← Suomi
    VERO-VH/6309/00.01.00/2024
    Suomi

    VERO-VH/6309/00.01.00/2024 — Energiaverotus

    Oikeudellista tietoa, ei oikeudellista neuvontaa. Tarkista voimassa oleva teksti virallisesta lähteestä.

    Analysoi tämä laki tekoälyllä
    Energiaverotus Syventävä vero-ohje Antopäivä 20.11.2024 Versiohistoria Diaarinumero VH/6309/00.01.00/2024 Voimassaolo 20.11.2024 - Toistaiseksi Valtuutussäännös Laki Verohallinnosta (503/2010) 2 § 2 momentti Korvaa ohjeen VH/3237/00.01.00/2023, annettu 19.6.2023. Ohje on päivitettävänä. Tässä ohjeessa käsitellään nestemäisten polttoaineiden valmisteverosta annetun lain (1472/1994, jäljempänä myös polttoaineverolaki) ja sähkön ja eräiden polttoaineiden valmisteverosta annetun lain (1260/1996, jäljempänä myös sähköverolaki) soveltamiseen liittyviä kysymyksiä. Ohjeessa käsitellään energiaverolainsäädännön soveltamista. Ohjeeseen on tehty tarkennuksia ja korjauksia koskien biokaasun kestävyyttä ja kestävyyden osoittamista (luku 3.3.3). 1 Nestemäisten polttoaineiden verotus Nestemäisten polttoaineiden valmisteveroa kannetaan moottoribensiinistä, pienmoottoribensiinistä, bioetanolista, eettereistä, biobensiinistä, dieselöljystä, parafiinisesta dieselöljystä, biodieselöljystä, kevyestä polttoöljystä, biopolttoöljystä, raskaasta polttoöljystä, lentobensiinistä, lentopetrolista, metanolista sekä nestekaasusta. Veronalaisia ovat lisäksi kaikki sellaiset tuotteet, joita käytetään moottoripolttoaineina (esim. moottoripetroli ja kaasutinsprii). Tämän lisäksi verollisia ovat kaikki hiilivedyt, joita käytetään lämmityksessä. 1.1 Veronalaiset polttoaineet Nestemäiset polttoaineet on määritelty nestemäisten polttoaineiden valmisteverosta annetun lain 2 §:ssä. Moottoribensiini Moottoribensiinillä tarkoitetaan tullitariffin nimikkeeseen 2710 kuuluvaa moottoribensiiniä. Pienmoottoribensiini Pienmoottoribensiinillä tarkoitetaan tullitariffin nimikkeeseen 2710114100 kuuluvaa tuotetta, joka vastaa nestemäisten polttoaineiden valmisteverosta annetun lain 2 §:n 10 kohdassa annettuja raja-arvoja. Hallituksen esityksen 147/2010 mukaan pienmoottoribensiini eroaa tavallisesta bensiinistä erityisesti hiilivetykoostumukseltaan. Sillä tarkoitetaan tyydyttyneistä, voimakkaasti haarautuneista alkaaleista koostuvaa bensiiniä, joka ei sisällä käytännöllisesti katsoen lainkaan aromaatteja eikä olefiineja. Siinä ei ole haitallisimpana pidettyjä hiilivetyjä, kuten bentseeniä. Bioetanoli Bioetanolilla tarkoitetaan tullitariffin nimikkeeseen 2207 kuuluvaa biomassasta valmistettua tuotetta, jos se on tarkoitettu käytettäväksi lämmitys- tai moottoripolttoaineena. Jos bioetanoliin on sekoitettu esimerkiksi bensiiniä, kyseistä sekoitusta ei maahantuotaessa tariffoida etanolin nimikkeellä 2207, vaan nimikkeeseen 3824. Tämä ei kuitenkaan muuta bioetanolin verotusta, jos verovelvollinen pystyy erittelemään polttoaineesta etanolin osuuden sekoituksessa. Eetterit Eettereillä tarkoitetaan tullitariffin nimikkeeseen 2909 kuuluvia bensiinikomponentteja: MTBE (joka on metanolipohjainen metyyli-tert-butyylieetteri), TAME (joka on metanolipohjainen metyyli-tert-amyylieetteri), ETBE (joka on etanolipohjainen etyyli-tert-butyylieetteri) ja TAEE (joka on etanolipohjainen etyyli-tert-amyylieetteri). Eettereiden osalta on huomattava, että niiden valmistusprosessissa kyseinen eetteri on yleensä vain 90-95 prosenttisesti eetteriä ja loput 5-10 prosenttia on valmistuksessa jääneitä ”epäpuhtauksia”, muita hiilivetyjä eli esimerkiksi fossiilista bensiiniä tai bioetanolia. Eri komponenttien määrä on verotustilanteessa eriteltävä ja kustakin on suoritettava kyseisen komponentin mukainen vero ja huoltovarmuusmaksu. Tämä jaottelu on tehtävä, vaikka tuote sinällään myytäisiin ETBE:nä, TAME:na tms. sisältäen nämä muut komponentit. Biobensiini Biobensiinillä tarkoitetaan tullitariffin nimikkeeseen 2710 kuuluvaa biomassasta valmistettua bensiinin hiilivetykomponenttia, joka ei sisällä happea. Etanolidiesel Etanolidieselillä tarkoitetaan dieselpolttoainetta, jonka etanolipitoisuus on 83–92 tilavuusprosenttia ja syttyvyyttä parantavan lisäaineen pitoisuus 5–10 tilavuusprosenttia. Dieselöljy Dieselöljyllä tarkoitetaan tullitariffin nimikkeeseen 2710 kuuluvaa dieselöljyä. Parafiininen dieselöljy Parafiinisellä dieselöljyllä (dieselöljy para) tarkoitetaan tuotetta, jonka setaaniluku on vähintään 51, tiheys 765 - 810 grammaa litralta 15 celsiusasteessa, polyaromaattisten hiilivetyjen (PAH) pitoisuus enintään 1,1 painoprosenttia, rikkipitoisuus enintään viisi milligrammaa kilolta ja josta tislautuu vähintään 95 tilavuusprosenttia 360 celsiusasteessa. Jos parafiinistä dieselöljyä sekoitetaan dieselöljyyn, on dieselöljyn ennen sekoitusta täytettävä dieselöljylle säädetyt laatuvaatimukset. GTL-dieselin verotus ja lämpöarvo GTL-dieselillä tarkoitetaan maakaasusta valmistettua dieseliä ja siten kyse on täysin fossiilisesta polttoaineesta. GTL:n lämpöarvoksi on mitattu 34,4 MJ/l ja se vastaa kemiallisesti synteettistä parafiinista biodieseliä. GTL täyttää nestemäisten polttoaineiden valmisteverolain asettamat vaatimukset parafiiniselle dieselöljylle (2 § kohta 13) ja kuuluu siten verolaissa parafiinisen dieselöljyn tuoteryhmään 51, joten sen lämpöarvona tulee myös jakeluvelvoiteilmoituksissa käyttää parafiinisen biodieselin lämpöarvoa 34 MJ/l. Biodieselöljy Biodieselöljyllä tarkoitetaan dieselöljyä vastaavaa tuotetta, joka on valmistettu biomassasta. Lentobensiini Lentobensiinillä tarkoitetaan tullitariffin nimikkeeseen 2710 kuuluvaa lentokoneiden polttomoottoreissa käytettäväksi soveltuvaa polttoainetta. Lentopetroli Lentopetrolilla tarkoitetaan tullitariffin nimikkeeseen 2710 kuuluvaa lentokoneiden turbiini- tai dieselmoottoreissa käytettäväksi soveltuvaa polttoainetta. Kevyt polttoöljy Kevyellä polttoöljyllä tarkoitetaan tullitariffin nimikkeeseen 2710 kuuluvaa lämmityksessä sekä työkoneissa ja kiinteästi asennetuissa moottoreissa käytettäväksi tarkoitettua dieselöljyä ja kaasuöljyä. Kevyellä polttoöljyllä tarkoitetaan tuotetta, josta EN ISO 3405- tai ASTM D 86- menetelmän mukaan vähintään 85 tilavuusprosenttia, häviöt mukaan luettuina, tislautuu 350 celsiusasteessa. Lisäksi kevyt polttoöljy on tehtävä tunnistettavaksi, kuten nestemäisten polttoaineiden valmisteverosta annetussa asetuksessa säädetään. Kevyen polttoöljyn käytöstä ajoneuvojen ja vesikulkuneuvojen polttoaineena säädetään polttoainemaksusta annetussa laissa (1280/2003) sekä yksityisestä huvialuksesta suoritettavasta polttoainemaksusta annetussa laissa (1307/2007) Rikitön kevyt polttoöljy Rikittömällä kevyellä polttoöljyllä tarkoitetaan kevyttä polttoöljyä, jonka rikkipitoisuus on enintään 10 milligrammaa kilogrammaa kohden. Biopolttoöljy Biopolttoöljyllä tarkoitetaan lämmityksessä sekä kiinteästi asennetuissa dieselmoottoreissa ja dieselmoottorilla varustetuissa työkoneissa käytettäväksi soveltuvaa polttoainetta, joka on valmistettu biomassasta. Raskas polttoöljy Raskaalla polttoöljyllä tarkoitetaan dieselöljyä ja kevyttä polttoöljyä lukuun ottamatta tullitariffin nimikkeeseen 2710 kuuluvaa lämmitykseen tarkoitettua öljyä ja öljyvalmistetta. Raskaalla polttoöljyllä tarkoitetaan tuotetta, josta EN ISO 3405- tai ASTM D 86- menetelmän mukaan vähintään 65 tilavuusprosenttia, häviöt mukaan luettuina, tislautuu 250 celsiusasteessa tai joista näillä menetelmillä ei 250 celsiusasteen lämpötilassa voida määrittää tilavuusprosenttia. Nestekaasu Nestekaasulla tarkoitetaan nimikkeisiin 2711 12 ja 2711 13 kuuluvia propaania, butaania tai niiden seoksista muodostuvia, nestemäisessä olomuodossa olevia kaasuja. Verotaulukon lyhenteet Nestemäisten polttoaineiden verotaulukkoon polttoaineiden yhteyteen on lisätty lyhenteitä erottelemaan biopolttoaineet niiden ympäristöominaisuuksien perusteella. Lain 2 §:n 27 kohdan mukaan lyhenteet on määritelty seuraavalla tavalla: a) R tarkoittaa, että biopolttoaine täyttää biopolttoaineista ja bionesteistä annetussa laissa (393/2013) säädetyt kestävyyskriteerit. b) T tarkoittaa, että sen lisäksi mitä edellä a-kohdassa on säädetty, biopolttoaine on tuotettu jätteistä tai tähteistä taikka syötäväksi kelpaamattomasta selluloosa-aineksesta tai lignoselluloosasta. c) P tarkoittaa edellä mainittua parafiinistä dieselöljyä. Biomassa Biomassalla tarkoitetaan maataloudesta tai metsätaloudesta, niihin liittyviltä tuotannonaloilta taikka kalastuksesta tai vesiviljelystä peräisin olevien biologista alkuperää olevien tuotteiden, jätteiden ja tähteiden sekä teollisuus- ja yhdyskuntajätteiden biohajoavaa osaa. 1.2 Metanolin verotus Metanoli eli metyylialkoholi CH 3 OH on määritelty nestemäisten polttoaineiden valmisteverolaissa nestemäiseksi polttoaineeksi. Metanoli on tullitariffin nimikkeeseen 2905 11 00 kuuluva tuote. Metanoli joka ei ole synteettisesti valmistettu, ja joka on tarkoitettu käytettäväksi moottori- tai lämmityspolttoaineena, on polttoaineverolain 2 §:n 1 d kohdan perusteella nestemäinen polttoaine ja näin ollen siitä kannetaan valmisteveroa. Lisäksi metanolia verotetaan luvussa 1.3 kuvatun korvaavuusperusteen mukaisesti, mikäli sitä käytetään liikennepolttoaineena. Tämä koskee sekä synteettisesti, että ei-synteettisesti valmistettua metanolia. Nestemäisten polttoaineiden verotaulukossa on määritelty erikseen verotasot "tavalliselle" metanolille, kestävyyskriteerit täyttävälle metanolille (metanoli R) ja jäteperäiselle metanolille (metanoli T). Verotaulukon verotasoja käytetään vain, jos metanolia käytetään liikennepolttoaineena. Metanolia on olemassa erilaisina väkevyyksinä. Vero kuitenkin suoritetaan polttoaineen litramäärän mukaan, ottamatta huomioon metanolin väkevyyttä. 1.2.1 Metanolin verottomat varastot ja luvat Koska moottori- ja lämmityspolttoaineeksi tarkoitettu metanoli kuuluu valmisteverotuksen valvonta- ja siirtojärjestelmän piiriin, sen valmistajilla on oltava tuotteelle verottoman varaston lupa, vaikka tuote ei menisi myyntiin vaan käytettäisiin itse. Myös sellaisten metanolin valmistajien, jotka käyttävät metanolin kokonaan itse verottomasti ensikäytössä tai sähköntuotannossa, on hankittava verottoman varaston lupa. Ainoastaan tietyissä raaka-ainekäytöissä, joissa metanoli ei kuulu valvonta- ja siirtojärjestelmän piiriin, lupaa ei tarvita. Jos yrityksellä on jo lupa nestemäisten polttoaineiden verottomaan varastointiin, lupa kattaa myös metanolin. Edellytyksenä on, että lupa kattaa myös metanolin varastosäiliön. Jos lupa ei kata metanolisäiliötä, luvanhaltijan on lähetettävä Verohallinnolle luvan muutoshakemus. Kokonaan uutta lupaa ei tarvitse hakea. 1.2.2 Metanolin verottomuus Metanolia koskevat nestemäisten polttoaineiden valmisteverolain 9 §:ssä säädetyt verottomuudet. Jos metanolia käytetään esimerkiksi sähköntuotannossa tai ensikäytössä, sen käyttö on verotonta. 1.2.3 Metanolin verotus lämmityspolttoaineena Veroa on suoritettava muusta kuin synteettisesti valmistetusta metanolista. Synteettisesti valmistettua metanolia ei ole biologisessa prosessissa oheistuotteena syntynyt metanoli. Esimerkiksi metsäteollisuuden sivutuotteena puusta syntyvä metanoli ei ole synteettistä ja siten se on verotuksen piirissä. Nestemäisten polttoaineiden valmisteverolain 2 §:n 19 kohdassa määritellään biopolttoöljyksi tuote, joka on valmistettu biomassasta ja joka soveltuu käytettäväksi lämmityksessä, kiinteästi asennetuissa dieselmoottoreissa tai dieselmoottorilla varustetuissa työkoneissa. Metsäteollisuuden sivutuotteena syntyvä tai muusta bioperäisestä aineesta valmistettu metanoli on biomassasta valmistettua ja siten se katsotaan biopolttoöljyksi, kun se käytetään esimerkiksi lämmityksessä. 1.3 Korvaavuusperiaate Nestemäisten polttoaineiden valmisteverosta annetun lain 2 a §:n mukaan niitä nestemäisiä polttoaineita, joilla ei ole verotaulukossa verotasoa, on verotettava käyttötarkoituksensa perusteella verotaulukossa säädetyn vastaavan moottori- tai lämmityspolttoaineen verotason mukaisesti. Tämän lisäksi kaikkia muitakin tuotteita, joita käytetään tai on tarkoitus käyttää taikka joita myydään moottoripolttoaineina tai moottoripolttoaineen apuaineena, lisäaineena tai moottoripolttoaineiden tilavuutta lisäävinä aineina, on verotettava vastaavan moottoripolttoaineen verotason mukaisesti. Nestemäisten polttoaineiden lisäksi kaikkia hiilivetyjä, joita käytetään tai on tarkoitettu käytettäväksi tai myydään käytettäväksi lämmityksessä, on verotettava vastaavan lämmityspolttoaineen verontason mukaisesti. Hiilivedyillä tarkoitetaan tässä orgaanisia yhdisteitä, jotka koostuvat hiilestä ja vedystä tai tuotteita, jotka koostuvat pääasiassa hiilivety-yhdisteistä. Tämä koskee myös teollisuuden sivu- tai jätetuotteina syntyviä hiilivetyjä tai pääasiassa hiilivetyjä sisältäviä tuotteita. 1.4 Veron määräytyminen ja verovelvollisuus Nestemäisten polttoaineiden valmistevero ja huoltovarmuusmaksu lasketaan 15 celsiusasteen lämpötilassa olevalle tuotteelle. Valtuutettu varastonpitäjä on velvollinen maksamaan veron verokauden aikana kulutukseen luovuttamastaan ja itse käyttämästään määrästä. Rekisteröity ja väliaikaisesti rekisteröity vastaanottaja suorittavat valmisteveron vastaanottamistaan polttoaineista. Verovelvollisia ovat mm. valtuutetut varastonpitäjät ja rekisteröidyt vastaanottajat. Lisäksi verovelvollisia ovat ne, joille polttoainetta on luovutettu valtion varmuusvarastosta, polttoainekauppaa harjoittava liike polttoaineeseen lisäämistään apuaineista, sekä se, joka luovuttaa tai käyttää 2 a §:ssä tarkoitettua korvaavaa polttoainetta siinä säädettyihin tarkoituksiin. Verovelvollisuus koskee myös niitä, jotka ovat hankkineet näitä tuotteita verottomaan tarkoitukseen aiheettomasti. Valmisteverovelvollisuudesta on säädetty valmisteverotuslain 12 - 13 §:ssä. Polttoaineiden verotus toteutetaan verotaulukossa määriteltyjen polttoainekomponenttien verotuksena. Verotaulukon mukaisia veroja sovelletaan nestemäiseen polttoaineeseen, jota käytetään sellaisenaan tai jota käytetään seoksessa muun nestemäisen polttoaineen tai muun vastaavan moottori- ja lämmityspolttoaineen kanssa. Valtuutettujen varastonpitäjien on pidettävä kirjanpitoa verottomassa varastossa olevien polttoaineiden eri komponenttien määrästä. Kirjanpidon oikeellisuutta tulee tarkistaa polttoaine-analyysein vähintään 2-3 kertaa vuodessa, jonka jälkeen näytteestä saatuja bio-osuuksia tulee käyttää varastosäiliön arvoina, kunnes sinne seuraavan kerran lisätään jotakin komponenttia. Näytteen perusteella saadun bio-osuuden poiketessa oleellisesti laskennallisesta arvosta, tulee jakelijan selvittää, mistä poikkeama johtuu ja vaikuttaako se säiliöstä aiemmin kulutukseen luovutettujen polttoaineiden bio-osuuksiin. Siirrettäessä polttoaineita valtuutetulta varastonpitäjältä toiselle tulee kunkin polttoainekomponentin määrä ilmoittaa siirron yhteydessä. Mahdollisuuksien mukaan myös luovutettaessa polttoainetta kulutukseen olisi hyvä ilmoittaa kyseisten polttoainekomponenttien koostumus. 1.4.1 Biopolttoaineiden kestävyyskriteerit Kestävyyskriteerien mukaisuus arvioidaan 1.1.2014 jälkeen kulutettujen biopolttoaineiden osalta biopolttoaineista, bionesteistä ja biomassapolttoaineista annetun lain (393/2013) mukaan. Toiminnanharjoittaja esittää kriteerien valvontaan tarvittavat tiedot lakia valvovalle viranomaiselle eli Energiavirastolle. Verovelvollinen osoittaa kestävyyskriteerien mukaisuuden Verohallinnolle Energiavirastolta saamansa hyväksynnän tai EU:n komission hyväksymän vapaaehtoisen järjestelmän avulla. 1.5 Verottomuudet Verottomia ja huoltovarmuusmaksuttomia ovat polttoaineet, jotka: siirretään valtion varmuusvarastoon, käytetään energialähteenä öljynjalostusprosessissa, käytetään teollisessa tuotannossa raaka- tai apuaineena taikka välittömästi ensikäytössä tavaran valmistuksessa, käytetään alusliikenteen polttoaineena muuten kuin yksityisellä huvialuksella, käytetään sähköntuotannossa, käytetään lentoliikenteen polttoaineena muuten kuin yksityisessä huvi-ilmailussa. 1.5.1 Nestekaasu Nestekaasun verottomaan valmistukseen, varastoimiseen, lähettämiseen ja vastaanottamiseen tulee olla valmisteverotuslaissa tarkoitettu lupa. Myös ne toimijat, jotka käyttävät runsaasti nestekaasua verottomaan tarkoitukseen, voivat rekisteröityä. Enintään 1000 gramman vähittäismyyntipakkaukseen pakattuun nestekaasuun sovelletaan vain valmisteverotuksen valvonta- ja siirtosäännöksiä. Tätä pienemmistä nestekaasupakkauksista veroa ei kanneta. Muutoin verottomuuksien osalta nestekaasua koskevat samat verottomuudet kuin muitakin nestemäisiä polttoaineita (kts. luku 1.5.). 1.5.2 Välitön ensikäyttö Polttoaineet ovat verottomia nestemäisten polttoaineiden valmisteverosta annetun lain 9 §:n 3 kohdan mukaan silloin, kun ne käytetään teollisessa tuotannossa välittömässä ensikäytössä tavaran valmistuksessa. Oikeus- ja verotuskäytännössä vakiintuneen tulkinnan mukaan välittömällä ensikäytöllä tarkoitetaan sitä, että polttoainetta poltettaessa syntyvät liekki tai savukaasut koskettavat valmistettavaa tuotetta. Mikäli polttoainetta käytetään väliaineen kuumentamiseen tai muutoin välillisesti, kyse ei ole ensikäytöstä. Selluloosan valmistusprosessissa soodakattilassa, kattilan alasajossa ja tukipoltossa käytetyt polttoaineet katsotaan käytetyksi ensikäytössä. Kattilan ylösajon polttoaineet eivät ole ensikäyttöä ennen kuin valmistettavaa viherlipeää tulee kattilasta. Myös selluloosan valmistukseen kuuluvien hajukaasukattiloiden ja meesauunien polttoaineet ovat ensikäyttöä, mutta vain silloin kun ne tuottavat tuotetta ja ovat osa laitoksen kemikaalien kierrätysprosessia. Jos hajukaasukattiloita tai meesauuneja käytetään vain polttoon tai lämmön tuotantoon eikä kemikaaleja oteta talteen, kyse ei ole ensikäytöstä. Lisätietoja saat Verohallinnon ohjeesta Polttoaineiden verottomuus teollisuuskäytössä . 1.5.3 Biopolttoöljyn pienvalmistajan menettelyt Biopolttoöljyllä tarkoitetaan biopolttonestettä, joka käytetään lämmityksessä, kiinteästi asennetuissa dieselmoottoreissa ja dieselmoottorilla varustetussa työkoneessa. Biopolttoöljyä voidaan valmistaa kaikesta biomassasta. Biopolttoöljyn pienvalmistajaan sovelletaan yksinkertaistettua valmisteverotusmenettelyä, jos valmistajan tuotanto on alle 100 000 litraa kalenterivuodessa eikä polttoainetta siirretä muualle kuin Suomessa kulutettavaksi eikä sitä käytetä Suomessa liikennepolttoaineena. Biopolttoöljyn pienvalmistajan on ennen toiminnan aloittamista rekisteröidyttävä Verohallinnolle verovelvolliseksi. Rekisteröitymisilmoitus tehdään OmaVerossa . Jos biopolttoöljyä tuotetaan enemmän kuin 100 000 litraa kalenterivuodessa tai sitä tuotetaan vientiin tai liikennepolttoaineeksi, siihen sovelletaan normaaleja valmisteverotuksen lupamenettelyjä. 1.5.4 Tiettyjen nestemäisten polttoaineiden verottomuuden toteuttaminen Käytettäessä lämmitys- tai liikennekäytössä sellaisia nestemäisiä polttoaineita, joilla ei ole verotaulukossa verotasoa, vero suoritetaan vastaavan lämmitys- tai moottoripolttoaineen verotason mukaan. Kun kyseisiä tuotteita ei käytetä lämmitys- tai moottoripolttoaineina, ne eivät tule veronalaisiksi 2 a §:n korvaavuusperiaatteen nojalla (kts. luku 1.3). Tällöin teollisessa tuotannossa muussa kuin lämmitys ja moottoripolttoaineina käytetyt, esimerkiksi raaka- tai apuaineena taikka välittömässä ensikäytössä käytetyt polttoaineet, eivät ole valmisteveronalaisia. Nestemäisiä polttoaineita, joilla ei ole verotaulukossa verotasoa, voidaan myydä verottomasti käytettäväksi muihin tarkoituksiin kuin lämmitys- tai moottoripolttoaineena, kuten teollisuustuotteiden raaka-aineina. Tällöin myyntilaskussa verottomuuden perusteena tulee mainita nestemäisten polttoaineiden valmisteverotusta annetun lain 2 a §. Jos verottomana myydyt tuotteet käytetäänkin lämmitys- tai moottoripolttoaineena, tuotteiden käyttäjän on suoritettava valmistevero korvaavuusperiaatteen nojalla. Tuotteiden myyjän on suoritettava vero korvaavuusperiaatteen nojalla, jos tuotteet on tarkoitettu käytettäviksi tai myydään lämmitys- tai moottoripolttoaineena. 1.5.5 Hiilivetyjen talteenotto Nestemäisten polttoaineverolain 9 b §:n mukaan valtuutetulla varastonpitäjällä on oikeus hakemuksesta saada palautusta moottoribensiinistä ja sitä korvaavista tuotteista talteen otetuista hiilivedyistä verolliseen ja huoltovarmuusmaksun alaiseen kulutukseen luovutuksen perusteella suoritetusta valmisteverosta ja huoltovarmuusmaksusta. Palautuksen edellytyksenä on, että talteen otetut hiilivedyt nesteytetään bensiiniksi verottomassa varastossa. Palautukseen oikeuttavien hiilivetyjen määrä on 6 §:n 1 momentin 1 kohdassa tarkoitetulla tavalla lasketusta kulutukseen luovutetusta moottoribensiinin määrästä: 1) 0,14 tilavuusprosenttia, jos bensiinistä vapautuvat hiilivedyt otetaan talteen sekä verottomassa varastossa että jakeluasemalla; 2) 0,07 tilavuusprosenttia, jos bensiinistä vapautuvat hiilivedyt otetaan talteen verottomassa varastossa. Palautusta voi hakea valtuutettu varastonpitäjä, jonka verottomasta varastosta bensiini on luovutettu kulutukseen. 2 Sähkön verotus 2.1 Sähköverovelvollisuus Sähkön ja eräiden polttoaineiden valmisteverosta annetun lain (1260/1996) mukaan sähköverovelvollisten on suoritettava kulutukseen luovutetusta sähköstä valmisteverona energiaveroa ja huoltovarmuusmaksua. Sähköverovelvollisia ovat pääsääntöisesti verkonhaltijat ja sähköntuottajat. Myös sähköä II veroluokalla hankkinut voi olla verovelvollinen, jos sähkö on kulutettu I veroluokan mukaisessa käytössä. Mikäli muu toimija kuin verkonhaltija ansiotoiminnassaan vastaanottaa sähköä toisesta jäsenvaltiosta tai tuo maahan sähköä yhteisön ulkopuolelta eikä sähkö kulje verkonhaltijan sähköverkon kautta Suomessa, tämän sähkön vastaanottaja on verovelvollinen kyseisestä sähkömäärästä. Jos sähkövarastonpitäjä on rekisteröitynyt valtuutetuksi verottoman varaston pitäjäksi, hän on verovelvollinen sähkövarastoon ladatusta ja sieltä kulutukseen luovuttamastaan sähköstä. Verovelvollisen on rekisteröidyttävä OmaVerossa Verohallinnolle sähköverovelvolliseksi ennen voimalaitoksen tai sähkövaraston käyttöönottoa. Jokaisesta voimalaitoksesta tai sähkövarastosta on rekisteröidyttävä erikseen. Voimalaitoksella tarkoitetaan tässä kaikkia yli 100 kVA:n nimellistehoisia sähköntuotantojärjestelmiä, esimerkiksi varageneraattoreita, aurinkosähköjärjestelmiä ja tuulivoimalaitoksia. Tuulivoiman osalta samalla alueella ja saman verkkoliittymän/muuntajan takana oleva tuulipuisto voidaan rekisteröidä yhtenä voimalaitoksena eikä kaikkia tuulivoimaloita tarvitse tällöin rekisteröidä erikseen. Sähköntuottajat jakaantuvat sähköverovelvollisuuden osalta kolmeen kategoriaan: Mikrovoimalaitokset, nimellisteholtaan enintään 100 kVA, jotka jäävät kokonaan verotuksen ulkopuolelle. Pienvoimalaitokset, nimellisteholtaan yli 100 kVA, mutta vuosituotanto enintään 800 000 kWh, jotka rekisteröityvät sähkön pientuottajiksi ja antavat koko vuodelta yhden veroilmoituksen tuottamastaan sähkön määrästä. Sähköntuottaja, voimalaitos, jonka nimellisteho on yli 100 kVA ja vuosituotanto yli 800 000 kWh. Antaa normaalin veroilmoituksen (verolliset ja verottomat toimitukset) kuukausittain riippumatta siitä, syöttääkö sähköä sähköverkkoon vai ei. Verovelvollisen on annettava veroilmoitus ja maksettava verot viimeistään verokautta seuraavan toisen kuukauden 12 päivä. 2.1.1 Sähköverovelvollisuudesta vapautetut Sähköverovelvollisuudesta vapauttaminen tarkoittaa käytännössä sitä, että kyseiset tuottajat saavat käyttää itse tai luovuttaa suoraan toiselle kulutettavaksi tuottamansa sähkön verottomasti. Jos tuotettu sähkö siirretään sähköverkon kautta kulutukseen, verottomuus ei ”siirry” sähkön mukana, vaan sähkön kulutukseen siirtävä verkonhaltija kantaa siitä sähköveron. Pienimmät sähköntuottajat eli enintään 100 kVA:n nimellistehoisilla mikrovoimalaitoksilla sähköä tuottavat on vapautettu kaikista sähköverotuksen velvollisuuksista. Näiden toimijoiden ei tarvitse rekisteröityä verovelvollisiksi eikä antaa sähköntuotannostaan veroilmoituksia. Tätä suuremmat yli 100 kVA:n nimellistehoiset, mutta enintään 800 000 kWh vuodessa tuottavilla sähkön pientuottajilla on velvollisuus rekisteröityä Verohallinnolle sähköverovelvollisiksi. Heidän on annettava veroilmoitus kalenterivuosittain (helmikuun 12. päivänä koko edelliseltä vuodelta), jotta säädettyä vuosituotantorajaa voidaan valvoa. Sähkön pientuottajat eivät maksa sähköveroa tuottamastaan ja käyttämästään sähköstä vaan antavat vuosittain veroilmoituksen vain valvonnallisista syistä. Veroilmoituksella ilmoitetaan ainoastaan tuotetun sähkön määrä. Jos pientuottajaksi rekisteröityneen sähköntuottajan vuosituotantoraja ylittyy, hänen on välittömästi annettava veroilmoitukset koko alkuvuoden tuotannostaan verokausittain ja suoritettava mahdolliset sähköverot, jotka olisi pitänyt alkuvuoden verokausilta suorittaa. Yllä selostetut säännöt koskevat samalla tavalla kaikkia sähköntuotantomuotoja ja tuotannossa käytettäviä polttoaineita. 2.2 Sähköverovelvolliseksi rekisteröityminen 2.2.1 Verkonhaltijan ja sähköntuottajan rekisteröinti Verkonhaltijan, sähköntuottajan ja pientuottajan on rekisteröidyttävä verovelvolliseksi. Rekisteröitymismenettelystä säädetään valmisteverotuslain 5 luvussa. Rekisteröityminen on tehtävä Verohallinnolle OmaVerossa . Muut kuin em. toimijat eivät voi rekisteröityä sähköverovelvollisiksi, vaikka heillä olisikin lain 5 §:n 1 momentin perusteella velvollisuus tietyissä tilanteissa suorittaa sähköveroa. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että muut kuin verkonhaltijat ja sähköntuottajat sekä pientuottajat eivät voi rekisteröityä säännöllisesti verovelvolliseksi. Näillä toimijoilla on vain poikkeustilanteessa tapahtuvaa tilapäistä toimintaa ja ne ovat satunnaisesti verovelvollisia. 2.2.2 Sähkövarastojen rekisteröinti Sähkövarastolla tarkoitetaan sähkön lyhytaikaista sähkökemiallista varastointia varten tarvittavien laitteiden, koneistojen ja rakennusten muodostamaa kokonaisuutta. Käytännössä verotuksessa sähkövarastoja ovat kemialliset sähkövarastot kuten lyijy- ja litiumioni- ja virtausakut sekä kondensaattorit. Power to gas-laitokset ovat verotuksen näkökulmasta sähkön kulutuskohteita, eivätkä ne siis ole sähkövarastoja. Sähkövaraston pitäjä voi hakea Verohallinnolta verottoman sähkövarastonpitäjän lupaa, jos sillä on sähkön siirtoa suoraan kulutukseen. Lisäksi kyseisen sähkövaraston pitää olla kiinteästi sijoitettuna paikalleen. Liikuteltaville varastoille lupaa ei myönnetä. Hakeutuessaan valtuutetuksi varastonpitäjäksi, sähkövaraston pitäjästä tulee verovelvollinen sähkövarastoon ladatun sähkön osalta ja sähkövarastonpitäjän täytyy antaa kuukausittain veroilmoitus verollisista ja verottomista sähkön siirroistaan sekä maksaa verollisten siirtojen mukaiset sähköverot. Lisäksi verottoman sähkövaraston pitäjän on raportoitava vuosittain Verohallinnolle valtiontukien avoimuusvelvoitteen edellyttämät veroluokan II sähkön luovutukset ja oma käyttö. Sähkövarastolle, josta ei ole sähkön siirtoa suoraan kulutukseen, ei voida myöntää verottoman sähkövarastonpitäjän lupaa. Sähkönsiirto- tai jakeluverkoissa olevat sähkövarastot katsotaan osaksi kyseistä verkkoa. Voimalaitoksen yhteydessä olevat sähkövarastot katsotaan osaksi kyseistä voimalaitosta ja näiden verkosta lataama ja verkkoon takaisin syöttämä sähkö ilmoitetaan yhdessä voimalaitoksen oman tuotannon kanssa. 2.2.3 Pientuottajan rekisteröityminen Verohallinnolle Kaikkien yli 100 kVA:n nimellistehoisten sähkön tuottajien ja varavoimakoneiden omistajien tulee rekisteröityä verovelvolliseksi Verohallinnolle. Tuottajan ja varavoimakoneen omistajan rekisteröitymisen status riippuu kyseisen koneen tai laitoksen sähkön vuosituotannon määrästä. Tällaisia pientuottajia voivat olla esimerkiksi kauppakeskukset, logistiikkaterminaalit, toimistotalot ja muut isot kiinteistöt sekä sairaaloiden ja muiden suurten kiinteistöjen varavoimayksiköt. Jos tuotanto on enintään 800 000 kWh kalenterivuodessa, tuottaja tai koneen omistaja antaa vuosittain vain yhden veroilmoituksen, jolla ilmoitetaan ainoastaan tuotetun sähkön määrä. Jos tuotanto ylittää 800 000 kWh kalenterivuodessa, tuottaja rekisteröidään sähköntuottajaksi ja veroilmoitukset annetaan kuukausittain. Rekisteröityminen on tehtävä Verohallinnolle OmaVerossa kaikkien tähän kategoriaan kuuluvien voimalaitoksien, generaattoreiden, varavoimakoneiden ja muiden sähköntuotantojärjestelmien osalta kustakin voimalaitoksesta erikseen. Rekisteröityminen koskee myös kaikkia yli 100 kVA:n nimellistehoisia varavoimakoneita ja generaattoreita. Sillä ei ole merkitystä, syöttääkö voimalaitos sähköä verkkoon vai ei. 2.3 Sähköveron määräytymisen perusteet Sähkön valmistevero ja huoltovarmuusmaksu suoritetaan kultakin verokaudelta siitä määrästä, jonka verkonhaltija luovuttaa kulutukseen sähköntuottaja tai pientuottaja tuottaa sekä siitä määrästä, jonka sähköntuottaja tai pientuottaja on hankkinut verottomasti ja käyttää itse tai luovuttaa verolliseen kulutukseen sähköä veroluokan II verolla hankkinut käyttää veroluokan I edellyttämään tarkoitukseen; vero suoritetaan veroluokkien I ja II veron erotuksen suuruisena sähkön kuluttaja ottaa vastaan tai tuo maahan ilman, että sähkö kulkee sähköverkon läpi Suomessa. Kulutukseen luovutetun tai käytetyn sähkön määränä voidaan pitää sitä määrää, josta verkonhaltija suoraan tai myyntiyhtiön kautta veloittaa sähkön loppukäyttäjää siirron yhteydessä. 2.4 Veroluokan II sähkö Veroluokan II veroa suoritetaan teollisuudessa ja konesaleissa käytetystä sähköstä. Teollisuudella tarkoitetaan tavaran valmistusta ja jalostusta teollisesti. Teollisuuteen rinnastetaan vähäinen teollisuuteen kuulumattoman tukitoiminnan harjoittaminen, joka tapahtuu teollisuutta harjoittavan yrityksen tuotantopaikalla ja joka liittyy pääasiallisesti yrityksen omaan teolliseen tuotantoon. Teollisuuteen rinnastetaan myös ammattimainen kasvihuoneviljely. Muusta sähköstä on suoritettava veroluokan I mukaista sähköveroa. Sähköverotuksen pääsääntönä on vaatimus siitä, että eri veroluokkien sähkön kulutus on mitattava erikseen. Jos jälkikäteen havaitaan, että jonkin I veroluokan kulutuskohteen mittaus puuttuu, mittarointi vaaditaan asennettavaksi. Jo käytetty I veroluokan sähkö voidaan määrittää arvioimalla kohteen normaali sähkön kulutus tai mittaamalla kohteen keskimääräinen sähkön kulutus. Teollisuudeksi katsotaan toiminta, jonka pääasiallinen toimiala kuuluu Tilastokeskuksen vuonna 2008 tekemän toimialaluokituksen pääluokkaan C (TOL 2008). Teollisuudeksi katsotaan myös kaivosten ja teollisuuden yhteydessä oleva malmien ja mineraalien rikastaminen. Veroluokkaan II on oikeutettu TOL 2008 pääluokista myös B eli kaivostoiminta ja louhinta sekä pääluokan E (vesihuolto, viemäri- ja jätevesihuolto, jätehuolto ja muu ympäristön puhtaanapito) alaluokkaan 38320 (lajiteltujen materiaalien kierrätys) kuuluva toiminta . Veroluokan II sähköveroa suoritetaan teollisuudessa käytetystä sähköstä. Tämä ei tarkoita sitä, että yrityksen päätoimialan olisi oltava teollisuutta (TOL 2008 toimialaluokkiin B, C tai E 38320 kuuluvaa toimintaa), vaan riittävää on, että toiminto, jossa alemman veroluokan sähköä yrityksessä on käytetty, kuuluu erillisenä toimintona mainittuihin toimialaluokkiin. Teollisuudessa käytetyksi sähköksi katsotaan mm. Varsinaisessa tuotantotoiminnassa käytettävä sähkö, jota on mm. tuotteiden valmistuksessa, tuotteiden varastoinnissa tehdasalueella tai sen välittömässä läheisyydessä, ulkopuolistenkin yritysten varsinaisessa tuotantotoiminnassa kuluttama sähkö, tehtaan omaan toimintaan liittyvä jäteveden puhdistaminen tehdasalueella tai sen välittömässä läheisyydessä sekä tehdasalueen ja rakennusten valaistuksessa ja lämmityksessä käytettävä sähkö. Tehtaan yhteydessä olevassa lämpökeskuksessa lämmön tuotannon yhteydessä kulutettu sähkö. Edellytyksenä on, että lämpökeskuksen tuottamaa lämpöä ei siirretä muualle kuin kyseisellä tehdasalueella teollisuusprosesseissa tai lämmityksessä käytettäväksi. Laitteiden korjaamiseen, ylläpitoon tai huoltoon käytetty sähkö, lukuun ottamatta moottoriajoneuvojen, tietokoneiden, konttorikoneiden tai henkilökohtaisten esineiden korjausta tai huoltoa. 2.4.1 Teollisuuteen rinnastettava tukitoiminta Tukitoiminnan teollisuuteen rinnastamisen edellytyksenä hallituksen esityksen 130/2002 mukaan on, että: toimintaa harjoitetaan teollisuusyrityksen tuotantopaikalla. Sillä ei ole merkitystä, harjoittaako toimintaa kyseinen teollisuusyritys itse vai joku ulkopuolinen yrittäjä. Jos esimerkiksi yrityksen pääkonttori, tuotekehitysyksikkö tai muu tukitoiminta sijaitsee muualla kuin yrityksen tuotantopaikalla, siellä kulutettavasta sähköstä on tällöin kuitenkin suoritettava veroluokan I mukainen vero. tukitoiminnalla tarkoitetaan varsinaiseen teolliseen toimintaan kuulumatonta toimintoa. Tällaiseksi voidaan katsoa esimerkiksi henkilöstöruokalat, tehtaanmyymälät, terveydenhoitopalvelut, itsenäiset tuotekehitysyksiköt, huolto-, korjaamo- ja siivouspalvelut, talonmiehen asunto sekä autojen lämmitystolpat. Edellä luetellut ja hallituksen esityksessä (130/2002) mainitut tukitoiminnot ovat vain esimerkkejä. Tukitoiminnoiksi voidaan katsoa myös muut vastaavat teollisuutta sen tuotantopaikalla palvelevat tukitoiminnot. Teollisuutta palvelevaksi tukitoiminnaksi voidaan katsoa esimerkiksi sellainen toiminta, joka palvelee useampaa kuin yhtä teollisuusyritystä. Edellytyksenä tällöin on, että kyseinen toiminta palvelee pääsääntöisesti teollisuutta ja tapahtuu teollisuusyrityksen tai -yrityksien tuotantopaikalla. Lisäksi vähäiseksi tukitoiminnaksi voidaan hyväksyä sellainen tukitoiminta, jonka sähkön kulutus on samaa suuruusluokkaa hallituksen esityksessä mainituissa esimerkeissä lueteltujen toimintojen kulutuksen kanssa. Käytännössä vähäisyys on kuitenkin ratkaistava tapauskohtaisesti. 2.4.2 Taloudellisten vaikeuksien merkitys sähköveroluokkaan Sähköverolain 26 a §:ssä on säädetty yleisen ryhmäpoikkeusasetuksen vaikutuksesta sähkön II veroluokkaan oikeutettuun toimintaan. Sähköveron alempi veroluokka II on komission asetukseen (EY) N:o 651/2014 (yleinen ryhmäpoikkeusasetus (RPA)) perustuva valtiontuki. Verotukea ei näin ollen saa myöntää yritykselle, joka on yleisen ryhmäpoikkeusasetuksen 1 artiklan 4 kohdan c alakohdassa tarkoitetulla tavalla taloudellisissa vaikeuksissa tai jota koskee 1 artiklan 4 kohdan a alakohdassa tarkoitettu Euroopan komission aikaisempaan päätökseen perustuva maksamaton perintämääräys, jossa tuki on julistettu sääntöjen vastaiseksi ja yhteismarkkinoille soveltumattomaksi. Vaikeuksissa olo on määritelty RPA:n 2 artiklan 18 kohdassa. Mikäli sähkön loppukäyttäjä on hankkinut sähköä veroluokan II sähköverolla ja yritys on samanaikaisesti ollut 26 a §:n mukaisesti vaikeuksissa oleva yritys, peritään veroluokkien I - II välinen erotus sähkön loppukäyttäjältä. Lisätietoja saat Verohallinnon ohjeesta Yleisen ryhmäpoikkeusasetuksen alaiset valtiontuet valmisteverotuksessa . 2.4.3 Konesalien sähkövero Veroluokan II sähköveroa suoritetaan sähköstä, joka käytetään konesaleissa. Konesalien sähköveron perusteita muutettiin 1.1.2022 alkaen. Uusi sääntely koskee vain lain voimaantulon jälkeen alemman sähköveron piiriin pääseviä konesaleja. Uusi sääntely (ERE- tai PUE-luku vaatimus) ei siis koske niitä konesaleja, jotka ovat olleet oikeutettuja käyttämään veroluokan II sähköä jo ennen vuotta 2022. Konesalilla tarkoitetaan laitetilaa, jossa yritys harjoittaa tietopalvelutoimintaa, tietojenkäsittelyä, palvelintilan vuokrausta ja siihen liittyviä palveluja pääasiallisena elinkeinotoimintanaan. Verotuskäytännössä on katsottu, että pääasiallisen elinkeinotoiminnan edellytykset täyttää yleensä esimerkiksi puhelinoperaattoreiden konesalit. Konesalien alempaa veroluokkaa ei sovelleta konesalitoimintaan, joka on yrityksen pääasialliseen liiketoimintaan nähden vain tukitoiminto (esim. kaupan ala, rahoituspalvelut yms.), vaikka kyseisen yrityksen konesalin kokonaisteho ylittäisikin 0,5 MW. Veroluokan II veroon ovat oikeutettuja vain konesalit, joiden palvelinlaiteteho ylittää 0,5 MW. Tehoon lasketaan mukaan kaikki konesalissa olevien palvelinlaitteiden sähkön tarve. Palvelinlaitteiden tehoon luetaan itse palvelinten lisäksi tallennus-palvelimet ja -laitteet, runko- ja lähiverkkolaitteet, konesalien näytöt ja käyttölaitteet, valvomon ja varmistusjärjestelmien IT-laitteet, telekommunikaatiolaitteet ja IT-laitteiden sisäiset puhaltimet. Konesalin teholla ei tarkoiteta konesalin suunniteltua maksimitehoa, vaan käytössä olevaa vuotuista keskitehoa, joka lasketaan koko kalenterivuoden palvelinlaite-energia määrästä. 2.4.3.1 ERE- ja PUE-luvun määritelmä ERE-luku kuvaa konesalin energian uudelleenkäytön tehokkuutta eli sitä, miten hyvin hukkalämpö hyödynnetään. ERE-luvun laskukaava on seuraava: ERE = (Kokonaisenergia – Hyötykäytetty hukkalämpö) / Palvelinlaite-energia = (Jäähdytys + Sähkönjakelu + Valaistus + Muut + Palvelinlaite-energia − Hyötykäytetty hukkalämpö) / Palvelinlaite-energia PUE-luku kuvaa konesalin oman energian käytön tehokkuutta eli kuinka paljon konesalin kokonaisenergiankäyttö on suhteessa varsinaisten palvelinlaitteiden eli IT-laitteiden kuluttamaan energiaan. PUE-luvun laskukaava on seuraava: PUE = Kokonaisenergia/Palvelinlaite-energia = (Jäähdytys+ Sähkönjakelu + Valaistus + Muut+ Palvelinlaite-energia) / Palvelinlaite-energia ERE- ja PUE-lukuihin vaikuttava lämmön hyödynnettävyys ja palvelinlaitetehon tarve vaihtelevat vuodenajasta ja ulkolämpötilasta riippuen. Tästä syytä ERE- ja PUE-lukujen laskennassa käytetään koko vuoden aikana kulutettuja energiamääriä. Vastaavasti palvelinlaitteistojen teho määritellään koko kalenterivuoden palvelinlaite-energian määrästä laskettuna keskitehona. 2.4.3.2 Konesalien ERE- tai PUE-luku vaatimus Jotta konesaleissa käytettävä sähkö voidaan verottaa veroluokan II mukaisesti, konesalien on täytettävä kuhunkin tehotasoon vaadittu ERE- tai PUE-luku seuraavasti. Palvelinlaitteiden tehovälillä 0,5–5 megawattia vuotuinen ERE-luku saa olla korkeitaan 0,90. Palvelinlaitteiden tehovälille 5–10 megawattia sovellettava ERE-luku saa olla korkeintaan 1,00. ERE-lukuun liittyvää vaatimusta ei sovelleta siltä osin kuin konesalin palvelinlaiteteho ylittää 10 megawattia, joten 10 megawatin ylittävältä osalta talteenottovelvoitetta ei enää ole. Mikäli ERE-luvun määrittäminen ei ole mahdollista, niin PUE-luvun on oltava vuosina 2022 - 2026 alle 1,25 ja vuodesta 2027 alkaen 1,20. Käytännössä tämä tarkoittaa, että konesalin tehosta riippuen sen ERE-vaatimus pitää laskea erikseen konesalin tehon mukaan. Ainoastaan jos konesalin teho on välillä 0,5 - 5 MW, niin silloin ERE-vaatimus on aina 0,9. Jos teho on yli 5 MW, niin edellä selostetun ERE-vaatimuksen täyttyminen on laskettava. Esimerkkinä 9 MW ja 12 MW palvelinlaitetehoisilta konesaleilta vaadittavan ERE-luvun laskenta: 9MW à 0,9 x 5/9 + 1,0 x 4/9 = 0,5 + 4/9 = 0,9444 12MW à 0,9 x 5/12 + 1,0 x 5/12 + 2/12 = 0,375 + 0,41666 + 0,1666 = 0,958 2.4.4 Lämpöpumppujen sähkövero Lämpöpumppujen, sähkökattiloiden ja geotermisen lämmön kiertovesipumppujen alennettu sähkövero tuli voimaan 1.7.2022 alkaen. Lämpöpumpulla tarkoitetaan laitteistoa tai tietyllä alueella toimivaa useiden laitteistojen muodostamaa toiminnallista kokonaisuutta, jolla voidaan ottaa lämpöä talteen ulkopuolisesta lähteestä. Lämpöpumppu on laite, joka kykenee siirtämään lämpöenergiaa kylmemmästä tilasta lämpimämpään. Yleensä lämpöpumpulla tarkoitetaan sisätilojen lämmittämiseen tarkoitettuja laitteita, mutta myös monet jäähdyttävät laitteet, kuten ilmastointilaitteet ja kylmäjärjestelmät toimivat lämpöpumpun avulla. Osaksi lämpöpumppua katsotaan kaikki lämpöpumppulaitokseen toiminnallisesti kuuluvat pumput ja laitteistot, esimerkiksi: raakalämpö (lämmönlähteen pumppaukset), lämpöpumpun kompressori ja muut kytkeytyvät laitteet, kaukolämpöveden siirtopumppu pois laitokselta ja kaikki tarvittavat oheislaitteet ja valaisimet yms. Lämpöpumppujen veroluokan II sähköveroon ovat oikeutettuja kaikki kaukolämpö- ja kaukokylmäverkostoihin lämpöä tuottavat lämpöpumput. Lisäksi kaikki nimellislämpöteholtaan vähintään 0,5 MW lämpöpumput ovat oikeutettuja veroluokan II sähköveroon. Jos lämpöpumppu toimii teollisuuslaitoksessa ja palvelee sen teollisuuden tarpeita, kuuluu siinä kulutettu sähkö teollisuuden sähköveroluokan II piiriin. Lämpöpumpun nimellislämpötehoon lasketaan mukaan vain kyseisen lämpöpumpun tai lämpöpumppujen nimellislämpöteho(t). Nimellislämpötehon laskennassa ei huomioida laitteistokokonaisuuteen kuuluvien kiertovesipumppujen tai muiden oheislaitteiden tehoa, vaikka kyseisissä laitteissa kulutettu sähkö olisikin veroluokan II sähköä sillä perusteella, että laite kuuluu toiminnalliseen kokonaisuuteen. Yhdistetyn tuotannon yhteydessä olevat lämpöpumput katsotaan aina omiksi erillisiksi toiminnoiksi eikä niiden tuottamaa lämpöä lasketa mukaan yhdistetyn tuotannon tuottamaan lämpöön mukaan. Myöskään niiden kuluttama sähkö ei enää jatkossa ole verotonta omakäyttösähköä. Jos samaa kiinteistöä palvelee useita lämpöpumppuja ja ne toimivat yhdessä muodostaen toiminnallisen kokonaisuuden, lasketaan näiden lämpötehot yhteen. Jos yhteenlaskettu lämpöteho on vähintään 0,5 MW, saavat nämä myös käyttää veroluokan II verolla verotettua sähköä. Alle 0,5 MW lämpöpumppu tai useiden lämpöpumppujen muodostama toiminnallinen kokonaisuus on oikeutettu veroluokan II sähköveroon, jos kaukolämpöyhtiö on hyväksynyt sen liittymisen kaukolämpöverkkoon ja se liittyminen on konkreettisesti tehty. Toiminnallisella kokonaisuudella tarkoitetaan sitä, että lämpöpumput muodostavat yhdessä jonkin tilan tai rakennuksen lämmönvaihtojärjestelmän. Arvioitaessa toiminnallista kokonaisuutta voidaan ottaa huomioon esimerkiksi se, käytetäänkö yksiköitä toisistaan riippumatta, eli ovatko ne toiminnallisesti itsenäisiä, sijaitsevatko lämpöpumput eri rakennuksissa eli ovatko ne fyysisesti erillisiä, ja onko kullakin yksiköllä omat varajärjestelmänsä. Perusedellytys toiminnalliseksi kokonaisuudeksi katsomiselle on se, että toiminta tapahtuu samassa tilassa (rakennuksessa) ja samalla järjestelmällä. Jos tiloissa on esimerkiksi erillisiä jäähdytysjärjestelmiä (erillinen pakastin tms.), niissä kulutetusta sähköstä on suoritettava veroluokan I sähkövero. 2.4.4.1 Sähkökattilat ja geotermisen lämmön kiertovesipumput Sähkökattiloiden ja geotermisen lämmön kiertovesipumppujen kuluttamasta sähköstä suoritetaan veroluokan II sähköveroa. Geotermisellä lämmöllä tarkoitetaan maan sisällä radioaktiivisen hajoamisen tuloksena yli 500 metriä syvässä lämpökaivossa syntyvää lämpöä. Sähkökattilan kuluttamasta sähköstä suoritetaan veroluokan II sähköveroa aina, kun se on liitetty kaukolämpö- tai kaukokylmäverkkoon. Sähkökattilalla ei ole tehorajavaatimusta. Teollisuuden yhteydessä olevat ja sitä palvelevat sähkökattilat ovat olleet oikeutettuja veroluokan II sähköveroon jo 1.1.2022. Jos sähkökattila palvelee vain suuremman voimalaitoksen sisäistä lämmöntarvetta, niin tällaisissa tilanteissa sähkökattila voidaan katsoa voimalaitoksen omakäyttölaitteeksi ja sen käyttämä sähkö on silloin verotonta omakäyttösähköä. Mikäli sähkökattilalla tuotettu lämpö käytetään muualla kuin kaukolämpönä, teollisuuden prosesseissa tai voimalaitoksen omakäytössä, sen kuluttamasta sähköstä suoritetaan veroluokan I sähkövero. 2.4.5 Teollisen kierrätysmateriaalin valmistuksessa ja jalostuksessa käytetyn sähkön verotus Teollisen kierrätysmateriaalin valmistuksessa ja jalostuksessa käytetyn sähkön verotuksessa (myöhemmin ”kierrätysteollisuuden sähkövero”) veroluokan II sähköveroon on oikeutettu TOL 2008 pääluokan E (vesihuolto, viemäri- ja jätevesihuolto, jätehuolto ja muu ympäristön puhtaanapito) alaluokkaan 38320 (lajiteltujen materiaalien kierrätys) kuuluva toiminta. Näin ollen myös teollinen kierrätysmateriaalien valmistus ja jalostaminen katsotaan teollisuudeksi. Kyseinen toiminta on oikeutettu alempaan sähköveroluokkaan II sekä energiaintensiivisten yritysten energiaveronpalautukseen sen voimassaoloajan loppuun saakka. Sääntelyn tarkoituksena on, että materiaalien ja tuotteiden muuntamista, valmistamista tai jalostamista uusiksi tuotteiksi ja materiaaleiksi, kohdeltaisiin energiaverotuksessa yhdenmukaisesti. Tavaran teollisessa valmistuksessa voi olla kyse lopputuotteen lisäksi myös jatkojalostettavan välituotteen valmistuksesta. Kyse voi olla esimerkiksi sellaisen uusioraaka-aineen teollisesta valmistuksesta, jota käytetään tai toimitetaan käytettäväksi tavaran teollisessa valmistuksessa. Sähköveroluokkaan II oikeuttavaa toimintaa voi olla mm. metallijätteen ja autojen paloittelu ja murskaus, kumin talteenotto käytöstä poistetuista renkaista, muovien lajittelu ja pelletöinti uusioraaka-aineen tuottamiseksi, lasin murskaus, puhdistus ja lajittelu jne. Kaikki uusioraaka-aineen tuottamiseen osallistuvat laitteet ja laitteistot ovat tällöin oikeutettuja kierrätysteollisuuden veroluokan II sähköveroon. Esimerkiksi kuljettimet, leikkurit, murskaimet, paalaimet yms. vastaavat kiinteät tai siirrettävät välineet. Esimerkiksi kierrätyspolttoaineen (REF) ja orgaanisten lannoitteiden/maanparannusaineiden valmistus on verotuskäytännössä katsottu olevan kierrätysteollisuutta. Mutta autojen purkaminen tai ongelmajätteiden käsittely eivät sellaisenaan ole tässä tarkoitettua teollisuutta ellei niissä prosesseissa myös tuoteta samalla jotakin jatkossa hyödynnettävää tai jalostettavaa tuotetta. Kaikki pääluokkaan E kuuluvat toiminnot, kuten jätteen keräily, kuljettaminen ja lajittelu, eivät ole verotuen piirissä. Biokaasun tuotanto on tässä ohjeessa tarkoitettua kierrätysteollisuutta, jos kyseinen biokaasu tuotetaan jätteistä, tähteistä, lignoselluloosasta, muiden kuin ruokakasvien selluloosasta, nurmikasveista tai sellaisesta väliaikaisesta kasvustosta, jonka käyttö ei lisää viljelymaan tarvetta. Biokaasun tuotannolla tarkoitetaan mädätysprosessia, biokaasun käsittelyä ja jalostamista biometaaniksi, sen paineistusta ja nesteytystä sekä mädätysjäännöksen jatkokäsittelyä ja jalostusta kierrätysravinteiksi. Biokaasun tuotanto ei kuitenkaan ole kierrätysteollisuutta, jos se tuotetaan pääasiallisesti uusiutuvien polttoaineiden käytön edistämisestä liikenteessä annetun lain (446/2007) eli ns. jakeluvelvoitelain 2 §:n 14 kohdassa tarkoitetuista ravinto- tai rehukasveista eli paljon tärkkelystä sisältävistä viljelykasveista tai sellaisista sokeri- tai öljykasveista, joita tuotetaan maatalousmaalla pääviljelykasveina. Arvioitaessa sähköveroluokan II soveltamisalaa olennaista on se, että toiminta on erillisenä toimintona teollista tai pääluokan E alaluokkaan 38320 kuuluvaa toimintaa. Yrityksen päätoimiala ei sinällään ole ratkaiseva. 2.4.6 Sähköveroluokkien I ja II kulutuksen erotus Kun sähkön kulutuskohteella on sekä veroluokan I että veroluokan II sähkön kulutusta, on molempien veroluokkien kulutusmäärät mitattava ja ilmoitettava verokausittain veroilmoituksella. Mikäli veroluokan I kulutuksen mittaus on loppukäyttäjän vastuulla, loppukäyttäjän on toimitettava mittaustiedot verovelvolliselle veroilmoituksen antamista varten. Mittaustietojen ilmoittaminen tapahtuu pääsääntöisesti kuukausittain. Jos kuukausittainen ilmoittaminen on mahdotonta, voidaan tiedot poikkeuksellisesti antaa kerran kalenterivuodessa. Mikäli tiedot annetaan vain kerran kalenterivuodessa, voidaan vuoden aikana kulutukseen luovutettavan sähkön jakaantuminen arvioida veroluokkiin I ja II, kunhan veroluokkien oikeellisuus täsmäytetään vuosittain. Tilanteeseen soveltuu sähköverolain 6 §:n 2 momentti, jonka perusteella kulutukseen luovutettuna tai käytetyn sähkön määränä voidaan pitää sitä määrää, josta sähköverkonhaltija veloittaa sähkön käyttäjää siirron yhteydessä. Yhdelle tai useammalle verokaudelle kuuluva verotettavan sähkön määrä voidaan tällöin kohdistaa vuoden viimeisen verokauden ilmoitukselle. 2.4.7 Sähköveroluokan selvittäminen Ensisijaisesti sähköveroluokka selvitetään verkkoyhtiön ja sähkön loppukäyttäjän kesken. Mikäli verkkoyhtiö ja loppukäyttäjä eivät pääse yhteisymmärrykseen sähköveroluokasta voidaan asiaa tiedustella Verohallinnon valmisteveroneuvonnasta. 2.5 Sähkön verottomuus Sähköverolain 7 §:n mukaan valmisteverotonta ja huoltovarmuusmaksutonta on sähkö: joka käytetään voimalaitoksen sähkön tai yhdistetyn sähkön ja lämmön tuotannon omakäyttölaitteissa jonka pientuottaja on tuottanut ja jota ei siirretä sähköverkkoon jonka sähköntuottaja, pientuottaja tai muu verovelvollinen siirtää sähköverkkoon joka siirretään sähköverkkojen välillä jonka verkonhaltija tai sähkötuottaja siirtää toiselle sähköntuottajalle jonka verkonhaltija, sähköntuottaja tai pientuottaja siirtää verottomaan sähkövarastoon joka siirretään verottomasta sähkövarastosta sähköverkkoon tai toiseen verottomaan sähkövarastoon joka siirretään sähkövarastosta sähköverkkoon, verottomaan sähkövarastoon tai toiseen sähkövarastoon joka toimitetaan sähköisen raideliikenteen välittömään käyttöön joka siirretään unionin ulkopuolelle tai toimitetaan muualla unionin alueella kuin Suomessa kulutettavaksi. Sähköntuottajalle tai sähkövarastoon luovutettaessa (edellä kohdat 5, 6 ja 7) kaikki sähkö luovutetaan valmisteverottomasti, mutta kyseinen sähköntuottaja ja sähkövarastonpitäjä ovat verovelvollisia vastaanottamastaan sähköstä. Näiden on tällöin ilmoitettava myös vastaanottamansa sähkö. 2.5.1 Sähkön siirto Sähköverolain 7 §:n 4 kohdan mukaan sähköstä ei suoriteta veroa vielä siinä vaiheessa, kun sitä siirretään verkonhaltijan sähköverkosta toisen verkonhaltijan sähköverkkoon. Lain 7 §:n 5 kohdan mukaan verotonta on myös sähkönsiirto sähköntuottajalle. Sähkövero suoritetaan, kun verkonhaltija, sähköntuottaja tai sähkön veroton varasto luovuttaa sähkön kulutukseen eli sähköverkkoluvattomaan verkkoon. Lain 2 §:n 4 kohdan mukaan sähköverkolla tässä tarkoitetaan sähkömarkkinalain (588/2013) 3 §:n 1 kohdassa tarkoitettua sähköverkkoa, jolla on energiaviraston myöntämä sähköverkkolupa. Kun esimerkiksi sähkön hankintayhtiö omistaa sähköverkon osan, johon sillä ei ole verkkolupaa (myös tilanne, jossa ei voida saada verkkolupaa), ja sähkö toimitetaan tämän ns. "luvattoman" verkon kautta edelleen luvalliseen sähköverkkoon, toimitusta voidaan pitää hankintayhtiölle verottomana. Sen sijaan sähkön toimitukset esim. teollisuuslaitoksille, joilla ei ole sähköverkkolupaa, ovat verollisia. Tällöin verottoman siirron mahdollistaa vain teollisuuslaitoksen hakeutuminen verkonhaltijaksi, vaikka laitos olisikin saanut energiavirastolta vapautuksen verkkoluvasta. Käytännössä voi syntyä tilanteita, joissa sähkövero tulee kannetuksi samasta sähköstä kahteen kertaan. Esimerkiksi verkonhaltijan luovuttaessa sähkön teollisuuslaitokselle kulutukseen sen on suoritettava kyseisestä sähköstä säädetyt verot. Jos teollisuuslaitos luovuttaa kyseistä sähköä edelleen toiselle verkonhaltijalle, tämä siirto on veroton, mutta tämän toisen verkonhaltijan luovuttaessa sähkön kulutukseen sen on suoritettava samasta sähköstä säädetty vero uudelleen. Ensimmäisenä suoritetun sähköveron voi sähkön edelleen luovuttava teollisuuslaitos hakea takaisin palautusmenettelyssä valmisteverotuslain 83 §:n perusteella. 2.5.2 Omakäyttösähkön verottomuus Sähköverolain 7 §:n 1 kohdan mukaan voimalaitoksen sähkön tai yhdistetyn sähkön ja lämmön tuotannon omakäyttölaitteissa kulutettu omakäyttösähkö on valmisteverotonta ja huoltovarmuusmaksutonta. Omakäyttölaitteilla tarkoitetaan niitä laitteita ja koneistoja, jotka laitoksessa tarvitaan sähkön tai sähkön ja lämmön tuottamiseen ja tuotantovalmiuden ylläpitämiseen ja jotka tarvitaan laitoksen aiheuttamien ympäristöhaittojen poistamiseen tai pienentämiseen. Kauppa- ja teollisuusministeriön 1.5.2003 antamassa asetuksessa 309/2003 säädetään tarkemmin niistä laitteistoista ja koneistoista, jotka luetaan voimalaitoksen omakäyttölaitteiksi. Asetusta on vuonna 2020 muutettu työ- ja elinkeinoministeriön muutosasetuksella (653/2020) siten, että omakäyttölaitteiksi luetaan myös pumppuvoimalaitoksen veden pumppaamiseen tarvittavat laitteet. Verottoman omakäyttösähkön voi tuottaa voimalaitos itse tai se voidaan hankkia verottomasti sähköverkosta. Muusta kuin omakäyttösähköstä on voimalaitoksilla edelleen velvollisuus suorittaa veroluokan I mukainen sähkövero. Mikäli voimalaitos on osa teollisuutta, voimalaitoksen muusta kuin omakäyttösähköstä suoritetaan veroluokan II mukainen sähkövero. Voimalaitokset ovat oikeutettuja verottomaan omakäyttösähköön, vaikka juuri sillä verokaudella sähkön tuotantoa ei olisikaan. Voimalaitoksen on kuitenkin oltava rekisteröitynyt sähköverovelvolliseksi. Lauhdevoimalaitoksella tai vain sähköä tuottavalla varavoimalaitoksella tuotantovalmiuden ylläpitämisellä tai huoltoseisokin kestolla ei ole merkitystä siihen, ovatko nämä oikeutettuja verottomaan omakäyttösähköön, vaan ratkaisevaa on se, että niiden on oltava kykeneviä tuottamaan sähköä. Yhdistetyllä voimalaitoksella sähkön tuotannon keskeytyminen voi kuitenkin rajoittaa yhdistetyn laitoksen oikeutta verottomaan omakäyttösähköön. Mikäli yhdistettyä voimalaitosta käytetään vuodesta toiseen lämpökeskuksena, eikä sähkön tuotanto ole edes mahdollista, voimalaitos ei ole oikeutettu verottomaan omakäyttösähköön. Sen sijaan normaalit huolto-, korjaus- tai kesäseisokit eivät poista yhdistetyltäkään voimalaitokselta oikeutta verottomaan omakäyttösähköön. 3 Eräiden polttoaineiden verotus Sähkön ja eräiden polttoaineiden valmisteverosta annetun lain mukaan valmisteveroa kannetaan kivihiilestä, maakaasusta ja lämmön tuotantoon käytetystä polttoturpeesta ja mäntyöljystä. 3.1 Kivihiilen verotus Valtuutetun varastonpitäjän on suoritettava kivihiilen valmisteveroa ja huoltovarmuusmaksua niiden määrien perusteella, jotka on verokauden aikana joko luovutettu varastonpitäjän kirjanpidon mukaan verolliseen kulutukseen tai otettu varastonpitäjän omaan kulutukseen. Rekisteröity vastaanottaja ja väliaikaisesti rekisteröity vastaanottaja suorittavat valmisteveron ja huoltovarmuusmaksun vastaanotetuista määristä. Sähkön ja eräiden polttoaineiden valmisteverosta annetun lain 12 §:n 1 momentin mukaan valmisteverotonta ja huoltovarmuusmaksutonta on kivihiili: joka käytetään teollisessa tuotannossa raaka-aineena tai apuaineena taikka välittömästi ensikäytössä tavaran valmistuksessa, jonka valtuutettu varastonpitäjä toimittaa muualle kuin Suomessa kulutettavaksi, joka käytetään sähköntuotannossa ja erillisen sähköntuotannon ylösajossa, alasajossa tai tuotantovalmiuden ylläpitämisessä, joka käytetään alusliikenteen polttoaineena, muuten kuin yksityisessä huvialuksessa. 3.2 Maakaasun verotus Maakaasusta suoritetaan valmisteveroa, kun sitä luovutetaan kulutukseen Suomessa. Maakaasun verovelvollisia ovat maakaasuverkonhaltija (TSO), verottoman jakeluverkon haltija (DSO), valtuutettu varastonpitäjä, valmisteverolaissa säädetyt verovelvolliset sekä rekisteröity käyttäjä, joka on hankkinut maakaasua verottomasti, mutta käyttänyt sitä verolliseen tarkoitukseen. Maakaasun valmistevero koskee sekä kaasumaista että nesteytettyä maakaasua (LNG). Maakaasuverkonhaltijalla tarkoitetaan maakaasumarkkinalain 3 §:n 9 kohdassa tarkoitettua maakaasuverkkotoimintaa harjoittavaa siirtoverkonhaltijaa. Maakaasuverkonhaltijan on ennen toiminnan aloittamista rekisteröidyttävä verovelvolliseksi OmaVerossa . Jos maakaasua varastoidaan nesteytettynä tai muutoin, voi varastonpitäjä hakea valtuutetun varastonpitäjän verottoman varaston lupaa. 3.2.1 Jakeluverkon rekisteröityminen (vapaaehtoinen) Veroton jakeluverkko (rekisteröitynyt jakeluverkonhaltija) voi vastaanottaa kaasua verottomana siirtoverkosta, biokaasun tuottajalta ja valtuutetulta varastonpitäjältä. Myös biokaasun pientuottaja voi siirtää tuottamaansa biokaasua verottomaan jakeluverkkoon verottomasti, mutta sieltä kulutukseen luovutettaessa biokaasusta on suoritettava valmistevero eli pientuottajan biokaasun verottomuus ei seuraa sen mukana. Maa- ja biokaasua voi toimittaa verotta rekisteröityneelle käyttäjälle, valtuutetulle varastonpitäjälle ja alusliikenteelle. Kestävää biokaasua voi toimittaa verotta lämmitys- tai työkonekäyttöön. Jos jakeluverkko ei rekisteröidy verovelvolliseksi, niin kaikki jakeluverkkoon syötetty kaasu on verollista. Verovelvollinen on kaasun syöttäjä (siirtoverkon haltija, biokaasun tuottaja/pientuottaja, veroton varasto) Jos jollakin loppukäyttäjällä on verottomaan kaasun käyttöön oikeuttavaan toimintaa, voi kaasun loppukäyttäjä hakea veronpalautusta jälkikäteen Verohallinnolta. 3.2.2 Kaasun rekisteröitynyt käyttäjä Maa- tai biokaasun käyttäjä, jolla on verotonta käyttöä ja joka hankkii kaasun suoraan maakaasunsiirtoverkosta, verottomasta jakeluverkosta tai verottomasta varastosta, voi hakeutua kaasun rekisteröidyksi käyttäjäksi . Rekisteröity käyttäjä voi tällöin hankkia maa- ja biokaasun verottomasti ja suorittaa verot vain verolliseen tarkoitukseen käytetystä maa- tai biokaasusta. Rekisteröidyn käyttäjän on tehtävä rekisteröityminen kunkin toimipaikkansa osalta erikseen. Maa- tai biokaasun verotonta käyttöä on oltava kaikilla rekisteröitävillä toimipaikoilla. Rekisteröidyn käyttäjän on peruutettava rekisteröityminen, jos sähkön ja eräiden polttoaineiden valmisteverosta annetun lain 21 §:n 1 momentissa tarkoitettu veroton käyttö loppuu. Kaasun rekisteröity käyttäjä ei saa luovuttaa maa- ja biokaasua edelleen verottomasti. Maa- tai biokaasun voi myydä kaasun rekisteröidylle käyttäjälle muu kuin maakaasuverkonhaltija tai valtuutettu varastonpitäjä kunhan maa- tai biokaasu siirretään kyseiselle kaasun rekisteröidylle käyttäjälle suoraan maakaasunsiirtoverkosta, verottomasta jakeluverkosta tai verottomasta varastosta. 3.2.3 Maa- ja biokaasun verottomuudet Sähkön ja eräiden polttoaineiden valmisteverolain 21 §:n 1 momentin mukaan valmisteverotonta ja huoltovarmuusmaksutonta on maakaasu, joka käytetään: 1) maa- ja biokaasu, joka käytetään teollisessa tuotannossa raaka-aineena tai apuaineena taikka välittömästi ensikäytössä tavaran valmistuksessa, 2) maa- ja biokaasu, joka käytetään energialähteenä öljynjalostusprosessissa, 3) maa- ja biokaasu, joka käytetään sähköntuotannossa ja erillisen sähköntuotannon ylösajossa, alasajossa tai tuotantovalmiuden ylläpitämisessä, 4) maa- ja biokaasu, joka käytetään alusliikenteen polttoaineena muuten kuin yksityisellä huvialuksella, 6) biokaasu, jonka biokaasun pientuottaja on tuottanut ja jota ei siirretä maakaasun siirtoverkkoon tai verottomaan jakeluverkkoon, biokaasun tuottajalle taikka valmisteverotuslaissa tarkoitettuun verottomaan varastoon ja 7) biokaasu, jonka biokaasun tuottaja tai pientuottaja siirtää maakaasun siirtoverkkoon, verottomaan jakeluverkkoon taikka valmisteverotuslaissa tarkoitettuun verottomaan varastoon. Sähkön ja eräiden polttoaineiden valmisteverolain 21 §:n 2 momentin mukaan maakaasuverkonhaltija, rekisteröitynyt jakeluverkonhaltija, biokaasun tuottaja, biokaasun pientuottaja ja valtuutettu varastonpitäjä saavat luovuttaa kaiken maa- ja biokaasun valmisteverottomasti kaasun rekisteröidylle käyttäjälle. Jos muilla maa- tai biokaasun käyttäjillä kuin valtuutetuilla varastonpitäjillä tai kaasun rekisteröidyillä käyttäjillä on verotonta maakaasun käyttöä, toteutetaan verottomuus palauttamalla vero hakemuksesta suoraan maakaasun käyttäjälle. Palautusta voi hakea kerralla koko kalenterivuodelta tai kahdessa osassa kultakin puolen vuoden pituiselta ajanjaksolta (1.1.-30.6. ja 1.7.-31.12.). Palautusta on haettava kolmen vuoden kuluessa sen kalenterivuoden päättymisestä, johon käyttöajanjakso eli hakujakso kuuluu. 3.3 Biokaasun verotus Biokaasusta on kannettu valmisteveroa 1.1.2022 alkaen. Biokaasulla tarkoitetaan biomassasta tuotettuja kaasumaisia polttoaineita, jotka koostuvat pääosin metaanista (CH 4 ). Biokaasua siirretään yleisesti maakaasuverkossa, mutta sitä on mahdollista siirtää myös autokuljetuksina joko nesteytettynä tai paineistettuna. Verotusmenettelyt ovat samanlaiset riippumatta siitä, miten/missä biokaasu on tuotettu tai missä muodossa kaasua on siirretty. Myös ulkomailta tulevaan biokaasuun sovelletaan samoja verotusmenettelyjä. Maa- ja biokaasun verotasot löytyvät verotaulukosta alemman ja ylemmän lämpöarvon mukaisina. Valmisteverot on kuitenkin suoritettava alemman lämpöarvon mukaan. Kestävä biokaasu oli lämmitys- ja työkonekäytössä verotonta vuoden 2022 ajan. Lämmitys- ja työkonebiokaasulle säädettiin vero 1.1.2023 alkaen. Verotaulukoissa 1 ja 3 lämmitys- ja työkonebiokaasun verotaso on merkitty kirjaimella H. Biokaasulle on säädetty 9 kest

    Teksti jatkuu virallisessa lähteessä.

    Aiheeseen liittyvät oppaat, UKK ja sopimuspohjat