← Suomi
    VERO-VH/6774/00.01.00/2024
    Suomi

    VERO-VH/6774/00.01.00/2024 — Työsuhteen päättymiseen liittyvien suoritusten verotus

    Oikeudellista tietoa, ei oikeudellista neuvontaa. Tarkista voimassa oleva teksti virallisesta lähteestä.

    Analysoi tämä laki tekoälyllä
    Työsuhteen päättymiseen liittyvien suoritusten verotus Syventävä vero-ohje Antopäivä 20.12.2024 Versiohistoria Diaarinumero VH/6774/00.01.00/2024 Voimassaolo 20.12.2024 - Toistaiseksi Valtuutussäännös Laki Verohallinnosta (503/2010) 2 § 2 momentti Korvaa ohjeen VH/3188/00.01.00/2022, 5.8.2022 Ohje liittyy kokonaisuuteen: Palkkatulojen verotus , Kansainvälinen verotus Tässä ohjeessa käsitellään työsuhteen päättymiseen liittyvien suoritusten verotusta palkansaajan tuloverotuksessa ja työnantajan ennakkoperinnässä. Ohjeeseen on lisätty luku 11.1.1 (Luontoisedun arvostus työsuhteen päättymisen jälkeen) ja luku 11.1.2 (Työnantajan sairausvakuutusmaksu luontoiseduista erityistilanteissa). Lisäksi lukuja 11.1, 12.1 ja 16.2 on täsmennetty. 1 Johdanto Työnantaja on työsuhteen päättyessä velvollinen maksamaan palveluksessaan olleelle palkansaajalle lakisääteisiä korvauksia. Työnantaja ja palkansaaja voivat myös vapaasti sopia siitä, että työnantaja maksaa työsuhteen päättyessä palkansaajalle korvauksia tai muita suorituksia. Tässä ohjeessa käsitellään työnantajan maksamien työsuhteen päättymiseen liittyvien korvausten ja muiden suoritusten verotusta palkansaajan tuloverotuksessa ja työnantajan ennakkoperinnässä. Ohjeen alussa kuvataan suoritusten verotuksen yleiset periaatteet. Tämän jälkeen käsitellään suoritusten verotusta. Työsuhteen päättymiseen liittyvällä korvauksella tarkoitetaan tässä ohjeessa myös virkasuhteen päättymiseen liittyvää korvausta sekä toimitusjohtajalle ja hallituksen jäsenelle maksettua korvausta, jos asiayhteydestä ei muuta ilmene. Työsuhteesta lausuttua sovelletaan myös toimitusjohtajan ja hallituksen jäsenen toimisuhteeseen. 2 Työsuhteen päättyessä maksettavat suoritukset 2.1 Lakiin perustuvat korvaukset Työnantaja on työ- tai virkasuhteen päättyessä suoraan lain perusteella velvollinen maksamaan palkansaajalle tiettyjä lakisääteisiä korvauksia. Lakisääteisen korvauksen maksaminen voi perustua muun muassa työsopimuslakiin (TSL), merityösopimuslakiin (MTSL) valtion virkamieslakiin (VVL) tai kunnallisista viranhaltijoista annettuun lakiin (KVhL). Työ- tai virkasuhteen päättymiseen liittyvän korvauksen maksaminen voi perustua myös vuosilomalain (VLL), eri yhteistoimintalakien, naisten ja miesten välisestä tasa-arvosta annetun lain (tasa-arvolaki) tai yhdenvertaisuuslain (YVL) säännöksiin. Työ- tai virkasuhteen päättymiseen liittyvää sääntelyä on myös palvelussuhdetta koskevassa erityislaissa. Esimerkiksi kirkkolaissa on Suomen evankelisluterilaisen kirkon palveluksessa olevien henkilöiden palvelussuhteen päättymiseen liittyviä suorituksia koskevaa erityissääntelyä. 2.2 Muut kuin lakiin perustuvat korvaukset ja muut suoritukset Työnantaja ja palkansaaja voivat sopia keskenään, että työnantaja maksaa työsuhteen päättyessä palkansaajalle muita kuin lain edellyttämiä korvauksia tai muita suorituksia. Tällaisesta suorituksista saatetaan sopia esimerkiksi yhteistoimintaneuvottelujen yhteydessä tai työsuhteen päättymisen riitauttamisen seurauksena. Suorituksesta saatetaan sopia myös sen vuoksi, että palkansaajaan ei sovelleta työntekijää suojaavaa työoikeudellista sääntelyä. Tällainen palkansaaja on esimerkiksi osakeyhtiön toimitusjohtaja. Lakiin perustumattomista suorituksista saatetaan sopia ennen työsuhteen alkamista, työsuhteen aikana tai vasta työsuhteen päätyttyä. Suorituksesta voidaan sopia osana työ- tai johtajasopimusta taikka erillisellä sopimuksella. Suoritus voidaan nimetä esimerkiksi erorahaksi, tukipaketiksi, kehittämisrahaksi tai rahakorvaukseksi. Puhekielessä korvausta saatetaan kutsua myös kultaiseksi kädenpuristukseksi. Työ- tai virkasuhteen päättymiseen liittyviä korvauksia koskevia määräyksiä voi sisältyä myös työ- ja virkaehtosopimuksiin. Tällaisessa tilanteessa sopimuksessa on tyypillisesti sovittu laissa säädetyn vähimmäistason ylittävistä korvauksista. 3 Keskeiset säännökset 3.1 Suoritusten veronalaisuus Verovelvollisen rahana tai rahanarvoisena etuutena saamat tulot ovat hänelle veronalaista tuloa (tuloverolaki 1535/1992, TVL, 29 § 1 momentti). Esimerkiksi palkka ja siihen rinnastettava tulo sekä tällaisen tulon sijaan saatu etuus tai korvaus ovat veronalaista ansiotuloa (TVL 61 § 2 momentti). Palkkaa on kaikenlaatuinen palkka, palkkio, etuus ja korvaus, jonka verovelvollinen saa työ- tai virkasuhteessa (ennakkoperintälaki 1118/1996, EPL, 13 §). Työ- ja virkasuhteen perusteella saadut suoritukset ja edut ovat palkkaa myös silloin, kun ne annetaan vasta työ- tai virkasuhteen päättymisen jälkeen. Eräät työ- ja virkasuhteen päättymisen yhteydessä maksettavat korvaukset voivat olla verovapaita. Vahingonkorvaus tai muu siihen verrattava korvaus ei ole veronalaista tuloa, ellei sitä ole saatu veronalaisen tulon sijaan tai korvaukseksi elatuksen vähentymisestä (TVL 78 §). Työnantajan yhteistoimintavelvoitteiden laiminlyönnin johdosta maksama hyvitys irti-sanotulle, lomautetulle tai osa-aikaistetulle työntekijälle on verovapaata korvausta (TVL 80 § 8 kohta). Työnantajan entiselle työntekijälleen järjestämä terveydenhuolto on verovapaata TVL 69 §:n 6 momentin nojalla kuuden kuukauden ajan työsuhteen päättymisen jälkeen. Verovapaata on myös työnantajan irtisanotulle työntekijälle järjestämä työllistymistä edistävä valmennus tai koulutus (TVL 69 a §). TVL 69 b §:ssä taas säädetään työnantajan muulle kuin irtisanotulle työntekijälle kustantaman koulutuksen verovapaudesta. Viimeksi mainitun säännöksen soveltamisesta on kerrottu tarkemmin Verohallinnon ohjeessa Työnantajan kustantaman koulutuksen verotus . Työnantajan työsuhteen päättymisen johdosta maksama kokonaiskorvaus voi perustua useaan eri perusteeseen. Tällaisessa tilanteessa on ratkaistava erikseen kullakin perusteella maksetun korvauksen verotus. Korvaus voi esimerkiksi olla verovapaata tuloa siltä osin kuin se on maksettu hyvityksenä yhteistoimintavelvoitteiden laiminlyönnistä ja veronalaista tuloa siltä osin kuin se on maksettu korvauksena perusteettomasta irti-sanomisesta. 3.2 Työnantajavelvollisuudet Työnantaja on velvollinen maksamaan työnantajan sairausvakuutusmaksun, jos työntekijä on sairausvakuutuslain mukaan Suomessa vakuutettu (laki työnantajan sairausvakuutusmaksusta 771/2016, TaSavaL, 4 § 1 momentti). Työnantaja maksaa työnantajan sairausvakuutusmaksun työntekijöille maksettavien palkkojen yhteismäärän perusteella (TaSavaL 5 § 1 momentti). Sairausvakuutusmaksun perusteena olevasta veronalaisesta palkkatulosta säädetään sairausvakuutuslain (1224/2004, SVL) 11 luvun 3 §:n 2-5 momentissa. Palkalla tarkoitetaan muun ohessa ennakkoperintälain 13 §:ssä tarkoitettua ennakonpidätyksen alaista palkkaa, palkkiota ja korvausta (TaSavaL 5 § 2 momentti). Palkkana ei pidetä sairausvakuutuslain 11 luvun 3 §:n 3 momentissa mainittuja eriä (TaSavaL 5 § 3 momentti). Palkkana ei pidetä muun muassa työsopimuslain (55/2001, TSL) 2 luvun 14 §:n 1 momentissa tarkoitettua odotusajan palkkaa ja työsopimuksen tai virkasuhteen päättämisestä maksettavaa korvausta ja muuta vahingonkorvausta (SVL 11 luku 3 § 3 momentti kohdat 6 ja 7). Niistä ei makseta työnantajan sairausvakuutusmaksua, vaikka suoritus olisi verotuksessa palkkaa. Sairausvakuutusmaksua on käsitelty tarkemmin Verohallinnon ohjeessa Sairausvakuutusmaksu . Suorituksen maksajan on toimitettava maksamistaan suorituksista ennakonpidätys (EPL 9 §). Ennakonpidätyksen toimittamista on käsitelty Verohallinnon ohjeessa Ennakonpidätyksen toimittaminen . Vero.fi-sivuilta löytyy Taulukko työnantajasuorituksista . Taulukosta voi tarkastaa, onko työ- ja virkasuhteen päättyessä maksettavista korvauksista toimitettava ennakonpidätys ja maksettava työantajan sairausvakuutusmaksu. Työnantajasuoritusten maksamisesta, ilmoittamisesta ja virheen korjaamisesta on kerrottu tarkemmin Verohallinnon internet-sivuilla kohdassa Oma-aloitteisten verojen ilmoittaminen ja maksaminen . Työnantaja ilmoittaa maksamansa suoritukset tulorekisteriin. Tulorekisteriin annettavista ilmoituksista on kerrottu tarkemmin tulorekisteriohjeissa . 4 Työsopimuslakiin perustuvat suoritukset 4.1 Irtisanomisajan palkka Toistaiseksi tehty tai muutoin toistaiseksi voimassa oleva työsopimus päätetään toisen sopijapuolen tietoon saatettavalla irtisanomisella (TSL 6 luku 2 §). Kun työsopimus irtisanotaan, työsuhde päättyy irtisanomisajan jälkeen. Työsuhteeseen liittyvät oikeudet ja velvollisuudet säilyvät voimassa irtisanomisaikana. Työntekijällä on siten oikeus saada palkkaa irtisanomisajalta. Irtisanomisajan palkka on palkansaajan veronalaista palkkatuloa riippumatta siitä, onko palkansaajalla irtisanomisaikana työntekovelvollisuus. Irtisanomisajan palkan perusteella on maksettava vakuutetun sairausvakuutuksen päivärahamaksu ja työnantajan sairausvakuutusmaksu. Työntekijällä on oikeus saada irtisanomisajan palkka myös siinä tapauksessa, että työnantaja irtisanoo lomautetun työntekijän työsopimuksen päättymään lomautuksen aikana. Työntekijällä on oikeus saada korvauksena irtisanomisajan palkka myös silloin, kun työntekijä irtisanoo työsopimuksensa lomautuksen kestettyä yhdenjaksoisesti vähintään 200 päivää (TSL 5 luku 7 §). Kun työntekijällä ei lomautustilanteessa ole työntekovelvollisuutta ja työsopimus päätetään, työnantajan työntekijälle maksama irtisanomisajan palkkaa vastaava korvaus on palkansaajan veronalaista palkkatuloa. Tällaisesta korvauksesta ei kuitenkaan ole maksettava vakuutetun sairausvakuutuksen päivärahamaksua eikä työnantajan sairausvakuutusmaksua. 4.1.1 Irtisanomisajan palkka noudatettaessa vaihtelevaa työaikaa Jos työsopimuksessa on sovittu vaihtelevasta työajasta ja työnantajan irtisanomisaikana tarjoaman työn määrä alittaa viimeistä työvuoroa viimeksi edeltäneiden 12 viikon keskimääräisen työn määrän, työnantajan on korvattava alituksesta aiheutuva ansionmenetys. Korvausvelvollisuutta ei ole, jos työsuhde on ennen irtisanomista kestänyt alle kuukauden. Irtisanomisajan palkka määräytyy vastaavalla tavalla myös silloin, kun on sovittu kiinteästä työajasta ja lisätyön määrä on irtisanomista viimeksi edeltäneiden kuuden kuukauden aikana keskimäärin ylittänyt sovitun määrän vähintään nelinkertaisesti. (TSL 6 luku 4a §). Hallituksen esityksen HE 188/2017 mukaan TSL 6 luvun 4 a §:n tarkoituksena on varmistaa se, että työntekijällä on työsuhteen päättyessä aito irtisanomisaika ja työntekijällä oikeus irtisanomisajan palkkaa vastaavaan korvaukseen, vaikka työnantaja ei irtisanomisaikana tarjoaisikaan työtä tehtäväksi. Säännöksellä siis määritellään ne perusteet, joiden puitteissa irtisanomisajan palkka määräytyy niiden työsopimusten osalta, joissa noudatetaan vaihtelevaa työaikaa. TSL 6 luvun 4 a §:ssä tarkoitettu ansionmenetyskorvaus on irtisanomisajan palkkaa, jota käsitellään myös verotuksessa palkkana. Tämän vuoksi korvauksen perusteella on maksettava vakuutetun sairausvakuutuksen päivärahamaksu ja työnantajan sairausvakuutusmaksu. 4.2 Korvaus irtisanomisajan noudattamatta jättämisestä Työnantajan, joka on irtisanonut työsopimuksen noudattamatta irtisanomisaikaa, on maksettava työntekijälle korvauksena täysi palkka irtisanomisaikaa vastaavalta ajalta (TSL 6:4). Irtisanomisajan palkan sijaan saatu korvaus on verotuksessa palkkaa kuten irtisanomisajan palkkakin. Suorituksesta ei kuitenkaan makseta päivärahamaksua ja työnantajan sairausvakuutusmaksua, koska kyseessä on työsuhteen päättämisestä maksettava korvaus (SVL 11 luku 3 § 3 momentti 7 kohta). 4.3 Odotusajan palkka Työntekijällä on työsuhteesta johtuvan saatavan suorituksen viivästyessä oikeus saada korkolain 4 §:ssä tarkoitetun viivästyskoron lisäksi täysi palkka odotuspäiviltä, enintään kuitenkin kuudelta kalenteripäivältä (TSL 2 luku 14 §). Tätä palkan suuruista suoritusta kutsutaan odotusajan palkaksi. Odotusajan palkka on palkansaajan veronalaista palkkatuloa. Odotusajan palkka on rajattu päivärahamaksun ja työnantajan sairausvakuutusmaksun perusteen ulkopuolelle sairausvakuutuslain 11 luvun 3 §:n 3 momentin 6 kohdan erityissäännöksellä. Odotusajan palkasta ei makseta päivärahamaksua eikä työnantajan sairausvakuutusmaksua. 4.4 Korvaus työsopimuksen perusteettomasta päättämisestä Jos työnantaja on päättänyt työsopimuksen työsopimuslaissa säädettyjen perusteiden vastaisesti, työnantaja on velvollinen maksamaan työntekijälle korvausta työsopimuksen perusteettomasta päättämisestä (TSL 12 luku 2 §). Työsuhteen perusteettomasta päättämisestä maksetun korvauksen suuruuden määrittämisen lähtökohtana on työsopimuksen lain vastaisesta päättämisestä työntekijälle aiheutuneen aineellisen vahingon määrä. Kyseessä on yleensä korvaus työsuhteen päättymisen vuoksi saamatta jääneestä tulosta. Korkein hallinto-oikeus on useissa päätöksissä katsonut, että työsuhteen perusteettomasta päättämisestä maksettu korvaus on palkansaajan veronalaista palkkatuloa (KHO 1969-I-52, KHO 1969-I-53 ja KHO 1986-B-I-585). Oikeuskäytännön perusteella korvauksen veronalaisuuden kannalta ei ole merkitystä, perustuuko korvaus lakiin, työehtosopimukseen vai osapuolten keskinäiseen sopimukseen. Merkitystä ei ole myöskään sillä, onko kysymyksessä tuomioistuimen päätöksen vai osapuolten keskinäisen sopimuksen perusteella maksettu korvaus. Työsuhteen päättämisestä maksettu korvaus saattaa olla osittain korvausta palkansaajalle aiheutuneesta aineettomasta vahingosta. Korkeimman hallinto-oikeuden päätösten KHO 2009:96 ja KHO 10.12.2015 taltio 3649 mukaan työsuhteen perusteettomasta päättämisestä maksettu korvaus on palkansaajan veronalaista ansiotuloa myös siltä osin kuin on kyse aineettomaan vahinkoon perustuvasta korvauksesta. Korvauksen veronalaisuuden kannalta ei ole merkitystä sillä, onko kyseessä tuomioistuimen päätöksen perusteella maksettava korvaus vai osapuolten keskinäiseen sopimukseen perustuva korvaus. Työsuhteen perusteettomasta päättämisestä maksettu korvaus on edellä selostetuin perustein aina palkansaajan veronalaista palkkatuloa. Kyseessä on työsopimuksen päättämiseen perustuva korvaus, joten korvauksen perusteella ei makseta päivärahamaksua eikä työnantajan sairausvakuutusmaksua (SVL 11 luku 3 § 3 momentti 7 kohta). Jos työttömyysvakuutusrahasto tai Kansaneläkelaitos on maksanut palkansaajalle työttömyyspäivärahaa tai työmarkkinatukea samalta ajalta, jolta työnantaja on velvollinen suorittamaan palkansaajalle korvausta työsuhteen perusteettomasta päättämisestä, työnantaja on velvollinen suorittamaan osan korvauksesta mainitun etuuden maksajalle (TSL 12:3). Tämä työnantajan etuuden maksajalle suorittama määrä ei ole palkansaajan veronalaista palkkatuloa. Etuuden maksajan palkansaajalle aiemmin maksaman suorituksen luonne ei jälkikäteen muutu etuustulosta palkkatuloksi. 4.5 Työsuhteen purkamiseen liittyvä korvaus Työntekijä saa purkaa työsopimuksen päättyväksi heti, jos työnantaja rikkoo tai laiminlyö työsopimuksesta tai laista johtuvia, työsuhteessa olennaisesti vaikuttavia velvoitteitaan niin vakavasti, että työntekijältä ei voida kohtuudella edellyttää sopimussuhteen jatkamista edes irtisanomisajan pituista aikaa (TSL 8 luku 1 §). Jos työntekijä on purkanut työsopimuksen edellä mainitulla perusteella, joka on johtunut työnantajan tahallisesta tai huolimattomasta menettelystä, työnantaja on velvollinen maksamaan korvausta työsopimuksen perusteettomasta päättämisestä (TSL 12 luku 2 §). Työsuhteen purkamiseen liittyvä korvaus on työsuhteeseen perustuva palkkatulon sijaan maksettava suoritus. Korvaus on palkansaajan veronalaista palkkatuloa. Kyseessä on työsopimuksen päättämiseen perustuva korvaus, joten sen perusteella ei makseta päivärahamaksua eikä työnantajan sairausvakuutusmaksua (SVL 11 luku 3 § 3 momentti 7 kohta). 4.6 Korvaus perusteettomasta lomauttamisesta Työnantaja on velvollinen maksamaan palkansaajalle korvausta perusteettomasta lomauttamisesta (TSL 12 luku 3 § 5 momentti). Korvaus on työsuhteeseen perustuva palkkatulon sijaan maksettava suoritus, joten se on palkansaajan veronalaista palkkatuloa. Kyse ei kuitenkaan ole työstä sovitusta vastikkeesta, joten korvauksen perusteella ei makseta päivärahamaksua ja työnantajan sairausvakuutusmaksua. 5 Valtion virkamieslakiin perustuvat suoritukset 5.1 Irtisanomisajan palkka Toistaiseksi voimassa oleva virkasuhde valtioon päättyy virkasuhteen irtisanomisella. Virkasuhde päättyy tällöin irtisanomisajan kuluttua tai, jos niin on sovittu tai laissa erikseen säädetty, irtisanomisaikaa noudattamatta (valtion virkamieslaki 750/1994, VVL, 25 §). Virkasuhteeseen liittyvät oikeudet ja velvollisuudet säilyvät voimassa irtisanomisaikana. Virkamiehellä on siten oikeus saada palkkaa irtisanomisajalta. Irtisanomisajan palkka on virkamiehen veronalaista palkkatuloa riippumatta siitä, onko virkamiehellä irtisanomisaikana työntekovelvollisuus. Irtisanomisajan palkan perusteella on maksettava päivärahamaksu ja työnantajan sairausvakuutusmaksu. 5.2 Irtisanomisajan palkkaa vastaava korvaus Irtisanomisen toimittava viranomainen ja virkamies voivat sopia virkasuhteen päättymisestä irtisanomisen johdosta välittömästi ilman irtisanomisaikaa. Tällöin virkamiehellä on oikeus irtisanomisajan palkkaa vastaavaan korvaukseen (VVL 28 §). Korvaus on virkamiehen veronalaista palkkatuloa. Korvauksesta ei makseta päivärahamaksua ja työnantajan sairausvakuutusmaksua, koska kyseessä on virkasuhteen päättämisestä maksettava korvaus (SVL 11 luku 3 § 3 momentti 7 kohta). 5.3 Korvaus virkasuhteen perusteettomasta päättämisestä Virkamiehen virkasuhde jatkuu katkeamatta, jos virkamiehen irtisanominen tai virkasuhteen purkaminen on lainvoimaisen päätöksen mukaan tapahtunut ilman valtion virkamieslaissa säädettyä perustetta (VVL 55 §). Virkamiehelle maksetaan tällöin virkasuhteen lainvastaisen päättämisen johdosta saamatta jäänyt säännöllisen työajan ansio vähennettynä valtion virkamieslaissa määritellyillä erillä (VVL 55 a §). Ilman laissa säädettyä perustetta tapahtuneen virkasuhteen irtisanomisen tai purkamisen vuoksi virkamiehelle maksettu säännöllisen työajan ansio on virkamiehen veronalaista palkkatuloa. Kyseessä oleva korvaus ei perustu virkasuhteen päättymiseen, vaan sillä korvataan virkasuhteen voimassaoloajalta saamatta jäänyttä työansiota. Korvauksen perusteella on maksettava päivärahamaksu ja työnantajan sairausvakuutusmaksu. 5.4 Korvaus perusteettomasta määräaikaisesta virkasuhteesta Virkamiehellä on oikeus saada virastolta vähintään kuuden ja enintään 24 kuukauden palkkaa vastaava korvaus, jos hänet on nimitetty määräajaksi ilman valtion virkamieslaissa säädettyä erityistä syytä tai perustetta ja virkasuhde päättyy sen vuoksi, että häntä ei enää nimitetä tämän viraston virkamieheksi. Sama koskee tilannetta, jossa virkamies on toistuvasti peräkkäin nimitetty määräajaksi ilman pätevää syytä. (VVL 56 §) Korkeimman hallinto-oikeuden päätöksen KHO 2005:40 mukaan tällaista virkamiehen palvelussuhteeseen liittyvää osaksi ansiotason mukaan määräytyvää hyvitystä ei voitu pitää tuloverolain 78 §:ssä tarkoitettuna verovapaana aineettoman vahingon korvauksena, vaan kyse oli tuloverolain 61 §:n 2 momentissa tarkoitetusta tulosta. Korvaus oli siten ennakkoperintälain 13 §:ssä tarkoitettua palkkaa. Virkamiehelle maksettu korvaus perusteettomasta määräaikaisesta virkasuhteesta on edellä selostetun perusteella aina virkamiehen veronalaista palkkatuloa. Kyseessä on virkasuhteen päättymiseen perustuva korvaus, joten sen perusteella ei makseta päivärahamaksua eikä työnantajan sairausvakuutusmaksua (SVL 11 luku 3 § 3 momentti 7 kohta). 6 Kunnallisesta viranhaltijasta annettuun lakiin perustuvat suoritukset 6.1 Irtisanomisajan palkka Toistaiseksi voimassa oleva virkasuhde kuntaan tai kuntayhtymään päättyy virkasuhteen irtisanomisella. Virkasuhteeseen liittyvät oikeudet ja velvollisuudet säilyvät voimassa irtisanomisaikana. Viranhaltijalla on siten oikeus saada palkkaa irtisanomisajalta. Irtisanomisajan palkka on viranhaltijan veronalaista palkkatuloa. Irtisanomisajan palkan perusteella on maksettava päivärahamaksu ja työnantajan sairausvakuutusmaksu. 6.2 Korvaus virkasuhteen perusteettomasta päättämisestä Viranhaltijan virkasuhde jatkuu katkeamattomana, jos virkasuhteen irtisanominen tai purkaminen on lainvoimaisen päätöksen mukaan tapahtunut ilman laissa säädettyä irtisanomis- tai purkamisperustetta (laki kunnallisesta viranhaltijasta 304/2003, KVhL, 44 §). Viranhaltijalle maksetaan tällöin virkasuhteen lainvastaisen päättämisen johdosta saamatta jäänyt säännöllisen työajan ansio vähennettynä laissa säädetyillä erillä (KVhL 45 §). Ilman laissa säädettyä perustetta tapahtuneen virkasuhteen irtisanomisen tai purkamisen vuoksi virkamiehelle maksettu säännöllisen työajan ansio on viranhaltijan veronalaista palkkatuloa. Kyseessä oleva korvaus ei perustu virkasuhteen päättymiseen, vaan sillä korvataan virkasuhteen voimassaoloajalta saamatta jäänyttä työansiota. Korvauksen perusteella on maksettava päivärahamaksu ja työnantajan sairausvakuutusmaksu. 6.3 Korvaus perusteettomasta määräaikaisesta virkasuhteesta Viranhaltijalla, joka on ilman kunnallisesta viranhaltijasta annetun lain mukaista perustetta otettu määräajaksi tai joka on ilman perusteltua syytä toistuvasti otettu peräkkäin määräajaksi, on oikeus saada virkasuhteen päättyessä vähintään kuuden ja enintään 24 kuukauden palkkaa vastaava korvaus (KVhL 3 §). Korkein hallinto-oikeus on päätöksessä KHO 2005:40 katsonut, että valtion virkamieslain mukainen perusteettoman määräaikaisen virkasuhteen johdosta maksettu korvaus on palkansaajan veronalaista palkkatuloa (katso luku 5.4 edellä). Päätöksestä ilmenevä oikeusohje soveltuu myös kunnallisesta viranhaltijasta annetun lain mukaiseen vastaavaan korvaukseen. Viranhaltijalle maksettu korvaus perusteettomasta määräaikaisesta virkasuhteesta on edellä selostetuin perustein viranhaltijan veronalaista palkkatuloa. Kyseessä on virkasuhteen päättymiseen perustuva korvaus, joten sen perusteella ei makseta päivärahamaksua eikä työnantajan sairausvakuutusmaksua (SVL 11 luku 3 § 3 momentti 7 kohta). 6.4 Korvaus perusteettomasta lomauttamisesta Jos kunnallisen viranhaltijan lomautusta koskeva päätös kumotaan lainvoimaisella päätöksellä lainvastaisena, viranhaltijalle maksetaan lainvastaisen lomautuksen johdosta saamatta jäänyt säännöllisen työajan ansio (KVhL 33 §). Perusteettomasta lomauttamisesta maksettu korvaus on virkasuhteeseen perustuvan palkkatulon sijaan maksettava suoritus. Kyse ei ole työstä sovitusta vastikkeesta, joten korvauksen perusteella ei ole maksettava päivärahamaksua ja työnantajan sairausvakuutusmaksua. 7 Vuosilomalakiin perustuvat suoritukset 7.1 Lomakorvaus Työntekijällä on työsuhteen päättyessä oikeus saada vuosiloman sijasta lomakorvaus siltä ajalta, jolta hän siihen mennessä ei ole saanut lomaa tai lomakorvausta (vuosilomalaki 162/2005, VLL, 17 §). Valtion virkamiehellä ja kunnallisella viranhaltijalla on vastaava oikeus virkasuhteen päättyessä (VLL 1 §). Lomakorvaus on palkansaajan veronalaista palkkatuloa. Kyseessä ei ole työ- tai virkasuhteen päättämiseen perustuva vahingonkorvauksen luonteinen korvaus, vaan lomakorvauksella hyvitetään ennen työsuhteen päättymistä kertynyttä lomaoikeutta. Lomakorvauksen perusteella on maksettava päivärahamaksu ja työnantajan sairausvakuutusmaksu. 7.2 Korvaus pitämättä jääneestä säästövapaasta Työsuhteen päättyessä työntekijällä on oikeus saada korvaus pitämättä jääneestä säästövapaasta sen mukaan kuin vuosilomalaissa säädetään lomakorvauksesta (VLL 27 §). Valtion virkamiehellä ja kunnallisella viranhaltijalla on vastaava oikeus virkasuhteen päättyessä (VLL 1 §). Korvaus pitämättä jääneestä säästövapaasta on lomakorvaukseen rinnastuva erä, joten sitä on käsiteltävä verotuksessa samalla tavoin kuin lomakorvausta (katso luku 7.1 edellä). Korvaus pitämättä jääneestä säästövapaasta on palkansaajan veronalaista palkkatuloa. Kyseessä ei ole työ- tai virkasuhteen päättämiseen perustuva vahingonkorvauksen luonteinen korvaus, vaan korvauksella hyvitetään ennen työsuhteen päättymistä kertynyttä lomaoikeutta. Korvauksen perusteella on maksettava päivärahamaksu ja työnantajan sairausvakuutusmaksu. 8 Muuhun lainsäädäntöön perustuvat suoritukset 8.1 Tasa-arvo- ja yhdenvertaisuuslain mukaiset hyvitykset Työnantaja saattaa työsuhteen päättyessä maksaa palkansaajalle hyvitystä tasa-arvo tai yhdenvertaisuuslakiin perustuvien velvoitteiden rikkomisesta. Korkeimman hallinto-oikeuden päätöksen KHO 1993-B-514 mukaan tasa-arvolakiin perustuvaa hyvitystä oli pidettävä vahingonkorvaukseen verrattavana korvauksena. Työnantajan maksamaa hyvitystä syrjinnän aiheuttamasta loukkauksesta ei ollut saatu veronalaisen tulon sijaan eikä muutoin korvaukseksi tulojen tai elatuksen vähentymisestä, joten sitä ei ollut pidettävä saajansa veronalaisena tulona. Kyseessä oli siten verovapaa tulo. Päätöksestä ilmenevää oikeusohjetta voidaan soveltaa tasa-arvolakiin perustuvaan hyvitykseen myös muissa tilanteissa, esimerkiksi silloin, kun hyvitys tulee maksettavaksi työsuhteen päättymisen yhteydessä. Keskusverolautakunnan ratkaisun KVL 2011/22 mukaan yhdenvertaisuuslakiin perustuvaa hyvitystä ei ollut maksettu hyvityksenä tulon sijaan eikä muutoin korvaukseksi tulojen tai elatuksen vähentymisestä, joten hyvitystä voitiin pitää vahingonkorvaukseen rinnastuvana eränä. Hyvitystä ei siten pidetty saajansa veronalaisena tulona, vaan kysymyksessä oli verovapaa tulo. Ratkaisun perusteluista ilmenee, että myös sen lopputuloksen kannalta keskeistä oli päätöksen KHO 1993-B-514 tavoin hyvityksen luonne korvauksena syrjinnän tai vastatoimen aiheuttamasta kärsimyksestä eli muuna kuin taloudellisesta vahingosta maksettuna korvauksena. Päätöksestä voidaan siten päätellä, että yhdenvertaisuuslakiin perustuva hyvitys on verovapaata eri tilanteissa, muun muassa työsuhteen päättymisen yhteydessä. Kun hyvityksen maksaminen perustuu käräjäoikeuden tai muun yleisen tuomioistuimen tuomioon, on selvää, että kysymyksessä on tasa-arvolakiin tai yhdenvertaisuuslakiin perustuva verovapaa hyvitys. Kun otetaan huomioon myös korkeimman hallinto-oikeuden päätöksellä KHO 26.5.2011 taltio 1408 kumottu keskusverolautakunnan julkaistu ennakkoratkaisu KVL 2010/20, voidaan todeta, että myös muu kuin tuomioistuimen tuomitsema hyvitys voi olla verovapaa. Muu kuin tuomioistuimen tuomitsema hyvitys voidaan katsoa tuloverolain 78 §:ssä tarkoitetuksi verovapaaksi korvaukseksi, jos palkansaaja ja työnantaja selvittävät, että työnantaja on rikkonut lakiin perustuvia velvoitteitaan siten, että palkansaajalle on syntynyt oikeus hyvitykseen. Yleinen verotuksessa sovellettava periaate on, että suorituksen maksaja ja saaja eivät voi keskenään vapaasti sopia veroviranomaista sitovasti, miten suoritusta käsitellään verotuksessa. Tämä periaate on todettu muun muassa päätöksessä KHO 2009:96. Pelkästään se, että palkansaaja ja työnantaja ovat keskinäisessä sopimuksessaan nimenneet työnantajan maksaman suorituksen tasa-arvolakiin tai yhdenvertaisuuslakiin perustuvaksi hyvitykseksi, ei riitä osoitukseksi siitä, että kysymyksessä on tuloverolain 78 §:ssä tarkoitettu verovapaa hyvitys. Työnantajan ja palkansaajan on pystyttävä osoittamaan se, että työnantaja on rikkonut laissa säädettyä syrjintä- tai vastatoimien kieltoa, esimerkiksi syrjinyt palkansaajaa tasa-arvolain 8 §:ssä tarkoitetulla tavalla. Asia voidaan osoittaa esimerkiksi palkansaajan ja työnantajan tekemään sopimukseen sisältyvällä tapahtumien kuvauksella. Tuomioistuimen vahvistama sovinto ei myöskään yksinään riitä näytöksi hyvityksen verovapaudesta, koska tuomioistuin ei sovintoa vahvistaessaan tutki työnantajan menettelyn lainvastaisuutta samassa laajuudessa kuin normaalissa riita-asian oikeudenkäynnissä (oikeudenkäymiskaari 20 luku 3 § ja laki riita-asioiden sovittelusta ja sovinnon vahvistamisesta yleisessä tuomioistuimessa 23 §). Verovapauden edellytyksenä on tällöin vastaava selvitys, jota työnantajan ja palkansaajan keskinäiseen sopimukseen perustuvan korvauksen verovapaus muutoinkin edellyttää. Selvitys voi olla esimerkiksi palkansaajan ja työnantajan tekemään sovintosopimukseen sisältyvä tapahtumien kuvaus. Tasa-arvo- tai yhdenvertaisuuslain mukaisen hyvityksen suorittaminen ei estä loukattua lisäksi saamasta korvausta vahingonkorvauslain tai muun lain mukaan (TAL 11 § ja YVL 23 §). Työnantaja saattaa esimerkiksi maksaa hyvityksen lisäksi palkansaajalle työsopimuslain 12 luvun 2 §:ään perustuvaa korvausta työsuhteen perusteettomasta päättämisestä (näin esimerkiksi HE 19/2014 vp, s. 89–90). Mahdollisen muun lakiin perustuvan korvauksen osuuden verotus on ratkaistava erillisenä kysymyksenä tässä ohjeessa selostettujen periaatteiden mukaisesti. 8.2 Yhteistoimintavelvoitteiden laiminlyönnistä maksettu hyvitys Työnantajien ja henkilöstön yhteistoimintaa koskevista velvoitteista säädetään eri yhteistoimintalaeissa. Yksityisten alojen henkilöstön osalta yhteistoiminnasta säädetään yhteistoimintalaissa (1333/2021). Kuntien ja hyvinvointialueiden henkilöstön osalta yhteistoiminnasta säädetään työnantajan ja henkilöstön välisestä yhteistoiminnasta kunnassa ja hyvinvointialueella annetussa laissa (449/2007). Valtioon palveluksessa olevien henkilöiden osalta yhteistoiminnasta säädetään yhteistoiminnasta valtion virastoissa ja laitoksissa annetussa laissa (1233/2013). Yhteistoimintalaeissa säädetään muun muassa menettelystä, jota työnantajan on noudatettava, kun työnantaja irtisanoo tai muulla tavoin vähentää työvoimaa. Jos työnantaja laiminlyö nämä lakiin perustuvat menettelylliset velvoitteensa, työnantaja on velvollinen maksamaan palkansaajalle hyvitystä velvoitteiden laiminlyönnistä. Tuloverolain 80 §:ssä on säädetty verovapaaksi tuloksi seuraavat suoritukset, jotka työnantaja on maksanut irtisanotulle, lomautetulle tai osa-aikaistetulle työntekijälle yhteistoimintavelvoitteiden laiminlyönnin johdosta: yhteistoimintalain 44 §:ssä tarkoitettu hyvitys työnantajan ja henkilöstön välisestä yhteistoiminnasta kunnassa ja hyvinvointialueella annetun lain 21 §:ssä tarkoitettu hyvitys yhteistoiminnasta valtion virastoissa ja laitoksissa annetun lain 43 §:ssä tarkoitettu hyvitys. 1.1.2022 voimaan tulleen uuden yhteistoimintalain (1333/2021) 44 §:n mukaan työnantaja voi joutua maksamaan hyvitystä myös työntekijälle, jonka työsopimuksen olennaista ehtoa työnantaja on muuttanut jättäen noudattamatta yhteistoimintalaissa säädettyä menettelyä. Työsopimuksen olennaisen ehdon muuttamisesta maksettavaa hyvitystä ei kuitenkaan ole TVL 80 §:ssä säädetty verovapaaksi, vaan TVL 80 §:n mukainen verovapaus koskee ainoastaan irtisanotulle, lomautetulle tai osa-aikaistetulle työntekijälle maksettua hyvitystä. Lain esitöiden perusteella verovapaus koskee sekä tuomioistuimen päätöksen perusteella maksettuja hyvityksiä että työnantajan ja palkansaajan keskinäiseen sopimukseen perustuvia hyvityksiä. Korvauksen katsominen verovapaaksi edellyttää aina selvitystä siitä, että kyseessä on nimenomaan laissa tarkoitettu yhteistoimintavelvoitteiden rikkomiseen perustuva hyvitys (HE 254/2006 vp). Kun hyvityksen maksaminen perustuu oikeudenkäynnin päätteeksi annettavaan tuomioon, on selvää, että kyseessä on laissa tarkoitettu verovapaa hyvitys. Muissa tilanteissa palkansaajan ja työnantajan on selvitettävä, että kyseessä laissa tarkoitettu verovapaa hyvitys. Pelkästään se, että palkansaaja ja työnantaja ovat keskinäisessä sopimuksessaan nimenneet suorituksen yhteistoimintavelvoitteiden laiminlyönnistä maksetuksi hyvitykseksi, ei riitä osoitukseksi siitä, että kyseessä on laissa tarkoitettu verovapaa hyvitys. Myöskään tuomioistuimen vahvistama sovinto ei yksin riitä näytöksi hyvityksen verovapaudesta (katso luku 8.1 edellä). Työnantajan ja palkansaajan on pystyttävä osoittamaan se, että työnantaja on rikkonut laissa säädettyjä velvoitteitaan. Tämä asia voidaan osoittaa esimerkiksi palkansaajan ja työnantajan tekemään sopimukseen sisältyvällä tapahtumien kuvauksella. Verovapaus koskee ainoastaan hyvitystä, joka on maksettu irtisanotulle, lomautetulle tai osa-aikaistetulle työntekijälle yhteistoimintalain velvoitteiden rikkomisesta. Verovapaus ei siten koske esimerkiksi hyvityksen kanssa samassa yhteydessä maksettavaa korvausta perusteettomasta työsuhteen päättämisestä (HE 254/2006 vp). Jos työnantaja maksaa samassa yhteydessä palkansaajalle myös muita suorituksia, näiden verokohtelu on ratkaistava erikseen. 8.3 Palkkaturvana maksettu suoritus Palkansaajalle voidaan maksaa työsuhteen päättymisen yhteydessä suorituksia palkkaturvan perusteella, jos palkansaajan työnantaja on asetettu konkurssiin tai muutoin todettu maksukyvyttömäksi. Palkkaturvana maksettavat suoritukset maksetaan valtion varoista. Palkkaturvasta säädetään palkkaturvalaissa (PTL) ja valtioneuvoston palkkaturvasta antamassa asetuksessa (PTA). Palkkaturvana maksetaan työsopimuslaissa tarkoitetun työntekijän työsuhteesta johtuvia saatavia, joiden peruste ja määrä on saatu selvitettyä (PTL 4 §). Palkkaturvana saatetaan maksaa esimerkiksi säännöllisen työajan palkkaa, lomakorvausta tai provisiopalkkaa. Myös työaikapankkijärjestelmään perustuva saatava voi tulla maksettavaksi palkkaturvana (PTL 9 a §). Palkkaturvana maksettu suoritus on työsuhteen perusteella saatua vastiketta tehdystä työstä, vaikka suoritus maksetaan valtion varoista ja suorituksen maksamisesta vastaa muu kuin työnantaja. Palkkaturvaan perustuva veronalaisen palkan sijaan saatu suoritus on siten palkansaajan veronalaista palkkatuloa. Palkkaturvana maksettavat saatavat maksetaan työntekijän eläkemaksulla ja palkansaajan työttömyysvakuutusmaksulla vähennettynä (PTL 4 §). Palkkaturvana voidaan maksaa työntekijälle myös muita suorituksia, esimerkiksi työsopimuslaissa tarkoitettua odotusajan palkkaa (PTL 9 §) tai työntekijälle työn suorittamisesta aiheutuneen matka- tai muun kustannuksen korvaus, jonka maksamisesta työnantaja on vastuussa (PTL 9 b §). Odotusajan palkka on palkansaajan veronalaista palkkatuloa, mutta siitä ei makseta päivärahamaksua eikä työnantajan sairausvakuutusmaksua (SVL 11 luku 3 § 3 momentti 6 kohta). Palkkaturvana maksettu työstä aiheutuneiden kustannusten korvaus on verovapaata tuloa vastaavin edellytyksin kuin työnantajan maksama korvaus. Palkkaturvalain perusteella maksetusta suorituksesta on maksettava päivärahamaksu ja työnantajan sairausvakuutusmaksu, ellei kyse ole SVL 11 luvun 3 §:n 3 momentissa tarkoitetusta erästä (esim. odotusajan palkasta). Palkkaturvasuorituksen maksava taho (ELY-keskus) on palkkaturvalakiin perustuvia suorituksia maksaessaan EPL 9 §:n 2 momentissa tarkoitetun sijaismaksajan asemassa. ELY-keskus ei siten ole velvollinen maksamaan työnantajan sairausvakuutusmaksua, vaan sen maksamisesta vastaa palkansaajan työnantaja. 8.4 Palkkaturva konkurssitilanteissa Konkurssiin asettamishetki vaikuttaa siihen, miten työnantajan sairausvakuutusmaksuvelvoitteet jakautuvat konkurssivelallisen ja konkurssipesän välillä. Konkurssivelallinen vastaa työnantajan sairausvakuutusmaksusta siltä osin kuin palkat kohdistuvat aikaan ennen konkurssiin asettamista. Jos konkurssipesä jatkaa konkurssivelallisen liike- tai elinkeinotoimintaa ja maksaa konkurssin asettamisen jälkeen tehdystä työstä palkkoja, konkurssipesä toimii varsinaisena työnantajana Näissä tilanteissa konkurssipesä vastaa työnantajan sairausvakuutusmaksun maksamisesta. (EPL 14 §). Palkkaturva saatetaan maksaa niin sanottuna nopeutettuna palkkaturvana. Konkurssipesä hakee tällöin palkkaturvaa palkansaajien puolesta tekemällä yhteisen hakemuksen (PTL 10 §). Nopeutettuna palkkaturvana voidaan hakea sekä valvottavia palkkasaatavia että massavelkaisia palkkoja. Valvottavia palkkasaatavia ovat ennen konkurssia syntyneet saatavat konkurssiin asettamispäivään asti asettamispäivä mukaan lukien. Massavelkaisia saatavia ovat konkurssin alkamisen jälkeiseen aikaan kohdistuvat saatavat, esimerkiksi lomakorvaus ja irtisanomisajan palkka. ELY-keskus maksaa palkat konkurssipesän tilille ja konkurssipesä siirtää palkkaturvaan perustuvat suoritukset edelleen palkansaajille. Myös nopeutettuna palkkaturvana maksettu suoritus on palkansaajan veronalaista palkkatuloa. Työnantajan sairausvakuutusmaksun suorittamisesta vastaa myös tällaisessa tilanteessa palkansaajan työnantaja, ei siis suorituksen maksava taho tai konkurssipesä. ELY-keskus ei toimita palkkaturvana maksetusta suorituksesta ennakonpidätystä eikä anna siitä ilmoituksia Verohallinnolle, kun palkkaturva maksetaan nopeutettuna palkkaturvana konkurssipesälle. Konkurssipesän on toimitettava palkansaajalle siirtämistään suorituksista ennakonpidätys (PTA 5 § 2 momentti sekä tapa- ja määräpäätös 16 § 2 momentti) ja ilmoitettava suoritus palkkana tulorekisteriin. 8.5 Kilpailukieltosopimuksen perusteella maksettava korvaus Työnantaja ja työntekijä ovat saattaneet työsopimusta tehtäessä tai työsuhteen aikana solmia kilpailukieltosopimuksen. Kilpailukieltosopimus rajoittaa työntekijän oikeutta tehdä työsopimus työsuhteen päättymisen jälkeen alkavasta työstä sellaisen työnantajan kanssa, joka harjoittaa entisen työnantajan kanssa kilpailevaa toimintaa samoin kuin työntekijän oikeutta harjoittaa tällaista toimintaa omaan lukuunsa. Työsopimuslain (55/2001) 3 luvun 5 §:n ja merityösopimuslain (756/2011) 4 luvun 5 §:n mukaan työnantaja on velvollinen maksamaan kilpailukieltosopimuksen perusteella työntekijälle korvausta. Kilpailukieltosopimuksen perusteella maksettava korvaus on rinnastettavissa työsuhteen päättämisestä maksettaviin veronalaisiin korvauksiin, jotka ovat EPL 13 §:n mukaista palkkaa. Työsuhteen perusteella saadut suoritukset ja edut ovat palkkaa myös silloin, kun ne annetaan vasta työsuhteen päättymisen jälkeen. Korvaus on rinnastettavissa kultaiseen kädenpuristukseen. Kilpailukieltosopimuksen perusteella maksettavasta korvauksesta ei makseta työnantajan sairausvakuutusmaksua, koska sairausvakuutuslain 11 luvun 3 §:n 3 momentin 7 kohdan nojalla palkkana ei pidetä työsuhteen tai virkasuhteen päättämisestä maksettavaa korvausta. 9 Muut kuin lakiin perustuvat rahasuoritukset 9.1 Lomaraha Lomaraha on yleisesti käytössä oleva palkansaajan kokonaispalkkauksen osa. Lomarahan maksaminen perustuu työ- tai virkaehtosopimukseen, työsopimukseen tai työpaikalla noudatettuun käytäntöön. Lainsäädännössä ei ole lomarahaa koskevia säännöksiä. Lomaraha on palkansaajan veronalaista palkkatuloa. Lomarahan perusteella on maksettava päivärahamaksu ja työnantajan sairausvakuutusmaksu. 9.2 Työaikapankin saldo Työaikapankilla tarkoitetaan työnantajakohtaisia vapaaehtoisesti käyttöönotettuja järjestelyjä, joilla työaikaa ja erilaisia vapaita voidaan säästää tai lainata sekä yhdistää toisiinsa. Työaikapankkiin voidaan esimerkiksi säästää tavanomaisen työajan ylittävistä työtunneista kertynyttä saldoa. Työaikapankin käyttöönotto ja sen käytössä sovellettava menettely perustuu tyypillisesti työ- tai virkaehtosopimuksen sekä työpaikkakohtaisen sopimuksen määräyksiin. Jos palkansaajalla on työsuhteen päättyessä käyttämättä jäänyttä työaikapankin saldoa, työnantaja maksaa tyypillisesti palkansaajalle rahakorvauksen hyvitykseksi siitä, että osa palkansaajan työaikapankin saldosta jää käyttämättä. Rahakorvaus on palkansaajan veronalaista palkkatuloa, jonka perusteella on maksettava päivärahamaksu ja työnantajan sairausvakuutusmaksu. Ennakonpidätys työaikapankin saldoa vastaavasta rahasuorituksesta toimitetaan silloin, kun työnantaja maksaa suorituksen työntekijälle. Edellytyksenä tälle on kuitenkin se, että saldo voidaan korvata työntekijälle rahana vain poikkeuksellisissa tilanteissa, kuten työsuhteen päättyessä tai purettaessa työaikapankki kokonaan (yksittäisen työntekijän tai koko yrityksen osalta). Jos työntekijä voi nostaa työaikapankin saldon tai osan siitä rahana haluamanaan ajankohtana, ennakonpidätysvelvollisuus syntyy jo siinä vaiheessa, kun työaikapankkiin talletetaan saldoa. 9.3 Korvaus työsuhteen päättymisestä Työnantaja voi maksaa irtisanomalleen tai vapaaehtoisesti irtisanoutuvalle palkansaajalle myös muuta kuin lakiin perustuvaa korvausta työsuhteen päättymisestä. Korvauksesta on voitu sopia työsopimuksessa tai erillisessä sopimuksessa. Tällaisesta korvauksesta voidaan käyttää erilaisia nimityksiä kuten esimerkiksi irtisanomispaketti, eroraha, kultainen kädenpuristus tai tukipaketti. Työnantajan maksama lakiin perustumaton korvaus työ- tai virkasuhteen päättymisestä on palkansaajan veronalaista palkkatuloa. Kysymyksessä on työ- tai virkasuhteen päättämisestä maksettava korvaus, joten sen perusteella ei makseta päivärahamaksua eikä työnantajan sairausvakuutusmaksua (SVL 11 luku 3 § 3 momentti 7 kohta). Työnantaja saattaa suorittaa muuta kuin lakiin perustuvaa korvausta myös muutoin kuin rahana, tai korvaukseen saattaa liittyä erityispiirteitä. Yleisimpiä tällaisia tilanteita käsitellään tarkemmin jäljempänä ohjeen luvuissa 11–13. 10 Korko suorituksen viivästymisestä Työnantaja saattaa maksaa verotuksessa palkkana käsiteltävän suorituksen palkansaajalle myöhässä. Tällöin työnantaja tyypillisesti maksaa mainitun suorituksen lisäksi palkansaajalle korkoa suorituksen maksamisen viivästymisestä. Työnantajan maksama korko on palkansaajan veronalaista pääomatuloa (TVL 32 §). Kysymyksessä ei ole palkkatulo, joten sen perusteella ei makseta päivärahamaksua eikä työnantajan sairausvakuutusmaksua. 11 Luontois- ja henkilökuntaedut sekä muut vastaavat edut 11.1 Luontoisedut työsuhteen päättyessä Työnantajan on pääsääntöisesti pysytettävä työ- tai virkasuhteen ehtojen mukaiset luontoisedut palkansaajan käytössä tai korvattava etujen käypä arvo palkansaajalle niin kauan kuin palkansaajan työ- tai virkasuhde on voimassa. Palkansaajalla on esimerkiksi irtisanomisaikana oikeus luontoisetuun tai sitä vastaavaan korvaukseen. Oikeus on olemassa myös siinä tapauksessa, että palkansaajalla ei ole irtisanomisaikana työntekovelvoitetta. Luontoisedut arvostetaan Verohallinnon luontoisetupäätöksen mukaisesti työ- tai virkasuhteen päättymiseen asti. Esimerkiksi irtisanomisaikana saatu luontoisetu arvostetaan luontoisetupäätöksen mukaisesti. Poikkeuksena on ravintoetu, joka on arvostettava käypään arvoon, jos irtisanotulla ei ole työntekovelvoitetta, mutta työsuhde on vielä voimassa. Ravintoetu voidaan arvostaa luontoisetupäätöksen mukaisesti vain tosiasiallisilta työskentelypäiviltä. 11.1.1 Luontoisedun arvostus työsuhteen päättymisen jälkeen Jos luontoisetu on palkansaajan käytössä vielä työ- tai virkasuhteen päättymisen jälkeen, etu arvostetaan käypään arvoon. Esimerkiksi, kun työ- tai virkasuhde päättyy irtisanomisajan jälkeen, mutta palkansaajalla on työ- tai virkasuhteen päättymisen jälkeen yhä käytössään luontoisetu, etu arvostetaan käypään arvoon. Samoin, jos työ- tai virkasuhde päättyy ilman irtisanomisaikaa, luontoisetu arvostetaan välittömästi käypään arvoon. Poikkeus yllä mainitusta pääsäännöstä on luontoisetuasunto, joka on ollut palkansaajan käytössä työsuhteen aikana. Asuinhuoneiston vuokrauksesta annetun lain 92 §:ssä säädetään työsuhdeasunnon vuokrasopimuksen irtisanomisajasta. Asunnon vuokrasopimuksen irtisanomisaika voi olla pidempi kuin työ- tai virkasuhteen irtisanomisaika. Näissä tilanteissa entisen palkansaajan käytössä oleva luontoisetuasunto voidaan arvostaa luontoisetupäätöksen mukaiseen luontoisetuarvoon yllä mainitun lain mukaiselta asunnon vuokrasopimuksen koko irtisanomisajalta. Myös eläkkeelle jääneen palkansaajan saama asuntoetu on verotuskäytännössä vakiintuneesti arvostettu luontoisetupäätöksen mukaiseen arvoon. Asuntoedusta on kerrottu tarkemmin ohjeessa Luontoisedut verotuksessa . Jos työnantaja maksaa palkansaajalle rahana hyvityksen siitä, että luontoisetu ei ole palkansaajan käytössä, rahapalkan määrä on kokonaisuudessaan palkansaajan veronalaista palkkatuloa. Luontoisedun arvo on palkansaajan veronalaista palkkatuloa (EPL 13 § 3 momentti). Luontoisedun arvosta on pääsääntöisesti maksettava päivärahamaksu ja työnantajan sairausvakuutusmaksu. Luontoisetujen verotusta käsitellään tarkemmin Verohallinnon ohjeessa Luontoisedut verotuksessa . 11.1.2 Työnantajan sairausvakuutusmaksu luontoisedusta erityistilanteissa Työnantaja ja palkansaaja voivat sopia keskenään, että työnantaja maksaa työsuhteen jo päätyttyä palkansaajalle muita kuin lain edellyttämiä korvauksia tai muita suorituksia. Jos työnantaja ja palkansaaja sopivat, että luontoisetu jää palkansaajan käyttöön työ- tai virkasuhteen päättymisen jälkeen, kyseinen etu on luonteeltaan työnantajan maksama muu kuin lakiin perustuva korvaus työsuhteen päättämisestä, joka on palkansaajalle veronalaista ansiotuloa. Kyseessä on työsopimuksen päättämiseen perustuva korvaus, jonka perusteella ei makseta päivärahamaksua eikä työnantajan sairausvakuutusmaksua (SVL 11 luku 3 § 3 momentti 7 kohta). Etua ei voida arvostaa luontoisetupäätöksen mukaiseen luontoisetuarvoon, vaan se arvostetaan käypään arvoon. Jos luontoisetu on jäänyt palkansaajan käyttöön työ- tai virkasuhteen päätyttyä ilman erillistä sopimusta sen jatkamisesta, tai jos työnantaja ei voi tai halua periä luontoisetua takaisin palkansaajalta, eikä peri edusta myöskään korvausta, kyseessä ei ole työsuhteen päättämiseen liittyvä korvaus. Edun arvo on tällöin normaalia EPL 13 §:n mukaista palkkaa, josta on suoritettava myös päivärahamaksu ja työnantajan sairausvakuutusmaksu. Etu on tällöinkin arvostettava käypään arvoon. 11.2 Henkilökuntaedut työsuhteen päättyessä Tuloverolain 69 §:ssä tarkoitetut henkilökuntaedut ovat pääsääntöisesti palkansaajan käytössä niin kauan kuin hänen työ- tai virkasuhteensa on voimassa. Henkilökuntaedut ovat yleensä esimerkiksi irtisanomisaikana palkansaajan käytössä. Henkilökuntaedut ovat palkansaajalle verovapaita etuja tuloverolain 69 §:ssä säädetyin edellytyksin siihen asti, kunnes hänen työsuhteensa päättyy. Esimerkiksi irtisanomisaikana saatu etu voi olla siten tuloverolain 69 §:ssä tarkoitettu verovapaa henkilökuntaetu. Tuloverolain 69 §:n verovapautta ei pääsääntöisesti sovelleta työ- tai virkasuhteen päättymisen jälkeen saatuihin etuihin (HE 135/2016 vp, s. 6). Poikkeus edellä selostetusta pääsäännöstä on työnantajan järjestämä terveydenhuolto. Työnantajan entiselle palkansaajalle tarjoamaa työterveydenhuoltoa pidetään tuloverolain 69 §:n 6 momentin erityissäännöksen perusteella mainitussa pykälässä tarkoitettuna etuna vielä kuuden kuukauden ajan työsuhteen päättymisen jälkeen. Työterveydenhuolto on siten tuloverolain 69 §:ssä säädettyjen verovapauden yleisten edellytysten täyttyessä verovapaa etu vielä kuuden kuukauden ajan työsuhteen päättymisestä. Jos työnantaja tarjoaa vielä kuuden kuukauden jälkeen entiselle palkansaajalleen terveydenhuoltopalveluja, edun käypä arvo on palkansaajan veronalaista tuloa (HE 135/2016 vp, s. 10). Jos työsuhde on päättynyt eläkkeelle jäämisen vuoksi, henkilökuntaedut voivat edelleen olla verovapaita TVL 69 §:ssä säädetyin edellytyksin. Jos henkilökuntaetu ei täytä verovapauden edellytyksiä, edun arvoa pidetään veronalaisena palkkatulona. Henkilökuntaedusta ei tällöinkään makseta päivärahamaksua eikä työnantajan sairausvakuutusmaksua, jos etu on annettu koko henkilökunnalle (SVL 11 luku 3 § 3 momentti 1 kohta). Henkilökuntaetujen verotusta käsitellään tarkemmin Verohallinnon ohjeessa Henkilökuntaedut verotuksessa . 11.3 Eläkevakuutus työsuhteen päättyessä Työnantaja ja palkansaaja voivat sopia, että työnantaja maksaa työsuhteen päättymiseen liittyen suorituksia (vakuutusmaksuja) vapaaehtoiseen eläkevakuutukseen. Työnantaja voi ottaa vakuutuksen myös yksipuolisesti. Palkansaajalla saattaa olla myös valinnanmahdollisuus vakuutuksen ja muun edun (esimerkiksi uudelleensijoittumisvalmennus) välillä. Vakuutukseen maksettavien suoritusten liittymistä työsuhteen päättymiseen voi osoittaa esimerkiksi vakuutuksen vakuutettujen ryhmän määritelmä tai vakuutusten ottaminen vain irtisanotuille tai pian irtisanottaville palkansaajille. Myös aiemmin otettuun vakuutukseen maksettavat suoritukset voivat liittyä työsuhteen päättymiseen. Vakuutukseen maksettu suoritus, joka liittyy työ- tai virkasuhteen päättymiseen, on korvausta työsuhteen päättymisen vuoksi saamatta jääneestä palkasta (KHO 2018:36). Tällainen veronalaisen palkkatulon sijaan saatu työ- tai virkasuhteeseen perustuva suoritus on siten veronalaista palkkatuloa. Palkkatulona verotettavasta vakuutusmaksun määrästä on maksettava päivärahamaksu ja työnantajan sairausvakuutusmaksu. Päivärahamaksua ja työnantajan sairausvakuutusmaksua ei kuitenkaan makseta palkkatulona verotettavasta eläkevakuutusmaksusta, jos työnantaja maksaa sen irtisanotulle työntekijälle irtisanomisajan palkan lisäksi (suoritus rinnastuu lakiin perustumattomaan suoritukseen, esimerkiksi kultaiseen kädenpuristukseen tai erorahaan). Muita kuin työsuhteen päättymiseen liittyviä vapaaehtoisia eläkevakuutuksia käsitellään Verohallinnon ohjeessa Työnantajan ottamat vapaaehtoiset eläkevakuutukset selostetulla tavalla. 11.4 Työntekijän omistukseen siirtyvät työvälineet Työnantaja ja palkansaaja saattavat työsuhteen päättyessä sopia, että tietyt työnantajan omistamat työvälineet siirtyvät palkansaajan omistukseen. Työnantaja ja palkansaaja saattavat esimerkiksi sopia, että työsuhteen aikana palkansaajan käytössä ollut työnantajan omistama matkapuhelin tai kannettava tietokone siirtyy työsuhteen päätyttyä palkansaajan omistukseen. Työnantaja ja palkansaaja voivat sopia, että palkansaaja maksaa työnantajalle työvälineestä tai että hän saa sen ilmaiseksi. Jos palkansaaja maksaa työvälineestä sen käypää arvoa vastaavan rahavastikkeen, palkansaajalle ei muodostu veronalaista etua hänelle siirtyvästä työvälineestä. Sen sijaan, jos työväline siirtyy palkansaajalle käypää vastiketta alempaan hintaa tai täysin vastikkeetta, työvälineen käyvän arvon ja palkansaajan maksaman rahavastikkeen välinen erotus on palkansaajan veronalaista palkkatuloa. 12 Työllistämistä edistävät palvelut, valmennus ja koulutus 12.1 Työvoima- ja elinkeinohallinnon palvelut Palkansaaja on työsuhteen päättyessä oikeutettu julkisesta työvoima- ja yrityspalvelusta annettuun lakiin perustuviin työ- ja elinkeinohallinnon tarjoamiin työllistymistä edistäviin palveluihin. Tällaisia palveluita ovat mainitun lain 4 luvun mukaiset tieto- ja neuvontapalvelut, asiantuntija-arvioinnit, ammatinvalinta- ja uraohjaus sekä työnhaku- ja uravalmennus ja työkokeilu. Työllistymistä edistävää palvelua on myös lain 5 luvun mukainen työvoimakoulutus. Tuloverolaissa ei ole säännöksiä julkisesta työvoima- ja yrityspalvelusta annettuun lakiin perustuvan valmennuksen ja koulutuksen verotuksesta. Nimenomaisten säännösten puuttuessa valmennuksen ja koulutuksen verovapaus on ratkaistava tulon veronalaisuutta koskevien yleisten säännösten ja periaatteiden perusteella. Julkisilla varoilla järjestetystä koulutuksesta ei ole verotuskäytännössä katsottu muodostuvan veronalaista tuloa koulutukseen osallistuvalle henkilölle. Tällaisena koulutuksena on pidetty muun muassa koulutusta, jonka työ- ja elinkeinohallinto on järjestänyt osana lakisääteisiä työvoimapalveluita. Veronalaista etua ei muodostu, vaikka työnantaja osallistuisi koulutuksen suunnitteluun tai sen kustannusten suorittamiseen. Tuloverolain 92 §:n 11 kohdassa on säädetty erikseen verovapaaksi eräät julkisesta työvoima- ja yrityspalvelusta annettuun lakiin perustuvat korvaukset. Verovapaata tuloa on työvoimapalveluiden järjestämisestä annetun lain 102 §:ssä tarkoitetut työhön tai palveluihin hakeutumisesta työttömälle maksettavat kustannusten korvaukset ja mainitun lain 103 §:ssä kulukorvaus. Luonnollisen henkilön saamasta verovapaasta palkkatuesta säädetty tuloverolain 92 §:n 13 kohta on poistettu tarpeettomana, sillä julkisesta työvoima- ja yrityspalvelusta annetun lain 7 luvun 3 §:n 1 momentin mukaan luonnolliselle henkilölle palkkatukea voidaan myöntää vain taloudelliseen toimintaan. Tehty muutos sulkee kotitaloudet työnantajina palkkatuen ulkopuolelle. 12.2 Lakisääteinen työllistymistä edistävä valmennus tai koulutus Työnantaja on eräissä laissa säädetyissä tilanteissa velvollinen järjestämään tuotannollisista ja taloudellisista syistä irtisanomalleen palkansaajalle tilaisuuden osallistua työnantajan kustantamaan työllistymistä edistävään valmennukseen tai koulutukseen. Tuloverolain 69 a §:n 1 momentin mukaan veronalaista tuloa ei synny työllistymiseen edistävästä valmennuksesta tai koulutuksesta, jonka työnantaja on velvollinen tarjoamaan irtisanotulle työntekijälle, viranhaltijalle tai virkamiehelle työsopimuslain 7 luvun 13 §:n, merityösopimuslain 8 luvun 11 §:n, kunnallisesta viranhaltijasta annetun lain 37 b §:n tai valtion virkamieslain 27 a §:n perusteella. Lain edellyttämä valmennus tai koulutus on siihen osallistuvalle palkansaajalle verovapaa etu. Työnantaja ja palkansaaja voivat lain mukaan sopia, että työnantaja täyttää velvollisuutensa valmennuksen tai koulutuksen järjestämiseen kustantamalla palkansaajan itsensä hankkiman koulutuksen tai valmennuksen kokonaan tai osittain. Lain esitöiden perusteella valmennusta tai koulutusta voidaan pitää myös tässä tapauksessa verovapaana etuna, jos korvaaminen tapahtuu laskua ja maksutositetta vastaan. Tositteet on tällöin liitettävä työnantajan kirjanpitoon. Jos työnantaja maksaa palkansaajalle etukäteen tai ilman tositteita koulutuksen hintaa vastaavaa määrän, suoritus on palkansaajan veronalaista palkkatuloa (HE 211/2016 vp, s. 23). Työnantaja ja henkilöstö saavat lain mukaan sopia valmennuksen tai koulutuksen sijasta muustakin järjestelystä, jolla edistetään irtisanottavan työllistymistä. Tuloverolain 69 a §:n 2 momentissa säädetään, että pykälän 1 momentissa säädettyä verovapautta ei sovelleta näissä tilanteissa. Valmennuksen ja koulutuksen verokohtelu ratkaistaan tällöin tulon veronalaisuutta koskevien yleisten säännösten sekä oikeus- ja verotuskäytännössä muodostuneiden periaatteiden perusteella (HE 211/2016 vp, s. 23; katso luku 12.3 jäljempänä). Työnantaja voi järjestää irtisanomistilanteessa työllistymistä edistävää valmennusta tai koulutusta myös muutoin kuin lain nimenomaisen säännöksen velvoittamana. Valmennuksen tai koulutuksen verokohtelua ei näissä tapauksissa ratkaista tuloverolain 69 a §:n perusteella, vaan tulon veronalaisuutta koskevien yleisten säännösten sekä oikeus- ja verotuskäytännössä muodostuneiden periaatteiden perusteella (katso luku 12.3 jäljempänä). Työnantaja, joka ei ole noudattanut velvollisuuttaan valmennuksen tai koulutuksen järjestämiseen, on velvollinen suorittamaan työntekijälle korvauksena koulutuksen tai valmennuksen arvoa vastaavan määrän. Jos valmennuksen tai koulutuksen järjestämisvelvollisuus on laiminlyöty vain osittain, korvausvelvollisuus rajoittuu vastaamaan velvollisuuden laiminlyötyä osuutta. Tuloverolain 69 a §:n 3 momentin mukaan työnantajan maksama korvaus työllistämistä edistävän valmennuksen tai koulutuksen laiminlyönnistä on veronalaista ansiotuloa. Tällaista korvausta pidetään palkansaajan verotuksessa palkkatulona (HE 211/2016 vp, s. 24), josta on maksettava päivärahamaksu ja työnantajan sairausvakuutusmaksu. 12.3 Työnantajan tarjoama muu koulutus ja valmennus 12.3.1 Julkisena työvoimapalveluna tarjottavaa koulutusta vastaava koulutus Tuotannollisista ja taloudellisista syistä irtisanotulle palkansaajalle ei muodostu veronalaista etua työnantajan järjestämästä ja maksamasta koulutuksesta, jos koulutus vastaa luonteeltaan julkisena työvoimapalveluna tarjottavaa koulutusta. 12.3.2 Vapaaehtoisesti järjestetty lakisääteistä vastaava työllistymistä edistävä valmennus ja koulutus Työnantaja saattaa järjestää tuotannollisella tai taloudellisella perusteella irtisanomalleen palkansaajalle tuloverolain 69 a §:ssä tarkoitettua lakisääteistä työllistymistä edistävää valmennusta tai koulutusta vastaavaa koulutusta tai valmennusta, vaikka työnantajalla ei olisi siihen lakisääteistä velvollisuutta. Esimerkiksi alle 30 henkeä työllistävä työnantaja, joka ei ole työsopimuslain 7 luvun 13 §:n perusteella velvollinen järjestämään lakisääteistä työllistymistä edistävää valmennusta tai koulutusta, saattaa vapaaehtoisesti järjestää irtisanomalleen palkansaajalle vastaavaa valmennusta tai koulutusta. Tällainen lakisääteistä koulutusta vastaava valmennus tai koulutus voidaan katsoa verovapaaksi oikeus- ja verotuskäytännössä muodostuneiden periaatteiden perusteella. 12.3.3 Muu työnantajan tarjoama uudelleensijoittumisvalmennus Työnantaja saattaa järjestää palveluksestaan irtisanotuille tai irtisanoutuneille palkansaajille uudelleentyöllistymistä edistävää valmennusta muussa kuin työsopimuslain 7 luvun 13 §:ssä, merityösopimuslain 8 luvun 11 §:ssä, kunnallisesta viranhaltijasta annetun lain 37 b §:ssä tai valtion virkamieslain 27 a §:ssä tarkoitetussa tilanteessa (niin sanottu outplacement-ohjelma). Uudelleensijoittumisvalmennuksella tarkoitetaan valmennus- tai ohjausprosessia, jolla edistetään ja nopeutetaan palkansaajan uudelleen työllistymistä. Uudelleensijoittumisvalmennus on tarkoitettu irtisanotuille, irtisanomisuhan alaisille tai vapaaehtoisen erosopimuksen tehneille palkansaajille. Valmennus voidaan järjestää yksilöllisenä valmennuksena tai ryhmävalmennuksena. Valmennus voidaan tarjota myös toimintojen uudelleenjärjestelyjen yhteydessä. Uudelleensijoittumisvalmennukseen kuuluu tyypillisesti palkansaajan henkilökohtaisten osaamisalueiden ja vahvuuksien kartoitus sekä työnhakusuunnitelman laatiminen. Valmennukseen kuuluu usein myös opastusta yksilöllisen ansioluettelon ja työhakemusten laatimisessa sekä työhaastatteluihin valmistautumisessa. Valmennukseen kuuluu lisäksi useimmiten opastusta eri työnhakumenetelmien ja -kanavien käytössä sekä palkansaajan tukemista ja opastamista aktiivisessa työnhaussa. Uudelleensijoittumisvalmennus ei ole peruskoulutusta. Kyse ei ole myöskään työnantajan intressissä järjestettävästä koulutuksesta, jonka tavoitteena on palkansaajan nykyisen ammattitaidon ylläpitäminen tai kehittäminen. Uudelleensijoittumisvalmennus on yleistä työelämään ja tulonhankintaan liittyvää valmennusta. Uudelleensijoittumisvalmennus rinnastuu pitkälti työvoima- ja elinkeinohallinnon järjestämiin työllistymistä edistäviin palveluihin, joista ei katsota muodostuvan palkansaajalle veronalaista etua. Uudelleensijoittumisvalmennuksesta ei muodostu palkansaajalle veronalaista etua, vaikka valmennusta ei järjestetä ensisijaisesti työnantajan edun vuoksi. Verovapauden edellytyksenä on, että uudelleensijoittumisvalmennuksesta sovitaan työsuhteen vielä kestäessä eli ennen irtisanomisajan ja työsuhteen päättymistä. Sillä ei ole merkitystä, onko palkansaajalla työntekovelvoite irtisanomisaikana tai annetaanko uudelleensijoittumisvalmennus työsuhteen kestäessä vai työsuhteen päättymisen jälkeen. Myöskään lomautuksen aikana työnantajan järjestämästä uudelleensijoittumisvalmennuksesta ei synny palkansaajalle verotettavaa etua. Jos palkansaaja saa valita uudelleensijoitusvalmennuksen tai rahasuorituksen ja hän valitsee rahasuorituksen, rahasuoritus on hänen veronalaista palkkatuloaan. 12.3.4 Uuteen ammattiin johtava koulutus Tuloverolain 69 b §:n mukaan veronalaista tuloa ei muodostu työnantajan kustantamasta työntekijän koulutuksesta, joka tapahtuu työnantajan tai samaan konserniin kuuluvan työnantajan intressissä. Työnantajan maksamien koulutuskustannusten verovapautta arvioitaessa ei ole merkitystä sillä, missä muodossa koulutus tapahtuu tai millaiseen tutkintoon tai ammattinimikkeeseen koulutus mahdollisesti johtaa. Tuloveronlain 69 b §:n säännös ei koske irtisanotulle työntekijälle tarjottavan koulutuksen verotusta. Työnantajan irtisanotulle palkansaajalle maksama koulutuskustannusten korvaus on veronalaista palkkatuloa. Työsopimuslain 7 luvun 3 §:n mukaan työnantaja on tietyin edellytyksin velvollinen kouluttamaan irtisanomisuhan alla olevan palkansaajan uusiin tehtäviin. Näissä tilanteissa työnantajan kustantamasta koulutuksesta ei muodostu palkansaajalle veronalaista etua, vaikka kysymyksessä olisi koulutus, joka olisi laajuutensa ja muun luonteensa perusteella peruskoulutusta. Työnantajan maksamia koulutuskustannuksia on käsitelty tarkemmin Verohallinnon ohjeessa Työnantajan kustantaman koulutuksen verotus . 13 Palkansaajan yritystoiminnan tukeminen 13.1 Vastikkeeton suoritus yritystoiminnan aloittamiseen Työnantaja saattaa maksaa irtisanomalleen tai vapaaehtoisesti irtisanoutuvalle palkansaajalle korvauksen työsuhteen päättymisestä sillä edellytyk

    Teksti jatkuu virallisessa lähteessä.

    Aiheeseen liittyvät oppaat, UKK ja sopimuspohjat