← Suomi
    VERO-VH/720/00.01.00/2026
    Suomi

    VERO-VH/720/00.01.00/2026 — Yritysjärjestelyt ja verotus -jakautuminen

    Oikeudellista tietoa, ei oikeudellista neuvontaa. Tarkista voimassa oleva teksti virallisesta lähteestä.

    Analysoi tämä laki tekoälyllä
    Yritysjärjestelyt ja verotus -jakautuminen Syventävä vero-ohje Antopäivä 23.2.2026 Versiohistoria Diaarinumero VH/720/00.01.00/2026 Voimassaolo 23.2.2026 - Toistaiseksi Valtuutussäännös Laki Verohallinnosta (503/2010) 2 § 2 momentti Korvaa ohjeen VH/3512/00.01.00/2023 Ohje liittyy kokonaisuuteen: Kansainvälinen verotus , Osakeyhtiön osakas Tässä ohjeessa käsitellään varsinaisista yritysjärjestelyistä pelkästään jakautumista. Yritysjärjestelyjen varainsiirtoverotusta käsitellään Verohallinnon ohjeessa Yritysmuodonmuutosten ja yritysjärjestelyjen varainsiirtoverotus . Jakautumisen vaikutusta julkisesti noteeraamattoman osakeyhtiön osakkeen matemaattiseen arvoon ja vertailuarvoon käsitellään Verohallinnon ohjeessa Julkisesti noteeraamattoman osakeyhtiön osakkeen matemaattisen arvon ja vertailuarvon laskeminen . Ohjeen lukua 5 on päivitetty ennakkopäätöksen KHO 2025:37 vuoksi. 1 Yleistä yritysjärjestelyistä Elinkeinotulon verottamisesta annetun lain (EVL) sulautumista, jakautumista, osittaisjakautumista, liiketoimintasiirtoa, osakevaihtoa, kotipaikan siirtoa toiseen Euroopan unionin (EU) jäsenvaltioon koskeva säännöstö, tuloverolain (TVL) sulautumista ja jakautumista koskeva säännös ja yritysjärjestelyihin liittyvä veron kiertämistä koskeva säännös perustuvat Neuvoston direktiiviin 2009/133/EY, annettu 19 päivänä lokakuuta 2009, eri jäsenvaltioissa olevia yhtiöitä koskeviin sulautumisiin, jakautumisiin, osittaisjakautumisiin, varojensiirtoihin ja osakkeiden vaihtoihin sekä eurooppayhtiön (SE) tai eurooppaosuuskunnan (SCE) sääntömääräisen kotipaikan siirtoon jäsenvaltioiden välillä sovellettavasta yhteisestä verojärjestelmästä (myöhemmin yritysjärjestelydirektiivi). Yritysjärjestelydirektiivin tavoitteena on poistaa verotuksellisia esteitä yritystoiminnan uudelleenjärjestelyiltä Euroopan unionin alueella. Direktiiviä sovelletaan Euroopan unionin jäsenvaltioiden lisäksi muissa Euroopan talousalueeseen (ETA) kuuluvissa maissa. Suomen sisäisissä yritysjärjestelyissä on sallittu samat veroedut, jotka direktiivi edellyttää annettavaksi rajat ylittävissä järjestelyissä. EU-vero-oikeuden tulkinnassa on Euroopan yhteisöjen tuomioistuimen (EYT), 1.12.2009 alkaen Euroopan unionin tuomioistuimen (EUT), tuomioilla korostunut asema sekä kotimaisissa että rajat ylittävissä tilanteissa. Lähtökohtana on, että yritysjärjestelydirektiivin mukaan toteutetusta yritysjärjestelystä ei aiheudu välittömiä tuloveroseuraamuksia järjestelyihin osallistuville yrityksille tai niiden omistajille. Perusajatuksena on jatkuvuusperiaate ja luovutusvoiton verotuksen lykkääntyminen järjestelyä seuraavaan luovutukseen. Verotuksessa hankintamenot säilyvät yritysjärjestelyissä ennallaan. Sulautumisesta ja jakautumisesta säädetään EVL:n lisäksi myös yhtiöoikeudessa, kuten osakeyhtiölaissa (OYL). EVL:n ja OYL:n säännökset poikkeavat toisistaan osittain, minkä vuoksi kaikki OYL:n vaatimukset täyttävät sulautumiset ja jakautumiset eivät täytä EVL:ssa järjestelyille asetettuja edellytyksiä. Jos EVL:n edellytykset eivät täyty, sulautumista ja jakautumista koskevia säännöksiä ei voida soveltaa verotuksessa. Toisaalta esimerkiksi sulautuminen voi täyttää EVL:n edellytykset, vaikka se toteutetaan OYL:n säännösten sijaan kolmannessa valtiossa voimassa olevia yritysjärjestelysäännöksiä noudattaen (katso KHO 2021:36). Liiketoimintasiirrosta ja osakevaihdosta ei ole yhtiöoikeudellisia erityissäännöksiä. 1.1 Yritysjärjestelysäännösten soveltamisala EVL 52–52 f §:ssä olevia säännöksiä sovelletaan kotimaisten osakeyhtiöiden sulautumiseen, jakautumiseen, liiketoiminnan siirtoon ja osakkeiden vaihtoon. Lain 52 a–52 e §:ää sovelletaan lisäksi muiden tuloverolain 3 §:ssä tarkoitettujen kotimaisten yhteisöjen kuin osakeyhtiöiden sulautumiseen, jakautumiseen ja liiketoiminnan siirtoon. Sulautumista koskevia säännöksiä sovelletaan lisäksi kotimaisten elinkeinoyhtymien sulautumiseen. Vastaavat yritysjärjestelysäännökset liiketoimintasiirtoa lukuun ottamatta sisältyvät myös tuloverolakiin (TVL 28 §) . Oikeuskäytännön (KHO 2012:24) mukaan myös TVL:n mukaan verotettavaan yhtiöön sovelletaan EVL 52 d §:n liiketoimintasiirtoa koskevasta säännöksestä ilmeneviä periaatteita. TVL 45 §:n 5 momentin mukaan osakevaihdon johdosta ei synny veronalaista voittoa tai vähennyskelpoista tappiota osakevaihdon verovuonna. Rahavastikkeen osalta syntyvä luovutusvoitto tai -tappio lasketaan luovutusvoittoverosäännösten mukaisesti. EVL 52 h § on yritysjärjestelyihin liittyvä erityinen veron kiertämistä koskeva säännös. Sen mukaan yritysjärjestelyjä koskevia verosäännöksiä ei sovelleta, jos on ilmeistä, että järjestelyn yksinomaisena tai yhtenä pääasiallisista tarkoituksista on veron kiertäminen tai veron välttäminen. 1.2 Kansainväliset yritysjärjestelyt Yritysjärjestelydirektiivistä ilmeneviä periaatteita sovelletaan yritysrakenteiden uudelleenjärjestelyihin, kun osapuolina on yhteisöjä, joilla on kotipaikka EU:n eri jäsenvaltioissa sekä EU-valtioiden lisäksi muissa ETA-valtioissa. EVL 52 a–52 f §:ää sovelletaan tietyin edellytyksin myös rajat ylittäviin yritysjärjestelyihin ETA-alueella asuvien yhteisöjen osalta sekä eurooppayhtiöön (SE) ja eurooppaosuuskuntaan (SCE) (näin myös KVL 38/2007). Samoja periaatteita on oikeuskäytännössä (KHO 1997 taltio 2531), sovellettu myös ETA-alueen ulkopuolisten yhtiöiden sulautumistilanteissa, jos sulautuminen ulkomailla vastaa juridisesti suomalaista sulautumista. EVL 52 e §:n perusteella sulautumista, jakautumista ja liiketoimintasiirtoa koskevia säännöksiä sovelletaan myös silloin, kun vastaanottava yhteisö on toisessa ETA-valtiossa asuva yhteisö, jos siirtyvät varat jäävät tosiasiallisesti liittymään vastaanottavan yhteisön Suomeen muodostuvaan kiinteään toimipaikkaan. Yhteisöllä on säännöksen tarkoittama kiinteä toimipaikka Suomessa, jos sillä on täällä kiinteä toimipaikka TVL 13 a §:n ja asianomaisen verosopimuksen mukaan. Jos varat eivät tosiasiassa liity Suomeen muodostuvaan kiinteään toimipaikkaan, varojen EVL 51 e §:n 3 momentin mukainen maastapoistumisarvo vähennettynä verotuksessa poistamattomalla hankintamenolla luetaan veronalaiseksi tuloksi. Jos varat ja varaukset myöhemmin lakkaavat tosiasiassa liittymästä Suomeen muodostuneeseen kiinteään toimipaikkaan tai kiinteän toimipaikan harjoittama liiketoiminta siirretään toiseen valtioon, varojen EVL 51 e §:n 3 momentin mukainen maastapoistumisarvo vähennettynä verotuksessa poistamattomalla hankintamenolla sekä varaukset luetaan veronalaiseksi tuloksi. Rajat ylittävien yritysjärjestelyjen yhteydessä tapahtuvaa maastapoistumisverotusta käsitellään tarkemmin Verohallinnon ohjeessa Maastapoistumisverotus . EVL 52 e §:n 4 momentissa säädetään tilanteesta, jossa toisessa ETA-valtiossa asuvan yhteisön Suomessa sijaitseva kiinteä toimipaikka muuttuu toisen yhtiön kiinteäksi toimipaikaksi yritysjärjestelydirektiivissä tarkoitetun ulkomaisen sulautumisen, jakautumisen tai liiketoimintasiirron seurauksena. Siitä tulee yritysjärjestelyn kautta uuden, joko tuossa toisessa tai kolmannessa ETA-valtiossa asuvan, yhteisön kiinteä toimipaikka. Tällöin kiinteään toimipaikkaan kohdistuvat varaukset eivät purkaudu, vaan ne luetaan veronalaiseksi tuloksi samalla tavalla kuin ne olisi luettu tuloksi, jos yritysjärjestelyä ei olisi tapahtunut. Kiinteän toimipaikan verotuksessa noudatetaan jatkuvuusperiaatetta. 2 Jakautumissäännöksen soveltamisala 2.1 Yleistä EVL 52 c §:n mukaan jakautumisella tarkoitetaan järjestelyä, jossa osakeyhtiö purkautuu selvitysmenettelyttä siten, että sen varat ja velat siirtyvät kahdelle tai useammalle osakeyhtiölle jakautuvan yhtiön osakkeenomistajien saadessa vastikkeena omistamiensa osakkeiden mukaisessa suhteessa kunkin vastaanottavan yhtiön liikkeeseen laskemia uusia osakkeita tai sen hallussa olevia omia osakkeita. Vastike saa olla myös rahaa, kuitenkin enintään kymmenen prosenttia vastikkeena annettavien osakkeiden nimellisarvosta tai nimellisarvon puuttuessa osakkeita vastaavasta osuudesta yhtiön maksettua osakepääomaa. EVL 52 c §:n 1 kohdan mukaan kokonaisjakautumisessa osakeyhtiö purkautuu selvitysmenettelyttä siten, että kaikki sen varat ja velat siirtyvät kahdelle tai useammalle osakeyhtiölle. EVL 52 c §:n 2 kohdan mukaan osittaisjakautumisessa osakeyhtiö selvitysmenettelyttä siirtää, ilman että se purkautuu, yhden tai useamman liiketoimintakokonaisuutensa sellaisenaan yhdelle tai useammalle osakeyhtiölle ja jättää vähintään yhden liiketoimintakokonaisuuden siirtävään yhtiöön. EVL 52 c § koskee sanamuotonsa mukaan osakeyhtiöitä. Säännöstä voidaan soveltaa silloinkin, kun jakautuva tai vastaanottava yhtiö on tavallinen kiinteistöosakeyhtiö, keskinäinen kiinteistöosakeyhtiö tai asunto-osakeyhtiö. EVL 52 §:n mukaan jakautumista koskevia säännöksiä sovelletaan osakeyhtiöiden lisäksi myös muiden TVL 3 §:ssä tarkoitettujen kotimaisten yhteisöjen jakautumiseen. Tällaisia yhteisöjä ovat esimerkiksi osuuskunnat, kunnat, kuntayhtymät, vakuutusyhdistykset ja sijoitusrahastot. Jos yhteisö ei kuitenkaan esimerkiksi sitä koskevien yhtiöoikeudellisten säännösten mukaan voi toteuttaa jakautumista tai sitä vastaavaa järjestelyä, jakautumista koskevia säännöksiä ei voida soveltaa myöskään verotuksessa. Esimerkiksi yhdistyslaissa (503/1989) tarkoitetut yhdistykset ja säätiölaissa (487/2015) tarkoitetut säätiöt eivät mainitun lain mukaan voi jakautua. Jakautumisessa vastaanottavana yhtiönä voi olla joko jakautumisen yhteydessä perustettava tai jo toimiva yhteisö. Yhtymä (TVL 4 §) ei voi olla jakautumisessa vastaanottavana osapuolena. Jakautumisessa sovelletaan jatkuvuusperiaatetta. Jakautuvan yhtiön verotuksessa vähentämättä olevat hankintamenot vähennetään siis vastaanottavan yhtiön verotuksessa samalla tavalla kuin ne olisi vähennetty jakautuvan yhtiön verotuksessa. Vastaavasti EVL 52 c §:n mukainen jakautuminen ei aiheuta veronalaista tuloa jakautuvassa yrityksessä. Vastaanottavan yhtiön osakkeiden hankintamenoksi katsotaan se osa jakautuvan yhtiön osakkeiden hankintamenosta, joka vastaa vastaanottavalle yhtiölle siirtynyttä osaa jakautuvan yhtiön nettovarallisuudesta. TVL:n mukaan verotettavien yhteisöjen jakautumisessa noudatetaan TVL 28 §:n mukaan soveltuvin osin EVL 52, 52 c ja 52 h §:n säännöksiä. EVL:n jakautumista koskevia periaatteita voidaan soveltaa myös MVL:n mukaan verotettaviin yhteisöihin (KVL 42/2009). 2.2 Jakautuminen ja yhteisölainsäädäntö 2.2.1 EVL:n ja yhteisölainsäädännön mukaisten jakautumisten eroavuudet Osakeyhtiölain (OYL) 17 luvussa säädetään jakautumisesta. OYL 17 luvun 2 §:n 1 ja 2 kohtien mukaan jakautuminen voi tapahtua siten, että jakautuvan yhtiön kaikki varat ja velat siirtyvät kahdelle tai useammalle vastaanottavalle yhtiölle ja jakautuva yhtiö purkautuu (kokonaisjakautuminen) tai siten, että osa jakautuvan yhtiön varoista ja veloista siirtyy yhdelle tai useammalle vastaanottavalle yhtiölle (osittaisjakautuminen). Osuuskuntalain (OKL) 21 luvun 2 § sisältää vastaavankaltaiset säännökset koskien osuuskuntien jakautumisia. Yhteisölainsäädännön kokonais- ja osittaisjakautumista koskevat säännökset (OYL 17 luvun 2 §:n 1 ja 2 kohta sekä OKL 21 luvun 2 §) ja EVL 52 c § poikkeavat eräiltä osin toisistaan. Ensinnäkin EVL:n mukaan jakautumisvastike voi olla osakkeiden sijaan rahaa enintään 10 prosenttia vastikkeena annettavien osakkeiden nimellisarvosta. Yhteisölainsäädännön mukaan vastikkeelle ei ole asetettu vastaavaa rajoitusta, ja yhteisölainsäädännön mukaan jakautumisvastike voi olla muutakin kuin rahaa tai osakkeita. Toiseksi EVL:n mukaan jakautumisessa osakkeenomistajien omistussuhteiden tulee säilyä ennallaan kun taas yhteisölainsäädäntö mahdollistaa omistussuhteiden muutokset. Kolmanneksi yhteisölainsäädännön mukaisessa osittaisjakautumisessa ei vaadita liiketoimintakokonaisuusedellytyksen täyttymistä kuten EVL:n mukaisessa osittaisjakautumisessa. Jos jakautuminen täyttää OYL:n tai OKL:n jakautumisedellytykset, mutta ei EVL:n jakautumiselle asettamia edellytyksiä, voi jakautumisesta aiheutua veroseuraamuksia sekä yhtiölle että sen osakkeenomistajille (luku 6). OYL 17 luvun 2 §:n 3 kohdassa säädetään yhtiöittämällä toteutettavasta jakautumisesta, jossa osa jakautuvan yhtiön varoista ja veloista siirtyy yhdelle tai useammalle vastaanottavalle yhtiölle vastineeksi siitä, että jakautuvalle yhtiölle annetaan vastaanottavien yhtiöiden osakkeita tai arvopapereita. OKL ei sisällä vastaavaa säännöstä. OYL 17 luvun 2 §:n 3 kohdan mukainen yhtiöittämällä toteutettava jakautuminen ei täytä EVL:n jakautumiselle asetettuja edellytyksiä, koska yhtiöittämällä toteutettavassa jakautumisessa vastike maksetaan jakautuvalle yhtiölle eikä sen osakkeenomistajille. Sen sijaan yhtiöittämällä toteutettavaan jakautumiseen voidaan soveltaa EVL 52 d §:n liiketoimintasiirtoa koskevia säännöksiä, jos niiden soveltamisedellytykset täyttyvät. Liiketoimintasiirron verotusta käsitellään tarkemmin Verohallinnon ohjeessa Yritysjärjestelyt ja verotus – liiketoimintasiirto . 2.2.2 Jakautumisen jälkeen tapahtuva osingonjako OYL 13 luvun 3 §:n mukaan varojen jakaminen perustuu viimeksi vahvistettuun tilinpäätökseen. Lisäksi jaossa on lainkohdan mukaan otettava huomioon tilinpäätöksen laatimisen jälkeen yhtiön taloudellisessa asemassa tapahtuneet olennaiset muutokset. Osingonjakopäätös tehdään siis vahvistettuun tilinpäätökseen perustuen. Lainkohdan sanamuodon mukaan voitonjako ei ole sallittua, ellei yhtiön viimeksi vahvistettu tilinpäätös osoita, että yhtiössä on jakokelpoisia varoja ja suunniteltu jako täyttää maksukykyisyysedellytyksen. Käytännössä esiintyy tilanteita, joissa jakautumisen yhteydessä perustetut uudet yhtiöt haluavat jakaa osinkoa pian jakautumisen jälkeen, jo ennen kuin niiden ensimmäinen tilikausi on päättynyt. Yhtiöoikeudessa on tulkinnanvaraista, onko uusien yhtiöiden ylipäätänsä sallittua jakaa osinkoa ensimmäisen tilikauden aikana. Ensimmäisen tilikauden tilinpäätöstähän ei tässä vaiheessa ole vahvistettu, ja kun kyseessä on uusi yhtiö, ei yhtiölle ole vahvistettu tilinpäätöstä aiemmiltakaan vuosilta. Jakautumista varten laaditaan jakautumissuunnitelma, jonka jakautuvan yhtiön yhtiökokous hyväksyy. Jakautumissuunnitelman hyväksymisen yhteydessä yhtiökokous hyväksyy myös mahdollisten uusien yhtiöiden yhtiöjärjestykset. Jakautumissuunnitelma sisältää muun muassa esityksen varojen ja velkojen jakautumisesta vastaanottavien yhtiöiden kesken. Tässä yhteydessä siis vahvistetaan myös kullekin vastaanottavalle yhtiölle siirtyvä sidottu ja vapaa oma pääoma. Verotuksessa jakautumiseen sovelletaan yleisseuraanto- ja jatkuvuusperiaatetta. Vaikka uusi yhtiö ei yleensä voikaan jakaa osinkoa ennen ensimmäisen tilinpäätöksen vahvistamista, voidaan jakautumisessa syntyneitä yhtiöitä esitetyn perusteella tältä osin käsitellä verotuksessa voitonjaon suhteen toisin, ja katsoa, että ne voivat jakaa jakautumisessa siirtyneet jakokelpoiset varat jo ennen ensimmäisen tilikauden tilinpäätöksen vahvistamista. Jatkuvuusperiaatteen mukaisesti jako voisi tapahtua samoin edellytyksin kuin jakautuva yhtiökin olisi voinut päättää osingonjaosta. Jakautuminen voi tapahtua myös toimivaan yhtiöön. Jakautuminen ei verotuksessa vaikuta vastaanottavan, toimivan yhtiön mahdollisuuteen jakaa osinkoa vahvistetun tilinpäätöksen perusteella. Osittaisjakautuminen ei vaikuta verotuksessa myöskään jakautuvan yhtiön mahdollisuuteen jakaa osinkoa verovuodelta, jona jakautuminen pannaan täytäntöön. 3 Jakautumisen verovaikutukset EVL 52 c §:n mukaisesti toteutettu jakautuminen ei aiheuta välittömiä tuloveroseuraamuksia jakautumiseen osallistuville yhtiöille. Jakautumisessa jakautuvan yhtiön verotuksessa vähentämättä olevat hankintamenot ja muut vähennyskelpoiset menot vähennetään vastaanottavan yhtiön verotuksessa samalla tavalla kuin ne olisi vähennetty jakautuvan yhtiön verotuksessa. Osakkaan verotuksessa jakautumista ei katsota osakkeiden luovuttamiseksi. EVL 52 c §:n 4 momentin mukaan jakautuvan yhtiön verotuksessa vähennetyt varaukset, jotka kohdistuvat tiettyyn toimintaan, siirtyvät sille vastaanottavalle yhtiölle, jolle siirrettyyn toimintaan varaus kohdistuu. EVL 52 c §:n 3 momentin mukaan jakautumisessa noudatetaan poistojen osalta samoja periaatteita kuin sulautumisessa. Vastaanottava yhtiö saa siten vähentää jakautumisvuoden verotuksessa jakautumisessa siirtyneen käyttöomaisuuden hankintamenosta ja muista pitkävaikutteisista menoista poistoina enintään määrän, joka vastaa verovuoden enimmäispoistoa vähennettynä jakautuneen yhtiön verotuksessa verovuonna hyväksyttävän poiston määrällä. Säännös siis estää poistojen kaksinkertaisen vähentämisen jakautumisen seurauksena. Jakautuvan yhteisön tappioiden siirtyminen vastaanottavalle yhteisölle edellyttää TVL 123 §:n 2 momentin mukaan, että vastaanottava yhteisö taikka sen osakkaat tai jäsenet taikka yhteisö ja sen osakkaat tai jäsenet yhdessä ovat tappiovuoden alusta lukien omistaneet yli puolet jakautuneen yhteisön osakkeista tai osuuksista. TVL 123 §:n 3 momentin mukaan TVL 123 §:n 2 momentin rajoitus ei kuitenkaan koske kuntarakennelain (1698/2009) 3 §:n 2 momentin 3 kohdassa tarkoitettuja kuntien yhdistymisiä, kunnan osan siirtämistä toiseen kuntaan kuntarakennelain 3 §:n 4 momentissa tarkoitetulla tavalla eikä kuntalain (410/2015) 62 b §:ssä tarkoitettuja kuntayhtymien jakautumisia. TVL 123 §:n 4 momentin mukaan rajoitus ei koske myöskään vastaavia ahvenanmaalaisten kuntien kuntaliitoksia (ks. kommunstrukturlag för Åland -maakuntalain (Ålands författningssamling 2019:29) 3 §:n 2 momentin 3 kohta ja 3 §:n 4 momentti). TVL 123 §:n 2 momentin rajoitusta ja TVL 123 §:n 3 ja 4 momenttia käsitellään tarkemmin Verohallinnon ohjeen Yritysjärjestelyt ja verotus - Sulautuminen luvussa 3.5.1. Vähentämättä olevat luovutustappiot ja EVL 18 a §:n 7 momentin mukaiset aikaisempien verovuosien vähentämättä olevat nettokorkomenot siirtyvät vastaanottavalle yhteisölle suoraan yleisseuraannon perusteella. TVL 123 §:n 1 momentissa säädetään tappioiden jakamisesta vastaanottavien yhteisöjen kesken. TVL 123 §:n 1 momenttia sovelletaan TVL 123 §:n 3 ja 4 momenttien perusteella soveltuvin osin myös edellä mainituissa kuntien yhdistymisissä, siirrettäessä kunnan osa toiseen kuntaan ja kuntayhtymien jakautumisissa. Jakautuvan yhteisön tappiot siirtyvät TVL 123 §:n 1 momentin mukaan vastaanottavalle yhteisölle siltä osin kuin on ilmeistä, että tappiot ovat syntyneet vastaanottavalle yhteisölle siirtyneessä toiminnassa. Tällaisena toimintana ei voida yleensä pitää esimerkiksi yksittäisten varallisuuserien omistamista. Toiminnalta edellytetään tietynasteista jatkuvuutta ja pysyvyyttä sekä erotettavuutta jakautuvan yhteisön muista toiminnoista. Toiminnalla ei tässä yhteydessä kuitenkaan tarkoiteta yksinomaan EVL:ssä määriteltyä liiketoimintakokonaisuutta. Lainkohdan sisältämä ilmeisyysedellytys voi täyttyä esimerkiksi sen johdosta, että jakautuva yhtiö on ylläpitänyt toimintokohtaista kirjanpitoa ja esittää tähän perustuvan selvityksen tappioiden jakautumisesta. Ilmeisyysedellytys voi täyttyä myös tilanteissa, joissa tappioiden kohdistumista eri toiminnoille on tappioiden muodostumisen syyt huomioon ottaen pidettävä selvänä (ks. esim. KHO 2017:8). Muilta osin tappiot siirtyvät samassa suhteessa kuin jakautuvan yhteisön nettovarallisuus siirtyy vastaanottaville yhteisöille. Vastaavalla tavalla siirtyvät myös vähennyskelvottomat nettokorkomenot (EVL 18 a § 7 momentti). Lisäksi TVL 123 a § 1 momentin mukaan yhteisöllä, joka on jakautumisen yhteydessä perustettu jatkamaan toisessa EU:n jäsenvaltiossa asuvan yhteisön Suomessa olevassa kiinteässä toimipaikassa harjoittamaa toimintaa, on oikeus vähentää tulostaan kiinteän toimipaikan verotuksessa vahvistettu tappio TVL 119 ja 122 §:ssä säädetyllä tavalla. Tulolähdejaon poistamisen piiriin kuuluvilla yhteisöillä voi olla ennen verovuotta 2020 syntyneitä vähentämättä olevia henkilökohtaisen tulolähteen tappioita sekä TVL 50 §:ssä tarkoitettuja luovutustappioita. Tällaiset 1.1.2020 vähentämättä olevat tappiot vähennetään elinkeinotoiminnan tulolähteessä vastaavassa laajuudessa kuin ne olisi voitu vähentää muun toiminnan tulolähteessä. Jos yhtiö, johon ei sovelleta elinkeinoverolakia suoraan yhteisömuodon perusteella, jakautuu tulolähdejaon poistamisen piiriin kuuluvaan yhteisöön verovuonna 2020 tai myöhemmin, vastaanottava yhteisö ei voi vähentää elinkeinotoiminnan tulolähteessä niitä jakautuvan yhtiön henkilökohtaisen tulolähteen tappioita tai luovutustappioita, jotka ovat syntyneet verovuonna 2020 tai sen jälkeen. Yhteisöjen tulolähdejaon poistamisen vaikutusta tappioiden vähentämiseen käsitellään tarkemmin Verohallinnon ohjeessa Eräiden yhteisöjen tulolähdejaon poistaminen . 4 Jakautumisen edellytykset 4.1 Jakautumisen verotusperiaatteet 4.1.1 Jatkuvuus Jakautumisessa noudatetaan jatkuvuusperiaatetta. jakautuvan yhtiön verotuksessa vähentämättä olevat hankintamenot ja muut pitkävaikutteiset menot vähennetään vastaanottavan yhtiön verotuksessa samalla tavalla kuin ne olisi vähennetty jakautuvan yhtiön verotuksessa. Jakautuminen ei siten muuta menojäännöksiä eikä jakautuminen aiheuta verotettavaa tuloa jakautuvassa yhtiössä. Pääsääntöisesti jakautumisessa noudatetaan kirjanpidollista jatkuvuutta. EVL 52 c §:n jakautumista koskevat säännökset eivät edellytä kirjanpidollista jatkuvuutta ja jakautumisen yhteydessä varat ja velat voidaan kirjanpidossa arvostaa käypään arvoon. Tällöin kuitenkin edellytetään, että vastaanottava yhtiö vähentää verotuksessa poistot ja muut kulut samoista arvoista kuin ne olisi vähennetty jakautuneen yhtiön verotuksessa. Jakautumista ei katsota osakkaan verotuksessa osakkeiden luovuttamiseksi, vaan osakkeiden omistusaika lasketaan siitä ajankohdasta, jolloin jakautuvan yhtiön osakkeet oli hankittu. Kun jakautumisvastikkeena saadaan vastaanottavan yhtiön liikkeelle laskemia uusia osakkeita, osakkaan ei siis katsota luovuttavan jakautuvan yhtiön osakkeita. Luovutusvoittoverotus lykkääntyy siihen, kunnes osakas luovuttaa saamansa vastaanottavan yhtiön osakkeet. Tällä voi olla merkitystä esimerkiksi arvioitaessa EVL 6 b §:n mukaista käyttöomaisuusosakkeiden verovapaata luovutusta koskevaa omistusaikaedellytystä. Jos jakautumisessa annetaan osakkaille käteisvastiketta, katsotaan tältä osin kyseessä olevan luovutusvoittoverotuksen realisoiva luovutus. Jakautuminen voi joissain tilanteissa vaikuttaa konserniavustuksen antamisedellytysten täyttymiseen. Jakautumisen vaikutusta konserniavustuksen antamiseen käsitellään tarkemmin Verohallinnon ohjeen Konserniavustus luvussa 3.5. Jos emoyhtiö jakautuu siten, että jakautuminen tulee voimaan kesken tilikautta, ei se voi olla konserniavustuksen saajana tai antajana. Emoyhtiön jakautuessa se voi kuitenkin olla konserniavustuksen saajana tai antajana, jos jakautumisen täytäntöönpano tapahtuu tilikauden viimeisenä päivänä. 4.1.2 Varojen, velkojen ja varausten jakaminen yhtiöiden kesken kokonaisjakautumisessa Kokonaisjakautuminen ei edellytä liiketoimintakokonaisuuden siirtämistä varoineen, velkoineen ja varauksineen vastaanottavalle yhtiölle. Siten kokonaisjakautumisen avulla on mahdollista esimerkiksi eriyttää yhtiön sijoitusvarallisuus ja rahavarat yhtiön varsinaisesta liiketoiminnasta, kun yrityksellä on tarve keventää tasettaan (KVL 30/2001, ei muutosta KHO 17.10.2001 taltio 2512). Varauksista säädetään erikseen EVL 52 c §:ssä, jonka mukaan jakautuvan yhtiön verotuksessa vähennetyt, tiettyyn toimintaan kohdistuvat varaukset siirtyvät sille vastaanottavalle yhtiölle, jolle siirrettyyn toimintaan varaus kohdistuu. Kokonaisjakautumisessa muut varaukset siirtyvät vastaanottaville yhtiöille samassa suhteessa kuin jakautuvan yhtiön nettovarallisuus siirtyy vastaanottaville yhtiöille. Osittaisjakautumisessa muut varaukset kohdistuvat jakautuvalle ja vastaanottavalle yhtiöille samassa suhteessa kuin jakautuvan yhtiön nettovarallisuus jakautuu yhtiöille. Nettovarallisuudella tarkoitetaan yhtiön varojen arvostamisesta verotuksessa annetun lain (1142/2005) 2 luvussa tarkoitettua nettovarallisuutta jakautumisajankohtana. Varallisuus siirtyy vastaanottaville yhtiöille jakautumisen täytäntöönpanon yhteydessä ilman erillisiä luovutustoimia. 4.2 Osittaisjakautumiseen liittyvä liiketoimintakokonaisuusedellytys 4.2.1 Liiketoimintakokonaisuuden muodostuminen Osittaisjakautumisessa siirrettävän varallisuuden tulee muodostaa jakautuvassa yhtiössä liiketoimintakokonaisuus, jotta EVL 52 c § soveltuu. Lisäksi jakautuvaan yhtiöön tulee jäädä vähintään yksi liiketoimintakokonaisuus. Säännöstä ei sovelleta, jos vastaanottavaan yhtiöön siirretään ainoastaan yksittäiset varallisuuserät tai jos jakautuvaan yhtiöön jää ainoastaan yksittäisiä varallisuuseriä. Liiketoimintakokonaisuuden käsite esiintyy myös EVL 52 d §:n liiketoimintasiirtoa koskevassa lainkohdassa. Liiketoimintasiirron ja osittaisjakautumisen liiketoimintakokonaisuus-käsitteiden merkityssisällöt ovat samat. Liiketoimintakokonaisuudella tarkoitetaan liiketoimintaan liittyvien varojen ja velkojen kokonaisuutta, joka organisatorisesti muodostaa itsenäisesti toimeentulevan taloudellisen yksikön. Itsenäisesti toimeentulevalla taloudellisella yksiköllä tarkoitetaan pääsääntöisesti sellaista varojen ja velkojen kokonaisuutta, joka pystyy harjoittamaan itsenäistä elinkeinotoimintaa. Varoihin katsotaan kuuluvan irtaimen ja kiinteän käyttöomaisuuden lisäksi muut aineelliset ja aineettomat hyödykkeet, jotka ovat toiminnan ylläpitämiseksi tarpeen. Liiketoimintakokonaisuuteen kuuluvat kaikki aineelliset ja aineettomat tuotannontekijät, jotka ovat tarpeen toiminnan toteuttamiseksi. (Katso myös hallituksen esitys 247/2006). Liiketoimintakokonaisuuden muodostavaa varallisuuskokonaisuutta ei voi EVL 52 c §:n mukaisessa osittaisjakautumisessa jakaa eri yhtiöihin. Liiketoimintakokonaisuudesta ei voida jättää ulkopuolelle siihen kuuluvia varallisuuseriä. KVL:n ratkaisussa 40/2007 rakennustarvikkeiden valmistustoiminnasta ei voitu jättää pois koneita eikä tuotantotiloja. KVL:n ratkaisussa 32/2008 sairaala- ja kuntoutustoimintaan liittyviä informaatioteknologiapalveluja ei voitu jättää pois liiketoimintakokonaisuudesta. Mainituilla palveluilla tarkoitetaan tapauksessa tietokoneita, palvelimia ja erilaisia sovelluksia sekä toiminnassa työskentelevää kuutta henkilöä. Liiketoimintakokonaisuuden muodostumista arvioitaessa tulee siis huomioida, kykeneekö siirtyvä liiketoiminta tulemaan taloudellisesti itsenäisesti toimeen. EY-tuomioistuimen ratkaisussa C-43/00 Andersen og Jensen ApS on otettu kantaa itsenäisen toiminnan käsitteeseen. Mainitun ratkaisun mukaan itsenäisen liiketoiminnan käsitettä on tarkasteltava ensisijaisesti toiminnalliselta kannalta ja toissijaisesti rahoituksen kannalta. Tämä tarkoittaa sitä, että siirrettyjen varojen on muodostettava siirron hetkellä sellainen kokonaisuus, joka voi toimia itsenäisesti. Osittaisjakautumisessa kyse on liiketoiminnallisista kokonaisuuksista. Kyse on siis toiminnasta, eikä säännöstä sovelleta, jos osittaisjakautumisella eriytetään yksittäisiä varallisuuseriä (ks. esim. KVL 22/2016). Liiketoimintakokonaisuuden muodostuminen arvioidaan jakautuvan yhtiön kannalta. EVL 52 c §:n mukaan osittaisjakautumisella ei siis ole mahdollista eriyttää yksittäisiä varallisuuseriä, jotka muodostavat liiketoimintakokonaisuuden vasta vastaanottavassa yhtiössä tai jakautuvassa yhtiössä järjestelyn jälkeen. Jos osittaisjakautumisessa siirtyy liiketoimintakokonaisuuden lisäksi ko. liiketoimintakokonaisuuteen kuulumatonta varallisuutta, näiden ns. ylimääräisten erien siirtymiseen ei sovelleta EVL 52 c §:ää. Näiden erien osalta jakautuvan yhtiön katsotaan verotuksessa luovuttavan siirtyvän omaisuuden osakkaalleen omaisuuden käyvästä arvosta, mikä realisoi luovutusvoittoverotuksen. Liiketoimintakokonaisuuteen kuuluvat lähtökohtaisesti kaikki aineelliset ja aineettomat tuotannontekijät henkilöstö mukaan lukien. Joissakin tilanteissa esimerkiksi konsernin johto-, talous- ja hallintotoiminnoista vastaava henkilöstö voidaan eriyttää yhtiön omaisuudesta. Nämä tilanteet ovat kuitenkin poikkeuksellisia ja taustalla voi olla esimerkiksi konsernijohdon keskittämistarkoitus laajassa konsernissa. Liiketoimintakokonaisuuden muodostumista arvioidaan aina tapauskohtaisten seikkojen perusteella. Esimerkiksi tapauksessa KVL 185/1997 A Oy harjoitti koneiden valmistustoimintaa Suomessa. Se omisti tuotantoyhtiöt kahdessa ulkomaisessa valtiossa ja myyntiyhtiöt seitsemässä eri maassa. Yhtiön oli tarkoitus liiketoimintasiirtona yhtiöittää Suomen tuotanto- ja myyntitoiminnot omiin yhtiöihinsä. Liiketoimintasiirron jälkeen A Oy hoitaisi muun muassa konsernin johto-, talous- ja rahoitustoiminnot. Ulkomaiset tuotanto- ja myyntiyhtiöt jäisivät A Oy:n omistukseen. Kun siirrettävän toiminnan johto jätettiin siirtävään yhtiöön, ulkomaisten tytäryhtiöiden ei katsottu liittyvän siirrettäviin liiketoimintakokonaisuuksiin. Itsenäinen liiketoimintakokonaisuus muodostuu selkeimmin yhtiöissä, jotka toimivat usealla toimialalla. Yksi tai useampi toimiala voidaan tällöin eriyttää osittaisjakautumisella. Myös esimerkiksi tuotantotoiminta ja myyntitoiminta voivat osittaisjakautumisen seurauksena päätyä omiin yhtiöihinsä. Erillisiä liiketoimintakokonaisuuksia voivat olla esimerkiksi tukkukauppa/vähittäiskauppa, kehitys- ja tutkimustoiminta, koneiden ja laitteiden suunnittelu ja liiketoiminnan tukipalvelut (ICT, markkinointi, hallinto). Lähtökohtaisesti liiketoimintakokonaisuuden voi määrittää luontevimmin verovelvollinen itse. Tämä edellyttää kuitenkin verovelvollisen perusteltua selvitystä liiketoimintakokonaisuudesta ja siitä, mitä varoja ja velkoja kohteena olevaan liiketoimintakokonaisuuteen kuuluu. 4.2.2 Arvopaperikauppa ja sijoitustoiminta Arvopaperikauppa- ja sijoitustoiminnan tulee olla yrityksessä aktiivista, pääsääntöisesti elinkeinotoiminnan tunnusmerkit täyttävää toimintaa, jotta toiminta voitaisiin katsoa erilliseksi liiketoimintakokonaisuudeksi. Mikäli sijoitustoiminta ei ole ollut jakautuvassa yhtiössä aktiivista ja jos varallisuus käsittää esimerkiksi ainoastaan yksittäisiä rahavaroja ja rahastosijoituksia, ei kyseessä ole liiketoimintakokonaisuus (KHO 2008:74). 4.2.3 Tytäryhtiön osakkeet Jos osittaisjakautuvan yhtiön koti- tai ulkomaiset tytäryhtiöt liittyvät johonkin liiketoimintakokonaisuuteen, tulee niiden myös osittaisjakautumisen jälkeen olla samassa yhtiössä kuin ko. liiketoimintakokonaisuus. Liiketoimintasiirtoa koskevassa tapauksessa KVL 110/1996 verovelvollinen oli katsonut, että koti- ja ulkomaiset tytäryhtiöt liittyivät siirrettävään liiketoimintakokonaisuuteen. Kun siirrettävä toiminta siihen liittyvine koti- ja ulkomaisine tytäryhtiöineen siirrettiin vastaanottavalle yhtiölle, kyseessä oli EVL 52 d §:n mukainen liiketoimintasiirto. Tytäryhtiön osakkeet eivät lähtökohtaisesti itsessään muodosta liiketoimintakokonaisuutta. Oikeuskäytännössä liiketoimintakokonaisuuden on kuitenkin katsottu tietyissä olosuhteissa muodostuneen pelkästään tytäryhtiön osakkeista (KHO 2010:9). Tapauksessa tytäryhtiön harjoittama liiketoiminta oli täysin erillistä suhteessa emoyhtiön harjoittamaan tuotannolliseen valmistustoimintaan. 4.3 Kiinteistöt ja toimitilat osittaisjakautumisessa Kiinteistöt ja niillä harjoitettava toiminta voivat tietyissä olosuhteissa muodostaa yhtiön muusta toiminnasta erillisen liiketoimintakokonaisuuden. Liiketoimintakokonaisuuden muodostumista arvioidaan samalla tavalla riippumatta siitä, ovatko kyseessä kiinteistöt, asunto- tai kiinteistöosakeyhtiön osakkeiden perusteella omistetut tilat tai vuokratontilla sijaitsevat rakennukset, jotka yhtiö omistaa. Liiketoimintakokonaisuuden muodostuminen edellyttää, että kyseessä olevia kiinteistöjä voidaan pitää yhtiön muusta toiminnasta erillisenä liiketoiminnallisena kokonaisuutena, joka tulee itsenäisesti toimeen. Kiinteistöt eivät voi olla yksittäisiä varallisuuseriä, vaan kyseessä olevilla kiinteistöillä on harjoitettava aktiivista toimintaa. Esimerkiksi vuokraustoimintaa ja siihen liittyvää kiinteistöjen hallinnointia voidaan pitää aktiivisena toimintana. Myös kiinteistönjalostustoiminta tukee käsitystä aktiivisesta toiminnasta. Osoituksena siitä, että kokonaisuus tulee itsenäisesti toimeen, voidaan pitää esimerkiksi sitä, että kiinteistöllä harjoitettavan toiminnan tuotot kattavat toiminnan kulut. Liiketoimintakokonaisuuden muodostuminen edellyttää lisäksi, että kaikki kokonaisuuteen kuuluviin kiinteistöihin liittyvät varat ja velat päätyvät samalle yhtiölle. Myös kiinteistöihin liittyvät vuokrasopimukset tulee lähtökohtaisesti siirtää. Vastaanottava yhtiö voi olla keskinäinen kiinteistöosakeyhtiö tai asunto-osakeyhtiö tai se voidaan osittaisjakautumisen jälkeen muuttaa sellaiseksi. Tällöin vuokrasopimusten siirtäminen ei käytännössä ole mahdollista, koska vuokranantajana on siirron jälkeen tilojen hallintaan oikeuttavien osakkeiden omistuksen perusteella jakautuvan yhtiön osakas. Näissä tilanteissa vuokrasopimusten jääminen jakautuvaan yhtiöön ei ole este liiketoimintakokonaisuuden muodostumiselle (ks. esim. KHO 2015:155 ja KHO 2015:156). Tyypillisesti kiinteistöjen muodostama liiketoimintakokonaisuus käsittää useita kiinteistöjä. Liiketoimintakokonaisuus voi kuitenkin muodostua, vaikka kyseessä olisi kiinteistöoikeudellisesti vain yksi kiinteistö ja sillä oleva rakennus (ks. KHO 2015:155 ja KHO 2015:156). Osa yhtiön omistamista kiinteistöistä voi muodostaa yhtiön muusta kiinteistöomaisuudesta erillisen liiketoimintakokonaisuuden. Tällöin liiketoimintakokonaisuuden muodostumista arvioitaessa voidaan huomioida muun muassa kohteiden toiminnallisuus ja sijainti. Esimerkiksi päätöksessä KHO 2008:73 yhtiö omisti satojen keskinäisten kiinteistöosakeyhtiöiden, asunto-osakeyhtiöiden ja tavallisten kiinteistöosakeyhtiöiden osakkeita Suomessa. Yhtiön yhden kaupungin alueella omistamat kolmen keskinäisen kiinteistöyhtiön liiketilojen hallintaan oikeuttavat osakkeet muodostivat alueellisesti ja toiminnallisesti yhtenäisen, liiketoimintakokonaisuutena pidettävän vuokrauskohteen. Keskusverolautakunnan ennakkoratkaisussa KVL 26/2016 yksi yhtiön omistamasta ja hallinnoimasta asunto-osakeyhtiöstä vapautui aravarajoituslain alaisuudesta, jolloin sen katsottiin muodostavan yhtiön muusta vuokraustoiminnasta erillisen liiketoimintakokonaisuuden. Kun kysymys on ulkopuolisiin suuntautuvasta vuokraustoiminnasta, laajahkon kiinteistöomaisuuden ja siihen liittyvän kiinteistön hallinnointi- ja vuokraustoiminnan voidaan yleensä katsoa muodostavan liiketoimintakokonaisuuden. Korkeimman hallinto-oikeuden päätöksissä KHO 2015:155 ja KHO 2015:156 yhden ulkopuolisille vuokratun kiinteistön katsottiin muodostavan liiketoimintakokonaisuuden. Päätöksissä annettiin merkitystä vuokraustoiminnan laajuudelle ja järjestelyn luonteelle konsernin kannalta tarkasteltuna. Toimitilat eivät yleensä muodosta yhtiön muusta toiminnasta erillistä liiketoimintakokonaisuutta. Tämä johtuu siitä, että toimitilat ovat tyypillisesti kiinteä osa sitä liiketoimintaa, jonka käytössä ne ovat. Siten toimitiloja ei pääsääntöisesti voi eriyttää niitä hyödyntävästä ydinliiketoiminnasta. Yksittäinen suurikaan toimitilakiinteistö ei lähtökohtaisesti muodosta liiketoimintakokonaisuutta (ks. KHO 23.2.2010 taltio 323). Myöskään yksittäisistä varallisuuseristä koostuva toimitilaomaisuus, joka ei käsitä aktiivista toimintaa, ei muodosta liiketoimintakokonaisuutta (ks. KVL 40/2014). Tapauskohtaisen arvioinnin perusteella toimitilat voivat kuitenkin tietyin edellytyksin muodostaa liiketoimintakokonaisuuden. Arvioinnissa otetaan huomioon liiketoimintakokonaisuuden muodostumista tukevat seikat sekä järjestelyn liiketaloudelliset syyt. Toimitiloja käsittävän liiketoimintakokonaisuuden muodostumista tukee muun muassa tavoite keskittää konsernin kiinteistöomaisuus. Tavallisesti tällaisissa tilanteissa konsernin toimitilat ja kiinteistöhallinto siirretään erilliseen yhtiöön, joka vuokraa kiinteistöjä muille konserniyhtiöille sekä mahdollisesti myös ulkopuolisille tahoille (ks. KVL 346/1996). Kiinteistöomaisuuden keskittämisestä voi olla kysymys myös silloin, kun toimitilat siirretään yhtiölle, jonka omistuksessa on jo ennestään muille konserniyhtiöille tai ulkopuolisille vuokrattuja toimitiloja. Vaihtoehtoisesti toimitilat ja kiinteistöhallinto voidaan keskittämistarkoituksessa jättää ydinliiketoiminnan siirron yhteydessä jakautuvaan yhtiöön (ks. KVL 185/1997). Toimitiloja käsittävän liiketoimintakokonaisuuden muodostumista tukee myös se, että siirrettävään kokonaisuuteen sisältyy yhtiön omassa toimitilakäytössä olevien tilojen lisäksi ulkopuolisille tai konserniyhtiöille vuokrattuja tiloja ja kiinteistöjä (ks. esim. KVL 57/2011). Jos jakautuvan yhtiön omassa käytössä olevat toimitilat siirretään vastaanottavaan yhtiöön, vuokrasopimukset solmitaan ja vuokraustoiminta aloitetaan vasta siirron jälkeen. Tästä huolimatta siirron kohteena olevilla kiinteistöillä voidaan katsoa harjoitettavan aktiivista toimintaa, joka voi muodostaa liiketoimintakokonaisuuden. 4.4 Liiketoimintakokonaisuuteen kohdistuvat varat ja velat Liiketoimintakokonaisuuden muodostava varallisuuskokonaisuus ei siis voi EVL 52 c §:n mukaisessa osittaisjakautumisessa pirstoutua eri yhtiöihin. Liiketoimintaan kohdistuvia velkoja ei voida erottaa niistä varoista, joihin velat liittyvät. Jos omaisuuserä on useamman liiketoimintakokonaisuuden käytössä tai työntekijä työskentelee useammassa liiketoimintakokonaisuudessa, menetellään asiassa pääasiallisuuden mukaisesti. Jos esimerkiksi kiinteistö palvelee pääasiallisesti vastaanottavaan yhtiöön siirtyvää liiketoimintakokonaisuutta, tulee myös kiinteistö siirtää. Omaisuus voi olla vaikeasti eroteltavissa. Jos omaisuus on sen tyyppistä, että se on vaikeasti eroteltavissa ja se ei ole luontevasti pilkottavissa osiin, voidaan omaisuuserä jättää osittaisjakautumisen yhteydessä jakamatta, jos sen merkitys suhteessa järjestelyyn on vähäinen. 4.4.1 Liikearvo, sopimukset, aineettomat oikeudet ja henkilöstö Jakautuvan yhtiön vastaanottavalle yhtiölle siirtyvään toimintaan liittyvä liikearvo tulee osittaisjakautumisessa siirtää vastaanottavalle yhtiölle. Aktivoitu sulautumistappio on katsottu sellaiseksi eräksi, joka tulee siirtää, jos se liittyy siirtyvään toimintaan. Asiassa ei ole merkitystä sillä, onko erä verotuksessa vähennyskelpoinen vai ei. Yhtiön omassa toiminnassa syntynyt liikearvo ei tavallisesti näy taseen eränä. Siirtyvään liiketoimintaan kuuluvat sopimukset, patentit, tavaramerkit ja muut aineettomat oikeudet tulee siirtää vastaanottavalle yhtiölle liiketoiminnan mukana. Myös siirtyvään toimintaan kuuluva henkilöstö tulee siirtää. 4.4.2 Ennakkomaksut Taseen vastaavissa olevat ennakkomaksut ovat taloudelliselta luonteeltaan saamisia. Ennakkomaksut tulee osittaisjakautumisessa siirtää siltä osin, kun ne liittyvät siirrettävään liiketoimintaan. 4.4.3 Myyntisaamiset Myyntisaamisten osalta noudatetaan myös pääsääntöä. Osittaisjakautumisessa saamisten tulee päätyä sille yhtiölle, jonka toimintaan ne liittyvät (KVL 39/1996). Jos saamisten siirto ei sopimusten perusteella ole siviilioikeudellisesti mahdollista, tulee jakautuvan yhtiön ja vastaanottavan yhtiön välille muodostaa keskinäiset saamiset, jotka ehdoiltaan vastaavat olemassa olevien myyntisaamisten ehtoja (KVL 89/1998). 4.4.4 Rahavarat ja muu rahoitusomaisuus Yhtiön rahoitusomaisuuteen kuuluu usein varoja, jotka eivät lähtökohtaisesti kohdistu suoraan mihinkään liiketoimintakokonaisuuteen. Esimerkiksi rahavarat ovat tyypillisesti tällaista omaisuutta. Näiden varojen voidaan kuitenkin katsoa liittyvän liiketoimintakokonaisuuteen yleensä sellaista kohtuullista käyttöpääomaa vastaavasta määrästä, jolla yhtiö tulee itsenäisesti toimeen. Kohtuullinen määrä rahoitusomaisuutta voidaan siten siirtää osittaisjakautumisessa vastaanottavaan yhtiöön tapauskohtaisen harkinnan perusteella. Esimerkiksi ratkaisussa KVL 80/1996 siirrettiin hieman alle kuukauden säännöllisten menojen määrä rahoitusomaisuutta. Muun rahoitusomaisuuden osalta noudatetaan pääsääntöä, eli omaisuuserän tulee päätyä järjestelyssä sille yhtiölle, jonka toimintaan se kohdistuu. 4.4.5 Poistot ja poistoero Kirjanpitolain 5 luvun 12 §:n 1 momentin mukaan kirjanpitovelvollinen saa kirjata suunnitelman ylittäviä poistoja, jos siihen on verotusperusteinen syy. Tämä tapahtuu kirjaamalla poistoeroa. Taseen osoittama kertynyt poistoero siirtyy osana liiketoimintakokonaisuutta. Osittaisjakautumisessa poistoeron tulee päätyä sille yhtiölle, jonka toimintaan poistoero kohdistuu. (KVL 243/1996). Hyllypoistoja syntyy, kun kirjanpidossa tehdyt poistot ylittävät verotuksessa tehdyt poistot. Hyllypoistot siirtyvät osana liiketoimintakokonaisuutta ja vastaanottava yhtiö voi hyödyntää siirrettävään käyttöomaisuuteen kohdistuvat hyllypoistot (KVL 126/2000). 4.4.6 Varaukset Jos varaukset liittyvät selkeästi johonkin toimintaan, varausten tulee päätyä osittaisjakautumisessa samalle yhtiölle kuin kyseinen toimintakin. Tällaisia varauksia ovat esimerkiksi jälleenhankintavaraus, takuuvaraus, luottotappiovaraus (KVL 243/1996) ja asuintalovaraus (KVL 69/2008). 4.4.7 Velat Toimintaan kohdistuvat lyhyt- ja pitkäaikaiset velat tulee jakautumisessa päätyä yhtiölle, jonka liiketoimintaan ne liittyvät. Oikeuskäytännön mukaan myös toimintaan kohdistuva osuus yleistä rahoitusta varten otetuista pitkäaikaisista veloista on osa liiketoimintakokonaisuutta (KVL 39/1996 sekä KVL 110/1996). Mainituissa liiketoimintasiirtoa koskevissa tapauksissa siirtävän ja vastaanottavan yhtiön välille muodostettiin keskinäinen laina, joka ehdoiltaan vastasi keskimäärin siirtävällä yhtiöllä siirtohetkellä olevien kyseisten lainojen ehtoja. Muun selvityksen puuttuessa siirrettävän yleislainan määrä voi vastata siirrettävien varojen osuutta siirtävän yhtiön taseen loppusummasta. Maksuunpannut kotimaan ja ulkomaan tuloverovelat tulee huomioida osittaisjakautumisessa, jos erät liittyvät liiketoimintaan, joka siirtyy vastaanottavalle yhtiölle. Koska verovelvollinen ei voi siirtää itse velkasuhdetta vastaanottavalle yhtiölle, tulee jakautuvan ja vastaanottavan yhtiön välille muodostaa keskinäinen velkasuhde siltä osin kuin erät liittyvät siirrettävään toimintaan. Koska myös maksuunpanematon verovelka on taloudelliselta luonteeltaan yrityksen velkaa ja se kuuluu nettovarallisuuslaskennassa velkana pidettäviin eriin, sitä tulee käsitellä velkana myös osittaisjakautumisen yhteydessä. Tarvittaessa tuloverovelat tulee siirtää vastaanottavalle yhtiölle luomalla jakautuvan ja vastaanottavan yhtiön välille keskinäinen velkasuhde. Siirtyvään toimintaan liittyvän tilittämättömän arvonlisäveron osalta tulee luoda jakautuvan ja vastaanottavan yhtiön välille keskinäinen velkasuhde. Siirtyvään toimintaan liittyvät ostovelat tulee siirtää (KVL 39/1996). Vastaanottavaan yhtiöön siirtyvään henkilöstöön kohdistuvista palkoista, vuosilomapalkoista ja TEL:stä muodostuvat siirtovelat tulee siirtää vastaanottavalle yhtiölle. Siltä osin kuin itse velkasuhdetta ei voida siirtää, tulee jakautuvan ja vastaanottavan yhtiön välille muodostaa keskinäinen velkasuhde. 4.5 Vastike 4.5.1 Vastikeosakkeiden omistussuhteet ja rahavastike EVL 52 c §:n 1 momentin mukaan jakautuvan yhtiön osakkeenomistajat saavat vastikkeena omistamiensa osakkeiden mukaisessa suhteessa kunkin vastaanottavan yhtiön liikkeeseen laskemia uusia osakkeita tai sen hallussa olevia omia osakkeita. Vastike saa olla myös rahaa, kuitenkin enintään kymmenen prosenttia vastikkeena annettavien osakkeiden nimellisarvosta tai nimellisarvon puuttuessa osakkeita vastaavasta osuudesta yhtiön maksettua osakepääomaa. Vastikkeen on siten oltava vastaanottavien yhtiöiden osakkeita tai rahaa. Muuta jakautumisvastiketta ei voida käyttää. EVL 52 c §:n 1 momentin perusteella jakautumisessa on aina annettava vastiketta. Vastiketta on annettava myös silloin, kun vastaanottava yhtiö omistaa jakautuvan yhtiön koko osakekannan (KHO 2008:65). EVL 52 c § edellyttää, että vastike annetaan samassa suhteessa kuin jakautuvan yhtiön osakkeenomistajat ovat omistaneet jakautuvan yhtiön osakkeita. Lisäksi kullekin jakautuvan yhtiön osakkaalle on annettava vastikkeena kunkin vastaanottavan yhtiön osakkeita (ks. KVL 70/2001). Jos vastaanottava yhtiö on keskinäinen kiinteistöosakeyhtiö, omistussuhteiden muuttumattomuus voidaan saavuttaa esimerkiksi siten, että vastikeosakkeet tulevat jakautuvan yhtiön osakkeenomistajien yhteisomistukseen, joka vastaa heidän osakeomistustaan jakautuvassa yhtiössä (KHO 2004 taltio 3068, KVL 49/2004). Lähtökohtaisesti jakautumisessa voidaan käyttää vastikkeena myös erilajisia osakkeita. Jos erilajisuudella on kuitenkin esimerkiksi tosiasiallista huomattavaa vaikutusta osakkeen käypään arvoon, tulee erilajisuus huomioida jakautumisessa (ks. esim. KHO 2009:98). Vastikkeena annettavien vastaanottavien yhtiöiden osakkeiden on yritysjärjestelydirektiivin perusteella oltava vastaanottavien yhtiöiden yhtiöpääomaa edustavia arvopapereita. Jos vastikeosakkeet tuottavat esimerkiksi rajoitetun äänioikeuden, eivätkä lainkaan oikeuksia yhtiön varallisuuteen, voidaan katsoa, että vastikeosakkeet eivät ole direktiivin edellyttämällä tavalla vastaanottavan yhtiön yhtiöpääomaa edustavia arvopapereita (KVL 25/2009, ei muutosta KHO 1.12.2009 taltio 3451). Jos jakautuminen tehdään toimivaan yhtiöön, vastikeosakkeiden määrä perustuu siirtyvän liiketoiminnan ja vastaanottavan yhtiön muun liiketoiminnan käypien arvojen mukaiseen suhteeseen (KVL 94/2001). Käypien arvojen laskemisessa voidaan lähtökohtaisesti tukeutua kulloinkin voimassa olevaan Verohallinnon antamaan ohjeeseen varojen arvostamisesta perintö- ja lahjaverotuksessa. Esimerkki alkaa Esimerkki osakkeiden määrästä, kun jakautuminen tapahtuu toimivaan yhtiöön: A Oy:n jakautumisessa siirtyy B Oy:lle yksi liiketoimintakokonaisuus, jonka käypä arvo on 400 000 euroa. B Oy:n ulkona olevien osakkeiden määrä on 90 ja yhtiön käypä arvo ennen A Oy:n jakautumista on 600 000 euroa. A Oy:n osakkeenomistajat saavat vastikkeeksi jakautumisessa 60 B Oy:n liikkeelle laskemaa uutta osaketta. Siten osakkeiden suhde 90/60 on sama kuin siirtyvän liiketoimintakokonaisuuden ja vastaanottavan yhtiön käypien arvojen 600 000/400 000 suhde. Esimerkki päättyy EVL 52 c §:n mukaan jakautumisessa annettava rahavastike voi olla enintään kymmenen prosenttia vastikkeena annettavien osakkeiden nimellisarvosta tai nimellisarvon puuttuessa osakkeita vastaavasta osuudesta yhtiön maksettua osakepääomaa. Rahavastike lasketaan järjestelykohtaisesti, joten yksittäisen osakkaan osalta kymmenen prosentin raja voidaan kuitenkin ylittää tai hänelle voidaan maksaa koko vastike rahana. Jos sallitun rahavastikkeen enimmäismäärä ylittyy, jakautumiseen ei voida soveltaa EVL 52 c §:ää. Rahavastikkeen enimmäismäärää laskettaessa on tarkasteltava, mitkä suoritukset ovat luonteeltaan sitovasti sovittuja vastikkeita jakautuvan yhtiön osakkeista. Euroopan unionin tuomioistuin on ennakkoratkaisussaan (C-321/05 Kofoed) käsitellyt käteisvälirahan eli rahavastikkeen suhdetta vastasuoritukseen. Käteisväliraha ja hankintaliiketoimi ovat saman toimenpiteen osia. Väliraha on vastikkeen olennainen osa, jonka hankkiva yhtiö maksaa hankittavan yhtiön osakkaille osake-enemmistön saadakseen. Käteisvälirahana ei näin ollen voida pitää hankkivan yhtiön hankitun yhtiön osakkaille tekemää rahasuoritusta pelkästään siitä syystä, että se on ajallisesti tai muutoin tietyllä tavalla yhteydessä hankintaliiketoimeen tai että sillä on mahdollisesti petostarkoitus. Käteisväliraha on rahasuoritus, joka on luonteeltaan aito, sitovasti sovittu vastike hankintaliiketoimesta. Jokaisessa yksittäistapauksessa tulee ottaa huomioon kaikki asianhaarat ja tarkastaa, onko väliraha luonteeltaan sitovasti sovittu vastike hankintaliiketoimesta. Euroopan unionin tuomioistuin totesi tapauksessa mm., että hankkivan yhtiön hankitun yhtiön osakkaille vähän yhtiöosuuksien vaihdon jälkeen maksamaa osinkoa, joka ei ole hankkivan yhtiön maksettavan vastikkeen olennainen osa, ei pidä ottaa huomioon laskettaessa direktiivin 2 artiklan d alakohdassa säädettyä ”käteisvälirahaa”. Korkein hallinto-oikeus on päätöksessään KHO 2022:79 arvioinut, onko jakautumisessa syntyneiden osakeyhtiöiden myynnistä maksettava vastike EVL 52 c §:ssä tarkoitettua rahavastiketta. Päätöksessä esillä olleessa tilanteessa jakautuvan A Oy:n osakkeenomistajien ja ostajaehdokkaan välillä oli tarkoitus solmiaesisopimus koskien yhtiön jakautumisessa syntyvien vastaanottavien osakeyhtiöiden myyntiä. Jakautumisesta ja jakautumisessa syntyvien osakeyhtiöiden myynnistä oli kuitenkin tarkoitus sopia erikseen. KHO katsoi, että päätöksessä esillä olevassa tilanteessa esisopimus oli tarkoitus tehdä yhtiöstä ja sen osakkeenomistajista riippumattoman osapuolen kanssa, jolla ei ole päätösvaltaa yhtiön jakautumista koskevassa asiassa. Lisäksi jakautumisessa syntyvien osakeyhtiöiden esisopimuksen mukaiseen myynnin toteuttamiseen liittyi muun muassa asemakaavan lainvoimaisuuteen liittyvää epävarmuutta, eikä jakautuminen puolestaan edellyttänyt esisopimuksen mukaisten osakemyyntien toteuttamista. Jakautumista ja siinä syntyvien vastaanottavien yhtiöiden osakkeiden myöhempiä myyntejä ei päätöksessä pidetty unionin tuomioistuimen ratkaisukäytännössä tarkoitettuina saman toimenpiteen osina. Jos kaikki osakkeenomistajat eivät ole yhtä mieltä jakautumisen toteuttamisesta, tilanteessa voidaan tukeutua esimerkiksi OYL:n 17 luvun 13 §:n mukaiseen lunastusmenettelyyn. Näin meneteltäessä jakautumista vastustaneille osakkeenomistajille OYL:n säännösten mukaisesti maksettavaa lunastushintaa ei pidetä EVL 52 c §:n 1 momentissa tarkoitettuna rahavastikkeena. Jos vastaanottava yhtiö puolestaan ostaisi jakautumista vastustavilta jakautuvan yhtiön osakkailta heidän osakkeensa ennen jakautumisesta päättävää yhtiökokousta, osakkeenomistajille jakautumisen yhteydessä tällä tavoin maksettavaa vastiketta pidetään EVL 52 c §:n 1 momentissa tarkoitettuna rahavastikkeena (KVL 33/2013). EVL 52 c §:n edellyttämää vastiketta ei voida antaa kuntarakennelain 3 §:n 2 momentin 3 kohdassa tarkoitetussa kuntien yhdistymisessä, siirrettäessä kunnan osa toiseen kuntaan kuntarakennelain 3 §:n 4 momentissa tarkoitetulla tavalla tai kuntayhtymien jakautuessa kuntalain 62 b §:n mukaisesti. Tästä huolimatta näihin järjestelyihin voidaan soveltaa verotuksessa jakautumista koskevia säännöksiä, kun järjestely toteutetaan kuntalain tai kuntarakennelain säännösten mukaisesti (ks. HE 63/2021 vp, s. 8). 4.5.2 Vastaanottavan yhtiön osakkeiden hankintameno Jakautumisessa vastaanottavan yhtiön osakkeiden hankintamenoksi katsotaan se osa jakautuvan yhtiön osakkeiden hankintamenosta, joka vastaa vastaanottavalle yhtiölle siirtynyttä osaa jakautuvan yhtiön nettovarallisuudesta. Jos on kuitenkin ilmeistä, että vastaanottaville yhtiöille siirtyvien nettovarallisuuksien suhde olennaisesti poikkeaa näiden yhtiöiden osakkeiden käypien arvojen suhteesta, hankintamenon jakoperusteena käytetään osakkeiden käypien arvojen suhdetta. Ratkaisussa KVL 48/1999 on vähintään 20 %:n poikkeamaa käypien arvojen suhteesta pidetty olennaisena. Mainittu 20 %:n raja ei ole kuitenkaan ehdoton sääntö, vaan huomioon tulee ottaa tapauskohtaiset olosuhteet. Ratkaisussa KVL 91/2000 vastaanottaville yhtiöille siirtyvien nettovarallisuuksien suhteen ei olennaisesti katsottu poikkeavan yhtiöiden osakkeiden käypien arvojen suhteesta. Tässä ratkaisussa edellä mainittu 20 %:n raja ylittyi vain sellaisen yhtiön osalta, jonka osuus koko järjestelystä oli vähäinen. Verotuskäytännössä on noin 20 prosenttiyksikön poikkeamaa siirrettyjen nettovarallisuuksien ja käypien arvojen suhteessa katsottu olleen sillä tavoin olennainen, että uusien osakkeiden hankintamenojen laskennassa jakosuhteena tuli käyttää elinkeinotulon verottamisesta annetun lain 52 c §:n 4 momentin mukaisesti osakkeiden käypien arvojen suhdetta. Kynnys käypien arvojen mukaisen suhteen käyttämiseen on kuitenkin korkea ja on käytännössä erittäin harvinaista. Kun vastaanottavan yhtiön osakkeet ovat julkisen kaupankäynnin kohteena, voi tällainen menettely olla luontevaa. EVL 52 c §:ssä ei aseteta erityisiä kirjanpitokäsittelyyn liittyviä edellytyksiä (KVL 40/2010). Jakautumisessa siirtyvien varojen kirjanpitoarvo voi olla pienempi kuin siirtyvien velkojen ja osakepääoman yhteenlaskettu arvo. Jakautumisessa vastaanottavan yhtiön nettovarallisuuden tulee olla positiivinen joko käyvillä arvoilla tai verotuksessa vähentämättömillä olevilla määrillä (KVL 28/2011). Osittaisjakautumisessa tulee tällöin kuitenkin kiinnittää erityistä huomiota siihen, että siirtyvät varat ja velat muodostavat itsenäisen taloudellisen yksikön. 5 Veron kiertäminen yritysjärjestelyiden yhteydessä Yritysjärjestelyyn voidaan EVL 52 h §:n nojalla olla soveltamatta EVL 52–52 g §:ien säännöksiä, jos on ilmeistä, että sulautumisen, jakautumisen, liiketoimintasiirron tai osakevaihdon yksinomaisena tai yhtenä pääasiallisista tarkoituksista on veron kiertäminen tai veron välttäminen. EVL 52 h § perustuu yritysjärjestelydirektiivin 15 artiklaan. Yritysjärjestelydirektiivin tarkoituksena on poistaa verotuksellisia esteitä yritystoiminnan järjestelyiltä Euroopan unionin alueella vaarantamatta kuitenkaan jäsenvaltioiden taloudellisia intressejä. Veron kiertämistä koskevan EVL 52 h §:n tarkoitus ei ole estää normaalia verosuunnittelua, vaan torjua yritysjärjestelysäännöksiin sisältyvien etujen myöntäminen silloin, kun verotukselliset tekijät ovat yksinomainen tai yksi pääasiallisista tarkoituksista koko järjestelylle. EVL 52 h §:n tulkinnassa on otettava huomioon yritysjärjestelydirektiivi, direktiivin tarkoitus sekä direktiivin soveltamista koskeva EUT:n ratkaisukäytäntö. Ratkaisukäytännön mukaan kussakin tapauksessa on tutkittava järjestely kokonaisuudessaan, kun kansalliset viranomaiset valvovat sitä, onko järjestelyn ainoana tai yhtenä pääasiallisena tarkoituksena veropetos tai veron kiertäminen (katso esimerkiksi C-28/95 Leur-Bloem ja C-126/10 Foggia). Tuomion C-126/10, Foggia, mukaan yritysjärjestelydirektiivin 15 artiklan 1 kohdan a alakohdan säännös heijastaa unionin oikeuden yleistä periaatetta, jonka mukaan oikeuden väärinkäyttö on kiellettyä. Unionin lainsäädännön soveltamista ei voida laajentaa väärinkäyttönä pidettäviin menettelytapoihin eli toimiin, joita ei toteuteta tavanomaisen liiketoiminnan yhteydessä vaan yksinomaan unionin oikeudessa säädettyjen etujen väärinkäyttämiseksi. Tuomiossa C-28/95, Leur-Bloem, EUT totesi muun muassa, että jäsenvaltiot voivat yritysjärjestelydirektiiviin 15 artiklan 1 kohdan a alakohtaan perustuen säätää sellaisesta olettamasta, että jos liiketoimia ei ole suoritettu hyväksyttävistä taloudellisista syistä, kyseessä on veropetos tai veron kiertäminen. Korkeimman hallinto-oikeuden ennakkopäätöksessä KHO 2017:78 on kuitenkin todettu, että direktiiviä ei voida asiassa C-126/10, Foggia, annettu tuomio huomioon ottaen tulkita niin, että verovelvollisen esittämien liiketaloudellisten perusteiden ohuus loisi tällaisen olettaman. Veron kiertämistä koskeva EVL 52 h §:n säännös voi siten tulla sovellettavaksi vain, jos kysymys on EUT:n oikeuskäytännössä tarkoitetusta oikeuden väärinkäytöstä. Säännöstä ei sen vuoksi voida soveltaa, jos järjestelyssä ei synny konkreettisia ja järjestelmälle vieraita veroetuja. Tällainen järjestelmälle vieras veroetu ei oikeuskäytännön perusteella ole esimerkiksi sulautuvan yhteisön tappioiden siirtyminen vastaanottavalle yhteisölle TVL 123 §:n 2 momentin nojalla (KHO 2013:126, KHO 2025:37) eikä osinkojen verokohtelun muuttuminen tai hankkivan yhtiön nettovarallisuuden kasvaminen osakevaihdon seurauksena (KHO 2017:78). Näitä on pidettävä tavanomaisina seuraamuksina veroneutraalissa yritysjärjestelyssä. Sen sijaan esimerkiksi osakevaihdossa kohdeyhtiön osakkeiden hankintamenojen kasvattamisen muodossa tapahtuvan lopullisen veroedun kerryttäminen voidaan katsoa konkreettiseksi ja järjestelmälle vieraaksi veroeduksi, kun kohdeyhtiön osakkeet on tarkoitus luovuttaa edelleen (KHO 2021:65). Järjestelmälle vieraana veroetuna on pidetty myös osakkaiden käytössä olevan asunnon siirtymistä jakautumisessa asunto-osakeyhtiölle siten, että asuntoa on voitu jakautumisen jälkeen käyttää osakkaiden asumiseen ilman vuokranmaksuvelvollisuutta (KHO 2013:44). Jos omaisuuden arvonnousu pysyy verotuksen piirissä, siirtymistä joissakin tapauksissa edullisempien laskentasääntöjen piiriin ei ainakaan yleisesti ole pidettävä EVL 52 h §:n soveltamisen automaattisesti laukaisevana seikkana (KHO 2022:79, katso myös ennakkopäätöksen KHO 2013:44 perustelut). Esimerkiksi jakautuminen, jonka seurauksena luovutusvoiton laskemisessa voidaan käyttää TVL 46 §:n 1 momentissa tarkoitettua hankintameno-olettamaa alkuperäisen, hankintameno-olettamaa pienemmän hankintamenon sijaan, ei merkitse omaisuuden arvonnousun poistumista kokonaan verotuksen piiristä, eikä konkreettisia ja järjestelmälle vieraita veroetuja tällaisessa tilanteessa lähtökohtaisesti synny (KHO 2022:79). Jos järjestelyssä syntyy konkreettisia ja järjestelmälle vieraita veroetuja, on järjestelylle esitettyjä liiketaloudellisia perusteita punnittava veroetuja vasten sen selvittämiseksi, onko veron kiertäminen tai välttäminen ollut lain tarkoittamalla tavalla järjestelyn pääasiallisena tai yhtenä pääasiallisista tarkoituksista (katso esimerkiksi KHO 2021:65, KHO 2017:78 sekä C-126/10, Foggia). Hyväksyttävän taloudellisen syyn käsitettä on EUT:n ratkaisukäytännön mukaan tulkittava siten, että sillä tarkoitetaan muuta kuin pelkän verotuksellisen edun, kuten horisontaalisen tappiontasauksen, tavoittelua. Hyväksyttävinä liiketaloudellisina perusteina voidaan järjestelystä riippuen pitää esimerkiksi konsernirakenteen uudelleenjärjestämistä, synergiaetuja, yrityskoon kasvattamista, yrityksen myyntikuntoon saattamista, yrityksen oston jälkeistä sopeuttamista konserniin, uusien osakkaiden saamisen varmistamista, henkilöstön sitouttamista, sukupolvenvaihdoksen helpottamista ja rahoitusjärjestelyjä. Myös sitä, että yritysjärjestely johtaa toimeen osallistuvien yhtiöiden toimintojen uudelleenjärjestelyyn, voidaan pitää lähtökohtaisesti hyväksyttävänä liiketaloudellisena syynä. Yritysjärjestely voi yhdessä sitä tosiasiallisesti edeltävien tai seuraavien toimien kanssa muodostaa verotuksen näkökulmasta kokonaisuuden. Tällaiseen kokonaisuuteen voi tapauskohtaisen kokonaisharkinnan perusteella soveltua edellä kuvattujen edellytysten täyttyessä EVL 52 h §:n veron kiertämistä koskeva säännös. Eri toimien muodostamaan kokonaisuuteen voidaan tapauskohtaisen kokonaisharkinnan perusteella puuttua myös verotusmenettelystä annetun lain (VML) 28 §:n yleisellä veron kiertämistä koskevalla säännöksellä, jos olosuhteelle tai toimenpiteelle on annettu sellainen oikeudellinen muoto, joka ei vastaa asian varsinaista luonnetta tai tarkoitusta, taikka jos kauppahinta, muu vastike tai suoritusaika on kauppa- tai muussa sopimuksessa määrätty taikka muuhun toimenpiteeseen on ryhdytty ilmeisesti siinä tarkoituksessa, että suoritettavasta verosta vapauduttaisiin. Veron kiertämistä koskevat säännökset voivat tulla sovellettaviksi eri toimien muodostamaan kokonaisuuteen, vaikka yritysjärjestelyyn ei sovellettaisi EVL 52 h §:ää (katso esimerkiksi KHO 2014:66, jossa sovellettiin VML 28 §:ää osakkaiden saamiin etuuksiin). Veron kiertämis- tai välttämistarkoitukseen voivat viitata esimerkiksi erilaisten keinotekoisten apuyhtiö- ja sivuliikerakenteiden käyttäminen, useat perättäiset yritysjärjestelytoimenpiteet tai liiketoimintasiirron tai osakkeiden vaihdon jälkeen tapahtuva siirrossa saatujen varojen tai osakkeiden nopea edelleen myynti (katso myös VaVM 49/1995, s. 2). Edellä mainitut toimet voivat antaa viitteitä veron välttämistarkoituksesta, mutta eivät sellaisenaan merkitse veron kiertämistä koskevien säännösten soveltamisedellytysten täyttymistä. Esimerkiksi korkeimman hallinto-oikeuden ennakkopäätöksessä KHO 2021:65 oli tarkoituksena, että kohdeyhtiön osakkeet myydään osakkeiden vaihdon jälkeen. Päätöksessä todettiin, että osakevaihto oli vain välivaihe järjestelyssä, jonka pääasiallisena tarkoituksena ei ollut konsernin toiminnan kehittäminen rakennemuutoksen avulla, vaan vaihto-o

    Teksti jatkuu virallisessa lähteessä.

    Aiheeseen liittyvät oppaat, UKK ja sopimuspohjat