VERO-VH/4339/00.01.00/23
Suomi
VERO-VH/4339/00.01.00/23 — Korkovähennysoikeuden rajoittaminen yritysverotuksessa
Oikeudellista tietoa, ei oikeudellista neuvontaa. Tarkista voimassa oleva teksti virallisesta lähteestä.
Analysoi tämä laki tekoälylläKorkovähennysoikeuden rajoittaminen yritysverotuksessa
Syventävä vero-ohje
Antopäivä
20.11.2023
Versiohistoria
Diaarinumero
VH/4339/00.01.00/23
Voimassaolo
20.11.2023 - Toistaiseksi
Valtuutussäännös
Laki Verohallinnosta (503/2010) 2 § 2 momentti
Korvaa ohjeen
VH/6311/00.01.00/2022, 09.02.2023
Ohje liittyy kokonaisuuteen:
Kansainvälinen verotus
,
Avoin yhtiö ja kommandiittiyhtiö
Ohjeessa käsitellään 1.1.2019 voimaan tullutta EVL 18 a §:n ja EVL 18 b §:n mukaista korkovähennysoikeuden rajoittamista koskevaa sääntelyä.
Ohjetta on päivitetty korkovähennysoikeuden rajoittamista koskevan oikeuskäytännön (KVL 23/2022 ja KVL 35/2022) johdosta. Muutoksia on tehty lukuihin 2. ja 3.
Ohjetta on aiemmin päivitetty 1.1.2023 voimaan tulleiden EVL 18 b §:n muutosten johdosta (HE 202/2022 vp). EVL 18 b §:ään on lisätty uudet 6 ja 7 momentit. Muutoksilla tiukennetaan tasevertailuun perustuvan poikkeuksen soveltamisedellytyksiä sekä säädetään poikkeus, jonka mukaan julkisyhteisön tilaamaa pitkän aikavälin julkista infrastruktuurihanketta toteuttava osittain tai kokonaan yksityisomisteinen yhteisö saa eräin edellytyksin vähentää muutoin vähennyskelvottomia nettokorkomenoja. Muutoksia on tehty lukuihin 4 ja 6.
Tasevertailuun perustuvaan poikkeukseen uusia muutoksia sovelletaan ensimmäisen kerran vuodelta 2023 toimitettavassa verotuksessa. Pitkän aikavälin infrastruktuurihankkeita koskevia muutoksia sovelletaan takautuvasti vuodelta 2019 toimitetusta verotuksesta alkaen.
1 Korkomenojen vähennyskelpoisuudesta
1.1 Yleistä
Elinkeinotoiminnasta johtuneiden velkojen korot ovat vähennyskelpoisia elinkeinotulon verottamisesta annetun lain (360/1968, EVL) 18 §:n 1 momentin 2 kohdan säännöksen mukaan. Saman säännöksen mukaan korot ovat vähennyskelpoisia silloinkin, kun korot riippuvat liikkeen tuloksesta. Edellytyksenä korkojen vähentämiselle on, että kyse on vähennystä vaativan verovelvollisen korkomenoista. EVL 23 §:n mukaan korot ovat sen verovuoden kulua, jolta ne suoritetaan. Muun toiminnan ja maatilatalouden tulolähteisiin kuuluvien velkojen korot ovat vähennyskelpoisia tuloverolain (1535/1992, TVL) 58 §:n 1 momentin ja maatilatalouden tuloverolain (543/1967) 3 §:n 1 momentin mukaan. EVL 18 a § rajoittaa EVL 18 b §:ssä säädetyin poikkeuksin edellä mainittujen korkojen vähennyskelpoisuutta kaikissa tulolähteissä.
Korkojen vähentämiseen konsernien sisäisissä rahoitusjärjestelyissä voidaan Suomessa soveltaa verotusmenettelystä annetun lain (1142/2021, VML) 31 §:n mukaista siirtohinnoitteluoikaisua. Siirtohinnoittelusäännöksen soveltaminen edellyttää, ettei velan korkoa voida pitää markkinaehtoisena.
Korkeimman hallinto-oikeuden ratkaisukäytännön mukaan korot voidaan katsoa vähennyskelvottomiksi myös silloin, kun osakkeiden hankintavelkaan liittyviä osakkeita ei voida kohdentaa sivuliikkeen varoiksi (KHO 2016:71).
Korkojen vähennyskelpoisuus on verotus- ja oikeuskäytännössä joissakin tilanteissa evätty myös veron kiertämistä koskevan VML 28 §:n nojalla (ks. esim. KHO 2016:72 ja KHO 2021:178).
1.2 Korkovähennysoikeuden rajoittamista koskeva sääntely
EVL 18 a §:ssä säädetään korkomenojen vähennysoikeuden rajoittamisesta. Alkuperäinen EVL 18 a § (HE 146/2012 vp) on tullut voimaan 1.1.2013 ja sitä sovellettiin verovuodesta 2014 alkaen. Ennen säännöksen soveltamisen alkamista sen 2 momenttiin tehtiin eräitä muutoksia (laki elinkeinotulon verottamisesta annetun lain muuttamisesta 1238/2013 ja HE 185/2013 vp). EVL 18 a §:ään tehtiin laajempia muutoksia Euroopan unionin veron kiertämisen estämistä koskevan direktiivin (2016/1164, ATAD-direktiivi) korkorajoitussäännösten takia. Direktiivi sisältää sääntelyn vähimmäistason, joka jäsenvaltioiden on pantava täytäntöön. ATAD-direktiivin vuoksi EVL 18 a §:ää muutettiin ja säädettiin kokonaan uusi EVL 18 b § (ks. elinkeinotulon verottamisesta annetun lain muuttamisesta (1237/2018) ja HE 150/2018 vp). Direktiiviin perustuvat muutokset tulivat voimaan 1.1.2019.
Korkovähennysoikeuden rajoittamista koskevan sääntelyn muuttamista koskevaan hallituksen esitykseen (HE 211/2021 vp) perustuvat muutokset EVL 18 a §:ään ja EVL 18 b §:ään tulivat voimaan 1.1.2022. Tällä sääntelyllä muutettiin vuonna 2019 voimaan tullutta korkojen vähennysoikeuden rajoittamista koskevaa EVL 18 a ja b §:ää (HE 150/2018 vp ja VaVM 21/2018 vp). EVL 18 b §:ään tehtiin jälleen muutoksia perustuen hallituksen esitykseen (HE 202/2022 vp). Uudet muutokset EVL 18 b §:ään tulivat voimaan 1.1.2023.
Hallituksen esityksen (HE 150/2018 vp) mukaan korkovähennysoikeuden rajoittamista koskevan sääntelyn tavoitteena on turvata Suomen veropohjaa nykyistä laajemmalla korkorajoitussääntelyllä siten, että sääntelyssä otetaan huomioon myös yritystoiminnan edellytysten turvaaminen. Sääntelyllä rajoitetaan muutoin vähennyskelpoisten korkomenojen vähentämistä. Sääntelyn tarkoituksena on ehkäistä verotuottojen kannalta merkityksellistä korkojen vähentämiseen liittyvää aggressiivista verosuunnittelua. Korkorajoitussäännöksen soveltaminen ei edellytä esimerkiksi erityisten liiketaloudellisten syiden tai korkomenoa vastaavan tulon tosiasiallisen saajan verorasituksen tason selvittämistä.
EVL 18 a § ei estä yleisen veron kiertämistä koskevan säännöksen tai siirtohinnoitteluoikaisun soveltamista, koska säännösten soveltamisalat eroavat toisistaan. Nämä säännökset voivat soveltua, jos niiden soveltamisedellytykset täyttyvät.
2 Sääntelyn soveltamisala
2.1 Soveltamisalaan kuuluvat yhtiöt ja niiden harjoittama toiminta
Korkorajoitussäännöstä sovelletaan EVL 18 a §:n 1 momentin mukaan yhteisöihin, avoimiin yhtiöihin ja kommandiittiyhtiöihin sekä vastaaviin ulkomaisiin yhtiöihin, jos niillä on Suomessa kiinteä toimipaikka tai ne saavat muutoin tuloa Suomesta. Lisäksi säännöstä sovelletaan TVL 9 §:n 1 momentin 1 kohdan perusteella Suomessa yleisesti verovelvollisiin ulkomaisiin yhteisöihin. Rajoitus ei koske esimerkiksi yksityistä elinkeinonharjoittajaa.
Yhteisöillä tarkoitetaan kaikkia tuloverolain TVL 3 §:n mukaisia yhteisöjä, joita ovat muun muassa osakeyhtiöt ja osuuskunnat. Asunto-osakeyhtiöt, keskinäiset kiinteistöyhtiöt ja niin sanotut Mankala-yhtiöt ovat lain mukaan itsenäisiä yhteisöverovelvollisia ja sen vuoksi direktiivin ja korkovähennysoikeuden rajoittamista koskevan sääntelyn soveltamisalaan kuuluvia veroverovelvollisia.
Sääntelyä sovelletaan elinkeinotoiminnan, maatalouden ja muun toiminnan tulolähteen korkomenoihin. Korkovähennysoikeuden rajoitus lasketaan verovelvolliskohtaisesti tulolähteiden nettokorkomenojen yhteismäärän perusteella (ks. luku 4).
2.2 Soveltamisalan ulkopuolelle jäävät yhtiöt ja korot
2.2.1 Itsenäiset yritykset
EVL 18 b §:n 1 momentin mukaan säännöksen 2 momentissa määritellyt itsenäiset yritykset eivät kuulu korkovähennysoikeuden rajoituksen piiriin. Itsenäisenä yrityksenä ei EVL 18 b §:n 2 momentin mukaan pidetä yhteisöä, avointa yhtiötä tai kommandiittiyhtiötä,
joka on osa liikekirjanpidollista konsernia;
jolla on verotuksellinen kiinteä toimipaikka ulkomailla;
jolla on suoraan tai välillisesti vähintään 25 prosentin osuus toisen yksikön äänioikeuksista tai pääomasta tai oikeus saada vähintään 25 prosenttia toisen yksikön voitoista;
jonka äänioikeuksista, pääomasta tai voitoista luonnollisella henkilöllä tai toisella yksiköllä on suoraan tai välillisesti vähintään 25 prosentin osuus; tai
jolla on yhteys yhteen tai useampaan toiseen yksikköön sen perusteella, että luonnollisella henkilöllä tai jollain yksiköllä suoraan tai välillisesti on sekä siitä että toisesta yksiköstä vähintään 25 prosentin osuus.
Itsenäistä yritystä koskevan poikkeuksen soveltaminen edellyttää, ettei yksikään EVL 18 b §:n 2 momentin 1–5 kohdissa luetelluista edellytyksistä täyty. Poikkeussäännöstä ei siten voida soveltaa esimerkiksi tilanteessa, jossa yhtiö ei ole osa liikekirjanpidollista konsernia, mutta sillä on säännöksessä tarkoitettu etuyhteydessä oleva yhtiö.
Direktiivin mukaan liikekirjanpidollisella konsernilla tarkoitetaan kaikkia sellaisia yksiköitä, jotka on täysimääräisesti sisällytetty kansainvälisten tilinpäätösstandardien tai jäsenvaltion kansallisen tilinpäätösjärjestelmän mukaisesti laadittuun konsernitilinpäätökseen. Kansallisen ja kansainvälisen tilinpäätössääntelyn mukaan yhtiö sisällytetään yleensä täysimääräisesti konsernitilinpäätökseen konsernin omistusosuutta vastaavilta osin silloin, kun samaan konserniin kuuluvat yhtiöt käyttävät yhtiössä määräysvaltaa.
Itsenäisenä yrityksenä voidaan poikkeussäännöksen mukaan pitää vain sellaista yhtiötä, joka ei ole osa liikekirjanpidollista konsernia ja jolla ei ole kiinteää toimipaikkaa ulkomailla. Lisäksi edellytetään, ettei yhtiöllä ole suoraan tai välillisesti vähintään 25 prosentin osuutta toisen yhtiön äänioikeuksista tai pääomasta tai oikeutta saada vähintään 25 prosenttia toisen yrityksen voitoista. Itsenäisenä yrityksenä ei myöskään pidetä yhtiötä, jonka äänioikeuksista, pääomasta tai voitoista luonnollisella henkilöllä tai toisella yrityksellä on suoraan tai välillisesti vähintään 25 prosentin osuus. Jos luonnollisella henkilöllä tai yrityksellä on suoraan tai välillisesti vähintään 25 prosentin osuus yhtiöstä ja toisesta tai useammasta yhtiöstä, yksikään näistä yhtiöistä ei ole säännöksessä tarkoitettu itsenäinen yritys.
Itsenäisen yrityksen määritelmään sisältyvä 25 prosentin etuyhteys voi muodostua sekä yhtiön että luonnollisen henkilön kautta. Tällöin huomioon otetaan suoran etuyhteyden lisäksi välillinen etuyhteys. Etuyhteys lasketaan suhteellisesti kertomalla jokaisen portaan osuus pääomaan tai äänioikeuksiin tai oikeudesta voittoon. Jos näin laskettu suhteellinen osuus on vähintään 25 prosenttia, kyse on säännöksessä tarkoitetusta etuyhteydestä. Poikkeussäännöksen itsenäisen yrityksen määritelmään liittyvä etuyhteyden määritelmä poikkeaa siten tietyiltä osin korkorajoitussäännöksen sisältämästä konserniyhteyden määritelmästä (ks. luku 3.2.1).
Itsenäisen yrityksen muodostumista EVL 18 b §:n 2 momenttiin sisältyvän etuyhteyden määritelmän mukaisesti kuvataan seuraavissa esimerkeissä 1–3, joissa itsenäisen yrityksen edellytyksiä tarkastellaan yhtiön A osalta.
Esimerkki 1:
A omistaa suoraan B:tä 20 prosenttia, C:tä 15 prosenttia ja D:tä 30 prosenttia. A ei ole EVL 18 b §:n 2 momentin 3 kohdan mukaan itsenäinen yritys, koska se omistaa suoraan 30 prosenttia D:tä.
Esimerkki 2:
A omistaa B:tä 15 prosenttia ja C:tä 20 prosenttia. C omistaa lisäksi 60 prosenttia B:tä. A ei ole EVL 18 b §:n 2 momentin 3 kohdan mukaan itsenäinen yritys, koska sen yhteenlaskettu suora ja välillinen omistus B:stä on 27 prosenttia.
Esimerkki 3:
B omistaa suoraan 20 prosenttia A:ta ja 60 prosenttia C:tä, joka omistaa 15 prosenttia A:ta. B tai C eivät kumpikaan omista suoraan A:sta vähintään 25 prosenttia. A ei ole EVL 18 b §:n 2 momentin 4 kohdan mukaan itsenäinen yritys, koska B omistaa suoraan tai välillisesti A:sta 29 prosenttia. B voi olla myös luonnollinen henkilö.
Itsenäistä yritystä koskevan poikkeuksen soveltuminen arvioidaan verovuosikohtaisesti. Poikkeuksen soveltamista vaaditaan verovuosittain. Poikkeuksen soveltamisen edellytyksenä on, että yhtiö on ollut EVL 18 b §:n 1 momentin 1 kohdassa tarkoitettu itsenäinen yritys koko verovuoden ajan. Jos yhtiö on ollut säännöksessä tarkoitettu itsenäinen yritys koko verovuoden ajan, yhtiön verovuoden korkomenojen vähentämistä ei rajoiteta EVL 18 a §:n 3 ja 4 momentin mukaisesti. Yhtiö ei voi vähentää aikaisempien vuosien vähennyskelvottomia nettokorkomenoja sinä verovuonna, jona siihen sovelletaan itsenäistä yritystä koskevaa poikkeusta.
2.2.2 Rahoitusalan yritykset
Korkorajoitussäännöstä ei sovelleta EVL 18 b §:n 3 momentissa lueteltuihin rahoitusalan yrityksiin (EVL 18 b §:n 1 momentin 2 kohta). Rahoitusalaa koskeva poikkeus perustuu ATAD-direktiiviin, jossa poikkeuksen soveltamisalaan kuuluvat rahoitusalan yritykset on määritetty.
EVL 18 b §:n 3 momentin mukaan rahoitusalan yrityksellä tarkoitetaan EVL 18 b §:n 1 momentin 2 kohdassa
luottolaitostoiminnasta annetussa laissa tarkoitettua luottolaitosta;
sijoituspalvelulaissa tarkoitettua sijoituspalveluyritystä;
vaihtoehtorahastojen hoitajista annetussa laissa (162/2014) tarkoitettua vaihtoehtorahaston hoitajaa;
sijoitusrahastolaissa (48/1999) tarkoitettua rahastoyhtiötä;
vakuutusyhtiölaissa tarkoitettua toimiluvan saanutta vakuutusyhtiötä tai jälleenvakuutusyhtiötä;
vakuutusyhdistyslaissa (1250/1987) tarkoitettua vakuutusyhdistystä;
lisäeläkesäätiöistä ja lisäeläkekassoista annetussa laissa tarkoitettua lisäeläkesäätiötä ja lisäeläkekassaa, joka kuuluu ammatillisia lisäeläkkeitä tarjoavien laitosten toiminnasta ja valvonnasta annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin (EU) 2016/2341 soveltamisalan piiriin sekä lisäeläkesäätiö- ja lisäeläkekassoista annetussa laissa tarkoitettua omaisuudenhoitajaa;
työeläkelakien mukaista työeläkelaitosta sekä sellaista oikeushenkilöä, jotka on perustettu tällaisten järjestelmien sijoituksia varten;
vaihtoehtorahastojen hoitajista annetussa laissa tarkoitettua vaihtoehtorahastoa, jonka hoidosta vastaa samassa laissa tarkoitettu vaihtoehtorahaston hoitaja;
sijoitusrahastolaissa tarkoitettua sijoitusrahastoa;
arvo-osuusjärjestelmästä ja selvitystoiminnasta annetussa laissa tarkoitettua keskusvastapuolta;
arvo-osuusjärjestelmästä ja selvitystoiminnasta annetussa laissa tarkoitettua arvopaperikeskusta.
Rahoitusalan yrityksellä tarkoitetaan muun muassa luottolaitostoiminnasta annetussa laissa (610/2014) tarkoitettua luottolaitosta, joka voi olla talletuspankki tai luottoyhteisö. Luottolaitoslain mukaisiin luottolaitoksiin, joilla on toimilupa luottolaitostoimintaan, ei siten sovelleta korkovähennysoikeuden rajoitusta.
Korkorajoitussäännöstä ei sovelleta sijoituspalvelulaissa (747/2012) tarkoitettuun MiFID-sääntelyn mukaiseen sijoituspalveluyritykseen tai sijoitusrahastolaissa (48/1999) tarkoitettuun UCITS-direktiivin mukaiseen rahastoyhtiöön.
Rahoitusalan poikkeuksen piiriin kuuluvat Solvenssi II -direktiivissä ja vakuutusyhtiölaissa tarkoitettu toimiluvan saanut vakuutusyhtiö ja jälleenvakuutusyhtiö. Solvenssi II -direktiivin määritelmän mukaan vakuutusyrityksellä tarkoitetaan henki- tai vahinkovakuutustoimintaa harjoittavaa ensivakuutusyritystä, joka on saanut toimiluvan. Jälleenvakuutusyrityksiä koskee vastaava määritelmä. Lisäksi poikkeusta sovelletaan vakuutusyhdistyslaissa tarkoitettuun vakuutusyhdistykseen. Keskusverolautakunta on katsonut, että kiinteistösijoitustoimintaa Suomessa harjoittava kommandiittiyhtiö, johon ulkomainen vakuutusyhtiö sijoitti äänettömänä yhtiömiehenä, ei ollut vapautettu aikaisemmin voimassa olleen EVL 18 a §:n korkojen vähennysoikeuden rajoittamisesta kyseisen pykälän 4 momentin säännöksen perusteella (KVL 28/2017).
Rahoitusalan yrityksiksi katsotaan sellaiset lisäeläkesäätiöistä ja lisäeläkekassoista annetussa laissa tarkoitetut lisäeläkesäätiöt ja lisäeläkekassat, jotka harjoittavat lisäeläketoimintaa ja joita ei ole vapautettu niin sanotun lisäeläkedirektiivin (2003/41/EY, uudelleen laadittu direktiivillä 2341/2016/EU) soveltamisalasta kansallisella poikkeuksella. Rahoitusalan poikkeuksen piiriin kuuluvat Suomessa A-, B- ja AB-eläkesäätiöt ja -kassat sekä lisäeläkesäätiö- ja lisäeläkekassoista annetussa laissa tarkoitetut lisäeläkesäätiöt, lisäeläkekassat ja omaisuudenhoitajat, koska ne täyttävät EVL 18 b §:n 3 momentin 7 kohdan edellytykset.
Eläkelaitosten osalta poikkeuksen piiriin kuuluvat työeläkelakien mukaiset lakisääteisiä työeläkkeitä toimeenpanevat työeläkelaitokset, kuten työeläkevakuutusyhtiöt ja eläkesäätiöt. Poikkeus koskee myös oikeushenkilöitä, jotka on perustettu tällaisten järjestelmien sijoituksia varten. Tällä tarkoitetaan esimerkiksi Valtion eläkerahastoa tai eläkelaitoksen kokonaan omistamia tytäryhtiötä. Viimeksi mainittuja ovat esimerkiksi eläkeyhtiöiden omistamat kiinteistöyhtiöt sekä sijoitukset yhtiöihin ja erilaisiin muihin oikeushenkilöihin. Poikkeus kattaa siten työeläkeyhtiöiden kokonaan omistamat sijoitusyhtiöt kuten keskinäiset kiinteistöosakeyhtiöt ja asunto-osakeyhtiöt. Poikkeus ei kuitenkaan koske sellaisia yhtiöitä, joita eläkelaitokset eivät omista yksin tai yhdessä kokonaan.
Keskusverolautakunta on katsonut ennakkoratkaisussaan (KVL 11/2019), että rahoitusalan yrityksiä koskeva poikkeus soveltuu myös kiinteistöyhtiöihin, jotka kotimaiseen eläkelaitokseen rinnastettava EU-valtioon rekisteröity eläkelaitos omistaa suoraan tai välillisesti.
Ennakkoratkaisun tilanteessa A Ky oli kiinteistösijoitusyhtiö, joka omisti Kiinteistö Oy B:n sekä Kiinteistö Oy C:n osakekannat. A Ky:n äänettöminä yhtiömiehinä olivat tasaosuuksin kotimainen Eläkelaitos D ja toiseen EU-valtioon rekisteröity Eläkelaitos E, jotka hakemusasiakirjojen mukaan harjoittivat työeläkevakuutustoimintaa. A Ky:n ainoana vastuunalaisena yhtiömiehenä toimi F GP Oy, jonka omistivat niin ikään tasaosuuksin Eläkelaitos D ja Eläkelaitos E. A Ky:n yhtiösopimuksen mukaan yhtiölle kertyvä nettotulo ja pääomanpalautukset jaettiin äänettömille yhtiömiehille heidän yhtiöosuuksiensa mukaisessa suhteessa. Kiinteistö Oy B oli ollut A Ky:n alusta asti omistama ja itse perustama yhtiö. Kiinteistö Oy C oli puolestaan hankittu A Ky:n omistukseen olemassa olevana yhtiönä.
Keskusverolautakunta katsoi ennakkoratkaisussaan, että esitetyn selvityksen perusteella A Ky oli kokonaisuudessaan EVL 18 b §:n 3 momentin 9 kohdassa tarkoitetun työeläkelaitoksen sekä siihen rinnastettavan ulkomaisen työeläkelaitoksen omistuksessa ja Kiinteistö Oy B sekä Kiinteistö Oy C olivat puolestaan A Ky:n kokonaan omistamia tytäryhtiöitä. A Ky:n toiminnasta saatava voitto kertyi kokonaisuudessaan sen omistaville työeläkelaitoksille. Keskusverolautakunta katsoi, että A Ky, Kiinteistö Oy B sekä Kiinteistö Oy C olivat hakemuksessa kuvatuissa olosuhteissa EVL 18 b §:n 3 momentin 9 kohdan mukaisia oikeushenkilöitä, jotka oli perustettu työeläkelaitosten sijoituksia varten. Keskusverolautakunnan mukaan asiassa ei ollut merkitystä sillä, miten hakijayhtiöt olivat tulleet työeläkelaitosten osin suoraan ja osin välilliseen omistukseen.
Rahoitusalan poikkeus kattaa vaihtoehtorahastot, jotka voivat olla oikeudelliselta muodoltaan esimerkiksi osakeyhtiöitä tai kommandiittiyhtiöitä. Säännöksessä edellytetään, että vaihtoehtorahastoa hoitaa vaihtoehtorahaston hoitaja, joka on rekisteröitynyt tai jolla on toimilupa.
Direktiivin mukainen rahoitusalan poikkeus perustuu siihen, että jokaisen rahoitusalan yrityksen on itsenäisesti täytettävä jokin direktiivin määritelmistä. Jos yhtiö ei ole itsenäisesti säännöksessä tarkoitettu rahoitusalan yritys, rahoitusalan konserniin kuuluminen ja ryhmätason valvonnan alaisena oleminen ei vapauta sitä korkorajoitussääntelystä.
Rahoitusalan yritystä koskeva poikkeus ei ulotu konsernin emoyrityksenä oleviin muihin omistusyhteisöihin, luottolaitosten kanssa samaan konserniin kuuluviin pääasiallisesti palveluja tuottaviin yrityksiin ja tiettyihin rahoituslaitoksiin, vakuutuslaitosten omistusyhteisöihin sekä rahoitus- ja vakuutusryhmittymien omistusyhteisöihin. Poikkeus ei sovellu myöskään vakuutuskassalaissa tarkoitettuun vakuutuskassaan. Nämä pääasiassa muihin kuin varsinaisiin rahoitusalan yhteisöihin luettavat konserniyhtiöt ovat korkovähennysoikeuden rajoituksen piirissä.
Rahoitusalan yritystä koskevan poikkeuksen soveltuminen arvioidaan verovuosikohtaisesti. Poikkeuksen soveltamista vaaditaan verovuosittain. Poikkeuksen soveltamisen edellytyksenä on, että yhtiö on ollut EVL 18 b §:n 1 momentin 2 kohdassa tarkoitettu rahoitusalan yritys koko verovuoden ajan. Jos yhtiö on ollut säännöksessä tarkoitettu rahoitusalan yritys koko verovuoden ajan, yhtiön verovuoden korkomenojen vähentämistä ei rajoiteta EVL 18 a §:n 3 ja 4 momentin mukaisesti. Yhtiö ei voi vähentää aikaisempien vuosien vähennyskelvottomia nettokorkomenoja sinä verovuonna, jona siihen sovelletaan rahoitusalan yritystä koskevaa poikkeusta.
2.2.3 Julkisten infrastruktuurihankkeiden ja infrastruktuuriyhteisöjen rahoittamiseen liittyvät korkomenot
Korkorajoitussäännöstä ei sovelleta korkomenoihin, jotka kertyvät lainoista, joilla rahoitetaan pitkän aikavälin julkisia infrastruktuurihankkeita tai infrastruktuuriyhteisöjä. Poikkeusten soveltamisen edellytyksenä on, että hankkeen toteuttaja, vieraan pääoman menot, varat ja tulot ovat kaikki Euroopan unionissa (EVL 18 b § 1 momentin 3 kohta).
Poikkeussäännöksessä tarkoitetut pitkän aikavälin julkiset infrastruktuurihankkeet koskevat sosiaalista asuntotuotantoa, jossa valtio tukee sosiaalisin perustein valituille asukkaille tarkoitettujen vuokra- ja asumisoikeusasuntojen rakentamista, hankintaa ja perusparantamista. Tuki annetaan tätä tarkoitusta varten otetuille lainoille maksettuna korkotukena. Korkotukilainaan liittyy aina myös valtion täytetakaus. Pitkän aikavälin julkisena infrastruktuurihankkeena pidetään poikkeussäännöksen mukaan asuntojen uudisrakentamista, perusparantamista tai hankintaa, jota varten on saatu lainaa tai korkotukea jonkin alla olevan lain perusteella:
vuokra-asuntolainojen ja asumisoikeustalolainojen korkotuesta annettu laki (29.6.2001/604);
aravalaki (17.12.1993/1189);
aravarajoituslain (1190/1993) 2 §:n 1 momentin 1 kohdassa mainittu laki;
vuokra-asuntolainojen korkotuesta annettu laki (867/1980);
asumisoikeustalolainojen korkotuesta annettu laki (1205/1993);
vuokratalojen rakentamislainojen lyhytaikaisesta korkotuesta annettu laki (574/2016).
Korkotukilainoilla rahoitetaan niin sanottujen tavallisten vuokra- ja asumisoikeusasuntojen ohella erityistä tukea tarvitseville ryhmille tarkoitettujen vuokra-asuntojen rakentamista, hankintaa ja perusparantamista. Korkotukilainoilla rahoitetaan myös asumisoikeustalojen rakentamista ja osaomistusasuntojen tuotantoa. Korkotukilainan saajana voi olla kunta, muu julkisyhteisö tai yleishyödyllinen asuntoyhteisö, jonka ARA on korkotukilain nojalla nimennyt, tai tällaisen yhteisön välittömässä määräysvallassa oleva osakeyhtiö tai asunto-osakeyhtiö. Tuetussa asuntotuotannossa ei ole kyse voiton tavoitteluun tähtäävästä taloudellisesta toiminnasta. Korkotukilainan saajilla on julkisen palvelun velvoite tuottaa ja ylläpitää järjestelmän mukaisia asuntoja. Toiminta on siten säännelty tarkasti lainsäädännössä.
Keskusverolautakunnan ennakkoratkaisussa (KVL 20/2019) yhtiö oli saanut asuntojen uudisrakentamishanketta varten korkotukea vuokratalojen rakentamislainojen lyhytaikaisesta korkotuesta annetun lain (574/2016) perusteella. Tämän lisäksi hanketta rahoitettiin osakkaalta saadulla osakaslainalla. Keskusverolautakunta katsoi, että myös julkista infrastruktuurihanketta varten osakkaalta saadusta lainasta aiheutuvat korkomenot olivat EVL 18 b §:n 1 momentin 3 kohdassa tarkoitettuja korkomenoja.
EVL 18 b §:n 1 momentin 3 kohdassa tarkoitettuna julkisena infrastruktuuriyhteisönä pidetään saman pykälän 4 momentin 2 kohdan a-alakohdan mukaan valtion, kunnan, kuntayhtymän, maakunnan, hyvinvointialueen tai hyvinvointiyhtymän yksin tai yhdessä suoraan tai välillisesti täysin omistamaa yhden tai useamman tien, rautatien, raitiotien, vesiväylän, rakennuksen tai pysyvän rakennelman tai niihin tai niiden käyttöön välittömästi liittyvän irtaimiston omistamista ja niiden hallinnointia varten perustettua yhtiötä tai liikelaitosta.
Tämän lisäksi EVL 18 b §:n 1 momentin 3 kohdassa tarkoitettuna julkisena infrastruktuuriyhteisönä pidetään saman pykälän 4 momentin 2 kohdan b-alakohdan mukaan kuntayhtymää ja hyvinvointiyhtymää niiden omistaessa tai hallinnoidessa a-alakohdassa tarkoitettua omaisuutta.
Pykälässä mainittu luettelo eri infrastruktuureista ei estä sen soveltamista myös monen muun tyyppisiin infrastruktuureihin, kuten gondolihisseihin, metroon, kiskoköysiratoihin, vesihuoltojärjestelmiin, satamiin ja lentokenttiin. Yhtiön osakekannan tulee olla kokonaisuudessaan julkisyhteisöjen omistuksessa, mutta omistus voi olla myös välillistä. Tämä mahdollistaa säännöksen soveltamisen myös tilanteissa, joissa esimerkiksi kunta on keskittänyt kaikki kiinteistöyhtiöomistuksensa erilliseen yhtiöön.
Infrastruktuuriyhteisöjä koskevan poikkeuksen soveltumisedellytyksenä on hallituksen esityksen (HE 211/2021 vp, s 41) perustelujen mukaan se, että infrastruktuuriyhteisö luovuttaa omaisuutensa käyttöoikeuden omistajalleen tai sen sidosyksikölle käytettäväksi sen julkisten palveluiden hoitamiseen sekä lisäksi yhtiön tulojen tulee muodostua olennaiselta osin käyttöoikeuden luovutuksesta saaduista tuloista tai omistajalta saaduista vastikkeista. Omistajan sidosyksiköllä tarkoitetaan julkisista hankinnoista ja käyttöoikeussopimuksista annetun lain (1397/2016) 15 §:ssä tarkoitettua sidosyksikköä, joka on hankintayksiköstä muodollisesti erillinen ja päätöksenteon kannalta itsenäinen yksikkö, jossa ei saa olla muiden kuin hankintayksiköiden pääomaa.
Yhtiön kaikkien tulojen ei edellytetä muodostuvan omistajalta tai sen sidosyksiköltä saaduista suorituksista, vaan yhtiön on mahdollista hankkia pieni osa tuloista myös kolmansilta tahoilta. Esimerkiksi raitiotieinfrastruktuurin omistava yhtiö voi järjestää myös siihen liittyvän liityntäpysäköinnin, ja kerätä pysäköintimaksuja pysäköintialueen käyttäjiltä. Vastaavasti esimerkiksi sairaalainfrastruktuurin omistava yhtiö voi vuokrata sairaalakiinteistössä sijaitsevan kahvilatilan ulkopuoliselle kahvilanpitäjälle. Tällaisen yhtiön muilta kuin omistajalta tai sen sidosyksiköiltä saamien tulovirtojen tulee kokonaisuudessaan olla kuitenkin vähäisiä ja liittyä kiinteästi yhtiön omistaman varsinaisen infrastruktuurin käyttöön. Kuntayhtymältä tai hyvinvointiyhtymältä ei edellytetä omaisuuden käyttöoikeuden luovuttamista omistajalle tai sen sidosyksikölle, koska kuntayhtymät ja hyvinvointiyhtymät perustetaan nimenomaisesti hoitamaan kunnille tai hyvinvointialueille kuuluvia tehtäviä.
Keskusverolautakunnan ennakkoratkaisussa (KVL 35/2022, KHO 9.5.2023 taltio 1395, ei muutosta) kaupungin omistama A Oy harjoitti matkustajaliikenteeseen ja rahtiliikenteeseen liittyvää satamaliiketoimintaa. Koska yhtiön liikevaihdosta pääosa muodostui satamainfrastruktuurin käyttöoikeuden luovutuksen sijasta sataman operointiin liittyvistä kolmansille tarjottavista palveluista, katsoi KVL, että yhtiötä ei ollut pidettävä EVL 18 b §:n 1 momentin 3 kohdassa ja 4 momentin 2 kohdassa tarkoitettuna julkisena infrastruktuuriyhteisönä. A Oy suunnitteli perustavansa kokonaan omistukseensa tulevan B Oy:n, johon nykyinen satamainfrastruktuuri siirrettäisiin. B Oy:n tulot muodostuisivat infrastruktuurin käyttöoikeuden luovuttamisesta satamaliiketoimintaa harjoittavalle A Oy:lle. Keskusverolautakunta katsoi, että perustettavaa uutta yhtiötä oli pidettävä EVL 18 b §:n 1 momentin 3 kohdassa ja 4 momentin 2 kohdassa tarkoitettuna julkisena infrastruktuuriyhteisönä.
Julkisia infrastruktuuriyhteisöjä koskevaa infrastruktuuripoikkeusta sovelletaan verovuodesta 2020 alkaen. Poikkeuksen soveltamisalaan kuuluvilla yhteisöillä voi olla vähennyskelvottomia nettokorkomenoja, jotka ovat syntyneet verovuonna 2019 tai tätä aiemmin. EVL 18 a §:n 10 momentin mukaan infrastruktuuripoikkeuksen soveltamisalaan kuuluvilla yhteisöillä on mahdollisuus vähentää ennen vuotta 2020 syntyneet vähennyskelvottomat nettokorkomenot kokonaisuudessaan verovuosina 2020–2022. Poikkeuksen soveltamisalaan kuuluvat infrastruktuuriyhteisöt voivat vähentää nämä verovuonna 2019 tai aiemmin syntyneet vähennyskelvottomat nettokorkomenot verotettavasta tulosta kokonaisuudessaan eivätkä esimerkiksi EVL 18 a §:n mukaiset verovuosikohtaiset rajat rajoita vähennyksen suuruutta.
3 Sääntelyn kohteena olevat korkosuoritukset
3.1 Koron käsite säännöstä sovellettaessa
3.1.1 Yleistä sääntelyn kohteena olevista koroista
Korkomenolla ja korkotulolla tarkoitetaan EVL 18 a §:n 2 momentin mukaan korkoa ja sitä vastaavia muita suorituksia, jotka ovat korvausta vieraasta pääomasta sekä rahoituksen hankinnan yhteydessä kertyviä suorituksia. Sääntelyssä tarkoitettu koron käsite pitää sisällään verotus- ja oikeuskäytännössä korkona pidetyt suoritukset. Korkorajoitussäännöstä sovellettaessa koron käsite on laajempi kuin muutoin verotuksessa sovellettava koron käsite, koska korkorajoitussäännöstä sovellettaessa korolla tarkoitetaan myös vieraan pääoman ehtoisen rahoituksen hankinnan yhteydessä kertyviä suorituksia, joita ei muutoin pidetä verotuksessa korkona. Sääntelyn mukaisen koron käsite on laajempi kuin muutoin verotuksessa sovellettava koron käsite myös sen vuoksi, että korkorajoitussäännöksen mukaisen koron käsitteen arvioinnissa on otettava huomioon ATAD-direktiivin tulkintavaikutus (ks. KHO 2021:123).
Korkovähennysoikeuden rajoittamista koskeva sääntely koskee sekä Suomen sisäisiä että rajat ylittäviä korkosuorituksia. Sääntelyn mukaan vähennyskelvottomiksi jäävien nettokorkomenojen määrä lasketaan perustuen yrityksen nettokorkomenoihin, jotka sisältävät sekä konserniyhteydessä oleville osapuolille (jäljempänä myös konserniyhteysosapuolille) että muille kuin konserniyhteydessä oleville osapuolille (jäljempänä myös ulkopuolisille) suoritetut korkomenot ja saadut korkotulot. Sääntely rajoittaa kuitenkin osittain eri tavoin konserniyhteysosapuolille ja ulkopuolisille suoritettujen korkomenojen vähentämistä. Tämän vuoksi nettokorkomenot tulee erotella sen mukaisesti, ovatko ne suoritettu konserniyhteydessä olevalle osapuolelle vai ulkopuoliselle osapuolelle. Sääntelyn mukaan vähennyskelvottomien nettokorkomenojen laskentaa käsitellään tarkemmin jäljempänä luvussa 4.
3.1.2 ATAD-direktiivissä tarkoitetut vieraan pääoman menot
Korkovähennysoikeuden rajoittamista koskeva sääntely perustuu ATAD-direktiiviin, jossa sääntelyn kohteena oleva korko on määritelty laajasti. Direktiivin 2 artiklan 1 kohdan mukaan sääntelyn kohteena olevilla vieraan pääoman menoilla tarkoitetaan
muodoltaan kaikenlaisen velan korkomenoja,
muita kansallisessa lainsäädännössä määriteltyjä, korkoa ja rahoituksen hankinnan yhteydessä kertyviä menoja taloudellisesti vastaavia menoja, kuten esimerkiksi
voitto-osuuslainoista kertyvät maksut,
vaihtovelkakirjalainojen ja nollakuponkilainojen kaltaisten välineiden laskennalliset korot,
vaihtoehtoisten rahoitusjärjestelyjen kuten islamilaisen rahoituksen mukaiset määrät,
rahoitusleasingmaksujen rahoituskustannusosuus,
asianomaisen omaisuuserän tasearvoon pääomitettu korko tai pääomitettujen korkojen kuoletukset,
siirtohinnoittelusääntöjen mukaiset rahoitustuottojen määrät soveltuvissa tapauksissa,
vieraaseen pääomaan liittyvien johdannaisinstrumenttien tai suojausjärjestelyjen mukainen nimelliskorkojen määrä,
tietyt vieraan pääoman ja rahoituksen hankkimiseen liittyvistä välineistä johtuvat valuuttakurssivoitot ja -tappiot,
rahoitusjärjestelyistä aiheutuvat vakuusmaksut,
vieraaseen pääomaan liittyvät järjestelymaksut ja samankaltaiset kulut.
Direktiivin vaikutus koron käsitteen tulkintaan on ollut esillä KHO:n vuosikirjapäätöksessä KHO 2021:123. Päätöksen tilanteessa A Oy oli ottanut kahdelta luottolaitokselta lainan, jossa viitekoroksi oli sovittu kolmen kuukauden euribor-korko. A Oy oli solminut toisen lainanantajan kanssa koronvaihtosopimuksen, jossa A Oy:n maksettavaksi tulevaksi kiinteäksi koroksi oli sovittu 0,512 prosentin vuotuinen korko ja koronvaihtosopimuksen toisen osapuolen maksettavaksi kolmen kuukauden euribor-korkoon perustuva suoritus. Johdannaissopimukseen sisältyi lisäksi floor-määräys. Koronvaihtosopimuksen tarkoituksena oli suojata A Oy:tä korkojen nousulta. Koska viitekorko oli ollut negatiivinen, A Oy:n maksettavaksi tuli kuitenkin koronvaihtosopimuksen nojalla kiinteän koron lisäksi negatiivinen vaihtuva korko. A Oy oli lisäksi maksanut floor-määräyksestä johtuvan preemion.
KHO totesi päätöksen perusteluissa, että ATAD-direktiivin 2 artiklan 1 kohdassa on jäsenvaltioita velvoittavasti säädetty siitä, mitä tarkoitetaan vähennysrajoitusten piirissä olevilla vieraan pääoman menoilla, vaikka säännöksessä erikseen lueteltujen, vieraan pääoman menoiksi katsottavien erien määritteleminen on jätetty jäsenvaltion tehtäväksi.
Korkein hallinto-oikeus lausui, että EVL 18 a §:n 2 momentissa korolla tarkoitetaan koron lisäksi korkoa vastaavia muita suorituksia, jotka ovat korvausta vieraasta pääomasta. Säännöksellä korkokäsitteen soveltamisalasta on suljettu pois omasta pääomasta suoritetut korvaukset. Säännöksessä ei edellytetä, että vieraasta pääomasta suoritetut korvaukset olisi korkokäsitteeseen kuuluakseen suoritettava lainanantajalle. Päätöksen tilanteessa yhtiön korkojohdannaissopimuksen nojalla maksettavaksi tulevat suoritukset perustuivat sovittuun korkokantaan, nimellispääomaan ja ajan kulumiseen sekä floor-koron osalta preemioon. Kun otettiin huomioon myös direktiivin tulkintavaikutus, oli näitä suorituksia KHO:n mukaan pidettävä EVL 18 a §:n 2 momentissa tarkoitettuina korkoa vastaavina suorituksina, jotka olivat korvausta vieraasta pääomasta ja jotka oli otettava huomioon nettokorkomenoja laskettaessa.
EVL 18 a §:n 2 momentissa ei ole erikseen säädetty kaikkia ATAD-direktiivin tarkoittamia vieraan pääoman menoja kuuluvaksi vähennysrajoitusten alaisten korkojen käsitteeseen. Korkeimman hallinto-oikeuden päätöksen perusteluiden mukaisesti direktiivin 2 artiklan 1 kohdassa on kuitenkin jäsenvaltioita velvoittavasti säädetty siitä, mitä tarkoitetaan vähennysrajoitusten piirissä olevilla vieraan pääoman menoilla. Näin ollen, kun otetaan huomioon direktiivin tulkintavaikutus, pidetään korkorajoitussäännöksessä tarkoitettuna korkona verotuksessa muutoin korkona pidettävien suoritusten ohella lähtökohtaisesti myös ATAD-direktiivin listassa erikseen mainittuja vieraan pääoman menoja.
3.1.3 Verotus- ja oikeuskäytännössä esillä olleita tilanteita
Verotus- ja oikeuskäytännössä korkona on pidetty vieraasta pääomasta maksettua korvausta, joka määritetään tavallisesti tiettynä prosenttina velan pääoman ja ajan kulumisen perusteella. Koroksi voidaan verotuksessa katsoa myös muita kuin koroksi nimettyjä suorituksia, jos ne ovat tosiasialliselta taloudelliselta luonteeltaan korvausta vieraasta pääomasta. Korkorajoitussäännöksen koron käsite pitää sisällään muun ohessa nämä oikeus- ja verotuskäytännössä koroksi katsotut suoritukset.
Velan korko ja muu hyvitys voi olla kiinteä vuotuinen korko tai se voi olla sidottu yleisesti käytössä olevaan viitekorkoon. Elinkeinotoiminnasta johtuneen velan korko on vähennyskelpoinen silloinkin, kun se riippuu liikkeen tuloksesta (EVL 18 § 1 momentin 2 kohta). Korko voi siten olla sidottu myös yhtiön toiminnan laajuuteen tai tuloksellisuuteen. Oikeuskäytännössä on katsottu, että riskisijoitustoimintaa harjoittavan rahastoyhtiön voittosidonnaisista lainoista maksama korko oli vähennyskelpoinen (KHO 1992/1910). Vastaavasti voitonjakolainalle maksettu tuottokorko on katsottu koroksi (KVL 44/2010). Myös velan syntyhetkellä sovittu kertaluontoinen korvaus voidaan katsoa koroksi. Oikeuskäytännössä korkona on pidetty esimerkiksi obligaatiolainan emissiotappiota (KHO 1999/330).
Korkorajoitussäännöksen mukaisina korkoina pidetään EVL 19 a §:ssä tarkoitetun kokonaishoitopalvelun tuottamisesta johtuneita rakennusaikaisia korkoja, jotka jaksotetaan EVL 27 c §:ssä säädetyllä tavalla (KHO 2015:37). Jaksottaminen ei siten säännöksen soveltamisedellytysten täyttyessä estä soveltamasta korkoon sääntelyn mukaista rajoitusta.
Leasingsopimuksiin perustuvia suorituksia on käsitelty verotuksessa tapauskohtaiset olosuhteet huomioon ottaen esimerkiksi korkona tai vuokrana. Pääsääntöisesti rahoitusleasingjärjestelyjä on verotuksessa arvioitu niiden oikeudellisen muodon mukaan. Sale and lease back -järjestelyyn perustuvaa leasingmaksua ei pidetä korkorajoitussäännöstä sovellettaessa korkona (KVL 25/2013, KHO 29.4.2014 taltio 1443, ei muutosta).
Vaihtovelkakirjalainojen korkoja pidetään tavallisesti lainansaajan korkomenoina siihen asti, kun velkakirja vaihdetaan osakkeiksi.
Nollakorkolainalla tarkoitetaan lainaa, josta ei makseta nimenomaista korkoa. Lainaan sijoittanut yhtiö saa korkoa vastaavan taloudellisen edun, kun nollakorkolaina emittoidaan nimellisarvoaan alhaisempaan kurssiin. Oikeuskäytännössä (KHO 1986/5699) on tämän korkoa vastaavan erän (velkakirjan nimellisarvon ja merkintähinnan erotuksen) katsottu olevan liikkeeseenlaskijan korkomenoa.
Pääomalainasta maksettava korko on lainansaajan korkomenoa silloin, kun elinkeinotoimintaa varten otettu pääomalaina katsotaan vieraaksi pääomaksi.
Indeksitappioita ei pidetä korkona korkovähennysrajoitussäännöstä sovellettaessa.
Korkojohdannaisten perusteella saatua tai maksettua suoritusta pidetään korkorajoitusvähennystä koskevaa säännöstä sovellettaessa lähtökohtaisesti korkona (KHO 2021:123).
Erilaisiin factoringjärjestelyihin liittyviä suorituksia on käsitelty keskusverolautakunnan ennakkoratkaisussa KVL 23/2022 (KHO 11.5.2023 taltio 1411, ei muutosta). Ratkaisussa factoringrahoitusta tarjoavan rahoitusyhtiön katsottiin tarjoavan asiakasyritykselleen vieraan pääoman ehtoista rahoitusta sekä factoringjärjestelyssä, jossa asiakasyritys antaa rahoitusyhtiölle luoton vakuudeksi panttioikeuden laskusaataviinsa että järjestelyssä, jossa panttioikeuden lisäksi laskusaataviin liittyvä luottotappioriski siirtyy asiakasyritykseltä factoringrahoitusta tarjoavalle rahoitusyhtiölle. Myös factoringjärjestelyssä, jossa asiakasyrityksen myyntisaamiset siirretään rahoitusyhtiölle siten, että asiakasyrityksen ja laskuasiakkaan välinen velkasuhde muuttuu rahoitusyhtiön ja laskuasiakkaan väliseksi velkasuhteeksi, katsottiin rahoitusyhtiön näkökulmasta olevan kyse vieraan pääoman ehtoisen rahoituksen tarjoamisesta asiakasyrityksille. Näin ollen tällaisten factoringjärjestelyjen perusteella rahoitusyhtiön saamia korvauksia, kuten rahoituskomissiota, limiittimaksua, perustamismaksua, vuosi- tai kuukausimaksua sekä laskujen käsittelymaksuja pidetään korkorajoitussäännöksen mukaisena korkotulona.
Koron määritelmän ulkopuolelle jäävät erät, jotka on maksettu verotuksessa omana pääomana pidettävälle pääomansijoitukselle. Jos todellinen velkasuhde puuttuu, pääomalle maksettava korvaus voidaan katsoa muuksi suoritukseksi. Erilaisille vieraan pääoman ja oman pääoman välimaastossa oleville velkainstrumenteille maksettujen korvausten osalta ratkaistaan aina tapauskohtaisesti, onko kysymyksessä oleva erä korkoa (ks. esimerkiksi KVL 57/2009). Tällöin otetaan huomioon instrumentin kirjanpidollisen käsittelyn lisäksi sen taloudellinen luonne.
3.1.4 Rahoituksen hankinnan yhteydessä kertyvät suoritukset
Korkorajoitussäännöstä sovellettaessa korkona pidetään EVL 18 a §:n 2 momentin mukaan vieraan pääoman ehtoisen rahoituksen hankinnan yhteydessä kertyviä suorituksia. Näitä lainanottoon liittyviä liitännäiskuluja ja suorituksia ovat muun muassa erilaiset takaus- ja vakuuspalkkiot sekä lainan myöntämisestä perittävät toimitus-, järjestely- ja välityspalkkiot. Rahoituksen hankintaan liittyvinä suorituksina pidetään esimerkiksi pankin perimiä tavanomaisia palkkioita, jotka ovat korvausta rahoituksen järjestämisestä aiheutuneesta työstä. Säännöksessä tarkoitettua korkoa ovat myös rahoituksen hankintaan liittyvät laina-aikaiset menot, kuten lainaehtojen muuttamisesta perittävät palkkiot tai lainan ennenaikaisesta maksamisesta perittävät kulut. Vastaavasti rahoituksen uudelleenjärjestelyyn liittyvät suoritukset katsotaan rahoituksen hankintaan liittyviksi suorituksiksi. Koroksi katsottavat rahoituksen hankintaan liittyvät suoritukset eivät siten välttämättä ole alkuperäisen velan hankinnan yhteydessä perittäviä kertaluontoisia suorituksia.
Suorituksen tosiasiallinen taloudellinen luonne ratkaisee aina sen, pidetäänkö sitä korkorajoitussäännöksessä tarkoitettuna rahoituksen hankintaan liittyvänä suorituksena. Tämän vuoksi suoritusta arvioidaan tapauskohtaisesti.
Sääntely ei rajoita oman pääoman ehtoisen rahoituksen hankinnasta aiheutuvien menojen, kuten listautumismenojen, vähentämistä. Korkona ei pidetä myöskään suorituksia, jotka kertyvät muista kuin velan järjestämiseen liittyvistä palveluista. Tällaisia ovat esimerkiksi erilaiset neuvonantopalkkiot, jotka liittyvät rahoitusrakenteen suunnitteluun ja yrityksen avustamiseen yrityskaupassa ja rahoituksen järjestämisessä. Nämä edeltävät tavallisesti varsinaista velkasopimusta eivätkä ole tältä osin välittömässä yhteydessä velkaan.
3.2 Konserniyhteyskorot
3.2.1 Konserniyhteyden määritelmä
Korkovähennysoikeuden rajoittamista koskevassa sääntelyssä konserniyhteydessä oleville osapuolille suoritettujen korkojen vähentämistä rajoitetaan osittain eri tavoin kuin ulkopuolisille suoritettuja korkoja. Tämän vuoksi korkomenot tulee jakaa konserniyhteysosapuolille suoritettuihin ja ulkopuolisille suoritettuihin korkomenoihin.
Konserniyhteyttä määritettäessä tarkastellaan velkasuhteen osapuolten eli koron maksajan ja korkotulon saajan välistä määräysvaltaa. Osapuolet ovat EVL 18 a §:n 6 momentin mukaan konserniyhteydessä toisiinsa, jos osapuolella on toisessa osapuolessa määräysvalta tai kolmannella osapuolella on yksin tai yhdessä määräysvalta velkasuhteen molemmissa osapuolissa VML 31 §:n 4 momentissa tarkoitetulla tavalla. Määräysvaltaa käyttävä kolmas osapuoli voi olla myös luonnollinen henkilö yksin tai yhdessä lähipiirinsä kanssa. Muilla kuin konserniyhteydessä olevilla osapuolilla tarkoitetaan velkasuhteen osapuolia, joiden välillä 6 momentissa tarkoitettu määräysvaltaa koskeva edellytys ei täyty. Velkasuhteen osapuolilla tarkoitetaan korkovähennysoikeuden rajoittamista koskevassa sääntelyssä koron maksajaa ja korkomenoa vastaavan tulon tosiasiallista edunsaajaa.
Konserniyhteyden muodostavalla määräysvallalla tarkoitetaan VML 31 §:n mukaista määräysvaltaa. VML 31 §:n mukaan osapuolella on määräysvalta toisessa osapuolessa silloin, kun se välittömästi tai välillisesti omistaa yli 50 prosentin osuuden toisen osapuolen pääomasta tai osakkeiden tai osuuksien tuottamasta äänimäärästä. Lisäksi osapuolella on määräysvalta toisessa osapuolessa silloin, kun sillä on oikeus nimittää yli puolet toisen osapuolen hallituksen tai vastaavan toimielimen jäsenistä. Osapuolella on määräysvalta toisessa osapuolessa myös silloin, kun sitä johdetaan yhteisesti tai osapuoli muutoin tosiasiallisesti käyttää määräysvaltaa toisessa osapuolessa. Tosiasiallinen määräysvalta perustuu aina tapauskohtaiseen ja sisältöpainotteiseen kokonaisarviointiin. VML 31 §:n 4 momentin mukaista määräysvaltaa käsitellään muun muassa Verohallinnon ohjeessa
Siirtohinnoittelun dokumentointi
.
Konserniyhteyden määritelmä eroaa EVL 18 b §:n 2 momentin itsenäisen yrityksen määritelmän sisältämästä etuyhteyden määritelmästä, jota käsitellään luvussa 2.2.1.
3.2.2 Konserniyhteysvelat
3.2.2.1 Välittömät ja välilliset konserniyhteysvelat
Korkovähennysoikeuden rajoittamista koskevassa sääntelyssä konserniyhteysvelka voi olla joko välitön tai välillinen.
Välittömällä konserniyhteysvelalla tarkoitetaan velkaa, jonka osapuolet ovat VML 31 §:ssä tarkoitetussa etuyhteydessä. Välitön konserniyhteysvelka on kyseessä esimerkiksi silloin, kun etuyhteydessä oleva osapuoli lainaa ulkopuoliselta rahoitusyhtiöltä otetun velan edelleen toiselle etuyhteydessä olevalle osapuolelle.
Velka katsotaan konserniyhteydessä olevalta osapuolelta otetuksi myös silloin, kun konserniyhteydessä olevalla osapuolella on saatava muulta kuin konserniyhteydessä olevalta osapuolelta ja saatavalla on yhteys velkaan (ks. luku 3.2.2.2). Tällainen välillinen konserniyhteysvelka on kysymyksessä esimerkiksi silloin, kun konserniyhteydessä oleva osapuoli antaa ulkopuoliselle osapuolelle, esimerkiksi rahoituslaitokselle, talletuksen ja rahoituslaitos lainaa varat toiselle konserniyhteydessä olevalle osapuolelle. Välillinen konserniyhteysvelka syntyy myös esimerkiksi silloin, kun rahoituslaitokselta otetun velan vakuutena on konserniyhteysosapuolen saatava (ks. luku 3.2.2.3). Välillinen konserniyhteysvelka on kysymyksessä myös silloin, kun konserniyhteysosapuolen saatavalla on useamman ulkopuolisen osapuolen kautta yhteys toisen konserniyhteysosapuolen velkaan. Säännöksessä tarkoitettu saatava voi olla mikä tahansa saatava kuten esimerkiksi velkakirjalainasaatava, osamaksusaatava, vuokrasaatava, tilisaatava tai osakkeiden kauppahintasaatava.
Siten velkaa pidetään EVL 18 a §:n 6–7 momenttien mukaan konserniyhteysvelkana esimerkiksi seuraavissa tilanteissa:
Konserniyhteydessä olevat osapuolet ovat velkasuhteessa keskenään (välitön konserniyhteysvelka).
Konserniyhteydessä olevalla osapuolella on saatava muulta kuin konserniyhteydessä olevalta osapuolelta (ulkopuolinen osapuoli) ja saatavalla on yhteys velkaan (välillinen konserniyhteysvelka).
Velan vakuutena on konserniyhteydessä olevan osapuolen saatava (välillinen konserniyhteysvelka).
Sekä välittömästä että välillisestä konserniyhteysvelasta maksettujen korkojen vähennyskelpoisuuteen sovelletaan EVL 18 a §:n 3 momentin mukaan 500 000 euron tai 25 prosentin rajoja säännöksen soveltamisen edellytysten täyttyessä. EVL 18 a §:n 4 momentin 3 000 000 euron raja ja kyseiseen momenttiin sisältyvät muut poikkeukset eivät koske konserniyhteyskorkoja. Korkojen laskentaa sääntelyyn sisältyvien rajojen mukaan käsitellään luvussa 4.
3.2.2.2 Back-to-back -järjestelyt
Back-to-back -lainauksella tarkoitetaan muun kuin konserniyhteydessä olevan osapuolen välityksellä tapahtuvaa rahoitusjärjestelyä, jossa konserniyhteydessä olevien osapuolien välinen velka on yhteydessä muulta kuin konserniyhteysosapuolelta olevaan velkaan. Back-to-back -lainaukseksi katsotaan esimerkiksi järjestely, jossa yhtiöllä on velka ulkopuoliselta rahoituslaitokselta ja toinen tähän yhtiöön konserniyhteydessä oleva yhtiö tallettaa vastaavan määrän varoja saman rahoituslaitoksen tilille. Järjestelyssä ulkopuolinen rahoituslaitos voi periä velallisena olevalta yhtiöltä koron ja maksaa talletuksesta vastaavasti koron toiselle yhtiölle.
Esimerkki 4:
A:lla on velka ulkopuoliselta rahoitusyhtiöltä Y. Yhtiöön A konserniyhteydessä oleva yhtiö B on tehnyt talletuksen ulkopuoliseen rahoitusyhtiöön X. Rahoitusyhtiö X on puolestaan siirtänyt varat rahoitusyhtiöön Y. Konserniyhteydessä olevien A:n ja B:n välillä ei ole velkasuhdetta, mutta B:n X:ltä olevan saatavan ja X:n Y:ltä olevan saatavan vuoksi A:n ja ulkopuolisen rahoitusyhtiön Y välinen velka katsotaan A:n konserniyhteysvelaksi. Merkitystä ei ole sillä, että konserniyhteysosapuolen B:n saatavan yhteys toisen konserniyhteysosapuolen A:n ottamaan velkaan muodostuu kahden ulkopuolisen rahoitusyhtiön X:n ja Y:n kautta.
Back-to-back -lainauksessa konserniyhteydessä olevat osapuolet eivät ole velkasuhteessa keskenään, mutta järjestelyssä korkomenoa vastaavan tulon tosiasiallinen edunsaaja on kuitenkin konserniyhteydessä velallisena olevaan yhtiöön. Tämän vuoksi back-to-back -velkojen korot ovat säännöksessä tarkoitettuja konserniyhteysosapuolelle suoritettuja korkoja.
Konserniyhteysosapuolen saatava ulkopuoliselta osapuolelta tekee tämän ulkopuolisen osapuolen toiselle konserniyhteysosapuolelle antamasta lainasta konserniyhteysvelan silloin, kun saatavalla on yhteys velkaan. Esimerkiksi rahoituslaitokselta otettu velka katsotaan konserniyhteysvelaksi silloin, kun konserniyhteydessä oleva osapuoli on tallettanut varat sen vuoksi, että rahoituslaitos voi lainata varat toiselle konserniyhteydessä olevalle osapuolelle. Saatavalla voi olla yhteys velkaan myös esimerkiksi järjestelyssä, joka on vaikuttanut tämän ulkopuolisen osapuolen toiselle konserniyhteysosapuolelle antaman lainan ehtoihin. Ulkopuolisen osapuolen antama laina voidaan katsoa konserniyhteysvelaksi myös silloin, kun konserniyhteydessä olevan osapuolen saatavalla ja lainalla on ajallinen yhteys.
Ulkopuoliselta osapuolelta otettu velka katsotaan konserniyhteysvelaksi siltä osin kuin konserniyhteysosapuolen saatavalla on yhteys velkaan.
3.2.2.3 Vakuusjärjestelyt
Vakuus tekee muulta kuin konserniyhteydessä olevalta osapuolelta otetun velan konserniyhteysvelaksi, jos velan vakuutena on konserniyhteydessä olevan osapuolen saatava. Tässä yhteydessä ulkopuoliselta osapuolelta otettu velka katsotaan konserniyhteysvelaksi, josta maksetut korot ovat korkorajoitussäännöksessä tarkoitettuja konserniyhteyskorkoja.
Esimerkki 5:
A:lla on velka ulkopuoliselta rahoitusyhtiöltä Y. Yhtiöön A konserniyhteydessä oleva yhtiö B on antanut rahoitusyhtiölle A:n lainan vakuudeksi tilisaatavan. Konserniyhteydessä olevien A:n ja B:n välillä ei ole velkasuhdetta, mutta velan vakuutena olevan B:n tilisaatavan vuoksi A:n ja ulkopuolisen rahoitusyhtiön Y välinen velka katsotaan konserniyhteysvelaksi.
Ulkopuoliselta osapuolelta otettu velka katsotaan konserniyhteysvelaksi siltä osin kuin konserniyhteysosapuolen saatava on velan vakuutena.
3.2.3 Cash pooling -järjestelyt
Cash pooling - eli konsernitilijärjestelyillä konsernin rahaliikenne keskitetään joko fyysisesti tai laskennallisesti konsernitilille. Käytössä on useita erilaisia cash pooling -järjestelymalleja.
Korkorajoitussäännöksen mukaisia konserniyhteydessä olevalle osapuolelle suoritettuja korkoja syntyy sellaisissa cash pooling -järjestelyissä, joissa yhtiöiden varat siirretään fyysisesti päätilille eli konsernitilille. Varat voidaan siirtää päätilille esimerkiksi päivittäin tai vaihtoehtoisesti varat liikkuvat päätilien ja alatilien välillä tiettyjen rajojen täyttyessä. Koska näissä järjestelyissä yhtiöiden varat siirtyvät niiden omilta tileiltä konkreettisesti konsernitilille, ovat järjestelyyn liittyvät tilivelat konserniyhteysvelkoja, joista suoritetut korkomenot ovat konserniyhteyskorkoja.
Myös sellaisissa cash pooling -järjestelyissä, joissa cash pool -varat ovat kunkin konserniyhtiön omissa nimissä ja kirjanpidossa, voi syntyä konserniyhteysvelkoja silloin, kun järjestelyyn osallistuvien yhtiöiden tilivaroja on pantattu järjestelyn vakuudeksi. Kun tällaisen cash pooling -järjestelyn vakuutena on konserniyhteysosapuolen saatava, voidaan järjestelyyn liittyvät korot katsoa konserniyhteyskoroiksi, joihin sovelletaan korkovähennysoikeuden rajoitusta.
Konserniyhteydessä olevalta osapuolelta otettuja velkoja ei synny cash pooling -järjestelyissä silloin, kun cash pooling -varat ovat edelleen kunkin konserniyhtiön nimissä ja kirjanpidossa. Tällä tarkoitetaan ensisijaisesti sellaisia cash pooling -järjestelyjä, joissa tilisaatavien ja -velkojen saldot tasoitetaan laskennallisesti ilman fyysisiä varojen siirtoja. Tällöin järjestelyyn kuuluvien yhtiöiden varat ovat edelleen kunkin yhtiön omalla pankkitilillä eikä velkasuhdetta synny. Näissäkin tilanteissa cash pooling -järjestelyiden vakuutena oleva konserniyhteysosapuolen saatava saattaa muuttaa järjestelyyn kuuluvat tilivelat konserniyhteysveloiksi, joihin liittyvät korot ovat korkorajoitussäännöstä sovellettaessa konserniyhteyskorkoja.
3.2.4 Konserniyhteysvelkojen ulkopuolelle jäävistä tilanteista
Muilla kuin konserniyhteydessä olevilla osapuolilla tarkoitetaan velkasuhteen osapuolia, joiden välillä EVL 18 a §:n 6 momentissa tarkoitettu määräysvaltaa koskeva edellytys ei täyty.
Yhtiön rahoituslaitoksesta ottamaa velkaa ei katsota konserniyhteysvelaksi pelkästään sillä perusteella, että velan ottaneeseen yhtiöön konserniyhteydessä olevalla osapuolella on talletuksia samassa rahoituslaitoksessa. Konserniyhteysvelkoihin eivät kuulu myöskään sellaiset pankkilainat, joilla ei ole yhteyttä toisen konserniyhteydessä olevan osapuolen pankilta olevaan saatavaan tai pankille antamaan vakuuteen.
Konserniyhteysosapuolen saatava ulkopuoliselta osapuolelta yleisölle suunnatusta joukkovelkakirjalainasta ei yleensä tee tämän ulkopuolisen osapuolen toiselle konserniyhteydessä olevalle osapuolelle antamasta lainasta konserniyhteysvelkaa. Tällöin yhtiöllä on joukkovelkakirjasaatava ulkopuoliselta osapuolelta, joka lainaa varoja joukkovelkakirjaa merkinneeseen yhtiöön konserniyhteydessä olevalle toiselle yhtiölle.
Välillisiä konserniyhteysvelkoja koskevan sääntelyn rajaaminen saataviin tarkoittaa sitä, että esimerkiksi ulkopuoliselta osapuolelta velan ottaneen yhtiön osakkeiden antaminen velan vakuudeksi ei tee velasta konserniyhteysosapuolelta otettua. Vastaavasti yhtiön ulkopuoliselta osapuolelta olevan velan vakuutena käytettävät konserniyhteysyhtiön antamat takaukset eivät tee velasta konserniyhteysosapuolelta otettua.
Ulkopuoliselta otetun velan vakuudeksi vahvistettu yrityskiinnitys ei tavallisesti tee velasta konserniyhteysvelkaa.
Konserniyhteysvelkana ei lähtökohtaisesti pidetä myöskään velkaa, joka on saatu osapuolilta, jotka omistavat verovelvollisen tasaosuuksin yhteisyrityksen kautta. Korkeimman hallinto-oikeuden vuosikirjapäätöksessä KHO 2021:123 oli kyse tilanteesta, jossa A Oy oli kiinteistösijoituksia hallinnoiva yhtiö, jonka koko osakekannan omisti ruotsalainen B AB. B AB:n osakekannasta 50 prosenttia omisti luxemburgilainen C S.A. ja 50 prosenttia luxemburgilainen D S.à.r.l. B AB oli osakkaidensa omistama yhteisyritys (joint venture). Yhtiöiden vuonna 2017 solmiman yhteisyrityssopimuksen mukaan C S.A. ja D S.à.r.l. omistivat, johtivat ja hallinnoivat yhdessä B AB:n kautta A Oy:tä.
Toisistaan riippumattomat luxemburgilaiset C S.A. ja D S.à.r.l. olivat rahoittaneet A Oy:n toimintaa vieraalla pääomalla yhtä suurin lainaosuuksin. C S.A:lla ja D S.á.r.l:lla oli näiden välillä solmitun yhteisyrityssopimuksen perusteella yhtä suuri edustus B AB:n hallituksessa, ja hallituksen jäsenet nimittivät keskuudestaan hallituksen puheenjohtajan, jolla ei ollut ratkaisevaa äänioikeutta äänestystilanteissa. Jos äänet menivät tasan eikä osakkaiden välistä erimielisyyttä saatu ratkaistuksi, osakkaat etenivät yhteistyösopimuksen mukaiseen lunastusmenettelyyn, jossa sovittiin yhteisyrityksen purkamisesta.
KHO totesi päätöksen perusteluissa, että tilanteessa sovellettavaksi tulevan VML 31 §:n 4 momentin esitöistä käy ilmi, että mainitun säännöksen 4 kohdassa tarkoitettu yhteisesti johtaminenkin edellyttää määräysvaltasuhdetta. Kun kummallakaan B AB:n osakkaista ei ollut määräysvaltaa B AB:ssä eikä A Oy:ssä, eivät A Oy:n B AB:n osakkailta saamien lainojen korot olleet konserniyhteydessä oleville osapuolille suoritettuja elinkeinotulon verottamisesta annetun lain 18 a §:n 4 momentin 2 kohdan a alakohdassa tarkoitetulla tavalla.
3.3 Muita kuin konserniyhteyskorkoja koskeva siirtymäsäännös
Muille kuin konserniyhteydessä oleville osapuolille suoritetut nettokorkomenot ovat EVL 18 a §:n 4 momentin 2 kohdan mukaan vähennyskelpoisia siltä osin kuin verovelvollinen esittää selvityksen siitä, että nettokorkomenot
kertyvät lainoista, jotka on otettu ennen 17 päivää kesäkuuta 2016 ja jotka eivät perustu lainamäärän tai laina-ajan lisäykseen johtaviin, mainittuna päivämääränä tai sen jälkeen voimaan tulleisiin lainaehtojen muutoksiin;
on luettu hyödykkeen hankintamenoon lain 14 §:n nojalla ennen 1 päivää tammikuuta 2019;
on aktivoitu lain 23 §:n nojalla ennen 1 päivää tammikuuta 2019; tai
on aktivoitu lain 27 c §:n nojalla ennen 1 päivää tammikuuta 2019.
EVL 18 a §:n 4 momentin 2 kohdan a alakohdan niin sanottujen vanhojen velkojen korkoja koskevan säännöksen soveltaminen edellyttää, että velka on otettu ennen 17.6.2016. Tällä tarkoitetaan velkoja, joista on sovittu sitovasti ja jotka olisi voitu nostaa ennen mainittua ajankohtaa. Valiokuntamietinnön (VaVM 21/2018 vp) mukaan 2 kohdan a alakohdan soveltamista ei estä se, että jokin lainaerä nostetaan tuota ajankohtaa myöhemmin. Ennen 17.6.2016 sitovasti tehty velkasopimus täyttää valiokuntamietinnössä esitetyn perusteella siirtymäsäännöksen soveltamisedellytykset siinäkin tapauksessa, että velka nostettaisiin osittain tai kokonaisuudessaan myöhemmin.
Siirtymäsäännöksen 2 kohdan a alakohtaa voidaan hallituksen esityksen (HE 150/2018 vp) mukaan soveltaa korkomenoihin vain siihen määrään saakka, joka perustuu ennen 17.6.2016 voimassa olleisiin lainaehtoihin. Säännös ei sovellu korkomenoihin siltä osin kuin ne perustuvat lainaehtojen muutoksiin, jotka ovat tulleet voimaan edellä mainittuna ajankohtana tai sen jälkeen. Lainaehtojen muutoksella tarkoitetaan säännöksessä muutoksia, jotka johtavat lainan määrän lisäykseen tai laina-ajan pidennykseen. Lainkohdassa tarkoitettuna lainaehdon muutoksena ei pidetä esimerkiksi lainan viitekoron eikä lyhennys- tai korkoerien erääntymisajankohdan muuttumista, jos laina-aika tai lainan määrä eivät muutu. Koron pääomittamisen johdosta maksamattomalle korolle suoritettava korko kuuluu siirtymäsäännöksen piiriin silloin, kun koron pääomittaminen perustuu ennen 17.6.2016 sovittuun velkaan ja ennen tätä ajankohtaa voimassa olleisiin lainaehtoihin.
Keskusverolautakunta katsoi ennakkoratkaisussaan (KVL 4/2022 ei lainv.), että A Oy:n alun perin F S.à.r.l:ltä sekä C S.A:ltä samalla lainasopimuksella nostamia lainoja ei tullut säännöstä sovellettaessa arvioida uusina lainoina pelkästään sen johdosta, että toinen lainasopimuksen velkojista oli vaihtunut vuonna 2017 solmitun sopimuksen myötä. Keskusverolautakunta perusteli ratkaisuaan sillä, että lainasaatavan siirto velkojalta toiselle voi lähtökohtaisesti tapahtua velkojan yksipuolisella ilmoituksella, eikä elinkeinotulon verottamisesta annetun lain 18 a §:n 4 momentin 2 kohdan a alakohdan säännöksen sanamuodossa tai säännöstä koskevissa lain esitöissä viitata saatavan siirtoon säännöksen soveltumisen estävänä tapahtumana. Kun A Oy:lle alun perin vuonna 2014 laaditulla lainasopimuksella myönnettyjen lainojen ehtoihin ei ollut tehty lainamäärän tai laina-ajan lisäykseen johtavia lainaehtojen muutoksia 17 päivänä kesäkuuta 2016 tai sen jälkeen, keskusverolautakunta katsoi, että hakemuksessa kuvatuissa olosuhteissa kyseisistä lainoista kertyviin nettokorkomenoihin voitiin soveltaa elinkeinotulon verottamisesta annetun lain 18 a §:n 4 momentin 2 kohdan a alakohdan säännöstä.
Siirtymäsäännöksen mukaan korkovähennysoikeuden rajoittamista koskevaa sääntelyä ei myöskään sovelleta muille kuin konserniyhteysosapuolille suoritettuihin korkomenoihin, jotka on aktivoitu EVL 18 a §:n 4 momentin 2 kohdan b–d alakohtien mukaisesti ennen 1.1.2019.
Verovelvollisen on pyydettäessä esitettävä selvitys siirtymäsäännöksen soveltamisen edellytysten täyttymisestä.
Keskusverolautakunta katsoi ennakkoratkaisussaan (KVL 49/2019), että voimalaitoshankkeen rakennusaikaiset korkomenot luettiin laitoksen hankintamenoon, ja ne olivat vähennyskelpoisia EVL 18 a §:n 4 momentin 2 kohdan b alakohdan perusteella. Ennakkoratkaisussa esillä olleessa tilanteessa A Oy oli aloittanut uuden voimalaitoksen rakentamisen vuonna 2015 ja voimalaitos oli tarkoitus ottaa käyttöön vuonna 2019. A Oy oli tilikausien 2016–2018 aikana aktivoinut kirjanpidossaan voimalaitoksen rakentamiseen liittyviä korkomenoja, jotka oli hankkeen keskeneräisyyden vuoksi kirjattu keskeneräisiin hankintoihin. A Oy:n oli tarkoitus lukea rakennusaikaiset korkomenot hyödykkeen hankintamenoon KPL 4 luvun 5 §:n perusteella voimalaitoksen käyttöönoton jälkeen verovuoden 2019 aikana.
Kun voimalaitoshankkeen rakennusaikaiset korkomenot oli jätetty kirjanpidossa vähentämättä hakemuksessa kuvatulla tavalla, keskusverolautakunta katsoi, että kyse oli korkomenoista, jotka verotuksessa luettiin hyödykkeen hankintamenoon EVL 14 §:n 1 momentin nojalla. Siten hakemuksessa kuvatuissa olosuhteissa 17.6.2016 jälkeen otetuista lainoista kertyneet EVL 18 a §:n 4 momentin 1 kohdassa tarkoitetun prosenttiperusteisen ja 3 000 000 euron rajan ylittävät muille kuin konserniyhteydessä oleville osapuolille suoritetut nettokorkomenot olivat A Oy:n verotuksessa vähennyskelpoisia EVL 18 a §:n 4 momentin 2 kohdan b alakohdan perusteella osana hyödykkeen hankintamenosta tehtäviä menojäännöspoistoja siltä osin kuin korot oli kirjanpidossa aktivoitu keskeneräisiin hankintoihin ennen 1.1.2019.
4 Vähennyskelpoisten korkomenojen laskenta
4.1 Nettokorkomenoista
Korkorajoitussäännöksen mukaan vähennyskelpoisten ja vähennyskelvottomien korkomenojen laskenta perustuu nettokorkomenoihin, joilla tarkoitetaan korkotulot ylittäviä korkomenoja. Nettokorkomenoja muodostuu silloin, kun verovuoden korkomenojen määrä ylittää verovuoden korkotulojen määrän.
Nettokorkomenojen määrään sisältyvät lähtökohtaisesti kaikki verovelvollisen verovuonna suorittamat korkomenot ja saamat korkotulot. Nettokorkomenojen määrään sisältyvät myös EVL 18 a §:n 4 momentin 2 kohdan siirtymäs
Teksti jatkuu virallisessa lähteessä.
