VERO-VH/3792/00.01.00/2026
Suomi
VERO-VH/3792/00.01.00/2026 — Verohallinnon ohje raportoivien finanssilaitosten tiedonantovelvollisuudesta (CRS/DAC2)
Oikeudellista tietoa, ei oikeudellista neuvontaa. Tarkista voimassa oleva teksti virallisesta lähteestä.
Analysoi tämä laki tekoälylläVerohallinnon ohje raportoivien finanssilaitosten tiedonantovelvollisuudesta (CRS/DAC2)
Syventävä vero-ohje
Antopäivä
27.10.2026
Versiohistoria
Diaarinumero
VH/3792/00.01.00/2026
Voimassaolo
27.10.2026 - Toistaiseksi
Valtuutussäännös
Laki Verohallinnosta (503/2010) 2 § 2 momentti
Korvaa ohjeen
VH/4324/00.01.00/2024
Ohje liittyy kokonaisuuteen:
Kansainvälinen verotus
Tässä ohjeessa käsitellään raportoivien finanssilaitosten tiedonantovelvollisuudesta verotuksen alalla annetussa laissa kuvattuja velvoitteita. Ohjeessa käsitellään muun muassa niitä tietoja, joita raportoivien finanssilaitosten on kerättävä ja ilmoitettava vuosi-ilmoituksella Verohallinnolle sekä niitä huolellisuusmenettelyitä, joilla raportoivien finanssilaitosten on vahvistettava ilmoitettavien tietojen oikeellisuus.
Tämä ohje kumoaa Verohallinnon ohjeen, joka koski DAC2-direktiivin voimaanpanolain ja verotusmenettelylain 17 b, 17 c ja 17 d §:n soveltamista (diaarinumero VH/4324/00.01.00/2024).
Ohjeen esimerkkitapaukset ovat fiktiivisiä eivätkä kuvaa todellisia finanssilaitoksia.
1 Johdanto
1.1 Ohjeen tausta ja tarkoitus
Tämä on Verohallinnon ohje seuraavien lakien soveltamiseen ja tulkintaan:
laki raportoivien finanssilaitosten tiedonantovelvollisuudesta verotuksen alalla (jäljempänä myös finanssilaitosten tiedonantovelvollisuudesta annettu laki tai laki raportoivien finanssilaitosten tiedonantovelvollisuudesta)
laki hallinnollisesta yhteistyöstä verotuksen alalla ja direktiivin 77/799/ETY kumoamisesta annetun neuvoston direktiivin lainsäädännön alaan kuuluvien säännösten kansallisesta täytäntöönpanosta ja direktiivin soveltamisesta annetun lain muuttamisesta (jäljempänä myös voimaanpanolaki)
Euroopan unionin neuvoston antama direktiivi (EU) 2025/872 (jäljempänä myös virka-apudirektiivi, DAC2-direktiivi tai direktiivi), niiltä osin kuin se on voimassa Suomessa lakina
laki verotusmenettelystä (jäljempänä myös VML) 17 c §, 28 a §
Tämä ohje kumoaa aiemman syventävän ohjeen: Verohallinnon ohje ns. DAC2-direktiivin voimaanpanolain sekä verotusmenettelylain 17 b, c ja d -§:n soveltamiseksi.
Ohjeessa käsitellään niitä huolellisuusmenettely- ja raportointivelvoitteita, joita raportoivien finanssilaitosten on lain mukaan noudatettava. Ohjeesta ilmenevät myös tiedot, jotka finanssilaitoksen asiakkaan on annettava finanssilaitokselle sen lakisääteisten velvoitteiden täyttämiseksi.
Ohjeessa käsiteltävien ja laissa säädettyjen velvoitteiden taustalla on OECD:n julkaisema finanssitilejä koskeva kansainvälistä automaattista tietojenvaihtoa koskeva standardi,
Common Reporting Standard
(jäljempänä myös CRS tai standardi), ja sen soveltamista ohjeistavat kommentaarit. Suomi on sitoutunut kansainvälisin sopimuksin tämän standardin mukaiseen automaattiseen tietojenvaihtoon. Euroopan unionissa CRS:n mukainen tietojenvaihto toteutetaan DAC2-direktiiviin perustuen. Direktiivi sisältää standardin vaatimukset ja siinä on samalla suurelta osin päätetty standardiin sisältyvät niin sanotut kansalliset optiot. Direktiivin lähtökohtana on, että se on sisällöltään yhtenevä standardin kanssa ja sen tulkinnassa on oikeuslähteenä käytettävä OECD:n standardia varten laatimia kommentaareja.
Laki raportoivien finanssilaitosten tiedonantovelvollisuudesta verotuksen alalla tuli voimaan 1.1.2026. Lailla on voimaanpantu DAC2-direktiivin mukaiset velvoitteet. DAC2-direktiivi oli voimassa Suomessa lakina vuodesta 2016 alkaen. Laissa raportoivien finanssilaitosten tiedonantovelvollisuudesta on jo aiemmin voimassa olleiden velvoitteiden lisäksi huomioitu DAC8:lla direktiiviin tehdyt, raportoivien finanssilaitosten raportointi- ja muita velvollisuuksia koskevat, päivitykset. Myös direktiivimuutosta sisällöllisesti vastaavat Common Reporting Standardiin tehdyt päivitykset sisältyvät lakiin. Näiden päivitysten lisäksi laissa on yksittäisiä kansallisia täsmennyksiä esimerkiksi kuolinpesien käsittelyyn liittyen sekä menettelyyn uusien tilien osalta tilanteissa, joissa itse annettua todistusta ei ole saatu määräajassa. Myös tietojen ilmoittamisen määräajasta säädetään nyt laissa.
Aineelliset muutokset aiempaan sääntelyyn ovat vähäisiä ja luonteeltaan enimmäkseen voimassa olevaa tilaa täsmentäviä. Lakimuutos ei siis olennaisesti laajentanut raportoivien finanssilaitosten velvoitteita. Säännöksiin raportoitavan tilin osalta Verohallinnolle ilmoitettavista tiedoista on lisätty joitakin uusia raportointivaatimuksia. Lisäksi muutokset sisältävät täsmennyksiä ja lisäyksiä myös asiakokonaisuutta koskevan lainsäädännön määritelmiin. Muutoksia kuvataan tarkemmin tämän ohjeen luvussa 1.2.
Aineellisten muutosten lisäksi lakimuutoksen yhteydessä virka-apudirektiivin täytäntöönpanolainsäädännön toteuttamistapaa on muutettu DAC2:n osalta vastaamaan tapaa, joka on valittu DAC6:n, DAC7:n ja 1.1.2026 voimaan tulleen DAC8:n osalta. Käytännössä lakimuutoksen yhteydessä kumottiin VML 17 b ja d §:t sekä muutettiin VML 17 c §:ää. Muutoksen jälkeen raportoivien finanssilaitosten tiedonantovelvollisuudesta säädetään edelleen verotusmenettelylaissa (VML 17 c §), minkä lisäksi laissa raportoivien finanssilaitosten tiedonantovelvollisuudesta säädetään yksityiskohtaisesti raportoiviin finanssilaitoksiin kohdistuvista huolellisuus-, raportointi- ja muista velvollisuuksista.
Hallituksen esityksen (HE 84/2025) mukaan, jotta varmistetaan direktiivin johdonmukainen soveltaminen eri jäsenvaltioissa, direktiivin täytäntöönpanossa tulee käyttää esimerkkien ja tulkintojen lähteenä OECD:n kesäkuussa 2023 julkaisemia kommentaareja. Vastaava edellytys on myös direktiivissä. Tässä ohjeessa Verohallinto antaa tulkinta- ja soveltamisohjeita laissa säädetyistä asioista huomioiden myös edellä kuvatut laissa huomioidut päivitykset. Ohjeen tulkintalähteenä on käytetty hallituksen esityksen perusteluiden lisäksi OECD:n julkaisemia kommentaareja hallituksen esityksessä mainitulla, direktiivin edellyttämällä tavalla. Ohjeessa on huomioitu myös vuoden 2023 jälkeen OECD:n julkaisemat tulkintaohjeet. Ohjeessa on näiltä osin viitattu kyseisiin ohjeisiin.
Lain raportoivien finanssilaitosten tiedonantovelvollisuudesta 1 §:n mukaan Verohallinto voi sen varmistamiseksi, että laissa tarkoitettua kansainvälistä sääntelyä sovelletaan yhdenmukaisesti muiden lainkäyttöalueiden kanssa, antaa tarkempia määräyksiä laissa säädettyjen määritelmien ja huolellisuusmenettelyjen soveltamisesta sekä ilmoitettavista tiedoista. Verohallinto ei ole antanut tarkempia 1 §:n mukaisia määräyksiä.
Tietojenvaihtoa koskien on huomattava, että Yhdysvaltojen osalta finanssitilitietoja koskeva tietojenvaihto perustuu Suomen ja Yhdysvaltain väliseen niin sanottuun FATCA-sopimukseen (SopS 25/2015). Sopimuksen mukaan suomalaisten finanssilaitosten on muun muassa tutkittava ja tunnistettava, onko tilinhaltija Yhdysvaltioihin verovelvollinen tai onko tilinhaltijalla Yhdysvaltoihin viittaavia tunnusmerkkejä, ja tarvittaessa ilmoitettava Verohallinnolle vuosi-ilmoituksella määriteltyjen yhdysvaltalaisten henkilöiden tiedot sopimuksessa sovitussa laajuudessa. FATCAa koskevista velvoitteista ohjeistetaan erillisellä syventävällä ohjeella (
Verohallinnon ohje Suomen ja Yhdysvaltain välistä verotietojen vaihtoa koskevan FATCA-sopimuksen soveltamiseksi
).
1.2 Keskeiset muutokset
Tässä luvussa on kuvattu raportoivien finanssilaitosten tiedonantovelvollisuudesta verotuksen alalla annetusta laista aiheutuneet keskeisimmät muutokset määritelmiin ja raportoivien finanssilaitosten velvoitteisiin.
Laissa on useita uusia, täsmentäviä määritelmiä sekä eräitä päivityksiä ja täsmennyksiä huolellisuusvelvoitteita ja tietojen ilmoittamista koskien. Tässä luvussa kuvattujen keskeisimpien muutosten osalta tarkempi ohjeistus löytyy kyseisiä kohtia koskevista ohjeen luvuista.
Ohje sisältää laissa säädetyt uudet määritelmät, kuten sähköisen rahan, digitaalisen keskuspankkirahan ja raportoitavan kryptovaran määritelmät, joiden myötä myös useita aiempia määritelmiä on päivitetty huomioimaan uusien määritelmien kuvaamat asiat. Näiltä osin keskeisiä päivitettyjä määritelmä ovat esimerkiksi säilytyslaitoksen, talletuslaitoksen, sijoitusyksikön ja finanssivarojen määritelmät (katso ohjeen luvut 2.2, 2.3, 2.4 ja 2.10).
Esimerkiksi talletuslaitoksen määritelmää on täsmennetty siten, että se kattaa myös yksiköt, jotka pitävät asiakkaiden puolesta hallussaan sähköistä rahaa tai digitaalista keskuspankkirahaa. Sijoitusyksikön määritelmässä huomioitaviin asiakasta varten tai asiakkaan puolesta tehtäviin toimintoihin ja toimenpiteisiin on lisätty raportoitaviin kryptovaroihin sijoittaminen ja niiden hoito tai hallinnointi. Lisäksi sijoitusyksikön määritelmässä raportoitaviin kryptovaroihin sijoittaminen, uudelleensijoittaminen ja niillä käytävä kauppa huomioidaan määritettäessä yksikön bruttotulojen muodostumista.
Sijoitusyksikön määritelmää on lisäksi täsmennetty niin sanotun toimintoperusteisen sijoitusyksikön osalta siten, että määritelmää sovellettaessa asiakkaaksi katsotaan myös yhteissijoitusvälineen omapääomaosuuden omistaja. Käytännössä tämä laajentaa määritelmän tulkintaa siten, että esimerkiksi sellaiset rahastot, joissa hallinnointi tapahtuu rahaston oman henkilökunnan toimesta, katsotaan täyttävän sijoitusyksikön määritelmän.
Laissa on myös uutena määritelty tilanteet, joissa kryptovarat kuuluvat finanssilaitosten tiedonantovelvollisuudesta annetun lain soveltamisen piiriin (katso luvut 2.10 ja 2.15). Finanssivarojen määritelmään ja siten finanssilaitosten tiedonantovelvollisuudesta annetun lain soveltamisen piiriin sisältyvät käytännössä sellaiset tuotteet, joissa on kyse epäsuorasta sijoittamisesta kryptovaroihin. Tällaisia ovat esimerkiksi rahastot, jotka sijoittavat kryptovaroihin, ja johdannaissopimukset, joiden kohde-etuutena on kryptovara tai -varoja. Sen sijaan tämän lain soveltamisen piiriin ei kuulu suora sijoittaminen kryptovaroihin, vaan se ja siihen liittyvät palvelut kuuluvat lähtökohtaisesti raportoivien kryptovarapalvelun tarjoajien tiedonantovelvollisuudesta verotuksen alalla annetun lain piiriin.
Aiemman tilin määritelmää (katso luku 2.37) on täydennetty siten, että aiempana tilinä pidetään myös raportoivan finanssilaitoksen 31.12.2025 ylläpitämää tiliä, jos tilillä säilytetään vain sähköistä rahaa tai digitaalista keskuspankkirahaa asiakkaan puolesta. Lisäksi määritelmää on täydennetty siten, että aiempana tilinä pidetään raportoivan finanssilaitoksen 31.12.2025 ylläpitämää tiliä myös tapauksissa, joissa finanssitiliä ylläpitää sellainen yksikkö, joka on muuttunut raportoivaksi finanssilaitokseksi vasta finanssilaitosten tiedonantovelvollisuudesta annetun lain myötä. Uuden tilin määritelmää (ohjeen luku 2.38) on täydennetty vastaavasti.
Kuolinpesien tilejä koskevaa ohjeistusta on täsmennetty, ja siinä on huomioitu laissa määritelty erityinen kuolinpesän tili (katso ohjeen luku 2.49). Olennaisin muutos aiempaan ohjeistukseen on, että raportoitavaksi tunnistettu kuolinpesän tili tulee raportoida yhteistilinä. Aiemman ohjeistuksen mukaan kyseiset tilit tuli raportoida yksikkötileinä.
Tietojen ilmoittamisen osalta (ohjeen luku 4) laissa on eräitä uusia tietoja, jotka täytyy ilmoittaa. Uutena ilmoitettavana tietona on tieto yhteistilistä, mukaan lukien yhteistilin tilinhaltijoiden lukumäärä. Lisäksi uutena ilmoitettavana tietona on sijoitusyksikössä pidettävän sellaisen omapääomaosuuden, joka on oikeudellinen järjestely, osalta tehtävät, joiden nojalla raportoitava henkilö on omapääomaosuuden haltija. Uutena vaatimuksena on ilmoittaa kaikkien tilien osalta tilin tyyppi ja tieto siitä, onko tili aiempi tili vai uusi tili. Lisäksi uutena raportointivaatimuksena ovat kontrolloivien henkilöiden osalta tehtävät, joiden perusteella kukin raportoitava henkilö on yksikön kontrolloiva henkilö. Itse annetun todistuksen osalta vaatimusta on täsmennetty siten, että kunkin tilin osalta on pakollinen ilmoitettava tieto, perustuuko raportointi tilinhaltijalta saatuun voimassa olevaan itse annettuun todistukseen.
Muutoksena aiempaan syventävään ohjeeseen on aineellisten muutosten lisäksi ohjeen rakenne muuttunut siten, että voimassa olevan ohjeen rakenne perustuu lakiin raportoivien finanssilaitosten tiedonantovelvollisuudesta verotuksen alalla. Aiemman ohjeen rakenne mukaili DAC2-direktiivin sekä Common Reporting Standardin rakennetta. Lisäksi ohjeelle on lisätty muun muassa lain soveltamista havainnollistavia uusia esimerkkejä mahdollisista käytännön tilanteista.
1.3 Raportoivien finanssilaitosten tiedonantovelvollisuuden keskeinen sisältö
Finanssilaitosten tiedonantovelvollisuudesta annetun lain perusteella raportoivien finanssilaitosten on tunnistettava raportoinnin piiriin kuuluvat asiakkaat ja tilit, sekä ilmoitettava kyseisiä asiakkaita ja tilejä koskevat laissa säädetyt tiedot vuosittain Verohallinnolle. Verohallinto välittää tiedot edelleen tietojenvaihtosopimusten perusteella asianmukaisille lainkäyttöalueille.
Tiedonantovelvollisuus koskee raportoivia finanssilaitoksia, joita ovat laissa määritellyt Suomessa sijaitsevat säilytyslaitokset, talletuslaitokset, sijoitusyksiköt ja määritellyt vakuutusyhtiöt sekä ulkomaisten finanssilaitosten Suomessa sijaitsevat sivuliikkeet. Finanssilaitoksen on arvioitava, täyttääkö se lain mukaisen raportoivan finanssilaitoksen määritelmän. Mikäli määritelmä täyttyy, finanssilaitoksen on noudatettava sille säädettyjä huolellisuus- ja raportointivelvoitteita.
Raportoivan finanssilaitoksen keskeisenä velvollisuutena on tunnistaa raportoitavat tilit. Tätä varten finanssilaitoksen on sovellettava laissa säädettyjä huolellisuusmenettelyjä, joiden avulla selvitetään tilinhaltijan verotuksen asuinvaltio ja se, onko tilinhaltija raportoitava henkilö. Jos tilinhaltija on yksikkö (muu kuin luonnollinen henkilö), finanssilaitoksen on lisäksi määritettävä yksikön luokittelu sekä tarvittaessa tunnistettava sen kontrolloivat henkilöt. Huolellisuusmenettelyt eroavat toisistaan sen mukaan, onko kyseessä henkilö- vai yksikkötili sekä aiempi vai uusi tili.
Uusien tilien osalta raportoivan finanssilaitoksen on aina hankittava tilinhaltijalta itse annettu todistus, jonka perusteella tilinhaltijan verotuksen asuinvaltio voidaan määrittää. Lain mukaan finanssilaitos ei saa avata uutta tiliä ilman asiakkaalta saatua luotettavaa itse annettua todistusta. Finanssilaitoksen on vahvistettava itse annetun todistuksen luotettavuus niiden tietojen perusteella, jotka se on hankkinut tilinavauksen yhteydessä, mukaan lukien rahanpesun estämistä tai asiakastunnistusta koskevan menettelyn mukaisesti kerätyt tiedot. Lisäksi finanssilaitoksen on seurattava tilinhaltijan olosuhteissa tapahtuvia muutoksia ja huolehdittava siitä, että asiakkaan tiedot ovat ajan tasalla.
Raportoivan finanssilaitoksen on ilmoitettava vuosittain Verohallinnolle laissa säädetyt tiedot raportoitaviksi tunnistetuista tileistä tai tieto siitä, ettei raportoitavia tilejä ole ollut. Ilmoitettaviin tietoihin kuuluvat muun muassa tilinhaltijan yksilöinti- ja asuinvaltiotiedot, verotunnisteet, tilinumero sekä tilin saldo tai arvo. Tilin tyypistä riippuen ilmoitetaan lisäksi tilille maksetut tai hyvitetyt korot, osingot, muut tuotot sekä finanssivarojen myynnistä tai lunastuksesta saadut suoritukset. Jos kyseessä on passiivisen ei-finanssiyksikön tili, ilmoitetaan lisäksi yksikön raportoitaviksi tunnistettuja kontrolloivia henkilöitä koskevat tiedot.
Raportoivan finanssilaitoksen on pidettävä kirjaa toteuttamistaan huolellisuusmenettelyistä ja säilytettävä raportointiin liittyvät asiakirjat ja selvitykset lain edellyttämän ajan. Finanssilaitoksen tulee järjestää toimintansa siten, että se kykenee tarvittaessa osoittamaan Verohallinnolle raportointi- ja huolellisuusvelvoitteiden asianmukaisen täyttämisen. Finanssilaitoksen on lisäksi huolehdittava siitä, ettei sen menettelyissä tai tuotteissa käytetä järjestelyjä, joiden tarkoituksena olisi välttää lain vaatimat raportointi- ja huolellisuusvelvoitteet.
2 Määritelmät
2.1 Määritelmät
Tässä luvussa käsitellään raportointiin ja huolellisuusvelvoitteisiin liittyvät käsitteet ja niiden määritelmät. Luvun rakenne vastaa raportoivien finanssilaitosten tiedonantovelvollisuudesta verotuksen alalla annetun lain 1 luvun rakennetta, jossa määritellään lain soveltamisala ja keskeiset määritelmät.
2.2 Säilytyslaitos
Finanssilaitosten tiedonantovelvollisuudesta annetun lain 2 §:n mukaan säilytyslaitoksella tarkoitetaan yksikköä, joka pitää finanssivaroja toisten lukuun olennaisena osana liiketoimintaansa. Yksikön katsotaan pitävän finanssivaroja toisten lukuun olennaisena osana liiketoimintaansa, jos finanssivarojen pitämisestä ja siihen liittyvistä finanssipalveluista johtuva yksikön bruttotulo on vähintään 20 prosenttia yksikön bruttotulosta seuraavista lyhyempänä aikana:
kolmevuotisjakso, joka päättyy 31 päivänä joulukuuta tai kalenterivuodesta poikkeavan tilikauden viimeisenä päivänä ennen vuotta, jona asia ratkaistaan;
jakso, jonka yksikkö on ollut olemassa.
Varojen pitämisestä ja siihen liittyvistä finanssipalveluista johtuva yksikön bruttotulo tarkoittaa käytännössä:
säilytystilien tilinhoitoon ja varojen siirtoihin liittyen saatavia tuloja;
säilytettyjä finanssivaroja koskevien arvopaperikauppojen toteuttamisesta ja hinnoittelusta ansaittuja provisioita ja maksuja;
säilytettyihin finanssivaroihin liittyvien luottojen myöntämisestä ansaittuja tuloja tai tällaisen luoton myöntämisen kautta ansaittuja tuloja;
tuloja, jotka on ansaittu säilytettyjen finanssivarojen osto- ja myyntihinnan eron perusteella;
yksikön säilyttämiin tai mahdollisesti jatkossa säilyttämiin varoihin liittyvästä rahoitusneuvonnan antamisesta saatuja maksuja ja selvitys- ja toimituspalvelumaksuja; ja
provisioita ja maksuja, jotka saadaan säilytettävien raportoitavien kryptovarojen pitämiseen, siirtämiseen ja vaihtamiseen liittyvistä finanssipalveluista.
Bruttotulotestiä sovellettaessa on otettava huomioon kaikki edellä tarkoitetuista toiminnoista maksettavat korvaukset, riippumatta siitä, maksetaanko ne suoraan määriteltävänä olevalle yksikölle vai jollekin toiselle yksikölle.
Yksiköitä, jotka pitävät finanssivaroja toisten lukuun, kuten säilyttäjäpankkeja, meklareita ja arvopaperikeskuksia, pidetään yleensä säilytyslaitoksina. Yksiköt, jotka eivät pidä finanssivaroja toisten lukuun, kuten vakuutuksenvälittäjät, eivät ole säilytyslaitoksia.
Bruttotulotestiä sovellettaessa finanssivaran pitämisellä tarkoitetaan myös sellaisten välineiden säilyttämistä tai hallinnointia, jotka mahdollistavat raportoitavan kryptovaran muodossa liikkeelle laskettuihin finanssivaroihin liittyvän hallinnan (esimerkiksi yksityiset avaimet), siltä osin kuin yksiköllä on mahdollisuus hallita, käydä kauppaa tai siirtää kolmansille osapuolille kyseisiä finanssivaroja käyttäjän puolesta. Yksikön, joka tarjoaa ainoastaan yksityisten avainten säilytys- tai turvapalveluja tällaisiin finanssivaroihin liittyen, ei katsota olevan säilytyslaitos.
2.3 Talletuslaitos
Finanssilaitosten tiedonantovelvollisuudesta annetun lain 3 §:n mukaan talletuslaitoksella tarkoitetaan:
yksikköä, joka ottaa vastaan talletuksia säännönmukaisen pankkitoiminnan tai samanlaisen liiketoiminnan puitteissa; ja
yksikköä, joka pitää asiakkaiden puolesta hallussaan sähköistä rahaa tai digitaalista keskuspankkirahaa.
Käytännössä talletusten vastaanottaminen ei ole rajattu vain muun lainsäädännön tarkoittamaan toimiluvan mukaiseen talletusten vastaanottamiseen. Edellytyksenä siten ei ole, että yksiköllä on pankkitoimilupa, vaan talletuslaitoksen määritelmän voi täyttää muukin toimija, joka saa vastaanottaa asiakasvaroja liiketoimintansa puitteissa.
Yksikön katsotaan aina harjoittavan pankki- tai samanlaista liiketoimintaa, jos yksikkö tässä liiketoiminnassaan vastaanottaa talletuksia tai muita samanlaisia varojen sijoituksia ja harjoittaa säännönmukaisesti tai sillä on lupa tarjota yhtä tai useampaa seuraavista toiminnoista ja palveluista:
myöntää henkilökohtaisia lainoja, kiinne- ja yrityslainoja tai muita lainoja, tai myöntää muita luottoja;
ostaa, myy tai diskonttaa saatavia, osamaksuvelvollisuuksia, velkakirjoja, asetteita, sekkejä, vekseleitä, tunnusteita tai muista velka-asiakirjoja, taikka neuvottelee niistä;
avaa rembursseja ja neuvottelee asetteista;
tarjoaa trusti- tai varainhoitopalveluja;
rahoittaa valuutanvaihtoa;
on osallisena rahoitusliisauksissa tai liisattujen varojen käsittelyssä tai ostaa tai myy niitä.
Talletuslaitoksella tarkoitetaan myös yksikköä, joka pitää asiakkaiden puolesta hallussaan sähköistä rahaa tai digitaalista keskuspankkirahaa. Yleensä tällainen yksikkö on sähköisen rahan tai digitaalisen keskuspankkirahan liikkeeseenlaskija. Tyypillisiä kryptovaran muodossa liikkeeseen laskettua sähköistä rahaa hallussa pitäviä talletuslaitoksia ovat asiakkaidensa puolesta näitä varoja säilyttävät vaihto- ja lompakkopalvelut.
Perinteisempiä talletuslaitoksina pidettäviä toimijoita ovat esimerkiksi suomalaiset säästöpankit, osuuspankit, liikepankit, ulkomaisten pankkien Suomessa olevat tytäryhtiöt ja sivuliikkeet ja luotto-osuuskunnat. Se, harjoittaako yksikkö pankki- tai samanlaista liiketoimintaa, määritetään sen harjoittamien todellisten toimintojen luonteen perusteella. Pankkien lisäksi siis mikä tahansa yksikkö, joka liike- tai ammattitoimintana vastaanottaa Suomessa talletuksia kuvatulla tavalla, on talletuslaitos riippumatta siitä, onko se luottolaitostoiminnasta annetun laissa (610/2014) tarkoitettu luottolaitos. Esimerkiksi ennalta ladattavia maksukortteja tai sähköistä rahaa liikkeelle laskeva yksikkö voi olla talletuslaitos.
Yksikön ei katsota harjoittavan pankki- tai samanlaista liiketoimintaa, mikäli yksikkö yksinomaan hyväksyy talletuksia henkilöiltä vakuudeksi tai takuuksi kiinteistön myynnin tai vuokraamisen yhteydessä tai yksikön ja yksikölle vakuuden luovuttaneen henkilön välisen vastaavanlaisen rahoitusjärjestelyn yhteydessä.
2.4 Sijoitusyksikkö
Finanssilaitosten tiedonantovelvollisuudesta annetun lain 4 §:n mukaan sijoitusyksiköllä tarkoitetaan:
yksikköä, joka pääasiallisesti harjoittaa liiketoimintana yhtä tai useampaa seuraavista toiminnoista tai toimenpiteistä asiakasta varten tai asiakkaan puolesta:
kaupankäynti rahamarkkinainstrumenteilla, ulkomaanvaluutalla, valuutta-, korko- ja indeksi-instrumenteilla, siirrettävillä arvopapereilla tai hyödykefutuureilla;
yksilöllinen ja kollektiivinen salkunhoito;
muu finanssivarojen, rahan tai raportoitavien kryptovarojen sijoittaminen, hoito tai hallinnointi muiden henkilöiden puolesta; ja
yksikköä, jonka bruttotulo johtuu pääasiallisesti finanssivarojen tai raportoitavien kryptovarojen sijoittamisesta, uudelleensijoittamisesta tai niillä käytävästä kaupasta, ja yksikköä hallinnoi toinen yksikkö, joka on säilytyslaitos, talletuslaitos, määritelty vakuutusyhtiö tai 1 kohdassa tarkoitettu sijoitusyksikkö.
Yksikön katsotaan harjoittavan pääasiallisesti liiketoimintana yhtä tai useampaa 4 §:n 1 momentin 1 kohdassa tarkoitettua toimintaa tai yksikön bruttotulon katsotaan johtuvan pääasiallisesti 1 momentin 2 kohdassa tarkoitetusta finanssivarojen tai raportoitavien kryptovarojen sijoittamisesta, uudelleensijoittamisesta tai niillä käytävästä kaupasta, jos yksikön bruttotulosta vähintään 50 prosenttia on saatu 1 momentin 1 tai 2 kohdassa tarkoitetusta toiminnasta seuraavista lyhempänä aikana:
kolmevuotisjakso, joka päättyy sitä vuotta edeltävän vuoden 31 päivänä joulukuuta, jona määritys tehdään;
jakso, jonka yksikkö on ollut olemassa.
Sovellettaessa 4 §:n 1 momentin 1 kohtaa asiakkaaksi katsotaan myös yhteissijoitusvälineen omapääomaosuuden omistaja.
Ilmaisulla muu finanssivarojen, rahan tai raportoitavien kryptovarojen sijoittaminen, hoito tai hallinnointi muiden henkilöiden puolesta ei tarkoiteta sellaisten palvelujen tarjoamista, joilla suoritetaan vaihtotapahtumia asiakkaita varten tai niiden puolesta.
Sijoitusyksiköllä ei tarkoiteta sellaista aktiivista ei-finanssiyksikköä, joka täyttää jonkin niistä edellytyksistä, jotka kuvataan lain 61 §:n 1 momentin 4–7 kohdissa (katso luku 2.61).
Lain 4 §:ää on tulkittava tavalla, joka vastaa rahanpesun ja terrorismin rahoittamisen estämisestä annetussa laissa (444/2017) rahoituslaitoksen määritelmässä käytettyjä samanlaisia ilmaisuja.
Käytännössä sijoitusyksiköllä tarkoitetaan siis kahdenlaisia yksiköitä: toimintoperusteisia ja hallinnoituja sijoitusyksiköitä.
Pykälän 1 momentin 1 kohdassa määritelty toimintoperusteinen sijoitusyksikkö harjoittaa pääasiallisesti liiketoimintana sijoitustoimintaa tai -toimenpiteitä muita henkilöitä varten tai muiden henkilöiden puolesta. Pykälän 1 momentin 2 kohdassa määritelty hallinnoitu sijoitusyksikkö tarkoittaa yksikköä, jota toimintoperusteinen sijoitusyksikkö tai muu finanssilaitos hallinnoi.
Ei-sitovien sijoitusneuvojen antaminen asiakkaalle ei ole toimintoperusteisen sijoitusyksikön määritelmässä tarkoitettua toimintaa.
Määritettäessä, onko yksikkö hallinnoitu sijoitusyksikkö, on määritettävä, hallinnoiko sitä toinen yksikkö. Yksikköä katsotaan hallinnoivan toinen yksikkö, jos hallinnoiva yksikkö suorittaa joko suoraan tai toisen palveluntarjoajan kautta pykälän 1 momentin 1 kohdan mukaisia toimintoja ja toimenpiteitä hallinnoidun yksikön puolesta. Yksikön ei kuitenkaan katsota hallinnoivan toista yksikköä, jollei sillä ole mahdollisuutta tehdä harkinnanvaraisia päätöksiä yksikön varojen hallinnoimiseksi. Mikäli hallinnoivalla yksiköllä on mahdollisuus tehdä harkinnanvaraisia sijoituspäätöksiä yksikön varojen käytöstä (kokonaan tai osittain), katsotaan sen hallinnoivan toista yksikköä, vaikka se ei muutoin hallinnoisi yksikköä. Toisin sanoen pelkkä varojen tai osan varoista itsenäinen hallinnointioikeus katsotaan toisen yksikön hallinnoinniksi. OECD on ohjeissaan (OECD:n julkaisemat usein kysytyt kysymykset, Section VIII FAQ 6) antanut tulkintaohjeen koskien sitä, milloin valtakirjalla tapahtuva varojen hoito täyttää hallinnointivaatimuksen. OECD:n ohjeistuksen mukaisesti tilanteessa, jossa finanssilaitoksella on “discretionary authority” eli harkinnanvarainen valtuus hallinnoida varoja (kokonaan tai osittain), kyse on määritelmän mukaisesta toisen yksikön hallinnoimisesta, ja tämä toinen yksikkö täyttäisi tällöin hallinnoidun sijoitusyksikön määritelmän, mikäli myös bruttotuloehto täyttyy. Jos finanssilaitoksella on valtuutus tehdä päätöksiä omalla harkinnallaan ilman, että yksiköltä, jonka varoja hallinnoidaan, tarvitsee pyytää erillistä hyväksyntää jokaiseen yksittäiseen toimenpiteeseen, kyse on sijoitusyksikön määritelmässä tarkoitetusta hallinnoinnista.
Jos yksikköä hallinnoi yhdistelmä finanssilaitoksia, ei-finanssiyksiköitä tai luonnollisia henkilöitä, katsotaan, että yksikköä hallinnoi toinen yksikkö, joka on talletuslaitos, säilytyslaitos, määritelty vakuutusyhtiö tai sijoitusyksikkö, jos yksikin hallinnoivista yksiköistä on tällainen toinen yksikkö. Yksikkö ei muutu sijoitusyksiköksi siitä syystä, että se välillisesti sijoittaa varoja esimerkiksi sellaisen sijoitusrahaston kautta, jota hallinnoi toinen finanssilaitos.
Lain 4 §:n 2 momentissa säädetään siitä, milloin yksikön katsotaan harjoittavan pääasiallisesti liiketoimintana yhtä tai useampaa 1 momentin 1 kohdassa tarkoitettua toimintaa tai milloin yksikön bruttotulon katsotaan johtuvan pääasiallisesti 1 momentin 2 kohdassa tarkoitetusta finanssivaroihin tai raportoitaviin kryptovaroihin sijoittamisesta, uudelleensijoittamisesta tai niillä käytävästä kaupasta. Pääasiallisuuden edellytys täyttyy, jos yksikön bruttotuloista vähintään 50 prosenttia on saatu joko 1 momentin 1 tai 2 kohdassa tarkoitetusta toiminnasta joko kolmevuotisjakson aikana, joka päättyy sitä vuotta edeltävän vuoden lopussa, jona määritys tehdään, tai jakson aikana, jonka yksikkö on ollut olemassa. Määritys tehdään näistä lyhemmän ajanjakson mukaan. Määritettäessä 50 prosentin rajan täyttymistä on otettava huomioon kaikki suoritukset riippumatta siitä, onko ne tehty suoraan kyseiselle yksikölle tai jollekin toiselle yksikölle.
Yksikköä pidetään yleensä sijoitusyksikkönä, jos se toimii tai esiintyy yhteissijoitusvälineenä, sijoitusrahastona, pörssilistattuna rahastona, yksityisenä pääomarahastona, hedgerahastona, riskipääomarahastona, lainapääomaa käyttävänä yritysostorahastona tai minä tahansa samankaltaisena sijoitusvälineenä, jonka sijoitusstrategiana on sijoittaa, uudelleen sijoittaa ja käydä kauppaa finanssivaroilla.
Yksikkö, joka pääasiallisesti harjoittaa liiketoimintana suorien, ei-velkaosuuksien kiinteään omaisuuteen sijoittamista, hoitamista tai hallinnointia muiden henkilöiden puolesta, ei ole sijoitusyksikkö. Esimerkiksi suomalaiset asunto-osakeyhtiöt ja keskinäiset kiinteistöosakeyhtiöt eivät tyypillisesti ole sijoitusyksiköitä. Sen sijaan sijoitus niin sanotun ei-keskinäisen kiinteistöosakeyhtiön osakkeisiin tai esimerkiksi sijoitus rahastoon, joka sijoittaa kiinteistöosakeyhtiöön, ei ole suora sijoitus kiinteään omaisuuteen. Yksikön oikeudellisella muodolla ei ole merkitystä, vaan esimerkiksi yksinomaan kiinteään omaisuuteen sijoittava rahasto ei ole sijoitusyksikkö, vaikka sitä hallinnoisi toinen finanssilaitos. Luonnollinen henkilö ei voi olla sijoitusyksikkö, vaikka sillä olisi edellä kuvattua sijoitustoimintaa.
Pykälän 3 momentissa täsmennetään, että 1 momentin 1 kohtaa sovellettaessa asiakkaaksi katsotaan myös yhteissijoitusvälineen omapääomaosuuden omistaja. Omapääomaosuuden omistajuudella tarkoitetaan tässä yhteydessä esimerkiksi yhteissijoitusvälineen osakeomistusta, rahasto-osuuden omistusta, yhtiöosuuden omistusta ja omistuksen tuovia jäsenyyksiä. Käytännössä esimerkiksi sellaisten rahastojen, joissa hallinnointi tapahtuu rahaston oman henkilökunnan toimesta, katsotaan täyttävän sijoitusyksikön määritelmän ja ne ovat raportoivia finanssilaitoksia.
Pykälän 5 momentin mukaan sijoitusyksiköllä ei tarkoiteta sellaista lain 61 §:ssä määriteltävää aktiivista ei-finanssiyksikköä, joka täyttää jonkin kyseisen pykälän 1 momentin 4–7 kohdan edellytyksistä. Kyse on käytännössä muuhun kuin finanssiryhmään kuuluvista ei-finanssiyksiköistä ja rahoituskeskuksista, jotka ovat holdingyhtiöitä, ei-finanssiyksiköistä, jotka ovat startup-yrityksiä sekä ei-finanssiyksiköistä, jotka ovat realisoimassa varansa tai selviämässä konkurssista.
Sijoitusyksikköjä koskevat esimerkit:
Esimerkki alkaa
Esimerkki 1 (omaisuudenhoitaja):
Rahastoyhtiö H on toimintoperusteinen sijoitusyksikkö. Muiden liiketoimintojen ohella H organisoi ja hoitaa erilaisia rahastoja, kuten rahasto A:ta, joka sijoittaa pääasiassa finanssivaroihin. H palkkaa omaisuudenhoitajan, joka on yksikkö, antamaan neuvoja ja hallinnoimaan harkinnanvaraisesti osaa rahasto A:n pitämistä finanssivaroista. Omaisuudenhoitaja ansaitsi enemmän kuin 50 prosenttia bruttotuloistaan edellisten kolmen vuoden aikana samankaltaisten palveluiden tarjoamisesta. Koska omaisuudenhoitaja pääasiassa harjoittaa liiketoimintana finanssivarojen hoitamista asiakkaiden puolesta, omaisuudenhoitaja on toimintoperusteinen sijoitusyksikkö.
Esimerkki 2 (finanssilaitoksen hallinnoima yksikkö):
Sama tilanne kuin esimerkissä 1. Lisäksi rahasto A on ansainnut organisoinnistaan lähtien joka vuosi yli 50 prosenttia bruttotuloistaan sijoittamalla finanssivaroihin. Rahasto A täyttää näin ollen hallinnoidun sijoitusyksikön määritelmän, koska sitä hallinnoivat rahastoyhtiö ja omaisuudenhoitaja, jotka ovat finanssilaitoksia, ja sen bruttotulo johtuu pääasiallisesti finanssivaroihin sijoittamisesta, uudelleensijoittamisesta tai niillä käytävästä kaupasta.
Esimerkki 3 (hallinnoitu sijoitusyksikkö):
Omaisuudenhoitaja, joka on valtion B yksikkö, on toimintoperusteinen sijoitusyksikkö. Omaisuudenhoitaja organisoi ja rekisteröi rahasto A:n valtiossa A. Omaisuudenhoitaja on valtuutettu edesauttamaan rahasto A:n pitämien finanssivarojen ostamista ja myyntiä rahasto A:n sijoitusstrategian mukaisesti. Rahasto A on ansainnut organisoinnistaan lähtien joka vuosi yli 50 prosenttia bruttotuloistaan sijoittamalla ja uudelleensijoittamalla finanssivaroihin tai käymällä niillä kauppaa. Näin ollen rahasto A on hallinnoitu sijoitusyksikkö.
Esimerkki 4 (finanssilaitoksen hallinnoima kiinteistörahasto):
Sama tilanne kuin esimerkissä 3, mutta rahasto A:n varat koostuvat yksinomaan velattomasta suorasta osuudesta kiinteään omaisuuteen, joka sijaitsee valtiossa B tai sen ulkopuolella. Velaton suora osuus kiinteästä omaisuudesta ei ole finanssivara. Rahasto A ei ole hallinnoitu sijoitusyksikkö, vaikka sitä hallinnoi toinen finanssilaitos, koska alle 50 prosenttia sen bruttotuloista johtuu finanssivaroihin sijoittamisesta, uudelleensijoittamisesta tai niillä käytävästä kaupasta.
Esimerkki 5 (hallinnoitu trusti):
Luonnollinen henkilö X perustaa lastensa Y:n ja Z:n eduksi trustin A. X nimeää trustin A trustinhoitajaksi B:n, joka on toimintoperusteinen sijoitusyksikkö. Trusti A:n varat koostuvat yksinomaan finanssivaroista ja sen tulot koostuvat yksinomaan kyseisistä finanssivaroista saaduista tuloista. Trustisopimuksen ehtojen mukaan trustinhoitaja B hoitaa ja hallinnoi trustin varoja. Trusti A on hallinnoitu sijoitusyksikkö, joka on Suomessa raportoiva finanssilaitos, jos sillä on kiinteä toimipaikka tai tosiasiallinen johtopaikka Suomessa.
Esimerkki 6 (luonnollisen henkilön hallinnoima osakeyhtiö:
Sijoitusneuvoja B, joka on luonnollinen henkilö, harjoittaa pääasiassa liiketoimintana neuvojen antamista asiakkaille, voi tehdä asiakkaiden varojen hallinnointiin liittyviä harkinnanvaraisia päätöksiä sekä käyttää kolmannen tahon palveluita kauppojen tekemiseen ja toteuttamiseen asiakkaiden puolesta. B tarjoaa sijoitusneuvojan ja omaisuudenhoitajan palveluita E Oy:lle. E Oy on ansainnut vähintään 50 prosenttia bruttotuloistaan edellisten kolmen vuoden aikana sijoittamalla ja uudelleensijoittamalla finanssivaroihin tai käymällä niillä kauppaa. B on luonnollinen henkilö, joten riippumatta siitä, että B harjoittaa pääasiassa sijoittamiseen liittyvää toimintaa, B ei ole toimintoperusteinen sijoitusyksikkö eikä muukaan finanssilaitos. Koska E Oy:tä ei hallinnoi finanssilaitos, E Oy ei ole myöskään hallinnoitu sijoitusyksikkö, vaan passiivinen ei-finanssiyksikkö.
Esimerkki 7 (pääomasijoitusrahasto):
Pääomasijoitusrahastoa P hallinnoi hallinnointiyhtiö R, joka myös tekee P:n varoja koskevat sijoituspäätökset. R:n bruttotuloista yli 50 prosenttia muodostuu P:n hallinnoinnista saaduista tuloista. R täyttää toimintoperusteisen sijoitusyksikön tunnusmerkit. P täyttää hallinnoidun sijoitusyksikön tunnusmerkit, koska sen tuloista yli 50 prosenttia saadaan tai on tarkoitus saada finanssivaroihin sijoittamisesta.
Esimerkki 8 (pääomasijoitusrahaston P omistama holding-yhtiö):
Esimerkissä 7 kuvattu pääomasijoitusrahasto P perustaa holding-yhtiön S, joka sijoittaa teollista toimintaa harjoittavaan yhtiöön T. S:n tulot muodostuvat pääasiallisesti sen sijoituksista T:hen. Hallinnointiyhtiö R hallinnoi holding-yhtiötä S ja tekee itsenäisesti sen varojen sijoittamiseen liittyvät päätökset. S on osa pääomasijoitusrahaston P holding-rakennetta, ja täyttää hallinnoidun sijoitusyksikön tunnusmerkit. T sen sijaan ei täytä hallinnoidun sijoitusyksikön tunnusmerkkejä, jos sen tulot muodostuvat pääasiallisesti teollisesta toiminnasta saaduista tuloista.
Esimerkki 9 (henkilöstörahasto):
Henkilöstörahasto C harjoittaa pääasiallisesti finanssivaroihin ja rahan sijoittamista, hoitoa ja hallinnointia. C:n hallinnointi ja varojen hoito tapahtuvat oman organisaation toimesta. Henkilöstörahaston omapääomaosuuden omistajat katsotaan lain 4 §:n 3 momentin mukaan asiakkaiksi, joten rahaston varoja hallinnoidaan ja sijoitetaan asiakkaan puolesta tai asiakasta varten. Näin ollen henkilöstörahasto C on toimintoperusteinen sijoitusyksikkö.
Esimerkki 10 (kiinteään omaisuuteen sijoittava sijoitusrahasto):
Hallinnointiyhtiö E perustaa sijoitusrahaston D, joka sijoittaa suoraan suomalaisten asunto-osakeyhtiöiden osakkeisiin. E myös hallinnoi rahastoa D. Hallinnointiyhtiö E:n bruttotulot johtuvat pääasiallisesti D:n hallinnoinnista, joten E täyttää toimintoperusteisen sijoitusyksikön määritelmän. Jos rahaston D bruttotuloista pääosa tulee suorista sijoituksista kiinteään omaisuuteen, se ei täytä hallinnoidun sijoitusyksikön määritelmää.
Esimerkki 11 (kiinteään omaisuuteen sijoittaviin sijoitusrahastoihin sijoittava rahasto):
Tilanne sama kuin esimerkissä 10, mutta E on perustanut rahastoihin sijoittavan rahaston F, joka omistaa rahaston D osuudet. Rahastoa F hallinnoi E. Rahasto F täyttää hallinnoidun sijoitusyksikön määritelmän ja on raportoiva finanssilaitos, koska se ei itse sijoita suoraan kiinteään omaisuuteen.
Esimerkki päättyy
2.5 Määritelty vakuutusyhtiö
Finanssilaitosten tiedonantovelvollisuudesta annetun lain 5 §:n mukaan määritellyllä vakuutusyhtiöllä tarkoitetaan yksikköä, joka on sellainen vakuutusyhtiö tai vakuutusyhtiön holdingyhtiö, joka antaa käteisarvovakuutussopimuksia tai elinkorkosopimuksia taikka on velvollinen suorittamaan maksuja niihin liittyen.
Käytännössä lain tarkoittama vakuutusyhtiö on yksikkö,
jota säännellään vakuutustoimintana lainsäädännön, säädösten tai käytäntöjen mukaisesti missä tahansa valtiossa, jossa yksikkö harjoittaa liiketoimintaa
jonka vakuutuksesta, jälleenvakuutuksesta ja elinkorkosopimuksista saatava bruttotulo (esimerkiksi bruttovakuutusmaksut ja bruttosijoitustulot) ylittää välittömästi edeltävänä kalenterivuonna 50 prosenttia kaikista kyseisen vuoden bruttotuloista tai
jonka vakuutukseen, jälleenvakuutukseen ja elinkorkosopimuksiin liittyvä varojen kokonaisarvo milloin tahansa välittömästi edeltävänä kalenterivuonna ylittää 50 prosenttia kaikista kyseisen vuoden kokonaisvaroista.
Suomessa määriteltyjä vakuutusyhtiöitä ovat lähtökohtaisesti esimerkiksi vakuutusyhtiölaissa (521/2008) tarkoitettu vakuutusyhtiö, työeläkevakuutusyhtiöistä annetussa laissa (354/1997) tarkoitettu työeläkevakuutusyhtiö, vakuutusyhdistyslaissa (1250/1987) tarkoitettu vakuutusyhdistys ja ulkomaisista vakuutusyhtiöistä annetussa laissa (398/1995) tarkoitettu ulkomaisen vakuutusyhtiön sivuliike, mikäli ne antavat laissa tarkoitettuja käteisarvovakuutussopimuksia tai elinkorkosopimuksia. Myös useimmat henkivakuutusyhtiöt täyttävät määritellyn vakuutusyhtiön määritelmän.
Yksiköt, jotka eivät myönnä käteisarvovakuutussopimuksia tai elinkorkosopimuksia eivätkä ole velvollisia maksamaan niihin liittyviä maksuja, kuten useimmat muut kuin henkivakuutusyhtiöt, useimmat vakuutusyhtiöiden holdingyhtiöt ja vakuutusmeklarit, eivät ole määriteltyjä vakuutusyhtiöitä. Vakuutusyhtiön varaustoiminnot eivät tee siitä säilytyslaitosta, talletuslaitosta tai sijoitusyksikköä.
2.6 Finanssilaitos
Finanssilaitosten tiedonantovelvollisuudesta annetun lain 6 §:n mukaan finanssilaitoksella tarkoitetaan säilytyslaitosta, talletuslaitosta, sijoitusyksikköä tai määriteltyä vakuutusyhtiötä.
Finanssilaitoksen käsitettä käytettäessä tässä ohjeessa tarkoitetaan ilman eri mainintaa kaikkia neljää finanssilaitostyyppiä. Finanssilaitos on yksittäinen yksikkö eli oikeushenkilö tai oikeudellinen järjestely eikä se koostu useammasta yksiköstä. Näin ollen esimerkiksi sijoitusrahasto, jota pidetään sijoitusyksikkönä, on finanssilaitos ja edellytykset täyttäessään itsenäinen raportoiva finanssilaitos.
2.7 Raportoiva finanssilaitos
Finanssilaitosten tiedonantovelvollisuudesta annetun lain 7 §:n mukaan raportoivalla finanssilaitoksella tarkoitetaan:
sellaista muuta finanssilaitosta kuin ei-raportoivaa finanssilaitosta, jonka kotipaikka on Suomessa, lukuun ottamatta sen muualla kuin Suomessa sijaitsevaa sivuliikettä; ja
muualla kuin Suomessa kotipaikkaa pitävän muun finanssilaitoksen kuin ei-raportoivan finanssilaitoksen Suomessa sijaitsevaa sivuliikettä.
Raportoiva finanssilaitos on siis lainsäädännön mukaisten velvoitteiden piirissä Suomessa. Ei-raportoiva finanssilaitos ei voi olla raportoiva finanssilaitos.
Jäljempänä tässä ohjeessa käytetään raportoivan finanssilaitoksen ohella myös termiä finanssilaitos samassa tarkoituksessa.
Finanssilaitosten tiedonantovelvollisuudesta annetun lain velvoitteet koskevat niitä yksikköjä, jotka ovat laissa tarkoitettuja suomalaisia finanssilaitoksia. Toisin sanoen velvoitteiden edellytyksenä on se, että kyse on yksiköstä, joka on suomalainen yksikkö ja jonka toiminta täyttää finanssilaitoksen tunnusmerkit.
Yksikkö voi esimerkiksi seuraavien kysymysten avulla määritellä, onko se laissa tarkoitettu suomalainen raportoiva finanssilaitos:
Onko kyseessä yksikkö?
Sijaitseeko yksikkö Suomessa?
Onko yksikkö finanssilaitos?
Onko kyse ei-raportoivasta finanssilaitoksesta?
Yksikkö tarkoittaa oikeushenkilöä tai oikeudellista järjestelyä. Määritelmä on laaja. Käytännössä sen ulkopuolelle rajautuvat ainoastaan luonnolliset henkilöt. Suomalaisena pidetään suomalaista finanssilaitosta tai muuta Suomessa asuvaa yksikköä.
Suomalaisia yksiköitä pidetään finanssilaitoksina, jos ne kuuluvat yhteen tai useampaan seuraavista ohjeen luvuissa 2.2–2.5 määritellyistä luokista:
Säilytyslaitos
Talletuslaitos
Sijoitusyksikkö
Määritelty vakuutusyhtiö
Suomalaiset finanssilaitokset
Yleensä finanssilaitos sijaitsee siinä valtiossa, jonka finanssilakeja ja säännöksiä sen on noudatettava ja jonka valvova viranomainen valvoo sitä. Tämä ei kuitenkaan yksinomaan ratkaise finanssilaitoksen sijaintivaltiota.
Finanssilaitoksen asuin- ja sijaintivaltion määrittäminen ja finanssilaitoksen toteaminen suomalaiseksi on pääsääntöisesti ongelmatonta. Joissakin tapauksissa se ei ole kuitenkaan itsestään selvää. Tällöin Verohallinto määrittää finanssilaitoksen aseman sen valtion sopimuksen mukaan, missä valtiossa finanssilaitoksen verotuksellinen kotipaikka on. Jos finanssilaitoksen verotuksellinen kotipaikka on Suomessa, on se suomalainen finanssilaitos.
Tässä yhteydessä yksikön kotipaikan katsotaan olevan Suomessa seuraavissa tilanteissa:
Yksikkö on perustettu Suomessa
Ulkomainen yksikkö, jonka tosiasiallinen johtopaikka on Suomessa, esimerkiksi:
Ulkomaisten trustien ja muiden vastaavien järjestelyjen kotipaikan katsotaan tässä yhteydessä olevan Suomessa, jos trustinhoitaja, asettaja tai muu vastaavassa asemassa oleva on Suomessa asuva henkilö, tai tosiasiallinen johtopaikka on muutoin Suomessa
Ulkomaisen yhtymän kotipaikan katsotaan olevan Suomessa, jos sitä johtaa tai valvoo Suomessa asuva henkilö, tai tosiasiallinen johtopaikka on muutoin Suomessa
Jos yksiköllä on kotipaikka Suomen lisäksi toisessa valtiossa, yksikön on sovellettava Suomen lainsäädäntöä Suomessa pidettyjen raportoitavien tilien osalta.
Tytäryhtiöt ja sivuliikkeet
Raportoivana suomalaisena finanssilaitoksena pidetään ulkomaisen yksikön tytäryhtiötä tai sivuliikettä, joka harjoittaa liiketoimintaa Suomessa säilytyslaitoksena, talletuslaitoksena, sijoitusyksikkönä tai määriteltynä vakuutusyhtiönä.
Suomessa asuvien finanssilaitosten muualla kuin Suomessa sijaitsevat tytäryhtiöt ja sivuliikkeet eivät ole laissa tarkoitettuja suomalaisia finanssilaitoksia. Näitä yksiköitä koskevat sen valtion säännöt, jossa yksiköt sijaitsevat. Jos tytäryhtiön tai sivuliikkeen asiakkaan tiliä pitää ja ylläpitää suomalainen finanssilaitos, tiliä pidetään suomalaisen finanssilaitoksen tilinä.
Sivuliikkeellä tarkoitetaan finanssilaitoksen yksikköä, yritystä tai toimipaikkaa, jota pidetään valtion sääntelyjärjestelmän mukaan sivuliikkeenä tai jota säännellään muuten valtion lakien mukaan erillisenä muista finanssilaitoksen toimipaikoista, yksiköistä ja sivuliikkeistä. Sivuliikkeeseen kuuluu finanssilaitoksen yksikkö, yritys tai toimipaikka, joka sijaitsee finanssilaitoksen asuinvaltioksi katsotussa valtiossa, ja finanssilaitoksen yksikkö, yritys tai toimipaikka, joka sijaitsee valtiossa, jossa finanssilaitos on perustettu tai organisoitu. Kaikkia samassa valtiossa sijaitsevia raportoivien finanssilaitoksen yksiköitä, yrityksiä ja toimipaikkoja pidetään yhtenä sivuliikkeenä.
Esimerkki alkaa
Esimerkki 12 (suomalaisen pankin tytäryhtiöt ja ulkomaiset sivuliikkeet):
Helsingissä sijaitsevalla pankilla A on ryhmässään seuraavat finanssilaitokset:
Oulussa sijaitseva tytäryhtiö B,
Ruotsissa sijaitseva ulkomainen tytäryhtiö C
Saksassa sijaitseva ulkomainen sivuliike D
Raportointi tapahtuu seuraavasti:
A ja sen tytäryhtiö B ovat suomalaisia finanssilaitoksia ja raportoivat Verohallinnolle
C ja D ovat ulkomaisia finanssilaitoksia ja ne raportoivat sijaintivaltioidensa verohallinnoille.
Esimerkki 13 (ulkomaisella pankilla on Suomessa sijaitseva sivuliike):
Saksalaisella pankilla G on Suomessa sijaitseva sivuliike H, joka katsotaan verotuksessa kiinteäksi toimipaikaksi.
Sivuliike H on suomalainen finanssilaitos ja sen on noudatettava Suomen lainsäädäntöä ja ilmoitettava tiedot raportoitavista tileistä Verohallinnolle.
Esimerkki päättyy
2.8 Osallistuva lainkäyttöalue
Finanssilaitosten tiedonantovelvollisuudesta annetun lain 8 §:n mukaan osallistuvalla lainkäyttöalueella tarkoitetaan:
mitä tahansa muuta Euroopan unionin jäsenvaltiota kuin Suomea;
mitä tahansa muuta lainkäyttöaluetta:
jonka kanssa Suomella on sopimus, jonka mukaan kyseinen lainkäyttöalue antaa Suomelle lain 3. luvussa tarkoitettuja tietoja; ja
joka on tunnistettu Verohallinnon julkaisemassa ja Euroopan komissiolle ilmoitetussa luettelossa; ja
mitä tahansa muuta lainkäyttöaluetta:
jonka kanssa Euroopan unionilla on sopimus, jonka mukaan kyseinen lainkäyttöalue antaa Suomelle lain 3. luvussa tarkoitettuja tietoja; ja
joka on tunnistettu Verohallinnon ja Euroopan komission julkaisemassa luettelossa.
Tässä ohjeessa käytetään osallistuvan lainkäyttöalueen ohella samassa tarkoituksessa myös termiä osallistuva valtio.
Verohallinto antaa luettelon osallistuvista lainkäyttöalueista ja päivittää luetteloa vuosittain. DAC2:n perusteella luettelossa ovat kaikki EU-valtiot sekä valtiot, jotka ovat tehneet EU:n kanssa asiaan liittyvän sopimuksen. Luettelossa ovat lisäksi ne valtiot, jotka ovat julkisesti ja hallitustasolla sitoutuneet ottamaan CRS:n käyttöön ja ovat allekirjoittaneet tietojenvaihtoa koskevan sopimuksen, jonka mukaan kyseinen lainkäyttöalue antaa Suomelle finanssilaitosten tiedonantovelvollisuudesta annetun lain 3. luvussa tarkoitettuja tietoja. Luettelolla osallistuvista lainkäyttöalueista on merkitystä sen määrittämiseksi, onko finanssilaitoksen tilinhaltija sellainen ei-osallistuvan lainkäyttöalueen sijoitusyksikkö, joka finanssilaitoksen on tutkittava, tunnistettava ja raportoitava (katso myös ohjeen kohta 2.9).
2.9 Osallistuvan lainkäyttöalueen finanssilaitos
Finanssilaitosten tiedonantovelvollisuudesta annetun lain 9 §:n mukaan osallistuvan lainkäyttöalueen finanssilaitoksella tarkoitetaan:
finanssilaitosta, jonka kotipaikka on osallistuvalla lainkäyttöalueella, lukuun ottamatta sen muualla kuin osallistuvalla lainkäyttöalueella sijaitsevaa sivuliikettä; ja
finanssilaitoksen, jonka kotipaikka ei ole osallistuvalla lainkäyttöalueella, osallistuvalla lainkäyttöalueella sijaitsevaa sivuliikettä.
Finanssilaitoksella katsotaan olevan kotipaikka sillä osallistuvalla lainkäyttöalueella, jonka lainkäyttövaltaan se kuuluu, eli lainkäyttöalue voi valvoa finanssilaitoksen raportointia.
Osallistuvan lainkäyttöalueen finanssilaitoksen määritelmällä on merkitystä tilanteessa, jossa tilinhaltija on sijoitusyksikkö. Jos finanssilaitoksen tilinhaltijana oleva sijoitusyksikkö on osallistuvalla lainkäyttöalueella, finanssilaitoksen ei tarvitse tutkia eikä tunnistaa sijoitusyksikön kontrolloivia henkilöitä. Jos taas kyseisenlainen tilinhaltija sijaitsee muualla kuin osallistuvalla lainkäyttöalueella, finanssilaitoksen tulee kohdella sitä passiivisena ei-finanssiyksikkönä ja tutkia, tunnistaa ja raportoida myös sijoitusyksikön kontrolloivat henkilöt.
Esimerkki alkaa
Esimerkki 14:
Rahasto, jonka kotipaikka on valtiossa A, avaa suomalaisessa pankissa pankkitilin ja antaa tilin avaamisen yhteydessä itse annetun todistuksen. Itse annetussa todistuksessa rahasto ilmoittaa verotukselliseksi asuinvaltiokseen valtion A sekä toimialakseen sijoitusrahastotoiminnan. Pankki toteaa rahaston täyttävän sijoitusyksikön määritelmän ja havaitsee, että valtio A ei ole Verohallinnon julkaisemalla osallistuvien lainkäyttöalueiden listalla. Koska asiakas on sijoitusyksikkö ja sen kotipaikka sijaitsee ei-osallistuvassa valtiossa, pankin on käsiteltävä asiakkaana olevaa sijoitusyksikköä passiivisena ei-finanssiyksikkönä. Näin ollen pankin on raportoitava asiakkaan tilit sekä vaadittava myös rahaston kontrolloivilta henkilöiltä itse annetut todistukset, ja raportoitava sellaiset kontrolloivat henkilöt, jotka ovat raportoitavia henkilöitä.
Esimerkki päättyy
2.10 Finanssivarat
Finanssivaroilla tarkoitetaan lähtökohtaisesti kaikkia varoja, joita voidaan pitää finanssilaitoksen ylläpitämällä tilillä. Finanssivarojen käsite on olennainen muun muassa määriteltäessä, pidetäänkö tiliä finanssitilinä tai täyttyvätkö toimijan liiketoiminnassa jonkin finanssilaitoskategorian edellytykset.
Finanssilaitosten tiedonantovelvollisuudesta annetun lain 10 §:n mukaan finanssivaroilla tarkoitetaan arvopaperia, yhtymäosuutta, hyödykettä, swap-sopimusta, vakuutussopimusta tai elinkorkosopimusta tai osuutta arvopaperista, raportoitavasta kryptovarasta, yhtymäosuudesta, hyödykkeestä, swap-sopimuksesta, vakuutussopimuksesta tai elinkorkosopimuksesta. Finanssivaroilla ei tarkoiteta velatonta suoraa osuutta kiinteästä omaisuudesta eikä hyödykettä, joka on aineellinen tuote.
Käytännössä finanssivaroihin sisältyvät:
arvopaperi (esimerkiksi yhtiön osake, yhtymäosuus tai todellinen etuuden omistajuus laajalti omistetussa tai julkisen kaupankäynnin kohteena olevassa yhtymässä tai trustissa; velkakirja, joukkovelkakirja, debentuuri tai muu velka-asiakirja)
muu yhtymäosuus
hyödyke
swap-sopimus (esimerkiksi koronvaihtosopimukset, valuutanvaihtosopimukset, viitekoronvaihtosopimukset, enimmäis- ja vähimmäiskorkojen vaihtosopimukset, hyödykkeisiin perustuvat vaihtosopimukset, osakkeenvaihtosopimukset, osakeindeksien vaihtosopimukset ja samankaltaiset sopimukset)
vakuutussopimus
elinkorkosopimus tai
muu osuus (kuten futuuri- tai termiinisopimus tai optio)
arvopaperista
raportoitavasta kryptovarasta
yhtymäosuudesta
hyödykkeestä
vaihtosopimuksesta
vakuutussopimuksesta tai
elinkorkosopimuksesta.
Finanssivaroihin kuulumattomilla hyödykkeillä tarkoitetaan esimerkiksi raaka-aineita ja tavaroita.
Finanssivaroina pidetään yleensä myös siirtokelpoisia velkakirjalainoja, joilla käydään kauppaa säännellyillä markkinoilla tai OTC-markkinoilla ja joita jaetaan finanssilaitosten kautta ja pidetään niissä, sekä kiinteistörahaston osuuksia tai osakkeita. Finanssivaroina ei sen sijaan yleensä pidetä suomalaisen asunto-osakeyhtiön tai keskinäisen kiinteistöosakeyhtiön osakkeita, vaan ne rinnastetaan tässä yhteydessä suoraan osuuteen kiinteästä omaisuudesta.
Muulla osuudella raportoitavasta kryptovarasta tarkoitetaan sellaista tuotetta, kuten rahastoa tai johdannaissopimusta, jonka kohde-etuutena on kryptovara tai -varoja. Kyseessä on siis tuote, joka ei itsessään ole kryptovara. Raportoitavat kryptovarat (katso luku 2.15), jotka on raportoitava raportoivien kryptovarapalvelun tarjoajien tiedonantovelvollisuudesta verotuksen alalla annetun lain nojalla, eivät lähtökohtaisesti täytä finanssivaran määritelmää. Sellaiset kryptovarat, joita ei raportoida edellä mainitun lain nojalla, ovat lähtökohtaisesti finanssivaroja tai sähköistä rahaa.
2.11 Sähköinen raha
Finanssilaitosten tiedonantovelvollisuudesta annetun lain 11 §:n 1 momentin mukaan sähköisellä rahalla tarkoitetaan:
fiat-valuutan digitaalista kirjausta;
digitaalista tuotetta, joka on laskettu liikkeeseen vastaanotettaessa maksutapahtumien suorittamiseen tarkoitettuja varoja;
digitaalista tuotetta, jota edustaa liikkeeseenlaskijaan kohdistuva sama fiat-valuutan määräinen saatava;
digitaalista tuotetta, jonka luonnollinen henkilö tai oikeushenkilö, joka ei ole liikkeeseenlaskija, hyväksyy maksuna; ja
digitaalista tuotetta, joka on liikkeeseenlaskijaan sovellettavien sääntelyvaatimusten nojalla milloin tahansa tuotteen haltijan pyynnöstä lunastettavissa saman fiat-valuutan nimellisarvoon.
Käytännössä lain 11 §:n 1 momentin 1 kohdan mukaan sähköisellä rahalla tarkoitetaan tuotetta, joka on fiat-valuutan digitaalinen kirjaus. Tuotteen katsotaan digitaalisesti edustavan ja heijastavan sen fiat-valuutan arvoa, jossa se on denominoitu. Näin ollen tuote, joka heijastaa useiden valuuttojen tai omaisuuserien arvoa, ei ole sähköistä rahaa.
Pykälän 1 momentin 2 kohdassa käytetyllä ilmaisulla ”laskettu liikkeeseen” tarkoitetaan laajasti myös ennalta maksetun tallennetun arvon ja maksuvälineiden saataville asettamista varoja vastaan. Tässä suhteessa voidaan liikkeeseen laskea sekä sähköisesti että magneettisesti tallennettuja tuotteita, mukaan lukien verkkomaksutilit ja magneettiraitateknologiaa käyttävät fyysiset kortit. Lisäksi tässä alakohdassa määrätään, että tuote on liikkeeseen laskettava maksutapahtumien suorittamista varten.
Pykälän 1 momentin 3 kohdan mukaan sähköisenä rahana pidetään digitaalista tuotetta, jota edustaa liikkeeseenlaskijaan kohdistuva samassa fiat-valuutassa oleva saatava. Tässä yhteydessä saatavalla tarkoitetaan mitä tahansa liikkeeseenlaskijaan kohdistuvaa rahasaamista, joka heijastaa asiakkaalle myönnetyn sähköisen rahan tuotteen edustaman fiat-valuutan arvoa.
Pykälän 1 momentin 4 kohdan mukaan sähköisellä rahalla tarkoitetaan myös digitaalista tuotetta, jonka luonnollinen henkilö tai oikeushenkilö, joka ei ole liikkeeseenlaskija, hyväksyy maksuna. Näin ollen sähköisenä rahana ei käytännössä pidetä rahallista arvoa, joka on tallennettu tiettyihin ennalta maksettuihin välineisiin, joita voidaan käyttää vain rajoitetusti. Sähköisenä rahana ei siis pidetä välineitä, jotka mahdollistavat sähköisen rahan haltijalle tavaroiden tai palveluiden ostamisen vain sähköisen rahan liikkeeseenlaskijan tiloissa tai rajoitetun palveluntarjoajien verkoston sisällä suoran kaupallisen sopimuksen nojalla ammattimaisen liikkeeseenlaskijan kanssa, tai joita voidaan käyttää vain rajoitetun valikoiman tavaroiden tai palveluiden hankkimiseen.
Pykälän 1 momentin 5 kohdassa esitetyssä tilanteessa ”samalla fiat-valuutalla” tarkoitetaan fiat-valuuttaa, jonka digitaalinen edustaja kyseinen sähköinen raha on. Lunastusta suoritettaessa liikkeeseenlaskija voi vähentää lunastussummasta mahdolliset maksut tai transaktiokulut.
Lain 11 §:n 2 momentin mukaan sähköisellä rahalla ei kuitenkaan tarkoiteta tuotetta, joka on kehitetty yksinomaan helpottamaan varainsiirtoa asiakkaalta toiselle henkilölle asiakkaan ohjeiden mukaisesti. Tuotetta ei katsota kehitetyn yksinomaan varainsiirron helpottamiseksi, jos varoja siirtävän yksikön säännönmukaisessa liiketoiminnassa kyseiseen tuotteeseen liittyviä varoja säilytetään yli 60 päivän ajan joko siirron helpottamiseksi annettujen ohjeiden vastaanottamisen jälkeen tai, jos ohjeita ei saada, varojen vastaanottamisen jälkeen.
2.12 Fiat-valuutta
Finanssilaitosten tiedonantovelvollisuudesta annetun lain 12 §:n mukaan Fiat-valuutalla tarkoitetaan virallista valuuttaa, jonka on laskenut liikkeeseen mikä tahansa lainkäyttöalue tai sen nimetty keskuspankki tai rahaviranomainen fyysisinä seteleinä tai kolikkoina taikka erilaisissa digitaalisissa muodoissa olevana rahana, mukaan lukien pankkivarannot, digitaaliset keskuspankkirahat, liikepankkiraha ja sähköisen rahan tuotteet.
2.13 Digitaalinen keskuspankkiraha
Finanssilaitosten tiedonantovelvollisuudesta annetun lain 13 §:n mukaan digitaalisella keskuspankkirahalla tarkoitetaan keskuspankin tai muun rahaviranomaisen liikkeeseen laskemaa digitaalista fiat-valuuttaa.
Käytännössä digitaalinen keskuspankkiraha rinnastetaan fiat-valuuttaan osana fiat-valuutan määritelmää. Digitaalinen keskuspankkiraha eroaa sähköisestä rahasta pääsääntöisesti siten, että digitaalinen keskuspankkiraha on nimensä mukaisesti keskuspankin tai muun rahaviranomaisen liikkeeseen laskema, kun taas sähköinen raha voisi olla myös muun toimijan, kuten yksityisen yrityksen, liikkeeseen laskemaa.
2.14 Kryptovara
Finanssilaitosten tiedonantovelvollisuudesta annetun lain 14 §:n mukaan kryptovaralla tarkoitetaan kryptovarojen markkinoista sekä asetusten (EU) 1093/2010 ja (EU) 1095/2010 ja direktiivien 2013/36/EU ja (EU) 2019/1937 muuttamisesta annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) 2023/1114 3 artiklan 1 kohdan 5 alakohdassa tarkoitettua kryptovaraa.
Kryptovaran määritelmä on identtinen raportoivien kryptovarapalvelun tarjoajien tiedonantovelvollisuudesta verotuksen alalla annetun lain 4 §:n kryptovaran määritelmän kanssa.
2.15 Raportoitava kryptovara
Finanssilaitosten tiedonantovelvollisuudesta annetun lain 15 §:n mukaan raportoitavalla kryptovaralla tarkoitetaan muuta kryptovaraa kuin digitaalista keskuspankkirahaa, sähköistä rahaa tai sellaista kryptovaraa, jonka osalta raportoivien kryptovarapalvelun tarjoajien tiedonantovelvollisuudesta verotuksen alalla annetun lain 13 §:ssä tarkoitettu raportoiva kryptovarapalvelun tarjoaja on asianmukaisesti määrittänyt, ettei kryptovaraa voida käyttää maksu- tai sijoitustarkoituksiin.
Raportoitavan kryptovaran määritelmä on identtinen raportoivien kryptovarapalvelun tarjoajien tiedonantovelvollisuudesta verotuksen alalla annetun lain 8 §:n raportoitavan kryptovaran määritelmän kanssa.
Raportoitavan kryptovaran määritelmää on käsitelty tarkemmin Verohallinnon ohjeella Raportoivan kryptovarapalvelun tarjoajan tiedonantovelvollisuus (CARF/DAC8 ja FICARF).
Raportoitavan kryptovaran määritelmällä on finanssilaitosten tiedonantovelvollisuudesta annetun lain soveltamisessa merkitystä lähinnä sijoitusyksikön, finanssivarojen ja vaihtotapahtuman määritelmien ja niiden soveltamisalan osalta. Raportoitavuudella tässä määritelmässä tarkoitetaan kryptovaran raportoitavuutta raportoivien kryptovarapalvelun tarjoajien tiedonantovelvollisuudesta verotuksen alalla annetun lain nojalla. Lähtökohtaisesti kaikki sellaiset kryptovarat, joihin liittyviä vaihto- ja siirtotapahtumia kryptovarapalvelun tarjoaja asiakkailleen tarjoaa, ovat raportoitavia kryptovaroja.
Esimerkki alkaa
Esimerkki 15 (raportoitava kryptovara):
Finanssilaitos tarjoaa asiakkailleen ostettavaksi ja myytäväksi lohkoketjussa olevaa tuotetta, joka pystytään siirtämään ja tallentamaan sähköisesti käyttäen hajautetun tilikirjan teknologiaa. Asiakas pystyy esimerkiksi siirtämään tuotteen vapaasti eteenpäin käyttämättä finanssilaitoksen palveluja. Kyseessä on raportoitava kryptovara, joka ei ole finanssivara, ja jota ei raportoida finanssilaitosten tiedonantovelvollisuudesta annetun lain nojalla. Sen sijaan tuote raportoidaan raportoivien kryptovarapalvelun tarjoajien tiedonantovelvollisuudesta verotuksen alalla annetun lain nojalla.
Esimerkki 16 (finanssivara, joka on tokenisoitu):
Säilytyslaitoksessa säilytetään lohkoketjussa olevaa arvopaperia, jota ei voida säilyttää muutoin kuin säilytyslaitoksen ylläpitämällä säilytystilillä, ja joka voidaan siirtää eteenpäin ainoastaan säilytyslaitoksen kautta. Kyseessä on finanssivara, joka on raportoitava finanssilaitosten tiedonantovelvollisuudesta annetun lain nojalla (katso myös esimerkki 82 luvussa 4.3).
Esimerkki 17 (epäsuora sijoitus kryptovaroihin):
Finanssilaitos tarjoaa Suomessa asiakkailleen sijoitustuotteena osuuksia rahastosta A, jonka sijoituskohteena on kryptovara. Rahasto-osuus A:ssa ei täytä raportoitavan kryptovaran määritelmää, vaan kyse on finanssivarasta, joka tulee raportoida finanssilaitosten tiedonantovelvollisuudesta annetun lain nojalla.
Esimerkki päättyy
2.16 Vaihtotapahtuma
Finanssilaitosten tiedonantovelvollisuudesta annetun lain 16 §:n mukaan vaihtotapahtumalla tarkoitetaan raportoitavien kryptovarojen ja fiat-valuuttojen välistä sekä raportoitavien kryptovarojen välistä vaihtoa.
Vaihtotapahtumalla tarkoitetaan mitä tahansa raportoitavien kryptovarojen ja fiat-valuuttojen välistä sekä yhdenlaisen tai useammanlaisen raportoitavan kryptovaran välistä vaihtoa. Vaihtotapahtuman määritelmä on identtinen raportoivien kryptovarapalvelun tarjoajien tiedonantovelvollisuudesta verotuksen alalla annetun lain 12 §:n vaihtotapahtuman määritelmän kanssa.
Vaihtotapahtuman määritelmällä on finanssilaitosten tiedonantovelvollisuudesta annetun lain soveltamisessa merkitystä lähinnä sijoitus
Teksti jatkuu virallisessa lähteessä.
