← Suomi
    VERO-VH/44/00.01.00/2022
    Suomi

    VERO-VH/44/00.01.00/2022 — Siirtohinnoittelun dokumentointi

    Oikeudellista tietoa, ei oikeudellista neuvontaa. Tarkista voimassa oleva teksti virallisesta lähteestä.

    Analysoi tämä laki tekoälyllä
    Siirtohinnoittelun dokumentointi Syventävä vero-ohje Antopäivä 28.4.2022 Versiohistoria Diaarinumero VH/44/00.01.00/2022 Voimassaolo 1.1.2022 - Toistaiseksi Valtuutussäännös Laki Verohallinnosta (503/2010) 2 § 2 momentti Korvaa ohjeen A68/200/2018, 30.4.2018 Tässä ohjeessa käsitellään siirtohinnoittelun dokumentointia. Ohjetta on päivitetty 1.1.2022 voimaan tulleen verotusmenettelystä annetun lain (VML) 31 §:n muutoksen (16.12.2021/1142) ja sitä koskevan hallituksen esityksen (HE 188/2021 vp) johdosta. VML 31 §:n muutos vaikutti erityisesti ohjeen luvussa 6.4 käytettyyn terminologiaan liiketoimen määrittämisestä. VML 31 §:n muutoksella ei ollut vaikutusta siirtohinnoitteludokumentointia koskeviin säännöksiin (VML 14 a–VML 14 c §). Lisäksi ohjeeseen on lisätty uusi 2 luku, jossa kuvataan esimerkinomaisesti ja lyhyesti dokumentointia edeltäviä vaiheita, jotka verovelvollisen on hyvä huomioida varmistuakseen etuyhteystoimiensa markkinaehtoisesta siirtohinnoittelusta. Ohjetta on täsmennetty myös muilta osin ja päivityksessä on soveltuvin osin huomioitu muun muassa korkeimman hallinto-oikeuden (KHO) aiemman ohjeen julkaisun jälkeen antamat päätökset. Tätä ohjetta sovelletaan ensimmäisen kerran siirtohinnoittelun dokumentointiin, joka laaditaan 1.1.2022 tai sen jälkeen alkavalta verovuodelta. 1 Johdanto 1.1 Siirtohinnoittelu ja markkinaehtoperiaate Verotuksessa siirtohinnoittelulla tarkoitetaan toisiinsa etuyhteydessä olevien osapuolten välisen liiketoimen hinnoittelua. Siirtohinnoittelussa tulee noudattaa markkinaehtoperiaatetta. Markkinaehtoperiaatteen mukainen hinnoittelu tarkoittaa liiketoimen hinnan ja muiden ehtojen sopimista samalla tavalla kuin riippumattomat osapuolet olisivat sopineet vertailukelpoisen liiketoimen ehdot vastaavissa olosuhteissa. Siirtohinnoittelulla on olennainen merkitys etuyhteydessä olevien osapuolten tuloverotuksessa, koska etuyhteystoimessa käytetty hinta vaikuttaa osapuolen verotettavan tulon tai tappion määrään. Lisäksi siirtohinnoittelulla on usein myös laajempi kansainvälinen ulottuvuus, koska siirtohinnoittelu vaikuttaa siihen, mihin valtioon kansainvälisen konsernin tulot ja menot kertyvät sekä missä valtiossa verotettavaa tuloa voidaan verottaa. Vaatimus markkinaehtoperiaatteen noudattamisesta on siirtohinnoittelun kansallinen ja kansainvälinen perusta. Markkinaehtoperiaate on ilmaistu OECD:n malliverosopimuksen 9 artiklassa, jota vastaava määräys sisältyy myös Suomen solmimiin verosopimuksiin. Suomen sisäisessä lainsäädännössä markkinaehtoperiaatteesta on säädetty VML 31 §:ssä. Markkinaehtoperiaatteen tulkintalähteenä käytetään OECD:n julkaisemaa raporttia “Siirtohinnoitteluperiaatteet monikansallisia yrityksiä ja verohallintoja varten” (OECD:n siirtohinnoitteluohjeet). OECD:n siirtohinnoitteluohjeilla on siirtohinnoittelun alalla kansainvälisen standardin asema. Siirtohinnoitteluohjeet ovat paitsi malliverosopimuksen 9 artiklan myös kansallisen siirtohinnoitteluoikaisusäännöksen ja näiden sisältämän markkinaehtoperiaatteen tärkeä tulkintalähde. OECD:n siirtohinnoitteluohjeiden asema tulkintalähteenä on vahvistettu useissa korkeimman hallinto-oikeuden päätöksissä (muun muassa KHO 2013:36, KHO 2014:119, KHO 2017:146, KHO 2020:35). VML 31 §:n muutokset tulivat voimaan 1.1.2022. Aiempi siirtohinnoitteluoikaisusäännös muuttui siten, että lainkohtaan lisättiin uudet 2 ja 3 momentit. Hallituksen esityksen (HE 188/2021 vp) mukaan tavoitteena on, että muutoksen jälkeen OECD:n siirtohinnoitteluohjeita voidaan käyttää säännöksen ja markkinaehtoperiaatteen tulkintalähteenä koko laajuudessaan. Markkinaehtoperiaatteen soveltamisen selkeyttämiseksi säännökseen lisättiin VML 31 §:n 2 momentti liiketoimen määrittämisestä ja 3 momentti liiketoimen sivuuttamisesta. Markkinaehtoperiaatteen ja siirtohinnoitteluoikaisun sisältävä 1 momentti säilyi ennallaan. Aiemman säännöksen 2 ja 3 momentit siirtyivät saman sisältöisinä uuden säännöksen 4 ja 5 momenteiksi. VML 31 §:n muutoksen yhteydessä ei muutettu siirtohinnoittelun dokumentointia koskevia säännöksiä (VML 14 a–14 c §). 1.2 Ohjeen tavoite ja rajaukset Tämän ohjeen tavoitteena on ohjeistaa verovelvollista siirtohinnoitteludokumentoinnin laatimisessa. Siirtohinnoittelun dokumentointi on verovelvollisen laatima kirjallinen selvitys verovelvollisen ja tähän etuyhteydessä olevien yritysten välisten liiketoimien hinnoittelusta. Dokumentoinnin tarkoituksena on todentaa verotusta varten, että verovelvollisen etuyhteydessä tekemät liiketoimet on hinnoiteltu markkinaehtoperiaatteen mukaisesti. Siirtohinnoitteludokumentoinnista säädetään VML 14 a, 14 b ja 14 c §:ssä. Tämän ohjeen tarkoituksena on antaa ohjausta dokumentointivelvollisten määritelmästä ja dokumentoinnin sisältövaatimuksista. Ohjeella tavoitellaan myös sen korostamista, että dokumentoinnissa on olennaisinta keskittyä annettavien tietojen sisältöön eikä muotoseikkoihin. Ohjauksella pyritään vastaamaan muun muassa kysymyksiin: kenen on laadittava dokumentointi, mistä liiketoimista dokumentointia edellytetään, mitä selvitystä dokumentoinnissa on esitettävä ja mikä on selvitysten laajuus. Ohjeessa käsitellään lyhyesti myös dokumentoinnin tutkimista verotuksessa. Tältä osin tarkoituksena on antaa ohjausta dokumentoinnin esittämisestä ja dokumentoinnin täydentämisestä sekä dokumentoinnin laiminlyönneistä aiheutuvista veronkorotusseuraamuksista. Siirtohinnoittelun dokumentointivelvoite on ollut voimassa Suomessa vuodesta 2007 ja velvoitteen sisältöön vaikutti keskeisesti Euroopan unionin dokumentointia koskeva käytännesääntö. Nykyinen kotimainen dokumentointivelvoite tuli voimaan vuonna 2017 ja se perustuu vuonna 2015 OECD ja G20 -valtioiden yhteisessä BEPS-toimenpideohjelmassa julkaistuun toimenpiteeseen 13, joka sisältää ohjeistuksen siirtohinnoitteludokumentoinnin laatimisesta. BEPS-toimenpiteen seurauksena päivitetty OECD:n siirtohinnoitteluohjeiden V luvun mukainen kotimainen dokumentointivelvoite koostuu kolmesta osasta: 1) koko konsernia koskevista tiedoista (master file), 2) yksittäistä yritystä koskevista tiedoista (local file) ja 3) verotuksen maakohtaisesti raportoitavista tiedoista (country-by-country report). Dokumentointivelvoitteen tarkoituksena on varmistaa, että verovelvollinen arvioi liiketoimiensa markkinaehtoisuutta mahdollisimman ajantasaisesti ja toisaalta antaa verohallinnoille olennaista tietoa siirtohinnoitteluun liittyvien veroriskien arvioimiseksi ja verotarkastusten tekemiseksi. Ohjeistuksen tarkoituksena on myös ohjata valtioita kehittämään selkeät ja yhtenäiset velvoitteet, jotka vähentäisivät dokumentoinnin laatimisesta aiheutuvia verovelvollisten kustannuksia. Tämän ohjeen tarkoituksena ei ole käsitellä Suomen sisäisen lainsäädännön siirtohinnoitteluoikaisusäännöstä VML 31 §:ää, Suomen tekemien verosopimusten siirtohinnoittelua koskevaa artiklaa eikä näiden molempien tulkintalähteenä käytettäviä OECD:n siirtohinnoitteluohjeita. Ohjeessa on joissakin kohdin viitattu VML 31 §:ään ja hallituksen esityksiin (HE 107/2006 vp ja HE 188/2021 vp) sekä avattu OECD:n siirtohinnoitteluohjeiden sisältöä, jotta dokumentoitavat tiedot ja selvitykset olisivat paremmin ymmärrettävissä. Tarkoituksena ei kuitenkaan ole antaa markkinaehtoperiaatteen soveltamisesta tai siirtohinnoitteluoikaisun edellytyksistä kattavaa esitystä, vaan selventää dokumentoitavaa tietosisältöä tarvittavilta osin. Tässä ohjeessa ei käsitellä verotuksen maakohtaista raporttia (country-by-country report). Verohallinto on antanut maakohtaisen raportin antamisesta erillisen ohjeen Verotuksen maakohtainen raportti . Ohjeet on tarkoituksenmukaista julkaista erillään, koska dokumentoinnin esittämistä ja maakohtaisen raportin antamista koskevat erilaiset menettelysäännöt. Keskeisenä erona on tietojen ilmoittaminen. Maakohtainen raportti on annettava Verohallinnolle vuosittain tiettyjen edellytysten täyttyessä. Sen sijaan siirtohinnoittelun dokumentointi on esitettävä vain, jos Verohallinto sitä pyytää yksilöidyllä kehotuksella. Lisäksi esitettävien tietojen luonne poikkeaa toisistaan. Maakohtainen raportti sisältää kaikille ilmoitusvelvollisille samat yksilöidyt tiedot, kun taas siirtohinnoittelun dokumentointi laaditaan yhtiö- ja konsernikohtaisesti. 1.3 Määritelmiä Aineeton omaisuus Aineeton omaisuus on OECD:n siirtohinnoitteluohjeiden kappaleen 6.6 mukaisesti omaisuuserä, joka ei ole fyysistä omaisuutta eikä rahoitusomaisuutta ja joka voidaan omistaa tai jonka käyttöä voidaan kontrolloida liiketoiminnassa. Lisäksi edellytetään, että sen käyttäminen tai siirtäminen korvattaisiin riippumattomien osapuolten välisessä liiketoimessa. OECD:n siirtohinnoitteluohjeissa aineettomasta omaisuudesta käytetään nimikettä aineeton (intangible). BEPS Base Erosion and Profit Shifting (BEPS) on OECD:n käyttämä termi veropohjien rapautumista ja voittojen siirtämistä koskevista ilmiöistä. BEPS-dokumentointiohjeistus OECD ja G20 -valtioiden julkaisema ohjeistus siirtohinnoittelun dokumentoinnista ja maakohtaisesta raportista (Action 13: 2015 Final Report. Transfer Pricing Documentation and Country-by-Country Reporting). Ohjeistus on liitetty OECD:n siirtohinnoitteluohjeiden V lukuun. DEMPE Aineettoman omaisuuden kehittämistä, parantamista, ylläpitoa, suojaamista ja hyödyntämistä koskevista toiminnoista käytetään yleisesti lyhennettä DEMPE (Development, Enhancement, Maintenance, Protection & Exploitation). Dokumentointi Siirtohinnoittelun dokumentointi on verovelvollisen laatima selvitys etuyhteystoimien markkinaehtoisesta siirtohinnoittelusta. VML 14 a §:n termi on siirtohinnoitteludokumentointi, mutta tässä ohjeessa käytetään myös muotoja siirtohinnoittelun dokumentointi ja dokumentointi. Dokumentointivelvoite Dokumentointivelvoite on VML 14 a–14 c §:n mukainen kokonaisuus, johon sisältyy verovelvollisen velvollisuus laatia siirtohinnoitteludokumentointi sekä esittää ja täydentää sitä. Tässä ohjeessa ei käsitellä VML 14 d §:n mukaista verotuksen maakohtaista raporttia. Etuyhteystoimi Etuyhteystoimi on verovelvollisen ja tähän etuyhteyssuhteessa olevan etuyhteysyrityksen välinen liiketoimi. Liiketoimea ja etuyhteystoimea käytetään tässä ohjeessa samassa merkityksessä. Yrityksen ja sen kiinteän toimipaikan välisillä toimilla tarkoitetaan VML 14 b §:ssä ulkomaisen yrityksen ja sen Suomessa sijaitsevan kiinteän toimipaikan välisiä toimia. Nämä toimet rinnastetaan etuyhteystoimiin. Etuyhteysyritys Verovelvolliseen etuyhteyssuhteessa oleva osapuoli. Etuyhteyssuhteen muodostumisesta säädetään VML 31 §:n 4 momentissa. EU:n käytännesääntö Neuvoston ja neuvostossa kokoontuneiden jäsenvaltioiden hallitusten edustajien päätöslauselma (annettu 27.6.2006, etuyhteydessä keskenään olevien yritysten siirtohinnoitteluasiakirjoja Euroopan unionissa koskevista menettelysäännöistä (2006/C 176/01)). Menettelysäännöistä käytetään tässä ohjeessa nimitystä EU:n käytännesääntö. EU TPD EU Transfer Pricing Documentation (EU TPD) on EU:n dokumentointia koskevan käytännesäännön mukainen yhtenäinen ja osittain keskitetty siirtohinnoitteludokumentointimalli EU:n alueen etuyhteysyrityksille. Hallituksen esitys (2006) Hallituksen esitys Eduskunnalle tuloverotuksen siirtohinnoittelua koskevaksi lainsäädännöksi, HE 107/2006 vp . Hallituksen esitys (2016) Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi verotusmenettelystä annetun lain sekä hallinnollisesta yhteistyöstä verotuksen alalla ja direktiivin 77/799/ETY kumoamisesta annetun neuvoston direktiivin lainsäädännön alaan kuuluvien säännösten kansallisesta täytäntöönpanosta ja direktiivin soveltamisesta annetun lain muuttamisesta, HE 142/2016 vp . Hallituksen esitys (2021) Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi verotusmenettelystä annetun lain 31 §:n muuttamisesta ja siihen liittyviksi laeiksi, HE 188/2021 vp . Komission suositus Komission suositus (annettu 6.5.2003, 2003/361/EY) mikroyritysten sekä pienten ja keskisuurten yritysten määritelmästä. Kvartiiliväli Vertailukohteiden vertailutiedon luotettavuutta voidaan lisätä tilastotieteen käyttämällä hajontaluvulla. Kvartiilivälillä tarkoitetaan yläkvartiilin (75 % tapauksista jää sen alapuolelle) ja alakvartiilin (25 % tapauksista jää alapuolelle) erotusta. Liiketoimen määrittäminen VML 31 §:n 2 momentissa säädetään liiketoimen määrittämisestä. Liiketoimen määrittäminen on olennainen osa sekä verovelvollisen siirtohinnoitteluprosessia ja -dokumentointia että veroviranomaisen suorittamaa siirtohinnoittelun arviointia. Määrittäminen tarkoittaa prosessia, jossa tunnistetaan etuyhteystoimen osapuolten kaupalliset tai rahoitukselliset suhteet ja niihin vaikuttavat taloudellisesti olennaiset erityispiirteet. Prosessin tarkoituksena on selvittää se, mistä liiketoimesta tosiasiallisesti on kyse ja mikä on liiketoimen osapuolten välinen vastuunjako ja tosiasiallinen käyttäytyminen liiketointa toteutettaessa. Liiketoimen määrittäminen vastaa OECD:n siirtohinnoitteluohjeiden termiä "delineation". Local file Local file tarkoittaa verovelvollista koskevia tietoja, jotka yrityksen on sisällytettävä siirtohinnoitteludokumentointiinsa. Verovelvollistietojen dokumentoinnista säädetään VML 14 b §:n 2 momentissa, joka jakautuu yhdeksään kohtaan. Verovelvollistietojen dokumentoinnissa annetaan yksityiskohtainen selvitys yrityksestä ja sen siirtohinnoittelusta. Markkinaehtoperiaate Markkinaehtoperiaate (the arm's length principle) on OECD:n malliverosopimuksen 9 artiklassa ja Suomen sisäisen lainsäädännön VML 31 §:n 1 momentissa ilmaistu periaate, jonka mukaan etuyhteydessä olevien yritysten kauppa- ja rahoitussuhteissa sovittujen tai määrättyjen ehtojen tulee vastata ehtoja, joista olisi vastaavissa olosuhteissa sovittu toisistaan riippumattomien yritysten välillä. Master file Master file tarkoittaa konsernia koskevia tietoja, jotka yrityksen on sisällytettävä siirtohinnoitteludokumentointiinsa. Konsernitietojen dokumentoinnista säädetään VML 14 b §:n 1 momentissa, joka jakautuu kuuteen kohtaan. Konsernitiedoissa kuvataan konsernin siirtohinnoittelua yleisellä tasolla. Mediaani Mediaani on suuruusjärjestykseen asetettujen vertailukohteiden vertailutietojen keskimmäinen arvo tai kahden keskimmäisen keskiarvo, jos vertailutietoja on parillinen määrä. OECD Taloudellisen yhteistyön ja kehityksen järjestö. OECD:n siirtohinnoitteluohjeet OECD:n siirtohinnoitteluperiaatteet monikansallisia yrityksiä ja verohallintoja varten (OECD Transfer Pricing Guidelines for Multinational Enterprises and Tax Administrations, OECD TPG) on OECD:n vuonna 1995 julkaisema ja sen jälkeen täydentämä raportti etuyhteydessä olevien yritysten välisen siirtohinnoittelun määrittämisestä. OECD:n siirtohinnoitteluohjeet on kommentaariteos ja tulkintalähde markkinaehtoperiaatteen soveltamiseen. Tässä dokumentointiohjeessa viitataan tammikuussa 2022 julkaistuun OECD:n siirtohinnoitteluohjeiden päivitettyyn versioon. Tässä ohjeessa OECD:n siirtohinnoitteluohjeista käytetään myös käsitettä siirtohinnoitteluohjeet. Omistusyhteysyritys Omistusyhteysyritys on pienen ja keskisuuren yrityksen määrittelyyn liittyvä yritystyyppi. Omistusyhteysyritys on kyseessä, jos omistusosuus yrityksessä on vähintään 25 prosenttia (pääomasta tai äänimäärästä), mutta enintään 50 prosenttia. PE-raportti OECD:n vuonna 2008 julkaisema raportti tulon kohdistamisesta kiinteille toimipaikoille (OECD Report on the Attribution of Profits to Permanent Establishments). OECD julkaisi päivitetyn version raportista (pdf) vuonna 2010. Pieni ja keskisuuri yritys Pieni ja keskisuuri yritys on määritelty VML 14 a §:ssä. Määritelmä vastaa komission suosituksessa, annettu 6 päivänä toukokuuta 2003, mikroyritysten sekä pienten ja keskisuurten yritysten määritelmästä (2003/361/EY) annettua pienen ja keskisuuren yrityksen määritelmää. Sidosyritys Sidosyritys on pienen ja keskisuuren yrityksen määrittelyyn liittyvä yritystyyppi. Sidosyritys on kyseessä, jos omistusosuus yrityksestä on yli 50 prosenttia. Toimi Yrityksen ja sen kiinteän toimipaikan väliset toimet (dealings) rinnastetaan etuyhteystoimiin. Toimintoarviointi OECD:n siirtohinnoitteluohjeiden mukainen toimintoanalyysi (functional analysis), jossa arvioidaan etuyhteyssuhteessa tehdyssä liiketoimessa osapuolten suorittamia toimintoja, toiminnoissa käyttämää omaisuutta ja ottamia riskejä. Tässä ohjeessa toimintoarviointi ja toimintoanalyysi tarkoittavat samaa asiaa. Verotuksen maakohtainen raportti Verotuksen maakohtainen raportti (Country-by-Country Report, CbCR) on tilikausittain Verohallinnolle annettava ilmoitus laissa tarkemmin eritellyistä konsernin maakohtaisista tiedoista. Vertailuarviointi OECD:n siirtohinnoitteluohjeiden mukainen vertailukelpoisuuden arviointi (comparability analysis), jossa verrataan etuyhteystoimea riippumattomaan liiketoimeen tai liiketoimiin. 2 Dokumentointia edeltävistä vaiheista Verovelvollisen laatiman siirtohinnoitteludokumentoinnin tarkoituksena on todentaa, että sen verovuoden aikana tekemissä etuyhteystoimissa on noudatettu markkinaehtoperiaatetta. Markkinaehtoperiaatteen noudattamisesta etuyhteystoimissa on säädetty VML 31 §:ssä. Jos verovelvollinen on etuyhteystoimissaan poikennut markkinaehtoperiaatteesta, veroviranomainen oikaisee verotusta eli lisää tuloon määrän, joka olisi kertynyt markkinaehtoisissa olosuhteissa. Verovelvollinen saattaa laatia siirtohinnoittelun dokumentoinnin asianomaisen verovuoden jälkeen (ks. myös tämän ohjeen luku 3.3). Verovelvollinen on mahdollisesti tehnyt etuyhteystoimea koskevan sopimuksen, toteuttanut etuyhteystoimen, sulkenut kirjanpitonsa ja antanut veroilmoituksensa ennen kuin laatii varsinaisen siirtohinnoittelun dokumentoinnin. Jos verovelvollinen arvioi etuyhteystoimen markkinaehtoisuutta ensimmäisen kerran vasta dokumentoinnin laatimisen yhteydessä, saattaa markkinaehtoperiaatteen noudattaminen osoittautua käytännössä haasteelliseksi. Siirtohinnoitteludokumentoinnin laatiminen ja markkinaehtoisuuden todentaminen verotusta varten on todennäköisesti helpompaa, jos verovelvollinen on pyrkinyt varmistumaan etuyhteystoimiensa siirtohinnoittelun markkinaehtoisuudesta jo verovuoden aikana esimerkiksi seuraavissa kappaleissa kuvatuin tavoin. Siirtohinnoittelun markkinaehtoisuuden varmistaminen voi tapahtua vaiheittain ja tarvittavat toimenpiteet saattavat ajoittua osittain verovuodelle ja osittain sen jälkeiseen aikaan. Käytännössä on suositeltavaa, että verovelvollinen arvioisi etuyhteystoimen ehtoja ja hinnoittelua markkinaehtoperiaatteen näkökulmasta jo liiketoimea suunnitellessaan ja siitä sopiessaan. Lisäksi verovelvollisen voi olla tarpeen seurata tiettyjen etuyhteystoimiensa siirtohinnoittelua verovuoden aikana ja tehdä tarvittavia muutoksia siirtohinnoitteluun ja kirjanpitoon, jotta hinnoittelu toteutuisi markkinaehtoisena. Esimerkiksi jos hinnoittelu perustuu budjetoituihin lukuihin, verovelvollisen voi olla tarpeen oikaista siirtohinnoittelua verovuoden kuluessa toteutuneiden lukujen perusteella. Markkinaehtoperiaatteen soveltamiseen ja siirtohinnoittelun markkinaehtoisuuden todentamiseen verotusta varten liittyy kaksi vaihetta (ks. OECD:n siirtohinnoitteluohjeet 1.33 ja hallituksen esitys (2021)). Ensimmäisessä vaiheessa verovelvollinen määrittää etuyhteystoimen sen tosiasiallisen sisältönsä mukaisena (VML 31 §:n 2 momentti). Liiketoimen määrittäminen tarkoittaa käytännössä sitä, että verovelvollinen tunnistaa liiketoimen osapuolten asiaankuuluvat taloudelliset tai rahoitukselliset suhteet ja niihin vaikuttavat taloudellisesti olennaiset erityispiirteet (ks. myös tämän ohjeen luku 6.4.2). Verovelvollisen on suositeltavaa arvioida näiden taloudellisesti olennaisten erityispiirteiden vaikutusta etuyhteystoimen ehtoihin ja hinnoitteluun jo silloin, kun suunnittelee etuyhteystoimea tai sopii etuyhteystoimesta eikä vasta siirtohinnoittelun dokumentointivaiheessa. Sen jälkeen, kun verovelvollinen on määrittänyt liiketoimen sen tosiasiallisen sisällön mukaisena, verovelvollisen on mahdollista hinnoitella etuyhteystoimi markkinaehtoisesti. Siten toisessa vaiheessa verovelvollinen käytännössä selvittää sen, millaisesta hinnasta riippumattomat osapuolet olisivat määritetylle liiketoimelle sopineet. Määritettyä liiketoimea tulee verrata vertailukelpoisiin riippumattomien osapuolten välisiin liiketoimiin (ks. myös tämän ohjeen luku 6.6). Verovelvollisen on hyvä huomioida, että vertailukelpoisuus täyttyy vain, jos vertailu tehdään tosiasialliselta sisällöltään samanlaisten liiketoimien välillä. Markkinaehtoinen hinta todennetaan verotusta varten OECD:n siirtohinnoitteluohjeiden mukaisesti soveltuvimman siirtohinnoittelumenetelmän avulla (ks. myös tämän ohjeen luku 6.7). Etuyhteystoimien hintaa ei kuitenkaan käytännössä tarvitse asettaa samalla menetelmällä, jolla verovelvollinen todentaa markkinaehtoisuuden verotusta varten siirtohinnoitteludokumentoinnissaan. Seuraava yksinkertaistettu esimerkki kuvaa tilannetta, jossa verovelvollinen asettaa etuyhteystoimen hinnan verovuoden aikana toisin kuin millä menetelmällä verovelvollinen todentaa saman liiketoimen hinnoittelun markkinaehtoisuuden verotusta varten ja dokumentoi siirtohinnoittelun dokumentointiinsa. Esimerkki 1 : Yhtiö A toimii konsernin suomalaisena jakeluyhtiönä. A ostaa kaikki jakelemansa tuotteet valtiossa X sijaitsevalta konsernin emoyhtiöltä Y, joka toimii myös valmistusyhtiönä. Lisäksi Y tarjoaa A:lle palveluita (IT-, HR- ja markkinointipalvelut). A:lla ei ole konsernin valmistamien tuotteiden jakelun lisäksi muuta toimintaa. Hinnan asetanta: Y hinnoittelee tuotteet verovuoden aikana lisäämällä niiden budjetoiduille valmistuskustannuksille prosentuaalisen voittolisän. Konserniyhtiöille tarjottavat hallintopalvelut Y hinnoittelee keräämällä kuukausittain yhteen palveluiden tuottamisesta aiheutuneet todelliset kustannukset ja kohdistamalla nämä kustannukset palveluita vastaanottaville yhtiöille allokaatioavaimien perusteella. Osan palvelukustannuksista Y veloittaa suoraan A:lta. Palveluina veloitettavien kustannusten päälle Y laskee osapuolten etukäteen sopiman voittolisän. Y on tehnyt ennen vuoden loppua oikaisun tuotteiden hintaan toteutuneiden kustannusten perusteella. Hinnoittelun markkinaehtoisuuden todentaminen verotusta varten: A on määrittänyt siirtohinnoitteludokumentoinnissaan kaksi liiketoimea: tavaroiden hankinta Y:ltä ja palveluiden hankinta Y:ltä. A esittää määrittämänsä liiketoimet siirtohinnoitteludokumentoinnin "Tiedot liiketoimista" -osiossa. A viittaa tässä yhteydessä myös liiketoimikohtaisiin toimintoanalyyseihin, jotka A on kuvannut dokumentoinnin "Toimintoarviointi" -osiossa. Toimintoanalyysien yhteydessä A on myös kuvannut muita taloudellisesti olennaisia erityispiirteitä. Näiden kaikkien seikkojen perusteella A on määrittänyt liiketoimensa niiden tosiasiallisten sisältöjen mukaisena. A esittää dokumentoinnin "Vertailuarviointi" -osiossa, että liiketoimien markkinaehtoisuus voidaan luotettavasti todentaa tarkastelemalla liiketoimia yhdessä OECD:n siirtohinnoitteluohjeiden kappaleiden 3.9–3.12 mukaisesti. A esittää dokumentoinnin "Siirtohinnoittelumenetelmä ja sen soveltaminen" -osiossa, että liiketoimien tosiasiallinen sisältö sekä käytettävissä oleva vertailutieto huomioiden liiketoiminettomarginaalimenetelmä (TNMM) on soveltuvin siirtohinnoittelumenetelmä ja A testattava osapuoli. A on valinnut voittoindikaattoriksi liikevoittomarginaalin, koska vertailuyhtiöiden katsotaan määrittävän tunnusluvun luotettavasti ja koska myös vertailuyhtiöiden operatiivisissa kustannuksissa arvioidaan olevan saman tyyppisiä kustannuksia, joista A maksaa palvelumaksua Y:lle. A toteaa vertailuyhtiöiden muutoinkin olevan sekä toimintojen että jaeltavien tuotteiden osalta riittävän samankaltaisia suhteessa liiketoimityyppien toimintoanalyyseihin. Osapuolet A ja Y ovat tehneet vuoden lopussa oikaisun hinnoitteluun molempien kirjanpidossa, jotta A:n liikevoittomarginaali on asettunut markkinaehtoiselle vaihteluvälille. Dokumentoinnissaan A täsmentää, että oikaisu on kohdistunut tavaroiden ostohintaan. Liiketoimen määrittämistä toimintoarviointeineen kuvataan tarkemmin tämän ohjeen luvuissa 6.4.2 ja 6.5. Vertailuarviointia sekä siirtohinnoittelumenetelmän soveltamista käsitellään luvuissa 6.6–6.7. 3 Dokumentoinnin laatimisesta 3.1 Dokumentointivelvoite Siirtohinnoittelun dokumentointivelvoite on jaettu koko konsernia koskeviin tietoihin (master file) ja yksittäistä verovelvollista koskeviin tietoihin (local file). Dokumentoinnin laatimisessa on kaksi vaihetta. Verovelvollisen on laadittava vuosittain dokumentointi VML 14 b §:ssä edellytetyistä tiedoista ja toisaalta annettava erikseen VML 14 c §:n mukaisesti dokumentointia täydentäviä lisäselvityksiä. Dokumentointia ei liitetä Suomessa annettavaan veroilmoitukseen. Verohallinto pyytää dokumentointia esitettäväksi erillisellä pyynnöllä, jos Verohallinnon riskienhallinnassa ilmenee, että verovelvollisen siirtohinnoittelua on tarpeen tarkastella tarkemmin tai jos verovelvollinen on valittu osaksi laajempaa siirtohinnoitteluriskien tarkastelukokonaisuutta. Verohallinto arvioi esitetyn dokumentoinnin perusteella alustavasti siirtohinnoittelun markkinaehtoisuutta. Tämän jälkeen Verohallinto voi tarvittaessa pyytää lisäselvityksiä siirtohinnoittelun markkinaehtoisuuden varmentamiseksi. Dokumentoinnin laatimisesta ja esittämisestä voi olla muissa valtioissa erilaisia säännöksiä, jotka poikkeavat Suomen velvoitteista. Konsernin muiden toimintavaltioiden säännökset kannattaa selvittää, koska niillä voi olla olennainen vaikutus konserniin kuuluvien yritysten velvoitteisiin. Joissakin valtioissa on esimerkiksi edellytyksenä, että dokumentoinnin on oltava valmis samaan aikaan, kun veroilmoitus on annettava. Dokumentoinnin laatiminen huolellisesti ja mahdollisimman ajantasaisesti on suositeltavaa, vaikka verovelvollinen voi laatia dokumentointinsa kohtuullisen joustavasti vasta Verohallinnon selvittäessä asiaa. Dokumentointi kannattaa laatia huolellisesti jo alun alkaen, jotta vältettäisiin mahdolliset väärinkäsitykset ja niistä aiheutuvat tarpeettomat lisäselvityspyynnöt. Siirtohinnoittelun markkinaehtoisuuden johdonmukainen perusteleminen jälkikäteen voi olla työlästä, jos esimerkiksi laaditussa dokumentoinnissa on aukkoja tai etuyhteystoimia ei ole määritetty niiden tosiasiallisen sisällön mukaisesti. Dokumentointivelvoitteen joustavuus ja tietyissä tarkemmin määritellyissä tilanteissa noudatettavat vapautukset ja kevennykset rajoittuvat vain dokumentoinnin laatimiseen. Niillä ei ole merkitystä, kun arvioidaan siirtohinnoittelun markkinaehtoisuutta, vaan kaikkiin siirtohinnoittelutapauksiin sovelletaan markkinaehtoperiaatetta samalla tavalla. Lain vaatimusten mukaisesti laadittu dokumentointi ei estä veroviranomaisia tekemästä verovelvollisen verotukseen siirtohinnoitteluoikaisua, jos liiketoimen hinnoittelu poikkeaa VML 31 §:n mukaisesti markkinaehtoisesta hinnoittelusta. 3.2 Muoto ja tietosisältö Dokumentointia ei ole sidottu määrämuotoon. Siirtohinnoittelun markkinaehtoisuuden todentaminen perustuu aina kunkin tapauksen tosiseikkoihin ja olosuhteisiin, joten dokumentointia ei edellytetä esitettäväksi tietyn kaavan tai määrämuodon mukaisesti. VML 14 b §:ssä on kuitenkin säännelty dokumentoinnin tietosisältö, mikä muodostaa vaadittavien tietojen vähimmäistason. Lain edellyttämien dokumentoitavien tietojen lisäksi tässä ohjeessa on kuvattu dokumentoinnin laatimista laajemmin, minkä tarkoituksena on esitellä dokumentointivelvoitetta täydentäviä, hyväksi havaittuja lisätietoja. Lain edellyttämät tiedot ja suositeltavat lisätiedot on eroteltu ohjeessa selvästi toisistaan. Suositeltavien lisätietojen esittäminen kuvataan sanamuodoilla "voi olla", "voi esittää", "voi täydentää", "voi käyttää" tai vastaavalla muotoilulla. Lain edellyttämät tiedot mainitaan sanamuodoilla "on esitettävä", "on oltava", "on kuvattava", "on eriteltävä" tai tietoa edellytetään dokumentoitavaksi muulla vastaavalla tavalla. Dokumentointia koskeva veronkorotus voidaan määrätä vain lain edellyttämien tietojen dokumentointiin liittyvistä puutteista tai laiminlyönneistä (ks. luku 7.3.1). Dokumentointi on riittävä, kun se täyttää VML 14 b §:n vaatimukset. Lainkohdan mukaan dokumentointi rajoittuu yleisiin tietoihin konsernista (master file) ja yksittäistä dokumentointivelvollista koskeviin yksityiskohtaisempiin tietoihin (local file). Konsernista vaadittavien tietojen avulla on hallituksen esityksen (2016) mukaisesti tarkoitus pystyä muodostamaan kuva konsernin kansainvälisestä liiketoiminnasta ja siirtohinnoittelua koskevista toimintaperiaatteista. Konsernista vaadittavat tiedot ovat yleiskuvausta koko konsernista. Sen sijaan yksittäistä verovelvollista koskevien tietojen tulee olla yksityiskohtaisempia. Lainkohdan edellyttämä tietosisältö ohjaa vaadittavien tietojen vähimmäistasoa, mutta dokumentoitavat tiedot ja asiakirjat esitetään kunkin tapauksen vaatimalla tarkkuudella. Dokumentointeihin on joissain tilanteissa koottu sivumääräisesti laajoja selvityksiä. Määrä ei kuitenkaan korvaa puutteellista tietosisältöä. Dokumentoinnissa on olennaisinta, että dokumentoinnin sisältö on laadukasta. Yksinkertainen dokumentointi voi olla riittävä, jos dokumentoinnissa on kuvattu huolellisesti siirtohinnoitteluun vaikuttavat tosiseikat ja annettu selvitys liiketoimen markkinaehtoisuudesta. Toisaalta sivumäärältään laaja dokumentointi voi olla puutteellinen, jos siinä ei ole käsitelty kaikkia tarkasteltavaan liiketoimeen ja sen määrittämiseen vaikuttavia olennaisia seikkoja. Dokumentoinnin muoto ei näin ollen ole ratkaisevaa, vaan sen sijaan dokumentoinnissa tulisi keskittyä kunkin tapauksen olennaisiin seikkoihin. Dokumentointi voidaan laatia suomeksi, ruotsiksi tai englanniksi. Englanniksi laaditun dokumentoinnin keskeisistä kohdista on tarvittaessa esitettävä käännös suomeksi tai ruotsiksi. Verohallinto voi lisäksi vaatia käännöstä esimerkiksi tulkinnanvaraisista kohdista, joiden merkitys asian hahmottamisessa on olennainen. BEPS-dokumentointiohjeistuksessa suositellaan valtioita hyväksymään dokumentoinnin esittäminen yhteisesti käytetyillä kielillä. Suositus voidaan ymmärtää melko laajaksi, mutta Suomessa hyväksytään dokumentoinnin esittäminen kotimaisten kielten lisäksi vain englannin kielellä. 3.3 Ajankohta Dokumentoinnin laatimiselle ei ole varsinaista määräaikaa. Dokumentointia ei edellytetä laadittavan ajantasaisesti verovuoden aikana eikä veroilmoituksen antamisajankohtaan mennessä. Dokumentoinnissa on otettava huomioon ainoastaan dokumentoinnin esittämisvelvollisuutta koskeva VML 14 c §. Verovelvollisen on esitettävä dokumentointi 60 päivän kuluessa veroviranomaisen kehotuksesta. Lisäksi verovuoden dokumentointi on esitettävä aikaisintaan kuuden kuukauden kuluttua verovuoden päättymisestä. Vuoden 2017 alusta voimaan tulleiden muutettujen säännösten mukainen dokumentointi on laadittava ensimmäisen kerran 1.1.2017 tai sen jälkeen alkavalta verovuodelta. Kuten tämän ohjeen luvussa 2 on suositeltu, verovelvollisen on tarkoituksenmukaista varmistaa jo verovuoden aikana, että siirtohinnoittelu on markkinaehtoista, vaikka dokumentointia ei edellytetäkään laadittavan ajantasaisena. Siirtohinnoittelun markkinaehtoisuuden varmistaminen verovuoden aikana on tärkeää, koska Suomessa ei ole mahdollista tehdä verotettavaa tuloa alentavaa oikaisua pelkästään veroilmoituksella. Hinnoittelun korjaaminen markkinaehtoiseksi tulee tehdä myös kirjanpidossa ja on mahdollista toteuttaa esimerkiksi oikaisueränä. Kirjanpitoon kirjattu siirtohinnoittelun oikaisuerä on verotuksessa vähennyskelpoinen meno edellyttäen, että oikaisuerä on markkinaehtoinen. Tällöin ei siis ole kyse elinkeinotulon verottamisesta annetun lain (EVL) 16 §:n 7 kohdan mukaisesta vähennyskelvottomasta menosta. 4 Dokumentointivelvoitteen soveltamisala 4.1 Yleistä dokumentointivelvoitteen rajoista Verovelvollisen on lähtökohtaisesti laadittava siirtohinnoitteludokumentointi verovuoden aikana VML 31 §:ssä tarkoitetussa etuyhteydessä tekemistään liiketoimista eli verovuoden etuyhteystoimista. Dokumentointivelvoite ei kuitenkaan koske kaikkia VML 31 §:n määritelmän mukaisia etuyhteystoimia. Siirtohinnoitteluoikaisua koskevan VML 31 §:n soveltamisala on laaja; se soveltuu kotimaisiin ja rajat ylittäviin liiketoimiin sekä yrityksen ja sen kiinteän toimipaikan välisiin toimiin. Dokumentointivelvoitteen soveltamisala on suppeampi. Dokumentointivelvoite koskee VML 14 a §:n mukaisesti etuyhteystoimia, joissa toinen osapuoli on ulkomaalainen. Dokumentointi on laadittava lisäksi ulkomaisen yrityksen ja sen Suomessa sijaitsevan kiinteän toimipaikan välisistä toimista. Dokumentointia ei sen sijaan ole välttämätöntä laatia kotimaisten yritysten välisistä liiketoimista eikä kotimaisen yrityksen ja sen ulkomailla sijaitsevan kiinteän toimipaikan välisistä toimista. Dokumentointivelvoitteen rajoittaminen vain tiettyihin rajat ylittäviin liiketoimiin on perusteltua, koska veroviranomaisilla on laajat mahdollisuudet saada säännöksessä tarkoitettuja tietoja kotimaisten yritysten välisen liiketoimen molemmista osapuolista. Tällä perusteella vapautetaan dokumentointivelvoitteesta myös ulkomaisen yrityksen Suomessa sijaitsevan kiinteän toimipaikan ja samaan konserniin kuuluvan suomalaisen yrityksen väliset liiketoimet, vaikka toisena osapuolena onkin muodollisesti ulkomainen yritys. Vähäisten etuyhteystoimien osalta dokumentointi voidaan laatia täysimittaista dokumentointia kevyemmin. Vähäisillä etuyhteystoimilla tarkoitetaan verovelvollisen ja etuyhteysyrityksen välisiä liiketoimia, joiden markkinaehtoinen yhteismäärä on verovuonna enintään 500.000 euroa. Hallituksen esityksessä (2006) perustellaan kevennettyä dokumentointia sillä, että vähäisiin liiketoimiin ei liity olennaista verotuksellista intressiä eikä niiden osalta siten ole tarkoituksenmukaista vaatia kattavaa dokumentointia. Pienet ja keskisuuret yritykset on vapautettu kaikkien, myös rajat ylittävien, etuyhteystoimien dokumentoinnista. Pieniltä ja keskisuurilta yrityksiltä ei edellytetä hallituksen esityksen (2006) mukaisesti dokumentointia, koska dokumentoinnin laatiminen ja ylläpitäminen aiheuttaa kustannuksia, jotka eivät ole kohtuullisia kyseisistä yrityksistä kertyvien verotulojen turvaamiseen liittyvään intressiin nähden. 4.2 Etuyhteyssuhteen määritelmä Etuyhteys on määritelty VML 31 §:n 4 momentissa. Liiketoimen osapuolet ovat etuyhteydessä toisiinsa, jos liiketoimen osapuolella on toisessa osapuolessa määräysvalta tai kolmannella osapuolella on yksin tai yhdessä lähipiirinsä kanssa määräysvalta liiketoimen molemmissa osapuolissa. VML 31 §:n 4 momentin määräysvallan käsite vastaa sisällöltään pääosin kirjanpitolaissa (KPL) ja osakeyhtiölaissa (OYL) omaksuttua määräysvallan käsitettä. VML 31 §:n 4 momentin mukaan osapuolella on määräysvalta toisessa osapuolessa silloin, kun: se välittömästi tai välillisesti omistaa yli puolet toisen osapuolen pääomasta; sillä välittömästi tai välillisesti on yli puolet toisen osapuolen kaikkien osakkeiden tai osuuksien tuottamasta äänimäärästä; sillä välittömästi tai välillisesti on oikeus nimittää yli puolet jäsenistä toisen yhteisön hallitukseen tai siihen verrattavaan toimielimeen tai toimielimeen, jolla on tämä oikeus; tai sitä johdetaan yhteisesti toisen osapuolen kanssa tai se muutoin voi tosiasiallisesti käyttää määräysvaltaa toisessa osapuolessa. Hallituksen esityksen (2006) mukaan VML 31 §:n 4 momentin 4 kohdassa tarkoitettu tosiasiallinen määräysvalta voi perustua esimerkiksi osakkeenomistajan tekemään osakassopimukseen tai muuhun sellaiseen järjestelyyn. Kohdassa 4 mainittujen yhteisen johtamisen ja tosiasiallisen määräysvallan käyttämisen on KPL:n esitöiden (HE 126/2004 vp ja HE 89/2015 vp) mukaan tarkoitus kattaa esimerkiksi sellaiset tilanteet, joissa on perustettu rahoitus- ja vakuusjärjestelyitä tai muuta erityistä tarkoitusta varten yksiköitä (engl. special purpose entities), joita johdetaan tytäryrityksen tavoin, vaikka omistusyhteys yrityksen ja kohdeyrityksen välillä puuttuukin. Järjestelyillä ei siten ole mahdollista kiertää velvollisuutta sisällyttää samaan taloudelliseen kokonaisuuteen kuuluvia yksiköitä konsernitilinpäätökseen. Hallituksen esityksessä (89/2015) todetaan, että määräysvaltaa arvioitaessa korostuu näin "asia ennen muotoa" -periaate, jolloin kaikki järjestelyyn liittyvät seikat tulee selvittää ja arvioida tapauskohtaisesti ja kokonaisuutta painottaen. Tämä perustuu kirjanpitolautakunnan lausuntoon (1775/2006), joka koskee sisältöpainotteisuuden periaatteen soveltamista tilinpäätöksessä. Vastaava sisältöpainotteinen kokonaisarviointi soveltuu myös VML 31 §:n 4 momentin tosiasiallisen määräysvallan arviointiin. Hallituksen esityksen (2006) mukaan etuyhteyden voitaisiin katsoa olevan olemassa myös silloin, kun taloudellisten toimien osapuolista toisella on toisen asioihin usealla eri tavalla niin suuri vaikutus, että sen voidaan kokonaisuutena katsoen käyttävän siinä määräysvaltaa. Korkein hallinto-oikeus arvioi vuosikirjapäätöksessään KHO 2021:123 yhtenä kysymyksenä VML 31 §:n 2 momentin 4 kohdassa (nykyisin 4 momentin 4 kohdassa) tarkoitettua yhteistä johtamista ja etuyhteyden muodostumista yhteisyritystilanteessa. Vuosikirjapäätös koski tilannetta, jossa kaksi toisistaan riippumatonta osakasta omistivat 50 prosenttia yhteisyrityksen B AB osakkeista. B AB omisti täysin A Oy:n osakekannan. Osakkailla oli yhtä suuri edustus B AB:n hallituksessa. Hallituksen jäsenet nimittivät keskuudestaan hallituksen puheenjohtajan, jolla ei ollut ratkaisevaa äänioikeutta. Jos äänet menisivät tasan eikä osakkaiden välistä erimielisyyttä saataisi ratkaistuksi, osakkaat etenisivät yhteistyösopimuksen mukaiseen lunastusmenettelyyn, jossa sovittaisiin yhteisyrityksen purkamisesta. KHO katsoi, että VML 31 §:n 2 momentin (nykyisen 4 momentin) edellä selostetuista esitöistä käy ilmi, että mainitun säännöksen 4 kohdassa tarkoitettu yhteisesti johtaminenkin edellyttää määräysvaltasuhdetta. KHO totesi, että pykälän sanamuoto on vastannut kirjanpitolain 1 luvun 5 §:n 3 momenttia (1304/2004), jossa yhteisesti johtamisella on mainitun pykälän esitöiden mukaan tarkoitettu rahoitus- ja vakuusjärjestelyitä tai muuta erityistä tarkoitusta varten perustettuja yksiköitä, joita johdetaan tytäryrityksen tavoin. KHO totesi, että kumpikaan osakas ei yksin käyttänyt määräysvaltaa yhteisyrityksessä eikä yhteisyrityksen täysin omistamassa yhtiössä. VML 31 §:n 4 momentin etuyhteys täyttyy myös silloin, kun määräysvalta perustuu välilliseen omistukseen, äänivaltaan tai oikeuteen nimittää yli puolet jäsenistä toisen yhteisön hallitukseen tai siihen verrattavaan toimielimeen. Hallituksen esityksessä (2006) on todettu, että säännös kattaa tyypilliset etuyhteystilanteet, kuten konsernien sisäisten osapuolten väliset liiketoimet sekä tilanteet, joissa jollakin kolmannella osapuolella olisi määräysvalta liiketoimen molemmissa osapuolissa. Hallituksen esityksessä (2006) on myös todettu, että säännös soveltuu esimerkiksi ulkomaisen yrityksen Suomessa sijaitsevan kiinteän toimipaikan ja toisen samaan konserniin kuuluvan ulkomaisen yrityksen välisiin liiketoimiin. Määräysvaltaa käyttävän kolmannen osapuolen asemassa voi olla VML 31 §:n 4 momentin mukaisesti konserniyritysten lisäksi luonnollinen henkilö yksin tai yhdessä lähipiirinsä kanssa. Lähipiiriin kuuluvat hallituksen esityksen (2006) määritelmän mukaan henkilön aviopuoliso tai häneen avioliitonomaisessa suhteessa oleva henkilö, sisarus, sisar- tai velipuoli, henkilön ja hänen aviopuolisonsa tai häneen avioliitonomaisessa suhteessa elävän henkilön ylenevässä tai alenevassa polvessa oleva sukulainen, sekä mainittujen henkilöiden aviopuolisot tai heihin avioliitonomaisessa suhteessa olevat henkilöt. Näiden lisäksi myös rekisteröidyssä parisuhteessa elävät henkilöt voivat olla määräysvaltaa käyttäviä henkilöitä tai näiden lähipiiriin kuuluvia henkilöitä. Luonnollisen henkilön lähipiiriin kuuluu myös edellä mainittujen henkilöiden kuolinpesä, koska luonnollisen henkilön kuollessa hänen oikeutensa ja velvollisuutensa siirtyvät yleisseuraantona kuolinpesälle. Yrityksen ja sen osakkaana olevan luonnollisen henkilön väliset oikeustoimet eivät ole dokumentoitavia etuyhteystoimia. Tässä suhteessa tehtyjä oikeustoimia, kuten esimerkiksi työsuhteesta maksettavia korvauksia, pääomasijoituksia ja henkilökohtaisen omaisuuden luovutuksia arvioidaan kuhunkin tapaukseen soveltuvan verosäännöksen perusteella. Jos suomalainen luonnollinen henkilö toimii elinkeinonharjoittajana ja elinkeinotoiminnan tulolähteeseen kuuluu ulkomaisia yrityksiä, joissa elinkeinonharjoittajalla on määräysvalta, dokumentointivelvoite soveltuu elinkeinonharjoittajan ja etuyhteysyrityksen välisiin etuyhteystoimiin. Esimerkki 2 : Ulkomainen 100 miljoonan euron liikevaihdon ja 45 miljoonan euron taseen loppusumman omaava yritys A Ltd omistaa B Oy:n osakkeista 40 %:n äänivaltaa vastaavan osuuden, mutta yrityksellä on lisäksi oikeus nimittää yli puolet B Oy:n hallituksen jäsenistä. B Oy:n ja A Ltd:n välisistä liiketoimista on laadittava dokumentointi. Esimerkki 3 : Suomalainen 60 miljoonan euron liikevaihdon ja 44 miljoonan euron taseen loppusumman omaava A Oy omistaa 100 % toisesta suomalaisesta B Oy:stä. Jälkimmäinen yritys omistaa 60 % ulkomaisen C Ltd:n pääomasta ja 60 % sen osakkeiden tuottamasta äänimäärästä. Molempien suomalaisten yritysten on laadittava dokumentointi liiketoimista, joita niillä on C Ltd:n kanssa. Esimerkki 4 : Luonnollinen henkilö F omistaa sekä suomalaisen A Oy:n että ulkomaisen B Ltd:n osakkeet. A Oy:n on laadittava dokumentointi liiketoimista B Ltd:n kanssa, jos A Oy ei ole VML 14 a §:n mukainen pieni tai keskisuuri yritys. Esimerkki 5 : Perhe, johon kuuluvat isä A, äiti B, äidinäiti C, tytär D, tyttären puoliso E, tyttären lapset F, G ja H, omistaa yhteensä 51 % suomalaisen X Oy:n osakkeista. Perhe omistaa myös 51 % ulkomaisen Y Ltd osakkeista. X Oy:n ja Y Ltd:n välisistä liiketoimista on laadittava dokumentointi, jos X Oy ei ole VML 14 a §:n mukainen pieni tai keskisuuri yritys. Esimerkki 6 : Tanskalainen aviopari B ja G omistavat 100 % Å A/S:n osakkeista. Å A/S omistaa suomalaisesta P Oy:n osakkeista 40 %, jotka oikeuttavat 25 % äänivaltaosuuteen yhtiössä. B:n isän veljenpoika omistaa 100 % suomalaisen X Oy:n, jolla on kiinteä liikesuhde sekä P Oy:n että Å A/S:n kanssa. Dokumentointia ei tarvitse laatia Å A/S:n, P Oy:n tai X Oy:n keskinäisistä liiketoimista. 4.3 Pienet ja keskisuuret yritykset 4.3.1 Määritelmän soveltaminen Pienet ja keskisuuret yritykset on vapautettu dokumentointivelvoitteesta. Pienen ja keskisuuren yrityksen määritelmä on johdettu komission suosituksesta 2003/361/EY, jonka tarkoituksena on ensisijaisesti luoda yhteinen määritelmä pk-yrityksiä tukevia toimenpiteitä varten. Pieni ja keskisuuri yritys on määritelty VML 14 a §:n 3 momentissa. Pienellä ja keskisuurella yrityksellä tarkoitetaan yritystä: jonka palveluksessa on vähemmän kuin 250 henkilöä; jonka liikevaihto on enintään 50 miljoonaa euroa tai taseen loppusumma on enintään 43 miljoonaa euroa; ja joka täyttää komission suosituksessa 2003/361/EY tarkoitetut pienen ja keskisuuren yrityksen tunnusmerkit. Pienen ja keskisuuren yrityksen on täytettävä kaikki kolme vaatimusta. Toisen kohdan liikevaihdon ja taseen loppusumman ylärajoista voi toinen ylittyä, mutta yritys määritetään silti pieneksi ja keskisuureksi yritykseksi. Jos kumpikin raja ylittyy, yritystä ei enää pidetä pienenä tai keskisuurena yrityksenä. Komission suosituksen perusteella henkilöstön määrää, liikevaihdon suuruutta ja taseen loppusummaa arvioitaessa on otettava huomioon koko konsernin eli käytännössä konsernin ylimmän emoyhtiön konsernitilinpäätöksen tunnusluvut. Suomessa toimiva pienehkökin yritys on sen vuoksi dokumentointivelvollinen, jos se kuuluu määritelmän kynnysarvot ylittävään konserniin ja sillä on rajat ylittäviä etuyhteystoimia. Määritelmän kynnysarvot ylittävä yritys on suuri yritys, joka on dokumentointivelvollinen VML 14 a §:n mukaisista etuyhteystoimista. Suuren yrityksen määritelmä on johdettavissa edellä kuvatusta käänteisesti. Yritys on suuri, jos yksikin määritelmän kohta täyttyy. Toisen kohdan liikevaihtoa ja tasetta koskevista kynnysarvoista on ylityttävä molemmat luvut. Suurella yrityksellä tarkoitetaan yritystä: jonka palveluksessa on vähintään 250 henkilöä; tai jonka liikevaihto on enemmän kuin 50 miljoonaa euroa ja taseen loppusumma on enemmän kuin 43 miljoonaa euroa; tai joka ei täytä komission suosituksessa 2003/361/EY tarkoitettuja pienen ja keskisuuren yrityksen tunnusmerkkejä. Esimerkki 7 : A Oy:n palveluksessa on 200 henkilöä. Sen liikevaihto on 40 miljoonaa euroa ja taseen loppusumma on 45 miljoonaa euroa. A Oy:n osakkaana on luonnollinen henkilö Y. A Oy omistaa 100 % X Ltd:n osakkeista. X Ltd:n liikevaihto on 5 miljoonaa euroa ja taseen loppusumma on 5 miljoonaa euroa. A Oy on pieni ja keskisuuri yritys, joka ei ole dokumentointivelvollinen. Esimerkki 8 : B Oy:n palveluksessa on 200 henkilöä. Sen liikevaihto on 55 miljoonaa euroa ja taseen loppusumma on 45 miljoonaa euroa. B Oy:n osakkaana on luonnollinen henkilö Y. B Oy omistaa 100 % X Ltd:n osakkeista. X Ltd:n liikevaihto on 5 miljoonaa euroa ja taseen loppusumma on 5 miljoonaa euroa. B Oy on suuri yritys, joka on dokumentointivelvollinen. 4.3.2 Kynnysarvojen ylittyminen Pienen ja keskisuuren yrityksen määritelmässä tarkoitettujen tietojen laskennassa käytetään viimeisen päättyneen tilikauden tilinpäätöshetken tietoja. Uuden yrityksen tietoina käytetään tilikauden kuluessa tehdyn luotettavan arvion tietoja. Rajat voivat ylittyä myös omistus- tai sidosyritysten tietojen vaikutuksesta (ks. luku 4.3.3). Henkilöstö kattaa koko- ja osa-aikaiset työntekijät sekä kausityöntekijät. Henkilöstömäärään luetaan palkansaajat ja henkilöt, jotka rinnastetaan palkansaajiin kansallisen lainsäädännön mukaan sekä yrityksen johtamiseen osallistuvat omistajat. Jäsenvaltioiden viranomaisilta voi selvittää kunkin jäsenvaltion kansallisen lainsäädännön määritelmän. Henkilöstömäärä ilmaistaan vuosityöyksikkönä. Kokopäiväinen työntekijä lasketaan yhdeksi yksiköksi. Osa-aikaisesti työskennellyt, kausityöntekijä ja osan vuodesta työskennellyt henkilö lasketaan yhden yksikön osaksi. Vuosiliikevaihto tarkoittaa yrityksen tuotteiden myynnistä ja palveluiden tarjoamisesta saamia tuottoja, joista vähennetään oikaisuerät. Liikevaihto ei sisällä arvonlisäveroa tai muita välillisiä veroja. Taseen loppusumma on yrityksen varojen yhteismäärä. Komission suosituksen mukainen pienen ja keskisuuren yrityksen asema menetetään, jos määritelmän kynnysarvot ylitetään. Tilanne pysyy kuitenkin ennallaan vielä ensimmäisen ylitysvuoden kohdalla. Vuoden alussa voimassa ollut pienen ja keskisuuren yrityksen asema säilyy. Jos ylitys kuitenkin toistuu kahtena peräkkäisenä tilikautena, pienen ja keskisuuren yrityksen asema menetetään. Dokumentointia ei edellytetä ylitysvuodelta, vaan vasta toiselta peräkkäiseltä ylitysvuodelta. Komission päätöksen 2012/838/EU mukaan tätä sääntöä ei kuitenkaan sovelleta, jos yritys on siirtynyt osaksi määritelmän kynnysarvot ylittävää yritysryhmää esimerkiksi yrityskaupalla (ks. komission päätöksen 2012/838/EU liitteen 1.1.3.1. kohdan 6 alakohdan e alakohta ja komission vuonna 2015 julkaisema käyttöopas pk-yrityksen määritelmästä s. 14). Tällöin yritys menettää pienen ja keskisuuren yrityksen asemansa heti liiketoimen ajankohdasta alkaen ja yritykseltä edellytetään etuyhteystoimien dokumentointia jo tuolta vuodelta. Pienen ja keskisuuren yrityksen asema saadaan, jos aiemmin suuren yrityksen tiedot alittavat kynnysarvot kahtena peräkkäisenä vuotena. Dokumentointi on kuitenkin laadittava vielä ensimmäiseltä alitusvuodelta. 4.3.3 Kynnysarvojen ylittyminen omistusyhteys- ja sidosyritysten tiedoilla Pienen ja keskisuuren yrityksen määritelmän kolmannessa kohdassa viitataan komission suosituksessa tarkoitettuihin yrityksen riippumattomuutta kuvaaviin ja muihin pienen ja keskisuuren yrityksen tunnusmerkkeihin. Kohdan tarkoituksena on rajoittaa dokumentoinnista vapauttaminen aidosti pieniin ja keskisuuriin yrityksiin, jotka eivät ole osa suurempaa kokonaisuutta. Komission suosituksen mukaisessa määrittelyssä käytetään tästä syystä apuna kolmea yritystyyppiä. Kullakin yritystyypillä on erilainen suhde toiseen yritykseen, mikä otetaan huomioon määrittelyssä. Suhteiden perusteella suljetaan pienen ja keskisuuren yrityksen määritelmästä pois muut kuin varsinaiset pienet ja keskisuuret yritykset. Komission suosituksen kolme yritystyyppiä ovat riippumaton yritys, omistusyhteysyritys ja sidosyritys. Riippumattomat yritykset ovat joko täysin itsenäisiä tai niillä on yksi tai useampi vähemmistöosakkuus (kukin alle 25 prosenttia pääomasta tai äänimäärästä) muussa yrityksessä. Omistusyhteysyrityksellä tarkoitetaan yrityksiä, joista toinen omistaa toisen yrityksen pääomasta tai äänimäärästä vähintään 25 prosenttia, mutta enintään 50 prosenttia. Jos 50 prosentin omistusosuus ylittyy, kyse on sidosyrityksestä. Yrityksen etuyhteyden laatu määrittää sen, otetaanko verovelvollisen tietoja laskettaessa huomioon muun yrityksen henkilöstö-, liikevaihto ja tasetietoja. Etuyhteyden laatu ja omistusosuuden suuruus määrittävät lisäksi sen, missä laajuudessa tiedot yhdistetään arvioitavan yrityksen tietoihin kynnysarvoja laskettaessa. Riippumattomalla yrityksellä ei lähtökohtaisesti ole dokumentoitavia etuyhteystoimia, vaikka kynnysarvot ylittyisivät. Dokumentointi on kuitenkin laadittava verovelvollisen omien kynnysarvojen ylittyessä, jos verovelvollisella olisi muulla tavoin kuin oman omistusosuutensa perusteella määräytyvä etuyhteyssuhde toisessa yrityksessä (ks. luvun 4.2 esimerkit 4 ja 5). Etuyhteyden muodostuessa luonnollisten henkilöiden omistuksen perusteella kynnysarvojen ylittymistä arvioidaan kuitenkin vain yrityksen omien tunnuslukujen perusteella. Toisen etuyhteysyrityksen tietoja ei siis oteta näissä tapauksissa huomioon arvioitaessa, onko tarkasteltava yritys pieni tai keskisuuri yritys. Kun yritykset ovat omistusyhteysyrityksiä, lisätään verovelvollisen tietoihin osuus toisen yrityksen tiedoista. Lisättävä osuus vastaa osakkeiden tai äänimäärän mukaista prosenttiosuutta. Näistä kahdesta vaihtoehdosta käytetään suurempaa osuutta. Omistusyhteysyrityksistä lisätään osuus vain verovelvollisen näkökulmasta välittömästi edeltävällä ja seuraavalla tasolla olevista omistusyhteysyrityksistä. Jos verovelvollisen omistusyhteysyrityksellä on muita omistusyhteysyrityksiä, näitä muita omistusyhteysyrityksiä ei oteta laskelmassa huomioon. Sen sijaan omistusyhteysyrityksen tietoihin lisätään omistusyhteysyritykseen sidossuhteessa olevan sidosyrityksen tiedoista 100 prosenttia. Tässäkin tapauksessa verovelvollisen näkökulmasta lisättävä suhteellinen osuus vastaa kuitenkin osakkeiden tai äänimäärän prosenttiosuutta omistusyhteysyrityksessä. Sidosyritys on kyseessä, jos yrityksellä on välittömästi tai välillisesti enemmistö toisen yrityksen äänimäärästä tai jos se voi käyttää määräysvaltaa toisessa yrityksessä. Sidosyrityksen tiedoista lisätään aina 100 prosenttia yrityksen omiin tietoihin. Jos tarkasteltava yritys ei laadi konsolidoitua tilinpäätöstä ja tarkasteltavan yrityksen sidosyritys on sidos- tai omistusyhteyssuhteessa muihin yrityksiin, on tarkasteltavan yrityksen tietoihin lisättävä 100 prosenttia kaikkien sidosyritysten tiedoista ja suhteellinen prosenttiosuus omistusyhteysyritysten tiedoista. Esimerkki 9 : B Oy:n palveluksessa on 200 henkilöä. Sen liikevaihto on 55 miljoonaa euroa ja taseen loppusumma on 45 miljoonaa euroa. B Oy:n osakkaana on luonnollinen henkilö Y. B Oy omistaa 100 % X Ltd:n osakkeista. X Ltd:n liikevaihto on 5 miljoonaa euroa ja taseen loppusumma on 5 miljoonaa euroa. B Oy on suuri yritys, joka on dokumentointivelvollinen. Esimerkki 10 : A Oy:n osakkeita omistaa B Oy 30 prosentin osuudella. A Oy omistaa 25 prosenttia C Ltd:n osakkeista ja äänimäärästä. C Ltd omistaa puolestaan 60 prosenttia D Ltd:n osakkeista ja äänimäärästä. Omistusyhteysyritys B Oy:n omistusosuutta vastaava osuus B Oy:n tiedoista lisätään A Oy:n tietoihin. C Ltd on myös A Oy:n omistusyhteysyritys, jonka omat tiedot ja sidosyritys D Ltd:n tiedot lisätään A Oy:n tietoihin. A Oy:n kokonaistiedot = 100 % x A Oy + 30 % x B Oy + 25 % x C Ltd + 25 % x D Ltd. Esimerkki 11 : A Oy omistaa 51 prosenttia C Ltd:n osakkeista ja äänimäärästä ja 100 prosenttia D Oy:n osakkeista ja äänimäärästä. B Oy omistaa puolestaan 40 prosenttia A Oy:n osakkeista ja äänimäärästä. C Ltd ja D Oy ovat A Oy:n sidosyrityksiä, ja B Oy on A Oy:n omistusyhteysyritys. Kun määritetään A Oy:n asemaa pienenä ja keskisuurena yrityksenä, A Oy:n kokonaistiedot = 100 % x A Oy + 40 % x B Oy + 100 % x C Ltd + 100 % x D Oy. Esimerkki 12 : A Oy:n osakkeista omistaa B Ltd 90 prosenttia. B Ltd:n osakkeista omistaa puolestaan C Ltd 40 prosenttia, D Ltd 25 prosenttia ja E Ltd 20 prosenttia. Kun määritetään A Oy:n asemaa pienenä ja keskisuurena yrityksenä, A Oy on B Ltd:n sidosyritys. C Ltd ja D Ltd ovat B Ltd:n omistusyhteysyrityksiä. E Ltd on sen sijaan riippumaton yritys. A Oy:n kokonaistiedot = 100 % x A Oy + 100 % x B Ltd + 40 % x C Ltd + 25 % x D Ltd. Käytännössä edellä kuvattu tarkoittaa, että kuuluminen suureen kansainväliseen konserniin voi johtaa kynnysarvojen ylittymiseen ja dokumentointivelvoitteen syntymiseen, vaikka Suomessa toimiva yritys olisi liikevaihdoltaan, taseeltaan tai henkilöstönsä määrältään pieni. Dokumentointivelvollisuus syntyy jo siltä verovuodelta, jona tällainen yritys on hankittu kansainväliseen konserniin, jos dokumentointivelvollisuuden muut edellytykset täyttyvät (ks. myös luku 4.3.2 edellä). 4.4 Vähäiset etuyhteystoimet Vähäisten etuyhteystoimien dokumentointivelvoitetta on kevennetty. Vähäiset etuyhteystoimet on määritelty VML 14 b §:n 5 momentissa. Vähäisillä etuyhteystoimilla tarkoitetaan verovelvollisen ja etuyhteysyrityksen välisiä liiketoimia, joiden yhteismäärä on verovuonna enintään 500.000 euroa. Hallituksen esityksessä (2006) todetaan, että etuyhteystoimien euromääräisellä arvolla tarkoitetaan niiden markkinaehtoista arvoa. Verovelvollisen on näin ollen pyrittävä varmistumaan, että hinnoittelu vastaa markkinaehtoista hinnoittelua, vaikka kevennettyyn dokumentointiin ei edellytetä varsinaista selvitystä markkinaehtoisuudesta. Vähäisten etuyhteystoimien kevennetty dokumentointi tarkoittaa ensinnäkin, että VML 14 b §:n 1 momentin konsernitietojen dokumentointia (master file) ei edellytetä, jos verovelvollisen ja liiketoimen toisen osapuolen välillä tehtyjen liiketoimien yhteismäärä on verovuonna enintään 500.000 euroa. Tätä edellytetään verovelvollisen ja jokaisen liiketoimen toisen osapuolen välisistä liiketoimista, joten konsernitietojen dokumentointi on laadittava, jos verovelvollisen ja yhdenkin toisen osapuolen väliset liiketoimet ylittävät 500.000 euron rajan. Toiseksi kevennetty dokumentointi tarkoittaa, että VML 14 b §:n 2 momentissa tarkoitetusta verovelvollistietojen dokumentoinnista (local file) ei edellytetä laadittavan toimintoarviointia, vertailuarviointia eikä kuvausta siirtohinnoittelumenetelmästä, jos verovelvollisen ja liiketoimen toisen osapuolen välillä tehtyjen liiketoimien yhteismäärä on verovuonna enintään 500.000 euroa. Vähäisistä etuyhteystoimista on kuitenkin laadittava dokumentointi kaikista muista dokumentoitavista verovelvollistietojen kohdista. Esimerkki 13 : Vähäisten etuyhteystoimien 500.000 euron yhteismäärä ylittyy verovuoden aikana tilanteessa, jossa yritys veloittaa etuyhteysyritykseltä palvelumaksuja 400.000 euroa ja yrityksellä on samalta etuyhteysyritykseltä aiempana verovuotena otettua lainaa, josta se maksaa verovuonna etuyhteysyritykselle korkoa 200.000 euroa. Dokumentointiin ei sovelleta lainkohdan kevennettyä menettelyä, koska etuyhteystoimien yhteismäärä ylittää 500.000 euroa. Esimerkki 14 : Vähäisten etuyhteystoimien 500.000 euron yhteismäärä ylittyy verovuoden aikana tilanteessa, jossa yritys ottaa etuyhteysyritykseltä verovuonna pitkäaikaista lainaa 510.000 euroa ja yrityksellä ei ole muita etuyhteystoimia saman etuyhteysyrityksen kanssa verovuoden aikana. Myös yrityksen verovuoden aikana ottamat lisälainat otetaan huomioon etuyhteystoimien yhteismäärän laskennassa. Edellä mainitun 510.000 euron lainapääoman takaisinmaksua ei tarvitse huomioida vähäisten etuyhteystoimien 500.000 euron yhteismäärän laskennassa. Vähäisten etuyhteystoimien yhteismäärä voi joissakin tilanteissa nousta merkittäväksi, vaikka yhteismäärä ei ylity yksittäisen etuyhteisyrityksen kohdalla. Tällaista tilannetta kuvataan seuraavassa esimerkissä. Esimerkki 15 : Emoyhtiö on veloittanut konsernin sisäisiä palvelumaksuja useilta konserniyrityksiltä. Palvelumaksun yhtiökohtainen määrä on ollut 200.000–400.000 euron välillä. Emoyhtiön veloittamien palvelumaksujen yhteismäärä on kuitenkin useita miljoonia euroja, kun palveluja on tuotettu kymmenelle konserniyritykselle. Emoyhtiön näkökulmasta palvelun tuottaminen voi kokonaisuutena tarkastellen olla olennainen siirtohinnoittelukysymys, koska palvelumaksut voivat poiketa markkinaehtoisesta hinnoittelusta. Vähäiset etuyhteystoimet lasketaan kuitenkin suhteessa jokaiseen etuyhteysyritykseen erikseen, jolloin tässä tapauksessa emoyhtiön kokonaistilanteella ei ole merkitystä. Emoyhtiön dokumentointiin sovelletaan tässä tapauksessa lainkohdan kevennettyä menettelyä sekä konsernitietojen että verovelvollista koskevien VML 14 b §:n 2 momentin 5–7 kohtien osalta, koska emoyhtiön ja minkään erillisen konserniyrityksen välisten etuyhteystoimien yhteismäärä ei markkinaehtoiselta arvoltaan ylitä 500.000 euroa. 4.5 Kiinteä toimipaikka VML 14 a §:n mukaan dokumentointivelvollisuus koskee myös ulkomaisen yrityksen ja sen Suomessa sijaitsevan kiinteän toimipaikan välisiä toimia. Ulkomaisen yrityksen tulosta suomalaiselle kiinteälle toimipaikalle määritettävä tulo on dokumentoitava samalla tavalla kuin kiinteän toimipaikan muut rajat ylittävät liiketoimet etuyhteysyritysten kanssa. Suomessa sijaitsevan kiinteän toimipaikan on näin ollen laadittava samanlainen dokumentointi, jonka erillinen yritys laatisi vastaavassa tilanteessa, jossa kiinteän toimipaikan toimintaa harjoitettaisiin erillisenä yrityksenä ja tällä erillisellä yrityksellä olisi liiketoimia ulkomaisen yrityksen kanssa. Kiinteän toimipaikan dokumentointivelvoitetta ei kuitenkaan sovelleta kotimaisen yrityksen ja sen ulkomailla sijaitsevan kiinteän toimipaikan välisiin toimiin. Näistä annettava tarkempi selvitys on kuitenkin edellytyksenä kaksinkertaisen verotuksen poistamiselle kiinteän toimipaikan tulon osalta. Verovelvollisen kaksinkertaisen verotuksen poistamisessa edellytettävä tieto vastaa soveltuvin osin dokumentointivelvoitteen tietoa. Näin annettu tieto täyttää myös EU:n käytännesäännössä annetun suosituksen, jonka mukaan kiinteiden toimipaikkojen tulonmuodostuksesta tulisi vaatia vastaava dokumentointi kuin mitä yrityksiltä edellytetään. Yrityksen eli pääliikkeen ja sen kiinteän toimipaikan välillä ei tehdä varsinaisia liiketoimia, koska kiinteä toimipaikka on osa yritystä. Pääliikkeen ja sen kiinteän toimipaikan välisellä toimella tarkoitetaan esimerkiksi kiinteän toimipaikan suorittamaa palvelua tai tavarakauppaa. Pääliikkeen ja kiinteän toimipaikan välillä on toimi esimerkiksi silloin, kun pääliikkeen tuotteiden myynti riippumattomille osapuolille kohdistetaan myyntitoimintaa harjoittavalle kiinteälle toimipaikalle. Tällöin kiinteälle toimipaikalle kohdistettuun tuotteiden myyntiin liittyy sivuliikkeen tulonmuodostuksen kannalta laskennallisesti tuotteiden ostotoimi pääliikkeeltä, vaikka pääliikkeen ja kiinteän toimipaikan välillä ei olekaan varsinaista liiketoimea. Ostotoimea tarkastellaan samalla tavalla kuin etuyhteysyritysten välistä liiketoimea. Siten kiinteän toimipaikan tulon määrittämisessä on noudatettava markkinaehtoperiaatetta. Kiinteän toimipaikan markkinaehtoisen tulon määrittämisessä on otettava huomioon soveltuvat verosopimukset. OECD:n malliverosopimuksen 7 artiklan 2 kohdan mukaan kiinteän toimipaikan tuloksi luetaan se tulo, jonka kiinteän toimipaikan olisi voitu olettaa tuottavan, jos se olisi ollut erillinen yritys. Kiinteän toimipaikan tulon määrittämisessä on tästä syy

    Teksti jatkuu virallisessa lähteessä.

    Aiheeseen liittyvät oppaat, UKK ja sopimuspohjat