ja yhdenmukaista ratkaisulinjaa. Jos ratkaisulinja tai verotuskäytäntö muuttuu esimerkiksi uuden oikeuskäytännön vuoksi verovelvollisen eduksi, uutta verotuskäytäntöä voidaan soveltaa taannehtivasti. Taannehtiva soveltaminen edellyttää, että verovelvollinen on vaatinut verotukseensa muutosta verolainsäädännössä muutoksenhaulle säädetyssä määräajassa. Jos kuitenkin verotuskäytäntö kiristyy uuden korkeimman hallinto-oikeuden päätöksen tai Verohallinnon uuden ohjeen vuoksi, uutta tulkintaa sovelletaan verovelvollisen yhdenvertaisen kohtelun varmistamiseksi tuloverotuksessa pääsääntöisesti vasta seuraavan verovuoden alusta. Verovelvollisten yhdenvertainen kohtelu voi joissakin tilanteissa edellyttää uuden tulkinnan soveltamista jo päätöksen tai Verohallinnon antaman ohjeen julkaisemisesta lähtien. Perintö- ja lahjaverotuksessa sekä varainsiirtoverotuksessa uutta kiristynyttä tulkintaa sovelletaan yleensä niihin oikeustoimiin, jotka ajoittuvat päätöksen antamispäivän jälkeiseen aikaan. Oma-aloitteisessa verotuksessa ja ennakkoperinnässä uutta tulkintaa sovelletaan yleensä päätöksen julkaisemisen tai Verohallinnon tiedottamisen jälkeen. Verolainsäädännössä on säädetty lisäksi verovelvollisten ja veronsaajien (valtio, kunta, seurakunta, Kansaneläkelaitos ja Ahvenanmaan maakunta mediamaksun saajana) yhdenvertaisesta kohtelusta. Verotusmenettelyssä ja muissa verotukseen sekä veron määräämiseen liittyvissä toimissa veronsaajien ja verovelvollisten edut tulee ottaa huomioon tasapuolisesti (VML 26 §:n 1 momentti, OVML 5 §). Veronsaajien edustajana toimii yleensä Veronsaajien oikeudenvalvontayksikkö. Tarkoitussidonnaisuuden periaatteen mukaan Verohallinnon on käytettävä toimivaltaansa yksinomaan laissa määriteltyyn tai siinä tarkoitettuun tarkoitukseen. Verohallinto voi siten esimerkiksi luovuttaa keräämiään tietoja muihin tarkoituksiin vain, jos verotustietojen julkisuudesta ja salassapidosta annetussa laissa (1346/1999, verotietolaki) on niin erikseen säädetty. Hallinnon puolueettomuusperiaate edellyttää viranomaiselta asiallista ja perusteltavissa olevaa toimintaa. Puolueettomuus lisää viranomaisen toimintaan kohdistuvaa luottamusta. Suhteellisuusperiaatteen mukaan viranomaisen toiminnan on oltava oikeassa suhteessa tavoiteltuun päämäärään nähden. Suhteellisuusperiaatteen soveltaminen voi tulla verotuksessa kysymykseen esimerkiksi valvontatoimenpiteitä harkittaessa. Hallintolaissa on säädetty, että viranomaisen toimien on suojattava oikeusjärjestyksen perusteella oikeutettuja odotuksia. Verotusmenettelyssä tästä luottamuksensuojaperiaatteesta on säädetty erikseen (VML 26 §:n 2 momentti, OVML 6 §). Luottamuksensuojaperiaate tarkoittaa, että verovelvollinen voi luottaa tehdyn päätöksen sitovuuteen, kun myöhemmin tehdään uusi samanlaista asiaa koskeva verotusratkaisu. Jos asia on tulkinnanvarainen tai epäselvä ja verovelvollinen on toiminut vilpittömässä mielessä viranomaisen noudattaman käytännön tai ohjeiden mukaisesti, asia on ratkaistava tältä osin verovelvollisen eduksi, jos ei erityisistä syistä muuta johdu. Luottamuksensuojasta verotuksessa kerrotaan tarkemmin Verohallinnon ohjeessa Luottamuksensuoja verotusmenettelyssä . Verotuksessa noudatetaan luottamuksensuojaperiaatteen ohella myös verovelvollisen suosimisen periaatetta (in dubio contra fiscum). Jos verotusasiassa eri tulkintavaihtoehtoja puoltavat seikat ovat yhtä vahvoja, asia ratkaistaan verovelvollisen eduksi. Verolainsäädännössä tämä periaate on otettu huomioon säädettäessä muutoksenhakuasioiden äänestysmenettelystä. Jos verotuksen oikaisulautakunnassa, hallinto-oikeudessa tai korkeimmassa hallinto-oikeudessa asia ratkaistaan äänestäen ja äänet jakautuvat tasan, päätökseksi tulee ensisijaisesti se mielipide, joka on verovelvolliselle edullisempi. Jos tätä perustetta ei voida soveltaa, päätökseksi tulee se mielipide, jota puheenjohtaja on kannattanut (VML 74 §, OVML 70 §, AutoVL 107 §). 2.3 Muut hyvän hallinnon perusteet Verohallinnon on järjestettävä toimintansa siten, että palvelu on asianmukaista ja toiminta tuloksellista (HL 7 §:n 1 momentti). Verohallinnon on kiinnitettävä erityistä huomiota palvelujen riittävyyteen ja saatavuuteen. Verovelvollisilla on oikeus saada neuvontaa ja Verohallinnolla on velvollisuus neuvoa verovelvollista Verohallinnon toimialaan kuuluvassa asiassa (HL 8 §). Verohallinnon neuvontavelvollisuus koskee asian hoitamiseen ja asiointiin välittömästi liittyviä kysymyksiä. Neuvontavelvollisuuden syntyminen edellyttää konkreettista neuvon tarvetta, jota harkittaessa tulee arvioida asiakkaan tosiasiallisia mahdollisuuksia selviytyä asiansa hoitamisesta. Verohallinnon tulee antaa asiakkailleen neuvoja esimerkiksi siitä, miten asia pannaan vireille ja mitä asiakirjoja tulee esittää asian vireille panemiseksi. Neuvontavelvollisuus ei velvoita viranomaista vastaamaan laajoihin yleisluonteisiin kysymyksiin, kuten verosuunnittelua koskeviin kysymyksiin, vaan neuvontavelvollisuus edellyttää asiallisia ja riittävän yksilöllisiä kysymyksiä. Neuvonta on verovelvollisille maksutonta. Verohallinnon on käytettävä asian kirjallisessa ja suullisessa käsittelyssä selkeää kieltä ja sisällön on oltava ymmärrettävää (HL 9 §:n 1 momentti). Laadittavissa asiakirjoissa on vältettävä raskaita ja monimutkaisia lauserakenteita. Tekstin tulee olla johdonmukaista ja helposti ymmärrettävää, mutta samalla on varmistettava, että asiasisältö on oikein. Jos asian esittäminen edellyttää verotuksen ammattisanaston käyttämistä, termien merkitys on tarvittaessa avattava. Verohallinnon on toimivaltansa rajoissa sekä asian vaatimassa laajuudessa avustettava toista viranomaista tämän pyynnöstä ja muutoinkin pyrittävä edistämään viranomaisten välistä yhteistyötä (HL 10 §:n 1 momentti). Säännöksen tarkoituksena on tehostaa hallinnon toimivuutta ja nopeuttaa asiointia viranomaisessa, kun asiakkaan ei tarvitse kääntyä eri viranomaisen puoleen asiaansa hoitaessaan. Avustamisella tarkoitetaan lähinnä hallintoasian ratkaisemisen kannalta tarpeellisten lausuntojen ja selvitysten antamista. Avun antaminen koskee kuitenkin vain Verohallinnon toimivaltaan kuuluvia asioita ja sitä voidaan edellyttää vain asian vaatimassa laajuudessa. Lisäksi avustaminen voi tapahtua vain oman salassapitovelvollisuuden rajoissa. Jos Verohallinto pitää pyyntöä asian laatuun nähden liian laajana tai muutoin epätarkoituksenmukaisena, se voi kieltäytyä avustamisesta. Verohallinnon on mahdollista saada virka-apua esimerkiksi poliisilta, aluehallintovirastolta ja Tullilta. Verotusmenettelylain 93 §:n mukaan poliisi ja oma-aloitteisten verojen verotusmenettelylain 79 §:n mukaan aluehallintovirasto ja poliisi ovat toimivaltansa puitteissa velvollisia antamaan vero- ja muutoksenhakuviranomaiselle tarpeellista virka-apua. Lisäksi Verohallinto voi pyytää Tullilta ja poliisilta virka-apua ajoneuvon käytön estämiseksi (AutoVL 90 §:n 1 momentti). Viranomaisten välinen yhteistyö voi tarkoittaa esimerkiksi Verohallinnon ja toisen viranomaisen välisiä neuvotteluja tai sitä, että Verohallinto seuraa toisen samanlaisia asioita käsittelevän viranomaisen käytäntöjä. 3 Asian vireilletulo 3.1 Asiakirjan sisältö Veroilmoituksissa ja muissa ilmoituksissa annettavista tiedoista on säädetty kattavasti eri verolaeissa (esimerkiksi VML 7 §:n 1 momentti ja 10 §, OVML 16 §, varainsiirtoverolain (931/1996, VSVL) 30 §:n 1 momentti ja AutoVL 54 §:n 2 momentti). Verohallinto on lisäksi antanut päätöksillään tarkempia määräyksiä veroilmoituksilla annettavista tiedoista ja selvityksistä sekä niiden antamistavasta. Sen sijaan esimerkiksi oikaisuvaatimuksen sisällöstä ei ole säännöksiä verolainsäädännössä. Tällöin oikaisuvaatimuksella ilmoitettaviin tietoihin sovelletaan hallintolain säännöstä, jonka mukaan asiakirjasta on käytävä ilmi, mitä asia koskee, ja siinä on mainittava lähettäjän nimi ja tarvittavat yhteystiedot asian hoitamiseksi (HL 16 §). 3.2 Asiakirjan saapumispäivä ja asian vireilletulo Veroilmoitus ja muu ilmoitus katsotaan annetuksi, kun se on saapunut Verohallinnolle (VML 8 §:n 4 momentti, OVML 19 §:n 1 momentti, AutoVL 66 §:n 1 momentti). Muiden asiakirjojen saapumisajankohta ratkaistaan hallinto-oikeudellisen yleissääntelyn perusteella. Sähköisesti annetun ilmoituksen saapumisajankohdasta säädetään sähköisestä asioinnista viranomaistoiminnassa annetussa laissa (13/2003, SähkAsL). Sähköisesti annetun ilmoituksen katsotaan saapuneen viranomaiselle, kun se on viranomaisen käytettävissä vastaanottolaitteessa tai tietojärjestelmässä siten, että viestiä voidaan käsitellä (SähkAsL 10 §:n 1 momentti). Jos saapumisajankohdasta ei ole selvitystä sen johdosta, että viranomaisen käyttämä sähköinen tiedonsiirtomenetelmä on ollut epäkunnossa tai poissa käytöstä taikka selvitystä ei muusta vastaavasta syystä voida esittää, sähköinen viesti katsotaan saapuneeksi ajankohtana, jona se on lähetetty, jos lähettämisajankohdasta voidaan esittää luotettava selvitys (SähkAsL 10 §:n 2 momentti). Viranomaiselle toimitetun sähköisen asiakirjan katsotaan saapuneen määräajassa, jos asiakirja saapuu viimeistään määräajan viimeisen päivän aikana tässä laissa tarkoitetulla tavalla (SähkAsL 11 §:n 1 momentti). Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että sähköinen veroilmoitus tai muu asiakirja on toimitettu ajoissa, kun se saapuu Verohallintoon viimeistään määräajan viimeisenä päivänä ennen klo 24.00. Sähköisesti saapuneen veroilmoituksen ja muun asiakirjan katsotaan saapuneen määräajassa Verohallinnolle, jos ilmoitus on saapunut Verohallinnon sähköiseen asiointipalveluun (OmaVeroon) tai ilmoituspalvelun välittäjälle säädetyssä määräajassa ja lähettäjä on saanut OmaVerosta tai välittäjältä kuittauksen ilmoituksen vastaanottamisesta (katso esimerkiksi VHp veroilmoituksen ja kiinteistötietojen ilmoituksen antamisesta 12 §). Paperisena annetun ilmoituksen saapumisajankohdasta säädetään hallintolaissa. Postitse lähetetyn asiakirjan saapumispäiväksi katsotaan se päivä, jona lähetys on saapunut Verohallinnon postilokeroon tai Verohallinnolle on toimitettu ilmoitus lähetyksen saapumisesta postiyritykseen (HL 18 §:n 2 momentti). Lähettäjän vastuulla on huolehtia siitä, että asiakirja saapuu Verohallintoon määräajassa (HL 17 §:n 1 momentti). Esimerkiksi postinkulun viivästyminen ei poista lähettäjän vastuuta. Verolainsäädännössä on säädetty, että Verohallinnon on vaadittaessa annettava todistus verotusmenettelylain mukaisen veroilmoituksen tai muun ilmoituksen taikka oma-aloitteisten verojen verotusmenettelylain mukaisen asiakirjan vastaanottamisesta (VML 8 §:n 2 momentti, OVML 81 §). Muissa tilanteissa sovelletaan hallintolain yleissäännöstä, jonka mukaan asiakirjan lähettäjälle on pyynnöstä annettava todistus asiakirjan kirjaamisesta tai muusta rekisteröinnistä (HL 17 §:n 2 momentti). Asia tulee Verohallinnossa vireille, kun asiakirja on saapunut Verohallintoon (HL 20 §). Asian vireille tulo edellyttää pääsääntöisesti kirjallisen asiakirjan toimittamista Verohallintoon. Kirjallisena asiakirjana pidetään myös viranomaiselle toimitettua sähköistä asiakirjaa (SähkAsL 9 §:n 1 momentti). Oikaisuvaatimuksen vireilletulosta kerrotaan tarkemmin tämän ohjeen luvussa 7 Oikaisuvaatimusmenettely. 3.3 Asiakirjan siirtäminen Jos Verohallintoon on toimitettu erehdyksessä asiakirja, joka ei kuulu sen toimivaltaan, asiakirja on hallintolain mukaisesti siirrettävä viipymättä toimivaltaiseksi katsottavalle viranomaiselle (HL 21 §:n 1 momentti). Kun asiakirja siirretään, Verohallinnon ei tarvitse tehdä päätöstä asian tutkimatta jättämisestä (HL 21 §:n 2 momentti), mutta siirrosta on ilmoitettava asiakirjan lähettäjälle (HL 21 §:n 1 momentti). Kun Verohallinto siirtää asiakirjan toimivaltaiselle viranomaiselle, asiakirjan toimittamiselle säädettyä määräaikaa katsotaan noudatetun, jos toimivaltainen viranomainen saa asiakirjan määräajan kuluessa (HL 21 §:n 3 momentti). Vastaavasti toiselle viranomaiselle virheellisesti toimitetun verotusasiakirjan katsotaan saapuneen määräajassa, jos asiakirja on siirretty Verohallinnolle määräajan kuluessa. Esimerkki alkaa Esimerkki 1: Verotuspäätökseen liitetyssä muutoksenhakuohjeessa on ohjeistettu lähettämään oikaisuvaatimus Verohallinnolle tai viemään se johonkin Verohallinnon toimipisteeseen. Verovelvollinen on tehnyt oikaisuvaatimuksen verotuksen oikaisulautakunnalle, mutta on toimittanut sen Verohallinnon sijasta hallinto-oikeudelle. Jos hallinto-oikeus siirtää oikaisuvaatimuksen Verohallinnolle muutoksenhakuajan päättymispäivään mennessä, oikaisuvaatimuksen katsotaan tulleen vireille määräajassa. Jos oikaisuvaatimus saapuu Verohallintoon vasta määräajan päättymisen jälkeen, oikaisuvaatimuksen katsotaan tulleen vireille liian myöhään. Esimerkki päättyy 3.4 Asiakirjan täydentäminen Verolainsäädännössä ei ole nimenomaisia säännöksiä veroilmoitusten ja muiden asiakirjojen täydentämisestä. Hallintolain 22 §:n 1 momentin mukaan, jos viranomaiselle toimitettu asiakirja on puutteellinen, viranomaisen on kehotettava lähettäjää määräajassa täydentämään asiakirjaa, jollei se ole tarpeetonta asian ratkaisemiseksi. Asiakirjan lähettäjälle on ilmoitettava, miten asiakirjaa on täydennettävä. Asianosainen voi myös omasta aloitteestaan täydentää asiakirjaa sekä toimittaa käsittelyn kuluessa Verohallinnolle asian ratkaisemisen kannalta tarpeellisia asiakirjoja (HL 22 §:n 3 momentti). Asiakirjan muotoa koskeva puute on kyseessä esimerkiksi silloin, kun asiakirjaa ei ole allekirjoitettu. Veroilmoitusten ja muiden asiakirjojen allekirjoittamisesta on lukuisia säännöksiä verotukseen liittyvässä sääntelyssä. Esimerkiksi oma-aloitteisten verojen verotusmenettelylain 80 §:n mukaan verovelvollisen on allekirjoitettava veroilmoitus sekä muut ilmoitukset ja asiakirjat. Myös yritys- ja yhteisötietolain (244/2001) 14 §:ssä säädetään perustamis-, muutos- tai lopettamisilmoituksen allekirjoittamisesta. Lisäksi Verohallinnon päätöksessä veroilmoituksen ja kiinteistötietojen ilmoituksen antamisesta edellytetään veroilmoituksen (3 §) ja kiinteistötietojen ilmoituksen (16 §) allekirjoittamista. Myös autoverotusta koskevissa Verohallinnon päätöksissä on määräyksiä eri ilmoitusten ja hakemusten allekirjoittamisesta. Kaikkien veroilmoitusten tai muiden verotusasiakirjojen allekirjoittamisesta ei kuitenkaan ole verolainsäädännössä säädetty. Myöskään hallintolaissa ei ole säädetty, että asiakirja on aina allekirjoitettava. Jos asiakirjaa ei ole allekirjoitettu mutta siinä on tiedot lähettäjästä eikä ole syytä epäillä sen alkuperäisyyttä tai eheyttä, asiakirjaa ei tarvitse täydentää allekirjoituksella, ellei allekirjoitusvaatimuksesta ole nimenomaisesti säädetty (HL 22 §:n 2 momentti). Asiakirjan alkuperäisyydellä tarkoitetaan tietoa asiakirjan lähettäjästä ja eheydellä asiakirjan säilymistä muuttumattomana. Verohallinto tekee asiakirjan alkuperäisyyttä tai eheyttä koskevan harkinnan ja on tarvittaessa yhteydessä asiakirjan lähettäjään. Jos asiakirjan alkuperäisyyttä tai eheyttä on syytä epäillä, Verohallinto vaatii asiakirjan täydentämistä allekirjoituksella, vaikka siitä ei olisi nimenomaisesti säädetty. 4 Asian käsittely 4.1 Käsittelyn viivytyksettömyys Perustuslaissa (731/1999) säädetään, että jokaisella on oikeus saada asiansa käsitellyksi asianmukaisesti ja ilman aiheetonta viivytystä (perustuslaki 21 §:n 1 momentti). Koska säännös sisältää myös vaatimuksen asian käsittelyvelvollisuudesta, Verohallinnon on tutkittava jokainen sille tehty vaatimus ja annettava siihen ratkaisu. Annettava ratkaisu voi olla myös päätös asian tutkimatta jättämisestä. Hallintolaissa säädetään, että asiat on käsiteltävä ilman aiheetonta viivytystä (HL 23 §:n 1 momentti) mutta oikaisuvaatimus on käsiteltävä kiireellisenä (HL 49 e §). Verolainsäädännössä oikaisuvaatimuksen käsittelyn kiireellisyysvaatimusta on lievennetty ja säädetty, että oikaisuvaatimus on käsiteltävä ilman aiheetonta viivytystä (VML 63 §:n 3 momentti, OVML 60 §:n 3 momentti, AutoVL 97 §:n 4 momentti). Myös täydentävän verotuspäätöksen osalta on säädetty, että sitä koskeva asia on käsiteltävä ilman aiheetonta viivytystä (VML 51 a §:n 4 momentti, AutoVL 73 §:n 4 momentti). Verolainsäädännössä on säädetty lisäksi erikseen, että eräät, lähinnä ennakkoperintää ja rekisteröintiä koskevat oikaisuvaatimukset on käsiteltävä kiireellisinä (VML 71 e §, OVML 69 §:n 1 momentti). Verohallinnon on esitettävä asianosaiselle tämän pyynnöstä arvio ilmoituksen tai hakemuksen perusteella annettavan päätöksen antamisajankohdasta sekä vastattava käsittelyn etenemistä koskeviin tiedusteluihin (HL 23 §:n 2 momentti). Pyyntö voi olla joko kirjallinen tai suullinen. Jos käsittelyaika muodostuu arvioitua pidemmäksi, asianosaisen pyynnöstä on annettava uusi arvio ja samalla ilmoitettava syy käsittelyn viivästymiseen. Verohallinnon on muutoinkin vastattava käsittelyn etenemistä koskeviin kysymyksiin. Eri ilmoitusten ja hakemusten ajantasaisista arvioiduista käsittelyajoista on kerrottu tarkemmin vero.fi:n asiakasohjeessa Ilmoitusten ja hakemusten käsittelyajat . Verohallinto määrittelee hallintolain 23 a §:ssä edellytetyllä tavalla esimerkiksi ennakkoratkaisuhakemuksen, lahjaveroilmoituksen, perintöverotusta varten annetun perukirjan, verovelvollisen oikaisuvaatimuksen ja verosta vapauttamista koskevan hakemuksen käsittelyajat sekä tiedottaa niistä asiakkaille vero.fi-sivuilla. Edellä mainittu säännös ei koske asioita, joiden käsittelylle on säädetty määräaika. Tällainen määräaika on säädetty esimerkiksi säännönmukaisen verotuksen päättymiselle tuloverotuksessa ja kiinteistöverotuksessa. Verotusmenettelylain 49 §:n 5 momentin mukaan yhteisön ja yhteisetuuden verotus päättyy viimeistään kymmenen kuukauden kuluttua verovuoden päättymiskuukauden lopusta lukien. Muun verovelvollisen verotus päättyy viimeistään verovuoden päättymistä seuraavan kalenterivuoden lokakuun lopussa. Kiinteistöverolain (654/1992, KiVL) 22 a §:n 5 momentin mukaan kiinteistöverotus päättyy viimeistään verovuoden lokakuun lopussa. Verotuspäätös tuloverotuksesta ja kiinteistöverotuksesta tehdään verotuksen päättymisen määräpäivään mennessä. Kun veroa määrätään tai päätöstä tai verotusta oikaistaan verovelvollisen vahingoksi, Verohallinto määrää tai perii verolle viivästyskorkoa. Jos päätöksen antaminen ja siten myös päätöksen mukaisen veron maksaminen on viivästynyt Verohallinnon menettelyn vuoksi, viivästyskorot on jätettävä kokonaan tai osittain perimättä (laki veronlisäyksestä ja viivekorosta (1556/1995, viivekorkolaki) 7 §:n 2 momentti). Viivästyskorot voidaan jättää kokonaan tai osittain perimättä myös, jos veron maksaminen on viivästynyt verovelvollisesta riippumattomasta syystä, pätevästä syystä tai muusta erityisestä syystä (viivekorkolaki 7 §:n 3 momentti). 4.2 Asioiden yhdessä käsitteleminen Verotusmenettelylaissa ja oma-aloitteisten verojen verotusmenettelylaissa säädetään asioiden yhdessä käsittelemisestä. Asiat valmistellaan ja ratkaistaan yhdessä, jos päätös vaikuttaa merkittävästi Verohallinnossa samanaikaisesti vireillä olevan asian ratkaisemiseen, ja yhdessä käsitteleminen asioiden lukumäärä, töiden järjestelyt ja verotuksen valmistuminen tai määräajat huomioon ottaen on mahdollista eikä siitä aiheudu haitallista viivytystä (VML 26 a §, OVML 9 §:n 2 momentti). Verolainsäädännössä on säädetty lievemmästä asioiden yhdessä käsittelemisvelvollisuudesta kuin hallintolain 25 §:ssä. Verolainsäädännön säännökset edellyttävät merkittävän vaikuttamisen lisäksi konkreettista vaikuttamista toiseen Verohallinnossa samanaikaisesti vireillä olevaan asiaan. Hallintolaissa riittävä edellytys asioiden yhdessä käsittelemiselle on, että päätös ainoastaan saattaa vaikuttaa toiseen samanaikaisesti vireillä olevaan asiaan. Päätösten yhdenmukaisuus ja verovelvollisten yhdenvertaisuus huomioon ottaen lähtökohtana on, että käsiteltävänä olevat asiat valmistellaan ja ratkaistaan yhdessä, jos se verolainsäädännön mukaan on mahdollista. Joissakin tapauksissa asioita ei kuitenkaan voida verotuksessa käsitellä yhdessä esimerkiksi töiden järjestelyyn liittyvistä syistä. Verovelvollisten verotus saattaa myös päättyä eri aikaan, jolloin esimerkiksi yhtiön verotus on jo päättynyt, kun osakkaan verotusta vasta käsitellään, eikä yhdessä käsittely siten ole mahdollista. Asioiden suuri lukumäärä asettaa myös omat rajoituksensa mahdollisuudelle käsitellä eri verovelvollisten asioita yhdessä. 4.3 Tulkitseminen ja kääntäminen Asianosaisella on kielilain (423/2003) mukaan oikeus käyttää suomen tai ruotsin kieltä Verohallinnon kanssa asioidessaan. Siten esimerkiksi Suomessa asuvalla ulkomaalaisella ei ole oikeutta käyttää omaa äidinkieltään, vaan hänen on käytettävä pääsääntöisesti suomea tai ruotsia. Verolainsäädännössä ei ole säännöksiä tulkitsemisesta ja kääntämisestä. Tulkitsemiseen ja kääntämiseen sovelletaan siten hallintolain 26 §:ää. Verohallinnon on järjestettävä tulkitseminen ja kääntäminen asioissa, jotka tulevat vireille viranomaisen aloitteesta. Jos asia voi tulla vireille vain asianosaisen aloitteesta, hänen on ensi sijassa huolehdittava itse tulkitsemisesta ja kääntämisestä. Jos asianosainen ei osaa suomen tai ruotsin kieltä tai ei vammaisuuden taikka sairauden perusteella voi tulla ymmärretyksi, Verohallinnon on viranomaisaloitteisissa asioissa järjestettävä tulkitseminen ja kääntäminen kielelle, jota asianosaisen voidaan todeta asian laatuun nähden riittävästi ymmärtävän. Tulkitsemisen ja kääntämisen voi tehdä Verohallinnon virkamies eikä virallista käännöstä edellytetä. Käännöksestä on kuitenkin käytävä ilmi asiakirjan keskeinen sisältö ja sellaiset tiedot, joilla saattaa olla merkitystä asian ratkaisemiselle. Verohallinnon on harkittava kääntämisen tarve ja laajuus kussakin tapauksessa erikseen. Kun kyse on viranomaisen aloitteesta vireille tulleesta asiasta, asianosaisen on lähtökohtaisesti itse otettava yhteyttä Verohallintoon ja pyydettävä veroviranomaista tulkitsemaan tai kääntämään asiakirja kielelle, jota hän ymmärtää. Jos verovelvollinen ei reagoi Verohallinnon lähettämiin asiakirjoihin ja viranomaisella on erityistä syytä epäillä, osaako asiakas suomea tai ruotsia, on syytä varmistaa, että verovelvollinen ymmärtää hänelle suomeksi tai ruotsiksi lähetettyjen asiakirjojen sisällön. Tällöin verovelvolliselle lähetetään lisäksi englanninkielinen käännös, josta ilmenee asiakirjan keskeinen sisältö ja ne tiedot, joilla saattaa olla tai on merkitystä asian ratkaisemiselle, sekä tarvittaessa ne menettelyt, joiden mukaisesti verovelvollisen tulee asiassa toimia. Jos on oletettavissa, että asiakas ymmärtää jotain muuta hallinnon käytettävissä olevaa kieltä, sitä voidaan käyttää. Asianosaisen omasta aloitteesta vireille tulevia asioita ovat esimerkiksi oikaisuvaatimus, ennakkoratkaisuhakemus, eri verolajeihin (kuten arvonlisävero, lähdevero, varainsiirtovero) liittyvät palautushakemukset ja hakemus verosta vapauttamiseksi. Verohallinto voi tällöinkin huolehtia asian tulkitsemisesta tai kääntämisestä asian selvittämiseksi tai asianosaisen oikeuksien turvaamiseksi, vaikka se ei ole Verohallinnon velvollisuus. Edellä kerrotusta poiketen saamelaisilla on saamen kielilain (1086/2003) 4 §:n mukaan oikeus käyttää kaikkialla Verohallinnossa omaa verotustaan koskevassa asiassa tai asiassa, jossa häntä kuullaan, suomen tai saamen kieltä. Verohallinnon ohjeessa Saamenkielinen asiointi muissa kuin saamelaisten kotiseutualueella sijaitsevissa Verohallinnon yksiköissä on kerrottu tarkemmin menettelystä, kun saamelainen käyttää saamen kieltä omaa verotustaan koskevassa asiassa muualla kuin saamen kielilain tarkoittamalla kotiseutualueella. Suomen kansalaisella on oikeus käyttää suomen kieltä asioidessaan Ahvenanmaalla viranomaisten kanssa, vaikka Ahvenanmaan itsehallintolain (1144/1991) mukaan Ahvenanmaan ainoa virallinen kieli on ruotsi. Pohjoismaiden kansalaisilla on myös oikeus käyttää omaa kieltään muun pohjoismaan viranomaisessa (HL 9 §:n 2 momentti ja 26 §:n 4 momentti). Suomessa olevan viranomaisen on Pohjoismaiden välillä tehdyn sopimuksen (SopS 11/1987) mukaan huolehdittava siitä, että Islannin, Norjan, Ruotsin ja Tanskan kansalaiset saavat viranomaisessa käsiteltävissä asioissa tarvittavan tulkitsemis- ja käännösavun. Hallintolain palveluperiaatteen mukaan (esimerkiksi HL 7 § ja 26 §:n 3 momentti) viranomainen voi kuitenkin antaa parempaa kielellistä palvelua kuin mihin säännökset sitä velvoittavat. Verohallinto voi esimerkiksi ottaa vastaan muunkin kuin suomen- tai ruotsinkielisen asiakirjan, jos käytettävissä on riittävä asiantuntemus asian selvittämiseksi. Esimerkiksi monet kansainväliseen verotukseen liittyvät asiakirjat, kuten siirtohinnoitteludokumentaatiot, osinkojen lähdeverojen palautushakemukset ja niihin liittyvät materiaalit, on mahdollista toimittaa myös englanninkielisinä. 4.4 Esteellisyys Verohallinnon viran tai toimen haltijan esteellisyyteen sovelletaan hallintolakia (HL 27–30 §). Verohallinnon virkamies ei saa osallistua asian käsittelyyn eikä olla läsnä asiaa käsiteltäessä, jos hän on esteellinen (HL 27 §:n 1 momentti). Verotuksen oikaisulautakunnan puheenjohtajan ja muun jäsenen esteellisyydestä säädetään lisäksi verohallintolain 22 §:ssä. Virkamieheen, joka valmistelee oikaisuvaatimuksia verotuksen oikaisulautakunnan käsittelyyn tai joka oikaisulautakunnan kokouksissa selvittää asiaa puheenjohtajalle ja jäsenille, sovelletaan hallintolain 28 §:n esteellisyysperusteita. Asiaa valmistelevan verovalmistelijan ei ole kuitenkaan katsottu olevan esteellinen pelkästään sillä perusteella, että hän otti osaa verotuspäätöksen tekemiseen (KHO 2004:82). Esteellisyyttä on käsitelty tarkemmin Verohallinnon ohjeissa Esteellisyysasian käsitteleminen ja ratkaiseminen ja Oikaisulautakuntamenettelyn ohjeet . 5 Asian selvittäminen 5.1 Selvittämisvelvollisuus ja sen jakautuminen 5.1.1 Selvittämisvelvollisuus Asian selvittämisvelvollisuuden sisällöstä ja jakautumisesta on säädetty verotusmenettelylain 26 §:n 4 momentissa ja oma-aloitteisten verojen verotusmenettelylain 8 §:ssä. Verotusasian selvittämisessä on kyse asian ratkaisemiseksi tarpeellisten selvitysten ja näytön hankkimisesta sekä esittämisestä. Lähtökohtaisesti Verohallinnon on huolehdittava siitä, että asia tulee selvitetyksi. Verohallinnon on tarvittaessa vaadittava verovelvolliselta tai muutoin hankittava ne täydentävät tiedot ja selvitykset, jotka verotusta varten ovat tarpeen ja jotka eivät jo ole Verohallinnon tiedossa. Selvitystä pyydettäessä on verovelvolliselle mahdollisuuksien mukaan osoitettava, mistä asioista selvitystä tulisi erityisesti antaa ja mikä vaikutus selvityksellä tai sen antamatta jättämisellä on verovelvollisen verotukseen. Laaditut selvityspyynnöt ja niihin annetut vastaukset liitetään verovelvollisen verotustietoihin. Verolainsäädännössä ei ole säädetty selvittämisvelvollisuutta koskevista määräajoista. Hallintolain 33 §:n 1 momentin mukaan asiakirjan täydentämistä, selityksen antamista ja selvityksen esittämistä varten on asetettava asian laatuun nähden riittävä määräaika. Asianosaiselle on ilmoitettava, ettei määräajan noudattamatta jättäminen estä asian ratkaisemista. Määräaikaa voidaan asianosaisen pyynnöstä pidentää, jos se on tarpeen asian selvittämiseksi (HL 33 §:n 2 momentti). 5.1.2 Selvittämisvelvollisuuden jakautuminen Kun verovelvollinen on täyttänyt ilmoittamisvelvollisuutensa mutta asian ratkaiseminen edellyttää lisäselvityksiä, Verohallinnon ja verovelvollisen tulee osallistua asian selvittämiseen mahdollisuuksiensa mukaan. Pääasiallisesti sen osapuolen, jolla on siihen paremmat edellytykset, on esitettävä asiasta selvitystä. Verovelvollinen pystyy luontevammin esittämään selvitystä muun muassa taloudellista asemaansa koskevista seikoista. Verovelvollisen on ensisijaisesti esitettävä selvitystä myös, jos verovelvollisen suorittaman oikeustoimen toinen osapuoli ei asu Suomessa tai hänellä ei ole kotipaikkaa täällä eikä veroviranomainen voi saada oikeustoimesta tai sen toisesta osapuolesta riittävää tietoa kansainvälisen sopimuksen nojalla. Viranomaisen selvittämisvelvollisuus koskee hallituksen esityksen (HE 53/1998) perustelujen mukaan lähinnä seikkoja, joiden selvittämiseen Verohallinnolla on selvästi paremmat mahdollisuudet kuin verovelvollisilla. Verohallinto pääsee esimerkiksi käyttämään verovelvollista helpommin eri rekistereitä. Verohallinto voi myös vaivattomammin selvittää erilaisia tilastoja, joita käytetään esimerkiksi käyvän arvon määrittämisessä verotuksessa. Verohallinto pystyy myös verovelvollista paremmin selvittämään, onko esimerkiksi tulorekisterissä tai OmaVerossa ollut häiriöitä, jotka olisivat vaikeuttaneet tietojen ilmoittamista. Verolainsäädäntöön sisältyy myös erityissäännöksiä selvittämisvelvollisuuden jakautumisesta (esimerkiksi VML 14 a §:ssä säädetty siirtohinnoitteludokumentointi, tuloverolain (1535/1992, TVL) 11 §:n 1 momentissa säädetty niin sanottu kolmen vuoden sääntö, elinkeinotulon verottamisesta annetun lain (360/1968, EVL) 14 §:n 2 momentissa säädetty vaihto-omaisuuden hankintameno, EVL 40 §:ssä säädetty lisäpoisto). Näitä erityissäännöksiä sovelletaan ensisijaisesti edellä esitettyihin yleisiin menettelysäännöksiin nähden. Ennakkoratkaisuhakemuksessa ja muissa hakemusasioissa selvittämisvelvollisuus jakautuu myös yleisistä säännöksistä poikkeavasti. Hakemusasioissa hakijan on esitettävä kaikki asian ratkaisemista varten tarvittava selvitys liitteineen. Verovelvollisen on annettava Verohallinnon tai muutoksenhakuviranomaisen kehotuksesta veroilmoituksen lisäksi samoin velvoituksin ne täydentävät tiedot ja selvitykset sekä esitettävä tositteet, jotka saattavat olla tarpeen verovelvollisen verotuksessa, veron määräämisessä, päätöksen oikaisussa tai muutoksenhakua käsiteltäessä (VML 11 §, OVML 21 §, AutoVL 60 §:n 1 momentti). 5.2 Kuuleminen 5.2.1 Yleinen kuulemisvelvollisuus Verolainsäädännön kuulemista koskevat yleiset säännökset sisältyvät verotusmenettelylain 26 §:n 3 momenttiin ja oma-aloitteisten verojen verotusmenettelylain 7 §:n 1 momenttiin. Nämä säännökset kattavat tyhjentävästi verovelvollisten kuulemisen verotusta toimitettaessa, veroa määrättäessä ja oikaistaessa verotusta tai tehtyä päätöstä verovelvollisen vahingoksi. Säännökset koskevat nimenomaisesti verovelvollisen kuulemista, eivätkä esimerkiksi verotusmenettelylain 62 §:n, oma-aloitteisten verojen verotusmenettelylain 59 §:n ja autoverolain 96 §:n mukaan muiden muutoksenhakuun oikeutettujen kuulemista. Yleisiä kuulemissäännöksiä sovelletaan aina, jos kuulemisesta ei ole säädetty erikseen. Kuulemisesta ei ole säädetty erikseen esimerkiksi veronkorotusta määrättäessä (esim. VML 32–32 c §, OVML 37–38 §, perintö- ja lahjaverolain (378/1940, PerVL) 36–36 a §, varainsiirtoverolain (931/1996, VSVL) 36–36 a §, AutoVL 92–93 §). Verovelvollista kuullaan veronkorotuksesta yleensä samassa yhteydessä, kun häntä kuullaan veroilmoituksesta poikkeamisesta tai kehotetaan korjaamaan veroilmoituksessa oleva puutteellisuus tai kun häntä kuullaan ennen veron määräämistä oma-aloitteisessa verotuksessa. Kuulemisesta ei ole säädetty erikseen myöskään peitellyn osingon (VML 29 §) tai siirtohinnoitteluoikaisun (VML 31 §) säännöksissä. Verovelvolliselle on varattava tilaisuus tulla kuulluksi, kun Verohallinto poikkeaa olennaisesti verovelvollisen antamasta veroilmoituksesta verotusta toimitettaessa tai verovelvollisen antamista tiedoista veroa määrättäessä. Kun Verohallinto oikaisee verotusta verovelvollisen vahingoksi, olennaista poikkeamaa ei vaadita vaan Verohallinnon on aina kuultava verovelvollista. Poikkeaminen on olennaista esimerkiksi, kun tuloon lisätään tarkkailuilmoituksen perusteella palkka- tai muuta tuloa tai veronalaiseksi tuloksi katsotaan verovapaasti maksettuja päivärahoja tai muita matkakustannusten korvauksia. Olennainen poikkeaminen on kyseessä myös, kun pitkien asunnon ja työpaikan välisten matkojen perusteella autoedun arvoa korotetaan tai poiketaan olennaisesti verovelvollisen vähennysvaatimuksesta. Tuloverotuksessa, kiinteistöverotuksessa, tonnistoverotuksessa ja autoverotuksessa tehtävän täydentävän verotuspäätöksen (VML 51 a §, AutoVL 73 §) yhteydessä verovelvollisen kuulemiseen sovelletaan pääosin samoja säännöksiä kuin toimitettavassa säännönmukaisessa verotuksessa. 5.2.2 Erityiset kuulemisvelvollisuudet Yleistä kuulemisvelvollisuutta koskevien säännösten lisäksi verolainsäädännössä on säädetty erityisistä kuulemisvelvollisuuksista. Nimenomaisesta kuulemisvelvollisuudesta on säädetty esimerkiksi veron kiertämistä koskevissa säännöksissä (VML 28 §:n 2 momentti, OVML 10 §:n 2 momentti, PerVL 33 a §:n 2 momentti, VSVL 37 §:n 2 momentti, AutoVL 76 §:n 2 momentti). Myös kuulemismenettelystä arvioverotuksen yhteydessä on säädetty erikseen (VML 27 §:n 3 momentti, OVML 43 §:n 2 momentti, PerVL 34 §:n 2 momentti, VSVL 35 §:n 2 momentti, AutoVL 75 §:n 2 momentti). Ennen arvioverotuksen toimittamista Verohallinnon on lähetettävä kehotus veroilmoituksen tai perukirjan antamiseksi tai selvityksen esittämiseksi. Kehotus sisältää tiedon arvioimalla määrättävän veron tai lisättävän tulon taikka varojen määrästä. Verohallinto määrää verovelvollisen maksettavaksi myöhästymismaksun, jos veroilmoitus annetaan säädetyn ajankohdan jälkeen (VML 33 §, OVML 35 §, PerVL 36 b §, KiVL 25 §:n 1 momentti, VSVL 36 b §, AutoVL 94 §). Verovelvollista kuullaan maksuunpantavissa veroissa ja varainsiirtoverossa ennen myöhästymismaksun määräämistä vain, jos se on erityisestä syystä tarpeen. Käytännössä kuuleminen ei normaalisti ole tarpeellista, koska myöhästymismaksun määräytymisperusteisiin ei liity tapauskohtaista harkintaa ja maksu on aina samansuuruinen tai se määräytyy kaavamaisesti laissa säädettyjen perusteiden mukaan. Oma-aloitteisissa veroissa verovelvollista kuullaan yleensä silloin, jos myöhästymismaksua määrätään enemmän kuin 200 euroa. Jos myöhästymismaksua määrätään enintään 200 euroa, tilaisuus selvityksen antamiseen varataan vain, jos se on erityisestä syystä tarpeen. Myöhästymismaksusta on kuultava suorituksen maksajaa, jos tiedot kalenterikuukauden aikana maksetuista suorituksista ilmoitetaan tulorekisteriin myöhässä (tulotietojärjestelmästä annetun lain (53/2018) 22 §, OVML 7 §). Suorituksen maksajaa ei kuitenkaan tarvitse kuulla, jos kuuleminen on ilmeisen tarpeetonta tai jos myöhästymismaksua määrätään enintään 200 euroa eikä selvityksen antaminen ole erityisestä syystä tarpeen. Seurannaismuutosten yhteydessä kuulemisvelvoite ei ole ehdoton. Verovelvolliselle on kuitenkin ennen seurannaismuutoksen tekemistä varattava tilaisuus tulla asiassa kuulluksi, jollei se ole ilmeisen tarpeetonta (VML 75 §:n 1 momentti, OVML 7 §:n 1 momentti, PerVL 50 §:n 2 momentti, VSVL 52 ja 56 c §, AutoVL 65 §:n 3 momentti). Kuuleminen on tarpeetonta yleensä silloin, kun verotusta muutetaan verovelvollisen eduksi. Kuuleminen voi olla myös tarpeetonta, jos vahingoksi tehtävä seurannaismuutos perustuu verovelvollisen omaan vaatimukseen. 5.2.3 Muita kuulemistilanteita Ennakonpidätysprosentin tai ennakonkannon määräämistä koskevien päätösten yhteydessä tapahtuvasta asianosaisten kuulemisesta on säädetty ennakkoperintälaissa (1118/1996, EPL). Pidätysprosentin määrääminen ja uudelleen määrääminen voivat tapahtua verovelvollista kuulematta (EPL 10 §:n 1 momentti, EPL 18 §:n 1 momentti). Vastaavasti ennakonkannossa maksettava vero voidaan määrätä tai muuttaa verovelvollista kuulematta (EPL 24 §:n 1 ja 2 momentit). Vaikka pidätysprosentti voidaan määrätä ja ennakonkannossa maksettava vero muuttaa verovelvollista kuulematta, verovelvollista on tarvittaessa kuultava. Kuuleminen on syytä tehdä esimerkiksi, jos se on tarpeen tarvittavan veron määrän selvittämiseksi. Rajoitetusti verovelvollisen tulon verottamisesta annetun lain (627/1978, lähdeverolaki) 2 a §:n nojalla oma-aloitteisten verojen verotusmenettelylain kuulemista koskevia säännöksiä noudatetaan myös lähdeveron perimiseen liittyvissä asioissa. Perintö- ja lahjaverotuksessa sovellettavasta kuulemisesta säädetään erikseen perintö- ja lahjaverolain 35 §:ssä. Säännöksen mukaan laissa tarkoitetulle ilmoittamisvelvolliselle tai pesänhoitajalle on varattava tilaisuus antaa asiassa selvitys ennen verotuksen toimittamista, mikäli mahdollista, jos perintö- ja lahjaverotusta toimitettaessa harkitaan verotuksen toimittamista arvioimalla tai muun olennaisen poikkeaman tekemistä perukirjaan tai veroilmoitukseen. Myös veronkantolakiin sisältyy säännöksiä kuulemisesta. Veronkantolain mukaan Verohallinto palauttaa sille maksetun määrän verovelvollisen vaatimuksesta, jos se on maksettu erehdyksessä tai aiheettomasti. Jos Verohallinto omasta aloitteestaan palauttaa aiheettomasti maksettua määrää verovelvolliselle, tälle varataan tarvittaessa tilaisuus selvityksen antamiseen (VKL 20 §). Verohallinnon on varattava asianosaiselle tilaisuus selvityksen antamiseen myös ennen palautuksen käyttämistä, jos se on erityisestä syystä tarpeen (VKL 27 §). Jos Verohallinto on maksanut palautuksen virheellisesti, se määrää palautetun määrän perittäväksi takaisin. Asianosaiselle varataan tilaisuus selvityksen antamiseen ennen päätöksen tekemistä, jollei se ole ilmeisen tarpeetonta (VKL 34 §). Verohallinnon on myös varattava verosta vastuuseen määrättävälle tilaisuus selvityksen antamiseen, jos verosta vastuussa olevia ei ole merkitty verotuspäätökseen, yhteenvetoon tai suorittamatta jääneistä veroista verovelvolliselle toimitettuun muuhun ilmoitukseen (VKL 54 §). Jos kantomenettelyssä on tapahtunut virhe, Verohallinto korjaa virheen joko omasta aloitteestaan taikka verovelvollisen tai verosta vastuussa olevan vaatimuksesta. Verovelvolliselle varataan tilaisuus selvityksen antamiseen ennen virheen korjaamista, jos se on erityisestä syystä tarpeen (VKL 72 §). Verotarkastuskertomuksen kuulemisesta säädetään verotusmenettelystä annetun asetuksen (763/1998) 2 §:n 3 momentissa. Kuulemisesta ja muusta verotarkastukseen liittyvästä menettelystä on kerrottu tarkemmin ohjeessa Verohallinnon ohje verotarkastuksesta . Lisäksi erityisesti verotarkastusmenettelyyn liittyvää kuulemista on käsitelty itsekriminointisuojan näkökulmasta Verohallinnon ohjeessa Rikosoikeudenkäynnissä sovellettava itsekriminointisuoja ja sen vaikutus verotusmenettelyssä . 5.2.4 Kuulemisesta ilmoittaminen Verovelvollisille on tarvittaessa asetettava kohtuullinen määräaika vastineen tai muun selvityksen antamiseen (VML 26 §:n 3 momentti, OVML 7 §). Määräajan kohtuullisuus riippuu asian laadusta, mutta sen tulisi yleensä olla vähintään kahden viikon pituinen. Verovelvollinen voi pyytää tarvittaessa lisäaikaa vastineen antamiseen. Pyydettäessä verovelvolliselta vastinetta tai muuta selvitystä on mahdollisuuksien mukaan mainittava, mistä seikoista ja minkä vuoksi selvitystä tulisi erityisesti esittää (VML 26 §:n 3 momentti, OVML 7 §). Kuulemiskirje annetaan verovelvolliselle tiedoksi tavallisena sähköisenä tiedoksiantona, jos verovelvollinen on antanut suostumuksen sähköiseen asiointiin. Asiakirjojen sähköisestä tiedoksiannosta kerrotaan tarkemmin ohjeen luvussa 10.3 Tavallinen tiedoksianto. Jos kuulemiskirje lähetetään verovelvolliselle postitse, se annetaan verovelvolliselle tiedoksi tavallisena tiedoksiantona. Kirje lähetetään Verohallinnon tiedossa olevaan verovelvollisen osoitteeseen. Kuulemiskirjeen mukaiset toimenpiteet voidaan suorittaa, vaikka verovelvollista ei tavoitettaisi. Riittävää on, että kuulemiskirjeen lähettäminen on todistettavasti selvitettävissä verovelvollisen verotustiedoista. 5.2.5 Veronsaajien kuuleminen Veronsaajia ja Veronsaajien oikeudenvalvontayksikköä kuullaan varaamalla Veronsaajien oikeudenvalvontayksikölle tilaisuus tutustua verotusasiakirjoihin, jollei muualla verolainsäädännössä toisin säädetä (VML 26 d §, OVML 7 §:n 4 momentti, AutoVL 45 §:n 2 momentti). Verohallinto sopii Veronsaajien oikeudenvalvontayksikön kanssa tarkemmat menettelytavat siitä, mitä päätöksiä oikeudenvalvontayksikölle annetaan tiedoksi ja millä tavalla. Veronsaajien oikeudenvalvontayksikön kuulemisesta ennen asian ratkaisemista säädetään lisäksi verohallintolaissa. Verotusta tai ennakkoratkaisua taikka oikaisuvaatimusta käsittelevä Verohallinnon yksikkö, keskusverolautakunta tai verotuksen oikaisulautakunta voi ennen asian ratkaisemista varata Veronsaajien oikeudenvalvontayksikölle tilaisuuden tulla kuulluksi (VHL 25 §). Tämä verohallintolain säännös soveltuu kaikkiin verolajeihin ja se on luonteeltaan muuta sääntelyä täydentävä. Säännös on kuulemiseen oikeuttava, ei velvoittava. Se mahdollistaa kokonaisuudessaan varsin joustavan sekä asian laadun ja laajuuden mukaan määräytyvän veronsaajien kuulemismenettelyn. Veronsaajien oikeudenvalvontayksikön kuuleminen ennen asian ratkaisemista on kuitenkin poikkeuksellista. Veronsaajien oikeudenvalvontayksikön kuulemista sekä päätösten tiedoksiantomenettelyä oikeudenvalvontayksikölle on käsitelty tarkemmin Verohallinnon ohjeessa Veronsaajien oikeudenvalvonta Verohallinnossa . 5.2.6 Hallintolain mukainen kuulemisvelvollisuus Verolainsäädäntöä täydentää hallintolaissa viranomaiselle säädetty velvollisuus varata asianosaiselle ennen asian ratkaisemista tilaisuus lausua mielipiteensä asiasta sekä antaa selityksensä sellaisista vaatimuksista ja selvityksistä, jotka saattavat vaikuttaa asian ratkaisuun (HL 34 §). Velvollisuudesta kuulla asianosaista voidaan poiketa ainoastaan hallintolaissa säädetyissä tilanteissa muun muassa, kun vaatimus jätetään tutkimatta, hylätään heti perusteettomana tai hyväksytään tai kuuleminen on muusta syystä ilmeisen tarpeetonta. Verolainsäädännössä ei ole säädetty erikseen esimerkiksi verovelvollisten kuulemisesta, kun veronsaaja tai Veronsaajien oikeudenvalvontayksikkö on tehnyt oikaisuvaatimuksen. Verovelvollisten kuulemiseen sovelletaan tällöin hallintolain säännöksiä (HL 34–36 §). Veronsaajien oikaisuvaatimuksesta kuullaan aina verovelvollista, ellei kuuleminen ole ilmeisen tarpeetonta, kuten esimerkiksi silloin, kun vaatimus jätetään kokonaan tutkimatta. Verovelvollisen kuulemista oikaisuvaatimusten käsittelyn yhteydessä on käsitelty tarkemmin Verohallinnon ohjeessa Muutoksenhaku Verohallinnon päätökseen . 5.3 Tietojen tutkiminen ja käsittely Verohallinto toimittaa verotuksen ja määrää veron verovelvollisen ja sivullisen tiedonantovelvollisen ilmoittamien tietojen sekä asiassa saatujen muiden selvitysten perusteella (VML 26 §:n 5 momentti, OVML 42 §, KiVL 22 §:n 3 momentti, PerVL 33 §:n 1 momentti, AutoVL 70 §). Verohallinnon on verotusta toimittaessaan tai veroa määrätessään tutkittava saamansa tiedot ja selvitykset tavalla, joka asian laatu, laajuus, verovelvollisten yhdenmukainen kohtelu ja verovalvonnan tarpeet huomioon ottaen on perusteltua (VML 26 §:n 6 momentti, OVML 9 §:n 1 momentti, PerVL 33 §:n 2 momentti). Verolainsäädännön tutkimisvelvollisuutta koskevat säännökset mahdollistavat, että Verohallinto voi käsitellä erilaisia asioita eri tavalla, valikoida jotkin asiat tarkemmin tutkittavaksi ja käsitellä muut asiat summaarisemmin. Tietoihin sovelletaan ennalta määriteltyjä yhdenmukaisia valikointiehtoja, joiden täyttyessä asioita nousee tarkemmin tutkittavaksi. Valikoitunut asia tutkitaan ja verovelvolliselta pyydetään tarvittaessa asiaa koskevat tositteet ja lisäselvitykset, jonka jälkeen asia ratkaistaan. Jos valikointiehdot eivät täyty, päätökset tehdään annettujen tietojen mukaisesti. Säännökset eivät estä Verohallintoa tutkimasta mitä tahansa verotusasiaa yksityiskohtaisen tarkasti, jotta verotus saadaan toimitettua ja vero määrättyä oikein. Valikointiehdot ovat viranomaisen toiminnan julkisuudesta annetun lain (621/1999, julkisuuslaki) 24 §:n 1 momentin 15 kohdan nojalla salassa pidettäviä. Jos verovelvollinen ilmoittaa veroilmoituksellaan tai antaa vastauksessaan tietoja, joilla saattaa olla merkitystä toisen verovelvollisen verotuksessa, välitetään nämä tiedot otettavaksi huomioon tämän toisen verovelvollisen verotuksessa. Tällaisia välitettäviä tietoja ovat esimerkiksi muulle kuin rahalaitokselle tai julkisoikeudelliselle yhteisölle suoritetut korot ja vastaavat velat sekä vapaaehtoisen sitoumuksen tai muun velvoitteen perusteella maksetut avustukset. Välitettäviä tietoja voi myös olla osakeyhtiön ja sen osakkaan tai yhtymän ja sen osakkaan välillä. Jos verotuspäätöstä tehtäessä nojaudutaan esimerkiksi toisen verovelvollisen vastauksesta saatuun vertailutietoon, Verohallinnon on varmistettava henkilötunnuksen, ammatin, asuinpaikan ja muiden vastaavien seikkojen perusteella, että vertailutieto koskee juuri asianomaista henkilöä. Jos vertailu- tai tarkkailutieto poikkeaa toisen verovelvollisen veroilmoituksesta, Verohallinnon on selvitettävä, mistä poikkeaminen johtuu. Verohallinnossa tietoja tutkitaan ja käsitellään virkailijatyönä ja koneellisesti. Verohallinto hyödyntää tekoälyä koneellisessa tietojen tutkimisessa ja käsittelyssä sekä asioiden esikäsittelyssä. Tekoälyä käytetään tukemaan esimerkiksi sellaista työvaihetta, jossa tietoja haetaan, jäsennetään ja yhdistellään, jotta virkailijatyö voidaan kohdistaa verotusosaamista edellyttäviin tehtäviin. Verohallinto ei tee tekoälyllä itsenäisiä päätöksiä veroasioissa, vaan tekoälyn tuottamien tulosten hyödyntämisestä päättää ja veroasian ratkaisee aina Verohallinnon virkailija. Tekoälyn hyödyntämisestä Verohallinnossa on kerrottu tarkemmin vero.fi-sivuilla Tekoälyn käyttö Verohallinnossa . 6 Asian ratkaiseminen 6.1 Asian automaattinen ratkaiseminen Verohallinto voi tehdä päätöksen määrättyjen edellytysten täyttyessä automaattisessa käsittelyssä ilman, että virkailija tarkistaa ja hyväksyy päätöksen. Hallintolain 53 e §:n mukaan automaattisesti voidaan ratkaista asia, johon ei sisälly seikkoja, jotka edellyttävät tapauskohtaista harkintaa, tai johon sisältyvät tapauskohtaista harkintaa edellyttävät seikat virkamies tai muu asian käsittelijä on arvioinut. Ratkaisemisen on perustuttava sovellettavan lain ja etukäteisen harkinnan perusteella laadittuihin julkisen hallinnon tiedonhallinnasta annetun lain (906/2019) 2 §:n 16 kohdassa tarkoitettuihin käsittelysääntöihin. Hallintolain 53 e §:n 2 momentin mukaan automaattisesti voidaan ratkaista ensinnäkin asiat, joiden ratkaisu voidaan johtaa riittävän yksiselitteisesti suoraan lainsäädännöstä ja tapauksen tosiseikoista. Toiseksi automaattisesti voidaan ratkaista asiat, joissa päätösten perustana oleva lainsäädäntö sisältää runsaastikin tulkinnanvaraisuutta, mutta viranomaisella on kyseisessä asiaryhmässä vakiintunut ratkaisukäytäntö, jonka mukaan tiettyjen piirteiden mukaiset asiat (tyyppitapaukset) ratkaistaan aina samalla tavalla (hallituksen esitys 145/2022 vp sivu 98). Kyse on automaattisesta ratkaisusta esimerkiksi tuloverotuksessa ja kiinteistöverotuksessa silloin, kun veroilmoitus ei valikoidu miltään osin virkailijan käsiteltäväksi ja verotuspäätös muodostetaan automaattisesti. Automaattisesta ratkaisusta on kyse myös silloin, kun virkailija on tutkinut ja ratkaissut veroilmoituksen valikoituneet asiat, koska hän ei tarkasta eikä hyväksy verotuspäätöstä muilta osin. Käytännössä tuloverotuksen ja kiinteistöverotuksen verotuspäätökset ovat siten aina hallintolaissa tarkoitettuja automaattisia ratkaisuja. Verohallinnon automaattisen ratkaisumenettelyn lähtökohtana on hallintolain yleissääntely. Verotusta koskevissa laeissa on lisäksi automaattisesta ratkaisumenettelystä erityissäännöksiä, jotka mahdollistavat automaattisen päätöksenteon eräissä tilanteissa, joissa se ei olisi hallintolain mukaan mahdollista. Verotusmenettelylakiin on lisätty säännös oikaisuvaatimuksen automaattisesta ratkaisemisesta (VML 26 f §:n 1 momentti). Tällä säännöksellä poiketaan hallintolain 53 e §:n 4 momentista, jonka mukaan oikaisuvaatimusta tai siihen rinnastuvaa vaatimusta ei voida ratkaista automaattisesti. Verotusmenettelylain säännöksen mukaan myös oikaisuvaatimus voidaan ratkaista automaattisesti, jos verovelvollinen esittää oikaisuvaatimuksessaan uuden vaatimuksen tai uutta selvitystä ja oikaisuvaatimus hyväksytään päätös kumotaan verovelvollisen oikaisuvaatimuksen johdosta ja Verohallinto käsittelee asian uudelleen verovelvollisen oikaisuvaatimuksen johdosta tehdään täydentävä verotuspäätös. Oikaisuvaatimus voidaan ratkaista näissä tilanteissa automaattisesti, jos hallintolain 53 e §:n 2 momentissa säädetyt asian automaattisen ratkaisemisen edellytykset täyttyvät. Verotusmenettelylain 26 f §:n 4 momentin mukaan oikaisuvaatimus voidaan kuitenkin ratkaista automaattisesti myös, jos se on Verohallinnon riskiarvion perusteella ilmeisen aiheellinen. Riskiarviossa otetaan huomioon tavanomaisista poikkeavat tiedot, kuten epätavallisen suuret tai pienet lukuarvot, epäloogisuudet verovelvollisen esittämien ja Verohallinnolla olevien tietojen välillä ja muut vastaavat kriteerit. Ratkaisemisen on lisäksi perustuttava sovellettavan lain ja etukäteisharkinnan perusteella laadittuihin käsittelysääntöihin. Riskiarvioita sovelletaan käytännössä vain verotusmenettelylain 26 f §:n 1 momentin 1 kohdassa tarkoitettuun oikaisuvaatimukseen, koska vain tässä tapauksessa asia ratkaistaan oikaisuvaatimukseen annetulla päätöksellä. Sen sijaan 1 momentin 2 ja 3 kohdissa asia ratkaistaan uudelleen toimitettavassa verotuksessa tai täydentävän verotuspäätöksen menettelyssä, joissa sovelletaan riskiarviointiin perustuvaa valikointimenettelyä verotusmenettelylain 26 §:n 6 momentin nojalla. Hallintolain 53 f § rajaa automaattisen ratkaisumenettelyn luonnollisia henkilöitä koskevissa päätöksissä niihin tapauksiin, joissa henkilö voi hakea päätökseen oikaisua tai päätöksellä hyväksytään hänen tekemänsä vaatimus. Verolainsäädäntöön on säädetty seuraavia asioita koskevat poikkeussäännökset, joiden perusteella asia voidaan ratkaista automaattisesti, vaikka päätökseen ei saa hakea oikaisua ja luonnollisen henkilön vaatimusta ei hyväksytä: veroilmoituksen, muun ilmoituksen tai tietojen antamisajan pidentäminen (VML 26 f §:n 2 momentti) perunkirjoituksen toimittamisajan pidentäminen (PerVL 33 b §:n 2 momentti) pidätysprosenttia ja ennakonkannossa maksettavaa veroa (niin sanottua perusverokorttia ja perusennakoita) koskeva päätös (EPL 7 §:n 1 momentti) verojen maksujärjestelyyn ryhtyminen (VKL 43 §:n 5 momentti) verojen ja maksujen ulosoton keskeytysmääräyksen antaminen (VKL 67 a §). Verohallinto harkitsee etukäteen, mitkä verotusasiat voidaan ratkaista automaattisesti siten, että lopputuloksena on lain mukainen ratkaisu. Lisäksi Verohallinto laatii käsittelysäännöt, joiden perusteella asiat valikoituvat automaatio- tai virkailijakäsittelyyn ja ratkaisu tehdään automaattisessa käsittelyssä. Jokaisesta automaattisesta ratkaisumenettelystä tehdään lisäksi käyttöönottopäätös, joka julkaistaan yleisessä tietoverkossa Verohallinnon verkkosivustolla ( Automaattinen päätöksenteko ). Käyttöönottopäätöksellä kerrotaan perusteet automaattisen ratkaisumenettelyn käyttöönotolle ja luetellaan keskeinen ratkaisumenettelyä kuvaava dokumentaatio. 6.2 Päätöksen muoto ja sisältö Verotuksessa annettavat päätökset ovat hallintopäätöksiä, jotka on annettava aina kirjallisesti (HL 43 §:n 1 momentti). Verotuspäätöksen sisällöstä säädetään nimenomaisesti verotusmenettelylain 51 §:n 1 momentissa. Verovelvolliselle lähetetään toimitetusta verotuksesta verotuspäätös selvityksineen verotuksen perusteista ja ohjeet siitä, miten verotukseen voidaan hakea muutosta. Verotuspäätökseen merkitään verovelvollisen yksilöintitietojen lisäksi verotuksen toimittanut viranomainen yhteystietoineen, tiedot verovelvollisen tuloista ja varoista, veroista ja maksuista sekä veronpalautuksesta ja jäännösverosta. Päätöksestä on myös käytävä ilmi, jos asia on ratkaistu automaattisesti ja missä käyttöönottopäätös on saatavilla (HL 53 g §). Lisäksi verovelvolliselle lähetetään verotustodistus, jota voidaan käyttää todistuksena toimitetusta verotuksesta. Täydentävässä verotuspäätöksessä ilmoitetaan päätöksen tehnyt viranomainen yhteystietoineen ja päätökseen liitetään muutoksenhakuohjeet (VML 51 a §:n 6 momentti). Oma-aloitteisten verojen verotusmenettelylaissa ja veronkantolaissa tarkoitetuista päätöksistä on käytävä ilmi päätöksen tehnyt viranomainen yhteystietoineen, verovelvollisen yksilöintitiedot, päätöksen perustelut ja tieto siitä, miten asia on ratkaistu (OVML 55 §:n 1 momentti, VKL 69 §:n 1 momentti). Ennakkoperintälain mukaisesta päätöksestä on käytävä ilmi päätöksen tehnyt viranomainen yhteystietoineen, vero- tai maksuvelvollisen yksilöintitiedot, päätöksen perustelut ja tieto siitä, miten asia on ratkaistu (EPL 7 a §:n 1 momentti). Kiinteistöverotuksessa verotuspäätökseen merkitään verovelvollisen yksilöintitiedot ja verotuksen toimittanut viranomainen yhteystietoineen, kiinteistöt, joista verovelvollisen on suoritettava veroa, näiden kiinteistöjen arvot sekä suoritettavan veron määrä (KiVL 24 §:n 2 momentti). Lisäksi, jos rakennus sijoittuu kiinteistöverolaissa tarkoitettuihin luokkiin (KiVL 12–14 §), myös tämä merkitään verotuspäätökseen. Autoverolain mukaisesta päätöksestä on käytävä ilmi verovelvollisen tai hakijan yksilöintitiedot, tieto siitä, miten asia on ratkaistu, päätöksen tehnyt viranomainen yhteystietoineen ja ohjeet siitä, miten päätökseen voidaan hakea muutosta (AutoVL 67 §:n 1 momentti). Jos verolainsäädännössä ei ole säädetty erikseen päätöksen sisältövaatimuksista, päätöksen sisällön on täytettävä hallintolaissa säädetyt edellytykset. Päätösten sisältövaatimuksista säädetään hallintolain 44 §:n 1 momentissa, jonka mukaan kirjallisesta päätöksestä on käytävä selvästi ilmi päätöksen tehnyt viranomainen ja päätöksen tekemisen ajankohta asianosaiset, joihin päätös välittömästi kohdistuu päätöksen perustelut ja yksilöity tieto siitä, mihin asianosainen on oikeutettu tai velvoitettu taikka miten asia on muutoin ratkaistu sen henkilön nimi ja yhteystiedot, jolta asianosainen voi pyytää tarvittaessa lisätietoja päätöksestä. Automaattisesti tehtyyn päätökseen ei kuitenkaan tarvitse merkitä lisätietojen antajan nimeä (HL 53 g §:n 3 momentti). Oikeuskäytännön mukaan päätöksen perustelut voivat olla myös päätöksen liitteenä (KHO 9.4.2021 taltio 144). Tällaista liitettä voidaan pitää päätöksen kiinteänä osana, vaikka kyse olisikin muodollisesti erillisestä asiakirjasta. Erillinen asiakirja voi olla esimerkiksi verotarkastuskertomus. 6.3 Päätöksen perusteleminen Verotusmenettelylaissa säädetään, että päätös on perusteltava, jos siinä poiketaan veroilmoituksesta tai oikaisuvaatimuksesta tai jos verotusta muutetaan verovelvollisen vahingoksi (VML 26 b §:n 1 momentti). Verotusta muutetaan verovelvollisen vahingoksi tyypillisesti silloin, kun Verohallinto oikaisee verotusta verovelvollisen vahingoksi (VML 56 §). Verotus

    Teksti jatkuu virallisessa lähteessä.

    Aiheeseen liittyvät oppaat, UKK ja sopimuspohjat