← Suomi
    VERO-VH/721/00.01.00/2026
    Suomi

    VERO-VH/721/00.01.00/2026 — Yritysjärjestelyt ja verotus -liiketoimintasiirto

    Oikeudellista tietoa, ei oikeudellista neuvontaa. Tarkista voimassa oleva teksti virallisesta lähteestä.

    Analysoi tämä laki tekoälyllä
    Yritysjärjestelyt ja verotus -liiketoimintasiirto Syventävä vero-ohje Huomio alkaa. Ohje on päivitettävänä ratkaisun KHO 2026:41 johdosta. Huomio päättyy Antopäivä 23.2.2026 Versiohistoria Diaarinumero VH/721/00.01.00/2026 Voimassaolo 23.2.2026 - Toistaiseksi Valtuutussäännös Laki Verohallinnosta (503/2010) 2 § 2 momentti Korvaa ohjeen VH/3515/00.01.00/2023 Ohje liittyy kokonaisuuteen: Kansainvälinen verotus Tässä ohjeessa käsitellään varsinaisista yritysjärjestelyistä pelkästään liiketoimintasiirtoa. Yritysjärjestelyjen varainsiirtoverotusta käsitellään Verohallinnon ohjeessa Yritysmuodonmuutosten ja yritysjärjestelyjen varainsiirtoverotus .Liiketoimintasiirron vaikutusta julkisesti noteeraamattoman osakeyhtiön osakkeen matemaattiseen arvoon ja vertailuarvoon käsitellään Verohallinnon ohjeessa Julkisesti noteeraamattoman osakeyhtiön osakkeen matemaattisen arvon ja vertailuarvon laskeminen . Ohjeen lukua 5 on päivitetty ennakkopäätöksen KHO 2025:37 vuoksi. 1 Yleistä yritysjärjestelyistä Elinkeinotulon verottamisesta annetun lain (EVL) sulautumista, jakautumista, osittaisjakautumista, liiketoimintasiirtoa, osakevaihtoa, kotipaikan siirtoa toiseen Euroopan unionin (EU) jäsenvaltioon koskeva säännöstö, tuloverolain (TVL) sulautumista ja jakautumista koskeva säännös ja yritysjärjestelyihin liittyvä veron kiertämistä koskeva säännös perustuvat Neuvoston direktiiviin 2009/133/EY, annettu 19 päivänä lokakuuta 2009, eri jäsenvaltioissa olevia yhtiöitä koskeviin sulautumisiin, jakautumisiin, osittaisjakautumisiin, varojensiirtoihin ja osakkeiden vaihtoihin sekä eurooppayhtiön (SE) tai eurooppaosuuskunnan (SCE) sääntömääräisen kotipaikan siirtoon jäsenvaltioiden välillä sovellettavasta yhteisestä verojärjestelmästä (myöhemmin yritysjärjestelydirektiivi). Yritysjärjestelydirektiivin tavoitteena on poistaa verotuksellisia esteitä yritystoiminnan uudelleenjärjestelyiltä Euroopan unionin alueella. Direktiiviä sovelletaan Euroopan unionin jäsenvaltioiden lisäksi muissa Euroopan talousalueeseen (ETA) kuuluvissa maissa. Suomen sisäisissä yritysjärjestelyissä on sallittu samat veroedut, jotka direktiivi edellyttää annettavaksi rajat ylittävissä järjestelyissä. EU-vero-oikeuden tulkinnassa on Euroopan yhteisöjen tuomioistuimen (EYT), 1.12.2009 alkaen Euroopan unionin tuomioistuimen (EUT), tuomioilla korostunut asema sekä kotimaisissa että rajat ylittävissä tilanteissa. Lähtökohtana on, että yritysjärjestelydirektiivin mukaan toteutetusta yritysjärjestelystä ei aiheudu välittömiä tuloveroseuraamuksia järjestelyihin osallistuville yrityksille tai niiden omistajille. Perusajatuksena on jatkuvuusperiaate ja luovutusvoiton verotuksen lykkääntyminen järjestelyä seuraavaan luovutukseen. Verotuksessa hankintamenot säilyvät yritysjärjestelyissä ennallaan. Sulautumisesta ja jakautumisesta säädetään EVL:n lisäksi myös yhtiöoikeudessa, kuten osakeyhtiölaissa (OYL). EVL:n ja OYL:n säännökset poikkeavat toisistaan osittain, minkä vuoksi kaikki OYL:n vaatimukset täyttävät sulautumiset ja jakautumiset eivät täytä EVL:ssa järjestelyille asetettuja edellytyksiä. Jos EVL:n edellytykset eivät täyty, sulautumista ja jakautumista koskevia säännöksiä ei voida soveltaa verotuksessa. Toisaalta esimerkiksi sulautuminen voi täyttää EVL:n edellytykset, vaikka se toteutetaan OYL:n säännösten sijaan kolmannessa valtiossa voimassa olevia yritysjärjestelysäännöksiä noudattaen (katso KHO 2021:36). Liiketoimintasiirrosta ja osakevaihdosta ei ole yhtiöoikeudellisia erityissäännöksiä. 1.1 Yritysjärjestelysäännösten soveltamisala EVL 52–52 f §:ssä olevia säännöksiä sovelletaan kotimaisten osakeyhtiöiden sulautumiseen, jakautumiseen, liiketoiminnan siirtoon ja osakkeiden vaihtoon. Lain 52 a–52 e §:ää sovelletaan lisäksi muiden tuloverolain 3 §:ssä tarkoitettujen kotimaisten yhteisöjen kuin osakeyhtiöiden sulautumiseen, jakautumiseen ja liiketoiminnan siirtoon. Sulautumista koskevia säännöksiä sovelletaan lisäksi kotimaisten elinkeinoyhtymien sulautumiseen. Vastaavat yritysjärjestelysäännökset liiketoimintasiirtoa lukuun ottamatta sisältyvät myös tuloverolakiin (TVL 28 §) . Oikeuskäytännön (KHO 2012:24) mukaan myös TVL:n mukaan verotettavaan yhtiöön sovelletaan EVL 52 d §:n liiketoimintasiirtoa koskevasta säännöksestä ilmeneviä periaatteita. TVL 45 §:n 5 momentin mukaan osakevaihdon johdosta ei synny veronalaista voittoa tai vähennyskelpoista tappiota osakevaihdon verovuonna. Rahavastikkeen osalta syntyvä luovutusvoitto tai -tappio lasketaan luovutusvoittoverosäännösten mukaisesti. EVL 52 h § on yritysjärjestelyihin liittyvä erityinen veron kiertämistä koskeva säännös. Sen mukaan yritysjärjestelyjä koskevia verosäännöksiä ei sovelleta, jos on ilmeistä, että järjestelyn yksinomaisena tai yhtenä pääasiallisista tarkoituksista on veron kiertäminen tai veron välttäminen. 1.2 Kansainväliset yritysjärjestelyt Yritysjärjestelydirektiivistä ilmeneviä periaatteita sovelletaan yritysrakenteiden uudelleenjärjestelyihin, kun osapuolina on yhteisöjä, joilla on kotipaikka EU:n eri jäsenvaltioissa sekä EU-valtioiden lisäksi muissa ETA-valtioissa. EVL 52 a–52 f §:ää sovelletaan tietyin edellytyksin myös rajat ylittäviin yritysjärjestelyihin ETA-alueella asuvien yhteisöjen osalta sekä eurooppayhtiöön (SE) ja eurooppaosuuskuntaan (SCE) (näin myös KVL 38/2007). Samoja periaatteita on oikeuskäytännössä (KHO 1997 taltio 2531), sovellettu myös ETA-alueen ulkopuolisten yhtiöiden sulautumistilanteissa, jos sulautuminen ulkomailla vastaa juridisesti suomalaista sulautumista. EVL 52 e §:n perusteella sulautumista, jakautumista ja liiketoimintasiirtoa koskevia säännöksiä sovelletaan myös silloin, kun vastaanottava yhteisö on toisessa ETA-valtiossa asuva yhteisö, jos siirtyvät varat jäävät tosiasiallisesti liittymään vastaanottavan yhteisön Suomeen muodostuvaan kiinteään toimipaikkaan. Yhteisöllä on säännöksen tarkoittama kiinteä toimipaikka Suomessa, jos sillä on täällä kiinteä toimipaikka TVL 13 a §:n ja asianomaisen verosopimuksen mukaan. Jos varat eivät tosiasiassa liity Suomeen muodostuvaan kiinteään toimipaikkaan, varojen EVL 51 e §:n 3 momentin mukainen maastapoistumisarvo vähennettynä verotuksessa poistamattomalla hankintamenolla luetaan veronalaiseksi tuloksi. Jos varat ja varaukset myöhemmin lakkaavat tosiasiassa liittymästä Suomeen muodostuneeseen kiinteään toimipaikkaan tai kiinteän toimipaikan harjoittama liiketoiminta siirretään toiseen valtioon, varojen EVL 51 e §:n 3 momentin mukainen maastapoistumisarvo vähennettynä verotuksessa poistamattomalla hankintamenolla sekä varaukset luetaan veronalaiseksi tuloksi. Rajat ylittävien yritysjärjestelyjen yhteydessä tapahtuvaa maastapoistumisverotusta käsitellään tarkemmin Verohallinnon ohjeessa Maastapoistumisverotus . EVL 52 e §:n 4 momentissa säädetään tilanteesta, jossa toisessa ETA-valtiossa asuvan yhteisön Suomessa sijaitseva kiinteä toimipaikka muuttuu toisen yhtiön kiinteäksi toimipaikaksi yritysjärjestelydirektiivissä tarkoitetun ulkomaisen sulautumisen, jakautumisen tai liiketoimintasiirron seurauksena. Siitä tulee yritysjärjestelyn kautta uuden, joko tuossa toisessa tai kolmannessa ETA-valtiossa asuvan, yhteisön kiinteä toimipaikka. Tällöin kiinteään toimipaikkaan kohdistuvat varaukset eivät purkaudu, vaan ne luetaan veronalaiseksi tuloksi samalla tavalla kuin ne olisi luettu tuloksi, jos yritysjärjestelyä ei olisi tapahtunut. Kiinteän toimipaikan verotuksessa noudatetaan jatkuvuusperiaatetta. 2 Liiketoimintasiirtosäännöksen soveltamisala EVL 52 d §:n mukaan liiketoimintasiirrolla tarkoitetaan järjestelyä, jossa osakeyhtiö luovuttaa joko kaikki taikka yhteen tai useampaan liiketoimintakokonaisuuteensa kohdistuvat varat, siirtyviin varoihin kohdistuvat velat ja siirtyvään toimintaan kohdistuvat varaukset siirtyvää toimintaa jatkavalle osakeyhtiölle saaden vastikkeeksi vastaanottavan yhtiön liikkeeseen laskemia uusia osakkeita tai sen hallussa olevia omia osakkeita. Siirto voi tapahtua joko liiketoimintasiirtoa varten perustettavaan tai jo olemassa olevaan yhtiöön. Vastaanottavan yhtiön tulee jatkaa siirtynyttä liiketoimintaa. Siirtävän yhtiön verotuksessa luovutetun omaisuuden veronalaiseksi luovutushinnaksi luetaan omaisuuden verotuksessa poistamatta oleva hankintamenon osa. Käteisvastikkeen käyttö ei ole EVL 52 d §:n mukaan mahdollista. Yhtiö voi siirtää joko vain osan liiketoimintakokonaisuuksistaan ja jatkaa liiketoimintaansa jäljelle jääneellä liiketoimintakokonaisuudella tai siirtää koko liiketoimintansa vastaanottavalle yhtiölle jääden siirron jälkeen holdingyhtiöksi, joka omistaa vastaanottavan yhtiön osakkeet. Vaikka tuloverolaki ja maatalouden tuloverolaki eivät sisällä liiketoimintasiirtoa koskevia säännöksiä, EVL:n liiketoimintasiirtoa koskevia periaatteita voidaan yritysjärjestelydirektiivistä johtuen soveltaa myös TVL:n (KHO 2012:24) ja MVL:n (KVL 42/2009) mukaan verotettaviin yhteisöihin edellyttäen, että EVL 52 d §:n edellytykset muutoin täyttyvät. Tämä koskee kuitenkin ainoastaan yritysjärjestelydirektiivin mukaisia tilanteita ja direktiivissä mainittuja yhteisömuotoja (osakeyhtiö, osuuskunta, säästöpankki ja vakuutusyhtiö). Näin ollen EVL 52 d §:n periaatteita ei voida soveltaa esimerkiksi yhdistysten, säätiöiden, kuntien tai muiden direktiivin soveltamisalaan kuulumattomien yhteisöjen TVL:n tai MVL:n mukaan verotettavan taikka verovapaan toiminnan siirtoon. Osakeyhtiölaissa ei ole erillistä mainintaa liiketoimintasiirrosta. Osakeyhtiölain näkökulmasta liiketoimintasiirrossa on kysymys nettoapportista joko perustettavaan yhtiöön tai jo toimivaan yhtiöön (OYL 2 luku 6 §, OYL 9 luku 12 §), kun siirtyvä liiketoimintakokonaisuus luovutetaan apporttina vastaanottavaan yhtiöön ja vastikkeena saadaan vastaanottavan yhtiön osakkeita. Kyse voi olla myös OYL 17 luvun 2 §:n 3 kohdan mukaisesta yhtiöittämällä toteutettavasta jakautumisesta, jossa osa jakautuvan yhtiön varoista ja veloista siirtyy yhdelle tai useammalle vastaanottavalle yhtiölle vastineeksi siitä, että jakautuvalle yhtiölle annetaan vastaanottavien yhtiöiden osakkeita tai arvopapereita. Osakeyhtiölaki ei mahdollista liiketoimintasiirtoa emoyhtiöön, koska tytäryhtiö ei saa merkitä emoyhtiön osakkeita (OYL 15 luku 14 §). 3 Liiketoimintasiirron verovaikutukset EVL 52 d §:n mukaisesti toteutettu liiketoimintasiirto ei aiheuta välittömiä tuloveroseuraamuksia siirtävälle yhtiölle. Siirtävässä yhtiössä luovutetun omaisuuden veronalaiseksi luovutushinnaksi luetaan verotuksessa poistamatta oleva hankintamenon osa. EVL 52 d §:n mukaisessa liiketoimintasiirrossa siirtävälle yhtiölle annetaan vastikkeeksi osakkeita, joiden hankintamenoksi luetaan siirrettyjen varojen verotuksessa vähentämättä oleva määrä vähennettynä siirtyneiden velkojen ja varausten määrällä. Vastaanottavan yhtiön verotuksessa omaisuuden vähennyskelpoista hankintamenoa on siirtävän yhtiön verotuksessa poistamatta olevaa hankintamenon osaa vastaava määrä. Liiketoimintasiirron kirjanpitokäsittelyssä käytettävät käyvät arvot eivät vaikuta vastaanottavan yhtiön verotuksessa vähennyskelpoisiin hankintamenoihin, vaan yhtiö vähentää hankintamenon perustuen siirtävän yhtiön verotuksessa olleeseen poistamattomaan hankintamenoon. Vastaanottavan yhtiön tulee siis seurata erikseen liiketoimintasiirrossa siirtyneen omaisuuden hankintamenoja. Vastaanottavan yhtiön tulee vähentää poistot ja muut kulut samoista arvoista kuin ne olisi vähennetty siirtävän yhtiön verotuksessa. Myös yritysjärjestelydirektiivi edellyttää, että vastaanottava yhtiö tekee uudet poisto-, voitto- ja tappiolaskelmat siirretyistä varoista ja vastuista niiden sääntöjen mukaisesti, joita olisi sovellettu siirtävään yhtiöön, jos yritysjärjestelyä ei olisi tapahtunut. Liiketoimintasiirto ei ole sulautumisen ja jakautumisen kaltainen yleisseuraanto, joten vastaanottava yhtiö ei saavuta muilta osin siirtävän yhtiön verotusasemaa. Luovuttavan yhtiön siirtyvään liiketoimintaan kuuluvat varaukset kuitenkin siirtyvät liiketoiminnan vastaanottavalle yhtiölle. Siirtävän yhtiön vahvistetut tappiot eivät siirry liiketoiminnan vastaanottavalle yhtiölle. Liiketoimintasiirto voi kuitenkin vaikuttaa tappion käyttämiseen niissä tappiollisissa yhtiöissä, joiden osakkeita siirtoon sisältyy. Lisäksi TVL 123 a § 1 momentin mukaan yhteisöllä, joka on liiketoimintasiirron yhteydessä perustettu jatkamaan toisessa EU:n jäsenvaltiossa asuvan yhteisön Suomessa olevassa kiinteässä toimipaikassa harjoittamaa toimintaa, on oikeus vähentää tulostaan kiinteän toimipaikan verotuksessa vahvistettu tappio TVL 119 ja 122 §:ssä säädetyllä tavalla. Liiketoimintasiirto voi vaikuttaa konserniavustuksen antamisen edellytyksiin liiketoimintasiirron toteuttamisvuonna (ks. tarkemmin Verohallinnon ohje Konserniavustus ). 4 Liiketoimintasiirron edellytykset 4.1 Liiketoimintasiirron osapuolet EVL 52 §:n 1 momentin mukaan osakeyhtiön lisäksi liiketoimintasiirtoa koskevaa säännöstä sovelletaan muiden tuloverolain 3 §:ssä tarkoitettujen kotimaisten yhteisöjen liiketoiminnan siirtoon. Tuloverolain 3 §:ssä mainittuja yhteisöjä ovat muun muassa valtio ja sen laitos, kunta ja kuntayhtymä, seurakunta ja muu uskonnollinen yhdyskunta, osakeyhtiö, osuuskunta, säästöpankki, sijoitusrahasto, yliopisto, keskinäinen vakuutusyhtiö, aatteellinen tai taloudellinen yhdistys, säätiö ja laitos. EVL 52 d § koskee lähtökohtaisesti ainoastaan elinkeinoverolain mukaan verotettavan toiminnan siirtämistä, koska TVL tai MVL eivät sisällä liiketoimintasiirtoa koskevia säännöksiä. Yhteisöjen kaikkeen muuhun toimintaan kuin maatalouteen sovelletaan elinkeinoverolakia eräitä EVL 1 §:n 2 momentissa mainittuja yhteisöjä koskevaa poikkeusta lukuun ottamatta. EVL 1 §:n 2 momentin mukaan julkisyhteisöjen, TVL 21, 21 a ja 21 b §:ssä tarkoitettujen yhteisöjen, yleishyödyllisten yhteisöjen, asunto-osakeyhtiöiden ja -osuuskuntien sekä keskinäisten kiinteistöosakeyhtiöiden verotuksessa elinkeinoverolakia sovelletaan ainoastaan silloin, kun yhteisö harjoittaa elinkeinotoimintaa. Siten näillä yhteisöillä EVL 52 d § voi muista yhteisöistä poiketen tulla sovellettavaksi lähtökohtaisesti ainoastaan silloin, kun siirron kohteena on EVL 1 §:n 1 momentissa tarkoitettu elinkeinotoiminta. EVL 52 d §:n periaatteita voidaan kuitenkin soveltaa yritysjärjestelydirektiivin vaikutuksen johdosta myös TVL:n ja MVL:n mukaan verotettavan toiminnan siirtoon direktiivissä mainittujen yhteisöjen (osakeyhtiö, osuuskunta, säästöpankki ja vakuutusyhtiö) verotuksessa. Muiden kuin yritysjärjestelydirektiivissä mainittujen yhteisöjen osalta EVL 52 d §:n periaatteita voidaan soveltaa ainoastaan EVL 1 §:n 1 momentissa tarkoitetun elinkeinotoiminnan siirtämiseen. Keskusverolautakunta onkin katsonut, että EVL 52 d §:ää voidaan soveltaa säätiön elinkeinotoiminnan siirtämiseen (KVL 32/2008). Lisäksi päätöksessä KHO 2014:184 kunnan satamaliiketoiminnan yhtiöittämistä kunnan kokonaan omistamaan osakeyhtiöön pidettiin EVL 52 d §:n mukaisena liiketoimintasiirtona. KHO on kuitenkin katsonut päätöksessään KHO 2014:29, ettei EVL 52 d §:ää sovelleta kunnan TVL:n mukaisen kiinteistö- ja vuokraustoiminnan yhtiöittämistilanteessa. Yhtymä (TVL 4 §) ei voi olla liiketoimintasiirrossa siirtävänä eikä vastaanottavana osapuolena. 4.2 Vastike Liiketoimintasiirtoa koskevan säännöksen soveltaminen edellyttää, että siirtävälle yhtiölle annetaan vastikkeena ainoastaan vastaanottavan yhtiön osakkeita. Lähtökohtaisesti liiketoimintasiirrossa voidaan käyttää vastikkeena myös erilajisia osakkeita. Rahavastiketta ei voida antaa. Osakkeet voivat olla vastaanottavan yhtiön liikkeeseen laskemia uusia osakkeita tai sen hallussa olevia omia osakkeita. Pääomasijoitus voidaan merkitä osakepääoman lisäksi myös sijoitetun vapaan oman pääoman rahastoon. Vastikeosakkeiden hankintamenoksi verotuksessa muodostuu siirrettyjen varojen verotuksessa vähentämättä oleva määrä vähennettynä siirtyneiden velkojen ja varausten määrällä. Koska osakkeiden hankintameno ei verotuksessa voi olla negatiivinen, edellyttää verotuksen liiketoimintasiirtosäännöksen soveltaminen aina, että varojen arvo verotuksessa on vähintään velkojen ja varausten suuruinen (KHO 2001:3). Yhtiöoikeuden säännösten mukaan nettoapportti on mahdollinen, jos varat käyvin arvoin laskettuna ylittävät velkojen määrän, vaikka varojen arvo kirjanpidossa tai verotuksessa olisi velkoja alempi. EVL 52 d §:n soveltuminen arvioidaan kuitenkin varojen ja velkojen verotuksellisten arvojen perusteella. Esimerkki alkaa Esimerkki vastikeosakkeiden hankintamenon määräytymisestä Siirrettyjen varojen verotuksessa vähentämättä oleva määrä on 2 miljoonaa euroa ja siirrettyjen velkojen määrä 1,2 miljoonaa euroa. Liiketoimintasiirrossa vastikkeeksi saatujen osakkeiden hankintameno on tällöin 0,8 miljoonaa euroa. Esimerkki päättyy Jos liiketoimintasiirto tehdään toimivaan yhtiöön, jota siirtävä yhtiö ei omista kokonaan, ratkaistavaksi tulee siirtävän yhtiön osakeomistuksen suuruus verrattuna aikaisemman osakkeenomistajan osakeomistukseen. Tällöin vastikeosakkeiden määrä perustuu siirrettävän liiketoiminnan ja vastaanottavan yhtiön muun liiketoiminnan käypien arvojen mukaiseen suhteeseen (KVL 94/2001). Esimerkki alkaa Esimerkki osakkeiden määrästä kun siirto tapahtuu toimivaan yhtiöön: A Oy siirtää B Oy:lle liiketoimintakokonaisuuden, jonka käypä arvo on 400.000 euroa. B Oy:n ulkona olevien osakkeiden määrä on 90 ja yhtiön käypä arvo ennen liiketoimintasiirtoa on 600.000 euroa. A Oy saa vastikkeeksi liiketoimintasiirrossa 60 B Oy:n liikkeelle laskemaa uutta osaketta. Näin ollen osakkeiden suhde 90/60 on sama kuin siirtyvän liiketoimintakokonaisuuden ja vastaanottavan yhtiön käypien arvojen 600.000/400.000 suhde. Esimerkki päättyy 4.3 Liiketoimintakokonaisuus 4.3.1 Liiketoimintakokonaisuuden muodostuminen Siirrettävän varallisuuden tulee muodostaa siirtävässä yhtiössä liiketoimintakokonaisuus, jotta EVL 52 d § soveltuu. Liiketoimintakokonaisuudella tarkoitetaan liiketoimintaan liittyvien varojen ja velkojen kokonaisuutta, joka organisatorisesti muodostaa itsenäisesti toimeentulevan taloudellisen yksikön. Itsenäisesti toimeentulevalla taloudellisella yksiköllä tarkoitetaan pääsääntöisesti sellaista varojen ja velkojen kokonaisuutta, joka pystyy harjoittamaan itsenäistä elinkeinotoimintaa. Varoihin katsotaan kuuluvan irtaimen ja kiinteän käyttöomaisuuden lisäksi muut aineelliset ja aineettomat hyödykkeet, jotka ovat toiminnan ylläpitämiseksi tarpeen. Liiketoimintakokonaisuuteen kuuluvat kaikki aineelliset ja aineettomat tuotannontekijät, jotka ovat tarpeen toiminnan toteuttamiseksi. (Katso myös hallituksen esitys 247/2006). Liiketoimintakokonaisuuden muodostava varallisuuskokonaisuus siirretään sellaisenaan. Vain siirrettävään toimintaan liittyvät varat ja velat voidaan siirtää. Jos liiketoimintakokonaisuuden ohessa siirretään siihen kuulumattomia eriä, näihin eriin ei sovelleta EVL 52 d §:ää. Ne käsitellään normaaleina omaisuuden luovutuksina ja luovutushintana verotuksessa on niiden luovutushetken käypä arvo. Liiketoimintakokonaisuusedellytys voi kuitenkin täyttyä muilta osin ja järjestelyyn voidaan soveltaa EVL 52 d §:ää. Liiketoimintakokonaisuudesta ei voida jättää ulkopuolelle siihen kuuluvia varallisuuseriä. Jos kaikkia liiketoimintakokonaisuuteen kuuluvia varoja ei siirretä, ei liiketoimintasiirto ole EVL 52 d §:n mukainen. KVL:n ratkaisussa 40/2007 rakennustarvikkeiden valmistustoiminnasta ei voitu jättää pois koneita eikä tuotantotiloja. KVL:n ratkaisussa 32/2008 sairaala- ja kuntoutustoimintaan liittyviä informaatioteknologiapalveluja ei voitu jättää pois liiketoimintakokonaisuudesta. Mainituilla palveluilla tarkoitetaan tapauksessa tietokoneita, palvelimia ja erilaisia sovelluksia sekä toiminnassa työskentelevää kuutta henkilöä. Liiketoimintasiirron arvioinnissa tulee siis huomioida, kykeneekö siirtyvä liiketoiminta tulemaan taloudellisesti itsenäisesti toimeen. EY-tuomioistuimen ratkaisussa C-43/00 Andersen og Jensen ApS on otettu kantaa itsenäisen toiminnan käsitteeseen. Mainitun ratkaisun mukaan itsenäisen liiketoiminnan käsitettä on tarkasteltava ensisijaisesti toiminnalliselta kannalta ja toissijaisesti rahoituksen kannalta. Tämä tarkoittaa sitä, että siirrettyjen varojen on muodostettava siirron hetkellä sellainen kokonaisuus, joka voi toimia itsenäisesti. Liiketoimintasiirrossa tulee siirtää liiketoiminnallinen kokonaisuus. Kyse on siis toiminnan siirtämisestä, eikä säännöstä sovelleta, jos siirretään yksittäisiä varallisuuseriä (ks. esim. KVL 22/2016). Liiketoimintakokonaisuuden muodostuminen arvioidaan siirtävän yhtiön kannalta. EVL 52 d §:n mukaan ei siis ole mahdollista siirtää yksittäisiä varallisuuseriä, jotka muodostavat liiketoimintakokonaisuuden vasta vastaanottavassa yhtiössä. Jos liiketoimintasiirrossa siirtyy liiketoimintakokonaisuuden lisäksi ko. liiketoimintakokonaisuuteen kuulumatonta varallisuutta, ylimenevä varallisuus voidaan verotuksessa katsoa apportin luonteiseksi luovutukseksi. Liiketoimintakokonaisuuteen kuuluvat lähtökohtaisesti kaikki aineelliset ja aineettomat tuotannontekijät henkilöstö mukaan lukien. Joissakin tilanteissa esimerkiksi konsernin johto-, talous- ja hallintotoiminnoista vastaava henkilöstö voidaan jättää siirron ulkopuolelle. Nämä tilanteet ovat kuitenkin poikkeuksellisia ja taustalla voi olla esimerkiksi konsernijohdon keskittämistarkoitus laajassa konsernissa. Liiketoimintakokonaisuuden muodostumista arvioidaan aina tapauskohtaisten seikkojen perusteella. Esimerkiksi tapauksessa KVL 185/1997 A Oy harjoitti koneiden valmistustoimintaa Suomessa. Se omisti tuotantoyhtiöt kahdessa ulkomaisessa valtiossa ja myyntiyhtiöt seitsemässä eri maassa. Yhtiön oli tarkoitus liiketoimintasiirtona yhtiöittää Suomen tuotanto- ja myyntitoiminnot omiin yhtiöihinsä. Liiketoimintasiirron jälkeen A Oy hoitaisi muun muassa konsernin johto-, talous- ja rahoitustoiminnot. Ulkomaiset tuotanto- ja myyntiyhtiöt jäisivät A Oy:n omistukseen. Kun siirrettävän toiminnan johto jätettiin siirtävään yhtiöön, ulkomaisten tytäryhtiöiden ei katsottu liittyvän siirrettäviin liiketoimintakokonaisuuksiin. Itsenäinen liiketoimintakokonaisuus muodostuu selkeimmin yhtiöissä, jotka toimivat usealla toimialalla. Yksi tai useampi toimiala voidaan tällöin eriyttää liiketoimintasiirrolla. Myös esimerkiksi tuotantotoiminta ja myyntitoiminta voidaan siirtää omiin yhtiöihinsä. Erillisiä liiketoimintakokonaisuuksia voivat olla esimerkiksi tukkukauppa/vähittäiskauppa, kehitys- ja tutkimustoiminta, koneiden ja laitteiden suunnittelu ja liiketoiminnan tukipalvelut (ICT, markkinointi, hallinto). Lähtökohtaisesti liiketoimintakokonaisuuden voi määrittää luontevimmin verovelvollinen itse. Tämä edellyttää kuitenkin verovelvollisen perusteltua selvitystä liiketoimintakokonaisuudesta ja siitä, mitä varoja ja velkoja kohteena olevaan liiketoimintakokonaisuuteen kuuluu. Liiketoimintakokonaisuuden käsite esiintyy myös EVL 52 c §:n 1 momentin 2 kohdassa osittaisjakautumista koskevassa lainkohdassa. Liiketoimintasiirron ja osittaisjakautumisen liiketoimintakokonaisuus-käsitteiden merkityssisällöt ovat samat. 4.3.2 Arvopaperikauppa ja sijoitustoiminta Siirrettävän arvopaperikauppa- ja sijoitustoiminnan tulee olla ollut siirtävässä yrityksessä aktiivista, pääsääntöisesti elinkeinotoiminnan tunnusmerkit täyttävää toimintaa, jotta siirrettävä toiminta voitaisiin katsoa liiketoimintakokonaisuudeksi. Jos sijoitustoiminta ei ole ollut siirtävässä yhtiössä aktiivista ja jos siirrettävä varallisuus käsittää esimerkiksi ainoastaan yksittäisiä rahavaroja ja rahastosijoituksia, ei toimea voida katsoa liiketoimintakokonaisuuden siirtämiseksi (KHO 2008:74). 4.3.3 Tytäryhtiön osakkeet Jos siirtävän yhtiön koti- tai ulkomaiset tytäryhtiöt liittyvät siirrettävään liiketoimintaan, tulee kyseiset osakkeet siirtää. Tapauksessa KVL 110/1996 verovelvollinen oli katsonut, että koti- ja ulkomaiset tytäryhtiöt liittyivät siirrettävään liiketoimintakokonaisuuteen. Kun siirrettävä toiminta siihen liittyvine koti- ja ulkomaisine tytäryhtiöineen siirrettiin vastaanottavalle yhtiölle, kyseessä oli EVL 52 d §:n mukainen liiketoimintasiirto Tytäryhtiön osakkeet eivät lähtökohtaisesti itsessään muodosta liiketoimintakokonaisuutta. Oikeuskäytännössä liiketoimintakokonaisuuden on kuitenkin katsottu tietyissä olosuhteissa muodostuneen pelkästään tytäryhtiön osakkeista (KHO 2010:9). Tapauksessa tytäryhtiön harjoittama liiketoiminta oli täysin erillistä suhteessa emoyhtiön harjoittamaan tuotannolliseen valmistustoimintaan. 4.4 Kiinteistöt ja toimitilat liiketoimintasiirrossa Kiinteistöt ja niillä harjoitettava toiminta voivat tietyissä olosuhteissa muodostaa yhtiön muusta toiminnasta erillisen liiketoimintakokonaisuuden. Liiketoimintakokonaisuuden muodostumista arvioidaan samalla tavalla riippumatta siitä, onko siirron kohteena kiinteistöt, asunto- tai kiinteistöosakeyhtiön osakkeiden perusteella omistetut tilat tai vuokratontilla sijaitsevat rakennukset, jotka yhtiö omistaa. Liiketoimintakokonaisuuden muodostuminen edellyttää, että siirron kohteena olevia kiinteistöjä voidaan pitää yhtiön muusta toiminnasta erillisenä liiketoiminnallisena kokonaisuutena, joka tulee itsenäisesti toimeen. Kiinteistöt eivät voi olla yksittäisiä varallisuuseriä, vaan siirron kohteena olevilla kiinteistöillä on harjoitettava aktiivista toimintaa. Esimerkiksi vuokraustoimintaa ja siihen liittyvää kiinteistöjen hallinnointia voidaan pitää aktiivisena toimintana. Myös kiinteistönjalostustoiminta tukee käsitystä aktiivisesta toiminnasta. Osoituksena siitä, että kokonaisuus tulee itsenäisesti toimeen, voidaan pitää esimerkiksi sitä, että kiinteistöllä harjoitettavan toiminnan tuotot kattavat toiminnan kulut. Liiketoimintakokonaisuuden muodostuminen edellyttää lisäksi, että kaikki siirrettäviin kiinteistöihin liittyvät varat ja velat siirretään vastaanottavalle yhtiölle. Myös kiinteistöihin liittyvät vuokrasopimukset tulee lähtökohtaisesti siirtää. Vastaanottava yhtiö voi olla keskinäinen kiinteistöosakeyhtiö tai asunto-osakeyhtiö tai se voidaan siirron jälkeen muuttaa sellaiseksi. Tällöin vuokrasopimusten siirtäminen ei käytännössä ole mahdollista, koska vuokranantajana on siirron jälkeen tilojen hallintaan oikeuttavien osakkeiden omistuksen perusteella siirtävä yhtiö. Näissä tilanteissa vuokrasopimusten jääminen siirtävään yhtiöön ei ole este liiketoimintakokonaisuuden muodostumiselle (ks. esim. KHO 2015:155 ja KHO 2015:156). Tyypillisesti kiinteistöjen muodostama liiketoimintakokonaisuus käsittää useita kiinteistöjä. Liiketoimintakokonaisuus voi kuitenkin muodostua, vaikka siirto koskisi kiinteistöoikeudellisesti vain yhtä kiinteistöä ja sillä olevaa rakennusta (ks. KHO 2015:155 ja KHO 2015:156). Osa yhtiön omistamista kiinteistöistä voi muodostaa yhtiön muusta kiinteistöomaisuudesta erillisen liiketoimintakokonaisuuden. Tällöin liiketoimintakokonaisuuden muodostumista arvioitaessa voidaan huomioida muun muassa kohteiden toiminnallisuus ja sijainti. Esimerkiksi päätöksessä KHO 2008:73 yhtiö omisti satojen keskinäisten kiinteistöosakeyhtiöiden, asunto-osakeyhtiöiden ja tavallisten kiinteistöosakeyhtiöiden osakkeita Suomessa. Yhtiön yhden kaupungin alueella omistamat kolmen keskinäisen kiinteistöyhtiön liiketilojen hallintaan oikeuttavat osakkeet muodostivat alueellisesti ja toiminnallisesti yhtenäisen, liiketoimintakokonaisuutena pidettävän vuokrauskohteen. Keskusverolautakunnan ennakkoratkaisussa KVL 26/2016 yksi yhtiön omistamasta ja hallinnoimasta asunto-osakeyhtiöstä vapautui aravarajoituslain alaisuudesta, jolloin sen katsottiin muodostavan yhtiön muusta vuokraustoiminnasta erillisen liiketoimintakokonaisuuden. Kun kysymys on ulkopuolisiin suuntautuvasta vuokraustoiminnasta, laajahkon kiinteistöomaisuuden ja siihen liittyvän kiinteistön hallinnointi- ja vuokraustoiminnan voidaan yleensä katsoa muodostavan liiketoimintakokonaisuuden. Korkeimman hallinto-oikeuden päätöksissä KHO 2015:155 ja KHO 2015:156 yhden ulkopuolisille vuokratun kiinteistön katsottiin muodostavan liiketoimintakokonaisuuden. Päätöksissä annettiin merkitystä vuokraustoiminnan laajuudelle ja järjestelyn luonteelle konsernin kannalta tarkasteltuna. Toimitilat eivät yleensä muodosta yhtiön muusta toiminnasta erillistä liiketoimintakokonaisuutta. Tämä johtuu siitä, että toimitilat ovat tyypillisesti kiinteä osa sitä liiketoimintaa, jonka käytössä ne ovat. Siten toimitiloja ei pääsääntöisesti voi eriyttää niitä hyödyntävästä ydinliiketoiminnasta. Yksittäinen suurikaan toimitilakiinteistö ei lähtökohtaisesti muodosta liiketoimintakokonaisuutta (ks. KHO 23.2.2010 taltio 323). Myöskään yksittäisistä varallisuuseristä koostuva toimitilaomaisuus, joka ei käsitä aktiivista toimintaa, ei muodosta liiketoimintakokonaisuutta (ks. KVL 40/2014). Tapauskohtaisen arvioinnin perusteella toimitilat voivat kuitenkin tietyin edellytyksin muodostaa liiketoimintakokonaisuuden. Arvioinnissa otetaan huomioon liiketoimintakokonaisuuden muodostumista tukevat seikat sekä järjestelyn liiketaloudelliset syyt. Toimitiloja käsittävän liiketoimintakokonaisuuden muodostumista tukee muun muassa tavoite keskittää konsernin kiinteistöomaisuus. Tavallisesti tällaisissa tilanteissa konsernin toimitilat ja kiinteistöhallinto siirretään erilliseen yhtiöön, joka vuokraa kiinteistöjä muille konserniyhtiöille sekä mahdollisesti myös ulkopuolisille tahoille (ks. KVL 346/1996). Kiinteistöomaisuuden keskittämisestä voi olla kysymys myös silloin, kun toimitilat siirretään yhtiölle, jonka omistuksessa on jo ennestään muille konserniyhtiöille tai ulkopuolisille vuokrattuja toimitiloja. Vaihtoehtoisesti toimitilat ja kiinteistöhallinto voidaan keskittämistarkoituksessa jättää ydinliiketoiminnan siirron yhteydessä siirtävään yhtiöön (ks. KVL 185/1997). Toimitiloja käsittävän liiketoimintakokonaisuuden muodostumista tukee myös se, että siirrettävään kokonaisuuteen sisältyy yhtiön omassa toimitilakäytössä olevien tilojen lisäksi ulkopuolisille tai konserniyhtiöille vuokrattuja tiloja ja kiinteistöjä (ks. esim. KVL 57/2011). Jos siirtävän yhtiön omassa käytössä olevat toimitilat siirretään vastaanottavaan yhtiöön, vuokrasopimukset solmitaan ja vuokraustoiminta aloitetaan vasta siirron jälkeen. Tästä huolimatta siirron kohteena olevilla kiinteistöillä voidaan katsoa harjoitettavan aktiivista toimintaa, joka voi muodostaa liiketoimintakokonaisuuden. 4.5 Liiketoimintakokonaisuuteen kohdistuvat varat ja velat Liiketoimintasiirrossa tulee pääsääntöisesti siirtää kaikki liiketoimintakokonaisuuteen kohdistuvat varat, siirtyviin varoihin kohdistuvat velat ja siirtyvään toimintaan kohdistuvat varaukset siirtyvää toimintaa jatkavalle osakeyhtiölle. Siirtyvään liiketoimintaan kohdistuvia velkoja ei voida erottaa niistä varoista, joihin velat liittyvät ja siksi niitä ei voida jättää siirron ulkopuolelle. Vastaavasti siirtyvään liiketoimintaan liittymättömiä velkoja ei voida siirtää vastaanottavalle yhtiölle. Jos omaisuuserä on useamman liiketoimintakokonaisuuden käytössä tai työntekijä työskentelee useammassa liiketoimintakokonaisuudessa, menetellään asiassa pääasiallisuuden mukaisesti. Jos esimerkiksi kiinteistö palvelee pääasiallisesti siirrettävää liiketoimintakokonaisuutta, tulee kiinteistö siirtää. Omaisuus voi olla vaikeasti eroteltavissa. Jos omaisuus on sen tyyppistä, että se on vaikeasti eroteltavissa ja se ei ole luontevasti pilkottavissa osiin, voidaan omaisuuserä jättää liiketoimintasiirron yhteydessä siirtämättä, jos sen merkitys suhteessa järjestelyyn on vähäinen. 4.5.1 Liikearvo, sopimukset ja aineettomat oikeudet Siirtävän yhtiön siirrettävään toimintaan liittyvä liikearvo tulee siirtää vastaanottavalle yhtiölle. Aktivoitu sulautumistappio on katsottu sellaiseksi eräksi, joka tulee siirtää, jos se liittyy siirtyvään toimintaan. Asiassa ei ole merkitystä sillä, onko erä verotuksessa vähennyskelpoinen vai ei. Yhtiön omassa toiminnassa syntynyt liikearvo ei tavallisesti näy taseen eränä. Siirtyvään liiketoimintaan kuuluvat sopimukset, patentit, tavaramerkit ja muut aineettomat oikeudet tulee siirtää vastaanottavalle yhtiölle liiketoiminnan mukana. Myös siirtyvään toimintaan kuuluva henkilöstö tulee siirtää. 4.5.2 Ennakkomaksut Taseen vastaavissa olevat ennakkomaksut ovat taloudelliselta luonteeltaan saamisia. Ennakkomaksut tulee siirtää siltä osin, kun ne liittyvät siirrettävään liiketoimintaan 4.5.3 Myyntisaamiset Pääsääntöisesti siirrettävään toimintaan liittyvät saamiset tulee siirtää (KVL 39/1996). Jos saamisten siirto ei sopimusten perusteella ole siviilioikeudellisesti mahdollista, tulee siirtävän yhtiön ja vastaanottavan yhtiön välille muodostaa keskinäiset saamiset, jotka ehdoiltaan vastaavat olemassa olevien myyntisaamisten ehtoja (KVL 89/1998). 4.5.4 Rahavarat ja muu rahoitusomaisuus Yhtiön rahoitusomaisuuteen kuuluu usein varoja, jotka eivät lähtökohtaisesti kohdistu suoraan mihinkään liiketoimintakokonaisuuteen. Esimerkiksi rahavarat ovat tyypillisesti tällaista omaisuutta. Näiden varojen voidaan kuitenkin katsoa liittyvän liiketoimintakokonaisuuteen yleensä sellaista kohtuullista käyttöpääomaa vastaavasta määrästä, jolla yhtiö tulee itsenäisesti toimeen. Kohtuullinen määrä rahoitusomaisuutta voidaan siten siirtää liiketoimintasiirrossa vastaanottavaan yhtiöön tapauskohtaisen harkinnan perusteella. Esimerkiksi ratkaisussa KVL 80/1996 siirrettiin hieman alle kuukauden säännöllisten menojen määrä rahoitusomaisuutta. Muun rahoitusomaisuuden osalta noudatetaan pääsääntöä, eli omaisuuserän tulee päätyä järjestelyssä sille yhtiölle, jonka toimintaan se kohdistuu. 4.5.5 Poistot ja poistoero Kirjanpitolain 5 luvun 12 §:n 1 momentin mukaan kirjanpitovelvollinen saa kirjata suunnitelman ylittäviä poistoja, jos siihen on verotusperusteinen syy. Tämä tapahtuu kirjaamalla poistoeroa. Taseen osoittama kertynyt poistoero siirtyy osana liiketoimintakokonaisuutta.Liiketoimintasiirrossa tulee siirtää siirrettävään toimintaan kohdistuva poistoero (KVL 243/1996). Hyllypoistoja syntyy, kun kirjanpidossa tehdyt poistot ylittävät verotuksessa tehdyt poistot. Hyllypoistot siirtyvät osana liiketoimintakokonaisuutta ja vastaanottava yhtiö voi hyödyntää siirrettävään käyttöomaisuuteen kohdistuvat hyllypoistot (KVL 126/2000). 4.5.6 Varaukset Liiketoimintasiirrossa tulee siirtää varaukset, jotka selkeästi liittyvät siirrettävään toimintaan. Tällaisia varauksia ovat esimerkiksi jälleenhankintavaraus, takuuvaraus, luottotappiovaraus (KVL 243/1996) ja asuintalovaraus (KVL 69/2008). 4.5.7 Velat Siirrettävään toimintaan kohdistuvat lyhyt- ja pitkäaikaiset velat tulee siirtää. Oikeuskäytännön mukaan myös siirrettävään toimintaan kohdistuva osuus yleistä rahoitusta varten otetuista pitkäaikaisista veloista tulee siirtää (KVL 39/1996 sekä 110/1996). Tapauksissa siirtävän ja vastaanottavan yhtiön välille muodostettiin keskinäinen laina, joka ehdoiltaan vastasi keskimäärin siirtävällä yhtiöllä siirtohetkellä olevien kyseisten lainojen ehtoja. Muun selvityksen puuttuessa siirrettävän yleislainan määrä voi vastata siirrettävien varojen osuutta siirtävän yhtiön taseen loppusummasta. Maksuunpannut kotimaan ja ulkomaan tuloverovelat tulee huomioida liiketoimintasiirrossa, jos erät liittyvät siirrettävään liiketoimintaan. Koska verovelvollinen ei voi siirtää velkasuhdetta vastaanottavalle yhtiölle, tulee siirtävän ja vastaanottavan yhtiön välille muodostaa keskinäinen velkasuhde siltä osin kuin erät liittyvät siirrettävään toimintaan. Koska myös verovelka on taloudelliselta luonteeltaan yrityksen velkaa ja se kuuluu nettovarallisuuslaskennassa velkana pidettäviin eriin, sitä tulee käsitellä velkana myös liiketoimintasiirron yhteydessä. Tarvittaessa tuloverovelat tulee siirtää vastaanottavalle yhtiölle luomalla siirtävän ja vastaanottavan yhtiön välille keskinäinen velkasuhde. Siirtyvään toimintaan liittyvän tilittämättömän arvonlisäveron osalta tulee luoda siirtävän ja vastaanottavan yhtiön välille keskinäinen velkasuhde. Siirtyvään toimintaan liittyvät ostovelat tulee siirtää (KVL 39/1996). Vastaanottavaan yhtiöön siirtyvään henkilöstöön kohdistuvista palkoista, vuosilomapalkoista ja TEL:stä muodostuvat siirtovelat tulee siirtää vastaanottavalle yhtiölle. Siltä osin kuin itse velkasuhdetta ei voida siirtää, tulee siirtävän ja vastaanottavan yhtiön välille muodostaa keskinäinen velkasuhde. Liiketoimintasiirrossa siirtävän yhteisön vähennyskelvottomat nettokorkomenot eivät siirry vastaanottavalle yhteisölle. 5 Veron kiertäminen yritysjärjestelyiden yhteydessä Yritysjärjestelyyn voidaan EVL 52 h §:n nojalla olla soveltamatta EVL 52–52 g §:ien säännöksiä, jos on ilmeistä, että sulautumisen, jakautumisen, liiketoimintasiirron tai osakevaihdon yksinomaisena tai yhtenä pääasiallisista tarkoituksista on veron kiertäminen tai veron välttäminen. EVL 52 h § perustuu yritysjärjestelydirektiivin 15 artiklaan. Yritysjärjestelydirektiivin tarkoituksena on poistaa verotuksellisia esteitä yritystoiminnan järjestelyiltä Euroopan unionin alueella vaarantamatta kuitenkaan jäsenvaltioiden taloudellisia intressejä. Veron kiertämistä koskevan EVL 52 h §:n tarkoitus ei ole estää normaalia verosuunnittelua, vaan torjua yritysjärjestelysäännöksiin sisältyvien etujen myöntäminen silloin, kun verotukselliset tekijät ovat yksinomainen tai yksi pääasiallisista tarkoituksista koko järjestelylle. EVL 52 h §:n tulkinnassa on otettava huomioon yritysjärjestelydirektiivi, direktiivin tarkoitus sekä direktiivin soveltamista koskeva EUT:n ratkaisukäytäntö. Ratkaisukäytännön mukaan kussakin tapauksessa on tutkittava järjestely kokonaisuudessaan, kun kansalliset viranomaiset valvovat sitä, onko järjestelyn ainoana tai yhtenä pääasiallisena tarkoituksena veropetos tai veron kiertäminen (katso esimerkiksi C-28/95 Leur-Bloem ja C-126/10 Foggia). Tuomion C-126/10, Foggia, mukaan yritysjärjestelydirektiivin 15 artiklan 1 kohdan a alakohdan säännös heijastaa unionin oikeuden yleistä periaatetta, jonka mukaan oikeuden väärinkäyttö on kiellettyä. Unionin lainsäädännön soveltamista ei voida laajentaa väärinkäyttönä pidettäviin menettelytapoihin eli toimiin, joita ei toteuteta tavanomaisen liiketoiminnan yhteydessä vaan yksinomaan unionin oikeudessa säädettyjen etujen väärinkäyttämiseksi. Tuomiossa C-28/95, Leur-Bloem, EUT totesi muun muassa, että jäsenvaltiot voivat yritysjärjestelydirektiiviin 15 artiklan 1 kohdan a alakohtaan perustuen säätää sellaisesta olettamasta, että jos liiketoimia ei ole suoritettu hyväksyttävistä taloudellisista syistä, kyseessä on veropetos tai veron kiertäminen. Korkeimman hallinto-oikeuden ennakkopäätöksessä KHO 2017:78 on kuitenkin todettu, että direktiiviä ei voida asiassa C-126/10, Foggia, annettu tuomio huomioon ottaen tulkita niin, että verovelvollisen esittämien liiketaloudellisten perusteiden ohuus loisi tällaisen olettaman. Veron kiertämistä koskeva EVL 52 h §:n säännös voi siten tulla sovellettavaksi vain, jos kysymys on EUT:n oikeuskäytännössä tarkoitetusta oikeuden väärinkäytöstä. Säännöstä ei sen vuoksi voida soveltaa, jos järjestelyssä ei synny konkreettisia ja järjestelmälle vieraita veroetuja. Tällainen järjestelmälle vieras veroetu ei oikeuskäytännön perusteella ole esimerkiksi sulautuvan yhteisön tappioiden siirtyminen vastaanottavalle yhteisölle TVL 123 §:n 2 momentin nojalla (KHO 2013:126, KHO 2025:37) eikä osinkojen verokohtelun muuttuminen tai hankkivan yhtiön nettovarallisuuden kasvaminen osakevaihdon seurauksena (KHO 2017:78). Näitä on pidettävä tavanomaisina seuraamuksina veroneutraalissa yritysjärjestelyssä. Sen sijaan esimerkiksi osakevaihdossa kohdeyhtiön osakkeiden hankintamenojen kasvattamisen muodossa tapahtuvan lopullisen veroedun kerryttäminen voidaan katsoa konkreettiseksi ja järjestelmälle vieraaksi veroeduksi, kun kohdeyhtiön osakkeet on tarkoitus luovuttaa edelleen (KHO 2021:65). Järjestelmälle vieraana veroetuna on pidetty myös osakkaiden käytössä olevan asunnon siirtymistä jakautumisessa asunto-osakeyhtiölle siten, että asuntoa on voitu jakautumisen jälkeen käyttää osakkaiden asumiseen ilman vuokranmaksuvelvollisuutta (KHO 2013:44). Jos omaisuuden arvonnousu pysyy verotuksen piirissä, siirtymistä joissakin tapauksissa edullisempien laskentasääntöjen piiriin ei ainakaan yleisesti ole pidettävä EVL 52 h §:n soveltamisen automaattisesti laukaisevana seikkana (KHO 2022:79, katso myös ennakkopäätöksen KHO 2013:44 perustelut). Esimerkiksi jakautuminen, jonka seurauksena luovutusvoiton laskemisessa voidaan käyttää TVL 46 §:n 1 momentissa tarkoitettua hankintameno-olettamaa alkuperäisen, hankintameno-olettamaa pienemmän hankintamenon sijaan, ei merkitse omaisuuden arvonnousun poistumista kokonaan verotuksen piiristä, eikä konkreettisia ja järjestelmälle vieraita veroetuja tällaisessa tilanteessa lähtökohtaisesti synny (KHO 2022:79). Jos järjestelyssä syntyy konkreettisia ja järjestelmälle vieraita veroetuja, on järjestelylle esitettyjä liiketaloudellisia perusteita punnittava veroetuja vasten sen selvittämiseksi, onko veron kiertäminen tai välttäminen ollut lain tarkoittamalla tavalla järjestelyn pääasiallisena tai yhtenä pääasiallisista tarkoituksista (katso esimerkiksi KHO 2021:65, KHO 2017:78 sekä C-126/10, Foggia). Hyväksyttävän taloudellisen syyn käsitettä on EUT:n ratkaisukäytännön mukaan tulkittava siten, että sillä tarkoitetaan muuta kuin pelkän verotuksellisen edun, kuten horisontaalisen tappiontasauksen, tavoittelua. Hyväksyttävinä liiketaloudellisina perusteina voidaan järjestelystä riippuen pitää esimerkiksi konsernirakenteen uudelleenjärjestämistä, synergiaetuja, yrityskoon kasvattamista, yrityksen myyntikuntoon saattamista, yrityksen oston jälkeistä sopeuttamista konserniin, uusien osakkaiden saamisen varmistamista, henkilöstön sitouttamista, sukupolvenvaihdoksen helpottamista ja rahoitusjärjestelyjä. Myös sitä, että yritysjärjestely johtaa toimeen osallistuvien yhtiöiden toimintojen uudelleenjärjestelyyn, voidaan pitää lähtökohtaisesti hyväksyttävänä liiketaloudellisena syynä. Yritysjärjestely voi yhdessä sitä tosiasiallisesti edeltävien tai seuraavien toimien kanssa muodostaa verotuksen näkökulmasta kokonaisuuden. Tällaiseen kokonaisuuteen voi tapauskohtaisen kokonaisharkinnan perusteella soveltua edellä kuvattujen edellytysten täyttyessä EVL 52 h §:n veron kiertämistä koskeva säännös. Eri toimien muodostamaan kokonaisuuteen voidaan tapauskohtaisen kokonaisharkinnan perusteella puuttua myös verotusmenettelystä annetun lain (VML) 28 §:n yleisellä veron kiertämistä koskevalla säännöksellä, jos olosuhteelle tai toimenpiteelle on annettu sellainen oikeudellinen muoto, joka ei vastaa asian varsinaista luonnetta tai tarkoitusta, taikka jos kauppahinta, muu vastike tai suoritusaika on kauppa- tai muussa sopimuksessa määrätty taikka muuhun toimenpiteeseen on ryhdytty ilmeisesti siinä tarkoituksessa, että suoritettavasta verosta vapauduttaisiin. Veron kiertämistä koskevat säännökset voivat tulla sovellettaviksi eri toimien muodostamaan kokonaisuuteen, vaikka yritysjärjestelyyn ei sovellettaisi EVL 52 h §:ää (katso esimerkiksi KHO 2014:66, jossa sovellettiin VML 28 §:ää osakkaiden saamiin etuuksiin). Veron kiertämis- tai välttämistarkoitukseen voivat viitata esimerkiksi erilaisten keinotekoisten apuyhtiö- ja sivuliikerakenteiden käyttäminen, useat perättäiset yritysjärjestelytoimenpiteet tai liiketoimintasiirron tai osakkeiden vaihdon jälkeen tapahtuva siirrossa saatujen varojen tai osakkeiden nopea edelleen myynti (katso myös VaVM 49/1995, s. 2). Edellä mainitut toimet voivat antaa viitteitä veron välttämistarkoituksesta, mutta eivät sellaisenaan merkitse veron kiertämistä koskevien säännösten soveltamisedellytysten täyttymistä. Esimerkiksi korkeimman hallinto-oikeuden ennakkopäätöksessä KHO 2021:65 oli tarkoituksena, että kohdeyhtiön osakkeet myydään osakkeiden vaihdon jälkeen. Päätöksessä todettiin, että osakevaihto oli vain välivaihe järjestelyssä, jonka pääasiallisena tarkoituksena ei ollut konsernin toiminnan kehittäminen rakennemuutoksen avulla, vaan vaihto-omaisuuteen kuuluvien kohdeyhtiön osakkeiden myyminen ja niiden hankintamenojen kasvattamisen muodossa kertyvän lopullisen veroedun kerryttäminen. Myös vastaanottavan yhtiön purkaminen jakautumisen jälkeen voi tietyissä olosuhteissa aiheuttaa sen, että jakautumisen yksinomaisena tai yhtenä pääasiallisista tarkoituksista katsotaan olevan veron kiertäminen tai veron välttäminen (katso esimerkiksi KHO 1999:63, jossa sovellettiin nykyistä EVL 52 h §:ää vastaavaa EVL 52 g §:ää). Kuitenkin jos jakautuminen on tehty aidosti liiketaloudellisin syin eikä jakautumista seuraavaa purkautumista ole suunniteltu etukäteen, purkautumiseen ei voida soveltaa VML 28 §:n veron kiertämistä tai VML 29 §:n peiteltyä osinkoa koskevia säännöksiä (KHO 2016:115). Myöskään liiketoimintasiirtoon tai tämän jälkeiseen sulautumiseen ei ole sovellettu EVL 52 h tai VML 28 §:ää, kun liiketoimintasiirron tekevän yhtiön tappiot siirtyivät sulautumisessa vastaanottavana yhtiönä toimivalle emoyhtiölle (KHO 2025:37). 6 Liiketoiminnan siirtäminen, johon ei sovelleta EVL 52 d §:ää Jos liiketoiminnan siirtäminen ei täytä EVL 52 d §:n edellytyksiä, varojen siirtämistä vastaanottavaan yhtiöön käsitellään silloin verotuksessa vaihtona, jossa yhtiö luovuttaa omaisuuttaan vastaanottavan yhtiön osakkeita vastaan. Varat katsotaan luovutetuksi käypään arvoon ja poistamattomat hankintamenot voivat siirron kohteena olevasta hyödykkeestä sekä sen omaisuuslajista riippuen tulla vähennettäväksi. Myös varaukset purkautuvat siirtävän yhtiön tuloon. Vastaanottavan yhtiön verotuksessa omaisuuden hankintamenoksi luetaan käypä arvo, joka on tuloutettu siirtävässä yhtiössä. Esimerkki alkaa Esimerkki luovutuksena verotettavasta liiketoimintasiirrosta: Yhtiö siirtää yhden kiinteistön perustettavaan yhtiöön. Kiinteistön käypä arvo on 200 000 euroa ja poistamaton hankintameno luovuttavan yhtiön verotuksessa on 120 000 euroa. Siirrettävän kiinteistöomaisuuden ei katsota verotuksessa täyttävän EVL 52 d §:n liiketoimintakokonaisuusedellytystä. Näin ollen luovuttavan yhtiön verotuksessa realisoituu 80 000 euron myyntivoitto. Lisäksi vastaanottavan yhtiön on suoritettava siirtyvästä kiinteistöstä varainsiirtovero. Esimerkki päättyy 7 Oikeuskäytäntöä 7.1 Kansallista oikeuskäytäntöä Liiketoimintasiirtosäännöksen soveltamisala KHO 2021:36 X ja Y omistivat kokonaisuudessaan yhdysvaltalaisen A Corporationin ja suomalaisen B Oy:n osakekannat. A Corporationin oli tarkoitus sulautua rajat ylittävällä sulautumisella B Oy:öön Yhdysvaltojen paikallista yhtiölainsäädäntöä noudattaen. Sulautumisessa A Corporation siirtäisi kaikki varansa ja velkansa vastaanottavalle yhtiölle, ja sulautumista käsiteltäisiin Yhdysvalloissa yleisseuraantona ilman selvitystilamenettelyä. Yhdysvalloissa toimitettavassa verotuksessa A Corporationin sulautuminen B Oy:öön katsottiin veroneutraaliksi uudelleenjärjestelyksi. Asiassa oli kysymys siitä, voitiinko X:n ja Y:n verotuksissa soveltaa elinkeinotulon verottamisesta annetun lain 52 b §:n 4 momenttia. Korkein hallinto-oikeus katsoi toisin kuin keskusverolautakunta, ettei elinkeinotulon verottamisesta annetun lain sulautumista koskevien säännösten soveltamisen edellytyksenä ollut, että kyseessä oleva sulautuminen olisi Suomen osakeyhtiölain säännösten mukaisesti toteutettava sulautuminen. Asiassa ei siten voitu katsoa, ettei X:n ja Y:n verotuksissa voitu soveltaa elinkeinotulon verottamisesta annetun lain 52 b §:n 4 momenttia A Corporationin B Oy:öön tapahtuvan rajat ylittävän sulautumisen osalta sen vuoksi, ettei sulautumisessa ollut kysymys osakeyhtiölain 16 luvun 19 §:ssä tarkoitetusta sulautumisesta. Keskusverolautakunnan antama ennakkoratkaisu kumottiin ja asia palautettiin keskusverolautakunnalle sen selvittämiseksi, täyttikö sulautuminen muilta osin elinkeinotulon verottamisesta annetun lain 52 a §:ssä säädetyt edellytykset. KHO 2012:24 Kun otettiin huomioon Euroopan unionin neuvoston direktiivin 2009/133/EY säännökset ja Euroopan unionin tuomioistuimen oikeuskäytäntö, voitiin tuloverolain mukaan verotettavaan yhtiöön soveltaa elinkeinotulon verottamisesta annetun lain 52 d §:n liiketoimintasiirtoa koskevasta säännöksestä ilmeneviä periaatteita. Keskusverolautakunnan ennakkoratkaisu verovuosille 2011–2013. KVL 42/2009 Kahden henkilöomistajaperheen omistama A Oy harjoitti maataloutta ja yhtiön verotus oli toimitettu maatilatalouden tuloverolain mukaisesti. A Oy:n oli tarkoitus jakaa yhtiön omistamat maa-alueet, rakennukset ja muu omaisuus puoliksi kahdelle osakeyhtiölle. Järjestely oli tarkoitus tehdä niin, että A Oy purkautuisi selvitysmenettelyttä siten, että kaikki sen varat ja velat siirtyvät kahdelle osakeyhtiölle A Oy:n osakkaiden saadessa vastikkeena vain kummankin vastaanottavan yhtiön liikkeeseen laskemia uusia osakkeita tai sen hallussa olevia omia osakkeita. Kun otettiin huomioon verotuksessa sovellettavia yleisiä säännöksiä sisältävän tuloverolain 28 §, jossa viitataan elinkeinotulon verottamisesta annetun lain 52 c §:ään, hakemuksessa tarkoitettuun jakautumiseen voitiin soveltaa viimeksi mainitussa lainkohdassa säädettyjä periaatteita jakautumisesta. Liiketoimintasiirron osapuolet KHO 2014:29 Kunnan kiinteistö- ja vuokraustoiminnan yhtiöittämistä sekä kiinteistö- ja vuokraustoimintaa harjoittavien yhtiöiden osakekantojen siirtämistä kunnan kokonaan omistamalle holdingyhtiölle ei voitu pitää elinkeinotulon verottamisesta annetun lain 52 d §:n 1 momentissa tarkoitettuna liiketoimintasiirtona eikä siihen voitu soveltaa varainsiirtoverolain 43 §:n 1 momentissa tarkoitettua veronhuojennusta. KHO 2014:184 Kunnan satamaliiketoiminnan yhtiöittämistä kunnan kokonaan omistamaan osakeyhtiöön voitiin pitää elinkeinotulon verottamisesta annetun lain 52 d §:n 1 momentissa tarkoitettuna liiketoimintasiirtona. Keskusverolautakunnan antama ennakkoratkaisu kumottiin, ja asia palautettiin keskusverolautakunnalle sen ratkaisemiseksi, muodostivatko siirrettävät varat, velat ja varaukset liiketoimintakokonaisuuden. Vastike KHO 2001:3 A Oy aikoi eriyttää osan liiketoiminnastaan B Oy:öön. Siirrettävään liiketoimintaan liittyvien varojen kirjanpitoarvo ja varojen verotuksessa poistamatta oleva hankintameno oli yhteensä noin 52 miljoonaa markkaa ja niiden arvioitu käypä arvo noin 85 miljoonaa markkaa. Siirrettävään liiketoimintaan liittyvien velkojen yhteismäärä, niihin luettuna myös osuus yhtiön yleisveloista, oli noin 59 miljoonaa markkaa. Siirrettävien velkojen määrä ylitti siis varojen kirjanpitoarvon seitsemällä miljoonalla markalla. Luovuttava yhtiö A Oy tuli saamaan liiketoimintasiirrossa B Oy:n annettavaksi tulevia uusia osakkeita, joita vastaavan osakepääoman lisäys oli 10 000 markkaa. Varojen ja velkojen kirjanpitoarvojen erotus oli tarkoitus kirjata B Oy:ssä voittovarojen vähennykseksi ja A Oy:llä osakkeiden hankintameno 0 markaksi. Elinkeinotulon verottamisesta annetun lain 52 d §:n soveltamisen yhtenä edellytyksenä on, että siirtävä yhtiö saa vastikkeeksi ainoastaan vastaanottavan yhtiön liikkeeseen laskemia uusia osakkeita. Jatkuvuusperiaate ja lain 52 d §:n 4 momentti edellyttävät, että vastikkeeksi luetaan siirrettyjen varojen verotuksessa vähentämättä oleva määrä vähennettynä siirtyneiden velkojen ja varausten määrällä. Kun vastikkeeksi saatavien osakkeiden verotukselliseksi hankintamenoksi tulisi negatiivinen arvo ja verotuksessa näin toteutettua menettelyä ei voida hyväksyä, elinkeinotulon verottamisesta annetun lain 52 d §:n mukaisen liiketoimintasiirron edellytykset eivät täyttyneet. KVL 94/2001 A Oyj luovutti kahteen eri liiketoimintansa osaan kohdistuvat varat, siirtyviin varoihin kohdistuvat velat ja siirtyvään toimintaan kohdistuvat varaukset siirtyvää toimintaa jatkavalle X Oy:lle, jonka osakekannasta A Oyj omisti 40 % ja B Oyj 60 %. X Oy:n liiketoimintasiirrossa antamien vastikeosakkeiden määrä laskettiin siirrettävän liiketoiminnan ja vastaanottavan X Oy:n muun liiketoiminnan käypien arvojen mukaisessa suhteessa. Liiketoimintakokonaisuus KHO 2015:155 Keskinäinen kiinteistöosakeyhtiö A siirsi yhden kiinteistön, jolla toimi 133 vuokralaista ja josta kertyneet vuokratulot olivat noin 2,5 miljoonaa euroa, uuteen yhtiöön, B Oy:öön. B Oy:stä muodostettiin myös keskinäinen kiinteistöosakeyhtiö. Järjestelyyn sovellettiin elinkeinotulon verottamisesta annetun lain 52 d §:ssä tarkoitettua liiketoimintasiirtoa koskevaa säännöstä. KHO 2015:156 Aravakiinteistöjä omistava A Oy aikoi siirtää osittaisjakautumisella 91 huoneiston käsittävän vuokratalokiinteistön B Oy:lle siten, että A Oy:n kokonaan omistava konsernin emoyhtiö sai vastikkeeksi B Oy:n osakkeita. B Oy oli sen jälkeen tarkoitus muuttaa asunto-osakeyhtiöksi, minkä jälkeen emoyhtiö myisi yksittäiset osakehuoneistot. Järjestelyn katsottiin kohdistuvan liiketoimintakokonaisuuteen, ja siihen sovellettiin elinkeinotulon verottamisesta annetun lain 52 c §:ssä tarkoitettua osittaisjakautumista koskevaa säännöstä. KHO 2008:74 Kun A Oy, jonka toimialaksi yhtiöjärjestykseen oli merkitty puutarhaliiketoimintaan liittyvän toiminnan lisäksi arvopaperikauppa ja muu sijoitustoiminta, aikoi siirtää sijoitusvarallisuutensa perustettavalle uudelle osakeyhtiölle, ei näin toteutettavaan yritysjärjestelyyn voitu soveltaa elinkeinotulon verottamisesta annetun lain 52 c §:n osittaisjakautumista koskevaa säännöstä. Siirrettävä varallisuus käsitti pankkitalletuksia 1 602 000 euroa, indeksilainan 100 000 euroa sekä rahastosijoituksia 828 696 euroa. Kysymys ei ollut liiketoimintakokonaisuuden siirtämisestä, kun sijoitustoiminta ei ollut ollut siirtävässä yhtiössä aktiivista ja kun siirrettävä varallisuus käsitti vain yksittäisiä varallisuuseriä eli rahavaroja ja rahastosijoituksia. KHO 2010:9 A Oy omisti B Oy:n osakekannan. A Oy harjoitti tuotannollista valmistustoimintaa kahdessa tuotantolaitoksessaan ja B Oy harjoitti tästä toiminnasta erillistä liiketoimintaa. A Oy:n oli tarkoitus tehdä osakeyhtiölain 17 luvun 2 §:n 1 momentin 2 kohdan mukainen osittaisjakautuminen siten, että siirron kohteena oli pelkästään B Oy:n osakekanta. Siirrettävään kokonaisuuteen ei liittynyt muita varoja tai vastuita kuin tytäryhtiön osakkeet. Kun otettiin huomioon, että B Oy:n harjoittama toiminta muodosti A Oy:n muusta liiketoiminnasta erillisen ja omavaraiseen toimintaan kykenevän yksikön, katsottiin B Oy:n osakekannan muodostavan elinkeinotulon verottamisesta annetun lain 52 c §:n 2 momentissa tarkoitetun liiketoimintakokonaisuuden. Järjestelyyn sovellettiin mainitun lain 52 c §:n säännöksiä osittaisjakautumisesta. KVL 34/2019 Hakemusasiakirjojen mukaan hakija oli monialaisesti toimiva perheyhtiö, joka yhtiöjärjestyksen mukaan harjoitti myös sijoitustoimintaa. Hakija oli sijoittanut noin 20 miljoonan euron suuruisen varallisuuden kolmen eri ulkopuolisen varainhoitajan kautta. Sijoitustoimintaa ei rahoitettu vieraalla pääomalla. Yhtiössä oli viisihenkinen sijoitusneuvosto, jonka tehtävä oli ensisijaisesti ollut luoda tavoitteet ja konkreettinen strategia sijoitustoiminnalle. Päivittäinen kaupankäyntivaltuutus oli varainhoitajilla, joita sijoitusneuvosto valvoi puheenjohtajan johdolla. Merkittävimmissä kaupantekotilanteissa varainhoitajat pyysivät luvan transaktioon sijoitusneuvostolta. Yhtiöllä oli vuosina 2013-2018 ollut vuosittain yhteensä noin 50-180 lunastusta ja merkintää, joista pääosa oli tehty erilaisilla rahasto-osuuksilla. Hakija aikoi siirtää sijoitusvarallisuutensa, varainhoitajien kanssa tehdyt sopimukset sekä sijoitusneuvoston osittaisjakautumisella uuteen sijoitusliiketoimintaa varten perustettavaan osakeyhtiöön. Uuteen yhtiöön siirtyi vain vähäisissä määrin velkoja eikä lainkaan käyttöomaisuutta. Jakautumisen jälkeen toimitilat vuokrattiin hakijalta, ja myös taloushallinnon palvelut hankittiin hakijalta. Keskusverolautakunta katsoi, että hakemusasiakirjoissa kuvatuissa olosuhteissa kyse ei ollut sellaisesta yhtiön liiketoimintaan liittyvästä varojen ja velkojen kokonaisuudesta, joka organisatorisesti muodostaisi itsenäisesti toimeentulevan taloudellisen yksikön. Sen sijaan siirron kohteena oli ulkopuolisten varainhoitajien kautta sijoitettuja rahoitusarvopapereita, joilla siirtävä yhtiö ei harjoittanut aktiivista elinkeinotoimintaa. Suunnitellussa osittaisjakautumisessa siirrettävä varallisuus koostui näin ollen yksittäisistä varallisuuseristä, jotka eivät muodostaneet elinkeinotulon verottamisesta annetun lain 52 c §:n 2 momentissa tarkoitettua liiketoimintakokonaisuutta. Tämän vuoksi sijoitusvarallisuuden siirtoon ei voitu soveltaa elinkeinotulon verottamisesta annetun lain 52 c §:n osittaisjakautumista koskevia säännöksiä. KVL 110/1996 Kansainvälisen konsernin suomalaisen emoyhtiön A Oy:n toiminta jakaantui toimialoiltaan neljään eri teollisuusryhmään. A Oy harjoitti X-teollisuusryhmään kuuluvaa toimintaa itse ja suoraan omistettujen tytäryhtiöiden sekä eri maihin perustettujen holdingyhtiöiden kautta. A Oy:n tarkoituksena oli siirtää X- teollisuusryhmään kuuluvat varat ja tähän toimintaan liittyvät velat perustettavalle B Oy:lle. Siirrettävät varat käsittäisivät vaihtoehtoisesti joko a) A:Oy:n itse harjoittaman X-toiminnan ja kaksi suomalaista sekä viisi ulkomaista X-toimintaa harjoittavaa suoraan omistettua tytäryhtiötä, tai b) A Oy:n itse harjoittaman X-toiminnan ja kaksi suomalaista X-toimintaa harjoittavaa suoraan omistettua tytäryhtiötä, tai c) A Oy:n itse harjoittaman X- toiminnan. X-toimintaa harjoitettiin myös ulkomaille perustetuissa tytäryhtiöissä, joiden osakekannat A Oy omisti ulkomaisten holdingyhtiöiden kautta. Ulkomaiset holdingyhtiöt omistivat myös muilla toimialoilla toimivia muuta kuin X-toimintaa harjoittavia tytäryhtiöitä. Velkoina A Oy:n tarkoitus oli siirtää kaikki siirtyviin varoihin ja liiketoimintaan kohdistuvat lyhyt- ja pitkäaikaiset velat ja tämän lisäksi A Oy:n yleistä rahoitusta varten otetuista pitkäaikaisista veloista määrän, joka vastasi siirtyvän käyttöomaisuuden ja muun pitkäaikaisen omaisuuden suhdetta A Oy:n siirtohetken taseen mukaiseen koko käyttöomaisuuden ja pitkäaikaisen omaisuuden arvoon. Yleistä rahoitusta varten otetuista pitkäaikaisista veloista muodostettiin A Oy:n ja B Oy:n välinen keskinäinen laina, joka ehdoiltaan vastasi keskimäärin A Oy:lle siirtohetkellä olevien pitkäaikaisten yleisrahoitusta varten otettujen velkojen ehtoja. Jos A Oy siirtää X-teollisuusryhmään kuuluvat varat, jotka käsittävät a) A Oy:n itse harjoittaman X-toiminnan ja kaksi suomalaista ja viisi ulkomaista X-toimintaa harjoittavaa suoraan omistettua tytäryhtiötä ja kohdistaa siirrettävät velat edellä selostetulla tavalla, siirron kohteen katsottiin muodostavan sellaisen liiketoiminnallisen kokonaisuuden, jota EVL 52d §:ssä tarkoitetaan ja sanottuun järjestelyyn voitiin soveltaa liiketoimintasiirtoa koskevaa säännöstä. Jos A Oy sen sijaan siirtää varoina vain b) A Oy:n itse harjoittaman X-toiminnan ja kaksi X-toimintaa harjoittavaa kotimaista tytäryhtiötä tai c) A Oy:n itse harjoittaman X- toiminnan, siirron kohteen ei katsottu muodostavan sellaista kokonaisuutta kuin elinkeinotulon verottamisesta annetun lain 52d §:ssä edellytetään. Näin ollen b) ja c) -tavalla toteutettaviin varojen siirtoihin ei voitu soveltaa EVL 52d §:ää. KVL 40/2007 Rakennusalan tarvikkeiden valmistusta harjoittava A Oy aikoi siirtää rakennustarvikkeiden valmistustoiminnan perustettavalle uudelle yhtiölle siten, että A Oy:n osakkaat saisivat vastikkeena perustettavan yhtiön uusia osakkeita. Varoina siirtyisivät keskeneräiset työt sekä valmistukseen liittyvät aineet ja tarvikkeet. Perustettavan yhtiön palvelukseen oli tarkoitus siirtää koko tuotantohenkilöstö. Tuotteiden suunnittelu ja myynti jäisivät A Oy:öön. Valmistustoiminnassa tarvittavat koneet ja laitteet sekä tuotantotilat ja kaikki muu omaisuus jäisivät A Oy:n omistukseen. Koska A Oy:n oli tarkoitus siirtää uuteen yhtiöön vain osa yhteen liiketoimintakokonaisuuteen kuuluvista varoista ja jättää olennainen osa tätä liiketoimintakokonaisuutta jakautuvaan yhtiöön, ei järjestelyyn voitu soveltaa elinkeinotulon verottamisesta annetun lain 52 c §:n osittaisjakautumista koskevia säännöksiä. Jos A Oy vaihtoehtoisesti toteutti hakemuksessa tarkoitetun järjestelyn kokonaisjakautumisena, jossa yhtiö purkautuisi selvitysmenettelyttä siten, että kaikki sen varat ja velat si

    Teksti jatkuu virallisessa lähteessä.

    Aiheeseen liittyvät oppaat, UKK ja sopimuspohjat