← Suomi
    VERO-VH/4852/00.01.00/2019
    Suomi

    VERO-VH/4852/00.01.00/2019 — Euroopan unionin asetus 282/2011 yhdenmukaistaa arvonlisäverodirektiivin tulkintaa

    Oikeudellista tietoa, ei oikeudellista neuvontaa. Tarkista voimassa oleva teksti virallisesta lähteestä.

    Analysoi tämä laki tekoälyllä
    Euroopan unionin asetus 282/2011 yhdenmukaistaa arvonlisäverodirektiivin tulkintaa Syventävä vero-ohje Antopäivä 14.1.2020 Versiohistoria Diaarinumero VH/4852/00.01.00/2019 Voimassaolo 1.1.2020 - Toistaiseksi Valtuutussäännös Laki Verohallinnosta (503/2010) 2 § 2 momentti Korvaa ohjeen – Tietoa ei saatavilla Neuvoston täytäntöönpanoasetusta (EU) N:o 282/2011 muutettiin 1.7.2021 lähtien neuvoston täytäntöönpanoasetuksella (EU) 2019/2026. Näitä muutoksia ei käsitellä tässä ohjeessa, vaan ohjeissa Tavaroiden etämyynnin arvonlisäverotus ja Arvonlisäveron erityisjärjestelmät . Neuvoston täytäntöönpanoasetusta on muutettu 4.12.2018 annetulla asetuksella 2018/1912. Ohjeeseen on lisätty asetuksen uudet artiklat 45 a ja 54 a. Uudet säännökset koskevat tavaroiden lähettämiseen tai kulje-tukseen liittyvää näyttöä sekä toimitusvarastojärjestelyn (call off -varastojärjestelyn) yhteydessä pidettä-vän luettelon tietosisältövaatimuksia. Kohdassa, jossa selostetaan 38 artiklaa, on selvennetty, että liikenteestä pysyvästi poistetuilla ajoneuvoilla tarkoitetaan ajoneuvoja, jotka on tehty ajokelvottomiksi. Tässä ohjeessa arvonlisäverodirektiivin täytäntöönpanoasetuksen 282/2011 säännökset ja siihen asetuksilla 1042/2013 ja 2018/1912 tehdyt muutokset esitetään Suomen arvonlisäverolain (AVL) mukaisessa järjestyksessä. Asetuksen tausta ja sisältö Euroopan unionin neuvosto on antanut täytäntöönpanoasetuksen 15.3.2011 yhteisestä arvonlisäverojärjestelmästä annetun direktiivin 2006/112/EY täytäntöönpanotoimenpiteistä. Asetuksen tarkoituksena on yhdenmukaistaa arvonlisäverodirektiivin 2006/112/EY perusteella laadittujen kansallisten arvonlisäverolakien säännösten tulkintaa. Asetuksen uudistamisella oli erityisesti tarkoitus varmistaa vuonna 2010 voimaan tulleiden palvelujen myyntimaasäännösten yhdenmukainen tulkinta. Asetusta on muutettu 7.10.2013 annetulla neuvoston täytäntöönpanoasetuksen muutoksella 1042/2013. Asetuksen säännökset ovat sitovia vain niissä esitetyissä erityistilanteissa. Myyntimaasäännökset määrittelevät, minkä valtion arvonlisävero myynnistä suoritetaan. Suurin osa palvelujen myyntimaasäännösten muutoksista tuli voimaan 2010. Vuoden 2011 alusta opetus-, tiede-, kulttuuri-, viihde- ja urheilutilaisuuksien, messujen ja muiden vastaavien tilaisuuksien pääsymaksujen ja näiden tilaisuuksien järjestämiseen liittyvien palvelujen myyntimaat muuttuivat. Merkittävä muutos vuoden 2015 alusta oli EU:ssa kuluttajille myytävien tele-, lähetys- ja sähköisten palvelujen myyntimaan vaihtuminen myyjän sijaintimaasta kuluttajan sijaintimaaksi. Vuoden 2017 alusta kiinteistön käsite on yhdenmukaistettu arvonlisäverotuksessa kaikissa EU-maissa. Kiinteistön käsitteestä koskevista säännöksistä (13 b artikla) on annettu erillinen ohje Kiinteistön käsite arvonlisäverotuksessa 1.1.2017 alkaen . Tässä ohjeessa arvonlisäverodirektiivin täytäntöönpanoasetuksen 282/2011 säännökset ja siihen asetuksilla 1042/2013 ja 2018/1912 säädetyt muutokset esitetään Suomen arvonlisäverolain (AVL) mukaisessa järjestyksessä. Siltä osin kuin säännökset koskevat tele-, lähetys- ja sähköisten palvelujen myyntimaata ohjeistus löytyy Verohallinnon ohjeesta Tele-, lähetys- ja sähköisten palvelujen arvonlisäverotus ja kiinteistön käsitettä ohjeesta Kiinteistön käsite arvonlisäverotuksessa 1.1.2017 alkaen . Komissio on julkaissut ns. selittävät huomautukset vuonna 2017 voimaan tulleista kiinteistöön liittyvien palvelujen suorituspaikkaa koskevista EU:n arvonlisäverosäännöistä (pdf) . Nämä selittävät huomautukset eivät ole sitovia. Verovelvollisuus AVL 2 § Artikla 5 Asetuksen (ETY) No:2137/85 mukaisesti perustettu eurooppalainen taloudellinen etuyhtymä (ETEY), joka luovuttaa tavaroita tai suorittaa palveluja vastikkeellisesti jäsenilleen tai kolmansille, on direktiivin 2006/112/EY 9 artiklan 1 kohdassa tarkoitettu verovelvollinen. Etuyhtymää koskevat säännökset ovat neuvoston asetuksessa (ETY) nro 2137/85. ETEY on Euroopan yhdentymisen myötä kehitetty yhteisömuoto. Etuyhtymä on vähintään kahden Euroopan unionin eri EU-maassa sijaitsevan, taloudellista toimintaa harjoittavan yrityksen tai luonnollisen henkilön yhteistoimintaansa varten perustama yhtymä. Eurooppalainen taloudellinen etuyhtymä on normaalisti arvonlisäverovelvollinen. AVL 9 § 53 artikla 1. Sovellettaessa direktiivin 2006/112/EY 192 a artiklaa verovelvollisen kiinteä toimipaikka otetaan huomioon ainoastaan, jos sillä on riittävä pysyvyysaste sekä henkilöstöresurssien ja teknisten resurssien osalta soveltuva rakenne, jonka avulla se pystyy toteuttamaan sen tavaroiden luovutuksen tai palvelujen suorituksen, johon se osallistuu. 2. Jos verovelvollisella on kiinteä toimipaikka sen jäsenvaltion alueella, jossa arvonlisävero on maksettava, tämän toimipaikan ei katsota osallistuvan tavaroiden luovutukseen tai palvelujen suoritukseen direktiivin 2006/112/EY 192 a artiklan b alakohdassa tarkoitetulla tavalla, paitsi jos verovelvollinen käyttää kyseisen kiinteän toimipaikan henkilöstö-resursseja ja teknisiä resursseja kyseisten tavaroiden luovutuksen tai suorituksen toteuttamiseen olennaisesti liittyviin liiketoimiin kyseisessä jäsenvaltiossa ennen tätä luovuttamista tai suorittamista tai niiden aikana. Jos kiinteän toimipaikan resursseja käytetään ainoastaan hallinnollisiin tukitehtäviin, kuten kirjanpitoon, laskutukseen ja saatavien perintään, niitä ei katsota käytettävän tavaroiden luovutuksen tai palvelujen suorituksen toteuttamiseen. Jos kuitenkin laaditaan lasku, jossa käytetään kiinteän toimipaikan sijaintijäsenvaltion antamaa arvonlisäverotunnistetta, kiinteän toimipaikan katsotaan osallistuneen tavaroiden luovutukseen tai palvelujen suoritukseen kyseisessä jäsenvaltiossa, jollei toisin todisteta. 54 artikla Jos verovelvollisen liiketoiminnan kotipaikka on sen jäsenvaltion alueella, jossa arvonlisävero on maksettava, direktiivin 2006/112/EY 192 a artiklaa ei sovelleta, riippumatta siitä, osallistuuko liiketoiminnan kotipaikka verovelvollisen kyseisessä jäsenvaltiossa tekemään tavaroiden luovutukseen tai palvelujen suoritukseen. AVL 9 § 4 mom. mukaan myyntiin sovelletaan käännettyä verovelvollisuutta, jos ulkomaisen verovelvollisen myyjän Suomessa oleva kiinteä toimipaikka ei osallistu tavaran tai palvelun myyntiin ja myyntimaa on ostajan maa Kiinteältä toimipaikalta edellytetään riittävää pysyvyyttä. Kiinteän toimipaikan ei katsota osallistuvan myyntiin, jos sen teknisiä resursseja ja henkilökuntaa ei käytetä palvelun suorittamiseen. Toimitukseen osallistumisena ei pidetä sitä, että kiinteä toimipaikka hoitaa laskutusta, kirjanpitoa, velkojen perintää tai muita sellaisia hallinnollisia tehtäviä. Jos myyjä merkitsee palvelun myynnistä annettuun laskuun Suomessa sijaitsevan kiinteän toimipaikan Y-tunnuksen, kiinteä toimipaikka on osallistunut palvelun suorittamiseen. Käännettyä verovelvollisuutta ei tällöin sovelleta ja myyjä on velvollinen suorittamaan veron myynnistä. Käännettyä verovelvollisuutta ei sovelleta, jos myyjällä on liiketoimintansa kotipaikka Suomessa, vaikka Suomessa oleva toimipaikka ei mitenkään osallistuisi palvelun suorittamiseen. Verollinen myynti AVL 17 § Laitteen kokoaminen 8 artikla Jos verovelvollinen ainoastaan panee kokoon laitteen, jonka kaikki eri osat asiakas on hänelle toimittanut, tämä liiketoimi on direktiivin 2006/112/EY 24 artiklan 1 kohdassa tarkoitettu palvelujen suoritus. Koneen tai laitteen kokoonpaneminen asiakkaan toimittamista osista on palvelun myynti. Katso myös 34 artikla 69 b §:n kohdalla. Optiot 9 artikla Direktiivin 2006/112/EY 135 artiklan 1 kohdan f alakohdan soveltamisalaan kuuluva option myynti on mainitun direktiivin 24 artiklan 1 kohdassa tarkoitettu palvelujen suoritus. Tämä palvelujen suoritus on erillinen niistä perustana olevista liiketoimista, joihin palvelut liittyvät. Asetuksen mukaan sellaista option luovutusta, joka on veroton rahoituspalvelu, kohdellaan erillisenä palvelusuoritteena niistä taustalla olevista liiketoimista, joihin se liittyy. Esimerkiksi, jos option kohde-etuutena on öljy, option luovutus vastiketta eli preemiota vastaan on erillinen palvelun suoritus tulevaisuudessa tapahtuvasta kohde-etuuden myynnistä eli öljykaupasta. Tavaran yhteisöhankinta AVL 26 c § 2 artikla Seuraavia ei pidetä direktiivin 2006/112/EY 2 artiklan 1 kohdan b alakohdassa tarkoitettuina yhteisöhankintoina: a) ei-verovelvollisen asuinpaikan vaihdon yhteydessä suorittama uuden kulkuneuvon siirto, jos direktiivin 2006/112/EY 138 artiklan 2 kohdan a alakohdassa säädettyä vapautusta ei voitu soveltaa luovutushetkellä; b) ei-verovelvollisen suorittama uuden kulkuneuvon takaisintuonti jäsenvaltioon, josta se on alun perin luovutettu hänelle direktiivin 2006/112/EY 138 artiklan 2 kohdan a alakohdassa säädettyä vapautusta soveltaen. Arvonlisäverolain 26 c §:n mukaan uudet kuljetusvälineet (autot, moottoripyörät, veneet ja lentokoneet) verotetaan siinä maassa, missä niitä käytetään. Jos yksityishenkilö ostaa uuden auton toisesta EU-maasta käyttääkseen sitä Suomessa, myyjällä on oikeus myydä auto ilman arvonlisäveroa. Kuljetusväline on uusi, jos se on moottorikäyttöinen maakuljetusväline, jonka moottorin iskutilavuus on yli 48 cm3 tai teho yli 7,2 kw; yli 7,5 metriä pitkä vesialus; ilma-alus, jonka suurin sallittu lähtömassa on yli 1 550 kg ja jos moottorikäyttöinen maakuljetusväline on myyty enintään kuusi kuukautta sen jälkeen, kun se ensimmäisen kerran otettiin käyttöön tai sillä on ajettu enintään 6 000 km; vesialus on myyty enintään kolme kuukautta sen jälkeen, kun se ensimmäisen kerran otettiin käyttöön tai sillä on ajettu tai purjehdittu enintään 100 tuntia tai ilma-alus on myyty enintään kolme kuukautta sen jälkeen, kun se ensimmäisen kerran otettiin käyttöön tai sillä on lennetty enintään 40 tuntia. Asetuksen säännös koskee kahta käytännön tilannetta, jossa henkilö, joka on ostanut arvonlisäverotuksessa tarkoitetun uuden kuljetusvälineen, vaihtaa asuinpaikkaa. a) Yksityishenkilö on muuttamassa EU-maasta toiseen. Ennen muuttoa hän ostaa uuden kuljetusvälineen. Ostomaan veroviranomainen katsoo, ettei kysymys ole yhteisömyynnistä vaikka yksityishenkilö muuttoon liittyen vie kuljetusvälineen mukanaan toiseen EU-maahan. Kuljetusvälineen myyjä myy kuljetusvälineen verollisena. Yksityishenkilö ottaa käyttöön kuljetusvälineen toiseen EU-maahan ja se täyttää edelleen arvonlisäverotuksen uuden kuljetusvälineen määritelmän. Koska myyntiä ei ostomaassa katsottu yhteisömyynniksi, ei toinen EU-maa saa käsitellä siirtoa yhteisöhankintana. Esimerkki: Ruotsissa asuva yksityishenkilö ostaa uuden moottoripyörän siellä tammikuussa. Ruotsin veroviranomainen katsoo, ettei kysymys ole yhteisömyynnistä, koska moottoripyörää käytetään Ruotsissa ennen muuttoa Suomeen. Henkilö muuttaa Suomeen helmikuussa ja tuo moottoripyörän mukanaan tänne. Moottoripyörällä on ajettu 500 km. Koska myynti Ruotsissa ei ollut yhteisömyynti, ei Suomen Verohallinto voi katsoa Ruotsissa tapahtunutta ostoa yhteisöhankinnaksi Suomessa vaikka moottoripyörä on edelleen uusi vaikka sen käyttöönotosta on vähemmän kuin kuusi kuutta tai sillä on ajettu vähemmän kuin 6 000 km. b) Yksityishenkilö on muuttanut EU-maasta toiseen. Muuttoon liittyen hän vei uuden kuljetusvälineen uuteen asuinmaahansa. Kuljetusvälineen myynti käsiteltiin yhteisömyyntinä. Henkilö otti kuljetusvälineen käyttöön uudessa asuinmaassaan ja ilmoitti siitä uuden asuinmaansa veroviranomaiselle. Kun henkilö palaa lähtömaahan hän tuo kuljetusvälineen takaisin tähän maahan. Kuljetusväline täyttää edelleen uuden kuljetusvälineen määritelmän. Koska lähtömaa katsoi maastaviennin yhteisömyynniksi, se ei voi katsoa takaisintuontia yhteisöhankinnaksi. Esimerkki: Suomessa asunut yksityishenkilö muutti Suomesta toiseen EU-maahan. Henkilö oli muuttoon liittyen ostanut uuden henkilöauton, jonka hän vei mukanaan uuteen asuinpaikkaansa toisessa EU-maassa. Suomen Verohallinto katsoi, että kysymys oli yhteisömyynnistä ja autoliike sai myydä auton arvonlisäverotta. Henkilö palaa Suomeen ja muuttohetkellä henkilöauto täyttää edelleen arvonlisäverotuksen uuden kuljetusvälineen määritelmän. Koska Verohallinto maastamuuton ajankohtana katsoi, että kysymys on yhteisömyynnistä, josta arvonlisäverotuksen säännösten mukaan suoritetaan yhteisöhankinnan vero käyttöönottomaassa, Verohallinto ei voi takaisin muuton perusteella määrätä autolle Suomessa arvonlisäveroa. 4 artikla Verovelvollisella, jolla on direktiivin 2006/112/EY 3 artiklan mukaan oikeus tehdä tavaroiden yhteisöhankintoja verotta, on edelleen sama oikeus, vaikka kyseiselle verovelvolliselle on mainitun direktiivin 214 artiklan 1 kohdan d tai e alakohdan nojalla annettu arvonlisäverotunniste sellaisia saamiaan palveluja varten, joista kyseisen verovelvollisen on maksettava arvonlisäveroa, tai sellaisia palveluja varten, jotka kyseinen verovelvollinen suorittaa toisen jäsenvaltion alueella ja joista ainoastaan vastaanottajan on maksettava arvonlisäveroa. Jos tämä verovelvollinen kuitenkin ilmoittaa tämän arvonlisäverotunnisteensa tavaroiden luovuttajalle tavaroiden yhteisöhankinnan yhteydessä, hänen katsotaan käyttäneen mainitun direktiivin 3 artiklan 3 kohdassa säädettyä valintaoikeutta. Elinkeinonharjoittajat, joiden toiminta ei miltään osin oikeuta vähennykseen tai palautukseen, eivät ole verovelvollisia yhteisöhankinnasta, jos AVL 26 c §:ssä mainitut kynnysrajat eivät ylity. Tällaisen toimijan on ilmoittauduttava arvonlisäverovelvollisten rekisteriin kun se myy toiseen EU-maahan sijoittautuneelle ostajalle tai ostaa toiseen EU-maahan sijoittautuneelta myyjältä AVL 65 §:n yleissäännön piiriin kuuluvan palvelun. Tästä arvonlisäverovelvolliseksi rekisteröinnistä huolimatta, verovelvollisen tekemät yhteisöhankinnat ovat edelleen verottomia. Jos toimija kuitenkin käyttää arvonlisäverotunnistetta yhteisöhankinnassa, kyseinen hankinta on verollinen yhteisöhankinta. Poikkeukset myynnin verollisuudesta Koulutus AVL 39 ja 40 § 44 artikla Direktiivin 2006/112/EY 132 artiklan 1 kohdan i alakohdassa esitetyin edellytyksin suoritettava ammattikoulutus tai ammatillinen uudelleenkoulutus käsittää alaan tai ammattiin suoraan liittyvän koulutuksen sekä koulutuksen, joka tarjotaan ammattitaidon hankkimiseksi tai ylläpitämiseksi. Ammattikoulutuksen tai ammatillisen uudelleenkoulutuksen kestolla ei ole merkitystä tässä asiassa. Arvonlisäverodirektiivin 132 artiklan 1 kohdan i alakohdan mukaan EU-maan on vapautettava arvonlisäverosta lasten ja nuorten opetus, koulu- ja yliopisto-opetus, ammattikoulutus ja ammatillinen uudelleenkoulutus, sekä niihin suoraan liittyvien palvelujen suoritukset ja tavaroiden luovutukset, joita suorittavat näitä tehtäviä saaneet julkisoikeudelliset laitokset tai muut laitokset, joilla kyseisen EU-maan mukaan on vastaavia päämääriä. Ammattikoulutukseen ja ammatilliseen uudelleenkoulutukseen kuuluu alaan tai ammattiin suoraan liittyvä opetus sekä sellainen opetus, jolla pyritään hankkimaan tai saattamaan ajan tasalle ammatillisia tietoja, opetuksen kestosta riippumatta. AVL 39 ja 40 §:n mukaan arvonlisäverotonta on koulutus, joka on joko lain nojalla järjestettyä tai lain nojalla valtion varoin avustettua. Verotonta on lainsäädäntöön perustuva koulutus yleisesti. Opetuksen kestolla ei ole merkitystä. Sijoituskullan määritelmä AVL 43 b § 56 artikla Direktiivin 2006/112/EY 344 artiklan 1 kohdan l alakohdassa tarkoitettu ilmaisu "jonka paino on hyväksytty kultamarkkinoilla" käsittää ainakin tämän asetuksen liitteessä III esitetyn mukaiset yksiköt ja kaupanteossa käytetyt painot. 57 artikla Direktiivin 2006/112/EY 345 artiklassa tarkoitetun kultakolikoita koskevan luettelon vahvistamista varten kyseisen direktiivin 344 artiklan 1 kohdan 2 alakohdassa tarkoitetut "hinta" ja "käypä markkina-arvo" ovat kunkin vuoden huhtikuun 1 päivän hinta ja käypä markkina-arvo. Jos näitä arvoja ei vahvisteta 1 päivänä huhtikuuta, käytetään seuraavan vahvistamispäivän arvoja. Artiklassa luetellaan kultamarkkinoiden tavallisimmat kauppapainot. Kultamarkkinoiden tavallisimmat kauppapainot. Yksikkö Käytetyt painot Kilogramma 12,5 ja 1 Gramma 500, 250, 100, 50, 20, 10, 5, 2,5, ja 2 Unssi (1 unssi= 31,1035 grammaa) 100, 10, 5, 1, ½ ja ¼ Tael (1 tael = 1,193 unssia) 10, 5 ja 1 Tola (10 tolaa = 3,75 unssia) 10 Komissio julkaisee luettelon sijoituskultakolikon edellytykset täyttävistä kolikoista Euroopan unionin virallisen lehden C sarjassa ennen kunkin vuoden joulukuun 1 päivää. Julkaistussa luettelossa olevien kolikoiden katsotaan täyttävän sijoituskultakolikon edellytykset koko sen vuoden ajan, jota varten luettelo on julkaistu. Luettelo ei kuitenkaan ole tyhjentävä. Artiklassa vahvistetaan, että sijoituskultakolikkoluetteloa laadittaessa kullan arvona käytetään huhtikuun 1 päivän hintaa ja käypää markkina-arvoa. Jos mainittu päivä on pyhäpäivä tai lauantai käytetään seuraavaa ensimmäistä arkipäivää. Maksuväline AVL 59 § 1 kohta 45 artikla Direktiivin 2006/112/EY 135 artiklan 1 kohdan e alakohdassa säädettyä vapautusta ei sovelleta platinakolikoihin ("platinum nobles"). Platinum nobles ovat Mansaaren liikkeellelaskemia jalometallikolikoita, joiden platinan puhtaus on 99,9 %. Nobles sarjaan kuuluu platinakolikoita 1/20 -10 nobleen. Vaikka nämä kolikot ovat käypää rahaa Mansaarella, niitä on yleensä pidetty keräilyrahoina. Artiklan mukaan platinum nobles (platinakolikot) eivät ole verovapaita seteleitä tai kolikoita. Myynti ja yhteisöhankinta Suomessa Kaukomyynnin raja-arvon ylittyminen AVL 63 a § 14 artikla Jos jäsenvaltion direktiivin 2006/112/EY 34 artiklan mukaisesti soveltama raja-arvo ylittyy kalenterivuoden aikana, mainitun direktiivin 33 artikla ei muuta tavaroiden luovutuspaikkaa muiden kuin valmisteveron alaisten tavaroiden osalta, jotka on luovutettu saman kalenterivuoden aikana ennen kuin jäsenvaltion kuluvan kalenterivuoden osalta soveltama raja-arvo ylittyi, jos kaikki seuraavat edellytykset täyttyvät: a) tavaroiden luovuttaja ei ole käyttänyt mainitun direktiivin 34 artiklan 4 kohdassa säädettyä valintaoikeutta; b) tavaroiden luovuttajan suorittamien tavaroiden luovutusten arvo ei ole ylittänyt raja-arvoa edellisen kalenterivuoden aikana. Sitä vastoin direktiivin 2006/112/EY 33 artikla muuttaa seuraavien lähetyksen tai kuljetuksen määräjäsenvaltioon tehtyjen luovutusten luovutuspaikan: a) tavaroiden luovutus, joka johti kuluvan kalenterivuoden osalta jäsenvaltioiden kyseisen kalenterivuoden aikana soveltaman raja-arvon ylittymiseen; b) kaikki myöhemmät saman kalenterivuoden aikana kyseisessä jäsenvaltiossa suoritetut tavaroiden luovutukset; c) tavaroiden luovutukset kyseisessä jäsenvaltiossa sitä kalenterivuotta seuraavana kalenterivuonna, jona a alakohdassa tarkoitettu luovutus tapahtui. Kaukomyynnillä tarkoitetaan tavaran myyntiä, jossa myyjä tai joku muu myyjän toimeksiannosta kuljettaa tavaran yksityishenkilölle tai muulle kuluttajan asemassa olevalle ostajalle toiseen EU-maahan, esimerkiksi postimyynti. EU-maiden on asetettava kaukomyynnille kynnysraja, jonka ylittymisestä alkaen kaukomyyjän on rekisteröidyttävä arvonlisäverovelvolliseksi tavaran kuljetuksen päättymisvaltiossa. EU-maan asettama kynnysraja voi olla joko 35 000 tai 100 000 euroa tai vastaava määrä maan omassa valuutassa kalenterivuodessa ilman veron osuutta. Kaukomyyntiä harjoittavalla elinkeinonharjoittajalla on mahdollisuus tehdä kuljetuksen lähtömaan viranomaiselle hakemus siitä, että kaukomyynti verotetaan kuljetuksen lähtömaan sijasta kuljetuksen päättymismaassa vaikka kynnysraja ei ylity. Asetuksessa vahvistetaan, että tilanteessa jossa kynnysraja ylittyy kesken kalenterivuoden, myyjän on rekisteröidyttävä ja maksettava vero tavaran kuljetuksen päättymisvaltiossa siitä toimituksesta alkaen, jonka johdosta raja ylittyy. Tämä myynti ja sen jälkeiset myynnit kynnysrajan ylittymisvuodelta ja seuraavalta kalenterivuodelta verotetaan kuljetuksen päättymisvaltiossa. Myynti kuljetusvälineissä EU:n alueella AVL 63 c § 15 artikla Direktiivin 2006/112/EY 37 artiklassa tarkoitettu yhteisössä suoritetun matkustajakuljetuksen osuus määräytyy kulkuneuvon kulkeman matkan perusteella eikä kunkin matkustajan suorittaman matkan perusteella. Arvonlisäverolain 63 c §:n mukaan vesi- tai ilma-aluksessa taikka junassa EU:n alueella suoritettavan henkilökuljetuksen aikana myytävät tavarat katsotaan myydyiksi kuljetusvälineen lähtöpaikassa eikä siellä, mistä matkustaja nousee kuljetusvälineeseen. Yhteisöhankinta AVL 63 e § 16 artikla Kun on suoritettu direktiivin 2006/112/EY 20 artiklassa tarkoitettu tavaroiden yhteisöhankinta, tavaralähetyksen tai -kuljetuksen määräjäsenvaltio käyttää verotusvaltaansa riippumatta liiketoimeen tavaralähetyksen tai -kuljetuksen lähtöjäsenvaltiossa sovelletusta arvonlisäverokohtelusta. Tavaralähetyksen tai -kuljetuksen lähtöjäsenvaltio käsittelee tavaroiden luovuttajan laskuttamien ja tälle jäsenvaltiolle ilmoittamien arvonlisäverojen oikaisua koskevan mahdollisen pyynnön omien kansallisten sääntöjensä mukaisesti. Yhteisömyynti ja yhteisöhankinta vastaavat yleensä toisiaan. Käytännössä on kuitenkin tilanteita, joissa jäsenvaltiot arvioivat myyntiä ja hankintaa eri tavalla. Asetuksessa vahvistetaan, että EU-maa, jossa tavaran kuljetus päättyy, määrittelee sen, onko kyse tässä valtiossa tapahtuvasta tavaran yhteisöhankinnasta riippumatta siitä, mitä arvonlisäverokohtelua tavaran lähtöjäsenvaltio soveltaa myyntiin. EU-maa johon tavaran kuljetus päättyy, ratkaisee siis itsenäisesti onko kysymys yhteisöhankinnasta vai ei. Tilanteessa, jossa myyjä on alun perin käsitellyt myynnin verollisena mutta toinen EU-maa käsittelee sen yhteisöhankintana, myyjä voi pyytää oikaisua omaan arvonlisäverotukseensa. Myyjän maa käsittelee oikaisupyynnön kansallisten sääntöjensä mukaisesti (esimerkiksi oikaisulle säädetyssä määräajassa). Palvelujen myyntimaa AVL 64, 65 ja 66 § Verovelvollisen sijaintipaikan määrittely 10 artikla 1. Direktiivin 2006/112/EY 44 ja 45 artiklaa sovellettaessa verovelvollisen liiketoiminnan kotipaikka on paikka, jossa yrityksen keskushallinnon tehtävät suoritetaan. 2. Edellä 1 kohdassa tarkoitetun paikan määrittämiseksi otetaan huomioon paikka, jossa yrityksen yleistä liikkeenjohtoa koskevat olennaiset päätökset tehdään ja jossa on yrityksen liiketoiminnan sääntömääräinen kotipaikka ja jossa yrityksen johto kokoontuu. Kun liiketoiminnan kotipaikkaa ei ole mahdollista määrittää varmuudella näiden perusteiden avulla, ensisijaisena perusteena on paikka, jossa yrityksen yleistä liikkeenjohtoa koskevat olennaiset päätökset tehdään. 3. Pelkkä postiosoitteen olemassaolo ei voi määrittää paikkaa, jossa on verovelvollisen liiketoiminnan kotipaikka. AVL 65 §:n mukaan elinkeinonharjoittajalle, joka toimii tässä ominaisuudessaan, luovutettu palvelu on myyty Suomessa, jos se luovutetaan ostajan täällä sijaitsevaan kiinteään toimipaikkaan, ellei jäljempänä toisin säädetä. Jos tällaista palvelua ei luovuteta kiinteään toimipaikkaan, se on myyty Suomessa, jos ostajan liiketoiminnan kotipaikka on täällä. AVL 66 §:n mukaan muulle kuin elinkeinonharjoittajalle eli kuluttajalle luovutettu palvelu on myyty Suomessa, jos se luovutetaan täällä sijaitsevasta kiinteästä toimipaikasta, ellei jäljempänä toisin säädetä. Jos tällaista palvelua ei luovuteta kiinteästä toimipaikasta, se on myyty Suomessa, jos myyjän liiketoiminnan kotipaikka on täällä. Asetuksessa on säännökset siitä, millä edellytyksillä verovelvollisen liiketoiminnan kotipaikka määritellään sovellettaessa palvelujen myyntimaasäännöksiä. Pelkkä postiosoite ei ole riittävä näyttö kotipaikasta. 11 artikla 1. Direktiivin 2006/112/EY 44 artiklaa sovellettaessa "kiinteä toimipaikka" on tämän asetuksen 10 artiklassa tarkoitettua liiketoiminnan kotipaikkaa lukuun ottamatta mikä tahansa toimipaikka, jolla on riittävä pysyvyysaste sekä henkilöstöresurssien ja teknisten resurssien osalta soveltuva rakenne, jonka avulla se pystyy vastaanottamaan ja käyttämään sen omia tarpeita varten suoritettavia palveluja. 2. Seuraavia artikloja sovellettaessa "kiinteä toimipaikka" on tämän asetuksen 10 artiklassa tarkoitettua liiketoiminnan kotipaikkaa lukuun ottamatta mikä tahansa toimipaikka, jolla on riittävä pysyvyysaste sekä henkilöstöresurssien ja teknisten resurssien osalta soveltuva rakenne, jonka avulla se pystyy suorittamaan tarjoamansa palvelut: a) direktiivin 2006/112/EY 45 artikla; b) direktiivin 2006/112/EY 56 artiklan 2 kohdan toinen alakohta 1 päivästä tammikuuta 2013; c) direktiivin 2006/112/EY 58 artikla 31 päivään joulukuuta 2014; d) direktiivin 2006/112/EY 192 a artikla. 3. Verovelvolliselle myönnetty arvonlisäverotunniste ei sinällään riitä osoittamaan, että verovelvollisella on kiinteä toimipaikka. Ensimmäisessä kohdassa selvennetään mitä edellytyksiä ostajan kiinteän toimipaikan on täytettävä, jotta palvelun katsotaan luovutetun sinne. Palvelu on luovutettu kiinteään toimipaikkaan, jos toimipaikka on riittävän pysyvä ja siellä olevat tekniset resurssit ja henkilökunta ovat riittävät palvelun vastaanottamiseen. Esimerkiksi, kiinteän toimipaikan voidaan katsoa vastaanottavan ohjelmistolisenssejä, jos siellä on riittävästi työntekijöitä ja tietoteknisiä laitteita niiden käyttämiseksi. Artiklan toisessa kohdassa on lueteltu ne tilanteet, joissa mikä tahansa myyjän kiinteä toimipaikka voi olla palvelun luovutuspaikka, jos se on riittävän pysyvä ja siellä on tarvittava henkilökunta ja tekniset resurssit, jonka avulla se pystyy suorittamaan tarjoamansa palvelut. Tilanteet ovat: arvonlisäverolain 66 §:ssä tarkoitettu palvelun myynti kuluttajan asemassa olevalle ostajalle; arvonlisäverolain 69 c §:ssä tarkoitettu pitkäaikainen kuljetusvälineen vuokraus kuluttajan asemassa olevalle ostajalle 1.1.2013 alkaen; arvonlisäverolain 69 i §:ssä tarkoitettu radio- ja televisiolähetyspalvelujen, sähköisten palvelujen sekä telepalvelujen myynti kuluttajan asemassa olevalle ostajalle 31.12.2014 asti; tavaran tai palvelun myyntiin sovelletaan arvonlisäverolain 9 §:n 3 mom. mukaista käännettyä verovelvollisuutta vaikka ulkomaisella myyjällä on Suomessa kiinteä toimipaikka kun tämä toimipaikka ei osallistu myyntiin. Jos ulkomainen myyjä kuitenkin on hakeutunut verovelvolliseksi, käännettyä verovelvollisuutta ei sovelleta. Kolmannessa kohdassa todetaan, ettei arvonlisäverotunniste itsessään ole näyttö siitä, että myyjällä on kiinteä toimipaikka siinä maassa missä tunniste on annettu. 12 artikla Direktiiviä 2006/112/EY sovellettaessa luonnollisen henkilön "kotipaikalla" tarkoitetaan, riippumatta siitä, onko henkilö verovelvollinen, osoitetta, joka on merkitty väestörekisteriin tai vastaavaan rekisteriin, taikka osoitetta, jonka kyseinen henkilö on ilmoittanut veroviranomaisille, paitsi jos on näyttöä siitä, että tämä osoite ei vastaa todellisuutta. 13 artikla Direktiivissä 2006/112/EY tarkoitetulla luonnollisen henkilön "vakinaisella asuinpaikalla" tarkoitetaan, riippumatta siitä, onko henkilö verovelvollinen, paikkaa, jossa kyseinen luonnollinen henkilö asuu vakinaisesti henkilökohtaisten ja ammatillisten siteiden vuoksi. Jos ammatilliset siteet ovat eri maahan kuin henkilökohtaiset siteet tai jos ammatillisia siteitä ei ole, vakinainen asuinpaikka määräytyy niiden henkilökohtaisten siteiden perusteella, jotka osoittavat läheisen yhteyden luonnollisen henkilön ja hänen asuinpaikkansa välillä. Artikloissa määritellään kotipaikan ja vakinaisen asuinpaikan käsitteitä, kun luonnolliselle henkilölle myyty palvelu tai tavara luovutetaan kotipaikkaan tai vakinaiseen asuinpaikkaan. 13 a artikla Direktiivin 2006/112/EY 56 artiklan 2 kohdan ensimmäisessä alakohdassa sekä 58 ja 59 artiklassa tarkoitettu paikka, johon oikeushenkilö, joka ei ole verovelvollinen, on sijoittautunut, on a) paikka, jossa sen keskushallinnon tehtävät suoritetaan, tai b) joku muu toimipaikka, jolla on riittävä pysyvyysaste sekä henkilöstö- ja teknisten resurssien osalta soveltuva rakenne, jotta se pystyy vastaanottamaan ja käyttämään sen omia tarpeita varten suoritettavia palveluja. Asetuksessa tarkennetaan arvonlisäverodirektiivin 56 artiklan 2 kohdassa tarkoitetun kuljetusvälineen pitkäaikaisen vuokrauksen myyntimaa kun palvelun ostaja on oikeushenkilö, joka ei ole elinkeinonharjoittaja. Oikeushenkilön, joka ei ole verovelvollinen katsotaan, ensi sijassa sijoittautuneen paikkaan, jossa sen keskushallinnon tehtävät suoritetaan. Jos palvelu luovutetaan muuhun toimipaikkaan, on tämän oltava riittävän pysyvä ja siellä on oltava tarpeelliset resurssit, että se voi itse käyttää palvelua. 17 artikla 1. Jos palvelujen suorituspaikka riippuu siitä, onko hankkija verovelvollinen vai ei-verovelvollinen, hankkijan asema on määritettävä direktiivin 2006/112/EY 9–13 artiklan ja 43 artiklan perusteella. 2. Oikeushenkilöä, joka ei ole verovelvollinen ja jolle on annettu tai jolla on oltava direktiivin 2006/112/EY 214 artiklan 1 kohdan b alakohdan mukaisesti arvonlisäverotunniste, koska kyseisen oikeushenkilön suorittamista tavaroiden yhteisöhankinnoista on maksettava arvonlisäveroa tai koska kyseinen oikeushenkilö on käyttänyt valintaoikeutta saattaa nämä liiketoimet arvonlisäveron alaisiksi, pidetään kyseisen direktiivin 43 artiklassa tarkoitettuna verovelvollisena. Kun palvelun myyntimaahan vaikuttaa ostajan asema, myyjän on tarvittavaa huolellisuutta noudattaen tarkastettava, onko ostaja kuluttaja vai elinkeinonharjoittaja tai sellainen oikeushenkilö, johon sovelletaan elinkeinonharjoittajia koskevia myyntimaasäännöksiä. Palvelun myyntimaasäännöksiä sovellettaessa elinkeinonharjoittajina pidetään kaikkia arvonlisäverovelvollisia. Elinkeinonharjoittajana pidetään myös ei-verovelvollista oikeushenkilöä, joka on rekisteröity arvonlisäverovelvolliseksi tai jonka olisi pitänyt rekisteröityä arvonlisäverovelvolliseksi. 18 artikla 1. Palvelujen suorittaja voi, ellei hänellä ole päinvastaista tietoa, katsoa, että yhteisöön sijoittautunut hankkija on verovelvollinen: a) kun hankkija on ilmoittanut palvelujen suorittajalle yksilöllisen arvonlisäverotunnisteensa ja palvelujen suorittaja saa vahvistuksen arvonlisäverotunnisteen sekä siihen liittyvän nimen ja osoitteen pätevyydestä hallinnollisesta yhteistyöstä ja petosten torjunnasta arvonlisäverotuksen alalla 7 päivänä lokakuuta 2010 annetun neuvoston asetuksen (EY) N:o 904/2010 31 artiklan mukaisesti; b) kun hankkija ei vielä ole saanut yksilöllistä arvonlisäverotunnistetta mutta ilmoittaa palvelujen suorittajalle pyytäneensä sellaista, jos palvelujen suorittaja saa minkä tahansa muun todisteen, joka osoittaa, että hankkija on verovelvollinen tai oikeushenkilö, joka ei ole verovelvollinen, mutta jolla on oltava arvonlisäverotunniste, ja jos palvelujen suorittaja suorittaa kohtuullisessa määrin tarkistuksia hankkijan toimittamien tietojen paikkansapitävyydestä esimerkiksi henkilöllisyys- tai maksutarkastuksiin liittyvien tavanomaisten kaupallisten turvatoimenpiteiden avulla. 2. Palvelujen suorittaja voi, ellei hänellä ole päinvastaista tietoa, katsoa, että yhteisöön sijoittautunut hankkija on ei-verovelvollinen, jos hän voi osoittaa, ettei kyseinen hankkija ole toimittanut hänelle arvonlisäverotunnistettaan. 3. Palvelujen suorittaja voi, ellei hänellä ole päinvastaista tietoa, katsoa, että yhteisön ulkopuolelle sijoittautunut hankkija on verovelvollinen: a) jos hän saa hankkijalta todistuksen, jonka hankkijan toimivaltaiset veroviranomaiset ovat antaneet vahvistuksena siitä, että hankkija harjoittaa taloudellista toimintaa oikeuttaen hankkijan saamaan jäsenvaltioiden liikevaihtoverolainsäädännön yhdenmukaistamisesta – yhteisön alueelle sijoittautumattomille verovelvollisille suoritettavaa arvonlisäveron palautusta koskevat yksityiskohtaiset säännöt – 17 päivänä marraskuuta 1986 annetun neuvoston direktiivin 86/560/ETY nojalla arvonlisäveron palautuksen; b) siinä tapauksessa, että hankkijalla ei ole kyseistä todistusta, jos palvelujen suorittajalla on käytettävissään hankkijan arvonlisäverotunniste tai vastaava numero, jonka hankkijan sijoittautumismaa on antanut kyseiselle hankkijalle ja jota käytetään yritysten tunnistamiseen, tai mikä tahansa muu todiste, joka osoittaa, että hankkija on verovelvollinen, ja jos palvelujen suorittaja suorittaa kohtuullisessa määrin tarkistuksia hankkijan toimittamien tietojen paikkansapitävyydestä esimerkiksi henkilöllisyys- tai maksutarkastuksiin liittyvien tavanomaisten kaupallisten turvatoimenpiteiden avulla. Asetus sisältää yksityiskohtaiset periaatteet siitä, miten myyjä tunnistaa ostajan verovelvollisuusaseman. Myyjän on aina varmistettava ostajalta, onko ostaja elinkeinonharjoittaja vai kuluttaja. Myyjän on noudatettava elinkeinonharjoittajan normaalia huolellisuusvelvoitetta varmistaessaan, että ostajan asemastaan antamat tiedot pitävät paikkansa. Ensimmäisen kohdan mukaan myyjä voi päätellä, että EU:n alueelle sijoittautunut ostaja on arvonlisäverovelvollinen, jos ostaja on antanut arvonlisäverotunnisteensa, ja myyjä saa vahvistuksen, että tunniste on voimassa ja se vastaa ostajan nimeä ja osoitetta. Arvonlisäverotunnisteen tarkistamisesta on Verohallinnon ohje VAT-numeroiden tarkistus . Ohjeessa luetellaan muun muassa ne EU-maat, joiden arvonlisäverovelvollisten elinkeinonharjoittajien osalta Internet-sivulla voi tarkistaa arvonlisäverotunnisteen ja siihen liittyvän nimen yhteenkuuluvuuden. Käytännössä voi olla yksittäisiä tilanteita, joissa palvelun ostajan maan veroviranomainen ei vielä ole antanut ostajalle arvonlisäverotunnistetta, vaikka ostaja selkeästi harjoittaa arvonlisäverollista liiketoimintaa. Näyttönä voi olla esimerkiksi veroviranomaisen kirje, jossa veroviranomainen vahvistaa, että ostajan rekisteröinti arvonlisäverovelvolliseksi on kesken. Myyjän on myöhemmin hankittava ostajan alv-numero voidakseen antaa yhteenvetoilmoituksen. Toisen kohdan mukaan myyjä voi pitää ostajaa EU:n alueelle sijoittautuneena kuluttajana, jos ostaja ei ilmoita arvonlisäverotunnistetta eikä hänellä ole aihetta epäillä, että ostaja on todellisuudessa elinkeinonharjoittaja. Kolmannen kohdan mukaan myyjä voi päätellä, että ostaja on elinkeinonharjoittaja EU:n ulkopuolisessa maassa, jos ostaja esittää sellaisen veroviranomaisen todistuksen, joka annetaan 13. direktiivin ulkomaalaispalautusta varten. Vaihtoehtona voi olla muu asiakirjatodiste esimerkiksi kaupparekisteriote. Se, että ostaja on elinkeinonharjoittaja, voidaan näyttää myös veroviranomaisen myöntämällä arvonlisäverotunnisteella tai vastaava veronumerolla, joka yksilöi ostajan. 19 artikla Direktiivin 2006/112/EY 44 ja 45 artiklan mukaisia palvelujen suorituspaikkaa koskevia sääntöjä sovellettaessa verovelvollista tai sellaista oikeushenkilöä, joka ei ole verovelvollinen mutta joka katsotaan sellaiseksi ja joka vastaanottaa palveluja yksinomaan yksityiskäyttöön, mukaan lukien tämän henkilöstön yksityiskäyttö, pidetään ei-verovelvollisena. Palvelujen suorittaja voi, ellei hänellä ole päinvastaista tietoa, esimerkiksi tietoa suoritettujen palvelujen luonteesta, katsoa, että palvelut on tarkoitettu hankkijan taloudellisen toimintaan, jos hankkija on tämän liiketoimen osalta ilmoittanut palvelujen suorittajalle arvonlisäverotunnisteensa. Jos yksi ja sama palvelu on tarkoitettu sekä yksityiskäyttöön, mukaan lukien hankkijan henkilöstön yksityiskäyttö, että liiketoiminnan käyttöön, tämän palvelun suorittaminen kuuluu yksinomaan direktiivin 2006/112/EY 44 artiklan soveltamisalaan edellyttäen, että väärinkäyttöä ei esiinny. Elinkeinonharjoittajalle tapahtuvan palvelun myynnin yleissäännöstä (AVL 65 §) sovelletaan vain sellaiseen elinkeinonharjoittajaan, joka toimii tässä ominaisuudessa. Elinkeinonharjoittaja ei toimi tässä ominaisuudessa, jos palvelu tulee ostajan tai hänen henkilökuntansa yksityiskäyttöön. Jos palvelua käytetään osittain yksityiskäyttöön ja osittain muuhun käyttöön, palvelun myyntiin sovelletaan elinkeinonharjoittajia koskevaa myynnin yleissäännöstä. Elinkeinonharjoittaja toimii tässä ominaisuudessa, jos palvelut tulevat esimerkiksi edustuskäyttöön tai yleishyödyllisen yhteisön yleishyödylliseen toimintaan. Jos myyjällä on syytä epäillä, että palvelu on tarkoitettu ostajan tai hänen henkilökuntansa yksityiskäyttöön ja ostaja on ilmoittanut arvonlisäverotunnisteensa tai esittänyt muuta näyttöä, että hän on arvonlisäverovelvollinen, myyjän on saatava ostajalta vahvistus siitä, mihin tarkoitukseen ostettava palvelu käytetään. Perusteltuna syynä epäilyyn voidaan pitää esimerkiksi sitä, että palvelujen luonne ei vastaa liiketoiminnan luonnetta. Ostajalla ei ole vähennysoikeutta palvelusta, jonka hän on ostanut elinkeinonharjoittajan ominaisuudessa mutta jota hän kuitenkin käyttää muuhun kuin liiketoimintaan. 20 artikla Jos palvelun suoritus verovelvolliselle tai sellaiselle oikeushenkilölle, joka ei ole verovelvollinen mutta joka katsotaan sellaiseksi, kuuluu direktiivin 2006/112/EY 44 artiklan soveltamisalaan ja kyseinen verovelvollinen on sijoittautunut yhteen ainoaan maahan tai, jos liiketoiminnan kotipaikkaa tai kiinteää toimipaikkaa ei ole, hänen kotipaikkansa ja vakinainen asuinpaikkansa ovat yhdessä ainoassa maassa, palvelun suorituksesta on maksettava veroa kyseisessä maassa. Palvelun suorittajan on määritettävä kyseinen paikka hankkijan antamien tietojen perusteella ja tarkistettava tiedot esimerkiksi henkilöllisyys- tai maksutarkastuksiin liittyvien tavanomaisten kaupallisten turvatoimenpiteiden avulla. Tällaisissa tiedoissa voidaan mainita hankkijan sijoittautumisjäsenvaltion myöntämä arvonlisäverotunniste. Jos arvonlisäverovelvollinen ostaja on sijoittautunut vain yhteen maahan, vero maksetaan kyseiseen maahan. Jos arvonlisäverovelvollisella ostajalla ei ole liiketoiminnan kotipaikkaa, kotipaikkana pidetään paikkaa, jossa hän asuu vakinaisesti tai jatkuvasti oleskelee. Palvelun myyjän on elinkeinonharjoittajan normaalia huolellisuusvelvoitetta noudattaen varmistettava, että ostajan antamat tiedot sijoittautumispaikasta pitävät paikkansa. 21 artikla Jos palvelun suoritus verovelvolliselle tai sellaiselle oikeushenkilölle, joka ei ole verovelvollinen mutta joka katsotaan sellaiseksi, kuuluu direktiivin 2006/112/EY 44 artiklan soveltamisalaan ja verovelvollinen on sijoittautunut useampaan kuin yhteen maahan, tästä suorituksesta on maksettava veroa maassa, jossa on kyseisen verovelvollisen liiketoiminnan kotipaikka. Jos palvelu kuitenkin suoritetaan verovelvollisen kiinteään toimipaikkaan, joka sijaitsee muussa paikassa kuin siinä, jossa on hankkijan liiketoiminnan kotipaikka, suorituksesta on maksettava veroa siellä, missä sijaitsee kiinteä toimipaikka, joka vastaanottaa tämän palvelun ja käyttää sitä omiin tarpeisiinsa. Jos verovelvollisella ei ole liiketoiminnan kotipaikkaa tai kiinteää toimipaikkaa, palvelusta on maksettava veroa paikassa, jossa tämän kotipaikka tai vakinainen asuinpaikka on. 22 artikla 1. Hankkijan sen kiinteän toimipaikan määrittämiseksi, johon palvelu suoritetaan, palvelun suorittajan on tarkasteltava suoritetun palvelun luonnetta ja käyttötarkoitusta. Kun palvelun suorittaja ei suoritetun palvelun luonteen ja käyttötarkoituksen perusteella pysty määrittämään kiinteää toimipaikkaa, johon palvelu suoritetaan, palvelun suorittajan on kiinteää toimipaikkaa määrittäessään tarkasteltava erityisesti sitä, ilmoitetaanko kiinteä toimipaikka sopimuksessa, tilauslomakkeessa ja hankkijan palvelun suorittajalle toimittamassa hankkijan jäsenvaltion antamassa arvonlisäverotunnisteessa palvelun hankkijaksi ja onko kiinteä toimipaikka se yksikkö, joka maksaa palvelusta. Jos hankkijan kiinteää toimipaikkaa, johon palvelu suoritetaan, ei voida määrittää tämän kohdan ensimmäisen ja toisen alakohdan nojalla tai jos direktiivin 2006/112/EY 44 artiklan soveltamisalaan kuuluvat palvelut suoritetaan verovelvolliselle sellaisen sopimuksen perusteella, joka koskee yhtä tai useampaa yksilöimättömällä ja määrittämättömällä tavalla käytettävää palvelua, palvelujen suorittaja voi perustellusti katsoa palvelut suoritetuiksi paikassa, joka on hankkijan liiketoiminnan kotipaikka. 2. Tämän artiklan soveltaminen ei vaikuta hankkijan velvoitteisiin. Arvonlisäverolain 65 §:n mukaan palvelun myynnit arvonlisäverovelvolliselle ostajalle, jolla on toimipaikkoja useammassa kuin yhdessä maassa verotetaan paikassa, jossa ostajalla on liiketoimintansa kotipaikka. Jos palvelu kuitenkin luovutetaan ostajan toisessa EU-maassa olevaan kiinteään toimipaikkaan tämän toimipaikan omiin tarpeisiin, palvelu verotetaan maassa, jossa tämä kiinteää toimipaikka sijaitsee. Kun ostajalla on useampia kiinteitä toimipaikkoja eri EU-maissa, eikä myyjä palvelun luonteen tai käyttötarkoituksen perusteella osaa määritellä mihin palvelu on luovutettu, tarkastellaan myyntimaan selvittämiseksi asianomaista palvelukauppaa koskevaa sopimusta, palvelun tilausta koskevia asiakirjoja ja sitä, missä EU-maassa myönnettyä arvonlisäverotunnistetta ostaja on käyttänyt sekä mistä palvelu on maksettu. Jos myyjä toteaa, että kiinteä toimipaikka ottaa vastaan ja käyttää palvelun omiin tarpeisiinsa, palvelu verotetaan maassa, jossa kiinteä toimipaikka sijaitsee. Jos palvelun luovutuspaikkaa ei voida muutoin vahvistaa tai olosuhteista ei muuta ilmene, myyjä voi katsoa, että palvelun luovutuspaikka on ostajan ilmoittaman arvonlisäverotunnisteen antanut EU-maa. Myöhemmät muutokset ostajan asemassa 25 artikla Palvelujen suorituspaikkaa koskevia sääntöjä sovellettaessa huomioon otetaan ainoastaan olosuhteet, jotka vallitsevat verotettavan tapahtuman toteutumishetkellä. Mahdolliset myöhemmät muutokset vastaanotetun palvelun käytössä eivät vaikuta sen suorituspaikan määrittämiseen edellyttäen, että väärinkäyttöä ei esiinny. Muutokset palvelun myöhemmässä käytössä eivät vaikuta alkuperäisen myyntimaahan. Myyntimaata määritettäessä vain palvelun luovutushetkellä olemassa olevat olosuhteet otetaan huomioon, ellei kysymys ole veronkierrosta. Myyntimaahan ei vaikuta esimerkiksi se, että elinkeinonharjoittaja myöhemmin ryhtyy käyttämään liiketoiminnassaan alun perin yksityiskäyttöön ostettua palvelua. Jalkapallo-ottelun televisiointioikeus 26 artikla Liiketoimi, jolla verovelvollinen saa jalkapallo-ottelujen televisiointioikeudet niitä hallinnoivalta elimeltä, kuuluu direktiivin 2006/112/EY 44 artiklan soveltamisalaan. Jalkapallo-ottelun televisiointioikeus on AVL 65 §:n yleissäännön mukainen palvelu. Ulkomaalaispalautuksen hakeminen 27 artikla Palvelujen suoritukset, joissa on kyse yksityiskohtaisista säännöistä direktiivissä 2006/112/EY säädetyn arvonlisäveron palauttamiseksi palautusjäsenvaltioon sijoittautumattomille mutta toiseen jäsenvaltioon sijoittautuneille verovelvollisille 12 päivänä helmikuuta 2008 annetun neuvoston direktiivin 2008/9/EY mukaisen arvonlisäveropalautuksen hakemisesta tai vastaanottamisesta, kuuluvat direktiivin 2006/112/EY 44 artiklan soveltamisalaan. Palvelu, jossa myyjä huolehtii ulkomaalaispalautuksen hakemisesta, on AVL 65 §:n yleissäännön mukainen palvelu. Hautajaispalvelut 28 artikla Jos hautajaisten järjestämisen yhteydessä tehtävät palvelujen suoritukset muodostavat yhden kokonaispalvelun, ne kuuluvat direktiivin 2006/112/EY 44 ja 45 artiklan soveltamisalaan. Artiklan mukaan, niiden hautajaisiin liittyvien palvelujen, joiden katsotaan muodostavan yhden palvelun, myyntimaasäännös on AVL 65 tai 66 §. Jos palvelut ovat erillisiä, kuhunkin palveluun sovelletaan asianomaisen palvelun myyntimaasäännöstä. Käännöspalvelu 29 artikla Tekstien käännöspalvelujen suoritus kuuluu direktiivin 2006/112/EY 44 ja 45 artiklan soveltamisalaan, sanotun kuitenkaan rajoittamatta tämän asetuksen 41 artiklan soveltamista. Tekstin käännöspalvelun myyntiin sovelletaan AVL 65 ja 66 §:n yleissääntöjä. Jos tekstin käännöspalvelu myydään kuluttajan asemassa olevalle ostajalle ja palvelu luovutetaan ostajalle EU:n ulkopuolelle, myyntiin sovelletaan AVL 69 h §:ä (palvelua ei veroteta EU:ssa). Kiinteään omaisuuteen liittyvien palvelujen suoritus Kiinteistöön liittyvät palvelut AVL 67 § Arvonlisäverodirektiivin 47 artiklan mukaan kiinteistöön liittyvien palvelujen myyntimaa on kiinteän omaisuuden sijaintipaikka. Säännöksen mukaan kiinteistöön liittyviä palveluja ovat mm. asiantuntija- ja kiinteistönvälittäjäpalvelut, majoitustoiminta hotellialalla tai vastaavilla aloilla, kuten lomaleirit tai leirintätarkoitukseen varustetut alueet, kiinteän omaisuuden käyttöoikeuksien myöntäminen sekä rakentamispalvelut ja rakennustyön valmistelua ja yhteensovittamista koskevat palvelut, kuten arkkitehtien ja rakennusvalvontayritysten palvelut. Arvonlisäverodirektiivin artikla 47 on poikkeus direktiivin 44 ja 45 artiklaan sisältyvistä yleisistä myyntimaasäännöksistä. Sitä sovelletaan sekä elinkeinonharjoittajille että kuluttajille myytäviin palveluihin. Kiinteistöön liittyvän palvelun myynti verotetaan Suomessa, jos kiinteistö sijaitsee Suomessa. Palvelun ostajan asemalla ei ole merkitystä, määriteltäessä sitä, onko kysymyksessä kiinteään omaisuuteen liittyvä palvelu. Esimerkiksi rakennuksen rakentaminen tai asunnon korjaus liittyy kiinteistöön riippumatta siitä, myydäänkö palvelu omistajalle tai vuokralaiselle. Myöskään ostajan sijaintipaikalla ei ole merkitystä. Palvelun arvonlisäverokäsittely ei riipu siitä, sijaitseeko kiinteistö siinä maassa, johon sen omistaja on sijoittautunut vai jossakin toisessa maassa. Merkitystä on vain kyseisen palvelun sisällöllä. Kiinteistö määritellään asetuksen 13 b artiklassa. Vain niiden palvelujen myyntimaa on kiinteistön sijaintipaikka, joilla on riittävän suora yhteys kiinteistöön. Tämän vuoksi on ensin arvioitava, liittyykö palvelu asetuksen 13 b artiklassa tarkoitettuun kiinteistöön. Jos palvelu liittyy kiinteistöön, on seuraavaksi arvioitava sitä, onko palvelulla riittävän suora yhteys siihen kiinteistöön, jotta sitä on pidettävä kiinteistöön liittyvänä palveluna. Asetuksen 31 a artiklan 2 kohdassa luetellaan palveluja, joilla katsotaan olevan riittävän suora yhteys kiinteistöön. Säännöksen 3 kohdassa luetellaan palveluja, joilla tätä yhteyttä ei katsota olevan. Jos palvelu ei sisälly kumpaankaan edellä mainittuun kohtaan, on selvitettävä, täyttääkö palvelu säännöksen 1 kohdassa säädetyt edellytykset. Riittävän suora yhteys 31 a artikla 1 kohta Direktiivin 2006/112/EY 47 artiklassa tarkoitettuihin kiinteistöön liittyviin palveluihin sisältyvät ainoastaan sellaiset palvelut, joilla on riittävän suora yhteys kyseiseen omaisuuteen. Palveluilla katsotaan olevan riittävän suora yhteys kiinteistöön seuraavissa tapauksissa: a) palvelut johtuvat kiinteästä omaisuudesta ja kyseinen omaisuus muodostaa välttämättömän osatekijän palveluissa ja se on keskeinen ja olennainen suoritettavien palvelujen kannalta; b) palvelujen kohteena on kiinteistö tai ne on suunnattu kiinteistöön tarkoituksena muuttaa sitä oikeudellisesti tai fyysisesti. Arvio siitä, onko palvelulla riittävän suora yhteys kiinteistöön, tehdään asetuksen 31 a artiklan 1 kohdan a ja b alakohdassa säädettyjen edellytysten perusteella. Käytännössä on mahdollista, että palvelu täyttää sekä a että b alakohdassa säädetyt edellytykset. Riittävää on kuitenkin, että joko a tai b alakohdassa säädetyt edellytykset täyttyvät, jotta palvelu katsotaan kiinteistöön liittyväksi. Artiklan 1 kohtaa sovelletaan kuitenkin vain, jos palveluun ei sovellu kyseisen artiklan 2 tai 3 kohta. Näitä kohtia selostetaan jäljempänä. Alakohdassa a asetetut edellytykset kattavat palvelut, joiden tulos on peräisin kiinteistöstä. Tällaisia palveluja ovat esimerkiksi rakennuksen vuokraaminen tai kalastusoikeus rajatulle alueelle. Palvelun on liityttävä tiettyyn kiinteistöön, joka muodostaa välttämättömän ja olennaisen osatekijän palvelussa ja on keskeinen ja olennainen suoritettavan palvelun kannalta. Palvelun on oltava sellainen, ettei sitä voi suorittaa ilman sen perusteena olevaa tiettyä kiinteistöä. Toisin sanoen palvelun katsotaan johtuvan kiinteistöstä säännöksessä edellytetyllä tavalla, kun kiinteistöä käytetään palvelun suorittamiseen ja kiinteistö muodostaa kyseisen suorituksen tärkeimmän ja määräävän osatekijän. Euroopan unionin tuomistuin (EUT) katsoi tuomiossaan C-166/05, Heger, että kalastusoikeuksia ei voitu käyttää kuin kyseisellä joella ja tämän joen niissä osissa, jotka oli mainittu luvassa. Joki itsessään oli siis osa kalastuslupien keskeistä sisältöä ja näin ollen myös kalastusoikeuksien luovuttamisen keskeistä sisältöä. Silloin kun pääasiassa kyseessä olevan kaltainen palvelujen suoritus koostuu itse omaisuuden, eli tässä tapauksessa joen käyttöoikeuden luovuttamisesta, tämä kiinteistö on mainitun suorituksen olennainen ja välttämätön osa. Tästä seuraa, että kalastusoikeuksien luovuttamisen ja kiinteistön (joen) välillä, on olemassa riittävän suora yhteys. Palvelu katsottiin kiinteistöön liittyväksi palveluksi. Alakohdassa b tarkoitetuissa palveluissa kiinteistö on siihen liittyvän palvelun keskeinen kohde. Tällainen palvelu on esimerkiksi rakennuksen korjaus. Palvelulla on riittävän suora yhteys kiinteistöön, jos palvelun kohteena on kiinteistö tai se liittyy kiinteistöön tarkoituksena muuttaa sitä oikeudellisesti tai fyysisesti. Palvelun painopisteenä on oltava kyseisen kiinteistön oikeudellisen aseman ja/tai fyysisten ominaisuuksien muuttaminen. Oikeudellinen muuttaminen kattaa kaikki kyseisen kiinteistön oikeudelliseen asemaan tehtävät muutokset. Fyysinen muutos ei tarkoita vain merkittäviä muutoksia. Myös pienemmät muutokset, jotka eivät muuta kiinteistön ominaisuuksia, ovat kiinteistöön liittyviä palveluja. Tällaisia palveluja ovat esimerkiksi teiden, tunneleiden, siltojen ja rakennusten kunnossapito sekä siivous. Kaikissa tilanteissa palvelun suorituksella on oltava yhteys yhteen tai useampaan tiettyyn kiinteistöön. Esimerkki: Puhtaanapitopalvelu A Oy tekee sopimuksen K kunnan kanssa siitä, että se pitää kunnossa ja puhdistaa K:n keskustan kadut. Kunnossapito- ja puhdistuspalveluilla on yhteys tiettyihin kiinteistöihin ja ne katsotaan siis kiinteistöön liittyviksi palveluiksi (31 a artikla 2 kohta e alakohta). Esimerkki: A Oy sekä henkilöt X ja Y omistavat yhdessä kiinteistön. Kiinteistö jaetaan osakkaiden kesken heidän omistamiensa osuuksien mukaan uusiksi kiinteistöiksi. Halkomisella muutetaan kiinteistöä oikeudellisesti. Halkomiseen liittyvillä palveluilla on yhteys tiettyyn kiinteistöön ja ne katsotaan kiinteistöön liittyviksi palveluiksi (31 a artikla 2 kohta q alakohta). Etänä suoritetut palvelut Palvelun sisällöstä riippuen kiinteistöön liittyvä palvelu voidaan suorittaa myös kokonaan tai osittain etäpalveluna. Tällöin on ratkaistava tapauskohtaisesti se, onko palvelulla riittävän suora yhteys kiinteistöön. Esimerkki: B Oy omistaa liikekiinteistön Turussa. Vartiointiyritys A Oy myy B Oy:lle kiinteistön kameravalvonnan. A Oy suorittaa valvonnan etävalvontana. Valvonnalla on riittävän suora yhteys tiettyyn kiinteistöön, joten valvonta on kiinteistöön liittyvä palvelu. Valvontapalvelun myyntimaa on kiinteistön sijaintimaa. Palvelujen ostajan asema ja sijoittautumispaikka Kiinteistöön liittyvien palvelujen myyntimaan arvioinnissa palvelun ostajan asemalla ei ole merkitystä. Ostaja voi siis olla esimerkiksi kiinteistön omistaja, vuokralainen tai muu kiinteistön haltija. Merkitystä ei ole myöskään sillä, onko ostaja elinkeinonharjoittaja vai muu kuin elinkeinonharjoittaja (kuluttaja). Esimerkiksi asunnon remontointi on kiinteistöön liittyvä palvelu silloinkin, kun se myydään asunnon vuokralaiselle. Palvelun myyjän tai ostajan sijoittautumispaikallakaan ei ole merkitystä. Arviointiin siitä, onko palvelulla riittävän suora yhteys kiinteistöön, vaikuttaa vain palvelun sisältö. Esimerkki: Helsingissä olevan kiinteistön omistaja on Saksaan sijoittautunut yritys A GmbH. A GmbH teettää kiinteistöönsä kattoremontin ja ostaa palvelun ruotsalaiselta B AB:ltä. Remonttipalvelun myyntimaa on Suomi, koska kiinteistö sijaitsee Suomessa. Esimerkki: Virossa sijaitsevan kiinteistön omistaja on Suomeen sijoittautunut yritys S Oy. S Oy teettää kiinteistöön kattoremontin ja ostaa palvelun tanskalaiselta D A/S:ltä. Remonttipalvelun myyntimaa on Viro, koska kiinteistö sijaitsee Virossa. S Oy:n on syytä selvittää palvelun myynnin arvonlisäverokäsittely Virossa. Palvelulla on riittävän suora yhteys kiinteistöön Palvelun liityntä kiinteistöön 31 a artikla 2 ja 3 kohta Artiklan 2 ja 3 kohtien luettelot palveluista, eivät ole tyhjentäviä. Luettelot ovat ohjeellisia ja sisältävät esimerkkejä eräistä palveluista, jotka katsotaan tai joiden ei katsota liittyvän kiinteistöön direktiivin 47 artiklassa tarkoitetulla tavalla. Luetteloiden palvelut kattavat yleisempiä tilanteita. Jos palvelua ei löydy mainituista luetteloista, palvelua arvioidaan 1 kohdan edellytysten perusteella. Piirustusten tai suunnitelmien laatiminen 31 artiklan 2 kohta a alakohta Edellä olevan 1 kohdan soveltamisalaan kuuluvat erityisesti seuraavat: 2 kohdan a) tietylle maa-alueelle tarkoitettua rakennusta tai rakennuksen osia koskevien piirustusten tai suunnitelmien laatiminen riippumatta siitä, toteutuuko rakentaminen; 31 a artiklan 3 kohta a alakohta Edellä olevaan 1 kohdan soveltamisalaan eivät kuulu seuraavat: 3 kohdan a) rakennusta tai rakennuksen osia koskevien piirustusten tai suunnitelmien laatiminen, jos rakennusta tai rakennuksen osia ei ole tarkoitettu tietylle maa- alueelle; Tietylle maa-alueelle tarkoitetun rakennuksen rakennusprojektin valmisteluvaihe voi sisältää useita vaiheita, jotka enemmän tai vähemmän liittyvät kiinteistöön. Eräät valmisteluvaiheen palvelut voidaan suorittaa vaikka kiinteistön sijaintipaikka ei ole tiedossa tai ei ole vielä varmuudella päätetty, mihin rakennus tai rakennelma sijoitetaan. Palvelulla ei katsota olevan riittävää suoraa yhteyttä kiinteistöön, jos se ei liity tiettyyn maa-alaan tai kiinteistöön. Palvelu ei tällöin kuulu AVL 67 §:n soveltamisalaan. Tällaisen palvelun myyntiin sovelletaan elinkeinonharjoittajille tai kuluttajille tapahtuvan myynnin yleissääntöä (AVL 65 tai 66 §) tai kyseisen palvelun myyntiin sovellettavaa erityssäännöstä. Piirustusten tai suunnitelmien laatimispalvelu voidaan katsoa liittyvän kiinteistöön, vaikka sen perusteella ei toteuteta rakentamista eikä mitään rakennusta tai rakennelmaa pystytetä. Näin voi olla esimerkiksi silloin, kun palvelujen suorittaja osallistuu tarjouskilpailuun, joka koskee rakennuksen rakentamista tietylle paikalle, mutta ei saa sopimusta. Tätä tulkintaa sovelletaan myös muihin vastaaviin palveluihin, joiden suorittaminen selkeästi liittyy tiettyyn paikkaan. Kiinteistön valvonta- ja vartiointipalvelut 31 a artikla 2 kohta b alakohta Edellä olevan 1 kohdan soveltamisalaan kuuluvat erityisesti seuraavat: b) paikalla tapahtuvien valvonta- tai vartiointipalvelujen suoritus; Kiinteistöllä suoritettavia valvonta- tai vartiointipalveluja pidetään kiinteistöön liittyvinä palveluina, myös silloin, kun ne suoritetaan rakennustöiden valmistelu- ja koordinointivaiheessa. Myös muita kuin rakentamiseen liittyviä valvonta- ja vartiointipalveluja voivat kuulua tämän säännöksen soveltamisalaan. Valvontaa tai rakennusvalvontaa voidaan suorittaa rakennuksen tai rakennelman rakennus- tai korjausvaiheen aikana tai näiden jälkeen. Yleensä palvelun tarkoituksena on varmistaa, että rakennus-, purku- tai kunnostustyö tehdään asianmukaisesti sekä teknisten että oikeudellisten vaatimusten mukaisesti noudattaen töille asetettuja määräaikoja, budjettia ja laatuvaatimuksia. Vartiointipalvelut voidaan suorittaa joko fyysisenä läsnäolona tai turva- tai vartiointijärjestelmien avulla. Esimerkiksi varkauksien ja tarvikkeiden vahingoittumisen estämiseksi palvelu voidaan suorittaa jo urakan valmisteluvaiheessa tai rakennustöiden aikana. Tällöin tarvitaan yleensä paikalla olevia vartijoita, jotka valvovat työntekijöiden ja tavarantoimittajien pääsyä työmaalle tai vartioivat rakennuspaikkaa öisin esimerkiksi videovalvonnan avulla. Vartiointipalvelua suoritetaan myös rakennustöiden päätyttyä kuten asuntojen, kauppojen, tehtaiden tai toimistorakennusten turvallisuuden varmistamiseksi. Palvelu voidaan suorittaa siten, että vartijoita on paikalla tai asentamalla vartiointijärjestelmä rakennukseen tai yhtaikaa molemmilla tavoin. Kyse on kiinteistöön liittyvästä palvelusta siinäkin tapauksessa, että vartiointipalvelu sisältää kiinteistön vartioinnin lisäksi kiinteistöllä sijaitsevan irtaimen omaisuuden (esimerkiksi työkoneiden) vartioinnin. Etäpalvelunakin suoritettujen valvonta- ja vartiointipalveluiden myynti verotetaan kiinteistön sijaintipaikassa silloin, kun kiinteistö on suoritetun palvelun olennainen osatekijä. Rakennusten rakentaminen 31 a artikla 2 kohta c alakohta Edellä olevan 1 kohdan soveltamisalaan kuuluvat erityisesti seuraavat: c) rakennuksen rakentaminen maalle sekä rakennukseen tai rakennuksen osiin kohdistuvat rakennus- ja purkutyöt; Säännöksessä tarkoitetun maan käsite on laaja. Se kattaa maapohjan ja kaiken sen päällä ja alla olevan. Tämän säännöksen soveltamisalaan kuuluvat kaikenlaiset rakennustyöt kuten uusien rakennusten rakentaminen, olemassa olevien rakennusten tai rakennusten osien uudelleen rakentaminen, muuttaminen, muuntaminen, laajentaminen ja purkaminen joko kokonaan tai osittain. Pysyvien rakenteiden rakentaminen 31 a artikla 2 kohta d alakohta Edellä olevan 1 kohdan soveltamisalaan kuuluvat erityisesti seuraavat: d) pysyvien rakenteiden rakentaminen maalle sekä kaasu-, vesi-, viemäri- ja niiden tyyppisten putkistojen kaltaisiin pysyviin rakenteisiin kohdistuvat rakennus- ja purkutyöt; Säännöksessä tarkoitetun maan käsite on laaja. Se kattaa maapohjan ja kaiken sen päällä ja alla olevan. Säännös täydentää edellä selostettua c alakohdan säännöstä. Se kattaa sekä pysyvien rakennelmien rakentamisen että olemassa oleviin pysyviin rakennelmiin kohdistuvat rakentamis- ja purkutyöt sekä pysyvien rakennelmien kiinnittämisen maaperään ja irrottamisen. Säännöksessä mainitaan pysyvinä rakennelmina pidettävät kaasu-, vesi- ja viemäriverkot ja vastaavat putkistot. Säännöksen luettelo ei ole tyhjentävä. Muita pysyviä rakennelmia ovat esimerkiksi kiinteistön lämmitys- ja jäähdytysjärjestelmät. Säännöstä sovelletaan myös pysyvien rakennelmien rakentamiseen joen, järven tai meren pohjalle. Pysyvän rakennelman huolto-, kunnostus- ja korjaustöitä käsitellään alakohdassa l. Maahan kohdistuvat työt ja maatalouspalvelut 31 a artikla 2 kohta e alakohta Edellä olevan 1 kohdan soveltamisalaan kuuluvat erityisesti seuraavat: e) maahan kohdistuvat työt, mukaan lukien maatalouspalvelut, kuten maanmuokkaus, kylvö, kastelu ja lannoitus; Säännös täydentää edellä selostettuja c ja d alakohdan säännöksiä. Kiinteistöön liittyviä palveluja ovat myös maahan kohdistuvat työt esimerkiksi puutarhan perustaminen tai ennen rakennustöiden aloittamista tehtävät maanmuokkaustyöt kuten tasoittaminen ja kasvillisuuden raivaus. Kiinteistöön kohdistuvat maataloustyöt määritellään palveluiksi, joiden tarkoituksena on valmistella maata viljelykasvien viljelyä varten tai viljellä maata. Näitä ovat esimerkiksi kyntäminen, sadonkorjuu, pellonraivaus ja puiden kaataminen. Vain maahan kohdistuvien maataloustöiden katsotaan liittyvän kiinteistöön. Esimerkiksi sadonkorjuun jälkeen tapahtuva viljelykasvien lajittelu, käsittely, pakkaaminen, merkintä ja kuljetus sekä hakkuun jälkeen tapahtuva puiden käsittely eivät ole kiinteistöön liittyviä palveluja. Esimerkki: A Oy ostaa X:n Suomessa sijaitsevalta metsätilalta puuta. A Oy ostaa metsähakkuutyön ruotsalaiselta B AB:lta. Metsänhakkuutyön myynti verotetaan Suomessa, koska kiinteistö sijaitsee täällä. Riskien ja koskemattomuuden selvittäminen ja arviointi 31 a artikla 2 kohta f ja g alakohdat Edellä olevan 1 kohdan soveltamisalaan kuuluvat erityisesti seuraavat: f) kiinteistöön liittyvien riskien ja koskemattomuuden selvittäminen ja arviointi; g) kiinteän omaisuuden arvon määrittäminen omaisuuden vakuusarvon määrittämiseksi lainaa varten tai riita-asioihin liittyvien riskien ja vahinkojen arvioimiseksi, mukaan lukien vakuutuksia varten tarvittavat palvelut; Kiinteistöön liittyvien riskien ja kiinteistön kunnon selvittäminen ja arviointi ovat asiantuntijapalveluja. Tällaisia palveluja ovat esimerkiksi palvelut, joita suoritetaan vakuutusyhtiöille rakennusta koskevan vakuutussopimuksen ehtojen määrittelemiseksi. Palveluja voidaan suori

    Teksti jatkuu virallisessa lähteessä.

    Aiheeseen liittyvät oppaat, UKK ja sopimuspohjat