VERO-VH/4108/00.01.00/2025
Suomi
VERO-VH/4108/00.01.00/2025 — Rajoitetusti verovelvollisen osingot, korot ja rojaltit
Oikeudellista tietoa, ei oikeudellista neuvontaa. Tarkista voimassa oleva teksti virallisesta lähteestä.
Analysoi tämä laki tekoälylläRajoitetusti verovelvollisen osingot, korot ja rojaltit
Syventävä vero-ohje
Antopäivä
9.2.2026
Versiohistoria
Diaarinumero
VH/4108/00.01.00/2025
Voimassaolo
9.2.2026 - Toistaiseksi
Valtuutussäännös
Laki Verohallinnosta (503/2010) 2 § 2 momentti
Korvaa ohjeen
VH/5004/00.01.00/2021, 8.4.2022 ja A29/200/2017, 9.2.2017
Ohje liittyy kokonaisuuteen:
Kansainvälinen verotus
Ohjeessa käsitellään rajoitetusti verovelvollisten luonnollisten henkilöiden ja yhteisöjen Suomesta saamien osinkojen, korkojen ja rojaltien verotusta. Ohjeessa käydään läpi osinkoja, korkoja ja rojalteja koskevat keskeiset lähdeverolain ja verosopimusten säännökset. Ohjeessa käsitellään vain tietyiltä osin tilanteita, joissa rajoitetusti verovelvollisella on elinkeinon harjoittamista varten kiinteä toimipaikka Suomessa ja edellä mainitut tulot kuuluvat kiinteälle toimipaikalle.
Osingon, koron ja rojaltin lähdeveron perintää koskevaa menettelyä sekä perintään liittyviä maksajan velvollisuuksia käsitellään tarkemmin Verohallinnon ohjeessa
Lähdeveron periminen osingosta, korosta ja rojaltista sekä suorituksen maksajan velvollisuudet
.
Rajoitetusti verovelvollisen tulon saajan lähdeverotusmenettelyä käsitellään puolestaan Verohallinnon ohjeessa
Rajoitetusti verovelvollisen tulon ja avainhenkilön palkkatulon saajan lähdeverotusmenettely.
Ohjeen lukuja 3.3.2 ja 3.4.5 on päivitetty. Lisäksi ohjeeseen on tehty eräitä täsmennyksiä ja muita vähäisiä päivityksiä.
1 Johdanto
1.1 Rajoitettu verovelvollisuus
Verovelvollisuus Suomessa jakautuu tuloverolain (1535/1992, TVL) 9 §:n 1 momentin mukaisesti yleiseen ja rajoitettuun verovelvollisuuteen. Verovelvollisuusasema vaikuttaa siihen, missä laajuudessa Suomi voi verottaa verovelvollisen saamia tuloja.
Jos luonnollinen henkilö ei asu Suomessa, hän on täällä rajoitetusti verovelvollinen (TVL 9 §:n 1 momentti). Luonnollisen henkilön katsotaan asuvan Suomessa, jos hänellä on täällä varsinainen asunto ja koti tai jos hän jatkuvasti oleskelee Suomessa yli kuuden kuukauden ajan. Suomen kansalaista koskee lisäksi niin sanottu kolmen vuoden poikkeussääntö. Sen perusteella ulkomaille muuttavasta Suomen kansalaisesta tulee rajoitetusti verovelvollinen yleensä vasta muuttoa seuraavan neljännen vuoden alusta (TVL 11 §). Luonnollisen henkilön yleistä ja rajoitettua verovelvollisuutta käsitellään tarkemmin Verohallinnon ohjeessa
Yleinen ja rajoitettu verovelvollisuus sekä verosopimuksen mukainen asuminen - luonnolliset henkilöt
.
Ulkomailla perustettu tai rekisteröity yhteisö on rajoitetusti verovelvollinen, ellei sen tosiasiallinen johtopaikka sijaitse Suomessa (TVL 9 §:n 1 momentti). Ulkomaisen lainsäädännön mukaista toimijaa pidetään Suomen verotuksessa yhteisönä silloin, kun sen katsotaan rinnastuvan johonkin TVL 3 §:n 1–7 kohdissa mainittuun yhteisöön. Yhteisöiksi katsotaan esimerkiksi sellaiset ulkomaiset oikeushenkilöt, jotka rinnastuvat suomalaiseen osakeyhtiöön, kuten ruotsalainen aktiebolag (AB) ja virolainen osaühing (Oü). Yhteisönä verotetaan myös ulkomaista kuolinpesää (TVL 3 §:n 6 kohta). Yhteisön yleistä ja rajoitettua verovelvollisuutta käsitellään tarkemmin Verohallinnon ohjeessa
Yhteisön yleinen ja rajoitettu verovelvollisuus
.
Rajoitetusti verovelvolliset luonnolliset henkilöt ja yhteisöt ovat velvollisia suorittamaan Suomessa veroa vain Suomesta saamistaan tuloista (TVL 9 §:n 1 momentin 2 kohta). Esimerkkiluettelo rajoitetusti verovelvolliselle veronalaisista Suomesta saaduista tuloista on TVL 10 §:ssä. Luettelo ei ole tyhjentävä, mutta vakiintuneen käytännön mukaan sitä on pidetty tyhjentävänä niiden tulojen osalta, jotka luettelossa on mainittu. Suomesta saatua tuloa on pykälän mukaan muun ohessa osinko (TVL 10 §:n 6 kohta), korko (TVL 10 §:n 7 kohta) ja rojalti (TVL 10 §:n 8 kohta). Rajoitetusti verovelvollisen Suomesta saamat korkotulot on kuitenkin pääsääntöisesti vapautettu veronalaisuudesta (TVL 9 §:n 2 momentti).
Jos rajoitetusti verovelvollisella on Suomessa elinkeinon harjoittamista varten kiinteä toimipaikka, rajoitetusti verovelvollinen on velvollinen suorittamaan veroa kaikesta kiinteään toimipaikkaan kuuluvasta tulostaan riippumatta siitä, onko tulot saatu Suomesta vai muualta (TVL 9 §:n 3 momentti). Kiinteän toimipaikan tuloon voi kuulua myös Suomesta saatuja osinkoja, korkoja ja rojalteja. Tällöin niitä verotetaan samalla tavalla kuin yleisesti verovelvollisen tuloja. Kiinteän toimipaikan muodostumista ja verotusta käsitellään Verohallinnon ohjeessa
Rajoitetusti verovelvollisen ulkomaisen yhteisön tuloverotus Suomessa − Liiketulo ja muut Suomesta saadut tulot
.
1.2 Lähdeverolain mukainen verotus
Rajoitetusti verovelvollisia verotetaan rajoitetusti verovelvollisen tulon verottamisesta annetun lain (627/1978, lähdeverolaki) mukaisesti. Rajoitetusti verovelvollisten Suomesta saamat osingot, korot ja rojaltit kuuluvat lähdeverotuksen piiriin (lähdeverolain 3 §:n 1 momentti). Lähdeveron perii tulon maksaja bruttotulosta suorituksen maksun yhteydessä.
Lähdevero on lopullinen vero, mikä tarkoittaa, että lähdeveron alaisesta tulosta ei toimiteta enää erillistä verotusta jälkikäteen. Maksajan maksuhetkellä bruttotulosta perimän lähdeveron määrä ei kuitenkaan välttämättä ole lopullinen, vaan lähdevero voidaan palauttaa kokonaan tai osittain verovelvolliselle, jos lähdeveroa on peritty enemmän kuin kansainvälinen sopimus edellyttää tai veron periminen on muutoin ollut virheellinen eikä veron perimiseen velvollinen ole oikaissut perintää (lähdeverolain 11 §). Palautus voidaan tehdä tulon maksuvuoden jälkeen. Palautusmenettelystä kerrotaan tarkemmin ohjeen luvussa 8.
Tietyissä tilanteissa rajoitetusti verovelvollisen verotus toimitetaan verotusmenettelystä annetun lain (1558/1995, VML) mukaisessa järjestyksessä. VML:n mukaisessa järjestyksessä verotettavat tulot on lueteltu lähdeverolain 13 §:ssä. Esimerkiksi luonnollinen henkilö voi vaatia osinkotulonsa verottamista VML:n mukaan (lähdeverolain 13 §:n 1 momentin 3 kohta). Näissä tilanteissa verotus toimitetaan nettoverotuksena yleisesti verovelvollisen tuloverotusta koskevia säännöksiä soveltaen (lähdeverolain 13 a §).
Riippumatta siitä, verotetaanko tuloa lähdeverotuksena vai VML:n mukaan, Suomen verotusoikeutta voi rajoittaa vieraan valtion kanssa tehty sopimus tai muu kansainvälinen sopimus. (lähdeverolain 1 §:n 3 momentti ja 13 a §:n 2 momentti) Vieraan valtion kanssa tehdyillä sopimuksilla tarkoitetaan Suomen solmimia verosopimuksia. Muu kansainvälinen sopimus taas voi koskea esimerkiksi kansainvälistä järjestöä, kuten Yhdistyneitä kansakuntia (YK), jonka erioikeuksia ja vapauksia koskevan yleissopimuksen 2 artiklan 7 §:n mukaan YK, sen varat, tulot ja muu omaisuus on vapautettu kaikista välittömistä veroista.
Suomen verotusoikeus lähdevaltiona rajoittuu siihen enimmäismäärään, joka on sovittu verosopimuksessa tai muussa kansainvälisessä sopimuksessa. Verosopimuksen soveltuessa kyse on verosopimuksen osinko-, korko- tai rojaltituloartiklassa määritellystä veroprosentista. Suomesta ulkomaille maksettavien osinkojen ja rojaltien verosopimusten mukaisen veronprosentin voi tarkistaa taulukosta
Suomesta ulkomaille maksettavien mm. osinkojen lähdeveroprosentit.
Verosopimuksen tai muun kansainvälisen sopimuksen määräyksiä voidaan noudattaa jo lähdeveroa perittäessä, jos tulon saaja ennen suorituksen maksamista esittää maksajalle selvityksen kotipaikastaan ja muista sopimuksen soveltamisen edellytyksistä. Selvityksenä tulon saaja voi esittää lähdeverokortin taikka ilmoittaa nimensä, syntymäaikansa ja mahdollisen muun virallisen tunnistetietonsa sekä osoitteensa kotivaltiossaan. (lähdeverolain 10 §)
Lähdeverolain 10 §:n pääsäännöstä poiketaan kuitenkin silloin, kun kyse on osingoista, jotka maksetaan julkisesti noteeratun yhtiön hallintarekisteröidyille osakkeille. Näissä tilanteissa sovelletaan lähdeverolain 10 b §:ää. Pykälän mukaan osinkoa maksettaessa voidaan soveltaa kansainvälisen sopimuksen osinkoa koskevia määräyksiä, jos osingon maksaja tai osingon saajaa lähinnä oleva, säilyttäjärekisteriin merkitty säilyttäjä, on huolellisesti selvittänyt osingon saajan asuinvaltion sekä varmistanut, että kansainvälisen sopimuksen osinkoa koskevia määräyksiä voidaan soveltaa osingon saajaan (lähdeverolain 10 b §:n 2 momentti). Asuinvaltion huolellisena selvittämisenä voidaan pitää Verohallinnon antamaa lähdeverokorttia, osingon saajan asuinvaltion veroviranomaisen antamaa todistusta tai sellaista osingon saajan itse antamaa ilmoitusta, josta selviää lähdeverotusta varten tarvittavat tiedot osingon saajasta (lähdeverolain 10 b §:n 4 momentti).
Tulon saajan on verosopimuksen tai muun kansainvälisen sopimuksen mukaisen veroprosentin perimistä varten annettava tulon maksajalle sen tarvitsemat tiedot ja dokumentaatio sekä tarvittavat vakuutukset tietojen oikeellisuudesta. Lähdeverolain 10 b §:n mukaisissa tilanteissa tarvittava selvitys on annettava joko maksajalle tai rekisteröityneelle säilyttäjälle. Jos saaja antaa lähdeveron perimistä varten maksajalle tai rekisteröityneelle säilyttäjälle virheellisiä, puutteellisia tai harhaanjohtavia tietoja, jonka vuoksi lähdevero jää perimättä, perimättä jäänyt vero voidaan määrätä tulon saajalle.
Lähdeveron perimistä tulon lähteellä sekä siihen liittyvää menettelyä käsitellään tarkemmin seuraavissa Verohallinnon ohjeissa:
Lähdeveron periminen osingosta, korosta ja rojaltista sekä suorituksen maksajan velvollisuudet
Rekisteröityneen säilyttäjän velvollisuudet ja vastuut
Osingonsaajan itse antaman ilmoituksen sisältö, voimassaolo ja luotettavuuden todentaminen
Jos rajoitetusti verovelvollinen on oikeutettu verosopimuksen tai muun kansainvälisen sopimuksen etuuksiin, mutta sopimusta ei ole sovellettu tulon lähteellä tai veroa on peritty muutoin liikaa, rajoitetusti verovelvollinen voi hakea liikaa perityn lähdeveron palautusta Verohallinnolta. Oikean veroprosentin soveltamista varten rajoitetusti verovelvollinen voi myös tarvittaessa hakea Verohallinnolta lähdeverokorttia tai ennakkoratkaisua.
2 Verosopimusoikeus ja EU-vero-oikeus
2.1 Verosopimusoikeus
2.1.1 Yleistä verosopimuksista
Verosopimuksissa on sovittu lähdevaltion ja asuinvaltion kesken verotusvallan jaosta ja kaksinkertaisen verotuksen poistamisesta, kun sopimusvaltiossa asuva henkilö saa tuloa toisesta sopimusvaltiosta. Verosopimukset saatetaan Suomessa voimaan lailla. Suomen solmimat voimassa olevat verosopimukset löytyvät Verohallinnon ohjeesta
Voimassa olevat verosopimukset
.
Verosopimukset voivat ainoastaan rajoittaa Suomen sisäisessä lainsäädännössä määriteltyä verotusoikeutta (ns. verosopimusten kultainen sääntö). Siten verosopimuksen määräyksiä noudatetaan vain, jos verosopimuksen mukainen veroseuraamus on verovelvolliselle sisäisen lainsäädännön mukaista verokohtelua edullisempi. Rajoitetusti verovelvollista ei voida verottaa esimerkiksi korkotuloista, vaikka verosopimus sallisi sen, jos rajoitetusti verovelvollinen ei ole niistä verovelvollinen TVL 9 §:n 2 momentin perusteella.
Verosopimuksen osinkoa, korkoa ja rojaltia koskevat määräykset eivät vaikuta tulon kansallisen lain mukaiseen luonnehdintaan Suomessa. Verosopimusten tulon luonnehdintaan liittyvät käsitteet vaikuttavat ainoastaan siihen, missä laajuudessa Suomella on oikeus verottaa kyseistä tuloa. Esimerkiksi Suomen kansallista verolainsäädäntöä sovellettaessa osinkona pidettävää tuloa ei välttämättä pidetä verosopimuksen osinkoartiklan mukaisena osinkona tai päinvastoin (esimerkiksi KHO 2006:75 ja KHO 2025:48).
Verosopimusta tulkitaan aina ensisijaisesti verosopimuksen sanamuodon mukaisesti. Suomen solmimat tuloverosopimukset kuitenkin noudattelevat pitkälti Taloudellisen yhteistyön ja kehityksen järjestön (OECD) laatimaa malliverosopimusta. Siksi Suomessa OECD:n malliverosopimuksen mukaisia verosopimuksen määräyksiä tulkittaessa annetaan merkitystä myös sille, mitä OECD:n malliverosopimuksen kommentaarissa on sopimuksen tulkinnasta lausuttu. Näin menetellään riippumatta siitä, onko sopimuksen toinen osapuoli OECD:n jäsen vai ei (KHO 2011:101).
OECD:n malliverosopimus kommentaareineen on otettava tulkinta-apuvälineenä huomioon siinä tarkoituksessa kuin se on ollut verosopimusta solmittaessa. Jos malliverosopimuksen kommentaarin sisältöä myöhemmin selkeytetään ilman, että tulkinta muuttuu, voidaan näitä selvennyksiä käyttää tulkinta-apuna myös aikaisemmin solmittujen OECD:n malliverosopimuksen kaltaisten sopimusten tulkinnassa. (KHO 2002:26) OECD:n malliverosopimuksen merkitystä Suomen verosopimusten tulkinnassa sekä verosopimustulkintaa yleisesti käsitellään tarkemmin Verohallinnon ohjeessa
Verosopimusten artiklat
(luku 1).
Yksittäiset Suomen solmimat verosopimukset voivat poiketa OECD:n malliverosopimuksen artikloiden sisällöstä ja niiden järjestyksestä. Verosopimukset voivat sisältää myös erillisiä lisäpöytäkirjoja ja verosopimuksen valmisteluaineistoa, jotka on huomioitava verosopimuksen tulkinnassa. Siten vaikka OECD:n malliverosopimuksella ja sen kommentaarilla on merkitystä verosopimusten tulkinnassa, yksittäisen verosopimuksen artikloiden soveltamisen edellytykset ovat aina verosopimuskohtaisia.
Verosopimuksia sovellettaessa on lisäksi huomioitava Suomessa 13.2.2019 hyväksytty monenvälinen yleissopimus, jota käsitellään Verohallinnon ohjeessa
Voimassa olevat verosopimukset
.
2.1.2 Verosopimuksen soveltamisen edellytykset
2.1.2.1 Sopimusvaltiossa asuva henkilö
Verosopimuksen soveltaminen edellyttää aina, että rajoitetusti verovelvollinen tulon saaja on verosopimuksen kannalta toisessa sopimusvaltiossa asuva henkilö, eli niin sanottu verosopimussubjekti. Toisen sopimusvaltion veroviranomaisen myöntämää asuinpaikkatodistusta pidetään yleensä riittävänä osoituksena siitä, että luonnollinen henkilö tai yhteisö on verosopimuksessa tarkoitettu toisessa sopimusvaltiossa asuva henkilö.
Sopimusvaltiossa asuvalla henkilöllä tarkoitetaan OECD:n malliverosopimuksen 4 artiklan mukaan henkilöä, joka asianomaisen valtion lainsäädännön mukaan on siellä verovelvollinen domisiilin, asumisen, liikkeen johtopaikan tai muun sellaisen seikan nojalla. Sanonta ei kuitenkaan käsitä henkilöä, joka on tässä valtiossa verovelvollinen vain tässä valtiossa olevista lähteistä saadun tulon perusteella. Suomen verosopimusten kotipaikka-artiklat vastaavat suurimmaksi osaksi sisällöltään edellä mainittua malliverosopimuksen mukaista määritelmää.
Malliverosopimuksen kommentaarin mukaan henkilön käsitettä on tulkittava hyvin laajasti. Siten verosopimuksen soveltamisen kannalta merkitykselliseksi muodostuu yleensä se, pidetäänkö henkilöä toisessa sopimusvaltiossa sen verolainsäädännön mukaan verovelvollisena. Verovelvollisuudella tarkoitetaan henkilön velvollisuutta maksaa asuinvaltioonsa veroja maailmanlaajuisista tuloistaan. Toisessa sopimusvaltiossa ainoastaan sieltä saaduista tuloista (rajoitetusti) verovelvollista ei pidetä tässä sopimusvaltiossa asuvana henkilönä.
Joissain maissa on sisäisessä lainsäädännössä erityisiä määräyksiä, jotka voivat rajoittaa luonnollisen henkilön maailmanlaajuista verovelvollisuutta. Jos henkilö ei ole toisessa valtiossa maailmanlaajuisista tuloistaan verovelvollinen, vaan hänen verovelvollisuusasemaansa on tästä rajattu, häntä ei lähtökohtaisesti pidetä verosopimuksen mukaan kyseisessä valtiossa asuvana. Luonnollisten henkilöiden verosopimuksellista asumista on käsitelty tarkemmin Verohallinnon ohjeessa
Yleinen ja rajoitettu verovelvollisuus sekä verosopimuksen mukainen asuminen - luonnolliset henkilöt
(luku 5.2.1).
Suomessa ulkomaista yksikköä, joka on toisen verosopimusvaltion sisäisen verolainsäädännön mukaan tässä valtiossa erillinen verovelvollinen maailmanlaajuista tuloistaan, pidetään yleensä tässä toisessa sopimusvaltiossa asuvana henkilönä, vaikka verovelvollinen olisi tosiasiassa erityissäännösten nojalla vapautettu kokonaan asuinvaltiossaan tuloverosta (KHO 2004:111).
Sitä vastoin sellaisia ulkomaisia yksiköitä, jotka ovat perustamisvaltionsa verotuksessa transparentteja (ns. läpivirtaavia), ei tyypillisesti pidetä perustamisvaltioissaan erillisinä verovelvollisina eikä niitä myöskään siten yleensä Suomessa katsota toisessa sopimusvaltiossa asuviksi henkilöiksi (KHO 2004:116). Jos tulo maksetaan verotuksessa transparenttina pidettävälle ulkomaiselle yksikölle, tällaisen yksikön osuudenomistajan tai osakkaan asuinvaltion ja Suomen välinen verosopimus voi kuitenkin soveltua ja rajata Suomen verotusoikeutta (ks. KVL 72/2009 ja KVL 195/1997).
2.1.2.2 Tulon tosiasiallinen edunsaaja
Verosopimusten osinko-, korko- ja rojaltiartikloiden määräysten soveltamisen edellytyksenä on yleensä muun ohella, että toisessa sopimusvaltiossa asuva henkilö on verosopimuksessa tarkoitettu osinko-, korko- tai rojaltitulon tosiasiallinen edunsaaja ("beneficial owner"). Edellytys on peräisin OECD:n malliverosopimuksesta, jossa osinkoja, korkoja ja rojalteja (artiklat 10, 11 ja 12) koskevat verosopimusedut on rajoitettu koskemaan ainoastaan tulon tosiasiallista edunsaajaa. Suomen verosopimuksissa edellytys on yleensä osinko-, korko- ja rojaltiartikloissa ilmaistu termein "etuuden omistaja" tai "jolla on oikeus" osinkoon, korkoon tai rojaltiin. Suurin osa Suomen verosopimuksista sisältää tosiasiallisen edunsaajan käsitteen.
Suomessa ei ole julkaistua oikeuskäytäntöä verosopimusten tosiasiallisen edunsaajan edellytyksen tulkinnasta rajoitetusti verovelvollisten verotuksessa. Koska kotimaisessa oikeuskäytännössä OECD:n malliverosopimuksen kommentaarille annetaan merkitystä tulkittaessa malliverosopimukseen perustuvia verosopimuksen määräyksiä, tosiasiallisen edunsaajan käsitteen tulkinnassa huomioidaan malliverosopimuksen kommentaarin kannanotot.
Tosiasiallisen edunsaajan käsite lisättiin OECD:n vuoden 1977 malliverosopimukseen ja sen kommentaariin. OECD:n kommentaariin myöhemmin lisättyjä tosiasiallisen edunsaajan käsitteen tekstipäivityksiä voidaan pitää käsitteen tulkintaa selkeyttävinä kannanottoina. Siten käsitteen tulkinnassa merkitystä voidaan antaa myös sellaisille tulon tosiasiallisen edunsaajan käsitettä koskeville malliverosopimuksen kommentaarin tulkintaohjeille, jotka on lisätty kommentaariin verosopimuksen solmimisajankohdan jälkeen. Edellytyksenä kuitenkin on, että yksittäisessä verosopimuksessa ei ole erityistä syytä kommentaarista poikkeavaan tai tietyn kommentaarin version mukaiseen tulkintaan. Tosiasiallisen edunsaajan käsitteen tulkinnassa tulee aina ottaa huomioon myös yksittäiseen verosopimukseen liittyvät erityispiirteet sekä mahdollinen verosopimuksen valmistelumateriaali ja lisäpöytäkirjat.
OECD:n malliverosopimuksen kommentaarin mukaan tulon saaja on tulon tosiasiallinen edunsaaja silloin, kun tällä on oikeus käyttää tuloa ja nauttia siitä rajoituksetta ilman sopimukseen tai lakiin perustuvaa velvollisuutta siirtää saatu maksu toiselle henkilölle. Edustaja (”agent”), nimellisomistaja (”nominee”) tai edunvalvojana tai hallinnoijana toimiva läpikulkuyhtiö (”conduit company acting as a fiduciary or administrator”) eivät ole tulon tosiasiallisia edunsaajia, koska niiden oikeutta käyttää tuloa ja nauttia siitä rajoittaa sopimukseen tai lakiin perustuva velvollisuus siirtää tulo toiselle henkilölle.
Tällainen velvollisuus perustuu yleensä asiaankuuluviin oikeudellisiin dokumentteihin, mutta sen olemassaolo voidaan havaita myös tapauksen tosiseikoista ja olosuhteista, joiden perusteella tulonsaajalla ei selvästi tosiasiallisesti (”in substance”) ole oikeutta käyttää tuloa ja nauttia siitä rajoituksetta ilman sopimukseen tai lakiin perustuvaa velvollisuutta siirtää saatu maksu toiselle henkilölle.
Edellä kuvatulla velvollisuudella ei tarkoiteta sellaisia sopimukseen tai lakiin perustuvia velvollisuuksia, jotka eivät ole riippuvaisia maksun vastaanottamisesta ja joita tulon välittömällä saajalla on esimerkiksi velallisena tai rahoitustoimen (”financial transaction”) osapuolena. Velvollisuudella ei myöskään tarkoiteta eläkerahastojen ja sijoitusrahastojen tyypillisiä tulonjakovelvoitteita.
Verosopimuksessa tarkoitettu tulon tosiasiallinen edunsaaja ei välttämättä ole sen osakkeen, velkasaatavan tai aineettoman oikeuden tai omaisuuden juridinen omistaja, jonka perusteella osinko, korko tai rojalti maksetaan. Jos esimerkiksi Suomesta saatu tulo maksetaan asuinvaltionsa verotuksessa transparenttina pidettävälle ulkomaiselle yksikölle, joka ei ole asuinvaltiossaan erillinen verovelvollinen ja verosopimussubjekti, voi tällaisen yksikön osuudenomistaja tai osakas olla verosopimuksessa tarkoitettu tulon tosiasiallinen edunsaaja. Yllä mainitussa tilanteessa Suomen ja osuudenomistajan tai osakkaan asuinvaltion välinen verosopimus voi soveltua ja rajata Suomen verotusoikeutta. Edellä mainittujen tulon tosiasiallisen edunsaajan edellytysten on kuitenkin tällöinkin täytyttävä, eli tuloon ei saa kohdistua sopimukseen tai lakiin perustuvaa velvollisuutta siirtää sitä jollekin toiselle henkilölle.
Jos tulon tosiasiallisen edunsaajan edellytys ei täyty, verosopimuksen osinko-, korko- tai rojaltiartiklan mukaista veroetua ei myönnetä. Verosopimusetuus voidaan myös evätä väärinkäytöstä estävien sääntöjen nojalla niiden soveltamisedellytysten täyttyessä, vaikka tulon saaja olisi verosopimuksessa tarkoitettu tulon tosiasiallinen edunsaaja. Verosopimusetuuksien rajoittamista ja väärinkäytön estämistä käsitellään Verohallinnon ohjeessa
Verosopimusten artiklat
(luku 2.27).
2.2 EU-vero-oikeus
2.2.1 Perusvapaudet ja niiden rajoittaminen
Euroopan unionin (EU) perussopimukset ovat kansainvälisiä jäsenvaltioiden välisiä sopimuksia, jotka muodostavat EU:n toiminnan perustan. Perussopimuksilla jäsenvaltiot ovat siirtäneet omaa kansallista toimivaltaansa EU:n keskuselimille. Verotuksen kannalta keskeisin perussopimus on sopimus Euroopan unionin toiminnasta (SEUT). SEUT takaa tavaroille, henkilöille, palveluille ja pääomille vapaan liikkuvuuden EU-valtiosta toiseen ja tasa-arvoisen kohtelun kansalaisuudesta tai alkuperästä riippumatta. SEUT:n perusvapaudet takaavilla artikloilla on välitön oikeusvaikutus, joten ristiriitatilanteessa ne ohittavat sisäisen lainsäädännön määräykset.
Rajoitetusti verovelvollisten osinkojen, korkojen ja rojaltien verotuksen kannalta merkittävimmät perusvapaudet ovat sijoittautumisvapautta koskeva SEUT 49 artikla sekä pääomien vapaata liikkuvuutta koskevat SEUT 63 ja 65 artiklat. Sijoittautumisvapautta sovelletaan ainoastaan EU:n sisämarkkinoiden alueelle. Pääomien vapaalla liikkuvuudella on puolestaan laajempi ala, sillä se kattaa myös EU:n ulkopuoliset kolmannet maat.
EU:n jäsenvaltion verolainsäädäntö ei saa rajoittaa SEUT:n perusvapauksien hyödyntämistä. EU:n tuomioistuimen oikeuskäytännön perusteella sijoittautumisvapauden ja pääomien vapaan liikkuvuuden vastainen kielletty rajoitus voi muodostua, jos EU-jäsenvaltio kohtelee verotuksessa rajat ylittävää ja kotimaista tilannetta eri tavoin objektiivisesti rinnasteisissa tilanteissa tai samoin tavoin objektiivisesti erilaisissa tilanteissa, jos tämä asettaa rajat ylittävän tilanteen tosiasiallisesti huonompaan asemaan (ks. esim. C-156/17, KA Deka).
Perusvapauden rajoittaminen voi olla kuitenkin hyväksyttävissä yleistä etua koskevista pakottavista syistä (ns. oikeuttamisperusteet), jos niillä voidaan taata kyseisen tavoitellun päämäärän toteutuminen, ja jos niillä ei ylitetä sitä, mikä on tarpeen kyseisen päämäärän saavuttamiseksi (ns. suhteellisuusperiaate). Tällaisia EU:n tuomioistuimen oikeuskäytännössä hyväksyttyjä oikeuttamisperusteita ovat olleet muun muassa veron kiertämisen estäminen (ks. esim. C-196/04, Cadbury Schweppes) jäsenvaltioiden välisen verotusvallan tasapainoisen jakautumisen turvaaminen (ks. esim. C-446/03, Marks & Spencer) ja verojärjestelmän johdonmukaisuuden turvaaminen (ks. esim. C-123/15, Feilen).
Euroopan talousaluetta (ETA) koskeva sopimus takaa ETA-valtioiden kansalaisille vastaavat perusvapaudet kuin SEUT takaa EU-valtioiden kansalaisille. ETA-sopimuksen piiriin kuuluvat EU-maat sekä Norja, Liechtenstein ja Islanti.
2.2.2 Lähdeverotus EU-oikeuden kannalta
Rajoitetusti verovelvollisen verottaminen tulon lähteellä perittävällä lähdeverolla on lähtökohtaisesti EU-oikeudellisesti hyväksyttävää (ks. esim. C-290/04, Scorpio). Tästä huolimatta lähdeverotus voi johtaa ristiriitoihin SEUT:n vaatimusten kanssa.
EU-oikeuden vaikutukset osinkojen, korkojen ja rojaltien verotuksessa on pyritty pitkälti huomioimaan lähdeverolain määräyksissä, jotta lähdeverotus ei johtaisi rajat ylittävän tilanteen ankarampaan ja EU-oikeuden vastaiseen verokohteluun. Tämän vuoksi lähdeverolaissa on etenkin osinkotulosta perittävän lähdeveron määrää koskevia useita poikkeuksia, joilla on pyritty asettamaan rajoitetusti verovelvollisen osinkotulon verokohtelu samaan asemaan kuin yleisesti verovelvollisen tulon verotus vastaavassa kotimaisessa tilanteessa.
SEUT:n perusvapaudet voivat silti estää tietyissä tilanteissa lähdeverolain mukaisen lähdeveron perimisen (KHO 2015:9). Tavallisesti perusvapauksien vaikutukset rajoitetusti verovelvollisen tulon verotuksessa kohdistuvat rajoitetusti verovelvollisen Suomesta saamiin osinkotuloihin. Korkojen ja rojaltien saajien verotus ei yleensä johda EU-oikeudellisiin ongelmiin, sillä korot eivät pääsääntöisesti ole Suomessa veronalaista tuloa rajat ylittävissä tilanteissa ja rojaltin saajan verotus ei kotimaisissa tilanteissa sisällä erityisiä huojennuksia.
Suomen oikeuteen verottaa rajoitetusti verovelvollisen yhteisön saamia osinkoja, korkoja ja rojalteja vaikuttavat myös EU:n direktiivit. Lähdeveroa ei peritä korko-rojaltidirektiivin (2003/49/EY) mukaisista jäsenvaltioissa asuvien lähiyhtiöiden välisistä koroista ja rojalteista (ks. luku 5.3). Lähdeveroa ei ole myöskään suoritettava emo-tytäryhtiödirektiivin (2011/96/EU) mukaisissa osingonmaksutilanteissa (ks. luku 3.4.4.1).
3 Osingot
3.1 Osinko sisäisessä lainsäädännössä
3.1.1 Osingon määritelmä
Suomen verolainsäädännössä ei määritellä osingon käsitettä. Tämän vuoksi osingon käsite perustuu verotuksessa lähtökohtaisesti osakeyhtiölain (624/2006, OYL) säännöksiin. Verotuksessa osingoksi katsotaan yleensä yhtiökokouksen päätökseen perustuva voitonjakona tapahtuva varojen jakaminen osakkeenomistajalle (ks. esim. KVL 33/2018).
Sekä rahana että muuna omaisuutena (in natura) maksettuja osinkoja pidetään osinkona. Osinkona pidetään myös tuloa, jonka osakkeenomistaja saa rahana maksettavan varojenjaon sijaan merkitessään oman valintansa perusteella maksuttomassa osakeannissa osinkoa jakavan yhtiön uusia liikkeelle laskemia osakkeita määrän, joka vastaa rahana maksettavan osingon määrää (ns. scrip dividend -menettely, KHO 2020:116).
Verotuksessa osinkoa on lisäksi OYL:n 13 luvun 1 §:n 1 momentin 1 kohdan mukainen varojenjako vapaan oman pääoman rahastosta. Muusta kuin julkisesti noteeratusta yhtiöstä saatua varojenjakoa vapaan oman pääoman rahastosta pidetään kuitenkin luovutuksena TVL 45 a §:n tai elinkeinotulon verottamisesta annetun lain (360/1968, EVL) 6 c §:n edellytysten täyttyessä.
Verotuksessa osinkoon rinnastetaan TVL 33 d §:n 3 momentin mukaan myös osingon sijaan saatu sijaisosinko. Sijaisosingolla tarkoitetaan osingon määrää vastaavaa korvausta, joka suoritetaan osingon sijaan osakkeita koskevan lainaussopimuksen, takaisinostosopimuksen tai muun sellaisen sopimusjärjestelyn perusteella, jolla oikeus osingon saamiseen on väliaikaisesti siirtynyt toiselle verovelvolliselle (TVL 31 §:n 5 momentti).
Osingon käsitettä, muuna kuin rahana jaettuja osinkoja sekä varojenjakoa vapaan oman pääoman rahastosta käsitellään laajemmin seuraavissa Verohallinnon ohjeissa:
Osinkotulojen verotus
Muuna kuin rahana jaetun osingon verotus
Vapaan oman pääoman rahaston varojenjako verotuksessa
3.1.2 Suomesta saatu osinko
Osinko, osuuskunnasta saatu ylijäämä ja muu niihin rinnastettava tulo, joka on saatu suomalaiselta osakeyhtiöltä, osuuskunnalta tai muulta yhteisöltä, on rajoitetusti verovelvolliselle veronalaista Suomesta saatua tuloa (TVL 10 §:n 6 kohta). Osinko on TVL 9 §:n 9 momentin perusteella Suomesta saatua tuloa myös silloin, kun se on saatu tosiasiallisen johtopaikan perusteella Suomessa yleisesti verovelvolliselta ulkomaiselta yhteisöltä. Rajoitetusti verovelvolliselle maksetusta osingosta peritään lähdevero (lähdeverolain 3 §:n 1 momentti). Koska lähdeverolaissa ei ole erillistä osingon määritelmää, osingolla tarkoitetaan lähdeverolakia sovellettaessa samaa kuin tuloverolaissa. Lähdeverolaissa on lisäksi erikseen säädetty, että osinkoa koskevia lähdeverolain säännöksiä sovelletaan seuraaviin tuloeriin (lähdeverolain 3 §:n 2 momentti):
vapaan oman pääoman rahastosta saatu osinkona pidettävä varojenjako (TVL 33 a §, 33 b § ja EVL 6 a §)
osuuskunnasta saatu ylijäämä tai ylijäämänä pidettävä vapaan pääoman rahastosta saatu varojenjako (TVL 33 e §, 33 f § ja EVL 6 d §)
sijoitusrahaston voitto-osuus (TVL 32 §)
sijaisosinko (TVL 31 §:n 5 momentti)
peitelty osinko (VML 29 §)
siirtohinnoitteluoikaisuna lisätty tulo (VML 31 §).
3.2 Osinko verosopimusta sovellettaessa
3.2.1 Osinkoartikla malliverosopimuksessa
Verosopimusten osinkoartikla määrittelee, missä laajuudessa lähdevaltio saa verottaa lähdevaltiossa asuvan yhtiön toisessa sopimusvaltiossa asuvalle henkilölle maksamia verosopimuksessa osingoksi katsottavia tuloja. Tyypillisesti Suomen solmimien verosopimusten osinkoartikla antaa lähdevaltiolle oikeuden verottaa osinkoartiklassa tarkoitettua tuloa 15 %:n verokannalla.
OECD:n malliverosopimuksen 10 artiklassa osinko määritellään seuraavalla tavalla:
Ilmaisulla "osinko" tarkoitetaan tässä artiklassa tuloa, joka on saatu osakkeista, "jouissance"-osakkeista tai -oikeuksista, kaivososakkeista, perustajaosakkeista tai muista oikeuksista, jotka eivät ole saamisia ja jotka oikeuttavat voitto-osuuteen, samoin kuin muista yhtiöosuuksista saatavaa tuloa, jota voiton jakavan yhtiön asuinvaltion lainsäädännön mukaan kohdellaan verotuksessa samalla tavalla kuin osakkeista saatua tuloa.
Malliverosopimuksen kommentaarissa tarkennetaan osingolla tarkoitettavan käytännössä malliverosopimuksessa määritellyn yhtiön jakamia tuloja. Malliverosopimuksen kolmannen artiklan mukaan sanonta "yhtiö" käsittää verosopimuksessa oikeushenkilön tai muun, jota verotuksessa käsitellään oikeushenkilönä. Kommentaarin mukaan osingon määritelmä koskee siten ensisijaisesti voitonjakoja, joihin omistusoikeus muodostuu osakkeen perusteella. Osakkeisiin rinnastetaan yhtiön liikkeelle laskemat arvopaperit, jotka oikeuttavat yhtiön voittoihin olematta velkasaatavia.
Kommentaarin mukaan osingoiksi luetaan voitonjaon lisäksi myös muita yhtiön osakkeenomistajilleen tekemiä suorituksia. Niin kauan kuin voiton jakavan yhtiön asuinvaltion lainsäädännön mukaan tällaisia tuloja verotetaan osinkoina, verosopimuksen huojennukset yleensä soveltuvat. Tavallisesti osinkoina ei kuitenkaan pidetä suorituksia, jotka vähentävät osakkeenomistajien oikeuksia yhtiössä.
3.2.2 Osinkoartiklan soveltuminen Suomesta saatuihin tuloihin
Suomen verotuksessa osingoksi katsottava yhtiökokouksen päätökseen perustuva voitonjakona tapahtuva varojen jakaminen osakkeenomistajalle on OECD:n malliverosopimuksessa tarkoitettua osinkoa. Sekä rahana että muuna omaisuutena maksettuja osinkoja käsitellään verosopimusnäkökulmasta osinkona. Malliverosopimuksen osinkoartiklan alle kuuluu myös scrip dividend -menettelyssä toteutetun maksuttoman osakeannin perusteella saatu verotuksessa osingoksi katsottava tulo.
Jos sijoitetun vapaan pääoman rahastosta jaettua tuloa verotetaan osinkona, tuloon voidaan soveltaa osinkoartiklan määräyksiä edellyttäen, että verosopimuksen osinkoartikla vastaa OECD:n malliverosopimusta (KVL 44/2019, ei muutosta (KHO 25.11.2020 taltio 4276)).
Verosopimuksen osinkoartiklassa tarkoitettuna tulona voidaan pitää myös muita kuin Suomen verotuksessa osinkona kohdeltavia tuloja. Esimerkiksi rajoitetusti verovelvollisen Suomesta saamaa peiteltyä osinkoa voidaan yleensä pitää verosopimuksessa tarkoitettuna osinkona. Myös rajoitetusti verovelvollisen jäsenen Suomessa asuvalta osuuskunnalta osuuksien tai osakkeiden perusteella saamaa ylijäämää pidetään yleensä verosopimuksessa tarkoitettuna osinkona. Rajoitetusti verovelvollisen osuuskunnasta saamien varojen verokohtelua käsitellään Verohallinnon ohjeessa
Osuuskunnan ja sen jäsenen verotuksesta
(luvut 3.7 ja 4.3.3).
Jos suoritus ei ole verosopimuksen osinkoartiklan alle kuuluvaa tuloa, se on jonkin muun verosopimuksen artiklan, kuten liiketuloartiklan, luovutusvoittoartiklan tai muun tulon artiklan (ns. kaatoartikla), mukaista tuloa. Näissä tapauksissa verotusoikeus on yleensä vain tulon saajan asuinvaltiolla, ellei tulo liity saajan lähdevaltiossa sijaitsevaan kiinteään toimipaikkaan.
Esimerkiksi sijaisosinko ei pääsääntöisesti ole OECD:n malliverosopimuksen tarkoittamassa mielessä osinkoa. Sijaisosinko katsotaan yleensä joko liiketuloartiklan mukaiseksi liiketuloksi tai kaatoartiklan mukaiseksi muuksi tuloksi, kun verosopimuksen osinkoartikla perustuu OECD:n malliverosopimukseen.
Myöskään Suomesta ulkomaille maksettavaa sijoitusrahaston voitto-osuutta ei tavallisesti pidetä Suomen verosopimusten osinkoartiklan mukaisena tulona, vaan sopimuksessa erikseen mainitsemattomana kaatoartiklan alle kuuluvana muuna tulona (KHO 1999:34). Poikkeuksena on kuitenkin esimerkiksi Suomen ja Saksan välinen verosopimus, jonka mukaan sijoitusrahaston voitto-osuuteen sovelletaan osinkoa koskevia määräyksiä (10 artiklan 3 kappale).
3.3 Luonnollisten henkilöiden saamat osingot
3.3.1 Lähdeverolain ja verosopimusten yleiset verokannat
Rajoitetusti verovelvolliselle luonnolliselle henkilölle maksetuista osingoista perittävä lähdeveron määrä on lähtökohtaisesti 30 %, ellei verosopimus rajaa Suomen verotusoikeutta (lähdeverolain 7 §:n 1 momentti). Lähdevero peritään osingon bruttomäärästä.
Kun rajoitetusti verovelvollinen luonnollinen henkilö saa suomalaisen julkisesti noteeratun yhtiön hallintarekisteröidystä osakkeesta osinkoa, on maksaja velvollinen perimään 35 %:n suuruisen lähdeveron, jos maksajalla tai rekisteröityneellä säilyttäjällä ei ole VML 15 e §:ssä tarkoitettuja tietoja osingon saajasta (lähdeverolain 7 §:n 2 momentti). Maksaja ei voi soveltaa tällaisessa tilanteessa hallintarekisteröidylle osakkeelle maksettavaan osinkoon lähdeverolain 7 §:n 1 momentin mukaista 30 %:n suuruista lähdeveroprosenttia tai tätä alempaa verokantaa.
Lähdeveroa ei ole suoritettava osakesäästötilistä annetussa laissa (680/2019) tarkoitetulla osakesäästötilillä olevien osakkeiden perusteella saadusta osingosta (lähdeverolain 3 §:n 11 momentti). Rajoitetusti verovelvollisen osakesäästötilin verotusta käsitellään Verohallinnon ohjeessa
Osakesäästötilin verotus
(luku 13.3).
Suomen solmimat verosopimukset tyypillisesti rajoittavat lähdeverolaissa säädettyä verotusoikeutta täältä maksettuihin osinkoihin. Verosopimukset antavat Suomelle pääsääntöisesti oikeuden periä rajoitetusti verovelvollisen luonnollisen henkilön Suomesta saamasta osinkotulosta 10–15 %:n suuruisen lähdeveron. Suomella on lisäksi verosopimuksia, joissa osingon verotusoikeus on myönnetty ainoastaan rajoitetusti verovelvollisen asuinvaltiolle. Tällaisia verosopimuksia on solmittu Irlannin, Ison-Britannian, Meksikon ja Ranskan kanssa. Myöskään Suomen ja Arabiemiraattien liiton välisen verosopimuksen perusteella Suomessa ei veroteta osinkoa, jos osinko maksetaan henkilölle, jolla on domisiili Arabiemiraattien liitossa.
Osinkotulon veroprosentit voi tarkistaa taulukosta
Suomesta ulkomaille maksettavien mm. osinkojen lähdeveroprosentit.
3.3.2 Verotusmenettelylain mukaisessa järjestyksessä toimitettava verotus
Lähdeverolain 13 §:n 1 momentin 3 kohdan mukaan Euroopan talousalueeseen kuuluvassa valtiossa asuva rajoitetusti verovelvollinen luonnollinen henkilö voi vaatia osingon verottamista VML:n mukaisessa järjestyksessä, jos:
Osingonsaajan kotivaltiota koskee virka-apudirektiivi (hallinnollisesta yhteistyöstä verotuksen alalla ja direktiivin 77/799/ETY kumoamisesta annettu neuvoston direktiivi 2011/16/EU, sellaisena kuin se on muutettuna direktiivin 2011/16/EU muuttamisesta siltä osin kuin on kyse pakollisesta automaattisesta tietojenvaihdosta verotuksen alalla annetulla neuvoston direktiivillä (EU) 2015/2376) tai jokin sopimus virka-avusta ja tietojenvaihdosta veroasioissa Euroopan talousalueella; ja
Osingosta perittävää lähdeveroa ei tosiasiassa voida kokonaisuudessaan hyvittää osingonsaajan asuinvaltiossa Suomen ja asuinvaltion välillä kaksinkertaisen verotuksen poistamisesta tehdyn sopimuksen perusteella.
Näissä tilanteissa Suomesta saatu osinko verotetaan vastaavalla tavalla kuin yleisesti verovelvollisen osinko (lähdeverolain 13 a § ja lähdeverolain 15 §). Yleisesti verovelvollisten osinkotulojen verotuksesta kerrotaan tarkemmin Verohallinnon ohjeessa
Osinkotulojen verotus
.
Vaatimus VML:n mukaisesta verotuksesta voidaan yleensä tehdä vasta asuinvaltion verotuksen päätyttyä. Osingon saaja voi hakea VML:n mukaista verotusta Verohallinnolta lähdeveron palautushakemuksella.
Esimerkki alkaa
Esimerkki 1:
Ruotsissa asuva luonnollinen henkilö A omistaa listaamattoman suomalaisen yhtiön B Oy:n osakkeet, joiden yhteenlaskettu matemaattinen arvo on 1 500 000 euroa. A saa vuonna 2020 B Oy:stä osinkoja 80 000 euroa, joista peritään Suomeen lähdeveroa 15 % eli 12 000 euroa. Osinko on alle 8 % B Oy:n osakkeiden matemaattisesta arvosta (8 % x 1 500 000 euroa = 120 000 euroa) ja samalla alle 150 000 euroa, joten osingosta 25 % eli 20 000 euroa on veronalaista pääomatuloa, jos verotus toimitetaan VML:n mukaan soveltaen tuloverolain osinkoa koskevia säännöksiä.
Jos A asuisi Suomessa, pääomatulona verotettavasta osingosta tulisi siten maksettavaksi veroa 6 000 euroa (30 % x 20 000 euroa). Jos A esittää osingon maksuvuoden jälkeen Suomen Verohallinnolle hakemuksessaan selvityksen siitä, että Suomen lähdeveroa ei voida kokonaan verosopimuksen nojalla hyvittää Ruotsissa, hänen saamansa osinkotulon verotus toimitetaan VML:n mukaisessa järjestyksessä. Tästä seuraa, että A:lle palautetaan liikaa peritty vero 6 000 euroa (12 000 euroa – 6 000 euroa).
Esimerkki päättyy
Pääomien vapaata liikkuvuutta koskevan SEUT 63 artiklan perusteella myös muussa kuin ETA-valtiossa asuva luonnollinen henkilö voi vaatia, että Suomeen perittävä lähdevero vastaa sitä veron määrää, joka häneltä perittäisiin, jos verotus toimitettaisiin VML:n mukaan vastaavalla tavalla kuin yleisesti verovelvollisen henkilön saaman osingon verotus (KHO 2015:9). Edellytyksenä VML:n mukaiselle verotukselle tällaisissa tilanteissa on, että Suomella on henkilön asuinvaltion kanssa solmittu sopimus virka-avusta ja tietojenvaihdosta veroasioissa ja että henkilö ei tosiasiallisesti saa Suomen veroa kokonaan hyvitettyä asuinvaltiossaan verovuonna tai sitä seuraavina verovuosina Suomen ja henkilön asuinvaltion välisen verosopimuksen perusteella.
SEUT 63 artiklaan perustuvaa verokohtelua sovelletaan kuitenkin vain, jos kyse ei ole SEUT 64 artiklan ns. standstill-määräyksessä tarkoitetusta osingonmaksusta. Standstill-määräys voi oikeuttaa pääomien vapaan liikkuvuuden rajoittamisen silloin, kun osinko maksetaan kolmannessa maassa asuvalle rajoitetusti verovelvolliselle suoran sijoituksen perusteella. Lähtökohtaisesti SEUT 64 artiklan mukaisena suorana sijoituksena Suomessa pidetään tilannetta, jossa osingonsaaja omistaa vähintään 10 % osinkoa jakavan kotimaisen yhtiön osakkeista. Asiassa huomioidaan kuitenkin aina tapauskohtaiset olosuhteet.
SEUT 64 artiklan standstill-määräyksen soveltamisen edellytyksenä on, että jäsenvaltion lainsäädännöstä muodostuva pääomien vapaan liikkuvuuden rajoitus on ollut keskeytyksettä voimassa 31.12.1993 lähtien. Kolmansissa valtioissa asuvien luonnollisten henkilöiden Suomesta saamat osingot ovat olleet lähdeverolaissa koko määrältään lähdeveronalaisia tuloja jo ennen vuoden 1994 alkua. Verokantojen muutoksia lukuun ottamatta sääntely ei ole muuttunut. Siksi SEUT 64 voi soveltua Suomesta saatuihin osinkoihin, jotka kolmannessa valtiossa asuva luonnollinen henkilö saa suorien sijoitusten perusteella. SEUT 64 artiklan mahdollinen vaikutus arvioidaan aina tapauskohtaisesti.
3.4 Yhteisöjen saamat osingot
3.4.1 Lähdeverolain ja verosopimusten yleiset verokannat
Rajoitetusti verovelvolliselle yhteisölle maksetuista osingoista perittävä lähdeveron määrä on lähtökohtaisesti 20 %, ellei verosopimus rajaa Suomen verotusoikeutta (lähdeverolain 7 §:n 1 momentti). Lähdevero peritään osingon bruttomäärästä.
Kun rajoitetusti verovelvollinen yhteisö saa suomalaisen julkisesti noteeratun yhtiön hallintarekisteröidystä osakkeesta osinkoa, on maksaja velvollinen perimään 35 %:n suuruisen lähdeveron, jos maksajalla tai rekisteröityneellä säilyttäjällä ei ole VML 15 e §:ssä tarkoitettuja tietoja osingon saajasta (lähdeverolain 7 §:n 2 momentti).
Maksaja ei voi soveltaa tällaisessa tilanteessa hallintarekisteröidylle osakkeelle maksettavaan osinkoon lähdeverolain 7 §:n 1 momentin mukaista 20 %:n suuruista lähdeveroprosenttia tai tätä alempaa verokantaa. Hallintarekisteröidystä osakkeesta saadusta osingosta voidaan kuitenkin periä myös 30 %:n lähdevero, jos maksajalla tai rekisteröityneellä säilyttäjällä on käytettävissään osingon saajan yksilöintitiedot, mutta sillä ei ole riittäviä tietoja sen varmistamiseen, että saaja on yhteisö ja 20 %:n verokantaa voitaisiin soveltaa.
Suomen solmimat verosopimukset rajoittavat usein lähdeverolaissa säädettyä verotusoikeutta Suomesta maksettuihin osinkoihin. Suomen solmimissa verosopimuksissa on tavallisesti määritetty alempi veroprosentti suorasijoitusosingoille. Suorasijoitusosinkoa koskevia määräyksiä sovelletaan, kun osinko maksetaan toisessa sopimusvaltiossa asuvalle verosopimuksessa tarkoitetulle yhtiölle, jolla on riittävä omistus osinkoa maksavasta yhtiöstä. Suomen solmimien verosopimusten suorasijoitusosingon määritelmät edellyttävät yleensä, että yhtiö, jolle osinko maksetaan, omistaa vähintään 10–25 % osinkoa jakavan yhtiön pääomasta. Vaadittu prosenttiosuus vaihtelee verosopimuskohtaisesti. Joissain Suomen verosopimuksissa suorasijoitusosingon edellytyksenä on pääomaosuuden sijaan tietyn äänimäärän omistaminen osinkoa jakavasta yhtiöstä.
Suomen solmimat verosopimukset antavat pääsääntöisesti lähdevaltiolle oikeuden periä yhteisön saamasta muusta kuin suorasijoitusosingosta 10–15 %:n suuruisen lähdeveron. Suorasijoitusosingosta voidaan yleensä periä 0–5 %:n suuruinen lähdevero.
Suomella on myös verosopimuksia, jotka estävät lähdevaltion verotuksen kokonaan riippumatta siitä, onko osinko suorasijoitusosinkoa vai ei. Tällaisia verosopimuksia on solmittu Irlannin, Ison-Britannian, Meksikon ja Ranskan kanssa. Myöskään Suomen ja Arabiemiraattien liiton välisen verosopimuksen perusteella Suomessa ei veroteta osinkoa, jos osinko maksetaan yhtiölle, joka on saanut oikeushenkilöllisyyden Arabiemiraattien liitossa. Lisäksi eräissä Suomen verosopimuksissa eläkerahastot on vapautettu verosta. Tällaisia sopimuksia on voimassa muun muassa Alankomaiden, Yhdysvaltojen ja Espanjan kanssa.
Osinkotulon veroprosentit voi tarkistaa taulukosta
Suomesta ulkomaille maksettavien mm. osinkojen lähdeveroprosentit.
3.4.2 Sijoitusomaisuuteen kuuluvista osakkeista saadut osingot
Rajoitetusti verovelvollisen sijoitusomaisuuteen kuuluville osakkeille maksetuista osingoista suoritettavan lähdeveron määrä on 15 % (lähdeverolain 7 §:n 1 momentin 3 kohta). Sijoitusomaisuudella tarkoitetaan EVL 11 §:ssä mainittuja raha-, vakuutus- ja eläkelaitosten varojen sijoittamiseksi hankkimia arvopapereita. Edellytyksenä 15 %:n lähdeverolle on, että (lähdeverolain 7 §:n 1 momentin 3 kohdan alakohdat a–c):
osingon saaja on 3 §:n 5 momentissa tarkoitettu rajoitetusti verovelvollinen yhteisö eikä osingon saaja ole emo- ja tytäryhtiödirektiivissä tarkoitettu yhtiö, joka omistaa osinkoa jaettaessa välittömästi vähintään kymmenen prosenttia osinkoa maksavan yhteisön osakepääomasta;
osingon saaja on kotimaista eläkelaitosta vastaava ulkomainen yhteisö, jonka kotipaikka on Euroopan talousalueella, eikä osingon saaja ole emo- ja tytäryhtiödirektiivissä tarkoitettu yhtiö, joka omistaa osinkoa jaettaessa välittömästi vähintään kymmenen prosenttia osinkoa maksavan yhteisön osakepääomasta; tai
osingon saaja on kotimaista eläkelaitosta vastaava ulkomainen yhteisö, joka omistaa välittömästi alle kymmenen prosenttia osinkoa maksavan yhteisön osakepääomasta, Suomella on osingon saajan kotivaltion kanssa sopimus tietojenvaihdosta veroasioissa, ja osingon saajan kotivaltiosta saadaan riittävät tiedot verotuksen toimittamiseksi.
3.4.3 Ulkomaisten eläkelaitosten ja henkivakuutusyhtiöiden saamat osingot
Kotimaisiin eläkelaitoksiin rinnastuvien eläkelaitosten on mahdollista vaatia sijoitusomaisuuteen kuuluvista osakkeista saamistaan osinkotulosta vähennystä, jolloin osingosta perittävän lähdeveron määrä alenee. Lähdeverolain 3 §:n 7 momentin mukaan lähdeveroa perittäessä sijoitusomaisuuteen kuuluvista osakkeista saadun osingon kokonaismäärästä vähennetään EVL 8 §:n 1 momentin 10 kohdassa mainitusta menosta osuus, joka vastaa Suomesta saadun osingon osuutta osingon saajan liikevaihdosta.
Lähdeverolain 3 §:n 7 momentin soveltamisen edellytyksenä on, että
Osingon saaja on kotimaista eläkelaitosta vastaava ulkomainen yhteisö, jonka kotipaikka on Euroopan talousalueella; tai
Osingon saaja on kotimaista eläkelaitosta vastaava ulkomainen yhteisö, jonka kotipaikka on Euroopan talousalueen ulkopuolella, ja joka omistaa välittömästi alle kymmenen prosenttia osinkoa maksavan yhteisön osakepääomasta, Suomella on osingon saajan kotivaltion kanssa sopimus tietojenvaihdosta veroasioissa, ja osingon saajan kotivaltiosta saadaan riittävät tiedot verotuksen toimittamiseksi.
Edellytyksenä lisäksi on aina, että osingon saaja esittää Verohallinnolle selvityksen vähennyksen määrästä ja perusteista. Tarkemmin eläkelaitoksilta tehtävän vähennyksen määrän laskentaa ja perusteita avataan Verohallinnon ohjeessa
Lakisääteisiä eläkkeitä tarjoavien ulkomaisten eläkelaitosten osinkojen lähdeverotus.
Korkeimman hallinto-oikeuden ennakkopäätöksen KHO 2016:77 perusteella lähdeverolain 3 §:n 7 momenttia sovelletaan myös kotimaista henkivakuutusyhtiötä vastaavan ulkomaisen henkivakuutusyhtiön sijoitussidonnaisiin vakuutuksiin liittyvistä suomalaisista osakkeista saatuihin osinkoihin. Päätöksen mukaan henkivakuutusyhtiön Suomesta saaman osingon lähdeverosta tehtävä vähennys lasketaan samalla tavalla kuin ulkomaisella eläkelaitoksella. Suomesta saadun osingon kokonaismäärästä on kuitenkin tällaisessa tilanteessa ennen lähdeverolain 3 §:n 7 momentin mukaan laskettua vähennystä vähennettävä yhtiön vakuutuksenottajilta osinkotuotosta perimien kulujen määrä.
Ulkomaisen eläke- tai henkivakuutusyhtiön vähennys voidaan käytännössä huomioida vasta lähdeveron palautusmenettelyssä, koska ulkomaisen yhteisön on lähes aina vaikeaa antaa kaikki lain edellyttämät selvitykset osingonmaksuhetkellä tai osingonmaksuvuonna. Ulkomaisten henkivakuutusyhtiöiden tulee vähennyksen saamiseksi esittää soveltuvin osin samat tiedot ja selvitykset, joita edellytetään ulkomaisilta eläkelaitoksilta. Lisäksi henkivakuutusyhtiön tulee esittää Verohallinnolle selvitys yhtiön osinkoihin kohdistuvien vakuutuksenottajilta perittyjen hallinnointikulujen määrästä. Ulkomaisten eläkelaitosten lähdeverotusta koskevaa Verohallinnon ohjetta voidaan käyttää soveltuvin osin ohjeena myös henkivakuutusyhtiöitä koskevissa tilanteissa.
3.4.4 Lähdeverolain nojalla verovapaat osingot
Rajoitetusti verovelvollisten yhteisöjen saamat osingot ovat lähdeverolain mukaan tietyin edellytyksin kokonaan verovapaita.
3.4.4.1 Emo-tytäryhtiödirektiivi
Lähdeverolain 3 §:n 6 momentin perusteella lähdeveroa ei ole suoritettava osingosta, joka maksetaan emo-tytäryhtiödirektiivin 2 artiklassa tarkoitetulle yhtiölle, jos yhtiö omistaa välittömästi vähintään 10 % osingon maksavan yhtiön pääomasta. Osuudella osakepääomasta tarkoitetaan emoyhtiön omistusosuutta tytäryhtiön osakkeista. Emo-tytäryhtiödirektiivin 2 artiklassa tarkoitetulla yhtiöllä taas tarkoitetaan seuraavat edellytykset täyttävää yhtiötä:
Yhtiö on yhtiömuodoltaan jokin direktiivin liitteessä 1 olevassa A osassa mainituista yhtiöistä (direktiivin liitteessä on lueteltu kaikki ne jäsenvaltioiden yhtiömuodot, joihin direktiivi soveltuu).
Yhtiöllä katsotaan olevan jonkin jäsenvaltion verolainsäädännön mukaan verotuksellinen kotipaikka tässä jäsenvaltiossa.
Yhtiötä ei kolmannen valtion kanssa tehdyn verosopimuksen nojalla pidetä unionin ulkopuolella asuvana.
Yhtiö on ilman valintamahdollisuutta ja vapautusta velvollinen maksamaan jotakin direktiivin liitteessä 1 olevassa B osassa luetelluista veroista tai muuta veroa, jolla jokin näistä veroista voidaan korvata.
Valtaosa EU-alueella toimivien konsernien sisäisistä osingonmaksuista on vapautettu lähdeverosta lähdeverolain 3 §:n 6 momentin nojalla.
Esimerkki alkaa
Esimerkki 2
: Suomalainen A Oy maksaa virolaiselle emoyhtiölleen B Oü:lle osinkoa. B Oü omistaa kokonaisuudessaan A Oy:n osakepääoman. B Oü:n yhtiömuoto (osaühing) on emo-tytäryhtiödirektiivin liitteessä 1 olevassa A osassa mainittu yhtiömuoto. B Oü on lisäksi velvollinen ilman valintamahdollisuutta ja vapautusta maksamaan Virossa direktiivin liitteessä 1 olevassa B osassa lueteltua tuloveroa (tulumaks). B Oü:ta ei pidetä minkään EU-alueen ulkopuolella sijaitsevan valtion kanssa tehdyn verosopimuksen nojalla kolmannessa valtiossa asuvana. B Oü on siten emo-tytäryhtiödirektiivin 2 artiklassa tarkoitettu yhtiö, joten sen A Oy:ltä saamat osingot ovat verovapaita lähdeverolain 3 §:n 6 momentin perusteella.
Esimerkki päättyy
3.4.4.2 ETA-valtiossa asuva yhteisö osingonsaajana
Lähdeverolain 3 §:n 5 momentin nojalla muuhun kuin sijoitusomaisuuteen kuuluvan osakkeen perusteella saatu osinko on ulkomaiselle yhteisölle verovapaata silloin, kun se maksetaan ETA-valtiossa asuvalle suomalaista yhteisöä vastaavalle yhteisölle ja osinko olisi suomalaisen yhteisön saamana verovapaa TVL 33 d §:n 4 momentin tai EVL 6 a §:n perusteella. Lähdeveroa ei ole lähdeverolain 3 §:n 5 momentin mukaan suoritettava myöskään yhteisön saamasta:
osuuskunnan maksamasta TVL 33 e §:ssä ja EVL 6 d §:ssä tarkoitetusta ylijäämästä
TVL 33 a, 33 b ja 33 f §:ssä ja EVL 6 a ja 6 d §:ssä tarkoitetusta vapaan oman pääoman rahastosta saadusta osinkona tai ylijäämänä pidettävästä varojenjaosta
kotimaisen säästöpankin kantarahasto-osuudelle ja lisärahastosijoitukselle maksamasta voitto-osuudesta ja korosta
keskinäisen vakuutusyhtiön ja vakuutusyhdistyksen maksamasta takuupääoman korosta.
Alla olevassa taulukossa kuvataan suomalaisten yhteisöjen välisiä osinkojen verovapaustilanteita TVL 33 d:n 4 momentissa ja EVL 6 a §:ssä tarkoitetuissa perustilanteissa. Kotimaisten yhteisöjen välisten osinkojen verotusta käsitellään tarkemmin Verohallinnon ohjeessa
Osinkotulojen verotus
.
Osingonjakaja
Osingonsaaja
Osingonsaajan verotus
Julkisesti noteerattu yhtiö / noteeraamaton yhteisö
Julkisesti noteerattu yhtiö
Osinko on verovapaata tuloa
Julkisesti noteeraamaton yhteisö
Julkisesti noteeraamaton yhteisö
Osinko on verovapaata tuloa
Julkisesti noteerattu yhtiö
Julkisesti noteeraamaton yhteisö
Osinko on verovapaata tuloa, jos osingonsaaja omistaa välittömästi vähintään 10 % osakepääomasta. Jos omistus-osuus on alle 10 %, osinko on kokonaan veronalaista tuloa.
ETA-valtiossa asuvan rajoitetusti verovelvollisen yhteisön Suomesta saama osinkotulo on lähdeverolain 3 §:n 5 momentin nojalla vastaavalla tavalla verovapaata taulukon mukaisissa tilanteissa. Kun tarkastellaan sitä, vastaako ulkomainen verovelvollinen sellaista suomalaista yhteisöä, jolle osinko olisi TVL 33 d §:n 4 momentin tai EVL 6 a §:n perusteella verovapaata, lähtökohtana on se, vastaako ulkomaisen yhteisön siviilioikeudellinen asema pääosin kotimaisen yhteisömuodon asemaa.
Lähdeverolain 3 §:n 5 momentin mukaisen osingon verovapauden edellytyksenä on lisäksi, että:
Osingonsaajan kotivaltiota koskee virka-apudirektiivi (hallinnollisesta yhteistyöstä verotuksen alalla ja direktiivin 77/799/ETY kumoamisesta annettu neuvoston direktiivi 2011/16/EU, sellaisena kuin se on muutettuna direktiivin 2011/16/EU muuttamisesta siltä osin kuin on kyse pakollisesta automaattisesta tietojenvaihdosta verotuksen alalla annetulla neuvoston direktiivillä (EU) 2015/2376) tai jokin sopimus virka-avusta ja tietojenvaihdosta veroasioissa Euroopan talousalueella; ja
Lähdeveroa ei osingonsaajan selvityksen mukaan tosiasiassa voida kokonaisuudessaan hyvittää osingonsaajan asuinvaltiossa Suomen ja osingonsaajan asuinvaltion välillä kaksinkertaisen verotuksen poistamisesta tehdyn sopimuksen perusteella.
Osingosta ei peritä Suomessa lähdeveroa lähdeverolain 3 §:n 5 momentin perusteella, jos osakin lähdeverosta jää hyvittämättä osingonsaajan asuinvaltiossa. Lähdevero katsotaan tosiasiassa hyvitetyn osingonsaajan asuinvaltiossa, jos se voidaan vähentää asuinvaltion verosta joko verovuonna tai jonain myöhempänä verovuonna. Jos osingonsaajan tulo on kuitenkin tappiollinen sinä verovuonna, jonka tulona osinko verotetaan, ei lähdeveroa katsota tosiasiassa hyvitetyn osingonsaajan asuinvaltiossa. (ks. HE 113/2008, s. 8)
Esimerkki alkaa
Esimerkki 3
: Ruotsalainen julkisesti noteeraamaton (listaamaton) suomalaista yhteisöä vastaava osakeyhtiö B Ab (aktiebolag) saa suomalaiselta julkisesti noteeraamattomalta osakeyhtiöltä A Oy:ltä osinkoa. B Ab omistaa alle 10 % osingon maksavan A Oy:n pääomasta, joten osingonmaksu ei kuulu lähdeverolain 3 §:n 6 momentin verovapauden piiriin emo-tytäryhtiödirektiivin perusteella. B Ab:n A Oy:ltä saamat osingot eivät ole veronalaista tuloa B Ab:n verotuksessa Ruotsissa, joten lähdeveroa ei tosiasiassa voitaisi kokonaisuudessaan hyvittää Ruotsissa Pohjoismaiden verosopimuksen perusteella. B Ab:n saama osinko olisi suomalaisen yhteisön saamana verovapaata EVL 6 a §:n perusteella (noteeraamaton yhteisö maksaa osinkoa toiselle noteeraamattomalle yhteisölle). Siten osinko on verovapaata tuloa lähdeverolain 3 §:n 5 momentin perusteella.
Esimerkki päättyy
Sijoitusomaisuuteen kuuluvista osakkeista saatuihin osinkoihin ei sovelleta lähdeverolain 3 §:n 5 momentin mukaista osinkotulon verovapautta, sillä vastaavassa kotimaisessa tilanteessa kotimaiselle yhteisölle veronalaista tuloa olisi 75 % osingosta (EVL 6 a §:n 3 momentin 1 kohta). Siten kotimainen yhteisö maksaa veroa sijoitusomaisuuteen kuuluvien osakkeiden perusteella saamastaan osingosta käytännössä 15 % (20 %:n yhteisöverokanta x 75 %). Rajoitetusti verovelvollista verotetaan sijoitusomaisuuteen kuuluvien osakkeiden perusteella saaduista osingoista vastaavasti 15 %:n suuruisella lähdeverolla (lähdeverolain 7 §:n 1 momentin 3 kohta). Sijoitusomaisuuteen kuuluvista osakkeista saatu osinko on kuitenkin rajoitetusti verovelvolliselle verovapaata, jos osinkoon sovelletaan lähdeverolain 3 §:n 6 momentin mukaista emo-tytäryhtiödirektiiviin perustuvaa verovapautta.
3.4.4.3 Kotimaista sijoitusrahastoa tai erikoissijoitusrahastoa vastaavat ulkomaiset sopimusperusteiset rahastot
Lähdeverolain 3 §:n 10 momentin mukaan lähdeveroa ei ole suoritettava osingosta, joka maksetaan TVL 20 a §:ssä säädetyt verovapauden edellytykset täyttävälle kotimaista sijoitusrahastoa tai erikoissijoitusrahastoa vastaavalle sopimusperusteiselle ulkomaiselle rahastolle. Edellytyksenä on, että osingon saaja esittää Verohallinnolle selvityksen verovapauden edellytysten täyttymisestä.
TVL 20 a §:n soveltamisen edellytyksiä ja vaadittuja selvityksiä käsitellään Verohallinnon ohjeessa
Sijoitusrahastojen verotuksesta ja TVL 20 a §:n sääntely
.
3.4.5 EU-oikeuteen perustuvan rinnastusvaatimuksen nojalla verovapaat osingot
3.4.5.1 Yleistä
SEUT:n perusvapauksista pääomien vapaa liikkuvuus (SEUT 63 ja 65) ja sijoittautumisvapaus (SEUT 49) voivat estää ulkomaisen yhteisön saamien osinkojen verotuksen, vaikka osinkoa ei ole erikseen säädetty lähdeverolaissa verovapaaksi. Jos kotimaiselle yhteisölle on verotuksessa säädetty verohuojennuksia tai verovapauksia, ulkomaisella verovelvollisella on lähtökohtaisesti EU-oikeuden perusteella objektiivisesti rinnasteisessa tilanteessa oikeus nauttia samoista veroeduista. Koska pääomien vapaa liikkuvuus ulottuu myös kolmansiin valtioihin, kotimaista yhteisöä vastaavan verokohtelun myöntämistä ei voida rajoittaa vain ETA-valtioissa asuviin yhteisöihin (ks. KHO 2015:9 ja KHO 2025:22).
Kotimaisessa oikeuskäytännössä tilanteiden rinnastettavuuden arviointi on perustunut ulkomaisen ja kotimaisen yhteisön oikeudellisten ja toiminnallisten piirteiden vertailuun ja kokonaisarviointiin. Merkitystä on annettu sille, mihin kotimaiseen toimijaan ulkomainen toimija on ollut lähimmin rinnastettavissa. Rinnastumisen edellytyksenä ei ole ollut se, että tulonsaajaan kohdistuva sääntely olisi sen asuinvaltiossa täysin samanlaista kuin Suomen sääntely. Kotimaisessa oikeuskäytännössä ei ole tullut sovellettavaksi oikeuttamisperusteita, jotka olisivat oikeuttaneet rajoitetusti verovelvollisen ankaramman verotuksen, kun lähdevero on jäänyt rajoitetusti verovelvollisen lopulliseksi kustannukseksi. (ks. KHO 2015:9 ja KHO 2025:22)
Vaikka ulkomainen yhteisö olisi rinnastettavissa sellaiseen kotimaiseen yhteisöön, joka saisi vastaavan osingon verovapaana, perusvapauden rajoitusta ei kuitenkaan muodostu, jos verosopimus poistaa eron verokohtelussa. Ero verokohtelussa poistuu, jos verovelvolliseen sovellettava verosopimus mahdollistaa lähdevaltiossa perityn lähdeveron vähentämisen asuinvaltiossa maksettavasta verosta siihen määrään asti, joka vastaa kansallisesta lainsäädännöstä johtuvaa eroa verokohtelussa kotimaisen ja ulkomaisen verovelvollisen välillä (ks. esim. C-487/08, kohdat 58–59). Edellytyksenä EU-oikeudelliseen rinnastamiseen perustuvalle osingon verovapaudelle on siten aina se, että osinkoa Suomesta saava ulkomainen yhteisö ei tosiasiallisesti saa Suomen lähdeveroa kokonaisuudessaan hyvitettyä asuinvaltiossaan Suomen ja osingonsaajan asuinvaltion välillä tehdyn verosopimuksen perusteella.
SEUT 64 artiklan ns. standstill-määräys voi lisäksi oikeuttaa pääomien vapaan liikkuvuuden rajoittamisen, kun osinko maksetaan kolmannessa maassa asuvalle rajoitetusti verovelvolliselle suoran sijoituksen perusteella. Lähtökohtaisesti SEUT 64 artiklan mukaisena suorana sijoituksena Suomessa pidetään tilannetta, jossa osingonsaaja omistaa vähintään 10 % osinkoa jakavan kotimaisen yhtiön osakkeista. Asiassa huomioidaan kuitenkin aina tapauskohtaiset olosuhteet.
SEUT 64 artiklan standstill-määräyksen soveltamisen edellytyksenä on, että jäsenvaltion lainsäädännöstä muodostuva pääomien vapaan liikkuvuuden rajoitus on ollut keskeytyksettä voimassa 31.12.1993 lähtien. Kolmansissa maissa asuvien yhteisöjen Suomesta saamat osingot ovat olleet lähdeverolaissa koko määrältään lähdeveronalaisia tuloja jo ennen vuoden 1994 alkua. Verokantojen muutoksia lukuun ottamatta sääntely ei ole muuttunut. Siten SEUT 64 artikla voi mahdollistaa osinkotulon verotuksen Suomessa esimerkiksi silloin, kun kolmannessa maassa asuva yhteisö saa osinkoa kotimaisesta yhtiöstä suoran sijoituksen perusteella, vaikka yhteisö rinnastuisi sellaiseen kotimaiseen yhteisöön, jolle vastaava osinko olisi verovapaata EVL 6 a §:n tai TVL 33 d §:n nojalla. SEUT 64 artiklan mahdollinen vaikutus rinnastustilanteissa arvioidaan aina tapauskohtaisesti.
Yhteenvetona voidaan todeta, että ulkomaisen yhteisön Suomesta saama osinko voi olla EU-oikeuden perusteella verovapaata, jos ulkomainen yhteisö on rinnastettavissa sellaiseen kotimaiseen yhteisöön (tai yhteisöihin), jolle vastaava osinko olisi verovapaata. Arvioinnissa otetaan lisäksi huomioon, poistuuko mahdollinen syrjintä verosopimuksen perusteella ja voiko SEUT 64 artiklan standstill-määräys oikeuttaa pääomien vapaan liikkuvuuden rajoittamisen.
3.4.5.2 Esimerkkejä eri rinnastustilanteista
ETA-valtion ulkopuolella asuvan verovelvollisen rinnastuminen muuhun kuin kotimaiseen verovapaaseen yhteisöön, jolle vastaava osinko olisi verovapaa
ETA-valtiossa asuvien ulkomaisten yhteisöjen TVL 33 d §:n 4 momenttiin tai EVL 6 a §:ään perustuva osinkotulojen verovapaus ratkaistaan lähdeverolain 3 §:n 5 momentin soveltumisen perusteella (ks. luku 3.4.4.2). Myös kolmannessa valtiossa asuva yhteisö voi kuitenkin rinnastua sellaiseen
Teksti jatkuu virallisessa lähteessä.
