VERO-VH/6801/00.01.00/2025
Suomi
VERO-VH/6801/00.01.00/2025 — Luontoisedut verotuksessa
Oikeudellista tietoa, ei oikeudellista neuvontaa. Tarkista voimassa oleva teksti virallisesta lähteestä.
Analysoi tämä laki tekoälylläLuontoisedut verotuksessa
Syventävä vero-ohje
Antopäivä
9.12.2025
Versiohistoria
Diaarinumero
VH/6801/00.01.00/2025
Voimassaolo
1.1.2026 - Toistaiseksi
Valtuutussäännös
Laki Verohallinnosta (503/2010) 2 § 2 mom.
Korvaa ohjeen
VH/7600/00.01.00/2024
Ohje liittyy kokonaisuuteen:
Palkkatulojen verotus
Tässä ohjeessa käsitellään työnantajalta saatujen luontoisetujen verotusta luonnollisen henkilön tuloverotuksessa ja ennakkoperinnässä.
Ohjetta on päivitetty seuraavasti:
Lukuun 5.3.1 on täsmennetty, mitä tarkoitetaan take away -aterialla. Täsmennys vastaa nykyistä verotuskäytäntöä.
Lukuun 7.1 on lisätty ohjeistusta matkailuautosta työsuhdeautona.
Lukuun 7.4.3 on lisätty ohjeistusta kotilatauslaitteen siirrosta aiheutuvien kustannusten käsittelystä.
Luvussa 7.5.5 on huomioitu, että TVL 64 a §:n 3 momentin vähäpäästöisiä autoja koskeva väliaikainen 85 euron verohuojennus on päättynyt vuoden 2025 lopussa.
Lukua 7.8.10 on muokattu vastaamaan 1.1.2026 voimaan tulevaa lakimuutosta: Kun palkansaaja käyttää työnantajansa kustantamaa sähköä työpaikalla oman autonsa tai auton käyttöedun perusteena olevan auton lataamiseen, käytöstä muodostuvan luontoisedun raha-arvo on luontoisetupäätöksen 25 §:ssä määritelty kiinteä kuukausiarvo.
Lukuun 9.2 on täsmennetty, että työnantajan hankkimana työsuhdematkalippuna ei pidetä työntekijän työnantajan luottokortilla maksamaa matkalippua tai matkalippusaldoa.
Lukua 11 polkupyöräedusta on muokattu vastaamaan 1.1.2026 voimaan tulevaa lakimuutosta.
Lisäksi ohjeeseen on tehty joitakin pieniä täsmennyksiä ja lisäyksiä sekä huomioitu luontoisetupäätöksen muutokset esimerkeissä ja taulukoissa.
Luontoisetujen euromäärät löytyvät
Verohallinnon päätöksestä luontoisetujen laskentaperusteista
.
1 Johdanto
1.1 Luontoisedun käsite
Verotuksessa luontoisedulla tarkoitetaan työnantajan muuna kuin rahana työstä suorittamaa vastiketta palkansaajalle. Luontoisetu on toisin sanoen työnantajan järjestämä ja kustantama hyödyke (tavara tai palvelu), jonka työnantaja luovuttaa palkansaajan käyttöön.
Luontoisedussa palkansaaja saa vain käyttöoikeuden hyödykkeeseen. Sen sijaan hyödykkeen omistusoikeus ei siirry palkansaajalle. Käyttöoikeus hyödykkeeseen lakkaa viimeistään työsuhteen päättyessä.
Hyödykkeen on oltava työnantajan omistama tai hallitsema. Konsernitilanteissa joku konserniyhtiöistä (esimerkiksi emoyhtiö) voi kuitenkin järjestää luontoisetuja myös muiden konserniin kuuluvien yhtiöiden työntekijöille (esimerkiksi tytäryhtiön työntekijöille). Näissäkin tilanteissa etu katsotaan saaduksi työsuhteen perusteella ja edun antajana pidetään työntekijän omaa työnantajaa.
Palkansaajan itse hankkimat hyödykkeet, joiden kustannukset työnantaja korvaa palkansaajalle tai maksaa suoraan hyödykkeen luovuttajalle, eivät ole verotuksessa tarkoitettua luontoisetua. Tällöin edun arvo luetaan rahapalkkaan. Luontoisedusta ei ole kysymys esimerkiksi silloin, kun työnantaja maksaa palkansaajan itse vuokraaman asunnon vuokran. Koko vuokran määrä on tällöin palkkaa (KHO 15.8.1973 taltio 3039).
Luontoisetuna ei pidetä järjestelyä, jossa palkansaaja ensin luovuttaa työnantajalle käyttöoikeuden omaan omaisuuteensa ja sen jälkeen työnantaja antaa saman hyödykkeen palkansaajan käyttöön luontoisetuna. Tällainen tilanne syntyy esimerkiksi silloin, kun palkansaaja vuokraa omistamansa asunnon työnantajalle, joka luovuttaa asunnon luontoisetuna edelleen samalle palkansaajalle (KHO 15.6.1976 taltio 2462).
Työnantaja voi järjestää palkansaajalle luontoisetuja myös niin sanotulla kohdennetulla maksuvälineellä. Tällaisia luontoisetuja ovat ravintoetu ja työsuhdematkalippu. Kohdennetuista maksuvälineistä ja niiden käyttöedellytyksistä on kerrottu tarkemmin Verohallinnon ohjeessa
Luontois- ja henkilökuntaetujen hankkiminen kohdennetuilla maksuvälineillä
.
Luontoisedut ovat useimmiten jatkuvia tai säännöllisesti toistuvia. Tällaisia etuja ovat tyypillisesti palkansaajan jatkuvassa käytössä oleva asunto-, auto- tai puhelinetu. Luontoisetu voi kuitenkin olla myös kertaluonteinen tai satunnainen. Tällaisesta luontoisedusta on kysymys esimerkiksi silloin, kun palkansaaja käyttää kertaluontoisesti työnantajan omistamaa tai hallitsemaa ajoneuvoa. Jaottelulla jatkuviin ja säännöllisesti toistuviin sekä satunnaisiin etuihin on merkitystä lähinnä ennakonpidätyksen toimittamisessa.
1.2 Luontoisedun veronalaisuus
Tuloverolain (1535/1992, TVL) 64 §:n 1 momentin mukaan työnantajalta saatu luontoisetu on veronalaista ansiotuloa ja se arvioidaan käypään arvoon. Verohallinto määrää vuosittain luontoisetujen käypien arvojen laskentaperusteet. Ne ovat Verohallinnon päätöksessä luontoisetujen laskentaperusteista (katso jäljempänä luku 1.3). Luontoisetu voi poikkeuksellisesti olla myös tiettyyn euromäärään saakka verovapaa, kuten työsuhdematkalippu (TVL 64 §:n3 momentti).
Palkan käsitteestä säädetään ennakkoperintälain (1118/1996, EPL) 13 §:ssä. Kyseisen lainkohdan 3 momentin mukaan palkkaan luetaan luontoisedut, jotka arvioidaan tuloverolaissa säädetyllä tavalla. Luontoisetu on siten veronalaista palkkaa aivan kuten rahana maksettu palkka.
Luontoisedun verotusta koskevia säännöksiä voidaan soveltaa, vaikka palkansaajalle ei maksettaisi rahapalkkaa. Palkka voidaan siten maksaa pelkästään luontoisetuna.
Työnantaja voi antaa luontoisedun niin sanottuna vapaana etuna, tai periä siitä korvauksen. Jos palkansaajan työnantajalle maksama korvaus on vähintään edun luontoisetuarvon suuruinen, verotettavaa etua ei synny. Työnantajan on kuitenkin ilmoitettava luontoisetu tulorekisteriin. Työnantajalle maksetulla korvauksella tarkoitetaan palkansaajan veroilla vähennetystä nettopalkasta perittyä korvausta.
Luontoisedut verotetaan nautintaperiaatteen mukaan eli etu on sen ajankohdan tuloa, jolloin se on ollut palkansaajan käytettävissä. Käyttöajankohdan perusteella määräytyy myös edun verovuosi. TVL 64 §:n 2 momentin mukaan luontoisetu voi kuitenkin jossakin tilanteessa olla seuraavan vuoden tuloa. Jos joulukuulta kertynyttä rahapalkkaa maksetaan osaksi tai kokonaan tammikuun aikana, työnantaja voi ilmoittaa joulukuun luontoisedun tammikuun tuloksi. Tällöin luontoisetu verotetaan tammikuusta alkavan verovuoden tulona. Luontoisetu arvostetaan kuitenkin käyttäen edellisen vuoden luontoisetujen laskentaperusteita.
Esimerkki 1:
Palkansaajalla on jatkuvina luontoisetuina asunto- ja puhelinetu. Hänelle maksetaan joulukuussa tehdystä työstä kertynyt rahapalkka seuraavan vuoden tammikuussa.
Joulukuussa saadut luontoisedut arvostetaan kyseisen vuoden luontoisetuarvoihin. Joulukuussa saadut luontoisedut ilmoitetaan tulorekisteriin joko joulu- tai tammikuun palkkatietoilmoituksella. Edun verovuosi määräytyy ilmoituksen mukaan. Ennakonpidätys toimitetaan rahapalkasta siinä kuussa, jonka tulona luontoisetu käsitellään.
1.3 Verohallinnon luontoisetupäätös
Verohallinto antaa vuosittain päätöksen luontoisetujen laskentaperusteista (jäljempänä
luontoisetupäätös
). Luontoisetupäätös annetaan kutakin verovuotta edeltävän vuoden loppupuolella. Samaa päätöstä sovelletaan sekä ennakkoperinnässä että verotuksen toimittamisen yhteydessä.
Luontoisetupäätöksessä on vahvistettu arvot yleisimmille luontoiseduille kuten asuntoedulle, autoedulle, ravintoedulle, puhelinedulle ja polkupyöräedulle. Päätöksessä mainitsemattomien etujen arvona pidetään niiden käypää arvoa. Käypää arvoa voidaan soveltaa myös silloin, kun se on ilmeisesti luontoisetupäätöksessä vahvistettua arvoa alhaisempi (luontoisetupäätös 28 §).
Etu voidaan arvostaa luontoisetupäätöksen mukaiseen arvoon vain silloin, kun se on saatu työ- tai virkasuhteessa. EPL 13 §:n 1 momentin 2 kohdassa tarkoitettujen henkilökohtaisten palkkioiden saajille annetut luontoisedut voidaan myös arvostaa luontoisetupäätöksen mukaisesti, vaikka he eivät olisikaan maksajaan työsuhteessa. Siten esimerkiksi hallintoelimen jäsenelle voidaan antaa luontoisetuja korvauksena hallintoelimessä työskentelystä. Muissa kuin edellä mainituissa tilanteissa luontoisetu arvostetaan käypään arvoon, joka on useimmiten edun hankinnasta aiheutuneiden todellisten kustannusten määrä.
Osakeyhtiön osakkeenomistaja ja henkilöyhtiön (ay ja ky) yhtiömies voivat saada palkkaa omistamastaan yhtiöstä. Siten he voivat saada yhtiöstään myös luontoisetuja. Luontoisetujen saaminen ei edellytä rahapalkan nostamista. Omistamansa yhtiön lukuun työskentelevän osakkeenomistajan tai yhtiömiehen yhtiöltään saamat tavanomaiset luontoisedut arvostetaan luontoisetupäätöksen mukaisesti, jos etuja on käsitelty asianmukaisesti palkkatulona kirjanpidossa ja edut on ilmoitettu tulorekisteriin palkkatietoilmoituksella. Tapauksen olosuhteista riippuen tästä pääsäännöistä voidaan poiketa. Esimerkiksi epätavanomaiset ja perusteettomat edut osakeyhtiöstä voidaan verottaa peiteltynä osinkona, vaikka ne olisi kirjanpidossa käsitelty palkkana tai luontoisetuna. Peitellystä osingosta on kerrottu tarkemmin Verohallinnon ohjeessa
Peitelty osinko
.
Yksityinen elinkeinonharjoittaja (toiminimiyrittäjä ja maa- ja metsätaloudenharjoittaja) ei voi nostaa yrityksestään palkkaa eikä ottaa luontoisetuja.
1.4 Luontoisedun jakaminen useiden käyttäjien kesken
Lähtökohtaisesti luontoisedut ovat henkilökohtaisia, koska ne ovat työnantajan muuna kuin rahana työstä suorittamaa vastiketta palkansaajalle. Ravintoetua ja puhelinetua lukuun ottamatta luontoisedun arvo voi kuitenkin olla jaettavissa usean palkansaajan kesken. Näin voi olla esimerkiksi silloin, kun puolisot työskentelevät saman työnantajan palveluksessa.
Jos luontoisetuauto on usean palkansaajan käytössä, autoedun arvo lasketaan siten, että luontoisetupäätöksen mukaan laskettu perusarvo jaetaan käyttäjien määrällä. Tähän määrään lisätään jokaisen auton käyttäjän ajamien kilometrien perusteella tuleva arvo. Tällainen laskentatapa edellyttää aina luontoisetupäätöksen 17 § ja 24 §:ien mukaista ajopäiväkirjaa tai muuta luotettavaa selvitystä. Jos puolisot saavat yhteisen autoedun, edun arvo voidaan puolittaa, jos ajopäiväkirjamerkinnöin ei osoiteta muuta jakoperustetta.
Vapaa-ajan asunnosta syntyy luontoisetu silloin, kun asunto ei ole kaikkien työntekijöiden käytössä siten, että sitä voitaisiin pitää kollektiivisena henkilökuntaetuna. Edun arvo on se käypä hinta, joka vastaavanlaisesta lomaviettomahdollisuudesta jouduttaisiin vuokrana maksamaan. Yhteiskäyttöajan etu jaetaan käyttöpäivien mukaan. Vastaava laskentaperiaate soveltuu muihinkin luontoisetupäätöksessä mainitsemattomiin etuihin.
1.5 Luontoisedut lomautuksen ja palkattoman vapaan aikana
Työnantaja ei ole velvollinen tarjoamaan luontoisetuja lomautuksen tai palkattoman vapaan (esimerkiksi vanhempainvapaa ja vuorotteluvapaa) ajalta, ellei toisin sovita (poikkeuksena asuntoetu, ks. työsopimuslain 13 luvun 5 §).
Jos työnantaja ja työntekijä ovat sopineet, että työntekijä saa pitää luontoisedun lomautuksen tai palkattoman vapaan aikana, etu voidaan myös tällä ajalla arvostaa luontoisetupäätöksen mukaisesti, koska työntekijän työsuhde pysyy voimassa. Luontoisetupäätöksen 13 ja 14 §:ien mukaan työnantaja voi kuitenkin tarjota ravintoedun luontoisetupäätöksen päätöksen mukaisesti arvostettuna vain työssäolopäiviltä. Tämän vuoksi ravintoetu arvostetaan käypään arvoon lomautuksen ja palkattoman vapaan ajalta. Osalomautustilanteissa (esim. kaksi päivää töissä ja kolme lomautettuna) on huomattava, että esimerkiksi autoetu lasketaan myös lomautuspäiviltä, jos auto on työntekijän käytettävissä eikä autoedun keskeytyksestä ole nimenomaisesti erikseen sovittu.
Työntekijälle ei synny veronalaista etua, jos hän maksaa luontoisedusta vähintään sen luontoisetuarvoa vastaavan määrän.
Luontoisetujen arvostamisesta työsuhteen päättymistilanteissa on kerrottu Verohallinnon ohjeessa
Työsuhteen päättymiseen liittyvien suoritusten verotus
.
1.6 Pääomakustannusten muutos
Luontoisetujen kohteeseen voi tulla sen arvoon vaikuttavia muutoksia kesken edun voimassaolokauden. Esimerkiksi, jos autoon hankitaan myöhemmin lisävarusteita, ne on huomioitava luontoisetuarvossa siitä hetkestä eteenpäin, kun lisävarustelu on tehty. Jos luontoisetuveneeseen hankitaan uusi moottori, veneen käyttöikä pitenee huomattavasti ja edulle on laskettava uusi käypä arvo siitä hetkestä eteenpäin, kun muutos on tehty.
1.7 Luontoisetua vai rahapalkkaa
Työnantaja voi joissain tilanteissa korvata saamatta jääneen luontoisedun palkansaajalle rahana. Työnantaja voi esimerkiksi hyvittää palkansaajalle rahana vuosiloman ajalta saamatta jääneen ravintoedun määrän. Luontoisedun sijaan maksettu rahakorvaus ei ole luontoisetu, vaan normaalia rahapalkkaa koko maksetun summan määräisenä.
Työnantaja ja palkansaaja voivat tehdä niin sanotun kokonaispalkkasopimuksen. Tällöin työnantajalle palkasta aiheutuva kokonaiskustannus säilyy samana, vaikka se antaisi palkansaajalle rahapalkan lisäksi luontoisetuja. Käytännössä työnantaja alentaa rahapalkkaa (bruttopalkkaa) joko luontoisetua vastaavalla rahamäärällä tai sillä määrällä, joka työnantajalle aiheutuu luontoisedusta. Palkansaajan tuloa on uusi alempi rahapalkka lisättynä luontoisedun arvolla (KHO 1986-B-II-589). Rahapalkan alennuksena ei pidetä korvausta luontoisedusta, jonka palkansaaja maksaa työnantajalle nettopalkastaan.
1.8 Edustuskäytön vaikutus
Palkansaajalle luontoisetuna annettu asunto tai vene voi olla samaan aikaan työnantajan edustuskäytössä. Kun lasketaan palkansaajan veronalaista tuloa, edustuskäyttöä vastaava osuus vähennetään luontoisedun arvosta. Luontoisetuna verotetaan siten vain yksityiskäytön osuus kustannuksista.
Edustuskäytön vaikutusta luontoisedun arvoon on käsitelty myös tämän ohjeen luvuissa 2.3.7 ja 12.2.
1.9 Alle kuukauden ajan käytössä oleva luontoisetu
Verohallinnon luontoisetupäätöksessä on vahvistettu kuukausittaiset arvot yleisimmille luontoiseduille. Alle kuukauden ajan käytössä olevan luontoisedun arvo saadaan jakamalla kuukausiarvo luvulla 30,33 ja kertomalla näin saatu määrä niiden päivien lukumäärällä, joina luontoisetu on palkansaajan käytettävissä.
1.10 Sairausvakuutuksen maksut
Työnantajan sairausvakuutusmaksusta annetun lain (771/2016, TaSavaL) 5 §:n mukaan työnantaja maksaa työnantajan sairausvakuutusmaksun työntekijöille maksettavien palkkojen yhteismäärän perusteella. Luontoisetu on palkkaa, joten lähtökohtaisesti työnantajan on maksettava myös sen perusteella työnantajan sairausvakuutusmaksu.
Jos luontoisetu on vastiketta hallintoelimen jäsenyydestä (hallituspalkkiota), sen sairausvakuutusmaksun alaisuus määräytyy sairausvakuutuslain (1224/2004, SVL) henkilökohtaisia palkkioita koskevan poikkeussäännöksen mukaisesti. Hallituspalkkiota olevasta luontoisedusta ei makseta työnantajan sairausvakuutusmaksua, jos edun saaja ei ole työsuhteessa edun antajaan (TaSavaL 5 §:n 3 momentti ja SVL 11 luvun 3 §:n 3 momentin 8 kohta).
Luontoisedun saajan on lähtökohtaisesti maksettava vakuutetun sairaanhoito- ja päivärahamaksua edun arvosta (SVL 18 luvun 14 § ja 15 §). Hallituspalkkiona saadusta luontoisedusta ei kuitenkaan peritä päivärahamaksua. Sairausvakuutusmaksuista kerrotaan tarkemmin Verohallinnon ohjeessa
Työnantajan ja vakuutetun sairausvakuutusmaksu
.
1.11 Vuokratyöntekijät
Vain työnantajalta saatu luontoisetu voidaan arvostaa luontoisetupäätöksen mukaisesti. Muulta kuin työnantajalta saatu etu arvostetaan käypään arvoon. Koska käyttäjäyritys ei ole vuokratyöntekijän työnantaja, sen vuokratyöntekijälle antama etu on muuta veronalaista ansiotuloa ja arvostetaan käypään arvoon.
Käyttäjäyritys ei voi toimittaa luontoisedusta ennakonpidätystä, mutta sen on ilmoitettava etu tulorekisteriin muuna veronalaisena ansiotulona. Käyttäjäyritys ei maksa edusta työnantajan sairausvakuutusmaksua, koska käyttäjäyrityksen ja vuokratyöntekijän välillä ei ole työsuhdetta.
Jos vuokralle antaja on ottanut huomioon käyttäjäyrityksen antaman luontoisedun vuokratyöntekijän palkkalaskelmalla, etu voidaan katsoa saaduksi omalta työnantajalta ja siten se voidaan arvostaa luontoisetupäätöksen mukaisesti.
2 Asuntoetu
2.1 Asuntoedun määritelmä
Asuntoedusta on kyse silloin, kun palkansaaja saa työ- tai virkasuhteensa perusteella käyttöönsä asunnon, jonka hänen työnantajansa omistaa tai on vuokrannut. Työnantajan omistamaan tai vuokraamaan asuntoon rinnastuu toisen saman konsernin yhtiön omistama tai vuokraama asunto. Asuntoedusta ei ole kysymys silloin, kun työnantaja maksaa palkansaajan vuokraaman asunnon vuokran tai palkansaajan omistaman asunnon kuluja.
Asuntoetu voi poikkeuksellisesti muodostua myös silloin, kun työnantaja muulla tavalla järjestää asunnon palkansaajan käyttöön. Asuntoedun on oikeuskäytännössä katsottu muodostuvan tapauksessa, jossa vuokrasopimus oli muodollisesti tehty sellaisen itsenäisen kiinteistöyhtiön kanssa, jonka osakkeita työnantaja omisti. Työnantaja tuki kiinteistöyhtiötä taloudellisesti siten, että palkansaajilta perittiin pienempää vuokraa kuin muilta asukkailta. (KHO 1982-B-II-578.)
Oikeuskäytännössä asuntoetuna ei ole pidetty hotellitasoista majoitusta. Keskusverolautakunnan ennakkoratkaisussa KVL 60/2019 työntekijöille vuokratut huoneistot olivat kalustettuja ja lisäksi hintaan kuului muun muassa sisustuspaketti, siivous, netti, sähkö, vesi ja lämmitys. Majoitukseen sisältyi myös kaikkien majoituspalvelun käyttäjien käytössä olevat yhteiset tilat ruokailuun, rentoutumiseen ja työskentelyyn, sekä oikeus käyttää kiinteistön kuntosalia ja saunaosastoa. Ratkaisussa luontoisetu arvostettiin käypään arvoon.
Luontoisetu on veronalaista tuloa koko siltä ajalta, jolloin etu on palkansaajan käytettävissä. Asuntoetua verotetaan tämän vuoksi koko siltä ajalta, kun asunto on palkansaajan käytettävissä, vaikka palkansaaja ei tosiasiallisesti oleskelisi koko tätä aikaa asunnossa. Palkansaajan käytettävissä olevasta asunnosta muodostuu veronalainen etu esimerkiksi sellaiselta puolentoista kuukauden ajanjaksolta, jonka palkansaaja on perheensä kanssa yhtäjaksoisesti lomamatkalla.
Asuntoedun luontoisetuarvo sisältää asumisesta saadun edun ohella asunnon vesimaksut. Keskuslämmityksellä ja sähkölämmityksellä lämmitettävän asunnon luontoisetuarvo sisältää lisäksi lämmityskustannukset. Asuntoedun ja siihen sisältyvän lämmityksen raha-arvoista keskuslämmitysasunnoissa on määrätty luontoisetupäätöksen 2 §:n 1 momentissa. Sähkölämmitteinen asunto rinnastetaan asuntoedun arvoa määrättäessä keskuslämmitysasuntoon (luontoisetupäätös 5 §:n 2 momentti). Muut kuin lämmityksestä johtuvat sähkökulut eivät sisälly asuntoedun raha-arvoon. Asuntoetuun liittyvän rajoittamattoman sähkönkäyttöoikeuden arvosta on määrätty luontoisetupäätöksen 5 §:n 1 momentissa.
2.2 Asuntoedun arvon laskentaperusteet
2.2.1 Luontoisetuarvoon vaikuttavat seikat
Asuntoedun luontoisetuarvo muodostuu kiinteästä perusarvosta ja neliömetriä kohti laskettavasta arvosta. Asuntoedun arvoon vaikuttavat asunnon sijaintipaikkakunta ja pinta-ala. Helsingissä sijaitsevien asuntojen luontoisetuarvoon vaikuttaa lisäksi se, millä postinumeroalueella asunto sijaitsee. Arvostukseen vaikuttavat tekijät tarkistetaan vuosittain ja arvojen muutokset vastaavat yleisiä vuokratason muutoksia.
Jos asunnon käypä vuokra on pienempi kuin luontoisetupäätöksen mukainen arvo, edun arvona pidetään sen käypää arvoa. Käypä arvo on se vuokra, mitä asunnosta vapailla markkinoilla jouduttaisiin maksamaan.
2.2.2 Asunnon sijainti
Suomi on jaettu luontoisetupäätöksessä kuuteen eri alueeseen, joista jokaiselle on vahvistettu erilliset perusarvot ja neliömetrikohtaiset arvot. Alueellinen jaottelu perustuu asuntojen sijaintipaikkakuntiin. Helsingissä asuntoja jaotellaan lisäksi sen perusteella, millä postinumeroalueella asunto sijaitsee.
Luontoisetupäätöksessä sovelletaan seuraavaa aluejakoa:
Helsinki 1
Helsinki 2
Helsinki 3, Espoo, Kauniainen
Helsinki 4, Vantaa
Kuopio, Jyväskylä, Lahti, Oulu, Tampere, Turku, kehyskunnat
Muu Suomi
Asuntojen aluekohtainen jako on määritelty luontoisetupäätöksen 2 §:ssä. Alueellisen jaottelun perusteena on Tilastokeskuksen neljännesvuosittain laatima vapaarahoitteisten vuokra-asuntojen vuokratilasto. Helsingin jaottelu eri alueisiin postinumeron perusteella perustuu Helsingin kaupungin tietokeskuksen noudattamaan kalleusluokitukseen, jota myös Tilastokeskus noudattaa vuokratilastoinnissaan. Alueellinen jaottelu muun kuin Helsingin osalta perustuu malliin, jossa samaa vuokratasoa edustavat suurimmat kaupungit on koottu samaan ryhmään. Pääkaupunkiseudun kaupungit on jaoteltu eri postinumeroalueisiin tilastoista ilmenevän vuokratason mukaan.
Asuntoedun arvon määrittäminen perustuu Tilastokeskuksen vapaarahoitteisten vuokra-asuntojen vuokratilaston mukaiseen vuokrien vuosimuutokseen. Vuosimuutoksen mukaisen arvon tulee vastata toteutunutta vuokratasoa, jonka arvoista otetaan huomioon 93 prosenttia. Laskenta perustuu siten lain esitöissä (HE 109/1998 vp) edellytettyyn varovaiseen 90 prosentin arvostukseen, johon on lisätty verovuoden arvioitu vuokratason korotus 3 prosenttia.
Asunnon katsotaan kuuluvan siihen kuntaan tai postinumeroalueeseen, jossa se oli verovuoden ensimmäisenä päivänä.
2.2.3 Perusarvo
Luontoisetupäätöksessä asunnoille on määritelty kiinteä perusarvo alueittain. Perusarvo on samansuuruinen kaikille samalla alueella sijaitseville asunnoille, joten se vaikuttaa edun arvoon suhteellisesti enemmän pienessä kuin suuressa asunnossa.
2.2.4 Asunnon pinta-ala
Asuntoedun luontoisetuarvoa laskettaessa perusarvoon lisätään asunnon pinta-alan perusteella määräytyvä neliömetrikohtainen arvo.
Asunnon pinta-alaksi lasketaan varsinaiset asuinhuoneet ja muut palkansaajan ja hänen perheensä asumiseen liittyvät tilat, kuten vaatehuone ja komerot, sauna, uima-allas ja askarteluhuone. Luontoisetuarvo lasketaan lattiapinta-alasta, johon kuuluu seinien sisäpintojen rajoittama alue. Lattiapinta-alaan ei kuitenkaan lasketa sitä osuutta tilasta, jonka korkeus on alle 160 senttimetriä. Porrastilat huomioidaan luontoisetuarvoa laskettaessa vain kertaalleen.
Hormiryhmien, kantavien pilareiden ja kantavien seinien alaa ei lueta pinta-alaan. Siihen ei lueta myöskään parveketta tai muuta avointa tilaa, eikä kylmiä säilytystiloja kuten kellaria tai ullakkoa. Autotalli ei kuulu asunnon pinta-alaan, vaan sille on vahvistettu erillinen luontoisetuarvo.
Saunarakennuksen tai muun vastaavan tilan pinta-ala kuuluu asunnon pinta-alaan, jos rakennus on palkansaajan luontoisetuasunnon kanssa samalla piha-alueella tai muutoin asunnon välittömässä läheisyydessä ja jos se on ympärivuotisessa käytössä, lämmitetty ja varustelutasoltaan nykyaikain. Tällaiselle luontoisetuasuntoa palvelevalle erilliselle rakennukselle ei siis lasketa erillistä luontoisetuarvoa. Sellaisesta sauna- tai muusta rakennuksesta, joka yksinään soveltuu ympärivuotiseen asumiskäyttöön, muodostuu kuitenkin erillinen luontoisetuasunto, jolle lasketaan erillinen luontoisetuarvo.
Kerrostalo- ja rivitaloasunnon pinta-ala selviää tyypillisesti isännöitsijäntodistuksesta. Ulkovarastoja, vintti- ja kellarikomeroita ei tarvitse ottaa huomioon.
2.3 Asuntoedun arvosta tehtävät vähennykset
2.3.1 Asunnosta peritty vuokra
Jos työnantaja on perinyt palkansaajalta vuokraa ja mahdollisen vesimaksun, ne vähennetään asuntoedun arvosta. Jos luontoisetuasunto sijaitsee kiinteistöyhtiössä, jonka osakkeenomistaja työnantaja on, työnantajan perimäksi korvaukseksi katsotaan myös palkansaajan kiinteistöyhtiölle maksama vuokra. Asuntoedun arvosta ei saa vähentää vuokran yhteydessä perittäviä muita maksuja, kuten sauna-, pesutupa- ja autopaikkamaksuja.
2.3.2 Palkansaajan itse maksamat lämmityskustannukset
Jos palkansaaja vastaa itse lämmityskustannuksista, edun arvoa alennetaan luontoisetupäätöksen 3 §:ssä vahvistetulla määrällä.
2.3.3 Kunnan yleinen vuokrataso
Jos asuntojen vuokratason on todettu olevan kunnassa luontoisetupäätöksen 2 §:n 1 momentin mukaisesti laskettuja asuntoedun arvoja alhaisempi, arvoja voidaan alentaa enintään 20 prosentilla (luontoisetupäätöksen 8 §:n 1 momentti).
Tätä alentamisperustetta ei voida soveltaa yksittäiseen asuntoon. Alentamisperusteen käyttö edellyttää, että asiasta on määrätty Verohallinnon antamassa yleisessä normissa. Tällä hetkellä tällaista voimassa olevaa yleistä normia ei ole annettu yhdellekään kunnalle, joten kunnan vuokratasoon perustuvaa alentamista ei voi käytännössä tehdä.
2.3.4 Asunnon sijainti
Asuntoedun arvoa voidaan alentaa asunnon sijaintipaikan perusteella. Alennus on enintään 20 prosenttia luontoisetupäätöksen 2 §:n 1 momentin mukaisesta arvosta tai luontoisetupäätöksen 8 §:n 1 momentin mukaisesta muunnetusta arvosta. (Luontoisetupäätös 8 §:n 2 momentti). Edun arvoa voidaan alentaa, jos luontoisetuasunnon sijainnista aiheutuu haittaa asumiselle. Tällaisena haittana voidaan pitää esimerkiksi varuskunta-, kaivos-, laitos- tai tehdasalueen melu-, pöly- tai muuta vastaavaa haittaa. Jos asunto sijaitsee koulun yhteydessä, myös siitä voi aiheutua alentamisperusteeksi katsottavaa melu- tai muuta vastaavaa haittaa asumiselle.
Yksinomaan asunnon syrjäinen sijainti muualla kuin varuskunta-, kaivos-, laitos- tai tehdasalueella voi aiheuttaa alentamisperusteeksi katsottavaa haittaa asumiselle ainakin silloin, kun etäisyys lähimpiin palveluihin (kuten ruokakauppa) on poikkeuksellisen pitkä, esimerkiksi 100 kilometriä. Sen sijaan esimerkiksi 15 kilometrin etäisyys lähimpään taajamaan ja julkisen liikenteen puuttuminen eivät yksistään riitä perusteeksi asuntoedun arvon alentamiselle.
Asuntoedun arvostamiseen voidaan soveltaa molempia luontoisetupäätöksen 8 §:ssä tarkoitettuja alentamisperusteita (kunnan yleinen vuokrataso (ks. luku 2.3.3) ja asunnon sijainti). Jos kumpaakin alentamisperustetta sovelletaan, sijaintiin perustuva alennus lasketaan vuokratason perusteella alennetusta arvosta (luontoisetupäätös 8 §:n 2 momentti).
Edellä mainittujen alentamisperusteiden soveltuminen ratkaistaan palkansaajan vaatimuksesta hänen verotuksessaan. Työnantaja voi soveltaa alentamisperustetta ennakkoperinnässä silloin, kun alentamisperustetta on sovellettu aikaisemman vuoden verotusta toimitettaessa ja olosuhteet ovat pysyneet ennallaan. Työnantaja voi soveltaa alentamisperusteita myös siinä tapauksessa, että alentamisperusteen soveltuminen on vahvistettu ennakkoperintälain 45 §:ssä tarkoitetussa ennakkoratkaisussa. Alennusperusteen soveltaminen edellyttää, että palkansaaja tai työnantaja esittää riittävän selvityksen alentumisperusteen soveltumisen edellytyksistä.
2.3.5 Asunnon ikä, peruskorjaus ja remontti
Luontoisetupäätöksessä ei ole vuoden 2014 jälkeen ollut määräyksiä asunnon iän vaikutuksesta asuntoedun arvoon. Tämän vuoksi asunnon ikä ei yksinään ole peruste luontoisetupäätöksen 8 §:n 2 momentissa tarkoitetulle asuntoedun arvon alentamiselle.
Luontoisetupäätöksessä ei ole myöskään enää määräyksiä peruskorjauksien vaikutuksesta asuntoedun arvoon. Asunnon kunto ja varustetaso voivat vain poikkeustapauksissa olla perusteena asuntoedun arvon alentamiselle. Edellytyksenä arvon alentamiselle on, että asumista haittaa jokin oleellinen puute, esimerkiksi se, että asunnossa ei ole kylpyhuone- tai wc-tiloja.
Remontista johtuvat lyhytkestoiset tai vähäiset haitat eivät oikeuta asuntoedun arvon alentamiseen. Jos remontti on pitkäaikainen ja aiheuttaa olennaista haittaa asumiselle, asuntoedun arvoa voidaan alentaa sen ajalta. Tällainen tilanne on esimerkiksi silloin, kun asunnonputkiremontin takia kylpyhuone- ja wc-tilat ovat pois käytöstä yli kuukauden ajan.
2.3.6 Asunnon käypä arvo
Jos asuntoedun käypä arvo on luontoisetupäätöksen 2 §:n 1 momentin pääsäännön mukaan laskettua asuntoedun arvoa alhaisempi, arvona käytetään käypää arvoa. Alempi käypä arvo voidaan katsoa asunnon käyväksi arvoksi riippumatta siitä, soveltuuko etuun luontoisetupäätöksen 8 §:ssä tarkoitettu alentamisperuste (kunnan vuokrataso tai asunnon sijainti).
Asuntoetu voidaan arvostaa käypään arvoon esimerkiksi silloin, kun asunnon käypä vuokra on pienempi kuin luontoisetupäätöksen 2 §:n 1 momentin pääsäännön mukaisesti laskettu arvo. Asuntoedun käypä arvo on tällöin se vuokra, joka asunnosta vapailla markkinoilla jouduttaisiin maksamaan.
Jos asuntoetu määritetään pääsäännön mukaan laskettua arvoa alemmaksi, verovelvollisen on pystyttävä esittämään perusteet alemmalle eli käyvälle arvolle (verotusmenettelystä annetun lain 26 §:n 4 momentti). Näyttö käyvästä arvosta voi olla esimerkiksi vuokra, joka samassa rakennuksessa sijaitsevista muista vastaavassa kunnossa olevista asunnoista on riippumattomalta taholta peritty tai lausunto, jonka yksi tai useampi kiinteistövälittäjä tai muu riippumaton asiantuntija on antanut käyvän vuokran määrästä.
2.3.7 Asunnon työ- ja edustuskäyttö
Jos osa luontoisetuasunnosta on pelkästään työkäytössä, asunnosta ei tältä osin muodostu luontoisetua (KHO 11.3.1991 taltio 810). Työkäyttöä voi olla se, kun palkansaaja vastaanottaa tai majoittaa säännöllisesti asiakkaita asunnossaan. Sen sijaan pelkän etätyön tekeminen kotona ei ole peruste asuntoedun arvon alentamiselle.
Myös asunnon käyttäminen edustamiseen voi olla peruste asuntoedun arvon alentamiselle. Silloin edellytetään, ettei kyse ole pelkästään satunnaisesta edustuskäytöstä. Edustuskäyttö on satunnaista, jos se toistuu esimerkiksi muutaman kerran vuodessa. Jos edustuskäyttö on kuukausittaista tai tätä useammin säännöllisesti toistuvaa, se on peruste arvon alentamiselle.
Asuntoedun arvoa voidaan alentaa joko prosenttimääräisenä tai niin, ettei edustuskäytössä olevia tiloja oteta huomioon asuntoedun arvoa laskettaessa. Ensin mainittua tapaa voidaan soveltaa silloin, kun samat tilat ovat sekä yksityis- että edustuskäytössä. Jälkimmäisenä mainittu tapa tulee puolestaan kyseeseen silloin, kun esimerkiksi pohjapiirustuksesta voidaan riittävän selvästi todeta, että edustuskäytössä olevat tilat ovat erotettavissa muista tiloista.
Osittain edustuskäytössä olevan asunnon luontoisetuarvo voidaan laskea myös seuraavalla tavalla.
Esimerkki 2:
Palkansaajalla on 120 m²:n suuruinen luontoisetuasunto, jonka luontoisetuarvo on 1 407 euroa kuukaudessa. Asunnosta 70 m² on edustuskäytössä keskimäärin 10 päivänä kuukaudessa (1 kk = 30,33 pv). Muun ajan kyseiset tilat ovat palkansaajan ja hänen perheensä käytössä.
Asunnon luontoisetuarvosta voidaan tehdä edustuskäyttöä vastaava vähennys, joka lasketaan seuraavasti 1 407 x (70:120) x (10:30,33). Vähennyksen määrä on siten 270,61 euroa. Osittain edustuskäytössä olevan asunnon luontoisetuarvo on 1 407 - 270,61 euroa eli 1 136,39 euroa kuukaudessa.
Asuntoetua laskettaessa edustustiloiksi ei voi ilmoittaa tiloja, jotka perhe tarvitsee normaaliin elämiseen. Esimerkiksi asunnon ainoa keittiö tai kylpyhuone ei voi olla pelkästään edustuskäytössä.
Verohallinto ratkaisee asuntoedun arvon alentamisen työ- ja edustuskäytön perusteella palkansaajan vaatimuksesta hänen verotuksessaan. Alentamisen edellytyksenä on, että palkansaaja esittää Verohallinnolle luotettavan selvityksen asunnon työ- tai edustuskäytöstä. Osoituksena työ- tai eduskäytöstä voivat olla esimerkiksi kirjanpidon ja palkanlaskennan merkinnät ja tositteet, joista edustuskäyttö ilmenee. Osoituksena edustuskäytöstä voi olla myös se, että asunnon pinta-alaa voidaan pitää palkansaajan ja hänen perheensä tarpeisiin nähden suurena tai että työnantajalla ei ole asunnon sijaintipaikkakunnalla eikä lähiseudulla muita toimi- tai edustustiloja. Työnantaja voi ennakonpidätystä toimittaessaan oma-aloitteisesti alentaa asuntoedun arvoa ainoastaan siinä tapauksessa, että alennus on vahvistettu ennakkoperintälain 45 §:ssä tarkoitetussa ennakkoratkaisussa ja asunnon edustuskäyttö on toteutunut ennakkoratkaisun mukaisesti.
2.3.8 Asukkaan suorittamat kiinteistönhoitotyöt
Asukkaan suorittamat normaaliin omakoti- ja rivitaloasumiseen liittyvät pihanhoito- ja lumityöt eivät oikeuta asuntoedun arvon alentamiseen. Tällaisia töitä ovat esimerkiksi nurmikon hoito ja lumen luonti sekä asunnon lämmitykseen liittyvät työt.
2.3.9 Talonmiehen asunto
Jos huoltomies (talonmies) asuu hoitamassaan kiinteistössä ja joutuu vastaanottamaan asukkaita asunnossaan, hänen saamansa asuntoedun arvoa voidaan alentaa 15 prosenttia. Sen sijaan muualla kuin hoidettavassa kiinteistössä asuvan huoltomiehen asuntoedun arvoa ei voida alentaa tällä perusteella.
2.3.10 Hälytyslaitteiden sijoittaminen asuntoon
Hälytyslaitteiden sijoittaminen asuntoon ei ole asuntoedun arvon alentamisperuste, koska laitteistosta ei aiheudu palkansaajalle asunnon arvoon vaikuttavaa haittaa. Hälytyslaitteista muodostuu tietyn edellytyksin erillinen luontoisetu (katso tarkemmin luku 2.4.8).
2.4 Erityistilanteita
2.4.1 Luontoisetuarvo nousee yli 20 prosenttia vuodessa
Luontoisetupäätöksessä on rajoitettu asuntoedun luontoisetuarvon nousua tilanteissa, joissa päätöksen mukaisesti laskettu asunnon luontoisetuarvo olisi huomattavasti edellisen verovuoden arvoa korkeampi. Verovelvollisella jo edellisenä vuonna käytössä olleen luontoisetuasunnon raha-arvo voi olla enintään 20 prosenttia korkeampi kuin sille tuolloin määrätty arvo (luontoisetupäätös 7 §:n 2 momentti).
Edellä mainittu leikkurimääräys soveltuu myös silloin, kun asuntoedun arvo muodostuu päätöksen 2 §:n 1 momentin mukaista arvoa alemmaksi asunnon sijaintipaikkakunnan alhaisen vuokratason tai asunnon sijainnin perusteella (luontoisetupäätöksen 8 §:ssä tarkoitetut alentamisperusteet).
2.4.2 Useita palkansaajia samassa asunnossa tai huoneessa
Asunnon perusarvo on huoneistokohtainen. Jos vähintään kaksi palkansaajaa asuu yhtä aikaa samassa huoneistossa, jossa jokaisella palkansaajalla on oma huone, lasketaan ensin koko asunnon luontoisetuarvo ja jaetaan se palkansaajien kesken heidän käytössään olevien neliöiden suhteessa. Oman huoneen pinta-ala otetaan huomioon kokonaan ja yhteisistä tiloista asukasluvun mukainen osuus.
Esimerkki 3:
Kuopiossa sijaitsevassa huoneistossa asuu neljä palkansaajaa. Huoneiston pinta-ala on 120 m². A:lla on oma huone, jonka pinta-ala on 18 m². Yhteisessä käytössä olevien eteisen, keittiön, kylpyhuoneen ja olohuoneen yhteenlaskettu pinta-ala on 40 m². A:n asuntoetuetu lasketaan 28 m²:n mukaan (40:4 + 18). Koko asunnon asuntoedun arvo vuonna 2026 on 1 370 €/kk (206 € + (9,70 € x 120 m²)). A:n asuntoedun arvo on neliöiden suhteellinen osuus (28/120) tästä määrästä eli 319,67 €/kk.
Yhteishuoneelle vahvistettua luontoisetuarvoa käytetään silloin, kun samassa huoneessa asuu samanaikaisesti useita palkansaajia. Tällainen tilanne saattaa olla esimerkiksi parakkimajoituksessa, kun samassa parakkihuoneessa asuu useita henkilöitä (luontoisetupäätös 6 §).
Jos palkansaaja käyttää yhteishuonetta alle kuukauden ajan, luontoisedun arvo lasketaan päiväkohtaisesti luvun 1.9 mukaisella tavalla.
2.4.3 Virka-asunnot
Valtiolta, kunnalta tai muulta julkisyhteisöltä saatu asunto on myös luontoisetu, joka arvostetaan luontoisetupäätöksen mukaisesti.
Virka-asunnosta peritty vuokra voidaan tietyissä tapauksissa katsoa käyväksi vuokraksi. Tämä koskee esimerkiksi kasarmialueella, linnakkeella, vankila-, koulukoti- tai muussa laitosympäristössä tai maaseudulla etäällä taajamista sijaitsevia asuntoja (KHO 1979-B-II-568).
TVL 87 §:n mukaan presidentin asuntoetu on verovapaa. Samoin pääministerin asuntoetu siihen kuuluvine palveluineen on verovapaa (TVL 70 §:n 3 momentti).
2.4.4 Aravarahoitusasunnot
Luontoisetupäätöksen 2 §:n 8 momentissa määrätään siitä, miten aravarajoituslaissa (1190/93) tarkoitettujen asuntojen luontoisetuarvo määritetään. Aravarahoitusasunnon luontoisetuarvo on mainitun määräyksen mukaan enintään asunnosta perittävän vuokran määrä. Arvo määritetään luontoisetupäätöksen 2 §:n 1 momentissa kerrotulla tavalla vain silloin, jos perusarvon ja neliömetrikohtaisen arvon perusteella laskettu asunnon luontoisetuarvo on pienempi kuin perittävän vuokran määrä.
2.4.5 Ulkomailla saatu asuntoetu
TVL 76 §:n 1 momentin 5 kohdassa tarkoitetun ulkomailla saadun asuntoedun arvo on asunnon käyvän vuokran suuruinen. Arvo on kuitenkin enintään 50 prosenttia luontoisetupäätöksen 2 §:n 1 momentissa tarkoitetun Helsinki 2 -alueella sijaitsevan asunnon luontoisetuarvosta (luontoisetupäätös 2 §:n 9 momentti). Jotta ulkomailta saatuun asuntoetuun voidaan soveltaa luontoisetupäätöksen 2 §:n 9 momentin huojennusta, ulkomailla oleskelun tulee johtua ensisijaisesti työskentelystä. Oleskelu ulkomailla ei johdu ensijaisesti työskentelystä esimerkiksi silloin, kun ulkomailla tehdään etätöitä. Sen vuoksi ulkomailla etätyötä tekevän saama asuntoetu arvostetaan käypään arvoon.
2.4.6 Matkaoppaan asuntoetu
Ulkomailla työskentelevät matkaoppaat joutuvat usein vaihtamaan matkakohdetta ja samalla luontoisetuasuntoa vähintään kerran vuodessa. Tällaisissa tilanteissa luontoisetuasunnon arvon määrittäminen luontoisetupäätöksen pääsäännön mukaisesti olisi hankalaa. Siksi luontoisetupäätöksessä on erityismääräykset siitä, miten matkaoppaiden asuntoedun arvo määritellään.
Luontoisetupäätöksen 2 §:n 10 momentin mukaan matkatoimiston tai matkanjärjestäjän palveluksessa olevan palkansaajan asuntoedun arvo lasketaan 25 neliömetrin mukaisesti. Edellytyksenä tälle on, että palkansaaja on työsopimuksen mukaan siirtovelvollinen ja hän joutuu ulkomaantyöskentelyn aikana työnantajan määräyksestä tosiasiallisesti vaihtamaan työskentelypaikkakuntaa ja asuntoa kalenterivuoden aikana. Jos palkansaaja työskentelee samassa kohteessa koko kalenterivuoden, asuntoetu lasketaan todellisen asuinpinta-alan mukaan.
Jos kuitenkin matkaoppaan asuntoedun käypä arvo on alhaisempi kuin luontoisetupäätöksen 2 §:n 20 momentin mukaan laskettu arvo, asuntoedun arvona pidetään käypää arvoa (luontoisetupäätös 28 §:n 1 momentti).
2.4.7 Kalustettu asunto
Luontoisetupäätöksen mukaisella asuntoedun arvolla tarkoitetaan kalustamattoman asunnon arvoa. Jos työnantaja tarjoaa palkansaajalle kalustetun luontoisetuasunnon, myös kalusteista syntyy erillinen veronalainen etu. Sen arvo on edun käypä arvo.
Kalusteista saatavan edun käypä arvo voidaan määrittää pääomakustannusten ja koron sekä kalusteiden arvioidun käyttöajan perusteella, jos muuta selvitystä edun käyvästä arvosta ei ole (katso tarkemmin luku 12.1 Arvostamisessa sovellettavat periaatteet). Jos palkansaajan työnantaja on vuokrannut kalusteet, edun käypä arvo on kalusteista maksettu vuokra.
2.4.8 Hälytyslaitteet
Jos työnantaja kustantaa asuntokohtaisen hälytysjärjestelmän luontoisetuasuntoon, laitteiston hinnasta ja asennuskustannuksista ei synny palkansaajalle veronalaista etua. Sen sijaan veronalainen etu syntyy, jos työnantaja maksaa järjestelmän käyttökustannukset.
Jos työnantaja kustantaa hälytysjärjestelmän palkansaajan omistamaan tai vuokraamaan asuntoon tai vapaa-ajan asuntoon, työnantajan maksamat kustannukset ovat kokonaisuudessaan palkkaa riippumatta palkansaajan työtehtävistä.
2.4.9 Työnantajan harjoittama vuokraustoiminta
Jotkut työnantajat, kuten kaupungit ja vakuutusyhtiöt, harjoittavat asuntojen vuokraustoimintaa. Luontoisetuasunnosta ei ole kyse silloin, jos palkansaaja on saanut työnantajansa omistaman asunnon käyttöönsä samojen perusteiden mukaan kuin muutkin vuokralaiset ja häneltä perittävä vuokra määräytyy samalla tavalla kuin muilla vuokralaisilla. Tällöin vuokrasuhdetta ei myöskään voi irtisanoa työsuhteen päättymisen vuoksi.
2.4.10 Työsuhteen päättymisen jälkeinen asuntoetu
Palkansaaja saattaa asua työnantajan asunnossa myös työ- tai virkasuhteen päättymisen jälkeen. Tällainen tilanne voi olla seurausta esimerkiksi työsopimuksen irtisanomisesta tai purkamisesta.
Työ- tai virkasuhteen päättymiseen asti luontoisetujen arvo määritetään Verohallinnon luontoisetupäätöksen mukaisesti. Jos luontoisetu on palkansaajan käytössä vielä työ- tai virkasuhteen päättymisen jälkeen, etu arvostetaan pääsääntöisesti käypään arvoon. Poikkeuksena on luontoisetuasunto, joka on ollut palkansaajan käytössä työsuhteen aikana. Asuinhuoneiston vuokrauksesta annetun lain (481/1995) 92 §:ssä on säädetty vuokranantajan irtisanomisajasta. Asunnon irtisanomisaika voi olla pidempi kuin työ- tai virkasuhteen irtisanomisaika. Tällaisessa tilanteessa entisen palkansaajan käytössä olevan luontoisetuasunnon arvo voidaan määrittää luontoisetupäätöksen mukaisesti koko työsuhdeasunnon irtisanomisajalta, vaikka työsuhde olisi jo päättynyt.
Jos palkansaaja ja työnantaja eivät ole työsopimuslain (55/2001) mukaisessa työsuhteessa tai virkasuhteessa, eikä heidän välisessä sopimuksessaan ole sovittu irtisanomisajasta, asunnosta saatu etu arvostetaan käypään arvoon sopimuksen irtisanomisesta lähtien. Esimerkiksi hallintoelimen jäsenellä tai toimitusjohtajalla voi olla tällainen sopimus.
2.4.11 Eläkkeellä olevan entisen palkansaajan asuntoetu
Asuinhuoneiston vuokrauksesta annetun lain 12 luvun 91 §:n perusteella työnantajalla on oikeus irtisanoa työsuhdeasunto työsuhteen päätyttyä. Asuntoetu voi kuitenkin jatkua eläkkeellä.
Eläkkeellä olevan entisen palkansaajan asuntoedun arvona tulisi pitää yleisten periaatteiden mukaisesti käypää arvoa, koska kyse ei ole enää palkansaajalle annetusta edusta. Tästä huolimatta verotuskäytännössä on vakiintuneesti sovellettu tällaisessa tilanteessa luontoisetupäätöksen arvoja. Kyse ei kuitenkaan ole laajemmin eläkkeellä oleviin työntekijöihin sovellettavasta periaatteesta.
2.4.12 Hotellimajoitus, jos palkansaaja ei ole työmatkalla
Työnantaja saattaa kustantaa palkansaajan hotellimajoituksen muulloinkin kuin työmatkalla. Näin voi olla esimerkiksi työsuhteen alussa, kun uusi palkansaaja aloittaa työskentelyn varsinaisella työpaikallaan entisen työskentelypaikkakuntansa ulkopuolella. Työnantajan maksamasta hotellimajoituksesta muodostuu palkansaajalle luontoisetu, jonka arvo on työnantajan hotellille maksama määrä. Arvo kattaa myös aamiaisen ja muut hotellin palvelut.
Kun palkansaaja on työmatkalla, majoituksesta ei muodostu hänelle veronalaista etua. Etua ei muodostu myöskään silloin, kun palkansaaja toissijaisella työpaikalla työskennellessään yöpyy hotellissa (TVL 71 §:n 1 momentti).
2.4.13 Varastot ja muut vastaavat erilliset tilat
Työnantaja saattaa luovuttaa palkansaajan käyttöön erillisen varasto-, autohalli- tai muun vastaavan rakennuksen. Kyseessä ei ole asumiskäyttöön tarkoitettu rakennus, joten sen arvoa ei voida määrittää luontoisetupäätöksen asuntoetua koskevien määräysten mukaisesti. Jos tila on yksittäisen henkilö- tai pakettiauton säilyttämiseen tarkoitettua tilaa olennaisesti suurempi, edun arvoa ei voida määrittää myöskään luontoisetupäätöksen autotallietua koskevien määräysten mukaisesti. Tällaisesta rakennuksesta muodostuu siten erillinen luontoisetu, joka arvostetaan käypään arvoon jäljempänä luvussa 12 selostettujen periaatteiden mukaisesti (luontoisetupäätös 28 §).
3 Sähkön käyttöoikeus
Luontoisetupäätöksen 5 §:n 1 momentissa on vahvistettu erillinen arvo asuntoetuun liittyvälle sähkönkäyttöoikeudelle.
Sähkönkäyttöoikeuden arvo voidaan määrittää luontoisetupäätöksen mukaisesti vain silloin, kun se liittyy asuntoetuun. Jos työnantaja maksaa palkansaajan oman asunnon sähkölaskun, työnantajan maksama määrä on kokonaisuudessaan palkkaa (KHO 27.4.1982 taltio 1781).
Jos asunnossa on kaasuhella (kaupunkikaasu), sähkön käyttöoikeudesta muodostuva luontoisetu kattaa myös kaasusta aiheutuneet kustannukset.
4 Autotalli- ja autohallipaikkaetu
Autotalliedulla tarkoitetaan lähinnä yksittäisen henkilö- tai pakettiauton säilyttämiseen soveltuvaa tilaa, ei tätä olennaisesti suurempaa tai muuhun käyttötarkoitukseen tarkoitettua varasto- tai muuta säilytys- ja työskentelytilaa (ks. luku 2.4.13).
Autotallin pinta-alaa ei oteta huomioon, kun lasketaan asuntoedun arvoa. Auton säilytyskustannukset eivät sisälly myöskään autoedun arvoon. Työnantajan kustantamasta autotallista tai muusta auton säilytyspaikasta (esimerkiksi autohallipaikasta) muodostuu erillinen autotallietu. Autotallietuna arvostettava auton säilytyspaikka sijaitsee tyypillisesti lähellä palkansaajan kotia, mutta edun veronalaisuuden kannalta säilytyspaikan sijainnilla ei ole merkitystä.
Luontoisetupäätöksen 9 §:ssä kerrotaan, miten autotalliedun arvo määritetään. Luontoisetupäätöksen mukaisia arvoja sovelletaan autotalliin ja hallipaikkaan. Lämpimälle ja kylmälle säilytyspaikalle on vahvistettu eri arvot. Luontoisetupäätöksen 9 §:ää autotalli- ja hallipaikan arvostamisesta sovelletaan silloin, kun autopaikka on annettu työntekijän yksityiskäyttöön.
Työpäivän aikana käytettävissä olevasta ja työpaikan läheisyydessä sijaitsevasta autotallista, autohallipaikasta tai muusta auton säilytyspaikasta ei muodostu veronalaista luontoisetua. Esimerkiksi, jos työnantaja tarjoaa työntekijän käyttöön autopaikan maksullisesta parkkihallista työpäivän ajaksi, työntekijälle ei muodostu veronalaista etua. Etu voi olla verovapaa, vaikka työssäkäyntiä varten annettu auton säilytyspaikka olisi palkansaajan käytettävissä myös muulloin kuin työajalla. Edellytyksenä on, että työnantajalle ei synny lisäkustannuksia siitä, että työntekijä voi käyttää autopaikkaa myös muulloin kuin työajalla.
Esimerkki 4:
Työnantaja on järjestänyt työntekijän käyttöön autopaikan pysäköintihallista, joka sijaitsee työpaikan läheisyydessä. Hallipaikka on työntekijän käyttävissä myös iltaisin ja viikonloppuisin. Työnantaja maksaa hallipaikasta kuukausimaksua, jonka määrä on sama riippumatta siitä, käyttääkö työntekijä hallipaikkaa myös työajan ulkopuolella. Hallipaikasta ei muodostu työntekijälle veronalaista etua.
Sen sijaan verovapaata työnantajan järjestämää pysäköintiä työpäivän aikana ei ole järjestely, jossa työntekijä pysäköi yleisille maksullisille parkkipaikoille ja laskuttaa sen jälkeen työnantajalta nämä maksut.
Jos työnantaja kustantaa palkansaajan autokatospaikan tai maksaa lämmityspistokkeen sähkölaskun, etu arvostetaan käypään arvoon. Edun käypä arvo on työnantajan maksaman laskun suuruus, kuitenkin enintään autotalliedun arvo. Veronalaista etua ei kuitenkaan muodostu siitä, että palkansaaja käyttää auton lämmitykseen työnantajan kustantamaa lämmityspistoketta työpaikalla.
5 Ravintoetu
5.1 Ravintoedun määritelmä ja järjestämistavat
Ravintoedulla tarkoitetaan järjestelyä, jossa työnantaja tarjoaa palkansaajalle aterian käypää hintaa alempaan hintaan tai täysin vastikkeetta. Ateriana pidetään lounasta, päivällistä ja illallista. Työnantajan järjestämä aamupala ei ole Verohallinnon luontoisetupäätöksessä tarkoitettu ateria eikä siitä muodostu veronalaista etua. Ateriana ei pidetä myöskään työnantajan tarjoamaa kahvia, kahvileipää eikä virvoketarjoilua. Jos kahvileipätarjoilu on kuitenkin niin runsas, että se korvaa normaalin lounasruoan, kyse on ravintoedusta.
Työnantaja voi järjestää ravintoedun useilla eri tavoilla. Edun järjestämistapa vaikuttaa edun arvon laskentaperusteisiin, joista säädetään luotoisetupäätöksessä. Työnantaja voi järjestää ravintoedun:
työpaikka- tai sopimusruokailuna (luontoisetupäätös 10 ja 11 §) tai
kohdennetuilla maksuvälineillä
kiinteämääräisillä kohdennetuilla maksuvälineillä (luontoisetupäätös 13 §)
saldoon perustuvilla kohdennetuilla maksuvälineillä (luontoisetupäätös 14 §).
Luontoisetupäätöksen 12 §:ssä on myös vahvistettu omat ravintoetuarvot:
laitosruokailulle
oppilas- tai muun vastaavan valvonnan yhteydessä saadulle aterialle
hotelli- ja ravintola-alan henkilökunnan saamalle aterialle
lentohenkilöstön lennon aikana saamalle aterialle.
5.2 Työpaikka- tai sopimusruokailuna järjestetty ravintoetu
Työnantaja voi järjestää työntekijälle ravintoedun tarjoamalla aterian:
työnantajan ylläpitämässä omassa työpaikkaruokalassa
muun ruokalanpitäjän ylläpitämässä työpaikkaruokalassa
niin sanottuna sopimusruokailuna yleisessä käytössä olevassa ravintolassa.
Työpaikkaruokalalla
tarkoitetaan työnantajan henkilöstölle kohdistamaa ruokailupaikkaa. Tällainen on tyypillisesti työnantajan itse omissa tiloissaan ylläpitämä henkilöstölle tarkoitettu ruokailupaikka tai muun ruokalanpitäjän työnantajan tiloissa ylläpitämä henkilöstölle tarkoitettu ruokailupaikka.
Sopimusruokailulla
tarkoitetaan järjestelyä, jossa työnantaja on tehnyt suoraan yleisessä käytössä olevan ruokailupaikan kanssa sopimuksen palkansaajien työpaikkaruokailun järjestämisestä. Sopimusruokailupaikkojen määrää ei ole rajoitettu.
Ravintoedun arvo lasketaan edun hankkimisesta työnantajalle aiheutuneiden välittömien kustannusten ja arvonlisäveron perusteella. Ravintoedun arvo ja työnantajalle aiheutuneiden välittömien kustannusten ala- ja ylärajat lisättynä arvonlisäveron määrällä vahvistetaan vuosittain Verohallinnon luontoisetupäätöksen 10 §:ssä. Jos välittömien kustannusten ja näiden kustannusten arvonlisäveron määrä alittaa tai ylittää luontoisetupäätöksessä määritellyt arvot, edun arvona pidetään välittömien kustannusten ja näiden kustannusten arvonlisäveron määrää.
Välittömiä kustannuksia ovat aterian raaka-ainekulut sekä valmistus- ja tarjoilupalkat ja niihin liittyvät sosiaalivakuutusmaksut. Vuokra-, tila- tai laitekustannukset taikka muut kiinteät kustannukset ovat välillisiä kustannuksia, minkä vuoksi niitä ei oteta huomioon ravintoedun arvoa laskettaessa. Samoin välillisiä kustannuksia ovat energiakulut ja työpaikkaruokalaan aterian kuljettamisesta aiheutuneet kustannukset. Sen sijaan aterian kuljettamisesta muulle ruokailupaikalle, esimerkiksi kotiin, aiheutuneet kustannukset ovat välittömiä kustannuksia (luontoisetupäätös 11 §.)
Sopimusruokailussa välittöminä kustannuksina pidetään työnantajan ruokailupaikalle ateriasta maksamaa määrää (luontoisetupäätös 11 §). Välittöminä kustannuksina pidetään myös aterian kuljettamisesta muulle kuin sopimusruokailupaikalle, esimerkiksi kotiin, aiheutuneita kustannuksia. Jos aterian hinta ylittää luontoisetupäätöksen 10 §:ssä tarkoitetun enimmäismäärän, työntekijän ravintoedun arvo on työnantajan ruokailupaikalle maksama määrä. Jos työnantajan maksama osuus ateriasta ei kuitenkaan ylitä luontoisetupäätöksen 10 §:n mukaista enimmäismäärää, ravintoetu voidaan arvostaa luontoisetupäätöksen 10 §:n mukaisesti.
Esimerkki 5:
Työnantaja on tehnyt yleisessä käytössä olevan ravintolan kanssa sopimuksen työntekijöidensä työpäivän aikaisen ruokailun järjestämisestä. Lounas maksaa ravintolassa 14 euroa, josta työnantajan osuus on 10 euroa. Työntekijä maksaa itse 4 euroa suoraan ravintolalle. Koska työnantajan maksama osuus ateriasta ei ylitä luontoisetupäätöksen 10 §:ssä tarkoitettua enimmäismäärää (14 euroa vuonna 2026), työntekijän ravintoedun arvo on 8,80 euroa (vuonna 2026).
Työnantaja voi antaa ravintoedun veronalaisena etuna tai periä palkansaajalta korvauksen, joka pienentää verotettavan edun määrää. Palkansaajalta perittyä korvausta ei vähennetä välittömien kustannusten määrästä ravintoedun arvoa laskettaessa (luontoisetupäätös 11 §).
Esimerkki 6:
Työnantajalle aiheutuneet välittömät kustannukset ovat 10 euroa ateriaa kohden. Työnantaja perii palkansaajalta 5 euron suuruisen korvauksen. Ravintoedun arvo on 8,80 euroa (vuonna 2026). Työntekijän veronalaisen edun määrä on 3,80 euroa aterialta (8,80 - 5).
Jos palkansaajan työnantajalle maksama korvaus on vähintään ravintoedun luontoisetuarvon suuruinen, palkansaaja ei saa veronalaista etua.
Luontoisetupäätöksen mukaiset euromäärät vaihtelevat vuosittain. Seuraava taulukko havainnollistaa tavanomaisen ravintoedun arvostamista vuoden 2026 euromäärillä.
Välittömät kustannukset + ALV
Peritty korvaus
Verotettava määrä
4,90 €
0,00 €
4,90 €
8,80 €
0,00 €
8,80 €
14,00 €
0,00 €
8,80 €
14,00 €
5,00 €
3,80 €
14,00 €
8,80 €
0,00 €
15,00 €
7,00 €
8,00 €
Luontoisetupäätöksen mukaisen arvostamisen edellytyksenä on, että palkansaajan keskimääräinen työpäivä kestää vähintään työaikalain (872/2019) 24 §:n 1 momentin mukaiseen pakolliseen lepoaikaan oikeuttavan kuuden tunnin ajan. Jos palkansaajan työpäivä kestää keskimäärin alle kuusi tuntia, ravintoetu arvostetaan käypään arvoon.
5.3 Kohdennetulla maksuvälineellä toteutettu ravintoetu
5.3.1 Kohdennettu maksuväline
Työnantaja voi järjestää ravintoedun myös niin sanotulla kohdennetulla maksuvälineellä. Kohdennetulla maksuvälineellä tarkoitetaan maksuvälinettä, jonka käyttö on rajoitettu ainoastaan ennalta määrättyihin käyttökohteisiin. Kohdennettuja maksuvälineitä ovat muun muassa muuhun kuin luontoisetupäätöksen 11 §:ssä tarkoitettuun sopimusruokailuun liittyvät paperiset ja sähköiset ruokailulipukkeet, maksukortit sekä erilaiset digitaaliset internet- ja mobiilimaksuvälineet. Luontoisetupäätöksessä on erilliset määräykset ruokailulipukkeille ja muille kiinteämääräisille kohdennetuille maksuvälineille (luontoisetupäätös 13 §) sekä saldoon perustuville kohdennetuille maksuvälineille (luontoisetupäätös 14 §).
Luontoisetupäätöksen mukaisesti arvostettu ravintoetu on tarkoitettu ainoastaan edun antajaan työ- tai virkasuhteessa olevan palkansaajan henkilökohtaiseen käyttöön. Tämän vuoksi kohdennettua maksuvälinettä käyttäen annettu etu voidaan arvostaa 75 prosenttiin vain silloin, kun kyse on henkilökohtaisesta maksuvälineestä.
Luontoisetupäätöksen mukaisesti arvostettu ravintoetu on tarkoitettu työpäivän aikana tapahtuvaan ateriointiin. Kohdennettu maksuväline voidaan arvostaa 75 prosenttiin nimellisarvosta vain silloin, kun sitä voi käyttää pelkästään ateriointiin ja aterian kuljettamisesta aiheutuneisiin kustannuksiin (esimerkiksi kotiinkuljetukseen). Maksuvälineen on oltava sellainen, että sillä ei voi ostaa elintarvikkeita, savukkeita tai alkoholia eikä maksuvälineen arvosta saa antaa rahaa takaisin (luontoisetupäätös 13 ja 14 §).
Ruokailulipuke tai muu kohdennettu maksuväline voidaan arvostaa luontoisetupäätöksen mukaisesti myös siinä tapauksessa, että sillä voi maksaa elintarvikemyymälästä mukaan otettavia niin sanottuja take away -aterioita, jotka ovat sellaisenaan valmiita syötäväksi. Tällaisia aterioita ovat:
palvelutiskiltä saatavat salaatit, täytetyt patongit ja lämpimät ateriat
buffetista itse koottavat ruoka-annokset
myymälän itse myyntiin valmistamat lämpimät ruoka-annokset
Kohdennetulla maksuvälineellä ei voi maksaa take away -ateriaan kuulumattomia tuotteita kuten jälkiruokia, hedelmiä, välipala- tai paistopistetuotteita taikka juomia. Myöskään myymälän kylmähyllyissä tarjolla olevia elintarvikkeita kuten teollisesti valmistettuja valmisaterioita ja muita einestuotteita ei voi maksaa kohdennetulla maksuvälineellä. Veronalaisesta edusta on kyse myös silloin, kun lounaan hinnan ylittävä osuus lipukkeen arvosta voidaan käyttää muiden ostosten maksamiseen.
Edellä mainittujen ravintoetua koskevien erityisten edellytysten lisäksi maksuvälinettä koskevat yleiset henkilökohtaisuuden ja kohdennettavuuden vaatimukset, joista on kerrottu tarkemmin Verohallinnon ohjeessa
Luontois- ja henkilökuntaetujen hankkiminen kohdennetuilla maksuvälineillä
.
5.3.2 Kiinteämaksuiset kohdennetut maksuvälineet
5.3.2.1 Arvostamisessa sovellettavat periaatteet
Luontoisetupäätöksen 13 §:ssä määrätään kiinteämaksuisella maksuvälineellä toteutetun ravintoedun arvostamisesta. Kiinteämaksuisia maksuvälineitä ovat esimerkiksi paperiset ja älypuhelimella käytettävät digitaaliset ruokailulipukkeet sekä sellaiset maksukortit, joilta veloitetaan aina samansuuruinen summa aterian hinnasta riippumatta. Näin järjestetyn ravintoedun verotusarvo on 75 prosenttia edun nimellisarvosta luontoisetupäätöksestä ilmenevien euromäärien rajoissa, kuitenkin vähintään luontoisetupäätöksen mukainen vähimmäismäärä. Jos edun päiväkohtainen nimellisarvo alittaa tai ylittää luontoisetupäätöksen mukaisen euromäärän, etu arvostetaan käypään arvoon. Edun nimellisarvo on maksuvälineen mukaan joko arvosetelin euromääräinen arvo tai maksukortille ladattu euromäärä. Euromäärät vahvistetaan vuosittain luontoisetupäätöksen 13 §:ssä.
Palkansaajalta nettopalkasta peritty korvaus pienentää verotettavan ravintoedun määrää. Työnantaja voi myös valtuuttaa maksuvälineen tarjoajan veloittamaan korvauksen työntekijältä työnantajan puolesta. Palkansaajalta peritty korvaus kirjataan tällöin työnantajan hyväksi. Jos palkansaajan maksama korvaus on vähintään ravintoedun luontoisetuarvon suuruinen, palkansaaja ei saa veronalaista etua.
Seuraava taulukko havainnollistaa edun ravintoedun arvostamista vuoden 2026 euromäärillä.
Lipukkeen nimellisarvo
Peritty korvaus
Verotettava määrä
8,80 €
0,00 €
8,80 €
10,00 €
5,00 €
3,80 €
14,00 €
0,00 €
10,50 €
14,00 €
10,50 €
0,00 €
15,00 €
0,00 €
15,00 €
5.3.2.2 Ateriakohtainen arviointi
Kohdennetulla maksuvälineellä järjestetyn ravintoedun arvostaminen 75 %:iin ratkaistaan ateriakohtaisesti.
Arvoseteleissä (esimerkiksi paperiset tai digitaaliset ruokailulipukkeet) luontoisetupäätöksen ateriakohtainen arvostaminen toteutuu automaattisesti ilman ongelmia, koska yksittäiseen ateriaan kohdistuvan edun määrä on aina samansuuruinen ja ennalta tiedossa.
Kiinteämaksuista maksukorttia käytettäessä ateriakohtaisuus toteutuu silloin, kun kortilta veloitetaan jokaisen maksutapahtuman yhteydessä ennalta määrätty samansuuruinen summa.
5.3.2.3 Ruokailulipukkeiden määrä
Työnantaja voi antaa palkansaajalle 75 prosenttiin arvostettuna vain yhden lipukkeen (jakamaton kokonaisuus) jokaista kotimaan työssäolopäivää kohden (luontoisetupäätös 13 §:n 2 momentti). Siten esimerkiksi vuosiloman, vanhempainvapaan ja virkavapauden ajalta annettavat lipukkeet on arvostettava nimellisarvoonsa. Myös sairauslomat ja muut tilapäiset poissaolot on huomioitava lipukkeiden määrää vähentävinä seikkoina. Vastaavia periaatteita sovelletaan myös muihin kiinteämaksuisiin kohdennettuihin maksuvälineisiin. Palkansaaja voi käyttää vain yhden lipukkeen työssäolopäivää ja ateriaa kohden.
Työpäivän kesto vaikuttaa siihen, voidaanko palkansaajalle annettu ruokailulipuke tai muu kohdennettu maksuväline arvostaa luontoisetupäätöksen mukaisesti 75 prosenttiin. Luontoisetupäätöksen mukaisen arvostamisen edellytyksenä on, että palkansaajan keskimääräinen työpäivä kestää vähintään työaikalain (872/2019) 24 §:n 1 momentin mukaisen pakolliseen lepoaikaan oikeuttavaan kuuden tunnin ajan. Jos palkansaajan työpäivä kestää keskimäärin alle kuusi tuntia, hänelle annettu kohdennettu maksuväline arvostetaan käypään arvoon.
5.3.3 Saldoon perustuvat kohdennetut maksuvälineet
5.3.3.1 Arvostamisessa sovellettavat periaatteet
Luontoisetupäätöksen 14 §:ssä määrätään saldoon perustuvalla maksuvälineellä toteutetun ravintoedun arvostamisesta. Tällaisia saldoon perustuvia maksuvälineitä ovat erilaiset mobiili- ja verkkomaksuvälineet sekä maksukortit, joilta veloitetaan aterian hinnan mukainen euromäärä. Maksukortille tai sovellukseen ladattu euromääräinen saldo arvostetaan 75 prosenttiin nimellisarvostaan, kuitenkin vähintään luontoisetupäätöksen mukaiseen vähimmäismäärään työssäolopäivää kohti.
Edellä mainitun mukainen arvostaminen edellyttää, että maksukortti tai muu saldoon perustuva kohdennettu maksuväline täyttää kaikki seuraavat edellytykset:
Työnantajan maksuvälineelle lataama euromäärä on vähintään luontoisetupäätöksen mukainen ateriakohtainen euromäärä kerrottuna latausjakson työssäolopäivillä.
Työnantajan maksuvälineelle lataama euromäärä on enintään luontoisetupäätöksen mukainen ateriakohtainen euromäärä kerrottuna latausjakson työssäolopäivillä.
Maksuvälineeltä veloitetaan aterian hinnasta riippumatta työnantajan osuutena aina vähintään luontoisetupäätöksen mukaisen ateriakohtaisen edun vähimmäismäärä.
Maksuvälineellä on työnantajaa koskeva maksutapahtumakohtainen enimmäismaksuraja, joka on enintään työnantajan tarjoaman luontoisedun määrä ja enintään luontoisetupäätöksen ateriakohtaisen enimmäismäärän suuruinen.
Maksuvälinettä käytettäessä työnantajan ja palkansaajan lataamien saldojen käyttö aterian maksamiseen voidaan eritellä maksutapahtuman yhteydessä.
Jos maksuväline täyttää kaikki edellä mainitut edellytykset, kortille ladattu euromääräinen saldo arvostetaan verotuksessa 75 prosenttiin ladatusta euromäärästä. Samalla maksuvälineellä voi maksaa sekä työntekijän että työnantajan osuuden ateriasta. Etu voidaan arvostaan 75 prosenttiin, vaikka ateria maksaisi luontoisetupäätöksen mukaista arvoa enemmän, kunhan työnantajan maksama osuus maksuhetkellä ei ylitä tätä arvoa. Edun arvo on kuitenkin aina vähintään luontoisetupäätöksen mukainen ateriakohtainen euromääräinen alaraja kerrottuna käyttöjakson työssäolopäivillä. Jos kaikki edellytykset eivät täyty, maksukortille ladattu saldo arvostetaan nimellisarvoon.
Esimerkki 7:
Työnantaja tarjoaa palkansaajalle ravintoetuna 10 euroa per t
Teksti jatkuu virallisessa lähteessä.
