← Suomi
    VERO-VH/7540/00.01.00/2024
    Suomi

    VERO-VH/7540/00.01.00/2024 — Henkilökuntaedut verotuksessa

    Oikeudellista tietoa, ei oikeudellista neuvontaa. Tarkista voimassa oleva teksti virallisesta lähteestä.

    Analysoi tämä laki tekoälyllä
    Henkilökuntaedut verotuksessa Syventävä vero-ohje Huomio alkaa. Tämä ohje on päivitettävänä. Liikunta- ja kulttuuriedun verovapaa vuotuinen enimmäismäärä on noussut 540 euroon. Lisäksi liikuntaetua voi käyttää aiempaa laajemmin, esimerkiksi fyysistä aktiivisuutta edellyttäviin luontoharrastuksiin (katso TVL 69 § ja HE 113/2026 (Finlex) ). Muutoksia sovelletaan jo vuoden 2026 verotuksessa. Huomio päättyy Antopäivä 19.12.2024 Versiohistoria Diaarinumero VH/7540/00.01.00/2024 Voimassaolo 1.1.2025 - Toistaiseksi Valtuutussäännös Laki Verohallinnosta (503/2010) 2 § 2 mom. Korvaa ohjeen VH/192/00.01.00/2024, 1.8.2024 Ohje liittyy kokonaisuuteen: Palkkatulojen verotus Tässä ohjeessa käsitellään henkilökuntaetuja yksityishenkilön tuloverotuksessa ja ennakkoperinnässä. Ohjeessa on käsitelty yksityiskohtaisesti tuloverolain 69 §:ssä verovapaaksi säädettyjä henkilökuntaetuja. Näiden lisäksi on käsitelty myös muita verotus- ja oikeuskäytännössä verovapaiksi katsottuja henkilökuntaetuja. Myös henkilökunnalle annettavia veronalaisia etuja ja niihin liittyviä työnantajavelvoitteita on käsitelty lyhyesti. Ohjeen lukua 3.2.4, jossa käsitellään ulkomaantyöskentelyyn liittyviä kustannuksia, on päivitetty 1.1.2025 voimaan tulleen TVL 69 d §:n muutosten vuoksi. Lisäksi ohjeesta on poistettu työnantajan kustantamaan passin veronalaisuutta käsittelevä luku, koska passin hankkimisessa ei ole kyse henkilökuntaedusta ja passin hankkiminen on 1.1.2025 alkaen säädetty TVL 69 d §:ssä verovapaaksi. 1 Johdanto Henkilökuntaedut ovat työnantajan työntekijöilleen tai eläkkeellä oleville entisille työntekijöilleen järjestämiä etuja, jotka annetaan työ- tai virkasuhteen perusteella, mutta jotka eivät ole korvausta tehdystä työstä. Työnantajan kannalta henkilökuntaedun antamisen tarkoituksena on usein välittää positiivista työnantajakuvaa tai välillisesti edistää työn tekemistä esimerkiksi ylläpitämällä työntekijöiden työkykyä tai -motivaatiota. Henkilökuntaetuja tarjotaan yleensä tasapuolisesti kaikille työntekijöille heidän asemastaan tai työn tuloksestaan riippumatta. Työntekijä voi kuitenkin itse päättää, käyttääkö hän etua vai ei. Työpaikan vakiintuneeksi käytännöksi muodostuneita henkilökuntaetuja lukuun ottamatta henkilökuntaedut eivät yleensä ole osa työntekijän työsuhteen ehtoja, jolloin työnantaja voi vapaasti päättää henkilökuntaetujen tarjoamisesta tai poistamisesta. Työntekijän verotuksessa työnantajalta saatu henkilökuntaetu voi olla joko kokonaan verovapaa etu, osittain verovapaa etu tai kokonaan veronalainen etu. Verovapaita henkilökuntaetuja käsitellään tämän ohjeen luvuissa 2-4. Veronalaisia etuja käsitellään tämän ohjeen luvussa 5. Henkilökuntaetu on eri asia kuin luontoisetu. Verotuksessa luontoisedulla tarkoitetaan työsuhteen perusteella työnantajalta muuna kuin rahana työstä saatavaa vastiketta (palkkaa). Luontoisedut ovat tyypillisesti osa työsuhteen ehtoja. Luontoisedusta voidaan sopia kunkin työntekijän kanssa yksilöllisesti ja luontoisetu on yleensäsaajalleen veronalaista ansiotuloa (palkkaa). Luontoiseduista verovapaita voivat olla työsuhdematkalippu ja polkupyöräetu. Luontoisetuja ja niiden verotusta on käsitelty tarkemmin Verohallinnon ohjeessa Luontoisedut verotuksessa . Eräitä henkilökuntaetuja voidaan hankkia niin sanotulla kohdennetulla maksuvälineellä. Kohdennettuja maksuvälineitä on käsitelty tarkemmin Verohallinnon ohjeessa Luontois- ja henkilökuntaetujen hankkiminen kohdennetuilla maksuvälineillä . Ohjeessa olevien esimerkkien tarkoituksena on ainoastaan selventää ohjeen tekstiä, jossa edun verovapautta tai veronalaisuutta on linjattu. 2 Yleiset periaatteet 2.1 Sovellettavat säännökset Tuloverolain (TVL) 29 §:n 1 momentin mukaan veronalaista tuloa ovat tuloverolaissa säädetyin rajoituksin verovelvollisen rahana tai rahanarvoisena etuutena saamat tulot. Veronalaista ansiotuloa ovat muun ohessa työsuhteen perusteella saatu palkka ja siihen rinnastettava tulo, eläke sekä tällaisen tulon sijaan saatu etuus tai korvaus (TVL 61 § 2 momentti). Palkan käsitteestä säädetään ennakkoperintälain (EPL) 13 §:n 1 momentissa, jonka mukaan palkalla tarkoitetaan kaikenlaatuista palkkaa, palkkiota, etuutta ja korvausta, joka saadaan työ- tai virkasuhteessa. Palkkaan luetaan myös luontoisedut (EPL 13 §:n 3 momentti). Siten lähtökohtaisesti kaikki työntekijän työnantajalta saamat etuudet ovat ennakonpidätyksenalaista palkkaa ja työntekijän veronalaista tuloa. Eräät etuudet on kuitenkin tuloverolaissa säädetty tai verotus- taikka oikeuskäytännössä katsottu verovapaiksi. Henkilökuntaetujen verovapaudesta säädetään TVL 69 §:ssä. Säännöksen edellytykset täyttävät henkilökuntaedut eivät ole saajalleen veronlaista palkka- tai eläketuloa, jos niitä ei ole annettu rahapalkan sijaan vastikkeena palkansaajan tekemästä työstä, ja jos tuloverolaissa muutoin säädetystä ei muuta johdu. Säännöksen tarkoituksena on ilmaista lakiin otettuna keskeisten henkilökuntaetujen verotus- ja oikeuskäytäntö sekä selkiyttää arviointia siitä, millaisia henkilökuntaetuja voidaan pitää verovapaina ja millaisia veronalaisina. Verovapauden perusteena on, että etuuksia ei niiden sosiaalisesta luonteesta tai vähäisestä määrästä johtuen pidetä työstä, tehtävästä tai palveluksesta saatuna vastikkeena (HE 110/1983). TVL 69 §:n 1 momentissa säädetään työnantajan kollektiivisesti antamien henkilökuntaetujen verovapaudesta. Säännöksen mukaan veronalaiseksi tuloksi ei katsota, ellei tuloverolaissa säädetystä muuta johdu, koko henkilökunnan tai työnantajan palveluksesta eläkkeellä olevien työnantajalta saamaa tavanomaista ja kohtuullista: etua työnantajan järjestämästä terveydenhuollosta, lukuun ottamatta työnantajan työntekijälle suorittamaa korvausta terveydenhuollosta tai sairaudesta johtuvista kustannuksista; henkilökunta-alennusta työnantajan tuottamista tai kaupan pitämistä tavaroista tai palveluksista; merkkipäivälahjaa tai vähäistä muuta lahjaa, joka on saatu muuna kuin rahana tai siihen verrattavana suorituksena; etua työnantajan järjestämästä virkistys- tai harrastustoiminnasta; etua työnantajan järjestämästä yhteiskuljetuksesta asunnon ja työpaikan välisillä matkoilla. TVL 69 §:n 5 momentissa säädetään työnantajan tarjoaman omaehtoisen liikunta- ja kulttuuritoiminnan verovapaudesta. Säännöksen mukaan TVL 69 §:n 1 momentin 4 kohdan mukaisena etuna pidetään myös työnantajan tarjoamaa enintään 400 euron suuruista vuosittaista etua työntekijän omaehtoiseen liikunta- ja kulttuuritoimintaan. Edellä mainittuja kollektiivisia etuja, joista säädetään TVL 69 §:n 1 ja 5 momenteissa, on käsitelty etukohtaisesti tarkemmin jäljempänä luvussa 3. TVL 69 §:n 2-4 momenteissa säädetään sellaisten henkilökuntaetujen verovapaudesta, jotka ovat myös työntekijälle yksilöllisesti annettuina verovapaita. Säännösten mukaan veronalaiseksi tuloksi ei katsota seuraavia etuja: Toimialalla tavanomainen ja kohtuullinen etu, jonka liikenteenharjoittajan palveluksessa tai tämän palveluksesta eläkkeellä oleva verovelvollinen saa työnantajalta matkaan oikeuttavana vapaa- tai alennuslippuna. Työnantajan tilapäisesti järjestämä sairaan lapsen hoito ajalta, jona työntekijällä olisi oikeus hoitovapaaseen täysin palkkaeduin. Työntekijän työkäyttöä varten järjestetyn tietoliikenneyhteyden yksityiskäyttö. Edellä mainittuja yksilöllisiä etuja on käsitelty etukohtaisesti tarkemmin jäljempänä luvussa 4. TVL 69 §:n säännös koskee ainoastaan siinä mainittuja henkilökunnan työnantajalta saamia etuja, joita ei ole annettu rahapalkan sijaan vastikkeena palkansaajan tekemästä työstä. Säännös kattaa suurimman osan verovapaista henkilökuntaeduista. Se ei kuitenkaan ole tyhjentävä listaus verovapaista henkilökuntaeduista. Ratkaisu muiden kuin TVL 69 §:ssä verovapaaksi säädettyjen etujen verovapaudesta tehdään tuloverolain 29 §:n sekä verotus- ja oikeuskäytännöstä ilmenevien periaatteiden perusteella. Tuloverolaissa on lisäksi säädetty erikseen eräistä muista työsuhteeseen liittyvistä eduista (TVL 64–68 §:t ja 69 a-c §). Näitä etuja on käsitelty Verohallinnon antamissa erillisissä ohjeissa seuraavasti: Työnantajalta saadut luontoisedut (TVL 64 § 1 momentti, katso tarkemmin Verohallinnon ohje Luontoisedut verotuksessa ). Työnantajalta saatu työsuhdematkalippu (TVL 64 § 2 momentti, katso tarkemmin Verohallinnon ohje Luontoisedut verotuksessa ). Henkilöstörahastosta saatu tulo (TVL 65 §, katso tarkemmin Verohallinnon ohje ( Henkilöstörahastosta saatavien tulojen verotus ) Työsuhteeseen perustuvassa osakeannissa ja työsuhdeoptiojärjestelyssä syntyvä etu (TVL 66 § ja TVL 66 a §, katso tarkemmin Verohallinnon ohjeet Työsuhdeoptioiden verotus ja Työsuhteeseen perustuvan osakeannin verotus ). Työnantajalta saadun lainan korkoetu (TVL 67 §, katso tarkemmin Verohallinnon ohje Luontoisedut verotuksessa ). Työnantajan maksamat vakuutusmaksut (TVL 68 §, katso tarkemmin Verohallinnon ohje Työnantajan ottamien vapaaehtoisten riskihenkilövakuutusten verotus ). Irtisanotun työntekijän, viranhaltijan tai virkamiehen työllistymistä edistävä valmennus ja koulutus (TVL 69 a §, katso tarkemmin Verohallinnon ohje Työsuhteen päättymiseen liittyvien suoritusten verotus ). Työnantajan kustantama koulutus (TVL 69 b §, katso tarkemmin Verohallinnon ohje Työnantajan kustantaman koulutuksen verotus ). Työnantajan maksamien muuttokustannusten verotus (TVL 69 c §, katso tarkemmin Verohallinnon ohjeet Työmatkakustannusten korvaukset verotuksessa ja Ulkomailta Suomeen tulevan työntekijän verotus . Yksityishenkilöiden saamien bonusten ja vastaavien hyvitysten tuloverokohtelu (katso tarkemmin Verohallinnon ohje Bonusten verotus ) 2.2 Työnantajan määritelmä TVL 69 § koskee vain työnantajan antamia etuja. Työnantajalla tarkoitetaan sitä, jonka lukuun tehdystä työstä palkka maksetaan (EPL 14 §). Työnantajalla tarkoitetaan pääsääntöisesti sitä työnantajaa, jonka palveluksessa edun saava palkansaaja on edun antamisajankohtana. Verotuskäytännössä yksittäisinä työnantajina pidetään esimerkiksi toiminimiyrittäjää (liikkeen- tai ammatinharjoittaja), henkilöyhtiötä, osakeyhtiötä tai muuta yhteisöä sekä ulkomaisen yrityksen Suomessa sijaitsevaa kiinteää toimipaikkaa. Liikkeen- ja ammatinharjoittaja sekä maataloudenharjoittaja eivät voi kuitenkaan olla itsensä työnantajia eivätkä voi siten kuulua yrityksen henkilökuntaan. TVL 69 §:ssä säädetyistä eduista osan voi tarjota verovapaasti myös entinen työnantaja. Suurin osa säännöksessä tarkoitetuista eduista voidaan tarjota työnantajan palveluksesta eläkkeelle jääneille työntekijöille. Lisäksi entisen työnantajan kuuden kuukauden ajan työsuhteen päättymisen jälkeen tarjoama työterveyshuolto on eräin edellytyksin verovapaa etu. Näitä työ- tai virkasuhteen päättymisen jälkeen annettavia etuja on käsitelty tarkemmin jäljempänä luvussa 2.3.6. TVL 69 §:n säännöksestä ilmeneviä periaatteita voidaan yleensä soveltaa myös konsernisuhteessa olevien yhtiöiden toistensa henkilökunnalle antamiin etuihin. Käytännössä konsernissa henkilökuntaetujen kulut laskutetaan edelleen työntekijän omalta työnantajayhtiöltä. TVL 69 §:n 2 momentissa tarkoitettua matkaan oikeuttavaa vapaa- tai alennuslippua ei kuitenkaan voida antaa verovapaasti sellaiselle palkansaajalle, jonka oma työnantaja ei ole säännöksessä tarkoitettu liikenteenharjoittaja tai jos hän ei ole jäänyt eläkkeelle liikenteenharjoittajan palveluksesta (katso tästä edusta tarkemmin jäljempänä luku 4.2). Kaupungilla ja kunnalla voi olla useita erillisiä tulosyksiköitä, joilla on yleensä oma budjetti. Kunnallinen virasto, laitos tai liikelaitos kuuluu kunnan organisaatioon eikä siten ole kunnasta erillinen oikeushenkilö (HE 72/2002 vp, s. 47). Yksittäinen kaupunki tai kunta on siten lähtökohtaisesti yksi työnantaja. Yksittäistä kunnan virastoa, laitosta tai liikelaitosta voidaan kuitenkin pitää TVL 69 §:ssä tarkoitettuna työnantajana, jos kyseinen virasto, laitos tai liikelaitos muodostaa organisatorisesti oman erillisen yksikkönsä, jolla on itsenäistä taloudellista ja hallinnollista määräysvaltaa. Jos kunnan toimintaa on yhtiöitetty osakeyhtiöön tai muuhun kunnasta juridisesti erilliseen yhteisöön, esimerkiksi erillisiksi yhtiöiksi muodostettuun kunnalliseen liikelaitokseen, tällaista yhteisöä pidetään aina TVL 69 §:ssä tarkoitettuna yksittäisenä työnantajana vastaavasti kuten muitakin juridisesti erillisiä oikeushenkilöitä. Tässä ja edeltävässä kappaleessa mainitut periaatteet soveltuvat myös valtion virastoihin ja laitoksiin samoin kuin valtion liikelaitoksiin. Muilta kuin työnantajalta saatuihin etuihin ei sovelleta TVL 69 §:n säännöstä. Siten esimerkiksi asiakas- tai liikesuhteen perusteella työnantajan asiakkailta tai muilta liikekumppaneilta saatujen etujen veronalaisuus ratkaistaan TVL 29 §:n nojalla. Tällaiset edut eivät siis ole henkilökuntaetuja. 2.3 Henkilökuntaedun saaja 2.3.1 Palkansaajat ja hallintoelimiin kuuluvat Verovapaat henkilökuntaedut ovat työnantajan henkilökunnalleen antamia etuja. Henkilökuntaan kuuluvat kaikki työnantajaan työ- tai virkasuhteessa olevat työntekijät riippumatta siitä, ovatko he vakinaisessa vai määräaikaisessa työsuhteessa, tekevätkö he työtä koko- tai osapäiväisesti taikka muutoin sivutoimisesti. Eräät edut voidaan säädettyjen edellytysten täyttyessä antaa verovapaasti myös entisille työntekijöille (katso tarkemmin jäljempänä luku 2.3.6). Henkilökuntaan voivat kuulua myös yrityksen johtoon ja hallintoelimiin kuuluvat henkilöt (esimerkiksi toimitusjohtaja, sekä hallituksen ja hallintoneuvoston jäsenet). Etu ei siten määräydy pelkästään työsuhteen perusteella. Jos hallituksen jäsen ei kuitenkaan tosiasiassa osallistu hallitustyöskentelyyn eikä muutoin työskentele yrityksessä, hallituksen jäsen ei kuulu yrityksen henkilökuntaan. Muun työnantajan palveluksessa olevat, esimerkiksi itsenäiset konsultit tai vuokratyöntekijät, samoin kuin yrityksen hyväksi vapaaehtoisesti tai muutoin palkattomasti työskentelevät, esimerkiksi harjoittelijat, eivät lähtökohtaisesti voi saada verovapaita henkilökuntaetuja (osakkaiden ja perheenjäsenten osalta katso kuitenkin jäljempänä luvut 2.3.2 ja 2.3.3). Vuokratyöntekijät ja palkattomasti työskentelevät voivat kuitenkin olla mukana yhtiön järjestämässä virkistystoiminnassa (esimerkiksi pikkujoulut), käyttää työnantajan omia liikuntatiloja ja nauttia kokouskahveista samoin kuin muutkin työntekijät. Myöskään yleishyödyllisen yhteisön hyväksi palkatta työskentelevät henkilöt eivät lähtökohtaisesti voi saada verovapaita henkilökuntaetuja. Asiaa on käsitelty tarkemmin Verohallinnon ohjeessa Yleishyödyllisten yhteisöjen ja julkisyhteisöjen vapaaehtoistoiminnan ennakkoperintäkysymykset . Yleensä henkilökuntaedut ovat verovapaita ainoastaan, jos ne ovat kollektiivisia eli ne on annettu lain tarkoittamalla tavalla koko henkilökunnalle. Henkilökuntaetuihin liittyvää kollektiivisuuden käsitettä on käsitelty tarkemmin jäljempänä luvussa 3.1.1. Eräät edut voidaan kuitenkin antaa verovapaasti myös yksittäiselle palkansaajalle. Näitä yksilöllisiä verovapaita henkilökuntaetuja on käsitelty jäljempänä luvussa 4. 2.3.2 Puoliso ja perheenjäsenet Henkilökuntaan kuuluvien perheenjäsenet ja puolisot eivät kuulu yrityksen henkilökuntaan, jos he eivät työskentele yrityksessä. Yrityksen henkilökuntaan kuuluvan perheenjäsenelle tai puolisolle annetut edut ovat siten lähtökohtaisesti veronalaista tuloa (KHO 1997:53). Tällainen tulo on yrityksen henkilökuntaan kuuluvan saamaa palkkatuloa, koska etu on saatu tämän palvelussuhteen perusteella. Eräissä tilanteissa verovapaa henkilökuntaetu voi sisältää myös puolison tai perheenjäsenen käyttämien etujen kustannuksia. Tämä edellyttää, että puolison tai perheenjäsenen osallistumista edun käyttämiseen voidaan pitää tavanomaisena ja saatu etu on kohtuullinen huomioiden myös puolison osallistumisesta aiheutuvat kustannukset. Työntekijän puoliso saattaa esimerkiksi osallistua työnantajan virkistystoimintana järjestämiin tavanomaisiin tilaisuuksiin, kuten kesä- tai joulujuhliin. Omaehtoista liikunta- ja kulttuuritoimintaa koskeva etu voi kuitenkin lain sanamuodon mukaisesti olla ainoastaan työntekijän käytettävissä (katso tarkemmin jäljempänä luku 3.6). Myös työntekijän merkkipäivälahjana annettu tavanomainen ja kustannuksiltaan kohtuullinen matka voi olla verovapaa henkilökuntaetu, vaikka matka sisältäisi myös puolison matkan kustannukset (katso tarkemmin jäljempänä luku 3.4.1). Vastaavasti työnantajan järjestämään virkistystoimintaan kuuluvan lomaviettopaikan käyttö yhdessä perheenjäsenten kanssa ei muodosta veronalaista etua, jos edun verovapauden edellytykset muutoin täyttyvät (katso tarkemmin jäljempänä luku 3.5.2.10). Osakeyhtiön henkilökuntaan kuuluvan osakkaan perheenjäsenelle tai puolisolle yhtiöstä annetut edut voivat olla osakkaan saamaa peiteltyä osinkoa, jos etu on annettu yksinomaan osakkuusaseman perusteella. 2.3.3 Yhtiön osakkaat Osakeyhtiön ja henkilöyhtiön (avoimen yhtiön ja kommandiittiyhtiön) osakas työskentelee usein yhtiön palveluksessa. Osakas voi nostaa työstään palkkaa (rahapalkkaa tai luontoisetuja) tai hän voi nostaa yhtiöstä tuloa muulla tavalla, esimerkiksi osinkona tai voitto-osuutena. Osakas voi myös työskennellä yhtiön hyväksi ilman palkkaa saaden sitä kautta hyväkseen omistuksensa arvonnousua. Osakas voi yleensä asemansa perusteella itse päättää, missä muodossa hän saa palkkion työskentelystään. Tämän vuoksi yhtiön palveluksessa tosiasiallisesti työskentelevä osakas kuuluu yhtiön henkilökuntaan, vaikka hän ei nostaisikaan yhtiöstä palkkaa. Jos osakas työskentelee yhtiön palveluksessa, hän voi saada henkilökuntaedun verovapaasti samoin edellytyksin kuin yhtiön muutkin työntekijät. Yhtiössä työskentelevä osakas voi saada henkilökuntaedun verovapaasti myös silloin, kun yhtiössä ei hänen lisäkseen työskentele muita työntekijöitä tai hänen lisäkseen yhtiössä työskentelee vain osakkaan perheenjäseniä. Yhtiön henkilökunnan lukumäärällä saattaa kuitenkin olla merkitystä arvioitaessa henkilökuntaedun tavanomaisuutta ja kohtuullisuutta (katso tarkemmin jäljempänä luku 3.1.1.3 ja 3.1.2). Pelkästään osakkuusasemansa perusteella yhtiön osakas ei kuulu yhtiön henkilökuntaan. Osakeyhtiön osakkaalleen tai tämän omaiselle yksinomaan osakkuusaseman perusteella antama etu voi olla peiteltyä osinkoa (verotusmenettelystä annettu laki (VML) 29 § 1 momentti). Peiteltyä osinkoa on käsitelty tarkemmin Verohallinnon ohjeessa Peitelty osinko . 2.3.4 Liikkeen- tai ammatinharjoittajat sekä maataloudenharjoittajat Myös liikkeen- tai ammatinharjoittaja (toiminimiyrittäjä) voi antaa työntekijöilleen verovapaita henkilökuntaetuja. Liikkeen- tai ammatinharjoittaja ei kuitenkaan ole erillinen oikeushenkilö. Liikkeen- tai ammatinharjoittaja ei siten itse voi olla työntekijän asemassa eikä kuulua yrityksen henkilökuntaan. Tällöin myöskään hänelle järjestetyn henkilökuntaedun kustannukset eivät ole vähennyskelpoisia verotuksessa. Vastaava koskee myös maataloudenharjoittajia. Jos liikkeen- tai ammatinharjoittaja on mukana työntekijöitä varten järjestetyissä kollektiivisissa virkistys- ja harrastustoimintatilaisuuksissa yhdessä työntekijöiden kanssa, hänenkään osuudestaan kustannuksista ei muodostu hänelle veronalaista etua. Myös yrittäjän itselleen järjestämästä työterveyshuollosta aiheutuneet kustannukset voidaan vähentää elinkeinotoiminnan kuluna (katso tältä osin tarkemmin Verohallinnon ohje Yrittäjän työterveyshuollon kustannukset verotuksessa . 2.3.5 Henkilökuntaedut lomautuksen ja palkattomien vapaiden aikana Työnantaja ei lähtökohtaisesti ole velvollinen tarjoamaan henkilökuntaetuja lomautuksen tai palkattoman vapaan (esimerkiksi vanhempainvapaa, sairausloma ja vuorotteluvapaa) ajalta, ellei toisin sovita (pois lukien lakisääteinen työterveyshuolto). Jos työnantaja ja työntekijä ovat sopineet, että työntekijä saa henkilökuntaetuja myös lomautuksen tai muun palkattoman vapaan aikana, edut ovat verovapaita samoin edellytyksin kuin työskenneltäessäkin. 2.3.6 Edut työ- tai virkasuhteen päättyessä Yleensä työnantajan tarjoamat henkilökuntaedut ovat palkansaajan käytössä niin kauan kuin hänen työ- tai virkasuhteensa on voimassa. Vastaavasti henkilökuntaedut ovat palkansaajalle verovapaita etuja TVL 69 §:ssä säädetyin edellytyksin siihen saakka, kunnes hänen työ- tai virkasuhteensa päättyy. Esimerkiksi irtisanomisaikana saatu etu voi siten olla verovapaa henkilökuntaetu, vaikka työntekovelvoitetta ei irtisanomisaikana olisikaan. Työ- tai virkasuhteen päättymisen jälkeen saadut suoritukset tai edut eivät pääsääntöisesti ole verovapaita (katso tarkemmin Verohallinnon ohje Työsuhteen päättymiseen liittyvien suoritusten verotus ). Poikkeuksen tästä pääsäännöstä muodostavat edut työnantajan palveluksesta eläkkeelle jääneille työntekijöille sekä eräin edellytyksin myös työnantajan entisille työntekijöille tarjoama terveydenhuolto. Tuloverolain 69 §:n 1, 2 ja 5 momenteissa tarkoitetut henkilökuntaedut ovat verovapaita myös silloin, kun työnantajan tarjoaa niitä palveluksestaan eläkkeelle jääneille henkilöille (näitä etuja on käsitelty jäljempänä luvuissa 3 ja 4.2). Eläkkeelle jäämisen syyllä ei ole merkitystä. Esimerkiksi työnantajan palveluksesta eläkkeelle jääneille henkilöille järjestetyistä kollektiivisista virkistystilaisuuksista ei muodostu veronalaista etua, jos etu on laissa tarkoitetulla tavalla tavanomainen ja kohtuullinen. Työnantajan järjestämä terveydenhuolto on tuloverolain 69 §:ssä säädettyjen verovapauden yleisten edellytysten täyttyessä verovapaa etu vielä kuuden kuukauden ajan työsuhteen päättymisestä (TVL 69 § 6 momentti, katso tarkemmin jäljempänä luku 3.2.7). Työsuhteen päättymisen syyllä ei ole merkitystä. Jos työnantaja kuitenkin vielä tämän kuuden kuukauden jakson jälkeen tarjoaa entiselle työntekijälleen terveydenhuoltopalveluja, edun käypä arvo on palkansaajan veronalaista tuloa. Edellä mainittu entisten työntekijöiden terveydenhuoltoa koskeva poikkeus ei rajoita työnantajan palveluksesta eläkkeelle jääneille henkilöille tarjottavan terveydenhuollon verovapautta. Työnantaja voi siten tarjota palveluksestaan eläkkeelle jääneelle henkilölle verovapaasti työterveyshuollon myös pidemmältä ajalta kuin kuudelta kuukaudelta työsuhteen päättymisen jälkeen. 2.4 Henkilökuntaetu vai palkka Henkilökuntaetu ei ole välitöntä korvausta tehdystä työstä eli edun antamisella ei voi korvata palkanmaksua. Saatu etu on aina palkkaa, jos työnantajan ja edun saajan välillä on nimenomaisesti sovittu työsuorituksesta ansaitun palkan maksamisesta kokonaan tai osittain kyseisen etuuden muodossa. Esimerkki 1: Työnantajan ja työntekijä A:n välillä on sovittu, että työntekijä suorittaa työn, josta korvauksena työnantaja antaa hänelle 400 euron arvosta liikuntaseteleitä. Kyseessä ei ole työntekijä A:n henkilökuntaetu, vaan sovittu korvaus tehdystä työstä eli palkka (TVL 61 §). Liikuntasetelien arvo on työntekijä A:n veronalaista palkkatuloa siitä riippumatta, että sama etu voi olla muille työnantajan työntekijöille verovapaa henkilökuntaetu. Kyseessä on sovittu korvaus tehdystä työstä myös, jos työnantaja ja työntekijä sopivat, että työntekijä saa nostaa korvauksen valintansa mukaan joko rahapalkkana tai esimerkiksi liikuntaseteleinä. Työntekijä disponoi tällöin rahapalkastaan eikä sen sijaan otettu etu ole verovapaa henkilökuntaetu. Etu ei ole verovapaa henkilökuntaetu myöskään silloin, jos etu muutoin kuin nimenomaisen sopimuksen perusteella on selvästi annettu vastikkeena suoritetusta työtehtävästä. Osoituksena edun palkanluonteisuudesta voidaan usein pitää sitä, että etuus on annettu henkilökunnasta vain tietylle henkilölle tai henkilöille (katso kuitenkin tarkemmin jäljempänä luvut 3.1.1 ja 4). Palkanluonteisuutta voi osoittaa myös se, että henkilön rahapalkkaa alennetaan ja sen sijaan annetaan henkilökuntaetu. Henkilökuntaetu annetaan muuna kuin rahana työntekijälle. Työnantajan työntekijälle suoraan rahana maksama suoritus on palkkaa, vaikka suoritus annettaisiinkin esimerkiksi merkkipäivälahjan nimikkeellä. Myös tarjotusta henkilökuntaedusta kieltäytyneelle työntekijälle edun sijaista annettava rahakorvaus on veronalaista palkkaa. Veronalaisia etuja on käsitelty tarkemmin jäljempänä luvussa 5. 2.5 Henkilökuntaetu vai työstä aiheutuva kustannus Henkilökuntaetuja eivät ole sellaiset etuudet, jotka liittyvät työntekijän työtehtävien hoitamiseen. Työntekijä saattaa esimerkiksi työnantajansa määräyksestä ja työtehtäviensä hoitamiseksi osallistua erilaisiin edustustilaisuuksiin. Palkansaaja ei saa veronalaista etua, kun työnantaja maksaa kustannuksia, jotka ovat luonteeltaan työnantajalle kuuluvia, vaikka tällaiset kustannukset muussa tilanteessa olisivat palkansaajan elantomenoja. Kyseessä ei ole korvaus työntekijän tekemästä työstä, vaan työhön liittyvän tehtävän hoidosta aiheutuva kustannus. Työstä aiheutuvasta kustannuksesta on kyse myös silloin, jos työtehtävään liittyvästä erityisestä syystä työnantaja maksaa kustannuksia, jotka ovat syntyneet työntekijän puolison osallistumisesta työtehtävän hoitamiseen. Puolison osallistuminen esimerkiksi työhön liittyvään edustustilaisuuteen saattaa eräissä tilanteissa olla tavan edellyttämä velvollisuus (KHO 1982-B-II-536, KHO 1983-B-II-519 ja KHO 1984-B-II-626) tai puoliso saattaa tilaisuuden yhteydessä hoitaa työnantajan intressissä suoritettavia tehtäviä (KHO 1997 taltio 340). Lähtökohtaisesti työnantajalla on velvollisuus järjestää työntekijän käytettäväksi työssä tarvittavat työvälineet. Työnantajalla voi lisäksi olla velvollisuus esimerkiksi suojavaatteiden hankintaan, jotta työtä voidaan tehdä turvallisesti. Työnantajan järjestämistä suojavaatetuksesta tai välineistä, joita käytetään työtehtävien hoitamiseen tai esimerkiksi työergonomian parantamiseen, ei muodostu työntekijälle veronalaista etua. Työntekijälle ei synny veronalaista etua myöskään työnantajan hankkimista muista työvaatteista, kun työn luonne on sellainen, että henkilökunnan yhtenäinen vaatetus on tarpeen esimerkiksi siksi, että henkilökunnan erottaa asiakkaiden joukosta. Työvaatteiden täytyy tällöin olla sellaisia, että ne erottuvat selvästi asiakkaiden vaatetuksesta (niissä on esim. yrityksen logo) eikä niitä saa käyttää vapaa-ajalla. Lisäksi vaatteiden omistusoikeuden täytyy säilyä työnantajalla. Työnantaja voi kustantaa työntekijälle valtioiden rajat ylittäviä työskentelytilanteita varten passin verovapaasti (TVL 69 d §). Rajat ylittäviin työskentelytilanteisiin liittyvien kustannusten korvaamisesta on kerrottu tarkemmin Verohallinnon kannanotossa Työnantajan maksamien kustannusten ja asettautumispalveluiden verotus kansainvälisissä tilanteissa . Muita tilanteita varten hankittu passi on veronalainen etu. Myös työnantajan kustantamasta henkilökortista syntyy työntekijälle veronalainen etu. 3 Kollektiiviset verovapaat henkilökuntaedut 3.1 Verovapauden yleiset edellytykset 3.1.1 Kollektiivisuus 3.1.1.1 Edun kollektiivisuus TVL 69 §:n 1 momentissa säädettyjen henkilökuntaetujen verovapauden edellytyksenä on, että etu on kollektiivinen eli se on koko henkilökunnan tai työnantajan palveluksesta eläkkeellä olevien käytettävissä. Säännöksen mukaan etu voi olla kollektiivinen kolmessa eri tilanteessa: etu on koko työnantajan palveluksessa olevan henkilökunnan käytettävissä, etu on kaikkien työnantajan palveluksesta eläkkeellä olevien käytettävissä, tai etu on yhteisesti sekä koko työnantajan palveluksessa olevan henkilökunnan että kaikkien työnantajan palveluksesta eläkkeellä olevien käytettävissä. Edellä mainittuja kolmea tilannetta tarkoitetaan jäljempänä yhteisesti käsitteellä ”koko henkilökunta”, kun ohjeessa käsitellään kollektiivisia henkilökuntaetuja. Oikeuskäytännössä koko henkilökunnan käsitettä ei ole aina tulkittu kirjaimellisesti. Etu voi olla verovapaa, vaikka sitä ei olisi tarjottu jokaiselle työnantajan henkilöstöön kuuluvalle, jos rajaukset edun antamisessa ovat liiketoiminnallisesti perusteltuja, eikä rajausten tarkoituksena voida pitää tietyn henkilön tai henkilöryhmän palkitsemista. Jäljempänä käsitellään henkilökuntaedun kollektiivisuuden edellytyksiä eli sitä, kuinka laajasti TVL 69 §:n 1 momentissa mainittuja henkilökuntaetuja tulee tarjota, jotta kyseessä voi olla verovapaa henkilökuntaetu. Jos etu annetaan muutoin koko henkilökunnalle, TVL 69 §:n 1 momentissa tarkoitetut edut ovat työntekijän veronalaista palkkatuloa (veronalaisista eduista katso jäljempänä luku 5). 3.1.1.2 Edun tarjoaminen Kollektiivisuuden edellytys täyttyy, kun etu tarjotaan siten, että koko henkilökunnalla on mahdollisuus edun saamiseen. Vaikka osa henkilökunnasta jättäisi mahdollisuuden käyttämättä, etu on silti muiden saajien osalta verovapaa. Edun verovapautta ei estä myöskään se, että joku saajista ei henkilökohtaisten syiden takia kykene käyttämään tarjottua etua. Etu ei kuitenkaan ole verovapaa, jos se tarjotaan sellaisena tai sellaisin ehdoin, että työnantajan ilmeisenä tarkoituksena on suunnata etu ainoastaan ennalta määritellyille henkilöille. Esimerkki 2: Yrityksen palveluksessa työskentelee viisi työntekijää sekä toimitusjohtaja. Toimitusjohtaja on ainoa, joka harrastaa ratsastusta. Yritys järjestää virkistystoimintana koko henkilökunnalleen ratsastusretken maastossa siten, että retkelle osallistuminen edellyttää aiempaa merkittävää ratsastuskokemusta. Etu ei ole verovapaa, koska se tarjotaan sellaisin ehdoin, että koko henkilökunnalla ei ole tosiasiallista mahdollisuutta edun saamiseen. Edun tarjoamisen ilmeisenä tarkoituksena voidaan pitää toimitusjohtajan palkitsemista. Työnantaja voi verovapaasti tarjota koko henkilökunnalleen esimerkiksi liikuntaseteleitä, jolloin työntekijä voi käyttää edun myös sellaisiin liikuntapalveluihin, joihin muilla työntekijöillä ei ole edellytyksiä osallistua (omaehtoisesta liikunta- ja kulttuuritoimintaa koskevasta edusta katso jäljempänä luku 3.6.). Työnantaja saattaa budjetoida kollektiivisia etuja varten tietyn vuosittaisen euromäärän työntekijää kohti. Jos budjetoitu määrä jää jonkun työntekijän tai ryhmän kohdalla käyttämättä esimerkiksi siksi, ettei kyseinen työntekijä tai työntekijäryhmä osallistu työnantajan kollektiivisesti järjestämään tilaisuuteen, jäljelle jäävää summaa ei voi kohdentaa vain niille henkilöille, jotka eivät ole käyttäneet omaa laskennallista euromääräänsä kokonaan tai, jotka ovat käyttäneet siitä vain osan. Ei ole myöskään mahdollista siirtää säästynyttä euromäärää työntekijäkohtaiseksi lisäykseksi seuraavalle vuodelle. Esimerkki 3: Yrityksen vuosittainen hyvinvointibudjetti on 50 euroa henkilöä kohti. Työnantaja on järjestänyt vuoden aikana koko yrityksen henkilöstölle kaksi virtuaalista virkistystapahtumaa. Osa henkilökunnasta ei ole osallistunut kumpaankaan tapahtumaan. Säästyneitä kustannuksia ei voi kohdistaa työntekijäkohtaisesti siten, että raha kohdennettaisiin ainoastaan näiden aiemmista virkistystapahtumista pois jääneiden hyväksi esimerkiksi järjestämällä heille erillinen tapahtuma. Jos etu kohdennetaan vain näille henkilöille, kyse ei ole kollektiivisesta edusta, vaan näiden työntekijöiden palkasta. 3.1.1.3 Henkilökunnan lukumäärän merkitys Työnantajalla voi olla palveluksessaan erityyppisissä työsuhteissa olevia palkansaajia, kuten vakituisia, määräaikaisia, kokoaikaisia tai osa-aikaisia työntekijöitä. Osa-aikaisella työntekijällä saattaa olla niin sanottu nollatuntisopimus, jonka vuoksi työnantajalla ei ole velvollisuutta tarjota mitään tiettyä määrää työtunteja. Etua ei ole tarjottu koko henkilökunnalle, jos etu jätetään tarjoamatta esimerkiksi työnantajan palveluksessa oleville määrä- tai osa-aikaisille työntekijöille. 3.1.1.4 Hallintoelinten jäseniä koskevat rajoitukset Kuten edellä luvussa 2.3.1 on todettu, henkilökuntaan kuuluvat myös yrityksen hallintoelimiin kuuluvat henkilöt, vaikka he eivät ole työsuhteessa yritykseen (esimerkiksi toimitusjohtaja sekä hallituksen ja hallintoneuvoston jäsenet). Jos henkilökuntaetuja päätetään yrityksessä rajata siten, että etuja ei tarjota näille hallintoelinten jäsenille, ei etua voida yksinomaan tällä perusteella pitää muun henkilökunnan saamana vastikkeena tehdystä työstä. Etu voi siten olla kollektiivinen, vaikka se jätetään tarjoamatta niille yrityksen hallintoelimiin kuuluville henkilöille, jotka eivät ole työsuhteessa yritykseen. 3.1.1.5 Työaika- tai palvelusaikakohtaiset rajoitukset Työnantajalla voi olla palveluksessaan erityyppisissä työsuhteissa olevia palkansaajia, kuten vakituisia, määräaikaisia, kokoaikaisia tai osa-aikaisia työntekijöitä. Etua ei ole tarjottu koko henkilökunnalle, jos etu jätetään tarjoamatta esimerkiksi työnantajan palveluksessa oleville määrä- tai osa-aikaisille työntekijöille. Oikeuskäytännön mukaan edun verovapautta ei kuitenkaan estä se, että työnantaja suhteuttaa osa-aikaisten työntekijöidensä edun määrän työntekijän työaikaan tai muutoin liittää edun käyttöoikeuden palvelussuhteen tiettyyn kestoaikaan (KHO 2011:27). Verovapautta ei myöskään estä se, että työnantaja ei tarjoa etuja: lyhytaikaisille tilapäistyöntekijöille, kuten ruuhka-apulaisille esimerkiksi joulun aikaan lyhytaikaisissa työsuhteissa oleville niin sanotuille tuntityöntekijöille, joiden työsuhteen kesto on lyhyt työntekijän koeaikaisen työskentelyn ajalta äitiysloman ja muiden vastaavien perhevapaiden ajalta vuorotteluvapaalla tai lomautettuna oleville työntekijöille nollatuntisopimuksella oleville työntekijöille, jotka eivät lainkaan työskentele yrityksessä. Tällaisten rajoitusten asettamiselle voidaan katsoa olevan perusteltu syy. Rajoituksia on kuitenkin sovellettava samoin perustein koko henkilökunnan työ- tai palvelusaikoihin. Etu ei ole kollektiivinen eikä siten myöskään verovapaa, jos rajoituksia sovelletaan syrjivästi eli esimerkiksi siten, että edut tarjotaan isyysvapaalla oleville, mutta ei äitiysvapaalla oleville. Esimerkki 4: Työnantaja tarjoaa työntekijöilleen henkilökuntaetuna tavanomaisen ja kohtuullisen henkilökunta-alennuksen kaupan pitämistään tuotteista. Työnantaja on määritellyt, että etua ei tarjota alle 6 kuukautta työnantajan palveluksessa olleille eli esimerkiksi koeajalla työskenteleville. Lisäksi työnantaja on määritellyt, että etua ei tarjota perhevapaille oleville. Edellä mainitut työnantajan asettamat rajoitukset liittyvät yksinomaan työskentelyyn tai sen kestoon. Rajoitusten asettamiselle voidaan arvioida olevan työnantajan kannalta objektiivinen syy (hyvin lyhytaikainen työskentely tai työstä kokonaan poissa oleminen). Lisäksi rajoitusten vuoksi ilman etua jäävät työntekijät pääsevät tasapuolisesti edun piiriin heti, kun heidän työsuhteensa on kestänyt määritellyn ajan tai kun he palaavat työskentelemään. 3.1.1.6 Koko henkilökunta ei voi käyttää etua yhtä aikaa Työnantajan järjestämä etu saattaa eräissä tilanteissa olla luonteeltaan sellainen, että koko henkilökunta ei voi käyttää etua yhtäaikaisesti. Työnantaja on esimerkiksi voinut järjestää työntekijöiden virkistystoimintaa varten heidän käyttöönsä lomamökin tai kausikortin urheilutapahtumaan. Myös näissä tilanteissa etu tulee tarjota siten, että koko henkilökunnalla on tosiasiallinen mahdollisuus edun saamiseen. Esimerkki 5: Työnantaja tarjoaa henkilökunnalleen virkistysetuna omistamansa lomamökin käyttöoikeutta siten, että jokaisella työntekijällä on oikeus käyttää mökkiä yhden viikonlopun pituiseen lomaan vuosittain. Etu on kollektiivinen, jos varausoikeus on tasapuolisesti kaikilla ja samanaikaisesti edun käyttöä toivovien kesken edun käyttöoikeus jaetaan objektiivisin perustein (esimerkiksi arpomalla). Jos mökin varausoikeus annetaan esimerkiksi ensin yrityksen johtoon kuuluville ja vasta jäljelle jääviltä osiltaan muille työntekijöille, ei etu ole verovapaa kollektiivinen etu. Jos työnantaja arpoo esimerkiksi vuosittain henkilökunnan kesken oikeuksia valita ja käyttää jonkin ulkopuolisen palveluntarjoajan kautta vuokrattavia loma-asuntoja, kyseessä ei ole verovapaa etu, koska työyhteisön sisällä järjestetyistä arpajaisista saadut palkinnot ovat pääsääntöisesti palkkaa. 3.1.1.7 Eri toimipisteet Jos työnantajalla on toimipisteitä tai muutoin työntekijöitä eri paikkakunnilla, edun järjestämistapa voi sijaintiin liittyvästä perustellusta syystä olla eri toimipisteissä erilainen. Tällöin työnantajan on huolehdittava, että kaikkien palkansaajien saama etu on suurin piirtein vastaavanlainen ja ‑arvoinen (työnantajan erillisten liiketoiminta-alueiden osalta katso kuitenkin luku 3.1.1.10 jäljempänä). Esimerkki 6: Työnantajan palveluksessa on Helsingissä 100 työntekijää. Työnantaja on tehnyt helsinkiläisen useita eri lajien liikuntakeskuksia hallinnoivan kuntokeskusketjun kanssa sopimuksen liikuntapalvelujen ostamisesta siten, että työntekijät voivat käydä valitsemassaan ketjun kuntokeskuksessa kerran viikossa valitsemanaan ajankohtana (arvoltaan 4 euroa/käynti). Käynnit ovat henkilökohtaisia ja kuntokeskus laskuttaa palvelusta suoraan työnantajaa. Lisäksi työnantaja on hankkinut näille työntekijöille kullekin 30 kappaletta 5 euron arvoisia seteleitä vapaavalintaisten kulttuuripalvelujen käyttämistä varten. Työnantajan omaehtoisen tuen enimmäismäärä on näille työntekijöille yhteensä 358 euroa (= 52 x 4 + 30 x 5) palkansaajaa kohden. Saman työnantajan Kajaanin toimipisteessä työskentelee 3 henkilöä ja Loimaalla 2. Toimipisteiden sijainnin vuoksi työntekijöille ei ole järkevää tarjota käyntejä Helsingissä sijaitseviin kuntokeskuksiin. Työnantaja tarjoaa Kajaanin ja Loimaan toimipisteiden henkilöstölle jokaiselle 360 euron arvosta liikunta- ja kulttuuripalveluiden käyttöön oikeuttavia seteleitä. Edellä mainitulla tavalla tarjottava omaehtoinen liikunta- ja kulttuurietu on kollektiivinen etu, vaikka edun järjestämistapa eri toimipisteissä on erilainen (katso omaehtoisesta liikunta- ja kulttuuriedusta tarkemmin jäljempänä luku 3.6). Edun erilaiselle järjestämistavalle on perusteltu syy, kyseessä on suurin piirtein vastaava etu ja eri järjestämistavat vastaavat kustannuksiltaan toisiaan. Etu on verovapaa henkilökuntaetu sekä Helsingissä, Kajaanissa että Loimaalla työskenteleville työntekijöille. Edellä mainittu soveltuu myös, jos työnantajalla on toimipisteitä eri maissa. Ulkomailla työskenteleviä työntekijöitä voidaan kuitenkin mahdollisesti verottaa siellä saaduista henkilökuntaeduista kyseisen maan oman verolainsäädännön mukaisesti. 3.1.1.8 Eri henkilöstöryhmät Eräissä tilanteissa henkilökuntaetuja ei ole perusteltua tarjota täysin samanlaisina kaikille työnantajan henkilöstöryhmille. Korkein hallinto-oikeus on ottanut julkaistussa lyhyessä ratkaisuselosteessaan KHO 26.8.1987 taltio 3229 kantaa tilanteeseen, jossa kaikille saman työnantajan henkilöstöryhmille ei ollut tarjottu samoja henkilökuntaetuja. Ratkaisuseloste kuuluu seuraavasti: KHO 26.8.1987 taltio 3229: Huonekaluteollisuutta harjoittavalla yhtiöllä oli noin 60 työntekijää, joista 8 oli kuukausipalkkaisia. Yhtiö oli antanut konttorihenkilökunnalleen ja tuotantopuolen työnjohtajilleen eli kaikille kuukausipalkkaisille työntekijöilleen kaksi kertaa päivässä ilmaisen kahvin kahvileipineen. Kahviedun katsottiin olevan tulo- ja varallisuusverolain 22 a §:n 4 kohdassa tarkoitettu tavanomainen ja kohtuullinen verovapaa etu, joten sen perusteella ei ollut suoritettava työnantajan sosiaaliturvamaksua. Palkanmaksuvuosi 1984. Äänestys 3-1. Ratkaisun tarkemmasta päätöslauselmasta ilmenee, että yhtiön tunti- ja urakkapalkkaisilla työntekijöillä oli omat kollektiiviset etunsa. Edellä mainittu korkeimman hallinto-oikeuden päätös koski vuotta 1984, jolloin henkilökuntaeduista säädettiin vuoden 1974 tulo- ja varallisuusverolain (31.12.1974/1043) 22 a §:ssä (29.12.1983/1097). Vastaavan sisältöinen säännös sisältyi myös vuoden 1988 tulo- ja varallisuusverolain (29.12.1988/1240) 49 §:ään. Nykyistä tuloverolakia koskevassa hallituksen esityksessä (HE 200/1992 vp) todetaan, että ”osittain tai kokonaan verovapaitten tavanomaisten henkilökuntaetuuksien luettelo vastaa voimassa olevaa tulo- ja varallisuusverolain 49 §:ää”. Korkeimman hallinto-oikeuden päätöksestä KHO 26.8.1987 taltio 3229 ilmenevää kantaa voidaan edelleen soveltaa ottaen huomioon lain esityöt. Eri henkilöstöryhmille tarjottujen etujen ei siten tarvitse olla täysin identtisiä, jotta kyse olisi verovapaasta kollektiivisesta edusta. Jos eri henkilöstöryhmille tarjotuissa eduissa on eroja, verovapauden vähimmäisedellytyksenä on kuitenkin se, että erot eivät ole merkittäviä, eri ryhmille annettaville erilaisille eduille on perusteltu syy ja ryhmät muodostetaan objektiivisin perustein. 3.1.1.9 Konserniyritykset Konsernissa jokainen yritys on toisistaan erillinen oikeushenkilö, joten henkilökuntaetua pidetään koko henkilökunnalle annettuna silloin, kun etu annetaan yksittäisen konserniyrityksen omalle henkilökunnalle. Kuitenkin verotuskäytännössä konserni on tietyissä tilanteissa rinnastettu yhteen työnantajaan (katso työnantajan määritelmästä edellä luku 2.2). Jos konsernissa yksi konserniyritys antaa henkilökuntaedun kaikille saman konsernin palkansaajille, henkilökuntaedun kollektiivisuus ei edellytä sitä, että etu annetaan saman tasoisena kaikkien konserniyritysten henkilökunnille. Yksittäisen konserniyrityksen palveluksessa olevalle henkilökunnalle tarjottavien henkilökuntaetujen on kuitenkin täytettävä edellä luvussa 3.1.1.1 esitetyt kollektiivisuuden edellytykset. 3.1.1.10 Työnantajayrityksen erilliset liiketoiminta-alueet Työnantajan toiminta saattaa muodostua toisistaan erillistä liiketoiminta-alueista siten, että työnantaja voidaan liiketoiminnallisesti pitkälti rinnastaa konsernimuodossa toimivaan työnantajaan. Työnantajan liiketoiminnan kannalta saattaa näissä tilanteissa olla perusteltua, että henkilökuntaetuja tarjotaan erilaisina eri liiketoiminta-alueiden työntekijöille tai ainoastaan jonkin liiketoiminta-alueen työntekijöille. Korkein hallinto-oikeus on päätöksessään KHO 2017:50 ottanut kantaa erillisen liiketoiminta-alueen työntekijöille annettavaan henkilökunta-alennukseen: KHO 2017:50: A-konsernissa oli kolme toimialaa, joihin liittynyttä liiketoimintaa harjoitettiin hallinnollisen emoyhtiön A Oyj:n tytäryhtiöissä ja niiden alaisissa alakonserneissa. Ennakkoratkaisuhakemuksen mukaan tytäryhtiöiden B Oy:n ja C Oy:n oli tarkoitus sulautua emoyhtiö A Oyj:öön. B Oy antoi henkilöstölleen henkilökunta-alennuksen yhtiön omaan toimialaan liittyneistä tuotteista. Sulautumisen jälkeen B Oy:n harjoittaman toimialan henkilökunta saisi edelleen aiempaa vastaavan henkilökunta-alennuksen kyseisen toimialan tuotteista. Muu A Oyj:n henkilökunta ei tulisi saamaan tätä henkilökunta-alennusta. Ennakkoratkaisuhakemuksessa kysyttiin, oliko henkilökuntaetu tuloverolain 69 §:n nojalla verovapaa, kun A Oyj:ssä sovellettiin erillistä henkilökunta-alennusta taloudellisesti, hallinnollisesti ja toiminnallisesti muusta A Oyj:ssä harjoitettavasta liiketoiminnasta erillisen liiketoiminta-alueen henkilökunnalle. Korkein hallinto-oikeus katsoi, että rajaus etuuden myöntämisen suhteen oli objektiivisesti perusteltu. Etu koski koko liiketoiminta-alueen henkilöstöä toimenkuvasta riippumatta. Korkein hallinto-oikeus katsoi, että tässä tilanteessa kysymyksessä oli tuloverolain 69 §:ssä tarkoitettu verovapaa etuus siitä huolimatta, että työnantaja ei antanut samaa etuutta koko yhtiön henkilökunnalle. Ennakkoratkaisu verovuosille 2016 ja 2017. Äänestys 3–2. Edellä mainittu päätös koskee koko henkilökunnan käsitettä, joten siitä ilmeneviä periaatteita voidaan soveltaa kaikkiin TVL 69 §:n 1 momentissa mainittuihin henkilökuntaetuihin. Vaikka päätös koskee tytäryhtiösulautumisen jälkeistä tilannetta, päätöksestä ilmeneviä periaatteita voidaan soveltaa myös muissa yrityksen erillisiä liiketoiminta-alueita koskevissa tilanteissa, jos henkilökuntaedun osalta kaikki seuraavat edellytykset täyttyvät: kyseessä oleva liiketoiminta-alue on taloudellisesti, hallinnollisesti ja toiminnallisesti muusta yrityksessä harjoitettavasta liiketoiminnasta erillinen, etu tarjotaan kyseisen liiketoiminta-alueen koko henkilökunnalle, rajaus edun myöntämiselle on objektiivisesti perusteltu, ja etu on TVL 69 §:n tarkoittamalla tavalla tavanomainen ja kohtuullinen. Työnantaja saattaa budjetoida esimerkiksi kollektiivista virkistystoimintaa varten tietyn summan työntekijää kohden. Jos liiketoimintayksiköillä on itsenäinen päätösvalta budjetoidun summan käyttämisestä, yksiköt voivat hyödyntää budjetoitua summaa eri tavoin. Esimerkki 7: Yrityksen kollektiivista virkistystoimintaa varten budjetoima euromäärä on 80 euroa työntekijää kohden. Yritys koostuu kahdesta itsenäisestä liiketoimintayksiköstä, jotka ovat taloudellisesti, hallinnollisesti ja toiminnallisesti itsenäisiä. Liiketoimintayksikössä A päätetään käyttää virkistysbudjetti pikkujoulujen järjestämiseen. Liiketoimintayksikössä B sen sijaan päätetään antaa jokaisella työntekijälle 80 euron arvoinen esinelahja joululahjaksi. Kummassakin yksikössä annettava etu on verovapaa henkilökuntaetu. 3.1.1.11 Kaupungin ja valtion eri tulosyksiköt Kunta on itsenäinen oikeushenkilö, joten henkilökuntaetua voidaan pitää koko henkilökunnalle annettuna ensinnäkin silloin, kun etu on annettu kyseisen kunnan kaikille työntekijöille ja viranhaltijoille. Henkilökuntaetua voidaan pitää koko henkilökunnalle annettuna myös silloin, kun etu on annettu saman tasoisena yksittäisen kunnan viraston, laitoksen tai kunnallisen liikelaitoksen koko henkilökunnalle edellyttäen, että kyseinen virasto, laitos tai liikelaitos muodostaa organisatorisesti oman erillisen yksikkönsä, jolla on itsenäistä taloudellista ja hallinnollista määräysvaltaa (katso työnantajan määritelmästä edellä luku 2.2). Edellä kunnan osalta mainitut periaatteet soveltuvat myös valtion virastoihin ja laitoksiin samoin kuin valtion liikelaitoksiin. 3.1.1.12 Yritysjärjestelytilanteet Yrityskauppojen tai muiden yritysjärjestelyjen yhteydessä syntyy usein tilanteita, joissa uusia henkilöitä tai henkilöstöryhmiä liittyy yrityksen henkilöstöön niin sanottuina vanhoina työntekijöinä. Yrityksen palvelukseen siirtyvällä henkilöstöllä saattaa olla ennen siirtymistä käytössään enemmän tai vähemmän henkilökuntaetuja kuin hankkivan yrityksen henkilökunnalla tai edut muulla tavoin poikkeavat laadultaan toisistaan. Tällöin nousee esiin kysymys siitä, edellyttääkö etujen kollektiivisuus sitä, että osalle henkilökuntaa tarjottavia etuja muutetaan. Yritysjärjestelyissä ei ole aina mahdollista poistaa tai heikentää siirtyvien työntekijöiden saamia etuja, kun otetaan huomioon työsopimuslain liikkeen luovutusta koskeva sääntely. Tämä koskee erityisesti tilanteista, joissa henkilökuntaetu on poikkeuksellisesti muodostunut työsuhteen ehdoksi. Työsuhteen olennaisia ehtoja ei voida työsopimuslain mukaan heikentää myöskään vastaanottavan yhtiön vanhoilta työntekijöiltä. Perusteltuna ei lähtökohtaisesti voida pitää myöskään sitä, että työnantajan olisi yritysjärjestelytilanteissa yksinomaan verotuksellista syistä tarjottava parempitasoisia henkilökuntaetuja siirtyvälle tai vanhalle henkilöstölleen. Edellä mainituista syistä henkilökuntaetujen kollektiivisuutta arvioitaessa on toteutettua yritysjärjestelyä lähtökohtaisesti pidettävä hyväksyttävänä objektiivisena syynä sille, että vanhojen ja siirtyvien työntekijöiden edut poikkeavat toisistaan. Tällöin kuitenkin edellytetään, että työnantajalle etujen eritasoisuudesta aiheutuvat keskimääräiset lisäkustannukset työntekijää kohden ovat vähäiset. Lisäksi eritasoisuuden tulee liittyä yksinomaan yritysjärjestelyn yhteydessä siirtyneeseen henkilöstöön eli yritysjärjestelyn jälkeen rekrytoitaville uusille työntekijöille ei voida tarjota siirtyneillä työntekijöillä olevaa laadultaan parempaa henkilökuntaetua, vaan parempi etuus poistuu hiljalleen työntekijöiden eläkkeelle siirtymisen tai työsuhteiden muutoin päättyessä. Yritysjärjestelyssä hankkivalle yritykselle siirtyvä kokonaisuus henkilöstöineen saattaa olla sellainen liiketoimintakokonaisuus, joka myös yritysjärjestelyn jälkeen on taloudellisesti, hallinnollisesti ja toiminnallisesti muusta hankkivassa yrityksessä harjoitettavasta liiketoiminnasta erillinen liiketoiminta-alue. Tällaisen erillisen liiketoiminta-alueen henkilökuntaetujen kollektiivisuutta voidaan arvioida edellä luvussa 3.1.1.10 esitetyllä tavalla. 3.1.1.13 Valinta kahden tai useamman verovapaan edun välillä Työnantaja saattaa tarjota verovapaan henkilökunta- tai luontoisedun siten, että kukin työntekijä voi valita haluamansa verovapaan edun useiden vaihtoehtojen joukosta. Työnantajan tarkoituksena voi olla eduista aiheutuvien kustannusten rajoittaminen, jolloin tietyn edun valitseminen sulkee pois mahdollisuuden käyttää muita etuja. Työntekijän valitsema etu säilyy verovapaana, vaikka työntekijällä olisi valintamahdollisuus useamman verovapaan edun välillä. Edellytyksenä on lisäksi, että nämä edut ovat tavanomaisia ja kohtuullisia. Työnantajan tarjoamat vaihtoehdot voivat olla verovapaita suoraan lain nojalla ja tiettyyn euromäärään saakka (esimerkiksi liikunta- ja kulttuurietu, polkupyöräetu tai työsuhdematkalippu). Työnantaja voi tarjota työntekijälle myös sellaisia etuja, joiden verovapauden edellytykset eivät ilmene suoraan laista (esimerkiksi sairauskuluvakuutus). Jos valittavissa oleva etu ei ole verovapaa suoraan lain nojalla, työnantajan on ensin selvitettävä, täyttääkö kyseinen etu verovapauden edellytykset. Vasta tämän jälkeen työnantaja voi arvioida, onko kyse kahden verovapaan edun välillä tapahtuvasta valinnasta. Esimerkki 8: Työnantaja on järjestänyt työntekijöilleen kohdennetulla maksuvälineellä verovapaita henkilökunta- ja luontoisetuja, jotka sisältävät liikunta- ja kulttuuriedun, työsuhdematkalipun ja hierontaedun. Työnantaja on määritellyt näiden etujen vuosittaiseksi enimmäismääräksi yhteensä 500 euroa. Työnantaja on myös määrännyt, että tästä summasta on mahdollista käyttää korkeintaan 400 euroa omaehtoiseen liikunta- ja kulttuurietuun ja korkeintaan 400 euroa hierontaan. Työnantaja on valinnut hierontapaikat, joita työntekijät voivat käyttää ja työnantajan ja hierontapaikkojen välillä on sopimus palvelun tarjoamisesta. Työntekijä käyttää vuoden aikana 300 euroa liikuntaan, 100 euroa työsuhdematkalippuun ja 100 euroa hierontaan. Hierontaetu on järjestetty keskusverolautakunnan ennakkoratkaisussa (KVL 30/2017) määriteltyjen edellytysten mukaan eikä määrä ylitä Verohallinnon ohjeessa verovapaaksi katsottua määrää. Myös muiden etujen järjestämistapa sekä työsuhdematkalipulle ja omaehtoiselle liikunta- ja kulttuuritoiminnalle lainsäädännössä määritellyt euromääräiset verovapauden edellytykset täyttyvät. Kohdennetun maksuvälineen avulla järjestetyt henkilökunta- ja luontoisedut ovat työntekijälle verovapaita siitä huolimatta, että hän voi valita haluamansa verovapaat edut edellä todetusta useamman vaihtoehdon joukosta. Esimerkki 9: Työnantaja haluaa tarjota työntekijöilleen henkilökuntaetuja, mutta rajoittaa samalla niistä aiheutuvat vuosittaiset kustannukset korkeintaan 400 euroon työntekijää kohden. Työntekijä voi tämän vuoksi valita, ottaako hän vuosittain 400 eurolla liikunta- ja kulttuurietua vai 250 euron arvoisen sairauskuluvakuutuksen ja 150 eurolla liikunta- ja kulttuurietua. Kummassakin tapauksessa työntekijä saa 400 euron arvoisen edun. Jos työnantaja on varmistunut sairauskuluvakuutuksen täyttävän edun verovapaudelle asetetut edellytykset, edellä kuvattu valintamahdollisuus voidaan toteuttaa, eikä sen johdosta synny työntekijöille veronalaista etua. Jos työnantaja tarjoaa vaihtoehtoiset henkilökunta- tai luontoisedut kohdennetulla maksuvälineellä, kunkin edun järjestämistavan tulee täyttää lainsäädännössä ja Verohallinnon ohjeissa määritellyt edellytykset. Esimerkiksi virkistystoiminnaksi katsottavaa hierontaetua ei voi järjestää ilman, että työnantajan ja palveluntarjoajan (hierontapaikan) välille syntyy sopimussuhde. Sopimuksen tekeminen pelkästään kohdennetun maksuvälineen tarjoajan kanssa siten, että maksuväline on käytettävissä kaikissa sen käyttöpaikoissa ilman sopimussuhdetta työnantajan ja palveluntarjoajan (hierontapaikan) välillä, ei siten ole riittävä. Jos sopimus on edellä kuvatuissa tilanteissa tehty ainoastaan kohdennetun maksuvälineen tarjoajan kanssa, saatu etu on työntekijän veronalaista palkkatuloa. Eri etujen järjestämistapaan liittyvistä edellytyksistä on kerrottu tarkemmin tämän ohjeen kyseistä etua koskevassa luvussa. Luontoisetujen verotuksesta on kerrottu tarkemmin Verohallinnon ohjeessa Luontoisedut verotuksessa . 3.1.2 Tavanomaisuus ja kohtuullisuus Henkilökuntaetujen verovapauden edellytyksenä on, että etu on sekä laadultaan että arvoltaan tavanomainen ja kohtuullinen (TVL 69 § 1 momentti). Tavanomaisuutta ja kohtuullisuutta arvioidaan tapauskohtaisesti annettavasta edusta riippuen. Työnantajilla on nykyisin valittavissaan entistä enemmän vaihtoehtoja henkilökuntaetujen järjestämiseen ja esimerkiksi erilaisia uusia virkistystoiminnan muotoja syntyy markkinoilla aiempaa nopeammin. Edun tavanomaisuuteen ei tämän vuoksi vaikuta se, onko virkistystoiminnan muoto vielä yleisesti useiden työnantajien käytössä vai ei. Edun tavanomaisuuden ja kohtuullisuuden arvioinnissa lähtökohtana on yleensä edun raha-arvo eli käytännössä edun järjestämisestä työnantajalle aiheutuvat kustannukset tai työntekijälle koituvan säästön määrä. Näiden lisäksi on otettava huomioon edun sisältö ja sen tavanomaisuus (KHO 2020:78). Edun raha-arvoa arvioitaessa voidaan ottaa huomioon työnantajan henkilökuntaan kuuluvien lukumäärä. Jos edun järjestämisestä aiheutuneet kokonaiskustannukset muodostuvat kohtuuttoman suuriksi suhteessa edun saavan henkilökunnan määrään, etu ei ole lain tarkoittamalla tavalla tavanomainen ja kohtuullinen. Tavanomaisuutta ja kohtuullisuutta arvioitaessa ei yleensä ole merkitystä erityyppisten etujen lukumäärällä tai kokonaisarvolla. Työntekijöillä voi siten samanaikaisesti olla käytössään useita verovapaita henkilökuntaetuja ja kunkin edun tavanomaisuutta ja kohtuullisuutta arvioidaan lähtökohtaisesti erillään muiden eturyhmien eduista. Esimerkki 10: Työnantaja on järjestänyt henkilökunnalleen tavanomaiset työterveydenhuollon palvelut. Lisäksi työnantaja antaa henkilökunnalleen tavanomaisen alennuksen valmistamistaan tuotteista sekä tavanomaiset merkkipäivälahjat työntekijöiden 50-vuotismerkkipäivinä. Kunkin edun tavanomaisuutta ja kohtuullisuutta arvioidaan erikseen. Jos työstä työntekijöille maksettava palkka kuitenkin on epätavallisen pieni ja samanaikaisesti työntekijöillä on käytössään merkittävä määrä erilaisia verovapaita etuja, etujen yhteismäärälle ja -arvolle voidaan antaa merkitystä arvioitaessa sitä, onko edut tosiasiassa annettu korvaamaan palkanmaksua (katso tarkemmin edellä luku 2.4). TVL 69 §:n 1 momentin 1-5 kohdissa mainitut eturyhmät voivat sisältää useita erilaisia työnantajan järjestämiä tai antamia etuja. Esimerkiksi virkistystoimintaa voidaan järjestää useassa eri muodossa (katso jäljempänä luku 3.5.2). Etujen tavanomaisuutta ja kohtuullisuutta arvioidaan tällöin sekä yksittäisen annetun edun kannalta että eturyhmäkohtaisesti kokonaisuutena. 3.2 Terveydenhuolto 3.2.1 Työnantajan järjestämä terveydenhuolto Työnantajan koko henkilökunnalle järjestämä tavanomainen ja kohtuullinen terveydenhuolto on työntekijöille verovapaa etu (TVL 69 §:n 1 momentin 1 kohta). Yrittäjien terveydenhuollosta on kerrottu tarkemmin luvussa 3.2.7 ja eläkkeellä olevien, irtisanottujen työntekijöiden ja perheenjäsenten terveydenhuollosta luvussa 3.2.8. Terveydenhuollon täytyy olla työnantajan järjestämää, jotta etu voi olla verovapaata. Lähtökohtaisesti terveydenhuollon tulee olla samanlaisena koko henkilökunnan käytettävissä, jotta siitä ei muodostu työntekijöille veronalaista palkkatuloa. Edun verovapauden edellytyksenä olevaa kollektiivisuutta on käsitelty erikseen edellä luvussa 3.1.1. Työterveyshuoltolain mukaan työnantaja on velvollinen järjestämään kaikille työntekijöilleen ehkäisevän työterveyshuollon (jäljempänä pakollinen työterveyshuolto ). Pakollisen työterveyshuollon lisäksi työnantaja voi halutessaan järjestää sairaanhoito- ja muita terveydenhuoltopalveluja (jäljempänä vapaaehtoinen työterveyshuolto ). Tuloverolain säännöksessä tarkoitettu terveydenhuolto voi pitää sisällään sekä pakollista työterveyshuoltoa että vapaaehtoisia sairaanhoito- ja muita terveydenhuoltopalveluja. Työnantajalla on oltava pakollisesta työterveyshuollosta kirjallinen toimintasuunnitelma, joka sisältää työterveyshuollon yleiset tavoitteet ja työpaikan olosuhteisiin perustuvat tarpeet ja niistä johtuvat toimenpiteet. Verotuskäytännössä on edellytetty, että myös vapaaehtoiset sairaanhoito- ja muut terveydenhuoltopalvelut on kirjattava työterveyshuollon toimintasuunnitelmaan, jotta niitä voidaan pitää tuloverolaissa tarkoitettuna työnantajan järjestämänä verovapaana terveydenhuoltona. Työnantaja ei TVL 69 §:n 1 momentin 1 kohdan mukaan voi maksaa työntekijälle korvauksia terveydenhuollosta tai sairaudesta johtuvista kustannuksista verovapaasti. Tällaiset työnantajan työntekijälle maksamat korvaukset ovat lähtökohtaisesti työntekijän veronalaista palkkaa. Tietyissä poikkeustapauksissa työnantaja voi kuitenkin korvata työterveyshuollosta aiheutuneita kustannuksia työntekijälle tositteita vastaan verovapaasti. On esimerkiksi mahdollista, että työntekijä ei voi käyttää muulle henkilökunnalle järjestettyjä työterveyspalveluja toimipaikan sijainnin vuoksi. Lisäksi työntekijä voi olla työmatkan, sairauden tai muun vastaavan syyn takia tilapäisesti estynyt käyttämästä työnantajan muutoin työntekijöilleen järjestämiä työterveyshuollon palveluja. Työnantaja voi näissä tilanteissa korvata työntekijälle hänen vastaavista palveluista ulkopuolisille maksamansa kulut verovapaasti. 3.2.2 Pakollinen työterveyshuolto Pakollisella työterveyshuollolla tarkoitetaan lailla työnantajan järjestettäväksi säädettyä työterveyshuollon ammattihenkilöiden ja asiantuntijoiden toimintaa, jolla edistetään työhön liittyvien sairauksien ja tapaturmien ehkäisyä, työn ja työympäristön terveellisyyttä ja turvallisuutta, työyhteisön toimintaa sekä työntekijöiden terveyttä ja työ- ja toimintakykyä (työterveyshuoltolaki 3 §:n 1 momentin 1 kohta). Työterveyshuoltolakia sovelletaan työhön, jota koskee työturvallisuuslaki ja jota tehdään Suomessa. Työnantaja voi järjestää pakollisen työterveyshuollon palvelut: hankkimalla tarvitsemansa palvelut hyvinvointialueen terveydenhuollon toimintayksiköltä, järjestämällä tarvitsemansa työterveyshuoltopalvelut itse tai yhdessä toisten työnantajien kanssa, tai hankkimalla tarvitsemansa palvelut muulta työterveyshuoltopalvelujen tuottamiseen oikeutetulta toimintayksiköltä tai henkilöltä. (työterveyshuoltolaki 7 §:n 1 momentti). Työnantajan ja työterveyshuollon palvelujen tuottajan tulee tehdä työterveyshuollon järjestämisestä kirjallinen sopimus, josta ilmenee työterveyshuollon yleiset järjestelyt sekä palvelujen sisältö ja laajuus (työterveyshuoltolaki 6 §:n 1 momentti). Jos työnantaja järjestää työterveyshuollon palvelut itse, sen tulee sopivalla tavalla kuvata edellä mainitut seikat. Pakolliseen työterveyshuoltoon liittyvistä terveystarkastuksista ja muista toimenpiteistä ei synny työntekijälle veronalaista etua. 3.2.3 Vapaaehtoinen sairaanhoito ja muu terveydenhuolto 3.2.3.1 Verovapauden edellytykset Pakollisen työterveyshuollon lisäksi työnantaja voi vapaaehtoisesti järjestää työntekijöilleen sairaanhoito- ja muita terveydenhuoltopalveluja. Terveydenhuoltopalveluille on tunnusomaista se, että palvelun suorittaa Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirasto Valviran rekisteröimä terveydenhuollon ammattihenkilö. Poikkeuksena tähän on hieronta, jota pidetään oikeus- ja verotuskäytännössä vakiintuneesti työnantajan tarjoamana virkistystoimintana, vaikka hierontapalvelua tuottaisi Valviran rekisteröimä koulutettu hieroja. Hierontaedun verovapaudesta on kerrottu tarkemmin ohjeen luvussa 3.5.2.9. Työnantajan tarjoama vapaaehtoinen työterveyshuolto voi sisältää esimerkiksi muita kuin pakolliseen työterveyshuoltoon kuuluvia lääkäripalveluja tai fysioterapiaa. Myös erilaisista jatkotutkimuksista, hoidoista ja toimenpiteistä aiheutuvat kustannukset voivat kuulua työnantajan järjestämään terveydenhuoltoon. Näiden palvelujen verovapauden edellytyksenä on, että ne ovat työnantajan järjestämiä, tavanomaisia ja kustannuksiltaan kohtuu

    Teksti jatkuu virallisessa lähteessä.

    Aiheeseen liittyvät oppaat, UKK ja sopimuspohjat